Xbox One & One X keskustelu

Live nyt ainakin hetken aikaan toiminut ihan ok. Konsolille kannattaa tehdä täysi bootti näissä.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
IGN:än tuoretta CO-OP pelivideota Division 2:en Xbox Onen esi versiosta (Ei tietoa, onko X vain Xbox mainittu sivuilla).

Pelin beta alkaa ensi viikonloppuna 7.2 ja julkaisupäivä on 15.3

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

What you’ll be playing in The Division 2’s beta next week
 
Gamingboltin video 12 pelistä, Xbox Onelle tänä vuonna sisältäen konsoli-exlsiiviset pelit tai ns. timed exclut:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tosin veikkaan, että uutta Forzaa ei tänä vuonna nähdä ja ehkä Fablekin on 2020 julkaisu uudelle sukupolvelle samalla kun Halokin.

Kaikkea tuossa ei tietty ole, mitä pitäisi tulla mutta pieni suuntaa-antava.
 
Ihan mukava kattaus, varsinkin viime vuoteen verrattuna.
 
Gears 5 kampanjan pelaan varmasti ihan tyytyväisenä. Jotenkin en hirveän luottavainen olisi Halo Infiniten julkaisuun vielä tälle vuodelle. Toivottavasti yllätyn positiivisesti kuitenkin asian tiimoilta.

Vähän vähälle jäänyt konsolipuoli muutenkin viimeaikona. Celesteä pitäisi melkein paukutella menemään, kun kerran oli viime kuun GWG-pelinä ja sitä kovasti on kehuttu. Muuten ne vähäisetkin pelailut ovat aika pitkälti siirtyneet tuonne PC-puolelle.
 
Ois tarkotus valjastaa xbone multimedialaitteeksi kuhan olen forzaan kyllästyny niin minkäslaisia nuo kaket tuohon on? Tuo PDP Talon taitaa olla "virallinen" tällä hetkellä mutta minkälaisia esim nuo orbin tuotokset ovat?
 
Maaliskuun alussa julkaistava Dead Or Alive 6 pyörii natiivissa 4K resoluutiolla Xbox One X:llä pelin kehittäjien mukaan, mutta sisältää myös valinnan ruudunpäivityksen priorisointiin. Nähtäväksi jää, käyttääkö se silloin dynaamista resoluutiota / 1440p tai 1800p välillä.

Artikkelin mukaan Xbox One X versio on ainoa, millä on HDR tuki.

Vertailun vuoksi edellinen DOA5 pyöri Xbox Onella 1080p@60

"Xbox One X will reach a maximum resolution of 4K which is different from the base Xbox One. It’s impossible to maintain 60fps at all times with 4K resolution, but you’ll enjoy beautiful graphics. There are some options to prioritize graphics or action so you can choose which one you prefer.

The game is not compatible with HDR on PC. That being said, Xbox One X is the only platform that allows you to enjoy HDR with this game."

https://wccftech.com/dead-or-alive-6-1080p-ps4-pro-4k-xb1x

Melko tuore gameplay video preview versiosta tammikuulta:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Asiaton käytös - Sony-offtopic ja flametus Xbox-ketjussa
At GDC 2019, Microsoft is set to debut a new cross-platform development platform with the goal of bringing Xbox Live support to games on Android, iOS, Nintendo Switch, in addition to PC and Xbox consoles.

Microsoft already has a few games with Xbox Live support across mobile devices, most notably via Minecraft, which requires an Xbox Live login on Android, iOS, and Nintendo Switch. Until now, Microsoft reserved Xbox Live support on those platforms for its own games, but now now, Microsoft is aiming to bring Xbox Live cross-platform play to even more titles. Developers will be able to bake cross-platform Xbox Live achievements, social systems, and multiplayer, into games built for mobile devices and Nintendo Switch, as part of its division-wide effort to grow Xbox Live's userbase.
Microsoft wants to bring Xbox Live cross-platform gaming to Android, iOS, Nintendo Switch, and more

MS jatkaa loistavaa työtä cross-platform-pelaamisen kehittämisessä. Kaikki merkittävät pelialustat samassa paketissa. :tup:

Sillä välin toisaalla:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

War Thunder Developers Rip Sony on Console Cross-Play

:facepalm::facepalm::facepalm:
 
Shadow of the Tomb Raider tulee huomenna Xbox Game Passiin:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Samalla Microsoft Studios muuttuu Xbox Games Studioksi:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tuosta on käsittääkseni myös Xbox One X bundle tulossa, mutta ei tietoa tuleeko Suomeen.

Tämän kuun 15. päivä julkaistava Metro Exodus pyörii Xbox One X:llä Natiivissa 4K resoluutiossa, Dolby Atmoksen ja HDR:n kanssa.

Uusin traileri:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Metro Exodus Drops a Trippy New Trailer, Native 4K, HDR, Dolby Atmos Confirmed for XB1X
 
Viimeksi muokattu:
Osaisko joku selventää hieman tuota että mistä on kyse kun myydään pelejä accountilla? Tuosta kun esimerkiksi katsoo kolmea ensimmäistä kohdetta niin kyseessä on Xbox account. Voiko olla laillista vai mennäänkö rimaa hipoen?
 
En suosittele. On myös käsittääkseni kkäyttöehtojen vastaista ja useimmin näissä tapauksissa jos käytetään gamesharingia eli tietyissä tapauksissa ne voikin vetäistä sen sinulta pois.
 
Microsoft wants to bring Xbox Live cross-platform gaming to Android, iOS, Nintendo Switch, and more

MS jatkaa loistavaa työtä cross-platform-pelaamisen kehittämisessä. Kaikki merkittävät pelialustat samassa paketissa. :tup:

Sillä välin toisaalla:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

War Thunder Developers Rip Sony on Console Cross-Play

:facepalm::facepalm::facepalm:

Jep jep, kaikista Liven kautta menneistä ostoksista raha menee varmastikin käytössä olevan platformin omistajalle, eikun? :D Toisaalta ihan hyvä että MS tarjoaa esim. Nipalle osaamistaan tämän osalta, kun sen verran takamatkalta ovat verkkopelaamiseen lähteneet.

Jätätkö sen ketjun aiheeseen liittymättömän toistuvan provoilun vähemmälle, vaikka tunnetusti ko. valmistaja aiheuttaa sinulle ilmiselvästi ylitsepääsemättömiä ongelmia? Ja kummasti vaan uunituore Apex Legends tulee tukemaan crossplaytä myös sillä kilpailijan alustalla, vaikka agendasi mukaan CP ei onnistuisi myös muilla alustoilla. :oops:
 
Mitä onko Apex saamassa crossplayn? Koska ja missä näin kerrottu? :o
 
Crackdown 3:en moninpelin beta alkaa huomenna Insidereille:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Onko siinä vielä pelaajia vai pelailetko useita kertoja yksinpeliä? Itse tykkäsin pelistä mutta kerta peluu sille riitti ja moninpeli ei iskenyt.

:) Tuskimpa nettipelissä pelaajia on mutta oon vaan kerran mennyt yksinpelin läpi ja haluaisin uudestaan joskus.
 
Crackdown 1 ilmaisena ja on myös Xbox One X:llä enskattu Natiiviin 4K resoon.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Ilmaispeli viikonloppu:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Vanhoja klassikoita tulossa konsoleille:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Microsoft palkannut lisää väkeä pelipuolelle:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Anthemia pääsee pelaamaan jo ensi viikon perjantaina EA Accessilla.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Tämän viikon deals with gold tarjoukset, missä on nyt edes ehkä jotain kohtuullista:

This Week’s Deals With Gold And Spotlight Sale Plus Publisher Sale

Taaksepäin yhteensopivuuteen lisää pelejä:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Mielenkiintoista, että Crackdown 3:en moninpeliin tulee vasta julkaisun jälkeen party lobbyt:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Crackdownista puheenollen.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Mielenkiintoinen päivitys tullut Xbox Oneille ja koskien tuota 4K:ta:

OS version - 10.0.17763.4085 (rs5_release_xbox_dev_ 1902.190131-1620)
Release date

2/12/2018

Audio

  • Added reliability fixes to Cortana.
  • Unplugging a headset during video playback no longer results in audio loss before video playback freezes.
  • Made audio system upgrades when switching from Home to a game or app.
Cortana

  • Improved Cortana responsiveness to commands.
Console

  • Fixed an issue that caused some consoles to crash unexpectedly.
Home

  • Improved performance on the Home Dashboard.
Mouse

  • Improved mouse responsiveness to reduce lag.
My games and apps

  • Improved the installation experience for various FastStart titles.
  • Fixed a problem in some games (e.g. Resident Evil 0) in which cutscenes would fail and the game would lock.
  • Fixes an issue to ensure certain apps like the Avatar Editor and Microsoft Rewards work on first launch.
System

  • Fixed an issue in which some people received the E203 error when taking a system update.
  • Improved performance on the network port.
  • Improved performance and reliability on the save game feature when games are suspended.
  • Improved speed and performance of My games & apps.
  • Improved idle screen performance.
  • Improved 4K visual performance in games.
  • Improved the performance of the guide on Home.
Video

  • Made improvements to the 4K video pipeline so that apps like Netflix display 4K content correctly.

Päivitykset ja niiden sisältö on listattu täällä:

https://support.xbox.com/en-US/xbox-one/console/system-update-operating-system
 
Jännää, tuli jokunen aika sitten Acerin 4K näyttö myös Xboxin kaveriksi ja tietty laitoin 4K päälle. Vain uusinta CoDia pelannut. Ratio alkoi laskea pari kymmenystä, eilen vaihdoin kokeeksi takaisin 1080p sekä HDMI pakotettu ulostulo autom. sijasta ja varmuudeksi vielä 120Hz tila päälle vaikkei CoD siitä mitään hyödy —> ratio alkoi nousta takas ja vähän yli.

Vähän ”kelluvalta” epäilin 4K tilassa ohjauksen tuntuvan sen takia vaihdoin takas 1080p.

En huomannut että peli olis mitenkään 30fps muuttunut, ehkä vähän droppeja tulee, mutta siis tuo 4K toi vissiin hiukan vanhakunnon input lagia mukaan. Nyt meni osumat maaliin helpommin kun vaihtoi takas 1080p.

PCllä ei huomaa joten tuskin näytöstä kiinni.

Ja siis Xbox1 X toki kyseessä.

Vinkiksi jos joku muu huomaa eroa.
 
Jos pelasit BO4:sta, niin kokeiles jotain toista codia piruttain. Ainakin BO4:en ohjaus on Blackoutissa jotenkin huonompi ja ehkä viiveellinen vs. esim. x360 BO2 BC:ssä tai esim. tuo uusin Apex.
 
Jos pelasit BO4:sta, niin kokeiles jotain toista codia piruttain. Ainakin BO4:en ohjaus on Blackoutissa jotenkin huonompi ja ehkä viiveellinen vs. esim. x360 BO2 BC:ssä tai esim. tuo uusin Apex.

Ei ole muuta CoDia nyt saannilla, vein edellisen aina vaihdossa.

Pelattavuus tuntuu 1080p kyllä yhtä hyvältä kuin aiemminkin, saattaa olla tottumiskysymyskin toki. Luin jostain kyllä aiemmin tuon saman että BO4 olis jotenkin lagaavampi, mahtaisko olla sitten siitä kiinni että siihen saa aikaiseksi pienen viiveen ihan konsolin asetuksilla joita jotkut ovat huomanneet myös.

No kelpaa ilman 4k:kin ja parempi ilman extraviivettä.
 
Aijai. Huomenna pääsee pelaamaan pojan kanssa co op:na Crackdown 3.
Ekat kaksi osaa tuli pelattua useampaan kertaan läpi.
 
Joku arvostelu tossa

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Olikohan itselle jo sitten tullut tuo fw-pätsi insiderinä aiemmin kun nyt ei kyllä mitään ole ollut.
 
Tarkoituksellinen provosointi - asiasta varoitettu samassa ketjussa jo aiemmin
Kylläpä crackdown 3 saanu huippupisteet. Crackdown 3

Harmi vaa kun ei ne pilvitehot näy arvosteluissa.:)

Edit. Linkki vie metacritic sivustolle.
 
Digital Foundryn analyysi Crackdown 3:esta. Ei tästä pelistä kyllä kukaan mitään 99 hittiäkään ole odottanut, mutta ihan käypää Xbox Game Pass tavaraa co-oppina ja HDR tuon mukaan vaikuttaisi olevan hyvin toteutettu.

5 vuoden odotus sen arvoista tai moninpeli onnistunut? Ei. Pyörii silti hyvin ja vakaasti Xbox One X:llä sekä suurimilta osin ajasta Natiivissa 4K resoluutiossa.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Kyllähän se pistää vähän mietityttämään, miten Crackdown 3 pidettiin elossa. Varsinkin kun Crackdown 3:n moninpelissä tehtävä tuho näyttää pelkältä varjolta verrattuna siihen, mitä silloin joskus demottiin, kuten tuosta Quantumin linkkaamasta videosta ilmenee. Tuhoefektit ovat kuin jostain SNES-ajan pelistä, rakennukset tuhoutuvat omituisina palasina. Propsit toki siitä, että rakennukset sentään tuhoutuvat. Mutta erittäin kaukana ollaan siitä mielikuvasta, mikä meille joskus annettiin, mikä voisi olla mahdollista.

Crackdown-sarjan fanit toki varmasti nauttivat kampanjasta, ei siinä mitään.
 
Tavallaan koko Crackdown 3:enhan ei ole edes MS Studioiden tavaraa vaan ulkoistettu pilvilaskennasta asti muualle eli ei varsinaisesti 1st party vaikka IP onkin Microsoftin eli toimivat melkeenpä julkaisijana tässä vaan.

Tuossa Quantumin linkissä nimenomaan Clouginen edustaja sitä on demonnut. Pelin taas on tehnyt Sumo Digital.

Ei välttämättä ole ensimmäisen päivän pelattavaa kuin co-opin puolelta, koska moninpelissä ei ole nyt julkaisussa vielä party lobby tukea joka on melkoinen WTF.
 
Yhtä lailla se on first party -peli kuin Forza Horizon -sarjan pelitkin ennen kuin Microsoft osti Playgroundin. Microsoft joko pitää rahahanat auki tai sulkee ne. 3rd partyn tekemä toki.
 
Yhtä lailla se on first party -peli kuin Forza Horizon -sarjan pelitkin ennen kuin Microsoft osti Playgroundin. Microsoft joko pitää rahahanat auki tai sulkee ne. 3rd partyn tekemä toki.

Ehkäpä lähempänä 2nd partyä kuten Remedyn kanssa. Jokatapauksessa monta seppää soppaa tekemässä. Jotenkin muistelin, että moninpelikin olisi ollut jonkun ihan toisen mutt taidan muistaa väärin.

Sumo Digital tehnyt vähän joka suuntaan kuten Little Big Planettia ja Hitmaniä.

Playground ei tehnyt näistä pelejä kuin MS:lle / Xboxille ja nimenoman Horizon sarjan.
 
Huomautus - paras tapa reagoida turhiin provosointeihin on jättää ne huomioimatta
Kylläpä crackdown 3 saanu huippupisteet. Crackdown 3

Harmi vaa kun ei ne pilvitehot näy arvosteluissa.:)

Edit. Linkki vie metacritic sivustolle.
Todella ikävää kun kauan odotettua pilvitehoilla mässäävää hittipeliä ei arvosteta tuon enempää.
 
Ehkäpä lähempänä 2nd partyä kuten Remedyn kanssa. Jokatapauksessa monta seppää soppaa tekemässä. Jotenkin muistelin, että moninpelikin olisi ollut jonkun ihan toisen mutt taidan muistaa väärin.

Sumo Digital tehnyt vähän joka suuntaan kuten Little Big Planettia ja Hitmaniä.

Playground ei tehnyt näistä pelejä kuin MS:lle / Xboxille ja nimenoman Horizon sarjan.
Asia on kuten sanoin: Crackdown 3, Quantum Break, Forza Horizon ovat kaikki first party -pelejä. Suhteen laatu voi olla 2nd party tai 3rd party, mutta se ei asiaa muuta siitä, että peli on first party, sillä Microsoft omistaa IP:n ja on rahoittanut pelin.
 
Mikään noista (Sumo Digital / Remedy) ei ole Microsoftin 1st party studion alla paitsi nyt Playground.

2nd partyt tekee muiden kuten MS IP:stä pelejä.

Laadulla ei ole mitään tekemistä näillä kuin että 1st party studioilta on odotettavissa yleensä hivenen parempaa teknistä panostusta kun tietotaito tulee talon sisältä.

First-party developer
In the video game industry, a first-party developer is part of a company which manufactures a video game console and develops exclusively for it.

Second-party developer
Second-party developer is a colloquial term often used by gaming enthusiasts and media to describe game studios who take development contracts from platform holders and produce games exclusive to that platform

Video game developer - Wikipedia
 
Sotket nyt vähän kahta asiaa keskenään, first party -kehittäjän ja first party -pelin. Puhuit first party -pelistä (tai sanoit, ettei Crackdown 3 ole first party -peli), joten siitähän minäkin puhuin ja selitin asian sitä kautta.

First party -kehittäjällä tarkoitetaan, että se on Microsoftin studio aivan kuten Wikipediassa sanotaan. First party -pelillä tarkoitetaan, että se on Microsoftin peli. First party -pelin kehittäjänä voi olla joko first party -kehittäjä (Microsoftin oma studio kuten The Coalition), 2nd party (itsenäinen kehittäjä, mutta tekee yhteistyötä tietylle alustalle, kuten Moon Studios) tai 3rd party (itsenäinen kehittäjä, joka tekee duunia vähän kaikille, kuten Sumo Digital). Jokaisen first party -pelin osalta Microsoft joko antaa vihreää valoa tai ei ja joko antaa projektin mennä maaliin asti tai ei, antaa sille rahoituksen ja projektista riippuen jonkinlaista tukea tai ei. Ei sen kummemmasta ollut kyse.

Suhteen laadulla tarkoitin kehittäjän ja alustan omistajan suhdetta toisiinsa, ts. 2nd party -kehittäjä tekee yksinomaan Microsoftille pelejä ja 3rd party -kehittäjä tekee kelle vain.

(toivottavasti selkeni)

---

Nyt kun Crackdown 3 on saatu maaliin, niin ainakin loppuvuosi näyttää paljon valoisemmalta. Gears of War 5, Ori and the Will of the Wisps, (Battletoads?). Varsinkin Oria odottelen innolla, kun ensimmäinen osa on yksi upeimpia metroidvania-genren edustajia.
 
Viimeksi muokattu:
Latasin juuri Final fantasy IX boxille mutten saa peliä käyntiin. Jumittaa "synkronointi" tai mikälie latausruudussa. Kukaan muu testannut?

Kovasti olin yllättynyt ja innoissani nähdessäni pelin kauppapaikalla :(
Jollei huomenna (tänään) ala toimimaan niin refundiin menee.

Edit: Nyt kun katselen saavutuslistaa, niin kaikki teksti näkyy japaniksi...

Edit: Vaihdoin konsolin regioniksi sekä kieleksi englannin ja käynnistin konsolin/pelin uudelleen. Nyt toimii!
 
Viimeksi muokattu:
Crackdown 3 valui Game Passin kautta pelattavaksi ja vaikka haukkuja on sadellut niin itsellä meni ekat puoltoista tuntia kuin siivillä. Edelleen todella hauskaa hyppimistä, ampumista ja leikkimistä. X:llä pelasin (PC valutan myöhemmin) ja ihan näpäsäkän näköinen, ei mitään mullistavaa mutta pelisarjalle tuttu ulkoasu.
Kyllähän orbeja on vain mukava metsästää :tup:
Viihdyttävä peli varmasti, mutta pc:llä coop on lukittu 30 fps :facepalm: Yksinpeli toimii ihan normaalisti. Hieman tuli yllätyksenä, kun aloitettiin gamepassilla pelailemaan.

Redditistä piti kaivella miksi fps ei nouse tuon yli.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
295 791
Viestejä
5 051 393
Jäsenet
80 980
Uusin jäsen
Jasu1000

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom