• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

En lähtökohtaisesti luota salaliittoteoreetikkoihin. Sehän sai toimillaan tuhkarokkojen määrään kasvuun.

Hkultalahan avasi jo ton rokotteiden autismi jutun.

Ainoa positiivinen asia mitä tolta olen kuullut on ruoan lisäaineiden tutkiminen.

Joten radikaalit näkemykset on vähättelyä.
Juomaveden fluorauksen kieltäminen on yksi. Se on kanssa niin alkeellisen tason toimintaa että ohhoijaa, en tosin ole yllättynyt että jossain syväjokiamerikassa vieläkin tollastakin tehtiin ja kuviteltiin että tästä se suun terveys paranee ilman että tarvitaan hammashoitoja ja suuhygieniaa kansalaisille.
 
Aikasemmin sokeritautiset hoiti itseensä olemalla syömättä "sokeria" ja pyrkimällä pysymään laihana. Nykysin insuliinia annetaan siinä mielessä huvikseen että syöt mitä syöt niin lätkäse ton verta menemään insuliinia niin homma OK, vaikka ruokavaliota muuttamalla pystyisi aika paljonkin parantamaan sairauttansa. Suomalaisten keskuudessa toki tommonenkin "syö terveellisesti"- maalaisjärkisuositus toki täysin tuomittavaa disinformaation levittämistä, keskiaikaa, fox news politiikkaa ja ties mitä denialismia ja salaliittoteoretisointia.
Aikaisemmin sokeritautiin lähinnä kuoltiin.

Tyypin 2 diabetes on melko tuore ongelma siinä laajuudessa missä se jenkeissä esiintyy.
 
trumpin mukaan Kanada miettii liittymistä Yhdysvaltoihin, jotta pääsisi ilmaiseksi hänen hienon Kultakilpensä suojiin. (Uskoo ken tahtoo.)
1000002298.jpg
 
trumpin mukaan Kanada miettii liittymistä Yhdysvaltoihin, jotta pääsisi ilmaiseksi hänen hienon Kultakilpensä suojiin. (Uskoo ken tahtoo.)
1000002298.jpg
Eikös tämä koko kultakilpi ole lähinnä tarkoitettu torjumaan Kiinan potentiaalisia avaruudesta laukaistavia ohjuksia? Kanada ei kuitenkaan ole Kiinan kohteena mahdollisessa konfliktissa joten tällä ei ole mitään väliä heille.
 
Jos kiina ja yhdysvallat ampuu avaruudesta raketteja toisiinsa niin eiköhän tuossa ole silloin kolmas maailmansota käynnissä. Tuskin kanada on kiinan kaveri siinä konfliktissa.
 
Jos kiina ja yhdysvallat ampuu avaruudesta raketteja toisiinsa niin eiköhän tuossa ole silloin kolmas maailmansota käynnissä. Tuskin kanada on kiinan kaveri siinä konfliktissa.
Ei ole, mutta ei se tällä menolla välttämättä ole jenkkien kaveri myöskään. Eikä Kiinalla ole mitään insentiiviä ampua ydinaseita maahan, jolla ei ole ydinaseita. Se tarvii ne kaikki ohjukset jenkkeihin.
 
Molemmilla on hyviä pointteja. En kuitenkaan näkisi että Kanadalla on ainakaan mitään huutavaa pakkoa päästä tuon kilven alle ihan just nyt heti. Tuskin edes ovat ilmaisseet halukkuuttaan todellisuudessa.
 
Jos mies saanut raja-aitaa aikaiseksi Meksikoon niin aika hiljaista on mikään kupolin kanssa. Menee usko tähän maailmaan, kun mitä tahansa se äijä horisee niin ihmiset ottavat tosissaan.
Periaatteessahan jo Ronald Reagan suunnitteli vähän samaa. Sillä oli se "Tähtien sota" -hanke.

Taitaa olla vieläkin vähän epäselvää, että oliko toi 100 prosenttisesti pelkkää ryssien hämäämistä vai oliko mies osittain ihan tosissaan?
 
Taitaa olla vieläkin vähän epäselvää, että oliko toi 100 prosenttisesti pelkkää ryssien hämäämistä vai oliko mies osittain ihan tosissaan?

Eiköhän näissä erilaisten vaporware -hankkeiden esittelyssä ole otettu mallia oppi-isä-Putelta... Powerpoint-aseita on paljon halvempaa kehittää kuin oikeita.
 
Se olisi hyvä tajuta näissä ettei trumpilla ole mitään väliä toteutuuko tuo kultainen suihkukupoli vai ei, ainoastaan tarve on keksiä tarinoita, jotka tukee keksittyä omakuvaa ja joille maga voi hurrata. Tuo käytös on patologista.

Viestit venäjän suojelemisesta taas vaikuttaa siltä että putinilla on tiukka ote trumpin palleista ja trump kiemurtelee ja viestii putelle että jos lopetan teidän auttamisen, niin molemmat upotaan samassa paatissa.
 
Periaatteessahan jo Ronald Reagan suunnitteli vähän samaa. Sillä oli se "Tähtien sota" -hanke.
Meille koulussa opettettiin se taytena totuutena etta Ronaldi kaatoi tuolla idealla Neuvotoliiton. Aikoinaan uskoin. Nykyaan mietin etta meilla ei ollut yhtakaan normaalia opettajaa maaseutukylassa.
 
Meille koulussa opettettiin se taytena totuutena etta Ronaldi kaatoi tuolla idealla Neuvotoliiton. Aikoinaan uskoin. Nykyaan mietin etta meilla ei ollut yhtakaan normaalia opettajaa maaseutukylassa.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen, myös K-kaupan Väiski. =)

Fakta on se, että suureksi osaksi taloudellisiin ongelmiin NL kaatui, ja Reaganin hämäykset on tässä näytelleet jotain pientä osaa ehkä. Mutta osittain kaatui siksikin, että reunat alkoivat hajota Itä-Berliinistä lähtien, eikä NL:n johdossa onneksi ollut fasistia, joka olisi pannut hirveän verisesti vastaan. Ei silti sovi unohtaa että esim. Liettuassa kyllä kuoli jonkin verran ihmisiä näissä kapinoissa.
 
Toinen jenkit valokeilaan asettava kerrontatapahan tuokin on että reunat olisivat hajonneet nimenomaan sieltä Berliinistä alkaen ja Reaganin "tear down this wall" olisi ollut jotenkin ratkaiseva hetki. Todellisuudessahan muuri kaatui paljon sitä lausahdusta myöhemmin ja NL rakoili näkyvästi jo paljon aiemmin esim. Baltiassa.
 
Yhdysvaltojen puolustusbudjetti taitaa ylittää 1000 miljardia tänä vuonna ilman mitään domeja. Kanada on pinta-alaltaan about saman kokoinen kuin USA, ja Trumpin heitto on että Kanada katetaan sillä järjestelmällä 61 miljardilla.

Vaikka Trump tuskin tietää mitään lukujen oikeellisuudesta, kaikella logiikalla USA voisi toteuttaa sitä " golden domea" olemassaolevan absurdin kokoisen sotilasbudjetin puitteissa sen sijaan että siihen pitää vielä kaataa saavillinen lisää rahaa päälle. Eikö se kuitenkin korvaa kaikenlaista olemassaolevaa jonka voi jättää hankkimatta/ylläpitämättä?

No joo ymmärrän kyllä että logiikalla ei ole mitään tekemistä sen kanssa miten USA_ssa puolustusrahaa käytetään, se on jo pitkään ollut tärkeä kanava sillä että julkista rahaa siirretään valtion taskusta rikkaille, ja on siksi ihan loogista että Trump pyrkii puskemaan sinne sitä rahaa vielä lisää.
 
Aikaisemmin sokeritautiin lähinnä kuoltiin.

Tyypin 2 diabetes on melko tuore ongelma siinä laajuudessa missä se jenkeissä esiintyy.
Varmaan myös kuoltiinkin kun lääkehoitoa ei ollut niille saatavilla joille lääkkeetön hoito ei riittänyt, mutta hoito oli sokerin välttäminen ja siten verensokerin pitäminen kurissa. Edelleen mun on vaikeaa nähdä mihin järki on tuossa hävinnyt, lääkkeettömän hoidon kun pitäisi olla ensisijaista ja lääkehoito vasta toissijaista jos ensimmäinen ei tepsi. Suomessa tilanne tuntuu olevan päinvastoin, mikä on typerää.

Tyypin 2 diabetes oli aikasemmin vanhojen plösöjen tauti, nykysin vähän kaikenikäisten plösöjen. Siihenkin ensisijainen hoito on lääkkeetön hoito eikä joku anything goes kunhan piikität insuliinia.

Meille koulussa opettettiin se taytena totuutena etta Ronaldi kaatoi tuolla idealla Neuvotoliiton. Aikoinaan uskoin. Nykyaan mietin etta meilla ei ollut yhtakaan normaalia opettajaa maaseutukylassa.
Ihan hulluja opettajat oli omassakin pitäjässä. Lapsena ala-asteella kysyin jonkun natovouhottamisen ohessa että eikö siinä nyt hyviäkin puolia ole, niin sain huutoa kuinka sotahullu olen ja kuukausi kaupalla kaikenlaista "sotamies 3dfx nyt tekee sitä ja tätä". Voi vittu oikeesti mitä ääliöitä kansankynttilöiksi pääsee.
 
Varmaan myös kuoltiinkin kun lääkehoitoa ei ollut niille saatavilla joille lääkkeetön hoito ei riittänyt, mutta hoito oli sokerin välttäminen ja siten verensokerin pitäminen kurissa. Edelleen mun on vaikeaa nähdä mihin järki on tuossa hävinnyt, lääkkeettömän hoidon kun pitäisi olla ensisijaista ja lääkehoito vasta toissijaista jos ensimmäinen ei tepsi. Suomessa tilanne tuntuu olevan päinvastoin, mikä on typerää.

Tyypin 2 diabetes oli aikasemmin vanhojen plösöjen tauti, nykysin vähän kaikenikäisten plösöjen. Siihenkin ensisijainen hoito on lääkkeetön hoito eikä joku anything goes kunhan piikität insuliinia.
Siis täh, tyypin 1 diabetesta meinasit herran vuonna 2025 että hoidettais ensisijaisesti ruokavaliolla?

Tyypin 2 ensisijainen hoito on ruokavalio, elämäntapamuutos ja etusijassa muut lääkkeet kuin tyypin 1 hoitoon käytettävät insuliinipiikit.

Jenkeissä terveydenhuolto on yksityistetty niin suurelta osin, että hoito on varmaan valittu taloudellisin perustein, liikevoiton maksimoimiseksi.
 
Varmaan myös kuoltiinkin kun lääkehoitoa ei ollut niille saatavilla joille lääkkeetön hoito ei riittänyt, mutta hoito oli sokerin välttäminen ja siten verensokerin pitäminen kurissa. Edelleen mun on vaikeaa nähdä mihin järki on tuossa hävinnyt, lääkkeettömän hoidon kun pitäisi olla ensisijaista ja lääkehoito vasta toissijaista jos ensimmäinen ei tepsi. Suomessa tilanne tuntuu olevan päinvastoin, mikä on typerää.

1 tyypin diabetes oli yhtä kuin kuolemantuomio ennen insuliinia.

"Diabetekseen sairastunut lapsi tai nuori eli vain vuoden, puolitoista, vaikka olisi noudattanut hyvin tiukkaa dieettiä. Aikuisena tyypin 1 diabetekseen sairastunut saattoi elää nelisen vuotta."

Ja kyllä ihan nykyiselläänkin ruokavalio on osa diabeteksen hallintaa.
 
Toinen jenkit valokeilaan asettava kerrontatapahan tuokin on että reunat olisivat hajonneet nimenomaan sieltä Berliinistä alkaen ja Reaganin "tear down this wall" olisi ollut jotenkin ratkaiseva hetki. Todellisuudessahan muuri kaatui paljon sitä lausahdusta myöhemmin ja NL rakoili näkyvästi jo paljon aiemmin esim. Baltiassa.
En mä sellaista väitettä ole kuullut, että Reaganin lausahdusta olisi mistään kiittäminen.

Aika oli kypsä sille, että Itä-Berliiniläiset kävivät uhmaamaan valtion johtoa ja saivat tahtonsa läpi. Tämä siis tapahtui 1989. Baltian liikehdinnät alkoi enemminkin 90-luvulla. Puolassa oli jotain liikehdintää jo 80-luvulla, samoin Romaniassa.
 
Tyypin 2 diabetes oli aikasemmin vanhojen plösöjen tauti, nykysin vähän kaikenikäisten plösöjen. Siihenkin ensisijainen hoito on lääkkeetön hoito eikä joku anything goes kunhan piikität insuliinia.
2 tyypin diabetesta taidetaan hoitaa pääasiassa metformiinilla, jos se lääkkeetön hoito ei pure tai sokeria (siis sitä pitkäaikasis-sokeria) halutaan nopeammin alaspäin. Käytännössä varsinkin jenkkilässä lähdetään jo siitä, että potilas on niin massiivisen ylipainoinen, että pelkällä ruokavalion muutoksella ei sitä verensokeria ainakaan nopeasti muuteta. Tästä syystä siihen rinnalle otetaan esim. tuo metformiini. Insuliinin piikitys tulee kyseeseen vasta siinä vaiheessa jos haiman toiminta on oikeasti häiriintynyt.

Jenkkilän touhu on vaan pitkän aikaa ollut niin perseellään kun vain voi. Käytännössä jopa potilas voi vaatia itselleen jotain lääkettä ja lääkäri sen kirjoittaa koska, voi saada jopa provision myydystä lääkkeestä. Nykyisen fentanyyli-kriisin alku-askeiltahan otettiin jo 90-luvulla, kun lääkäreille alettiin maksaa provikoita niiden määräämistä oxy -resepteistä.
 
Yhdysvaltojen puolustusbudjetti taitaa ylittää 1000 miljardia tänä vuonna ilman mitään domeja. Kanada on pinta-alaltaan about saman kokoinen kuin USA, ja Trumpin heitto on että Kanada katetaan sillä järjestelmällä 61 miljardilla.

Anekdoottina tähän mainittakoon että taitaa Kanadan populaatiosta luokkaa 90% asua alle 100km USAn rajasta, joten jos USA tekee itselleen kupolin joka kattaa USAn alueen, niin siinä tavallaan tulee vähän niinkuin väkisinkin kanadalaiset suojattua myös. En usko että Kiinalla tai muillakaan on hirveesti intressejä ammuskella nukeja suolle, metsään tai vuoristoon...
 
Varmaan myös kuoltiinkin kun lääkehoitoa ei ollut niille saatavilla joille lääkkeetön hoito ei riittänyt, mutta hoito oli sokerin välttäminen ja siten verensokerin pitäminen kurissa. Edelleen mun on vaikeaa nähdä mihin järki on tuossa hävinnyt, lääkkeettömän hoidon kun pitäisi olla ensisijaista ja lääkehoito vasta toissijaista jos ensimmäinen ei tepsi. Suomessa tilanne tuntuu olevan päinvastoin, mikä on typerää.
Glukoosi ei imeydy soluihin ilman insuliinia. Ja se on aika tärkeä osa solujen ravintoa. Ei se ole vain "jätetään sokerit" tyyppinen ratkaisu. Jos keho ei tuota insuliinia, sitä tuppaa kuolemaan. Tämä siis tyypin 1 hoidossa.

kakkostyypin syyt on erilaisia.
 
Trumpin tariffitouhuille lyödään jarrua
A US federal court has ruled that President Donald Trump overstepped his authority by imposing global tariffs, in a major blow to a key part of his economic policies.

The Court of International Trade ruled that an emergency law invoked by the White House does not provide unilateral authority to impose tariffs on nearly every country.

The Manhattan-based court said the US Constitution gives Congress exclusive powers to regulate commerce with other nations and this is not superseded by the president's remit to safeguard the economy.

Within minutes of the ruling the Trump administration lodged an appeal.
 
Liittovaltion tuomioistuin tuomitsi Trumpin tuontitullit laittomiksi äänin 3-0. Tuomareina oli Rageanin, Obaman ja Trumpin nimeämät tuomarit.
Jos ja kun tämä tulee pysymään valituksissakin voimassa, niin valtiot voivat hakea korvauksia Yhdysvalloilta laittomasti perityistä tulleista, korkojen kera (lähde CNN).
#Art_of_the_Deal

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Viimeksi muokattu:
Aikasemmin sokeritautiset hoiti itseensä olemalla syömättä "sokeria" ja pyrkimällä pysymään laihana. Nykysin insuliinia annetaan siinä mielessä huvikseen että syöt mitä syöt niin lätkäse ton verta menemään insuliinia niin homma OK, vaikka ruokavaliota muuttamalla pystyisi aika paljonkin parantamaan sairauttansa. Suomalaisten keskuudessa toki tommonenkin "syö terveellisesti"- maalaisjärkisuositus toki täysin tuomittavaa disinformaation levittämistä, keskiaikaa, fox news politiikkaa ja ties mitä denialismia ja salaliittoteoretisointia.
Olisit edes vaivautunut kysymään tekoälyltä ennen kuin suollat tuollaista paskaa ulos.

ChatGPT
Sinä sanoit:
Kuinka kauvan ykkös tyypin diabeetikot elivät ennen insuliinin keksimistä?
ChatGPT sanoi:
Ennen insuliinin keksimistä (vuonna 1921) tyypin 1 diabetekseen sairastuneet henkilöt elivät yleensä vain muutamasta kuukaudesta muutamaan vuoteen diagnoosin jälkeen. Tarkempi elinajan ennuste riippui sairastumisen iästä ja sairauden etenemisnopeudesta.

Täsmällisemmin:
Lapsena sairastuneet kuolivat yleensä vuoden tai parin sisällä diagnoosista ilman insuliinihoitoa.
 
Trump "jyrähtää" taas.
Tässä 5h vanha uutinen, hän antaa Putinille 2 vkoa aikaa

Kuukausi sitten:

Ilmeisesti sille on kerrottu, että basella on maks kahden viikon muisti.
 
Trump "jyrähtää" taas.
Tässä 5h vanha uutinen, hän antaa Putinille 2 vkoa aikaa

Kuukausi sitten:

Ilmeisesti sille on kerrottu, että basella on maks kahden viikon muisti.
Tässä vedetään samalla "two more weeks"-vedätyksellä kuin vuoden 2020 vaalien jälkeen, jolloin Trumpin voitto tai paluu valtaan oli aina kahden viikon päässä, ja punalakit hurrasi.
 
Tässä vedetään samalla "two more weeks"-vedätyksellä kuin vuoden 2020 vaalien jälkeen, jolloin Trumpin voitto tai paluu valtaan oli aina kahden viikon päässä, ja punalakit hurrasi.
Piti ihan käydä katsoo, niin myös healthcare plan on näitä kahden viikon päästä juttuja. Tässä voidaan melkein päätellä, että kannattajilla on kapasiteettia muistaa tai käsitellä asioita kahden viikon sykleissä.
 
Aikasemmin sokeritautiset hoiti itseensä olemalla syömättä "sokeria" ja pyrkimällä pysymään laihana. Nykysin insuliinia annetaan siinä mielessä huvikseen että syöt mitä syöt niin lätkäse ton verta menemään insuliinia niin homma OK, vaikka ruokavaliota muuttamalla pystyisi aika paljonkin parantamaan sairauttansa.
Näillä näytöillä voisit päästä vaikka trumpin terveysministeriksi. Nekään ei tiedä mistä puhuu.
 
Jonkin sortin tuomioistuin on tehnyt päätöksensä, ja Trumpin asettamat tullit ovat pääosin laittomia. Pääosin, koska jotkin ovat laillisia, kuten esim. metallit. Joka tapauksessa, tästäkin oikeudenkäynti jatkuu sillä Trumpin hallinto aikoo valittaa tuomiosta.

Kauppatuomioistuin: Trumpin asettamat tullit ovat laittomia

Lisäksi isoista uutisista koskein Trumppia, Musk aikoo jättää diktaattorin hallinnolle työskentelyn.
 
Lisäksi isoista uutisista koskein Trumppia, Musk aikoo jättää diktaattorin hallinnolle työskentelyn.
Tästä tulee mielenkiintoista. Lisäksi Musk taisi sanoa että verolaki voi olla iso tai kaunis, ei molempia.

Porukan voi mielestäni jakaa karkeasti kolmeen lohkoon:
- pitää Trumpista ja siksi kannattaa Muskia
- pitää Muskista ja siksi kannattaa Trumppia (näitä alkoi tulla ehkä Twitter-kaupan jälkeen, ellei ole joku joka intoilee nimenomaan uusiutuvia ja satelliittitekniikkaa ja siksi kannattaa konservatiiveja)
- pitää molemmista koska nämä eivät pidä vähemmistöistä (pl miljardöörit)

Hauska nähdä kahden ensimmäisen porukan reaktiot

ennustan että koko asia ohitetaan radiohiljaisuudella
 
Jonkin sortin tuomioistuin on tehnyt päätöksensä, ja Trumpin asettamat tullit ovat pääosin laittomia. Pääosin, koska jotkin ovat laillisia, kuten esim. metallit. Joka tapauksessa, tästäkin oikeudenkäynti jatkuu sillä Trumpin hallinto aikoo valittaa tuomiosta.

Kauppatuomioistuin: Trumpin asettamat tullit ovat laittomia

Lisäksi isoista uutisista koskein Trumppia, Musk aikoo jättää diktaattorin hallinnolle työskentelyn.
Se että Trumpin itsensä nimeämä tuomarikin on sitä mieltä että melkein kaikki tullit (käsittääkseni myös se perus 10% kaikille) ovat laittomia, on aika kova kolaus kyllä ukon tavoitteille. Tietysti kongressin kautta voi kokeilla, mutta siellä on enemmän ehkä halua taputtaa ja nuolla persettä kuin oikeasti pistää nimeä alle erilaisiin toistaan tyhmempiin tullilakeihin.

Piti vilkaista mitä Truth Social tästä sanoo, mutta eipä sano mitään. Viimeisimpinä noloja meemikuvia joita kukaan tervejärkinen ei kehtaisi itsestään julkaista ja jako random Tiktok videosta liittyen Bidenin autopen "skandaaliin". On siinä kyllä valtiomies.
 
Bidenin autopen "skandaaliin".
Onko tämän meemin pointti se että jos Biden ei allekirjoittanut joitain päätöksiä perinteisellä kynällä hän ei ymmärtänyt mitä niissä päätettiin?

Ensinnäkin todisteena käytetyt arkistoversiot ymmärtääkseni täytetään tietoisesti samalla kopiolla yhdestä nimmarista ja toisekseen uskoisin Bidenin silti nykyisessä kunnossaankin ymmärtävän paremmin kuin häntä edeltänyt tai seurannut pressa

Lisään vielä että suomalaisena olen tehnyt ehkä 95/100 viimeisimmästä virallisesta allekirjoituksesta sähköisesti, mukaanlukien työsopimukseni
 
Se että Trumpin itsensä nimeämä tuomarikin on sitä mieltä että melkein kaikki tullit (käsittääkseni myös se perus 10% kaikille) ovat laittomia, on aika kova kolaus kyllä ukon tavoitteille. Tietysti kongressin kautta voi kokeilla, mutta siellä on enemmän ehkä halua taputtaa ja nuolla persettä kuin oikeasti pistää nimeä alle erilaisiin toistaan tyhmempiin tullilakeihin.

Piti vilkaista mitä Truth Social tästä sanoo, mutta eipä sano mitään. Viimeisimpinä noloja meemikuvia joita kukaan tervejärkinen ei kehtaisi itsestään julkaista ja jako random Tiktok videosta liittyen Bidenin autopen "skandaaliin". On siinä kyllä valtiomies.
.. ja kaiken lisäksi tämä taisi olla jo toinen päätös oikeudessa joka päätyi siihen että Trumpin tullit ( ainakin suurilta osin ) ovat laittomia. Alla myös edes hieman tarkemmin se kuinka tuomari siis uusimmassa tuomiossa muotoili sanansa, deepl läpi vedettynä:

Second court blocks Trump tariffs as 'unlawful' - abc news

Tuomarit totesivat, että kansainvälinen hätätilalaki (International Emergency Economic Powers Act) - jota Trump käytti tullitariffiensa säätämiseen - ei anna hänelle ”rajoittamatonta” valtaa periä tulleja, kuten presidentti on tehnyt viime kuukausina.

”Presidentin väite tullien määräämisvaltuudesta tässä tapauksessa, jota ei ole rajoitettu millään kestoa tai laajuutta koskevalla rajoituksella, ylittää kaikki presidentille IEEPA:n nojalla delegoidut tullivaltuudet. Maailmanlaajuiset ja kostotariffit ovat siten lain vastaisia”, tuomarit kirjoittivat.
Trumppi on kyllä tuonut esille sen minkälainen presidentti hän on. Nyt vain odottelemaan seuraavia presidentinvaaleja - joissa hän ottaa takkiin ja pahasti sillä pitää olla joko superrikas tai supertyhmä äänestääkseen Trumpia, ja kumpiakaan ei ole edes jenkkilässä tarpeeksi Trumpin uudelleenvalintaan. Ja odottelemaan myös sitä valitusta kuinka ne olivat huijatut vaalit. Koska niin hän tulee väittämään.

.. ja kaiken lisäksi tämä taisi olla jo toinen päätös oikeudessa joka päätyi siihen että Trumpin tullit ( ainakin suurilta osin ) ovat laittomia. Alla myös edes hieman tarkemmin se kuinka tuomari siis uusimmassa tuomiossa muotoili sanansa, deepl läpi vedettynä:

Second court blocks Trump tariffs as 'unlawful' - abc news

Trumppi on kyllä tuonut esille sen minkälainen presidentti hän on. Nyt vain odottelemaan seuraavia presidentinvaaleja - joissa hän ottaa takkiin ja pahasti sillä pitää olla joko superrikas tai supertyhmä äänestääkseen Trumpia, ja kumpiakaan ei ole edes jenkkilässä tarpeeksi Trumpin uudelleenvalintaan. Ja odottelemaan myös sitä valitusta kuinka ne olivat huijatut vaalit. Koska niin hän tulee väittämään.

Ei Trump oo enää ehdokkaana vaaleissa. Vaatii perustuslain muutoksen, ja tuota ei tapahdu. Mutta tuleeko niitä enää, on sitten toinen asia.
 
Lisäksi isoista uutisista koskein Trumppia, Musk aikoo jättää diktaattorin hallinnolle työskentelyn.
Ilmaisiko Musk asian varmasti näin, anteeksi vain mutta hieman epäilen.. :) Toki media koiti vääntää tuota joksikin isoksikin erimielisyydeksi kun Musk ei pitänyt kaikesta "big beautiful bill":ssä. Trumpilta lehdistön tästä kysyessä hän vastasi jotain sen suuntaista että kohtia lakiesityksessä saattaa muuttua koska siinä on monta osaa tjsp.

Leikkimielinen kysely kaikille:

Kumpi on pahempi diktaattori/suurempi uhka demokratialle/maailmalle, Trump vai Putin?

Kumpi on suurempi uhka demokratialle, se kun päätökset tekee vaaleilla valitsematon porukka kulisseissa presidentin ollessa dementoitunut vai vaaleilla valittu Trump?

Selvisi ainakin syy tälle demokraattien natsi/diktaattori- ym. ulinalle, kun taistelee Hitleriä vastaan omat kuprut näyttävät verrattuna pieniltä..
 
Aikamoinen lumihiutale tuo TACO Trump. Ensin perustaa uransa muiden haukkumiseen ja sen jälkeen pillastuu kun toimittaja kysyy TACO-lempinimestä, minkä ilmeisesti WallStreet sille antanut.
 
Ilmaisiko Musk asian varmasti näin, anteeksi vain mutta hieman epäilen.. :) Toki media koiti vääntää tuota joksikin isoksikin erimielisyydeksi kun Musk ei pitänyt kaikesta "big beautiful bill":ssä. Trumpilta lehdistön tästä kysyessä hän vastasi jotain sen suuntaista että kohtia lakiesityksessä saattaa muuttua koska siinä on monta osaa tjsp.
Toi on hyvä sääntö että ollaan aina kirjaimellisia tällä foorumilla ja tässä ketjussa. Aloitetaanko yhdessä?
Leikkimielinen kysely kaikille:

Kumpi on pahempi diktaattori/suurempi uhka demokratialle/maailmalle, Trump vai Putin?
Jos Trumpilla olisi Putinin äly tai Putinilla Trumpin resurssit ei elämää sillä tavalla kuin se nyt tunnetaan ehkä olisi. Kokeilen itsekin ladattua kysymystä: kumpi on kastroinut enemmän ihmisiä Hunter vai Kadurov?
Kumpi on suurempi uhka demokratialle, se kun päätökset tekee vaaleilla valitsematon porukka kulisseissa presidentin ollessa dementoitunut vai vaaleilla valittu Trump?
Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia mutta koska oletettavasti implikaatio on väittää ettei Biden tietänyt mitä teki (koska näin somesta saa jatkuvasti lukea) niin sinulla on varmaan todisteet tästä. Trump väitti tässä äsken että Harvard ottaa sisään ihmisiä jotka eivät osaa laskea 2+2. Oletan että hän tarkoittaa tätä kirjaimellisesti
Selvisi ainakin syy tälle demokraattien natsi/diktaattori- ym. ulinalle, kun taistelee Hitleriä vastaan omat kuprut näyttävät verrattuna pieniltä..
Selvisi syy miksi trumpistit lakkasivat hakkaamasta vaimojaan, suu täynnä kullia niin ei mahdu kääntymään
 
Kumpi on suurempi uhka demokratialle, se kun päätökset tekee vaaleilla valitsematon porukka kulisseissa presidentin ollessa dementoitunut vai vaaleilla valittu Trump?

Tuossa näyttäisi olevan ylimääräinen "vai" (ja "kumpi").

Trumphan on pitkälti sitä mieltä kuin viimeksi hänen kanssaan keskustellut henkilö, paitsi jos tämä menee jonkun hänen kostofantasiansa kanssa ristiin.

Leikkimielinen whataboutismi yrittää naamioida argumentaatiovirhettä "Väärä dilemma on yksi yleisimmistä argumentaatiovirheistä" (t. Wikipedia)
 
Leikkimielinen kysely kaikille:

Kumpi on pahempi diktaattori/suurempi uhka demokratialle/maailmalle, Trump vai Putin?

Kumpi on suurempi uhka demokratialle, se kun päätökset tekee vaaleilla valitsematon porukka kulisseissa presidentin ollessa dementoitunut vai vaaleilla valittu Trump?
Putin on toistaiseksi ollut suurempi, jo toteutunut "uhka" maailmalle. Toki Trump on vasta toisen kautensa alussa..

Trumpin kaltainen fasistinatsidiktaattori on suurempi "uhka" demokratialle kuin hieman seniili normaali presidentti, jolla on hyviä avustajia. Ja vaikkei olisikaan ihan fasistinatsidiktaattori, niin joku sellainen wannabe kuitenkin.

Ja sellainen pikku juttu, että "demokraattinen valinta" ei anna presidentille valtuutta perseillä miten huvittaa. Ei antanut Saksan vaalitkaan vuonna 1933..
 
Viimeksi muokattu:
Kokeillaas vielä, näettekö mitään vaaroja tuossa natsittelu/diktaattorisyyttelyssä, esim. joku voi ottaa tosissaan ja koittaa vaikka ampua Trumpia? Hänhän vain hankkiutuu eroon suuresta saatanasta eli hyvä juttu varmaan? Oops, tainnut käydä jo pariin otteeseen..
 
Asiaton käytös - Biden-whataboutismin pakottaminen ketjuun
Toi on hyvä sääntö että ollaan aina kirjaimellisia tällä foorumilla ja tässä ketjussa. Aloitetaanko yhdessä?
Ei tarvitse olla kirjaimellinen, riittää ettei väitä sanotun asioita tavalla jolla niitä ei ole sanottu. Mm. tähän ei valtamedia vaikuta pystyvän..
Jos Trumpilla olisi Putinin äly tai Putinilla Trumpin resurssit
Taisit missata nyt pointin, koitetaan vielä kerran. Mitä Hitleriin verrattavia kauhutekoja Trump on mielestäsi tehnyt? Monta sotaa hän aloittanut presidenttinä ollessaan? Eikö sinusta ole liioittelua sanoa Trumpia Hitleriksi? Omasta mielestäni tuo "natsi Trump" -narratiivi halventaa oikeita holokaustin uhreja ym.
väittää ettei Biden tietänyt mitä teki (koska näin somesta saa jatkuvasti lukea) niin sinulla on varmaan todisteet tästä.
No asiaa ilmeisesti tutkitaan mutta miksi demokraatit nyt kuitenkin myöntävät että Biden oli seniili jo vallassa ollessaan ja eivät muka huomanneet mitään ellei tuossa voisi olla perää? Damage control taita olla oikea termi? Eikö sinusta ole demokratian vastaista että jotkut tuntemattomat, joita ei ole tuollaiseen tehtävään vaaleilla valittu, ovat saattaneet vedellä taustalla naruista? Mikä sana olikaan sille, kun syyllistyy itse siihen mistä syyttää muita (demokratian vastaisuus/uhka demokratialle)..
Putin on toistaiseksi ollut suurempi, jo toteutunut "uhka" maailmalle. Toki Trump on vasta toisen kautensa alussa..
Mikä se Hitleriin verrattava uhka Trumpissa on?
Trumpin kaltainen fasistinatsidiktaattori
Miten hän on HItleriin verrattavissa oleva fasisti, natsi tai diktaattori?
on suurempi "uhka" demokratialle kuin hieman seniili normaali presidentti, jolla on hyviä avustajia.
Avustajia, joita ei ole valittu vaaleilla. Joista ei tiedetä keitä ovat. Kuka allekirjoitti esim. armahdukset, armahtiko esim. Hunter itse itsensä.. :think: Kysymyksiä on monia.
Ja sellainen pikku juttu, että "demokraattinen valinta" ei anna presidentille valtuutta perseillä miten huvittaa.
Eikä demokraattinen presidentin valinta anna presidentin valtaoikeuksia muille kuin presidentille. Kyllä se Bidenin kognitiivisten kykyjen lasku oli sen verran selvää kaikille joilla on silmät ja korvat päässä että varapresidentin olisi pitänyt hypätä puikkoihin eikä viritellä mitään epädemokraattista varjohallitusta tms. Miksi he eivät tehneet näin? Tosin sanasalaatti-Kamalan kyseessä ollen oltaisiin menty ojasta allikkoon. Kuitenkin Kamala oli presidenttiehdokas Trumpia vastaan, jokin ei nyt täsmää tässä(kään).
 
Viimeksi muokattu:
Kokeillaas vielä, näettekö mitään vaaroja tuossa natsittelu/diktaattorisyyttelyssä, esim. joku voi ottaa tosissaan ja koittaa vaikka ampua Trumpia? Hänhän vain hankkiutuu eroon suuresta saatanasta eli hyvä juttu varmaan? Oops, tainnut käydä jo pariin otteeseen..
Tosi-asioiden tunnustus on viisauden alku ja vaikka sua kuinka kismittää, niin trumpin toimilla on paljon yhteistä hitlerin kanssa ja on selvästi pyrkinyt toimimaan diktaattorin käsikirjan mukaisesti.
 
Tarkoitatko että?
- natsi ja/tai diktaattori ovat niin pahoja sanoja että niitä ei saa käyttää kenestäkään?
- onko eroa sano että x on diktaattori tai x näyttää samoja piirteitä kuin diktaattori?
- onko jihadistirjestön perustajaksi kutsuminen pienempi paha?
- onko muihin (leikitään tässä että kaksi murhayritystä tapahtui) väkivaltarikoksiin/näiden yrityksiin syyllisiä ne jotka ovat puhuneet pahaa uhreista?
- sovittiinko me jo että puhutaan kirjaimellisesti vai kuka on puhunut suuresta saatanasta?
 
Ei tarvitse olla kirjaimellinen, riittää ettei väitä sanotun asioita tavalla jolla niitä ei ole sanottu. Mm. tähän ei valtamedia vaikuta pystyvän..
Puhutko nyt siitä mitä joku foorumikäyttäjä sanoi ilmiselvän leikkisästi vai valtamediasta? Koita lukita edes yksi maalitolppa. Älä ota keskustelijoita kirjaimellisesti vaan vakavasti
Taisit missata nyt pointin, koitetaan vielä kerran. Mitä Hitleriin verrattavia kauhutekoja Trump on mielestäsi tehnyt?
Ei mitään. Ei käynyt sodassa tai kirjoittanut itse kirjaansa tai istunut vankilassa. Onko tällä kertaa maalitolppa siinä että ennen keskitysleirejä kaikki on ok? En edes tiedä mitä argumentoit
Monta sotaa hän aloittanut presidenttinä ollessaan?
Ymmärtääkseni ei ole aloittanut eikä lopettanut yhtään. Uhkaillut ja sysäillyt vastuuta, kutsunut talibaneja kotiin ja dissannut Bidenia kun tämä lopetti sodan ja tässä yhteydessä tuli uhreja
Eikö sinusta ole liioittelua sanoa Trumpia Hitleriksi?
Olisi jos joku noin olisi sanonut. Jatkan tästä kun löydät jonkun muun kuin Vancen sanoneen noin
Omasta mielestäni tuo "natsi Trump" -narratiivi halventaa oikeita holokaustin uhreja ym.
Kyllä. Jos niin olisi sanottu. Se mitä on sanottu:
- Vance: Trump on ehkä Amerikan hitler
- EM: länsimaalaiset juutalaiset ansaitsevat paskaa
Kuvassa henkilöitä kiertokävelystä. 6mwe tarkoittaa kuulema six million wasn’t enough
antisemitism-capitol-riots-twitter-625x570.png
No asiaa ilmeisesti tutkitaan mutta miksi demokraatit nyt kuitenkin myöntävät että Biden oli seniili jo vallassa ollessaan ja eivät muka huomanneet mitään ellei tuossa voisi olla perää?
Missä ei voisi olla perää? Että kasikymppinen ei mielellään kirjoita nimmareita jos ilmankin voi olla? Jännä juttu. Vastaahaaste: (varastettu) Trump on ollut julkisuudessa 40 vuotta, linkkaa joku lausunto jossa hän osoittaa asiantuntijuutta ja yksityiskohtien ymmärrystä yhtään mistään
Damage control taita olla oikea termi?
Mille? Ai ettei eläkeukosta tulisi ikäviä juoruja? Niitä nyt tulee koska maailman isoin koneisto on niitä tekemässä. Ja koska sanot tätä salaliitoksi niin onko Fox suurin kaapelikanava ja FB ja X suurimpia someja?
Eikö sinusta ole demokratian vastaista että jotkut tuntemattomat, joita ei ole tuollaiseen tehtävään vaaleilla valittu, ovat saattaneet vedellä taustalla naruista?
Olisi jos näin olisi tapahtunut. Sen minkä voi väittää ilman todisteita voi kumota ilman todisteita. Julkisten esiintymisten perusteella sekä Bidenia edeltänyt että seurannut presidentti ovat enemmän kujalla ja ohjailtavissa
Mikä sana olikaan sille, kun syyllistyy itse siihen mistä syyttää muita (demokratian vastaisuus/uhka demokratialle)..
Luulisi tuolla kokemuksella tietävän mutta - vaikka anglismi - whataboutismi kelpaa
 
Tosi-asioiden tunnustus on viisauden alku ja vaikka sua kuinka kismittää, niin trumpin toimilla on paljon yhteistä hitlerin kanssa ja on selvästi pyrkinyt toimimaan diktaattorin käsikirjan mukaisesti.
No luetteleppa sittenvaikka joutessasi nämä tosiasiat joiden mukaan Trumpin toimilla on paljon yhteistä Hitlerin kanssa ja pyrkinyt toimimaan "diktaattorin käsikirjan" mukaisesti? Kiinnostaa oikeasti miten pahana porukka Trumpin näkeekään.
Tarkoitatko että?
- natsi ja/tai diktaattori ovat niin pahoja sanoja että niitä ei saa käyttää kenestäkään?
Voi käyttää sitten uunit kuumenee, kirjaroviot roihuaa jne. Tietääkseni vaikka lbqt- jne porukkaa eivät "trumpistit" tai Trump mitenkään vainoa? Noita "oppeja" ei vain haluta mm. kouluihin. Ennemminkin jatkuvasti nämä "suvaitsevaiset" ovat osoittaneet olevansa väkivaltaisia, viimeksi Seattlessa hyökätty kristittyjen kokoukseen häiriköimään ja mm. tilaisuutta turvanneita poliiseja loukkaantui.
-- onko muihin (leikitään tässä että kaksi murhayritystä tapahtui)
Väitätkö että Trumpia ei yritetty ampua?
väkivaltarikoksiin/näiden yrityksiin syyllisiä ne jotka ovat puhuneet pahaa uhreista?
"Pahan puhuminen" oikeuttaa väkivallan ja siihen yllyttämisen?
 
Kumpi on pahempi diktaattori/suurempi uhka demokratialle/maailmalle, Trump vai Putin?
Vastaus tähän ei ole välttämättä Putin ottaen huomioon ettei hän ulkopuolisena pysty läntisen demokratian järjestelmää tuhoamaan. Hän tarvitsisi sisäpiirin miehen suurmaan johdosta joka siirtyy yksiselitteisesti hänen puolelleen ja pyrkii ajamaan Putinin agendaa, eli heikentämään demokratioita Euroopassa ja saattamalla johtoon EU-vastaista venäjämyönteistä sakkia.

Vastaus lienee jotain sen suuntaista, että suurempi uhka on Trump ja Putin yhdessä kuin Putin yksinään.
 
Voi käyttää sitten uunit kuumenee, kirjaroviot roihuaa jne.
Ts vasta sitten kun on keskitysleirejä? Eli maailmassa ei ole yhtään diktatuuria 2000-luvulla? Uiguureja vain koulutetaan?

Jännä että tyhmimmät kutsuivat Zeleä diktaattoriksi koska.. syyt
Tietääkseni vaikka lbqt- jne porukkaa eivät "trumpistit" tai Trump mitenkään vainoa?
Tietääkseni ovat esim kieltäneet asepalveluksen, antaneet nootteja ulkomaille, käyneet sanalistojen kanssa ohjelmia läpi jne anna nyt niille aikaa kun ovat vasta alussa
Noita "oppeja" ei vain haluta mm. kouluihin.
Kuten Venäjälläkään ei haluta
Ennemminkin jatkuvasti nämä "suvaitsevaiset" ovat osoittaneet olevansa väkivaltaisia, viimeksi Seattlessa hyökätty kristittyjen kokoukseen häiriköimään ja mm. tilaisuutta turvanneita poliiseja loukkaantui.
Keitä kaikkia tästä voi syyttää vai kaikkia ei-republikaaneja ja rinoja?
Väitätkö että Trumpia ei yritetty ampua?
Kukaan ei tiedä vai julkaistiinko tulokset?
"Pahan puhuminen" oikeuttaa väkivallan ja siihen yllyttämisen?
Ei tietenkään. Jokainen vastaa itse teoistaan mutta yritän taas lisätä tähän sen alaviitteen että esim murhaan yllyttäminen on monessa maassa rikos ja esim Charles Manson tuomittiin jostain vastaavasta. Mitä tahansa ei saa sanoa
 
Statistiikka

Viestiketjuista
295 662
Viestejä
5 047 642
Jäsenet
80 970
Uusin jäsen
Hippo_Plazamus

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom