vindicator rapeto
Team Retro
- Liittynyt
- 23.07.2023
- Viestejä
- 1 653
USA kokonaisuudessan on valtava ja aktiivinen talous, ja vain 24% siitä koostuu ulkomailta tulleista tavaroista tai palveluista. Vertailuna esim. UK:hon jossa BK yli 60% kansantalouteen tulee ulkomailta. USA on siis sinällään kait melko resilientti eli kestävä, mutta Trumppia tämäkään talous ei taida kestää.Ei USAhan varmaankaan mitään talouden täysromahdusta tule eikä suuryhtiöt kokonaan osoitetta vaihda vaikka saattavat kyllä hajauttaa muualle nykyistä enemmän.
Mutta taantuma on jo aika varma, mikä jo itsessään on oranssin miehen lupausten vastakohta. Ja jos Verrataan vaikka Venäjään jossa Putin on pitänyt hommaa kasassa lisäämällä julkisen sektorin kulutusta valtavasti sotatarvikkeiden yms. kautta, niin Trump ei niin oikein voi tehdä. Hän on luvannut keventää julkista kulutusta, ja jos hän vetää sotavoimatkin rajojen sisään niin ei voi valtavaa budjetin kasvua selittää silläkään sektorilla. Lisäksi USAn talous on niin suuri ettei sitä muutenkaan voi tekohengittää samoin tempuin kuin Venäjän.
Eli en oikein osaa nähdä miten Trump voisi jollekin ei täysin aivopestylle näyttää talouden korjaajalta tähän aikaan ensi vuonna.
"Yhdysvallat on valtava eikä kovin avoin talous (Maailmanpankin tietojen mukaan kaupan osuus sen BKT:stä vuonna 2023 oli 24 prosenttia, kun se esimerkiksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa oli 64 prosenttia), joten tullien aiheuttamien häiriöiden suora vaikutus kasvuun voi olla vähäinen - ja pienempi kuin Meksikossa tai Kanadassa."
(linkki TheGuardian uutiseen josta tuo teksti)
Lisäksi nähtävästi Trumpin hallinto saattaa poistaa DOGE (Musk) leikkaukset ja vaikutukset talouden luvuista. Tämä oikeastaan mun käsityksen mukaan tarkoittaisi sitä, että ajan myötä EU:sta tulisi kirjaimellisesti maailman suurin talous, virallisesti, muutaman vuoden sisällä. Jo nyt siis käsittääkseni se että valtaosassa EU- maissa SOTE- menot eli sosiaali ja terveysmenot otetaan mukaan BKT- lukuihin sotkevat lukuja, eli EU talous on oikeasti suurempi kuin jenkkilän ilman aivan älytöntä kodittomien armeijaa.

US may exclude government spending from GDP, obscuring effect of Doge cuts
Howard Lutnick’s remarks echo Elon Musk, who says government spending doesn’t create value for US economy