• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

Trumpin mielestä media on taas fake newsia, eikä siellä mitään kyynelkaasua käytetty, puhumattakaan että porukka olisi ollut rauhallista.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Kaikki tämä huolimatta eilisistä kirkonväen puheista, tai siitä että tuostahan oli ihan livestreamiakin:

Fox Newsissäkin näkyvillä kritiikkiä tuosta Trumpin tempusta. Kohta pääse lukemaan taas Twitteristä, kuinka huono kanava nykyään, kun ei auta Trumpia.
 
Kyynelkaasu olisi ilmeisesti kovempaa tavaraa, ettei siellä olisi poliisitkaan olleet ilman kaasunaamaria. Nämä oli savupommeja.
 
On se Trump mykistävä henkilö. Mennään raamatun kanssa pönöttämään kirkon eteen ja aletaan höpisemään jo tutuksi tulleita lupauksia ja latteuksia. Ei yhtään uskonnon politisointia omiin tarkoitusperiin.

Well, tuo kirkko on todella tärkeä historiallinen paikka mustien oikeuksien osalta. Martin Luther Kingin kuuluisa puhe pidettiin tuolla. Kirkko piti ovensa auki aina eikä suostunut sulkemaan nytkään. Silti nämä mukamas mustien oikeuksien puolesta mellakoivat tuhosivat ja polttivat sen.

Näiden mellakoiden yhteydessä on moneen kertaan käynyt selväksi että kyse ei ole mistään mielenosoituksista rasismia vastaan, vaan väkivaltaisesta mellakoinnista joiden uhreiksi joutuu kuka tahansa.

Se, että sinä pillastut tuosta Trumpin puheesta kertoo enemmän sinusta itsestäsi kuin Trumpista.
 
Kun näin henkilökohtaisuuksiin menet, niin mitä tämä sitten kertoo minusta?

Eihän tuo puhu edes mitään järkevää. Patsastelee vaan kirkon edessä, esittelee ja heiluttelee raamattua ja latelee latteuksia ilman konkretiaa.
 
Viimeksi muokattu:
Well, tuo kirkko on todella tärkeä historiallinen paikka mustien oikeuksien osalta. Martin Luther Kingin kuuluisa puhe pidettiin tuolla. Kirkko piti ovensa auki aina eikä suostunut sulkemaan nytkään. Silti nämä mukamas mustien oikeuksien puolesta mellakoivat tuhosivat ja polttivat sen.

Näiden mellakoiden yhteydessä on moneen kertaan käynyt selväksi että kyse ei ole mistään mielenosoituksista rasismia vastaan, vaan väkivaltaisesta mellakoinnista joiden uhreiksi joutuu kuka tahansa.

Se, että sinä pillastut tuosta Trumpin puheesta kertoo enemmän sinusta itsestäsi kuin Trumpista.

Jos olet enemmän uutistarjontaa lukenut, niin päivisin nuo protestit on pääasiassa rauhallisia päiväaikaan ja iltaisin se mellakointi/loottaus porukka kerääntyy ja alkaa riehumaan. Joten tuo ei tuo "kyse ei ole mistään mielenosoituksista rasismia vastaan, vaan väkivaltaisesta mellakoinnista" ei pidä paikkaansa. Molempia tapahtuu ja osallistujien määrän mukaan ensimmäinen on voitolla.

Enempää en viitsi tähän ketjuun protesteista laittaa, mutta tämä tulee ns. narratiivin takia. Trump keskittyy ylläpitämään mellakat talking pointtia, jotta ei tarvitsisi puhua Floydin taposta ja mielenosoituksen syystä. Se on joko mielipiteellisesti Trumpille vastenmielistä, tai sen mielestä heikkouden osoitus, tai poliittista peliä, jossa se pelkää etääntyvänsä ydinkannatusjoukostaan.

"Across the country, protests mainly peaceful by day have been marred by violence after dark. President Trump has threatened to take the extraordinary step of sending U.S. military forces into American cities to quell the unrest."

"Daily protests have spread to at least 140 cities, in a sprawling expression of anger and frustration after the killing in Minneapolis last week of George Floyd, a 46-year-old black security guard, who died after his neck was pinned under a white police officer’s knee for nearly nine minutes. The officer has been charged with murder.

Though planned protests have largely been peaceful, the national unrest has also come with escalating tensions, including attacks on law enforcement, injuries and deaths of protesters and others on the streets, and widespread looting and destruction. Police officers in several cities have been fired or disciplined for using excessive force."
 
Trump on kyllä onnistunut lehdistön aseman huonontamisessa ihailtavasti. Odotan mielenkiinnolla tulevia lehdistönvapaus-rankingeja. Kannattajille tuolla ei tietenkään mitään merkitystä, koska fake news, kun pressa niin sanoo, mutta ei nosta kyllä omaa käsitystä kansakunnan tulevaisuudesta, kun kaiken maailman hörhöilyt ja perättömät syytökset menee faktojen yli. Kyllä se presidenttikin sieltä vaihtuu, mutta nyt on yksi vallankäytön vahtikoira rampautettu.

En usko, että tällaista olisi tapahtunut minkään aikaisemman presidentin aikana.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Trump on kyllä onnistunut lehdistön aseman huonontamisessa ihailtavasti. Odotan mielenkiinnolla tulevia lehdistönvapaus-rankingeja. Kannattajille tuolla ei tietenkään mitään merkitystä, koska fake news, kun pressa niin sanoo, mutta ei nosta kyllä omaa käsitystä kansakunnan tulevaisuudesta, kun kaiken maailman hörhöilyt ja perättömät syytökset menee faktojen yli. Kyllä se presidenttikin sieltä vaihtuu, mutta nyt on yksi vallankäytön vahtikoira rampautettu.

En usko, että tällaista olisi tapahtunut minkään aikaisemman presidentin aikana.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tolla pippurisumutuksella nyt ei ole mitään tekemistä minkään istuvan presidentin ja lehdistönvapauden kanssa. Siinä vain vittuuntunut älykääpiöpoliisi purkaa turhautumistaan. Kyseinen poliisihan on voitu palkata jo Obaman aikana. Mutta selvä osoitus siitä että tolle poliisilaitokselle pitäisi tehdä jotain. Selvästi muiden poliisien mielestä pippurisumutus on OK ja ei ole mitään raportoitavaa.

Sinänsä oikein toimiva presidentti laittaisi tuon poliisilaitoksen kuntoon eikä olisi sitä mieltä että poliisi toimii ihan oikein.
 
On se Trump mykistävä henkilö. Mennään raamatun kanssa pönöttämään kirkon eteen ja aletaan höpisemään jo tutuksi tulleita lupauksia ja latteuksia. Ei yhtään uskonnon politisointia omiin tarkoitusperiin.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tuli tuosta heti mieleen sketsi yhdeltä historian parhaimmalta koomikolta George Carlinilta:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Kannattaa katsoa alusta lähtien, mutta tuo linkkaamani aika oli se joka yhdisti tuohon Trumpin kuvaan. Ehkä Trumppikin menisi koomikkona tai jonkun harmittoman liveTV-shown hahmona. Silloinkin ei varmaan tarvittaisi edes skriptiä; laitetaan ukko johonkin häkkiin, kamerat pyörimään ja katsotaan mitä se seuraavaksi keksii. Valitettavasti se häkki on nykyisellään liian iso. Ehkä sellainen ideaaliratkaisu olisi sulkea tämän kaiken jälkeenkin vielä Trumpia kannattava ydinporukka jumalansa kanssa vaikka sinne Alabamaan, rajat kiinni ja sitten laittaa ne kamerat pyörimään. Sellainen Hunger Gamesin ja Truman Shown yhdistelmä. Nimittäin, sitähän ei varmaan kukaan täälläkään voi kieltää että helevetin koukuttavaa viihdettä tämä oranssi mies on tarjoillut nyt jatkuvalla tykityksellä sen nelisen vuotta.
 
Mattis sitten ampui täyslaidallisen Trumpin suuntaan.

IN UNION THERE IS STRENGTH
I have watched this week’s unfolding events, angry and appalled. The words “Equal Justice Under Law” are carved in the pediment of the United States Supreme Court. This is precisely what protesters are rightly demanding. It is a wholesome and unifying demand—one that all of us should be able to get behind. We must not be distracted by a small number of lawbreakers. The protests are defined by tens of thousands of people of conscience who are insisting that we live up to our values—our values as people and our values as a nation.

When I joined the military, some 50 years ago, I swore an oath to support and defend the Constitution. Never did I dream that troops taking that same oath would be ordered under any circumstance to violate the Constitutional rights of their fellow citizens—much less to provide a bizarre photo op for the elected commander-in-chief, with military leadership standing alongside.

We must reject any thinking of our cities as a “battlespace” that our uniformed military is called upon to “dominate.” At home, we should use our military only when requested to do so, on very rare occasions, by state governors. Militarizing our response, as we witnessed in Washington, D.C., sets up a conflict—a false conflict—between the military and civilian society. It erodes the moral ground that ensures a trusted bond between men and women in uniform and the society they are sworn to protect, and of which they themselves are a part. Keeping public order rests with civilian state and local leaders who best understand their communities and are answerable to them.

James Madison wrote in Federalist 14 that “America united with a handful of troops, or without a single soldier, exhibits a more forbidding posture to foreign ambition than America disunited, with a hundred thousand veterans ready for combat.” We do not need to militarize our response to protests. We need to unite around a common purpose. And it starts by guaranteeing that all of us are equal before the law.

Instructions given by the military departments to our troops before the Normandy invasion reminded soldiers that “The Nazi slogan for destroying us…was ‘Divide and Conquer.’ Our American answer is ‘In Union there is Strength.’” We must summon that unity to surmount this crisis—confident that we are better than our politics.

Donald Trump is the first president in my lifetime who does not try to unite the American people—does not even pretend to try. Instead he tries to divide us. We are witnessing the consequences of three years of this deliberate effort. We are witnessing the consequences of three years without mature leadership. We can unite without him, drawing on the strengths inherent in our civil society. This will not be easy, as the past few days have shown, but we owe it to our fellow citizens; to past generations that bled to defend our promise; and to our children.

We can come through this trying time stronger, and with a renewed sense of purpose and respect for one another. The pandemic has shown us that it is not only our troops who are willing to offer the ultimate sacrifice for the safety of the community. Americans in hospitals, grocery stores, post offices, and elsewhere have put their lives on the line in order to serve their fellow citizens and their country. We know that we are better than the abuse of executive authority that we witnessed in Lafayette Square. We must reject and hold accountable those in office who would make a mockery of our Constitution. At the same time, we must remember Lincoln’s “better angels,” and listen to them, as we work to unite.

Only by adopting a new path—which means, in truth, returning to the original path of our founding ideals—will we again be a country admired and respected at home and abroad.
 
Ei mene kauaa, kun Mattis on haukuttu Donaldin twitterissä. Nyt voi arvailla, että millä haukkumasanoilla Mattis tullaan lyttäämään. Mitään järkevää vastausta itse kritiikkiin ei ole luvassa ja Trump hyökkää suoraan persoonaan.
 
No Trumphan jo aikanaan haukkui Mattiksen "most overrated general ever" tjsp.
Johon Mattis totesi että kerta Meryl Streep on Trumpin mukaan "overrated" niin Mattis on ilmeisesti "the Meryl Streep of generals". Ja totesi että tuohan on suuri kunnia ja kelpaa hänelle.
 
Juuri luin Trumpin Twitteriä ja tuollahan termillä taas iskettiin. Lisäksi valehtelee taas, että Trump itse olisi keksinyt "Mad dog" lempinimen.
 
Saa nähdä lähteekö tuo Bunker Boy meemi lentoon. Trump kerran pitää lempinimistä, niin olisihan mukavaa jos hänelläkin olisi sellainen.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Trumpin bunkkeritarinat kuulostaa siltä kun trump luulisi olevansa Monica Lewinsky. Sen verran jaarittelee "alasmenosta" valkoisessa talossa.
 
Ilmeisesti tämän hetken tiedon mukaan Orange Man Mad käyttämä lääke ei olekkaan niin paha mistä nousi kamala mielipaha. No, katsotaan taas ensiviikolla,kun joku julkaisee uutta tietoa tai saadaan lisää tuloksia.

Eiköhän se varsinainen kritiikki Trumpia kohtaan tuon lääkkeen osalta johdu siitä että Trump alkoi toitottamaan sitä ennen kuin nuo tutkimukset oli saatu valmiiksi. Joka on aika holtitonta käytöstä riippumatta siitä mikä on noiden tutkimusten lopputulos.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Trumpin bunkkeritarinat kuulostaa siltä kun trump luulisi olevansa Monica Lewinsky. Sen verran jaarittelee "alasmenosta" valkoisessa talossa.

Perhanan koronavirus, ilman sitä voitaisiin saada suht hyvä SNL-sketsi tästä.
 
Tekemisen puutetta vissiin Donaldilla. Korona pademia, mellakat... Vyölaukkumiehen sanoin; turhaa, ei kukaan jaksa semmosta. Minä poika se tarkastelen bunkkereita ja vissiin bunkkeri ei ollut hyvä koska piti pari-kolmekertaa käydä se tarkastamassa.
 
Pitää välistä aina tarkistaa toimiiko iphonen wifi siellä ja onko fox tv edelleen viritetty.
 
Twitterissä Trump kyllä jaksaa heilua. Tälläkertaa on purkauduttu re-twiittaamalla varmaan viitisenkymmentä itsekehu/demareiden haukkuminen/Trump on oikeassa pätkää. Pelkästään oman poikansa tekstejä taitaa olla kymmenkunta, ja oman kampanjatoimiston promoTwiitteja sama verran.

Hämmentää sekin että Trump on uudelleentwiitannut oman lehdistösihteerinsä tekstin
"
Under President
@realDonaldTrump
’s leadership, there will be NO burning of churches, looting of businesses, destruction of property, and assaults on civilians and police. America will unite in LAW AND ORDER!"

öö... kaikki tuo tapahtuu koko ajan sen Trumpin johtajuuden alla. :oops:

Eihän tässä ole kun kuluvan vuosituhannen pahin pandemia ja mellakat menossa. Mut "Kattokaa miten mua kehutaan ja demareita haukutaan Twitterissä"
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Trumpin bunkkeritarinat kuulostaa siltä kun trump luulisi olevansa Monica Lewinsky. Sen verran jaarittelee "alasmenosta" valkoisessa talossa.

Siis ei lol. Voiko tätä enää edes keksiä paremmin. Vitsi tota sen paniikinomaista selitystä kuinka se oli bunkkerissa vain hyvin hyvin lyhyen aikaa ja vain tarkistamassa.
:srofl:
 
Mitähän sekin sieltä tarkistaa? Kyl nuo turvallisuus asiat kannattaa jättää ihan ammattilaisille :D
 
Jos pitäisi arvata niin se on potkaissut kevyesti paria seinää ja ovea, sitten se on pitänyt luennon kuinka hänen Trump torninsa ovat parhaista parhaimpia, kaikki kehuvat ja rakastavat niitä. Lopuksi se on pyytänyt kultaamaan ovet jotta ne olisivat presidentin arvolle sopivia.
 
MInkähänlainen twitterkiukuttelu tästä tulee? Alan ihmetellä jos tämä tyyppi oikeasti jatkokaudelle on menossa. Sen kauden jälkeen tuosta maasta ei ole jäljellä kuin savuavat rauniot, joissa maga-apinat huutelee fakenewssiä.
 
Maailman top 1 lääketieteen tiedejulkaisu Lancet on vetänyt takaisin tutkimuspaperin jossa väitettiin hydroxychloroquinean lisäävän kuolinriskiä. Lancetilla on huoli datan paikkaansapitävyydestä.

Expression of concern: Hydroxychloroquine or chloroquine with or without a macrolide for treatment of COVID-19: a multinational registry analysis
Published:June 03, 2020DOI:Redirecting
CROSSMARK_Color_horizontal.svg

Expression of concern: Hydroxychloroquine or chloroquine with or without a macrolide for treatment of COVID-19: a multinational registry analysis

Important scientific questions have been raised about data reported in the paper by Mandeep Mehra et al—Hydroxychloroquine or chloroquine with or without a macrolide for treatment of COVID-19: a multinational registry analysis
1
—published in The Lancet on May 22, 2020. Although an independent audit of the provenance and validity of the data has been commissioned by the authors not affiliated with Surgisphere and is ongoing, with results expected very shortly, we are issuing an Expression of Concern to alert readers to the fact that serious scientific questions have been brought to our attention. We will update this notice as soon as we have further information.

Reference
  1. 1.
    • Mehra MR
    • Desai SS
    • Ruschitzka F
    • Patel AN
  2. Hydroxychloroquine or chloroquine with or without a macrolide for treatment of COVID-19: a multinational registry analysis.
    Lancet.2020; (published online May 22.)
    10.1016/S0140-6736(20)31180-6

Trump sai lopulta seinänsä rakennettua yllättävän nopeasti, tosin valkoisen talon ympärille pitämään Yhdysvaltain kansalaiset(bad hombres) poissa ja nyt sitä aitaa on vartioimassa iso joukko liittovaltion vanginvartijoita...
 
Tämäpä kävi nopeasti, trumppi on siis kaltereiden takana ja vanginvartijoiden vahtimana. Oma arvaus oli, että siihen menee ainakin vuosi. Way to go!
 
Giuliani antaa panoksensa keskustelemalla sivistyneesti nykytilanteesta:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ja nyt Ahmakin päätti alkaa metsästämään mielenosoittajia, jotka saattaisivat vaikka olla antifaterroristeja.
 
Onks Rudyllä iho vaihtanut vähän väriä? :D
 
Tuossa on alkupuoli haastattelusta. Rudy-parka oli kutsuttu klo 1 yöllä myöntämään että Trumpin twitti oli tarkoituksellinen sitaatti joltain entisajan rasistilta.
Pöhkö Pierson ei tajua sanoa sanansa oikeissa väleissä kun yhteys on huono ja puhuu päälle.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Tuossa on alkupuoli haastattelusta. Rudy-parka oli kutsuttu klo 1 yöllä myöntämään että Trumpin twitti oli tarkoituksellinen sitaatti joltain entisajan rasistilta.
Pöhkö Pierson ei tajua sanoa sanansa oikeissa väleissä kun yhteys on huono ja puhuu päälle.

Kuinka tyhmä ihmisen pitää olla että menee telkkariin puolustelemaan jotain trumpin twiittejä? Ainoa syy tehdä se olisi että Rudy itse olisi kyseisen twiitin kirjoittanut.

Molemmat ovat ääliöitä, joten ei paljoa tule tippa linssiin kun ne tappelee keskenään :D
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Tuossa on alkupuoli haastattelusta. Rudy-parka oli kutsuttu klo 1 yöllä myöntämään että Trumpin twitti oli tarkoituksellinen sitaatti joltain entisajan rasistilta.
Pöhkö Pierson ei tajua sanoa sanansa oikeissa väleissä kun yhteys on huono ja puhuu päälle.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

AIvan järjetönhän tuo Rudy on, kun suu vaahdossa väittää että Trump tarkoitti tuolla, "kun varastelu alkaa, niin alkaa ammunta", että ne varastelevat alkavat ampua ihmisiä. Kyllä Trump tuolla tarkoitti että niitä varastelevia aletaan ampua.
 
Voi olla niinkin, mutta tuo alun "These THUGS are dishonoring the memory of George Floyd" ei viittaa rasismiin yhtään.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Tuossa on alkupuoli haastattelusta. Rudy-parka oli kutsuttu klo 1 yöllä myöntämään että Trumpin twitti oli tarkoituksellinen sitaatti joltain entisajan rasistilta.
Pöhkö Pierson ei tajua sanoa sanansa oikeissa väleissä kun yhteys on huono ja puhuu päälle.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Eli siis Trump käytti sattumalta samoja sanoja? Voin kyllä uskoa ettei DJT itse tiennyt tuota historiatriviaa, oma veikkaukseni on että esim Miller heitti hyvän riimin joka kuulosti sopivalta tilanteeseen
 
Rajavartioita harmittaa kun uusista muurinpätkistä tullaan yli, ali ja läpi ilman että vauhti paljon hidastuu. Trump haluaa maalata muurin mustaksi julmalla rahasummalla jotta kädet palaa ylittäessä, tai ylittäjät joutuu ostamaan hanskat. Kukapa olisi ikinä arvannut että näin käy.
 
Eli siis Trump käytti sattumalta samoja sanoja? Voin kyllä uskoa ettei DJT itse tiennyt tuota historiatriviaa, oma veikkaukseni on että esim Miller heitti hyvän riimin joka kuulosti sopivalta tilanteeseen

Osa ongelmaa maan ylimmässä johdossa on nimenomaan tuo, ettei tiedetä asioista ja silti jostain syystä pitää ottaa niihin kantaa.
 
AIvan järjetönhän tuo Rudy on, kun suu vaahdossa väittää että Trump tarkoitti tuolla, "kun varastelu alkaa, niin alkaa ammunta", että ne varastelevat alkavat ampua ihmisiä. Kyllä Trump tuolla tarkoitti että niitä varastelevia aletaan ampua.

Mielenkiintoista olisi tietää että uskooko nuo oikeasti tuohon vai valehteleeko ne tietoisesti niin että korvat lepattaa. Rudy vaikuttaa kyllä sen verran vajaalta että se saattaa jopa uskoa tuohon.
 
Oikeastaan tää on taas vähän nollapostaus, mutta kun katsoo Trumpin Twitterfeediä tältä päivältä, niin ei uskoisi että Usassa on pandemia, historian yksi pahimmista lamoista ja mellakat menossa.

Tuntiin 10 onelineria joista ei oikein mistään saa kiinni mihin liittyy, mutta kehuu kait itseään ja yhdessä sitten piikki demareille ja Bidenille.

"I am so stunned. I’ve never seen numbers like this and I’ve been doing this for 30 years!"
Et tarkoittaako toi että 30v aikana ei ole kuollut yhteen tautiin yhtä monta Amerikkalaista kun tänä keväänä? Vai että mellakat on suurimmat kolmeenkymmeneen vuoteen? Vai että lama ja työttömyys on sitä?

Ymmärsin että lyhyessä ajassa luotiin 2,5M työpaikkaa joka varmaan onkin historiallista, mutta toisaalta juuri sitä ennen niitä vapautettiin yli kymmenkertainen määrä lähes yhtä nopeasti.

jobs-promo-superJumbo-v4.jpg
 
Tuossa käyrällä näkyy hyvin kun Obama aloitti 2009 ja lopetti 2017 missä se todellinen työ tehtiin ja kuka pääsi samoilla vauhdeilla eteenpäin ennen tuota seinää (heh).
 
Valkoisen talon ympärille on pistetty uutta aitaa jo 1,8 mailia. Jos vielä lisäävät niin kohta mennään ohi meksikon uudesta aidasta, sitä trump on saanut rakennettua 3 mailia(ja senkin pätkän läpi, yli ja ali on tultu jatkuvasti).
 
Statistiikka

Viestiketjuista
285 049
Viestejä
4 897 921
Jäsenet
78 906
Uusin jäsen
edv1n

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom