• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

:sfacepalm:

Varoitus: Saattaa aiheuttaa yllättäviä aivoverenvuotoja.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

TLDR ja avainsanat: Kirkuva naama, anti-venäjä hysteria, Euroopan sotapuudelit, sotakiimainen PR-stuntti, ylihintaiset lattet, hiipuva merkitys, ja ghostatut fasisti-chihuahuat. Ei helvetti. Kotiyleisön MAGA-porukallehan tuo katkeriin tunteisiin ja omaa maata kohtaan tunnettavaan kaunaan vetoava omahyväinen paska on tarkoitettu mutta kaikesta päätellen "rauhasta" on nyt tullut kremlin tärkein myrkkypilleri koska se toistuu kaikessa länteen levitettävässä vaikuttamisessa juuri nyt. Tuo porukkaa uskoo että Ukrainaa ohjaillaan globaalista liskosalaseurasta käsin johon kuuluu myös USA:n deep state + demarit, ja että kaikki modernin maailman kiroukset, mm. woke, liittyvät olennaisesti Ukrainan tukemiseen, ja että Putin sekä tukijansa yrittävät Ukrainaa tästä mädätyksestä vapauttaa. Kirjoitus on 1:1 ryssän propagandasta, amerikkalaisin maustein.

Kaja Kallas on yksi harvoista poliitikoista jotka näkevät venäjän sellaisena kuin se on, ja näkemyksensä hän on ilmaissut hyvin selkeästi. Tästä hyvästä hän sai nyt tällaista paskaa niskaansa. Trump-kultistien ja alt-right incelien on helppo niellä se, koska naispoliitikkona sekä eurooppalaisena hän näyttäytyy automaattisesti wokena, hysteerikkona ja korruption ruumiillistumana. Ison ja kauniin meren tuollapuolen asuva jenkki ei voi koskaan ymmärtää mitä Ukrainan uhraukset merkitsevät Viron kaltaisille, ilman Natoa täysin puolustuskyvyttömille, maille. Proxysodan pitkittäminen on loogista reaalipolitiikkaa joka tähtää venäjän aloittamien sotien ennaltaehkäisyyn muiden maksaman veren kustannuksella, ei hysteriaa. Viron kaltaisille maille tämä asia on eksistentiaalinen, vaikka asian raadollisuus verhotaankin kauniimpaan puheeseen. Ryssä ei voi koskaan jättää Ukrainaa rauhaan, ja keisarilliset rajat ylipäätään näyttäytyvät houkuttelevana kruununjalokivenä jota kaikki nykyiset ja tulevat tsaarit tulevat tavoittelemaan oman glooriansa tähden. Tämä on vain ajan kysymys, jos venäjä ei hajoa osiin. Jenkki ei näe omaa vatsaansa pidemmälle.

On tosiaan hurjaa luettavaa, ja vaikuttaa valitettavasti juuri tältä meno. Kun katsoo kokonaiskuvaa, Trumpin hallinto on todella "bizarre". Käsitän että Maga ajaa jonkinlaista amerikkalaista kultaaika-teemaa nyt joka tuutista, mutta koko tämä touhu Euroopan suhteen, siinä ei ole mitään taloudellista järkeä. Diplomatia ja hyvät suhteen talousmahtien välillä, niillä luodaan pitkäjänteistä taloudellista hyötyä kaikille, ei nuolemalla terroristivaltio Venäjän persettä. Eurooppa on yksi maailman isoimmista talousalueista. Miten ihmeessä hyökkäyssotaa käyvien ryssien kanssa kaveeraaminen on ja samalla Euroopan suututtaminen auttaa Usa:ta saavuttamaan tavoitteitaan? Trumpia pidetään business-nerona, mutta mikään mitä se tällä hetkellä tekee ei tunnu loogiselta, pidemmälle tarkasteltuna, tuossa kontekstissa. Tästä toisaalta Trumpin ekan kauden avustajakin mainitsi haastattelussa mihin nyt ei linkkiä, hän kuuntelee neuvoja mutta arvaamattomuutta on aina ilmassa lopullisissa teoissa. Vaa-assa tuntuu tosiaan painavan nyt kaikki muut asiat, kuin perinteiset presidentilliset diplomaattiset suhteet ja niiden hoito jota kautta tuloksia tehdään

Ilmeisesti Trumpin kabinetissa ahmitaan enää päivästä toiseen salaliittoteorioita Ukrainan Natsi-lepakoista, Zelenkyin "varastamista" rahoista, eurooppalaisen liberalismin hapatuksesta, ollaan huolissaan Putinin jaksamisesta ja kaikki päätökset menee tosiaan tämän vatsan kautta. Eurooppaan tullaan kiukuttelemaan, töksäyttelemään typeryyksiä ja maataan puolustava sankari-presidentti saa kuulla olevansa diktaattori. Lisäksi edellinen on huolestuttavaa siinä mielessä, että se viittaa kaalihajuisten tietolähteiden käyttöön...

4 vuottako tällaista, hohhoijaa.
 
Kyllä Trump varmaan joskus väsähtää ja siirtyy Floridaan pelaamaan golffia. Siis riippumatta siitä jatkaako presidenttinä vai ei.

Jos siis jaksaa enää golffia pelata.
 
Kaikista maailman kysymyksistä amerikkalainen lehdistö kysyy Zelenskyiltä "miksi et käytä täällä pukua?", Trump ei ole selvästikään ainoa idiootti siellä. Ei ole antaa linkkiä kun seuraan suoraa lähetystä.
Saattaa olla seurausta siitä, että Trumpin valkoinen talo on alkanut valikoida paikalle pääsevää mediaakin nyt sen perusteella kuka on ideologisesti Trumpin kannatusjoukoissa.

edit: kysyjä oli ilmeisesti Brian Glenn, Marjorie Taylor-Greenen miesystävä, aina kaikki Trumpin kampanjatilaisuudet striimaavan Right Side Broadcast Networkin miehiä.
 
Viimeksi muokattu:
On tosiaan hurjaa luettavaa, ja vaikuttaa valitettavasti juuri tältä meno. Kun katsoo kokonaiskuvaa, Trumpin hallinto on todella "bizarre". Käsitän että Maga ajaa jonkinlaista amerikkalaista kultaaika-teemaa nyt joka tuutista, mutta koko tämä touhu Euroopan suhteen, siinä ei ole mitään taloudellista järkeä. Diplomatia ja hyvät suhteen talousmahtien välillä, niillä luodaan pitkäjänteistä taloudellista hyötyä kaikille, ei nuolemalla terroristivaltio Venäjän persettä. Eurooppa on yksi maailman isoimmista talousalueista. Miten ihmeessä hyökkäyssotaa käyvien ryssien kanssa kaveeraaminen on ja samalla Euroopan suututtaminen auttaa Usa:ta saavuttamaan tavoitteitaan? Trumpia pidetään business-nerona, mutta mikään mitä se tällä hetkellä tekee ei tunnu loogiselta, pidemmälle tarkasteltuna, tuossa kontekstissa. Tästä toisaalta Trumpin ekan kauden avustajakin mainitsi haastattelussa mihin nyt ei linkkiä, hän kuuntelee neuvoja mutta arvaamattomuutta on aina ilmassa lopullisissa teoissa. Vaa-assa tuntuu tosiaan painavan nyt kaikki muut asiat, kuin perinteiset presidentilliset diplomaattiset suhteet ja niiden hoito jota kautta tuloksia tehdään

Ilmeisesti Trumpin kabinetissa ahmitaan enää päivästä toiseen salaliittoteorioita Ukrainan Natsi-lepakoista, Zelenkyin "varastamista" rahoista, eurooppalaisen liberalismin hapatuksesta, ollaan huolissaan Putinin jaksamisesta ja kaikki päätökset menee tosiaan tämän vatsan kautta. Eurooppaan tullaan kiukuttelemaan, töksäyttelemään typeryyksiä ja maataan puolustava sankari-presidentti saa kuulla olevansa diktaattori. Lisäksi edellinen on huolestuttavaa siinä mielessä, että se viittaa kaalihajuisten tietolähteiden käyttöön...

4 vuottako tällaista, hohhoijaa.
Trump on käynyt erittäin raivokkaasti kaikkea uusiutuvaa energiaa vastaan, joten taustakuiskaajina toimii ainakin Big Oil. Tuo termi on vain "amerikkalainen tapa puhua öljypohatoista". Eli käytännössä USA:n rikkaimisto jolla on jo pitkään tökkinyt ajatus siitä että fossiilisten poltto tulee pakostakin vähenemään tulevaisuudessa. Big Oil on jäänyt kiinni aikaisemmin. mm. tiedon vääristelystä ja sen levittämisestä. Väärän tiedon levittäminen on kuin hiljainen sota rauhaisassa valtiossa, ja pahimmillaan johtaa siis siihen ettei kukaan jaksa enää edes oikoa vääriä väittämiä. Yli vuosisadan ajan nämä valehtelun mestarit vähättelivät väärinkäytöksiä, vääristelivät tosiasioita ja suostuttelivat tiedotusvälineet matkimaan heidän puhetapojaan. Sekaannuksen luominen vakiintuneen tieteen ympärille on yksi heidän tunnetuista taktiikoistaan. Exxon ja hiiliteollisuus tiesivät ilmaston lämpenemisestä jo 1960-luvulla, mutta sen sijaan, että ne olisivat kertoneet asiasta yleisölle, ne levittivät epäilyjä sen taustalla olevasta tieteestä. Nyt nämä herrat ovat saaneet tarpeekseen kaikesta ilmastonmuutokseen liittyvästä, ja ovat valmiiita mitä todennäköisimmin sijoittamaan isoja summia siihen että ovat saaneet Valkoiseen taloon propagandatorven joka ajaa heidän agendaansa.

Big oil spent $445m in last election cycle to influence Trump and Congress, report says

Toinen ryhmä joka lienee luvannut Trumpille tukensa on äärivanhoilliset kristityt. Suomessa näille ei oikein löydy edes vastinetta sillä Suomessa nämä ovat huomattavasti pienempiä ryhmiä ( herätysliikkeet ) mutta jenkeissä vielä voimissaan. Tästä johtuu Trumpin naurettavat, teennäiset rukoushetket ennen tiettyjä haastatteluja tai tiedonantoja. Nämä uskovaisryhmät ajavat siis niitä äärikonservatiivisimpia arvoja, kuten aborttikieltoa, homoseksuaalisuuden kieltämistä, tiukempia alkoholilainsäädäntöjä, pornon ja jopa osin pelien kieltämistä, sun muita kieltoja. Lähinnä siis kaikkea sellaista jotka liittyvät ihmisten vapauden rajoittamiseen. Tiukimmat tapaukset haluaisivat mm. kieltää avioerot.

En ole varma kuinka moni amerikkalainen oikeasti osaa kiinnittää tämänkaltaisiin asioihin huomiota. Toivottavasti mahdollisimman moni.
 
donald jatkaa Zelenskyin mollaamista
1000001959.jpg
 
Ja juuri
Näin näy kun äänestetään narsistinen pikkulapsi presidentiksi. Toivottavasti muu maailma seuraa tarkkaan, eikä anna vastaavan toistua omassa maassaan.
Enpä tiedä. Vähän siellä sun täällä oikeistopopulistiset liikkeet nousussa, keihäänkärkenään tunteisiin vetoavat aiheet kuten maahanmuutto. Naurettavaa kuinka ainakin osaan ihmisiä tämä uppoaa kuin luoti läskiin. Lisäksi Trumpista puhuttaessa raha on ollut aivan todella suuressa osassa hänen valintansa suhteen. Ihan hirveää kuinka Trump kohteli Zelenskyä. On ihan varmaa että Putinin kanssa hän tulee todella hyvin toimeen kun kohta tapaavat, ties vaikka USA + Venäjä aloittavat pikaisella aikataululla tiiviimmän yhteistyön Ukrainassa. Putinhan jo tarjosi jonkinlaista mineraalisopparia hänkin Trumpille valtaamiltaan ukrainalaisalueilta.

Me seurataan todella irvokasta näytelmää.
 
Kaikista maailman kysymyksistä amerikkalainen lehdistö kysyy Zelenskyiltä "miksi et käytä täällä pukua?", Trump ei ole selvästikään ainoa idiootti siellä. Ei ole antaa linkkiä kun seuraan suoraa lähetystä.
Punainen MAGA-lippis Zelenskylla olisi pelastanut päivän?
 
Pitää muistaa ettei Trump ole ollut aikeissakaan lähettää enää ainuttakaan tukiropoa ja rauhan solmimiseen hänen pitää vaientaa sekä Zelenskyn aseet että Putinin. Sanoisin että tilanne on palannut siihen mihin se oli kuukausi sitten ja tämähän on lähes matemaattinen seuraus siitä, jos yrität tehdä monimutkaista asiaa liian vähillä taidoilla.

Euroopan pitäisi nyt tehdä ostopyyntö tähän väliin amerikkalaisista aseista Ukrainaan. On aloitettava se prosessi julkisuudessa jossa Trump kieltäytyy myymästä aseita Ukrainalle, koska se tulee olemaan aivan täydellinen katastrofi yhdysvaltain aseteollisuudelle.
 
  • Tykkää
Reactions: AIF
donald jatkaa Zelenskyin mollaamista

donald jatkaa Zelenskyin mollaamista
1000001959.jpg
"I want PEACE". Sanoo Trump. Minä, minä, minä. Kuin pikkulapsi kiukuttelemassa kun ei saa omaa tahtoaan läpi.

En olisi pari vuotta sitten uskonut, että aikanaan Putin saa puolelleen yhden maailman vaikutusvaltaisimmista presidenteistä länsimaista, kun ollaan menettämässä Ukrainalta väkivalloin varastettuja maa-alueita.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Video alkaa heti sen jälkeen kun Trump oli suorastaan tallonut Zelenskyin päältä nastakengillä. Hän vastaa toimittajan kysymykseen, ja mainitsee mm. että Putinin on täytynyt kestää "noitavainoa".
Trumpin kaltaisen ihmisen ei tulisi olla edes paskalandian presidentti. Totaalisen järkyttävä ihminen, presidenttinäkin totaalisen huono ja epäpätevä. JD Vance jätti itsestään myös lähtemättömän vaikutuksen hyökätessään Ukrainan presidentin kimppuun ( täsmennetään: sanallisesti ).
 
Viimeksi muokattu:
NIin maukasta demokraattien itkua jenkkimediassa (CNN, MSNBC jne) ja loppua ei näy. Paha diktaattori -levy vaan pyörii ja pyörii. CNN:lla yllättäen ainakin 1 järkityyppi töissä (Scott Jennings)

Perjantai-illan ratoksi suosittelen youtubeen hakusanoja Gutfeld, The Five, leftist meltdown, leftist losing it 🍿:eat:
 
Jaa-a

On arvoja ja on "arvoja"
 
NIin maukasta demokraattien itkua jenkkimediassa (CNN, MSNBC jne) ja loppua ei näy. Paha diktaattori -levy vaan pyörii ja pyörii. CNN:lla on yllättäen 1 järkityyppi töissä (Scott Jennings)
No onhan tämä Trumpin meno yllättänyt MAGANkin puolella, edes siellä ei osattu nähdä tällaista. Löytyy kyllä kritiikkiä nykyään omissakin, kun vähän youtubesta etsii.
Ei kaikki konservatiivitkaan ole tottuneet siihen, että heidän presidenttinsä on lähes rakastunut venäläiseen diktaattoriin.

Surullinen keissi, ei voi muuta sanoa.
 
Tässä ehkä olisi sittenkin parempi liittoutua kiinan kanssa. Jos suostuisivat lopettamaan sen isoveli valvoo sonnan niin saisivat vaihtokaupassa usa:n aseman...

muoks: eikun Intia taitaisi olla itseasiassa paras suunta. Ja Kanada ja Australia EU:hun mukaan.
 
Viimeksi muokattu:
Tyhmät on vaarallisempia kuin pahat, koska tyhmiä ohjaa pahat ja tyhmät saa kansan hyväksynnän paremmin kuin pahat
Niin jos osa kansasta on myös tyhmiä ja ymmärtämättömiä asioista niin sellainen on myös heidän presidenttinsä.
 
Vitt* mikä mieslapsi, oksettaa tuollaiset narsistit, Trump mumisi sekä toisteli taas vain omia saavutuksiaan kuinka hän on jo lopettanut monia sotia, sellaisia joista ette ole kuulletkaan jne. minä minä minä.

Oletteko huomanneet että joka kerta kun Trump puhuu tappioista, aloittaa aina ensin Venäjästä.

Huomisen SNL jakson käsikirjoitusta ei tarvita, se syntyi itsestään.

Hävettää mihin paikkaan Zelenskyi laitettiin ..
 
Ei kyllä osaa sanoa muuta kuin että on tuo Trump ihan kahjo tyyppi! Kiristää tylysti sodan ahdingossa kamppailevaa Ukrainaa ja veljeilee Ukrainan kansanmurhaa toteuttavan Putlerin kanssa. Uhkailee liittää Kanadan, Panaman kanavan ja Grönlannin USA:n haltuun, jopa sotilaallisesti. Nyt pitäisi lopettaa spekulaatiot Trumpin jonkunlaisesta neuvottelutaktiikasta! Kyse ei ole mistään muusta kuin oranssinaaman diktaattorityylisestä vallanhimosta sekä itsensä ja rikkaiden kamujensa etujen ajamisesta kaiken muun kustannuksella. Entä valtion virastot ja vastaavat! Kaikenlaisia trumppiuskovaisia vajakkeja on niden johtoon nimitetty. Nyt Euroopan pitää vihdoin lopettaa jatkuvat kokoustamisensa ja kiireesti alkaa kehittää omaa puolustustaan ja riippumattomuuttaan USA:n teknologioista ja nettiä hallitsevista suuryrityksistä.
 
On tässä se hyvä puoli, että Trump saa rukkaset ja samalla muistutusta siitä kuinka vakavilla asioilla Zelenskyi joutuu nyt tasapainottelemaan. Euroopan vain pitää helvetin äkkiä tehdä konkreettisia asioita Ukrainan tukemiseksi, jatkoakin ajatellen. Ratkaisua ei ole tulossa, väärä henkilö neuvottelijana. Ei pankkivankitilanteissakaan neuvottelija voi olla rikollisen, tässä tapauksessa Putinin kaveri. Tämä ei etene näin minnekään.
 
Mietin että jos esim Klitshko olisi ollut neuvottelemassa, olisiko Trumpilta tullut enemmän rispektiä.
Melkein mikä vain olisi parempi kuin tämä tilanne.

CNN toimittaja sanoi että Zelenskyin vaativa tyyli hiersi Biden hallintoa myös. En tiedä...
 
Ite vähän toivoinkin ettei Zelenskyi allekirjoittaisi mitään Trumpin kiristyssopimuksia, missä hän ryöstää Ukrainan mineraalit. Mutta kyllä veti sanattomaksi kun katseli tuota menoa, eiköhän se ole Putler joka leikittelee kolmannella maailmansodalla.

Saa nähdä mitä tästä seuraa. Jos oikeasti alkaisi maailmansota, kyllä pelonsekaisin tuntein jännittäisi, että kummalle puolelle jenkit siirtyisi, Venäjän vai Euroopan...Trumpin johdolla varmaankin Venäjän.

Toivottavasti tämä Trumpin sekoilu aiheuttaisi edes sen, että euroopan maat alkaisivat enemmän tekemään jotain, ettei oltaisi niin paljon USA:n varassa.
 
Oma veikkaus että kohta Trump alkaa leveilemään miten USAn talouden saa nousuun kun tekee yhteistyötä venäjän kanssa ja hyödyntää heidän valtavia luonnonvaroja.

Ottaen huomioon että venäjällä on vähän samaa diiliä Kiinan kanssa, niin aika luonnollinen jatkumo.
 
  • Tykkää
Reactions: AIF
Mietin että jos esim Klitshko olisi ollut neuvottelemassa, olisiko Trumpilta tullut enemmän rispektiä.
Melkein mikä vain olisi parempi kuin tämä tilanne.

CNN toimittaja sanoi että Zelenskyin vaativa tyyli hiersi Biden hallintoa myös. En tiedä...
Siis Zelensky ei ole diplomaatti, hänen diplomaattiset taitonsa ovat erittäin huonot. Hän ei ole neuvottelija. Tämän ei pitäisi vaikuttaa kuitenkaan mihinkään, sillä kyse ei ole Ukrainan presidentistä tai kenestäkään tietystä henkilöstä, vaan puolustussotaa käyvästä valtiosta, ja siitä mitä mahdollisesti tuo valtio tarvitsee.

Ja toisin kuin Vance tylytti, Ukrainan presidentti on kiittänyt satoja kertoja, julkisesti kuin myös yksityisesti vuosien varrella. Tästä on lukuisia todisteita videomuodossa kuin muutenkin.
 
Oma veikkaus että kohta Trump alkaa leveilemään miten USAn talouden saa nousuun kun tekee yhteistyötä venäjän kanssa ja hyödyntää heidän valtavia luonnonvaroja.

Ottaen huomioon että venäjällä on vähän samaa diiliä Kiinan kanssa, niin aika luonnollinen jatkumo.
Mineraalidiilihän on saattanut olla Trump-Putinin takaportti seuraavan sodan aloittamiseen. Eli kun tästä löyhästä sopimuksesta on suuren kuninkaan mielestä livetty, niin Putin saa ottaa kaiken.
 
Ja toisin kuin Vance tylytti, Ukrainan presidentti on kiittänyt satoja kertoja, julkisesti kuin myös yksityisesti vuosien varrella. Tästä on lukuisia todisteita videomuodossa kuin muutenkin.
Kyllä kyllä. Joku Macron osaisi ehkä säilyttää kaikkien kasvot ja viedä sopparin eteenpäin.
 
Ei kannata katsoa tuota HS:n sivujen videota tapaamisesta jos ei halua pilata vkonloppuaan. Zelenskyi oli tuotu nöyryytettäväksi ja kiusattavaksi julkisesti Vancen ja Trumpin toimesta, koko maailman eteen. En edes halua linkittää. Koko show tuntui tietoiselta häpäisyltä.

Lisäksi kuvittelen riemua Kremlissä, kun Putin katselee saman. Amerikka, joka oli aikoinaan (vaihtelevalla menestyksellä) sorrettujen puolella, nöyryyttää koko maailman edessä hyökkäysodassa sorrettuja, häpäisee demokratiaa ja sodan uhreja. Ja jos se ei vielä riitä sanoo olevansa myös Venäjän puolella.

Miten Zelenskyi edes pysyi rauhallisena, huh huh. Pakko sulkea uutissivut, ei oikeudentaju enää käsitä mitä on tapahtumassa.
 
Mielenkiinnolla odotan huomista kuinka euroopan poliitikot ja trumpetistit tämän tilaisuuden pureskelee meille tyhmille.
 
Zele nöyryytti itse itsensä. Hän oli vieraana, hänen maansa saa apua USA:sta mutta moitti USAa miksi ette tehneet enemmän ja kyseenalaisti millaista diplomatiaa Trump nyt käyttäisi Putinin kanssa kun Putin on aiemmin pettänyt lupauksensa. Eli käytännössä Zele kyseenalaisti Trumpin arvovallan tv-kameroiden edessä.
 
Mielenkiinnolla odotan huomista kuinka euroopan poliitikot ja trumpetistit tämän tilaisuuden pureskelee meille tyhmille.
Eiköhän se stubb taas lauo viisauksia siitä kuinka ei kannata kuunnella Trumpin sanomisia vaan katsoa mitä se tekee...
 
Siis mitä helvettiä tämä nyt taas on... Mikä riita, riehuminen ja huutaminen?? Missä sellainen video on Trumpin ja Zelenskin tapaamisesta mistä nyt pitää olla aivan hirveän järkyttynyt?

Trump ja Zelenski puhuvat tuossa puolen minuutin pätkällä toistensa päälle, kummallakin nousee äänenvoimmakkuus ja pinna kiristyy... Sen jälkeen keskustelu jatkuu normaalina. Missä nyt on se helvetin iso katastrofi?
 
Mutta miksi Zelenskyi näytti ihan kypsältä, turhautuneelta ja pyöritteli silmiään jo paljon ennen tuota lopun isoa riitaa? Miksi ihmeessä hän väitti vastaan Trumpille? Eikö kukaan neuvonut häntä etukäteen miten käyttäytyä Trumpin kanssa? Kuitenkin tämän viikon kaksi aiempaa vierasta tiesi tarkalleen miten käyttäytyä, olisivat antaneet parempia vinkkejä.
 
Mietin että jos esim Klitshko olisi ollut neuvottelemassa, olisiko Trumpilta tullut enemmän rispektiä.
Melkein mikä vain olisi parempi kuin tämä tilanne.

CNN toimittaja sanoi että Zelenskyin vaativa tyyli hiersi Biden hallintoa myös. En tiedä...
Pikkuveljeni (sen puoliso ynm) kautta tunnen hieman ukrainalaista mielentilaa, ovat suorasanaisia ja aika kaunistelemattomia puheissaan. Dramaattisissakin tilanteissa (sattui meidän lähipiirissä) vähäeleistä harkintaa ja asioita ei jäädä kauaksi aikaa suremaan vaan sanotaan suoraan mitä ajatellaan tai halutaan. Ehkä ei ole riittävästi small-talkingia jenkkien makuun. Mutta tämä vain oma kokemukseni tottakai.
 
Zele nöyryytti itse itsensä. Hän oli vieraana, hänen maansa saa apua USA:sta mutta moitti USAa miksi ette tehneet enemmän ja kyseenalaisti millaista diplomatiaa Trump nyt käytettäisi Putinin kanssa kun Putin on aiemmin pettänyt lupauksensa. Eli käytännössä Zele kyseenalaisti Trumpin arvovallan tv-kameroiden edessä.
Zele voi vain nöyryyttää itseensä Putinin tai hänen hännystelijöiden edessä, ei kenenkään muun.
 
Mutta miksi Zelenskyi näytti ihan kypsältä, turhautuneelta ja pyöritteli silmiään jo paljon ennen tuota lopun isoa riitaa? Miksi ihmeessä hän väitti vastaan Trumpille? Eikö kukaan neuvonut häntä etukäteen miten käyttäytyä Trumpin kanssa? Kuitenkin tämän viikon kaksi aiempaa vierasta tiesi tarkalleen miten käyttäytyä, olisivat antaneet parempia vinkkejä.
Mitä hyötyä olisi antautua Venäjälle Putinin sanelemin ehdoin?
 
Mielenkiinnolla odotan huomista kuinka euroopan poliitikot ja trumpetistit tämän tilaisuuden pureskelee meille tyhmille.

Trumpetistit ovat kytkeneet jo itsensä keskusteluista pois, vähän niinkuin sukkula lähtee pois maan vetovoimasta lopulta. Samalla voivat todistaa itselleen, että painovoimakin oli Hunter Bidenin fake news.

Mielenkiinnolla odotan mitä Amerikkaan sijoittavat ihmiset miettivät, jos siellä vetelee naruista näin epävakaata porukkaa. Tämä oli mielestäni epävakain Trumpin esiintyminen koskaan? Bisnes is bisnes after all, siellä ei mitään puoluekirjoja katsella.
 
Zele nöyryytti itse itsensä. Hän oli vieraana, hänen maansa saa apua USA:sta mutta moitti USAa miksi ette tehneet enemmän ja kyseenalaisti millaista diplomatiaa Trump nyt käyttäisi Putinin kanssa kun Putin on aiemmin pettänyt lupauksensa. Eli käytännössä Zele kyseenalaisti Trumpin arvovallan tv-kameroiden edessä.
Mieslapselle, anteeksi suurelle mahtavalle johtaja alphalle, tuli siis paha mieli. Mutta joo, pitäisi varmaan joku kurssi käydä mieslapsen manageroimisesta ennen tapaamista.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 598
Viestejä
4 886 700
Jäsenet
78 846
Uusin jäsen
vanajax

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom