• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

Miksi Zelenskyn olisi pitänyt allekirjoittaa yksipuoleinen sopimus mineraaleista, ilman että saisi siitä mitään vastineeksi? Myytkö sinä asuntosi ja laitat nimet paperiin ja annat avaimet, ja sitten toivot että jälkikäteen neuvotellaan josko saisit siitä jotain rahaakin?
Eikös se sopimus ollut jo valmiiksi neuvoteltu ja vain allekirjoitus puuttui? Joten miksi sitten edes meni tuonne jos sopimus ei miellyttänyt? Luuliko hän puhuvansa Trumpin "ympäri"?
 
En jaksa ja ehdi alkaa jokaista kohtaa perkaamaan, joten tartun tähän yhteen.
Trump ärähti oikeastaan kunnolla vasta kun Z. puhui luottamisesta Putiniin ja Z. sanoi jotenkin tyyliin että Putiniin ei voi luottaa ja "tekin tulette tuntemaan sen" (and you will feel it too). Tähän Trump vastasi "we will feel fine, don't tell us what will feel" tms. Olisiko Trumpin pitänyt vastata tyyliin "Vau, kiitos kun paljastit meille millainen Putin on. Ei olisi tullut mieleenkään"? Ok, englanti ei ole Zelen äidinkieli mutta eikö hänellä ole briiffaajia, neuvonantajia ja mitä lie. Ihan etiketistä lähtien..
Trumphan keskeyttti zelenskyn ärtyessään huonosti muotoillusta kesken eräisestä kommentista. Trumpin olisi pitänyt kuunnella loppuun mitä zelensky sanoo ja sitten vastata siihen.

Ja mineraalisopimuksen tarkoitus oli varmistaa jenkkien ukrainalle. Trump ei nähtävästi tätä halunnut, vaan halusi pelkän mineraalisopimuksen ilman velvollisuutta tukea ukrainaa.

Ja muutenkin asiat pitäisi neuvotella kulisseissa siihen pisteeseen ettei median edessä pääse tälläistä syntymään. Viisas valtionjohtaja ei koskaan korota ääntä median edessä sille toiselle osapuolle lehdistötilaisuudessa.

Jos toinen sanoo jotain mistä ei pidä, niin se ohitetaan tai annetaan joku diplomaattinen epämääräinen vastaus, jossa korostetaan maiden ja henkilöiden hyviä välejä ja yhteistyötä.
 
Eikös se sopimus ollut jo valmiiksi neuvoteltu ja vain allekirjoitus puuttui? Joten miksi sitten edes meni tuonne jos sopimus ei miellyttänyt? Luuliko hän puhuvansa Trumpin "ympäri"?

Ja mitä se sitten olisi muuttanut, muuta kuin että olisi tehnyt itsestään helpomman maalitaulun Trumpille? Kun tuon sirkuksen perusteella tämä lopputulema oli Trumpin tavoitteena alusta asti, nyt kuitenkin koko maailma pääsi näkemään tuon sähellyksen ja mitä Trump ja Vance on "miehiään".
 
Kaveri käy neljättä vuotta sotaa ja oranssi apina vittuilee vaatetuksesta ja täällä hyödylliset idiootit taputtavat käsiä yhteen :facepalm:

On kyllä typerää tuo asusta valittaminen. Ei tainnut vittuilla puvun puutteesta kun Saudi-Arabian tappajaprinssi kävi kylässä vaan beduiinirätti oli ihan ok.

merlin_135761415_f5920bd3-04c2-4903-8ce7-fae27aa92c5b-superJumbo.jpg

En jaksa vastailla jokaiselle erikseen niin pistetään vielä kerran miten näin Trumpin ja Zelenskyn tapaamisen ja "kahnauksen".

Hyvin on Trumpin keskustelutaktiikat opittu ja käytössä: ohitetaan faktat, ohitetaan toisten sanomiset, ei jakseta paneutua faktoihin, tuutataan megafonilla vaan omaa (=virheellistä) tarinaa kerta kerran jälkeen.

Keskustelu on luokkaa:

Sinä: Kuten varmaan kaikki tiedätte että tyypillisesti golfpallo on vihreä ja....
Me muut: Saanemme huomauttaa että tyypillisesti golfpallo on valkoisen värinen.
Sinä: Kun lyöjä löi vihreää golfpalloa...
Me muut: Se on edelleen valkoinen golfpallo, muidenkin värisiä palloja toki on olemassa.
Sinä: Kentällä näkyi kun vihreä golfpallo lensi...
Me muut: Kuten lähteistä X, Y ja Z huomaat, ja jos itse tutkit asiaa niin huomaat, että golfpallo on tyypillisesti valkoinen kuten tässäkin tapauksessa...

<tauko keskustelussa>
Sinä: Kuten jo aiemmin kerroin teille siitä vihreästä golfpallosta...
Me muut: 🤯
 
Eikös se sopimus ollut jo valmiiksi neuvoteltu ja vain allekirjoitus puuttui? Joten miksi sitten edes meni tuonne jos sopimus ei miellyttänyt? Luuliko hän puhuvansa Trumpin "ympäri"?
Ainakin Stubb sanoi Zelenskyin kertoneen aiemmin viikolla Kiovassa, että sopimus olisi suurimmaksi osaksi valmis (taisi käyttää lukemaa 95 %), eli ei kuitenkaan täysin. Zelenskyillä on tästä päätellen voinut olla kuva, että Trumpin tapaamisen tarkoitus on neuvotella sopimukseen ne Ukrainan edun mukaiset ehdot kuntoon. Ei varmaan ajatellut, että suoraan kameroiden edessä toimittaja naljailee vaatteista ja Yhdysvaltojen presidentti sekä varapresidentti komppailee tätä, ja perään vielä kuittailee kiittämättömyydestä. Zelenskyi kuitenkin on matkan varrella kiitellyt lukuisia maita Yhdysvaltoja myöten ihan samalla viikolla siellä Kiovassa.
 
Olisi se varmaan sen mineraalisopimuksen ottanut, mutta jättänyt Ukrainan silti oman onnensa nojaan. Zelenskyllä ei ollut mitään muuta voitettavaa, kuin näyttää livenä millaisten lasten kanssa on tekemisissä.
Mutta eikö tuo sopimus ollut vasta 1. vaihe koko sopassa? Siinä olisi sekin pointti, että Trump voisi sen ansiosta paremmin perustella maga-väelle Ukrainan myöhempää tukemista, siis kun olisi jo tuo hyvä "diili" jolla tehdään rahaa.
Rauhanneuvottelut, turvatakuut yms. olisi tarkoitus hoitaa myöhemmissä vaiheissa.
 
Vaikuttaa siltä että suurin osa trumpin älyttömyyksistä on savuverhoa sille, kun taustalla tehdään töitä vallan täydelliseksi sinetöimiseksi p-korea tyyliin.

Project2025 oli vain kevytversio tästä.
Joo oikeistopopulistit pääsivät isosti valtaan. Tältä se näyttää.

Asia olisi kuin vitsi mutta kyseessä sattuu vain olemaan maailman suurin sotamahti, siis armeija on kiistatta ja kaikilla mittareilla suurin ja mahtavin. Muistan vielä viime lokakuulta kun jotkut sanoivat antavansa äänensä Trumpille siksi että "Kamala johtaa meidät sotaan, Trump ei". Kuinkas sitten kävikään, nyt on ihan mahdollista että USA johtaa joukot sotaan esim. Mexikoa, Kanadaa vastaan.

Tuosta sellainen sivuhuomautus muuten, jokainen joka palvelee USA:n armeijassa - olipa kyse soppatykin lämmittäjästä tai kenraalista - on vannonut suojelevansa perustuslakia, ei presidenttiä. Alla koko sotilasvala alkuperäisellä kielellä:

"I, [name], do solemnly swear (or affirm) that I will support and defend the Constitution of the United States against all enemies, foreign and domestic; that I will bear true faith and allegiance to the same; and that I will obey the orders of the President of the United States and the orders of the officers appointed over me, according to regulations and the Uniform Code of Military Justice. So help me God."
 
Tuo sotilasvala varmaan kohta muutetaan myös.
 
Kyllä niin vituttaa että EU ei voi ottaa itseään niskasta kiinni, ja todeta että nyt eksistentiaalinen kriisi. Ryssän paskiaisella ei olisi jakoja edes 5 min.

Pekka Toveri kommentoi mahdollista tulitaukoa HS:ssä 20.2

Pitkä 1 200 kilometrin tulitaukolinja vaatisi 150 000–200 000 sotilasta, joita pitää myös kierrättää eli todellisuudessa sotilaita tarvitaan kolminkertainen määrä, Toveri arvioi.
”Tarvitaan yli puoli miljoonaa sotilasta. Löytyykö niitä Euroopasta? Ranska, Britannia ja Saksa – kolme suurinta – kukaan niistä ei saa edes 20 000 miehen divisioonaa liikkeelle. Aika haastava homma.”

Euroopalla ei ole mitään sotavoimia, jolla venäjä lyödään. Asevarustelu lännessä on nojannut pitkälti siihen, että on teknisesti hyvää, tarkkaa, kallista ja vähän mutta tuon rinnalla pitäisi olla massamaisesti paljon, halpaa ja tomivaa. Mitään ei ole tehty ja vie vuosia nostaa kapasiteetteja suorituskyvyn osalta. Presidenttiketjuun tämä liittyy siltä osin, että Jenkkien läsnäolo Euroopassa olisi erittäin tärkeää ja jos Jenkit jättävät sekä NATOn että Euroopan, riskit kasvavat huomattavasti.
 
Se oli tarkoitus allekirjoittaa ton ketjussa paljon keskustellun tapaamisen jälkeen. Sen sijaan trump hääti ukrainan delegaation pois rakennuksesta.

Zelensky olisi ollut halukas jatkamaan vielä.
Joo, mutta ongelmana oli Zelenskyn "huono" käytös eikä itse paperin sisältö. Trump oli pakotettu häätämään, siis ihan jotta oma kova imago maga:n keskuudessa säilyisi. Pelkkää ylistystä Trump tuosta näyttää kannattajiltaan (ja Fox Newsiltä) saavan.
Varmaan 2 viikon sisällä tulee uusi yritys, tiedä sitten meneekö sinne UK/Ranska myös mukana pehmentämään tapaamista.
 
- Z. oli tullut allekirjoittamaan mineraalisopimusta

- Tilaisuus meni ok hyvässä hengessä n. puoli tuntia
Lisäisin tuohon toiseksi kohdaksi (jätit varmaankin vahingossa/tietämättömyyttäsi pois) että tilausuus meni kyllä metsään jo ulko-ovella kun Trump aloitti Zelenskyin puketumisesta ääneen itkemisen kirjaimellisesti heti kättelyssä.

Sinänsä positiivisia asioita jos yrittämällä hakee, mieleen tulee se että kiistely tapahtui kuitenkin nimenomaan toimittajien ja kameroiden edessä. Mikähän tilanne olisi nyt jos kiista olisi tapahtunut suljettujen ovien takana, Trump heittänyt Zelenskyin delegaation ulos ja ensimmäisenä asiasta pääsee 'tiedottamaan' ja kertomaan oman näkemyksensä Trumpin hallinto. Luulisin että nyt yksi suurimpia itkun aiheita Trumpille onkin se että ei voi vääntää asiaa julkisuudessa oman mielensä mukaan kun tilanteesta on salillisen toimittajia silminnäkijäkertomukset, useita täysiä vieotallenteita ja kaikki voivat vapaasti ihan itse katsoa ja päätellä että USAn presidentin ja vp:n kasetin hajotti niinkin merkittävä asia kuin takki ja housut. No ehkäpä Zelenskyin julkinen tuki Trumpan vastaehdokkaalle viimevuonna kaiversi ainakin vp:n mieltä edelleenkin ihmeellisen paljon.
 
Pekka Toveri kommentoi mahdollista tulitaukoa HS:ssä 20.2

Pitkä 1 200 kilometrin tulitaukolinja vaatisi 150 000–200 000 sotilasta, joita pitää myös kierrättää eli todellisuudessa sotilaita tarvitaan kolminkertainen määrä, Toveri arvioi.
”Tarvitaan yli puoli miljoonaa sotilasta. Löytyykö niitä Euroopasta? Ranska, Britannia ja Saksa – kolme suurinta – kukaan niistä ei saa edes 20 000 miehen divisioonaa liikkeelle. Aika haastava homma.”

Euroopalla ei ole mitään sotavoimia, jolla venäjä lyödään. Asevarustelu lännessä on nojannut pitkälti siihen, että on teknisesti hyvää, tarkkaa, kallista ja vähän mutta tuon rinnalla pitäisi olla massamaisesti paljon, halpaa ja tomivaa. Mitään ei ole tehty ja vie vuosia nostaa kapasiteetteja suorituskyvyn osalta. Presidenttiketjuun tämä liittyy siltä osin, että Jenkkien läsnäolo Euroopassa olisi erittäin tärkeää ja jos Jenkit jättävät sekä NATOn että Euroopan, riskit kasvavat huomattavasti.
En tiedä onko tuollainen 200 k miestä mitenkään realistinen vaikka jenkit olisi mukana. Afghanistanissa oli jonkin lähteen mukaan reilut 100 k sotilasta parhaimmilaan yhtenä vuonna ja vaikea kuvitella että tällaista määrää jenkit ikinä lähettäisi.

Näkisin että jokunen määrä Eurooppalaisia sotilaita ja sitten enemmän hävittäjiä mitä Euroopasta löytyy paremmin. En mä näe miksi Suomikin ei voisi laittaa jotain 10 Hornetia sinne partiomaan. Ukraina tarjoaa sitten massan sotilaita.

Jos Venäjä hyökkää niin sitten Eurooppa on sodassa. Kyllä se jenkkeihinkin vaikuttaa monessa suhteessa.
 
Joo, mutta ongelmana oli Zelenskyn "huono" käytös eikä itse paperin sisältö. Trump oli pakotettu häätämään, siis ihan jotta oma kova imago maga:n keskuudessa säilyisi. Pelkkää ylistystä Trump tuosta näyttää kannattajiltaan (ja Fox Newsiltä) saavan.
Varmaan 2 viikon sisällä tulee uusi yritys, tiedä sitten meneekö sinne UK/Ranska myös mukana pehmentämään tapaamista.

Nämä on nähtävä kahdella tasolla jossa joudutaan liikkumaan. Jos yhdysvaltain sisäpolitiikassa katsotuilla sirkuslaseilla Zelensky käyttäytyi huonosti, joutuu Ukraina kyllä tulemaan madellen takaisin, melko varmasti vielä hieman heikommilla ehdoilla. Euroopan ja Ukrainan olisi suotava muodostaa yhteinen agenda, jossa lukitaan seuraavan siirron tavoitteet ja muodostetaan suurempaa kokonaiskuvaa. Ei voi olla niinkään, että Ukraina pelaa vapaasti omaa peliään ja hankaloittaa muun Euroopan intressejä. Mielestäni Melonin kriisikokoukseen kutsu on juurikin siihen liittyvä.
 
Eikös tää oo osoitettu valheeksi? Se että kehuu ja kiittää istuvaa pressaa tuesta, ei ole tuen antamista vaalien näkökulmasta. Muistaakseni zelensky sanoi kysyttäessä että trump on myös auttanut ja on hyvät suhteet, yms.
Juuri näin. Trumpan ja vp:n pitää vaan joka tilanteessa päästä itkemään edellisen presidentin tekemisiä, tapaamisia ja tapahtumia.
Pitäisi muuten varmaanin katsoa tuo tallenne perjantailta uudelleen ja laskea montako kertaa Zelenskyi sanoi perjantaina kiitos sen jälkeen kun ensimmäisen kerran sanoi kiitos jo Valkoisen ladon ulko-ovella Trumpille.
 
Eikös tää oo osoitettu valheeksi? Se että kehuu ja kiittää istuvaa pressaa tuesta, ei ole tuen antamista vaalien näkökulmasta. Muistaakseni zelensky sanoi kysyttäessä että trump on myös auttanut ja on hyvät suhteet, yms.
Trumpin ja muiden hänen populistisen hallintonsa kannalta ajatellen, totuudella ei liene mitään merkitystä, vain jollain nettiöyhötyksellä ja sillä kuka huutaa koviten. Siis tarkoitan todellakin koko USA:n ylintä hallintoa, sehän nyt on salaliittoteoreetikoista ja nettiajan öyhöttäjistä valittu. >Tärkein kriteeri ministerivakanssin saamiseksi on ollut vain ehdoton lojaliteettivelvoite Trumpille, ja tämä kertoo siis jo paljon tästä porukasta. Kuitenkin, näitä valheita Trump sitten lähtee julkisuudessa toistelemaan kuin papukaija. Eli suomeksi, sillä ei ole mitään merkitystä mitä Zele on todellisuudessa sanonut. Trump olisi kriisiyttänyt tapaamisen joka tapauksessa jollakin muulla verukkeella.

Venäjä pyysi Yhdysvaltoja avaamaan maiden välisen suoran lentoliikenteen

Reportteri: "What if Russia breaks ceasefire? What if Russia breaks peace talks? What do you do then? I understand that it's a heated conversation right now."
Trump: "What are you saying?"
Vance: "She's asking what if Russia breaks the ceasefire?"
Trump: "What if they... What if anything? What if a bomb drops on your head right now?"

Olipas se diplomaattinen ja harkittu vastaus. Ihan on selvästi valmisteltu porukalla sopimus, johon kaikki osapuolet voivat nimensä laittaa. Tarkkaan on mietitty yksityiskohdat ja seuraamukset kaikille sopimusrikon sattuessa. Hitto meidän pk firman osakassopimus mahtaa olla aivan liian pitkälle mietitty, jos tulitaukosopimuksiakin tehdään tältä pohjalta. Mineraalisopimuskin oli varmasti yhtä perusteellisesti harkittu. "Vapaan maailman johtaja" käyttäytyy kuin jokin viisivuotias, nälkäinen, rasittava, kiukutteleva penikka päiväkodin lattialla. Trumpilla ei tunnu menevän jakeluun, että se kaveeraa nyt jopa häntä suuremman paskanpuhujan kanssa. Itseasiassa nämä maailman kovimmat narsistit ovat jo muodostaneet kerhon (Trump, Putin ja Musk) johon Vance haluaa kovasti mukaan. Putin vie Trumppia kuin pässiä narussa. Yritä nyt tuollaisen kiukkuisen taaperon kanssa neuvotella oman maan tulevaisuudesta ja tulevista asetuista tai tulitauon turvatakuista. Putin heiluttelee taustalla huutavalle penikalle tikkaria, jolloin huutavan penikan mielestä tuolla toisella ei ole mitään kortteja kädessä. Kyllä saattaisi mennä hermot itselläkin. Tälle miehelle tuntuu paperipillit olevan suurempi paha, kuin Venäjä. Pidetään huoli siitä, että palataan muovipilleihin ja samalla vasemmalla kädellä annetaan ryssähakkerin mennä katsomaan, että ketä sieltä tiedustelupalvelusta voisi potkia pihalle.

Alkaa tässä kohta tuntumaan, että pitää laajentaa jenkkibrändien osalta boikottia myös sellaisiin firmoihin, joilla ei ole Venäjällä toimintaa...
 
Vaikuttaa siltä että suurin osa trumpin älyttömyyksistä on savuverhoa sille, kun taustalla tehdään töitä vallan täydelliseksi sinetöimiseksi p-korea tyyliin.

Project2025 oli vain kevytversio tästä.
Riippumatta siitä tuleeko näin käymään vai ei, jenkit näyttävät kiltisti hyväksyvän nykyisen kehityksen. Pidätyksen yhteydessä kuolleen fentaalinarkkarin ja sarjarikollisen takia melkein koko USA saatiin polvilleen, mutta nyt ei tapahdu mitään.

Sinne vain pistämään sellaiset kymmenien tuhansien ihmisten mellakat pystyyn että koko valkoinen talo on liekeissä, jokainen Tesla liike on paskottu ja Trumpin kabinetin henkilöiden päät on keihään kärjessä. Se vain vaatisi halua.

Voihan se olla että jossain kohtaa ihmisillä menee kuppi nurin, mutta vaikuttaa vähän siltä että jenkit elävät jossain omassa todellisuudessansa. Ehkä jos Trumpin annetaan kunnolla paskoa talous ja ihmiset ei oikeasti enää saa ruokaa ja sähköt katkeaa alkaa tapahtua jotain?
 
Joo, mutta ongelmana oli Zelenskyn "huono" käytös eikä itse paperin sisältö. Trump oli pakotettu häätämään, siis ihan jotta oma kova imago maga:n keskuudessa säilyisi. Pelkkää ylistystä Trump tuosta näyttää kannattajiltaan (ja Fox Newsiltä) saavan.
Varmaan 2 viikon sisällä tulee uusi yritys, tiedä sitten meneekö sinne UK/Ranska myös mukana pehmentämään tapaamista.

Toisaalta se Trumpin ylistys ei siellä Foxilla muuta yhtään mitään, mutta ne tolkun ihmiset jotka vähääkään miettivät miltä USA näyttää nyt ulospäin ja jotka samalla ovat olleet puolueettomina, tai äänestäneet Trumpia Kamalan vastalauseena, alkavat olla todella närkästyneitä. Trumpin kannatus MAGA:ssa on taattu, mutta Trumpin viha muun kansan keskuudessa voi olla ratkaiseva tekijä hallinnon kannalta.
 
Joo, mutta ongelmana oli Zelenskyn "huono" käytös eikä itse paperin sisältö.
”Huono käytös” heh.
Tais olla Trump ja JD jotka määritti huutamisen määrän. Ja sit sen vuoksi ”piti jättää” jenkkien kannalta super mineraalisoppari väliin.
Pelkkää ylistystä Trump tuosta näyttää kannattajiltaan (ja Fox Newsiltä) saavan.
Ei pidä paikkaansa. Toki suuri osa on julkisesti sen puolella että trump olis kova jätkä ku kiusaa ukrainaa ja ukrainalaisia, mut ”pelkkää ylistystä” on ihan potaskaa.
 
Viimeksi muokattu:
Tuollaisessa tilanteessa ei lähdetä saarnaamaan isännille kameroiden edessä siitä, miten he ovat väärässä, heidän suunnitelmansa rauhanneuvotteilusta on epäkelpo, ja että kohta Venäjä tulee valtameren yli ja Yhdysvallat saa tuntea sen nahoissaan.
Periaatteessa kyllä, jos on valmis kiemurtelemaan toisten edessä ja valehdella heidän mukanaan että Bidenistä oli enemmän haittaa kuin hyötyä Ukrainalle.

Minä olen toistaiseksi enemmän tyytyväinen että Zelensky toi tämän ajatusten ristiriidan kaikkien nähtäville kameroiden edessä, nyt jokainen silminnäkijä voi makustella sitä mielessään että kumpi puoli on enemmän oikeassa ja mikä se ajatusten ristiriita Ukrainan ja USA:n nykyjohdon välillä oikeasti on.

Jos tuo kinastelu olisi jätetty vain suljettujen ovien taakse, olisi sieltä jälkikäteen tullut Vancen ja Trumpin valitusta että Zelensky ei selvästikään vain halua rauhaa vaan pelkästään sotaa Venäjää vastaan, ja sen tiedon varassa suurin osa maailman ihmisistä, varsinkin amerikkalaisista, olisi vaikka Zele omalla tahollaan kertoisi mitä mieltä itse asiasta on (paljon harvempi taho ja media seuraa Zelenskyn sanomisia ja raportoi niistä mediaan). Ihmiset eivät siis tietäisi mitä tuo oikeasti tarkoittaa ettei Zelensky muka halua rauhaa. Nyt tiedämme, ja ehkä se eniten Vancea ja Trumpia nyt kismittääkin koska he eivät tällä hetkellä hallitse kommunikaation ilmatilaa.

Siksi nyt päällimmäisenä valituksena Zelenskyä kohtaan tuntuukin olevan että hän on "epäkunnioittava" USA:ta kohtaan kun ei kiemurrellut Vancen ja Trumpin edessä vaan haastoi heitä julkisesti, ei niinkään se etteikö Ukraina haluaisi rauhaa, missä Ukraina ei ole Venäjän täydessä kontrollissa kuten esim. Valko-Venäjä. Jokainen silminnäkijä voi arvioida tilannetta nyt itse, helppoa on nähdä Vance ja Trump nyt herkän egon omaavina valtion johtajina jotka ovat kuin mafiapomoja jotka vaativat suojelurahaa.

Trumpin kovimmatkin tukijat ovat nyt joutuneet alkaa selittää Trumpin ja Vancen ajatuksena olevan että jos ukrainalaiset antaisivat luonnonvaransa amerikkalaisten haltuun, tulisi maahan amerikkalaista bisnestä ja toki USA sitä sitten olisi valmis puolustamaan.

Sinänsä aika heikko argumentti kun USA ei kuitenkaan suostu antamaan mitään lupausta tai turvatakuita tuollaisesta järjestelystä. Ukrainan pitäisi muka vain osata itse päätellä että tuostahan tässä on kyse ja tuollaiseen "turvatakuuseen" heidän pitäisi vain tyytymän, luonnonvarojensa luovuttamisen vastapainoksi. Vähän kuin mafiapomo joka kerää suojelurahoja ilman mitään todellista lupausta että välttämättä jotenkin toisi todellista lisäturvaa maksajilleen. Heidän pitäisi vain osata olettaa että tokihan mafiapomo heistä huolen pitää koska muuten ei voi kerätä suojelurahojaan myöhemmin. Tosiasiassa mafiapomo reagoisi enintään vain jos joku toinenkin mafiapomo alkaisi kerätä suojelurahoja, eikä välttämättä edes silloinkaan.

Trumpin tukijoilla on kyllä kovat selittelyt ja teorisoinnit nyt menossa, ja kovasti poistelevat kommentteja joissa heidän teoriansa aukot tuodaan julki.
 
Voihan se olla että jossain kohtaa ihmisillä menee kuppi nurin, mutta vaikuttaa vähän siltä että jenkit elävät jossain omassa todellisuudessansa. Ehkä jos Trumpin annetaan kunnolla paskoa talous ja ihmiset ei oikeasti enää saa ruokaa ja sähköt katkeaa alkaa tapahtua jotain?
Toki historiaa löytyy isoista ja massiivisista mielenosoituksista, mutta ei niillä taideta hirveästi vaikuttaa Trumppiin, joka vain ärsyyntyy entisestään. Ehkä vaikutusta voisi olla Trumpin hännystelijöihin ja muihin republikaaneihin, jotka joutuisivat punnitsemaan kumpi on isompi uhka, protestointi vai Trumpin kosto.

Tämän jutun mukaan Vance oli joutunut muuttamaan suunnitelmiaan lauantaina mielenosoitusten takia:
Vice-President JD Vance was forced to flee to an undisclosed location after he was greeted by hundreds of protesters in Vermont on Saturday, according to a Fox News report.
Video shows protesters lining the street with anti-Vance and pro-Ukrainian signs as the vice president makes his way to the Sugarbush Resort in Vermont for a weekend family ski trip.
"After what he did yesterday, he crossed the line," Cori Giroux said. "After the meeting yesterday with Zelensky, there, I mean, I feel like all of America should be out here protesting."
"This is a group of people who have always been supportive of standing with Ukraine," another protester Judy Daly said. " However, I think yesterday's performance at the White House has probably galvanized even more people to come out today."
 
Tässä koko debatissa on sekin hauska juonne että 90-luvulla Ukraina suostui luopumaan neuvostoaikaisista ydinaseistaan, ja vastapainoksi länsi (eli käytännössä USA ja NATO) lupautuivat pitämään Ukrainan turvallisuudesta huolta. Nyt Trump ja Vance ovat käytännössä rikkoneet tuon lupauksen.

Siksi minulla onkin peruskysymys kaikille USA:n vetäytymistä ulkomailta ja "heidän pitää pitää omasta puolustuksestaan huolta, se ei ole USA:n tehdävä" väittäville amerikkalaisille, ovatko he sitten ok sen ajatuksen kanssa että Ukrainan kaltaiset maat ympäri maailman pyrkivät hankkimaan omia ydinaseita, joka toimii tehokkaana esteenä Venäjän, Kiinan ja miksei USA:nkin kaltaisille maille hyökätä kyseisiin maihin tai edes tehdä mitään aluevaatimuksia heidän suuntaansa?

Israel hankki aikoinaan ydinaseen ja se lienee syy miksi viereiset arabimaat eivät enää koe tarpeelliseksi koittaa hyökätä Israelia vastaan edes yhteistuumin (toki vaikuttaa myös se että he hävisivät jo kolme kertaa myös konventionaalisessa sodankäynnissä, mutta silti).

Maailma täynnä pieniä ydinasevaltioita, sitäkö USA isolationalistit oikeasti haluavat? Meksiko, Kanada, Kuuba ja lukuisat eteläisemmän Amerikan maat myös?

Ja koska kyseiset isolationalistit yleensä ovat myös aseenkantoluvan suuria kannattajia, heille onkin sopiva analogia tässä:

Jos poliisi ilmoittaisi ettei sen tehtävänä ole enää huolehtia kansalaisten turvallisuudesta vaan näiden tulisi huolehtia siitä itse menemällä vaikka karate- ja pilateskursseille, ja enintään poliisi suostuisi tulemaan apuun jos uhri suostuu antamaan vasemman munuaisensa palkkioksi avusta, vastustaisiko poliisi sitä että kansalaiset hankkivat omia aseita (koska karatetunnit eivät paljoa auta 160 cm hentoa naista joka yrittää puolustautua viittä raavasta miestä vastaan)?

Vai olisivatko he sitä mieltä ettei naisella ole oikeus aseistaa itseään, vaan pelkällä pilatestuntien opeilla pitäisi pystyä puolustautumaan useampaa isoa miestä vastaan?

Tässä siis hento nainen vertautuu Ukrainaan, hyökkäävä miesjoukko Venäjään, ja poliisi NATO:on ja USA:han, vapaan maailman "maailmanpoliisit".
 
Tässä koko debatissa on sekin hauska juonne että 90-luvulla Ukraina suostui luopumaan neuvostoaikaisista ydinaseistaan, ja vastapainoksi länsi (eli käytännössä USA ja NATO) lupautuivat pitämään Ukrainan turvallisuudesta huolta. Nyt Trump ja Vance ovat käytännössä rikkoneet tuon lupauksen
Ei ihan noin. Usa uk ja venäjä sitoutuivat kunnioittamaan ukrainan rajoja.

Minulle avautui eilen mistä monien amerikkalaisten väärä luulo siitä että amerikkalaiset ovat tukeneet Ukrainaa rahallisesti enemmän kuin Eurooppa/EU johtuu.

Katsoin eilen allaolevan Victor Davis Hansonin videon aiheesta (en tunne heppua mutta kovasti hän tuntuu videolla puolustelevan Vancen ja Trumpin näkemystä), ja hänen väitteeensä oli että "We have outfunded all of them", kun hän viittasi siihen että hänen mielestään Eurooppa on tukenut Ukrainaa paljon vähemmän rahallisesti kuin USA.

Ihmettelin ensin hänen väitettään, kunnes tajusin että hänhän vertaa USA:ta siinä yksittäisiin Euroopan valtioihin, ei koko Eurooppaan tai edes EU:hun. Kirjoitinkin tuohon videoon kommentin missä mainitsin tuosta epärehellisestä vertailusta mainiten esimerkkinä että tuskin kukaan olettaa että Viro käyttäisi Ukrainan tukemiseen yhtä paljon rahaa kuin USA, laitoin vertailuksi kyseisten maiden asukasluvun ja GDP:n jotta tyhmemmillekin amerikkalaisille avautuisi.

Kyseinen kommenttini taisi kadota videon alta aika nopeasti, en tiedä poistiko Victor itse vai joku Googlen automaattibotti. En edes kiroillut tai käyttänyt muita voimasanoja kuten "idiootti" tms. kommentissani.

Toki historiaa löytyy isoista ja massiivisista mielenosoituksista, mutta ei niillä taideta hirveästi vaikuttaa Trumppiin, joka vain ärsyyntyy entisestään. Ehkä vaikutusta voisi olla Trumpin hännystelijöihin ja muihin republikaaneihin, jotka joutuisivat punnitsemaan kumpi on isompi uhka, protestointi vai Trumpin kosto.

Tämän jutun mukaan Vance oli joutunut muuttamaan suunnitelmiaan lauantaina mielenosoitusten takia:
Jossain määrin syytä olla huolissaan siitäkin, että Trump käyttäisi laajaa protestointia, joka paikoitellen äityisi mellakoinniksi, perusteena armeijan sisäiseen käyttämiseen Insurrection actin nojalla. Monet Trumpin puheet poliittisten vastustajien kimppuun käymisestä näyttävät nyt käyvän toteen niin en ainakaan täysin sulkisi pois sitäkään mahdollisuutta että valjastaisi sotilaatkin siihen. Brennan center tästä varoitteli ja tavoitteli tuon lain uudistamista presidentin toimia rajoittavammaksi, mutta ei ilmeisesti tapahtunut: Trump Wants to Use the Military Against His Domestic Enemies. Congress Must Act.
 
Minulle avautui eilen mistä monien amerikkalaisten väärä luulo siitä että amerikkalaiset ovat tukeneet Ukrainaa rahallisesti enemmän kuin Eurooppa/EU johtuu.

Katsoin eilen allaolevan Victor Davis Hansonin videon aiheesta (en tunne heppua mutta kovasti hän tuntuu videolla puolustelevan Vancen ja Trumpin näkemystä), ja hänen väitteeensä oli että "We have outfunded all of them", kun hän viittasi siihen että hänen mielestään Eurooppa on tukenut Ukrainaa paljon vähemmän rahallisesti kuin USA.

Ihmettelin ensin hänen väitettään, kunnes tajusin että hänhän vertaa USA:ta siinä yksittäisiin Euroopan valtioihin, ei koko Eurooppaan tai edes EU:hun. Kirjoitinkin tuohon videoon kommentin missä mainitsin tuosta epärehellisestä vertailusta mainiten esimerkkinä että tuskin kukaan olettaa että Viro käyttäisi Ukrainan tukemiseen yhtä paljon rahaa kuin USA, laitoin vertailuksi kyseisten maiden asukasluvun ja GDP:n jotta tyhmemmillekin amerikkalaisille avautuisi.

Kyseinen kommenttini taisi kadota videon alta aika nopeasti, en tiedä poistiko Victor itse vai joku Googlen automaattibotti. En edes kiroillut tai käyttänyt muita voimasanoja kuten "idiootti" tms. kommentissani.

Noihin videoihin on ihan turha koittaa edes kommentoida kun ihan randomisti kommentit häviää tai sitten näkyy itselle mutta ei muille, tai sitten joskus jopa menee läpi. En siis kommentoi lähes koskaan mutta olen tuon huomannut kun joskus yrittänyt. Redditissä on samaa joten ei jaksa vaivautua..
 
Jossain määrin syytä olla huolissaan siitäkin, että Trump käyttäisi laajaa protestointia, joka paikoitellen äityisi mellakoinniksi, perusteena armeijan sisäiseen käyttämiseen Insurrection actin nojalla. Monet Trumpin puheet poliittisten vastustajien kimppuun käymisestä näyttävät nyt käyvän toteen niin en ainakaan täysin sulkisi pois sitäkään mahdollisuutta että valjastaisi sotilaatkin siihen. Brennan center tästä varoitteli ja tavoitteli tuon lain uudistamista presidentin toimia rajoittavammaksi, mutta ei ilmeisesti tapahtunut: Trump Wants to Use the Military Against His Domestic Enemies. Congress Must Act.

Siinä vaiheessa kun asevoimia käytetään omia vastaan edes mielenosoitusten taltuttamiseen, niin on todella iso riski että esimerkiksi Kalifornia ja muut todella siniset osavaltiot alkavat miettiä liittovaltion tukemisen perusteita. Jos Republikaanit ja Demokraatit ajautuvat tätä vauhtia erilleen toisistaan, tai oikeastaanhan tässä vain Republikaanit haluavat erkaantua, niin ehkä on parempi että USA jakautuu Euroopan kaltaiseksi pienempien valtioiden ryppääksi. Tämä olisi samalla Venäjän ja Kiinan toiveissa, sillä heikompi/epäyhtenäinen USA korottaa näiden vaikutusvaltaa.

Luulenpa että Kiina on tässä lopulta palkintopallin sijoilla yksi, kaksi ja kolme. USA murentaa läntistä vaikutusvaltaansa, Venäjä heikentää itseään Ukrainassa, sillä Ukraina ei antaudu, mikä saa Venäjänkin Kiinan syliin. Ainoa vahvistunut osapuoli tulee olemaan Kiina, joka varmasti yrittää Taiwanin valtaamista muutaman vuoden sisällä.
 
Monet Trumpin puheet poliittisten vastustajien kimppuun käymisestä näyttävät nyt käyvän toteen niin en ainakaan täysin sulkisi pois sitäkään mahdollisuutta että valjastaisi sotilaatkin siihen.
Tulee tapahtumaan kun nyt ei ole enää niitä jotka sanovat että ei tuollainen käy. Mitään menetettävää ei ole kun on immuniteetti korkeimmalta. Ja vaikka sitten menisi oikeuteen jossa väitellään oliko virallinen toimi vai ei, niin junnaa oikeudessa niin kauan että mies ehtii kuolla vanhuuteen tai on 90+ vuotta vanha ja näin välttyy seuraamuksista.
 
Eikös se sopimus ollut jo valmiiksi neuvoteltu ja vain allekirjoitus puuttui? Joten miksi sitten edes meni tuonne jos sopimus ei miellyttänyt? Luuliko hän puhuvansa Trumpin "ympäri"?
Ollakseen mineraalisopimus oli vähän outoa, että Trump aloitti toteamalla sodan nyt päättyvän ja Zelensky alkoi puhua turvatakuista. Myöhemmässä vaihessa Trump totesi jotain, että "kun sulle tarjotaan tulitaukoa, niin sähän otat sen".

Olikohan sopimukseen ilmaantunut jotain tulitaukoon viittaavia lisäyksiä?

Trumpilla ei tunnu menevän jakeluun, että se kaveeraa nyt jopa häntä suuremman paskanpuhujan kanssa. Itseasiassa nämä maailman kovimmat narsistit ovat jo muodostaneet kerhon (Trump, Putin ja Musk) johon Vance haluaa kovasti mukaan.
Trump totesi, että voidakseen mitenkään toimia välittäjänä, on aivan mahdotonta, että Trump kulkisi maailmalla haukkumassa Putinia. Ei Trump voi tehdä Zelenskyjä Putinille ja odottaa rakentavia neuvotteluja vaan on toimittava kuin Macron ja Starmer Oval Officessa.

Ei ihan noin. Usa uk ja venäjä sitoutuivat kunnioittamaan ukrainan rajoja.

Näin, ja lupaukset eivät ole kovin korkealla:
Jos näyttää siltä, että sopimusta on rikottu, sopimusosapuolet lupasivat keskustella asiasta
ja
Jos joku käyttää ydinaseita tai uhkaa niillä, muiden tulee pyytää apua YK:n turvallisuusneuvostolta.

Paperin nimikin on Budapest Memorandum, eli muistio.
 
Trump totesi, että voidakseen mitenkään toimia välittäjänä, on aivan mahdotonta, että Trump kulkisi maailmalla haukkumassa Putinia. Ei Trump voi tehdä Zelenskyjä Putinille ja odottaa rakentavia neuvotteluja vaan on toimittava kuin Macron ja Starmer Oval Officessa.

Mutta samaan aikaan voi kyykyttää toista osapuolta kahden miehen voimin ilman mahdollisuutta edes vastata kysymyksiin ja puhutella tätä diktaattoriksi. Voiko mielestäsi siis Trump toimia välittäjänä, kun samaan aikaan osoittaa puolueellisuutensa täysin selvästi?
 
Muistio, jossa Venäjä osapuolena lupaa kunnioittaa Ukrainan rajoja ja suvereniteettiä, ja olla sekaantumatta päätöksentekoon. Ja nyt tätäkin kirjallista dokumenttia on rikottu ja samalla kuvitellaan, että seuraava Trump memorandum korjaa asiat, missä jälleen Venäjä tulee lupaamaan kunnioittaa siirtyneitä rajoja ja itsenäisyyttä.

Putin saa rauhan heti kun haluaa sen, jättämällä Ukrainan. Ukraina saa rauhan kun on riittävät takeet siitä, että Venäjä ei tule jatkamaan agressioita. Ukraina varmasti hyväksyy jotain rajamuutoksia, todennäköisesti Krim ja pre-2022 vallatut alueet saavat mennä. Mariupolin alue varmasti jo kirpaisee enemmän, mutta sentään Odessan kautta on vielä meriyhteys.
 
Niin sehän tässä on ongelma että USA yrittää nyt toimia välittäjänä ja "neutraalina", mutta USA:n pitäisi samalla johtaa Natoa. Olisi kyllä ollut parempi että ne rauhanneuvottelut olisi käyty esim. Turkin johdolla niinkuin 2022.
 
Trump totesi, että voidakseen mitenkään toimia välittäjänä, on aivan mahdotonta, että Trump kulkisi maailmalla haukkumassa Putinia. Ei Trump voi tehdä Zelenskyjä Putinille ja odottaa rakentavia neuvotteluja vaan on toimittava kuin Macron ja Starmer Oval Officessa.
On eri asia olla kiertämättä maailmaa haukkumassa Putinia ja imeä Putinin kyrpää jokaisessa juonen käänteessä, haukkua Zelenskiä diktaattoriksi, yrittää ryöstää Ukrainaa luonnonvaroista ja liittoutua YK:n julkilausumassa roskamaiden puolelle.
Jos Trump olisi tasapuolinen rauhanvälittäjä niin hän ei huutaisi kuin villisika Zelenskille TV-kameroiden edessä ja samalla tapaisi Venäjän edustajia Saudi-Arabissa suljettujen ovien takana hyvässä hengessä.

Trump ei ole kertaakaan vaatinut Venäjältä mitään vaan suoraan myöntynyt kaikkeen mahdolliseen. Sellainen ei ole rauhanvälittäjä vaan asianajaja. Putinin asianajaja.
 
Viimeksi muokattu:
Ei kannata katsoa tuota HS:n sivujen videota tapaamisesta jos ei halua pilata vkonloppuaan. Zelenskyi oli tuotu nöyryytettäväksi ja kiusattavaksi julkisesti Vancen ja Trumpin toimesta, koko maailman eteen. En edes halua linkittää. Koko show tuntui tietoiselta häpäisyltä.

Lisäksi kuvittelen riemua Kremlissä, kun Putin katselee saman. Amerikka, joka oli aikoinaan (vaihtelevalla menestyksellä) sorrettujen puolella, nöyryyttää koko maailman edessä hyökkäysodassa sorrettuja, häpäisee demokratiaa ja sodan uhreja. Ja jos se ei vielä riitä sanoo olevansa myös Venäjän puolella.

Miten Zelenskyi edes pysyi rauhallisena, huh huh. Pakko sulkea uutissivut, ei oikeudentaju enää käsitä mitä on tapahtumassa.
Lainaanpa itseäni. Katsoin nyt tapaamisen kokonaan, mielestäni nimenomaan Vance pilasi koko keskustelun eikä olisi pitänyt olla paikalla. Zelenskyi kuitenkin esitti ihan aiheellisen huolen Putinin luotettavuudesta riippumatta siitä millaisia papereita sen kanssa kirjoitellaan. Ryssän historia kun ei sopimuksia kunnioita. Keskustelu vaikutti suhteellisen etenevältä kuitenkin....kunnes Vance avasi suunsa, Trump sai siitä energiaa alkaa läksyttämään Zelenskya myös ja siinähän se sitten oli.

Tällaiset neuvottelut on muutenkin varmasti stressaavia kun ne käydään live-yleisön edessä, kun että yksi "apina" vierestä hyppää jankkaamaan mukaan. Videosta näemmä jenkkimedia riippuen sinisestä tai punaisesta väristä jokainen vetää omanlaisesta tulkintaa, kuka sanoo että etukäteen suunniteltua teatteria, kuka mitäkin. Ilman sen kummempaa dramatiikkaa ja salaliittoja harrastaen, varapressan olisi pitänyt olla jossain muualla, tai ainakin pitää turpansa kiinni. Tiedä sitten olisiko lopputulos ollut parempi Ukrainan kannalta ilman Vanceakaan, mutta ei ainakaan olisi ollut pahentamassa tilannetta.
 
Viimeksi muokattu:
Niin sehän tässä on ongelma että USA yrittää nyt toimia välittäjänä ja "neutraalina", mutta USA:n pitäisi samalla johtaa Natoa. Olisi kyllä ollut parempi että ne rauhanneuvottelut olisi käyty esim. Turkin johdolla niinkuin 2022.

Minusta puolueettomat neuvottelijat löytysivät jostain Intiasta tällä hetkellä. Melkein ainut osapuoli joka ei ole millään tavoin sotkeentunut tähän. Turkki voi olla hyvä kokouspaikka asioille kyllä, lähellä molempia osapuolia vaikkakin NATO maa.
 
Mutta samaan aikaan voi kyykyttää toista osapuolta kahden miehen voimin ilman mahdollisuutta edes vastata kysymyksiin ja puhutella tätä diktaattoriksi. Voiko mielestäsi siis Trump toimia välittäjänä, kun samaan aikaan osoittaa puolueellisuutensa täysin selvästi?
Niin kauan kuin neuvotteluyhteys säilyy, niin tuokin ok. Sitten menee liian pitkälle, kun Ukrainasta kehotetaan Trumpia pitämään tunkkinsa eikä mieli muutu.

Aika näyttää, onko lopputuloksena jokin sopimus, joka kelpaa molemmille vai kuivuuko yritys kokoon.

Muistio, jossa Venäjä osapuolena lupaa kunnioittaa Ukrainan rajoja ja suvereniteettiä, ja olla sekaantumatta päätöksentekoon. Ja nyt tätäkin kirjallista dokumenttia on rikottu ja samalla kuvitellaan, että seuraava Trump memorandum korjaa asiat, missä jälleen Venäjä tulee lupaamaan kunnioittaa siirtyneitä rajoja ja itsenäisyyttä.
Budapestin paperin arvo on siinä, että osapuolten pitäisi nyt konsultoida toisiaan, että kuinkas näin on käynyt.

En usko, että kenelläkään on illuusioita siitä, että mikään paperille kirjoitettu takaisi pysyvän rauhan. Paperilla sovitun lisäksi täytyy olla konkreettisempaa selkänojaa ja rauhan säilymiselle täytyy olla yhteinen intressi.

Niin sehän tässä on ongelma että USA yrittää nyt toimia välittäjänä ja "neutraalina", mutta USA:n pitäisi samalla johtaa Natoa. Olisi kyllä ollut parempi että ne rauhanneuvottelut olisi käyty esim. Turkin johdolla niinkuin 2022.
Olen samaa mieltä, että USA:n asema välittäjänä on vähintäänkin omituinen. 2022 jälkeen ketään ei ole kiinnostanut, joten katsotaan nyt, tuleeko tuleeko tästä mitään.

Turkki voisi olla uskottava myös rauhanturvaamiseen.
 
Lainaanpa itseäni. Katsoin nyt tapaamisen kokonaan, mielestäni nimenomaan Vance pilasi koko keskustelun eikä olisi pitänyt olla paikalla. Zelenskyi kuitenkin esitti ihan aiheellisen huolen Putinin luotettavuudesta riippumatta siitä millaisia papereita sen kanssa kirjoitellaan. Ryssän historia kun ei sopimuksia kunnioita. Keskustelu vaikutti suhteellisen etenevältä kuitenkin....kunnes Vance avasi suunsa, Trump sai siitä energiaa alkaa läksyttämään Zelenskya myös ja siinähän se sitten oli.

Tällaiset neuvottelut on muutenkin varmasti stressaavia kun ne käydään live-yleisön edessä, kun että yksi "apina" vierestä hyppää jankkaamaan mukaan. Videosta näemmä jenkkimedia riippuen sinisestä tai punaisesta väristä jokainen vetää omanlaisesta tulkintaa, kuka sanoo että etukäteen suunniteltua teatteria, kuka mitäkin. Ilman sen kummempaa dramatiikkaa ja salaliittoja harrastaen, varapressan olisi pitänyt olla jossain muualla, tai ainakin pitää turpansa kiinni. Tiedä sitten olisiko lopputulos ollut parempi Ukrainan kannalta ilman Vanceakaan, mutta ei ainakaan olisi ollut pahentamassa tilannetta.

Tuossa pohdin itse tätä, että Zelenskin väliin puhuminen ja näin suorat vastaan sanomiset oli myös ongelma... En tiedä miksi hän ei ollut sanoissaan paljon varovaisempi. Olisi kuvitellut hänen tietävän minkälaisten kanssa nyt keskustelee, se vastaan väittäminen ja ylipäätänsä Yhdysvaltojen minkäänlainen kritisointi olisi pitänyt jättää pois.
 
Zelensky yritti kertoa totuuden diplomatiasta ja sopimuksista Putinin kanssa jotka Putin rikkoi kaikki. Siitä se kahden pellen, oranssin apinan ja hänen marakattinsa huutaminen alkoi. Totuus ei vaan kelvannut Putinin puudeleille.
Millä tavalla Zele kritisoi Yhdysvaltoja, katsoitko edes tuota tilaisuutta..?
 
Kertoi miten 2014 vuodesta lähtien USA ei tehnyt mitään, puuttunut riittävästi vai mikä se termi nyt olikaan mitä Zelenski tuossa käytti... Mutta jokatapauksessa kritiikiksi sen voi tulkita. Oliko tuo nyt sitten se mistä Vance veti herneen nenään en muista enää.

Pointtini siis oli, että miksi Zelenski ei ollut hiton varovainen, ettei sano sellaista mikä voidaan tulkita kritiikiksi...
 
Statistiikka

Viestiketjuista
269 828
Viestejä
4 669 454
Jäsenet
76 485
Uusin jäsen
Lebensraum

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom