Windows 10 keskustelu

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
166
Taas tuli uusi ongelma vastaan kympissä. Viikko kaks sitten lopetti lepotila toimimasta. Läppäri on HP Probook 6360b ja Windows (64-bit) päivitetty 7 --> 10 silloin, kun oli ilmaista. Windows 10:n versio tällä hetkellä 1511 (koontikäännös: 10586.679). Anniversary updatea kokeilin alkusyksystä mutta palautin vanhaan, sillä siinä oli erinäisiä ongelmia.

no nyt kun kone yrittää mennä lepotilaan sen jälkeen, kun on tietyn aikaa käyttämättä, niin se ei varsinaisesti mene lepotilaan. Ruutu menee mustaksi mutta prosessit jäävät ilmeisesti pyörimään taustalle. Tämän päätelmän tein siitä, että kone alkaa kuumeta pikku hiljaa mutta tuulettimet eivät pyöri. Pahimmillaan kone on ollut noin 95 asteinen ennen kuin huomasin ongelman (normaalisti käy max 70-80 astetta kovassa rasituksessa). Lisäksi kone ei herää lepotilasta muuten kuin käynnistämällä koneen uudestaan painamalla virtanäppäintä pitkään pohjassa. Kone ei siis herää lepotilasta näppäimistön nappia painamalla tai hiirtä heilauttamalla saatika kerran virtanappia painamalla. Pitää siis tehdä pakotettu sammutus.

Syvempi horrostila kuitenkin toimii normaalisti ja olen asettanut kannen sulkemisen laittamaan koneen horrostilaan. Nyt oli pakko ottaa tuo aikaviive lepotilaan menemisestä kokonaan pois päältä ja käyttää vain horrostilaa. Mitenkä tuon lepotilan saisi kaikkein helpointen taas toimimaan? Koitin vähän googlata ongelmaa ja noita lepotilaan liittyviä ongelmia löytyy runsaasti mutta selkeästi samanlaisia oireita en löytänyt. Onko muilla kokemuksia?
Ei ollut tähän kellään vinkkejä? Pitääkö lähteä vain palauttamaan edelliseen toimivaan versioon? Nyt tekee välillä myös sitä, että kone sammuu kokonaan laittaessa kannen kiinni. Pitäisi mennä vain horrostilaan kuten asetuksista on säädetty :confused:.

Tässä vielä päivityshistoria:
10.11.2016:
  • X64-järjestelmien Windows 10 Version 1511:n päivitys (KB3150513)
  • Windowsin haittaohjelmien poistotyökalu Windows 8-, Windows 8.1- ja Windows 10- sekä Windows Server 2012- ja Windows 2012 R2 x64 Edition -käyttöjärjestelmiin - lokakuu 2016 (KB890830)
  • x64-järjestelmien Windows 10 Version 1511 -käyttöjärjestelmän koottu päivitys (KB3198586)
  • X64-järjestelmien Windows 10 Version 1511:n Adobe Flash Player:n tietoturvapäivitys (KB3202790)
28.9.2016:
  • X64-järjestelmien Windows 10 Version 1511:n Adobe Flash Player:n tietoturvapäivitys (KB3201860)
14.10.2016:
  • X64-järjestelmien Windows 10 Version 1511:n päivitys (KB3150513)
12.10.2016:
  • X64-järjestelmien Windows 10 Version 1511:n Adobe Flash Player:n tietoturvapäivitys (KB3194343)
  • Microsoft Corporation - Other hardware - Windows Mobile-based device support
  • Windowsin haittaohjelmien poistotyökalu Windows 8-, Windows 8.1- ja Windows 10- sekä Windows Server 2012- ja Windows 2012 R2 x64 Edition -käyttöjärjestelmiin - lokakuu 2016 (KB890830)
  • x64-järjestelmien Windows 10 Version 1511 -käyttöjärjestelmän koottu päivitys (KB3192441)
Periaatteessa tuo 28.10. asennettu päivitys sopisi siihen, milloin oireet alkoivat.

EDIT: Ratkaistu!
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
601
Ei ollut tähän kellään vinkkejä? Pitääkö lähteä vain palauttamaan edelliseen toimivaan versioon? Nyt tekee välillä myös sitä, että kone sammuu kokonaan laittaessa kannen kiinni. Pitäisi mennä vain horrostilaan kuten asetuksista on säädetty :confused:.
Ottaisin virranhallinta-asetuksista "nopea käynnistys" -toiminnon pois päältä, jotkut vanhemmat koneet eivät tule toimeen sen kanssa. Ajurien oletan olevan ajan tasalla, kun HP ei ole tuolle mallille julkaissut varsinaisia W10-yhteensopivia ajureita. Onko BIOS ajan tasalla? Viimeisin versio (F.63) näyttää olevan tämän vuoden heinäkuulta.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
108
Onko updateen vieläkään mitään korjauskeinoa? Läppärissä sisällä 10586.679 eikä pariin kuukauteen ole päivitys onnistunut. Update assistantilla olen aina yrittänyt saada uusimman version, mutta päivityksen jälkeen tulee loputon boot cycle. Windowsiin asti en pääse kertaakaan, BIOS pääsee toki normaalisti. Ainoa keino on ollut aina rollback edeliseen versioon, automatic repair ym. eivät tuota tulosta.
 
jjjjussi

pelinjohtaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 106
Eikai nyt kukaan jätä tuota Nopea käynnistys -juttua pois ottamatta. Sehän kadottaa huonoimmassa tapauksessa kiintolevyltä tiedot kokonaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
601
Eihän se tee muuta kuin tallentaa käyttiksen tilan levylle ennen sammutusta, vähän samaan tapaan kuin horrostila. Minä kyllä jätän sen aina päälle, jos laite vain toimii sen kanssa yhteen ongelmitta.

Datahävikkiä saattaa kai pahimmassa tapauksessa tulla, jos käyttää jotain kolmannen osapuolen levynsalausta, mikä ei ole yhteensopiva tuon kanssa. Ei ole kuitenkaan minulle tullut koskaan moista tilannetta vastaan.
 
jjjjussi

pelinjohtaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 106
Ei ei ei. Jos tiedät tapauksen DVB-G:n DVD-plazalta.

Niin kannattaa olla varuillaan eli ehdottomasti pois päältä tuo.
 
jjjjussi

pelinjohtaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 106
Tuossa:

Levyjen korruptoituminen ehkä poistuu minulta nyt kun disabloin 8.1-koneestani "Hybrid Shutdown"-moodin.

Win 8/10-sarjan koneita koskee tämä levykorruptiovaara, koska juuri näissä käyttiksissä virtojen katkaisu ja ylösbuutti ei ole aito rehellinen kylmäbuuttaus, vaikka ihminen kuvittelee sen olevan. Vanhemmissa käyttiksissä (XP/Vista/7) virtojen sammuttaminen on rehellisen aito tapahtuma eikä synny korruptiovaaraa.

Korruptiovaara koskee SSD-asemia kuten kiintolevyjäkin.

Nimittäin: vakiona 8.1 sammuttaa itsensä puolihibernaatioon eli tallentaa Kernelin levylle, josta se luetaan takaisin muistiin seuraavalla ylösbuutilla. Pimahtanut kone nousee ylös yhtä pimahtaneena. Kylmäbuutti ei siis pesekään puhtaaksi tilapäisiä muistihäiriöitä tai muita käytösbugeja, kuten pesee vanhemmissa Winneissä. Mutta tämä pikkusekoilujen hengissäpito buutista toiseen ei ole kaikista vaarallisin asia, vaan se, että:

Mikäli virtojen pois ollessa koneen levyasemille on tehty yhtikäs mitään muutoksia (toisessa koneessa operoiden siirrelty levyn fileitä, tai on buutattu koneessa sijaitseviin toisiin käyttiksiin multibuutista) niin 8.1-ylösbuutin jälkeen koneessa nyt näkyville levyille tehdyt muutokset tuhoutuvat, koska 8.1 nousee pystyyn "siihen maailmaan" jonka se näki mennessään sammuksiin. Käyttis ei huomaa, että levylle on ilmestynyt uutta tavaraa tai sieltä on poistunut jotain. Korruptio on varma.

Epäselvää minulle on vielä se, onko data jotenkin pilaantunut myöskin "pois turvaan viedyssä levyssä". Silloin kun levy poistetaan 8.1-koneesta Hybrid Shutdownin jälkeen. Jos käyttis ei sulje levyn avonaisia fileitä ennen sammumistaan, avonaiset fileet ovat vaarassa tuhoutua, vaikka levy muuhun koneeseen liitettäisiinkin.

Minä siirrän SATA-liitäntäisten SSD-asemien sekä kiintolevyjen avulla isoja filemassoja koneesta toiseen, ja ihmettelin miksi useita gigatavuluokan videofileitä on kadonnut mystisesti jonnekin. Olen nyt oletettavasti paikantanut syyllisen sylttytehtaan 8.1-koneeseeni, joka siis ei kykene sammumaan todelliseen OFF-tilaan normaalikäytössä. Ellei ihminen modaile käyttiksen toimintaa (yksi rasti pitää poistaa).

Toistaiseksi teen filemassojen siirrot Win7-koneissa, koska en luota Win8/10-sarjalaisiin. Tusinoittain menetettyjä elokuvia on "todisteena luottamuksesta" ja kestää vuoden-pari palauttaa luottamus. Odottelen mitä muuta karmeaa muut ihmiset löytävät näistä moderneista käyttiksistä, ja ellei vuoteen-kahteen tule ikäviä yllätyksiä, sitten ehkä palaan takaisin uusiin Winneihin. Filemassojen käsittelyn suhteen siis. Käytän 8.1-konetta kyllä muuhun kokeiluun, mutta videofileitä en uskalla enää viedä pilaantumaan 8.1-koneeseen.

Siis onhan 8/10-sarjan kone fileturvallinen silloin, kun ei ikinä vaihtele kiintolevyjä/SSD-asemia koneen ollessa virrat poissa. Mutta minulla levyjen vaihtelu on nimenomaan jokapäiväistä puuhaa. Harvemmin buuttaan ylös niin, että en olisi vaihtanut koneen levyjä. Satoja levyjä omistan, eikä niitä saa samanaikaisesti kiinni mihinkään, joten on pakko vaihdella levyjä koneisiin kuin pelikortteja käteen; joka päivä otetaan uusi käsi hiplattavaksi.

Netistä löytyy pilvin pimein ohjeita miten 8.1 saadaan halutulla tavalla sammumaan tai lepäämään, en ala luennoida keinoista tässä. Ken haluaa korruptoitumattomia levyjä, opetelkoon asian vaatimat menetelmät. Yksi päivä aikaa siihen kuluu kun netissä kuukkeloiden opiskelee "Hybrid Shutdown"-ilmiön ja sen aiheuttamat vaarat eri tilanteissa.

Minä olen ensihätään disabloinut "Hybrid Shutdown"-moodin pois ja sen lisäksi tein työpöydälle idioottivarmat pikakuvakkeet (ja tarvittaessa batit) kaikkiin mahdollisiin sammutusmoodeihin, mitä koneeni ylipäänsä ymmärtää.

Voin siis halutun pikakuvakkeen tuplaklikkauksella saada 8.1-koneeni tekemään minkä tahansa näistä asioista ja kone tosiaan suorittaa nimenomaan sen operaation, eikä sitä sun tätä sattumanvaraista:
  1. Restart
  2. Sleep
  3. Hibernate
  4. Hybrid Shutdown
  5. Total Fucking Absolutely True Power Off Without Any Data Corruption Risk Perkele
Luonnollisesti tuo viides on ainoa sallittu tapa sammuttaa kone siinä tilanteessa, että ollaan pian aikeissa vaihtaa koneeseen muita levyjä. Jos siis haluaa, että levyn tiedot pysyvät hengissä.

Kaduntallaajien kone ikävästi tekee joko Sleepin tai Hibernaation, sattumanvaraisesti jomman kumman, riippuen käyttiksen/biosin asetuksista. Molempia ei saa komennettua helpolla tavalla. Mutta kun tarpeeksi kikkailee ja nysvää koneensa kimpussa, niin pääsee tuohon mitä juuri kuvasin, eli kaikki 5 erilaista poistumistapaa on vapaasti valittavana.

Minulla ei myöskään ole aikaa sammuttaa konetta valikoista (kuten 8.1-vakiokäyttiksessä asia pitää tehdä), etenkin kun pitää mennä erilaisiin valikoihin, lukea tekstirivejä, siirtää kursoria ja painaa milloin Shiftiä ja milloin ei. Liian vaikea muistaa ulkoa käyttiksen oikkuiluja, etenkin kun käyttispäivitysten jälkeen ne Shiftit sun muut muuttavat logiikkaansa ja kaikki opettelu on aloitettava alusta.

Eikä minulla ole myöskään aikaa kuormittaa kahta kättä (tai akrobaattisesti yhtä kättä) ja näppäimistöä, tyyliin:

Power OFF:
WinKey+X U U

SLEEP:
WinKey+X U S

Restart:
WinKey+X U R

ja nimenomaan siksi, koska kaikkia viittä erilaista poistumistapaa ei ole tarjolla näppiskomentoina.

Etupaneelin Virtanapin Tehtävä on minulla säädetty samaksi kuin se viides eli turvallisin vaihtoehtoni. Virtanappia suostun kyllä käyttämään, mutta silti kätevintä on aloittaa käyttiksestä poistuminen yksikätisesti hiirellä pikakuvakkeen käynnistämisellä, ei tarvitse erikseen kävellä etupaneelin luokse virtanappulaa hapuilemaan.

Tarkoituksella en ole alapalkkiin pannut näitä sammutusmoodeja, koska yksöisklikkaus epähuomiossa väärään paikkaan voisi sammuttaa koneen vahingossa. Sen verran kiireellä yksöisklikkailen sinne tänne kun pompin ikkunasta toiseen, että olisin vaaraksi koneelle jos hiiri lipsahtaa liian alas. Tuplaklikkaus on minulle paras kompromissitapa sammuttaa kone, se vie alle sekunnin ihmisen työtä. Kertaakaan en ole vahingossa sammuttanut konetta, vaikka työpöydälläni on aina ollut mainitsemani pikakuvakkeet jokaisessa oleellisessa koneessa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
166
Ottaisin virranhallinta-asetuksista "nopea käynnistys" -toiminnon pois päältä, jotkut vanhemmat koneet eivät tule toimeen sen kanssa. Ajurien oletan olevan ajan tasalla, kun HP ei ole tuolle mallille julkaissut varsinaisia W10-yhteensopivia ajureita. Onko BIOS ajan tasalla? Viimeisin versio (F.63) näyttää olevan tämän vuoden heinäkuulta.
Huomasin, että olin asentanut 24.10. Remix OS Playerin ja aktivoinut Intelin virtualization technologyn. Poistin Remix OS Playerin ja otin BIOSista tuon virtualization technologyn pois päältä mutta ei auttanut tämäkään. HP:n sivuilta löytyi joitain ohjeita, joissa opastettiin downgrademaan Intel Management Engine Interface (MEI) driver versiosta 11 versioon 9 tai 10. Tässä oli versio 11 ja ei onnistunut asentaa kuin versio 7 tilalle eikä sekään auttanut.

Ajurit on päivittetty uusimpiin (poislukien nyt tuo MEI). BIOS on F.61. Pitää kokeilla tuo "nopea käynnistys" -toiminnon pois päältä ja sitten BIOS päivitys, jos ei muuten korjaannu.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
166
Tästähän tuli kinkkinen ongelma. Ei tunnu mikään auttavan tähän ongelmaan. Näitä nyt kokeiltu:
  • Remix OS Playerin poisto ja Virtualization Technology pois päältä
  • Ajurien päivitys
  • Intel Management Engine Interface (MEI) driver versiosta 11 versioon 7
  • "Nopea käynnistys" -toiminto pois päältä
  • BIOS päivitys (F.61 --> F.63)
Ideoita? Lähdetään siitä liikkeelle, että Windowsin uudelleen asentaminen viimeinen juttu, jota haluan kokeilla.

EDIT: Vika taisi selvitä. Asensin Intelin sivuilta Intel® Management Engine Consumer Driverin (Version: 11.0.6.1194, Date: 6/30/2016). Tuo on ilmeisesti eri ajuri kuin se aiempi MEI versio 11, joka oli asennettuna. Lisäksi asensin uudelleen Intel® HD Graphics Driverin (Version: 15.28.24.64.4229, Date: 6/5/2015). Sitten menin laitehallintaan ja otin hiireltä pois käytöstä "Allow this device to wake the computer". Nyt toimii taas lepotila :). Kone herää lepotilasta painamalla virtanäppäintä.

Aiemmin kokeilin ottaa tuota "Allow this device to wake the computer" pois hiireltä mutta silloin sillä ei ollut vaikutusta. En sitten tiedä, oliko noilla BIOS päivityksillä jne. jotain vaikutusta :confused:. Otin takaisin käyttöön tuon "nopea käynnistys" -toiminnon.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
165
Olipa hyvä että tuli luettua ketju läpi. En tiennytkään nopeasta käynnistyksestä aiemmin. Kuuluuko Windowsin perustietämykseen? Itselle ei ainakaan :) Herää vain kysymys kun aika-ajoin säätää prossulle jännitteitä ja kertoimia, että vaikuttaako mahdollisesti vakauteen.

Lähetetty minun XT1572 laitteesta Tapatalkilla
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
601
Siis onhan 8/10-sarjan kone fileturvallinen silloin, kun ei ikinä vaihtele kiintolevyjä/SSD-asemia koneen ollessa virrat poissa. Mutta minulla levyjen vaihtelu on nimenomaan jokapäiväistä puuhaa. Harvemmin buuttaan ylös niin, että en olisi vaihtanut koneen levyjä. Satoja levyjä omistan, eikä niitä saa samanaikaisesti kiinni mihinkään, joten on pakko vaihdella levyjä koneisiin kuin pelikortteja käteen; joka päivä otetaan uusi käsi hiplattavaksi.
Kuulostaa käyttötilanteena aikamoiselta erikoistapaukselta, yhtään mahdollisia ongelmia vähättelemättä. Dualboot (tai multiboot) on varmasti myös yksi mahdollinen ongelmaskenaario. Loppupeleissä aika harva vaan noita harrastaa, ja ne harvat ovat yleensä teknisesti edistyneempää porukkaa.

Olipa hyvä että tuli luettua ketju läpi. En tiennytkään nopeasta käynnistyksestä aiemmin. Kuuluuko Windowsin perustietämykseen? Itselle ei ainakaan :) Herää vain kysymys kun aika-ajoin säätää prossulle jännitteitä ja kertoimia, että vaikuttaako mahdollisesti vakauteen.
Ominaisuus tuotiin Windows 8:ssa, joten mielestäni se on tässä vaiheessa perustietoa. Toisaalta olen niin outo, että tutkin aina uusia käyttisversioita melko perusteellisesti :wtf: Tuskin tuo vakauteen vaikuttaa, koneen buuttaus resetoi kaiken. Nopea käynnistys vaikuttaa vain, jos valitset virtavalikosta "sammuta". Omat kellotteluni olen tehnyt kyseinen ominaisuus päällä enkä ole huomannut siitä johtuvia ongelmia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 054
Ominaisuus tuotiin Windows 8:ssa, joten mielestäni se on tässä vaiheessa perustietoa.
Näin.

Lisäksi toisin esille sellaisen seikan että mikäli Fast Startup on päällä Wintoosassa (jolloin käyttis luo levylle hiberfil.sys-fileen vaikkei varsinaista hibernaatiota olekaan enabloituna) ja mikäli esim. ongelmatilanteissa buuttaa koneen vaikkapa Linux Live-DVD:llä tai jollain vastaavalla, niin NTFS-levyosioita ainakaan ei välttämättä saa heittämällä mountattua vaan siihen tarvitaan kikkakutosia (eli mounttaus read only modessa).

Mikäli hiberfil.sys-filettä ei ole levyllä niin mounttaus onnistuu heti ns. suorilta.
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Sanokaas miksi Homegrouppini ei toimi.
upload_2016-11-25_17-44-53.png

Tuollaista tulee kun koitan avata kansion. Yhtä videota onnistuin jo katsomaan mutta sitten tapahtui jotain. Pingi kulkee hyvin koneiden välillä. Toinen kone ei näyt tuolla ollenkaan...
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Toimiikos muilla dvd-rw suoraan windows 10:ssä?.Toi tunnistaa dvd:n mutta kun lukee levyjä niin lopussa se jymähtää.Ei v*ttu voi olla todellista ettei dvd-rw toimi suoraan... :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
601
Ajurien ja softien asennuspaketit saa Creativen sivuilta, mahdollisesti vielä uudempina versioina. Jos on tarkoitus pistää asennuspaketteja jemmaan, niin kiintari on minusta nopeampi ja kätevämpi. Joitain vuosia sitten tein vielä itse backupit DVD-levyillä, mutta lopulta paloi käpy kiekkojen kanssa säätämiseen. Liian hidasta ja vaivalloista.
 
Noh,eipä tossa cd:ssä ollutkaan muuta kuin mitä tuolla sivulla oli ladattavissa.Ainakin audigy 2:n kohdalla tiettyjä softia ei ole ladattavissa tuolta creativen sivulta vaan ne on toimitettu cd:llä.Ihmettelin vaan ettei toi >10v wanha pata liitäntäinen dvd-rw toiminut suoraan win10:ssä.Piti vielä käyttää vanhempaa emoa kun uudemmassa ei ole enää pata liitintä ollenkaan,en edes huomannut asiaa kuin vasta sitten kun ajattelin vilkaista että mitä tolla cd:llä on.. :D
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
244
Tuli tuossa läppäri "huollettavaksi" johon microsoft oli päättänyt päivittää seiskasta kymppiin kielloista huolimatta. En ole itse WIN10 käyttänyt mutta ei ihan normaalilta vaikuta.
- Tehtäväpalkki ja työkalurivi aivan kuolleita kummatkin. Asetukset-nappula aukaisee sinisen ikkunan missä ei voi tehdä mitään. En löytänyt mitään muutakaan paikkaa asetuksiin.
- Käynnistä-valikko aukeaa vaan hiiren oikealla napilla ja sieltä pääsee käsiksi käytännössä vaan ohjauspaneelin toimintoihin. Missä kaikki ohjelmat? Search ei toimi yhtään. Missä Windows update? Työpöydän pikakuvakkeista saa sentään selaimen auki mutta mitään ohjelmalistaa en löydä vaikka miten seikkailee.

Kyseessä Windows 10 Home päivitettynä koneen mukana tulleesta seiskasta. Puhdas asennus päälle, miten? Jotain käyttäjätilihämminkiä? Vaatiiko jonkun kirjautumisen liveen tms?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 264

Vedät vaan resetin.

https://support.microsoft.com/en-us/help/12415/windows-10-recovery-options

"Reset your PC" ja sama suomeksi

If you can't open Settings, you can get to reset by restarting your PC from the sign-in screen. Press the Windows logo key Windows logo key +L to get to the sign-in screen, then hold the Shift key down while you select Power > Restart in the lower-right corner of the screen. After your PC restarts, select Troubleshoot > Reset this PC.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 065
Vihdoinkin keksin että miten Windows 10:in saa päivittymään mobiiliyhteyden yli. - Puhelimella jakaa nettiyhteyden ja puhelimesta usb johto tietokoneeseen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
205
Vihdoinkin keksin että miten Windows 10:in saa päivittymään mobiiliyhteyden yli. - Puhelimella jakaa nettiyhteyden ja puhelimesta usb johto tietokoneeseen.
Mitenhän se ei aikaisemmin ole päivittänyt? Itsellä koko win10 ajan ollut puhelimen mobiiliyhteydellä ja normaalisti päivitellyt.
Edit: Eiks siellä asetuksissa ole joku täppä "älä päivitä maksullisella yhteydellä" tai jotain vastaavaa.
Edit2: ^ ei vissii ookkaa enää
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 065
Mitenhän se ei aikaisemmin ole päivittänyt? Itsellä koko win10 ajan ollut puhelimen mobiiliyhteydellä ja normaalisti päivitellyt.
Edit: Eiks siellä asetuksissa ole joku täppä "älä päivitä maksullisella yhteydellä" tai jotain vastaavaa.
Edit2: ^ ei vissii ookkaa enää
Kai se jotenkin liittyy eri puhelimeen (Lumialla ei koskaan päivittänyt, nyt Samsung) tai sitten Windowsin uudempiin versioihin.
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 239
Pitääkös tuohon kymppiin olla ne rekisteröimis tunnukset jos päivittää seiskasta kymppiin? Löytääkö niitä koneen tiedostoista kenties? Kun tuon päivityksen voi vielä tehdä helppokäyttö toiminto homman avustuksella. Haluais kovasti pelaamaan forza 3:sta.
 
Ei tarvitse, jos on ihan aito Windows 7.
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 239
Ei tarvitse, jos on ihan aito Windows 7.
Ei se taida olla ihan aito windows minkä kaveri tähän asenteli, jotain kikkoja se teki että vaikuttas aidolta. Eli taitaa siis vaatia tunnuksen?

Näkeekö sitä jostain että onko aito vai ei?

Edit: Näkyy olevan teksti että windows on aktivoitu, tällä mitään merkitystä?
 
Viimeksi muokattu:

jjjjussi

pelinjohtaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 106
Pillusta on tämä Windows 10:n päivitys. Siis uusin usb-tikku ladattu uunituoreelle läppärille. Ja perkele päivitykset ei onnistu.
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 239
Mulla meni ihan mutkitta. Kysy että haetaanko päivitykset ensin ennekuin asennetaan koko windowsia. Ainoa ongelma oli että valitsin vaihtoehdon "ei säästetä mitään", eli ois koko kovo tyhjentynyt, eipä tyhjentynyt kuin osa. Suurin osa kuitenkin jäi.
Nyt saa vaan hommailla .dll tiedostoja, kun osa ohjelmista valittaa uupuvista tiedostoista
 
jjjjussi

pelinjohtaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 106
En antanut käynnistyä valmispakettia ollenkaan vaan suoraan tikulta bootin kautta, ja tietenkin se toinen vaihtoehto asennuksesta eli ei korjausta.
 
tombe0

Premium-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
594
Kyselläänpä ehkä tyhmiä kun en mistään ole vielä vastausta löytänyt:

Entinen läppäri on menossa myyntiin ja siinä oleva Win10 on sidottu meikun MS-tiliin. Miten tuo saa siirrettyä uudelle omistajalle? Vai saako edes...
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 890
Kyselläänpä ehkä tyhmiä kun en mistään ole vielä vastausta löytänyt:

Entinen läppäri on menossa myyntiin ja siinä oleva Win10 on sidottu meikun MS-tiliin. Miten tuo saa siirrettyä uudelle omistajalle? Vai saako edes...
Tee läppäriin uusi huom. paikallinen järjestelmänvalvojan tili ja poista sitä tiliä käyttäen oma MS-käyttäjätilisi.

Toinen vaihtoehto on, että vetäisit kympillä resetin (Reset this PC), jonka jälkeen kaikki sinun tietosi katoaisivat varmasti koneelta.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 079
Tuota tilannetta olen ajatellut itsekkin. Kun tunnuksilla kirjautuu uudelle koneelle, tulee siihenkin laillinen 10. 10 alkaa muistuttaa virusta.
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 239
Itse olen aina läppärin pistänyt tehdasasetuksiin juuri ennen myyntiä. Niin uusi omistaja saa "uuden" läppärin. Kaikki myymäni läppärit on kyllä olleet seiskalla, mutta sama periaatehan siinäkin on. Poislukien tuo win10 ja MS-tili

Nyt kysyisin tuohon win10:n liittyen, että miten saan tuon salasanan pyytämisen pois kun koneen avaa? Nyt pitää käyttää aina sitä MS-tilin salasanaa. Pääsis suoraan työpöydälle niin olis hyvä. Muuten kyllä tuntuu tää win10 olevan helpompi käyttöinen mitä pitkään kuvittelin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 317

Paikallisen tilin kanssa ainakin toimii komento netplwiz ja raksi pois ruudusta "Users must enter a username and password to use this computer." Sama ei taida toimia, jos käytössä on mstili? PIN-koodin kysely on ainakin hyvä ja nopeampi vaihtoehto salasanalle, jos tuota ei suoraan saa pois (All Settings - Accounts - Sign-In Options - PIN --> Add).
 
Viimeksi muokattu:

jjjjussi

pelinjohtaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 106
Itse palautin 10-koneen juuri liikkeeseen enkä poistanut käyttäjätunnuksia, salasanasuojattu oli ei sinne pääse. Taitavat vain tehdä tylyn nollauksen koneelle muutenkin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
612
Saako tästä mitenkään tuota "Active Hours" -nimistä toimintoa kokonaan pois päältä? Kokeilin jollakin rekisterimuokkauksella, mutta oli kaiketi vanhentunut keino ja tuo ei auttanut. Rasittavaa, kun aina klo 03:00 ja 03:06 Windows päättää pätkäistä äänet noin sekunniksi ja väläyttää ruudun nopeasti. Jotkut ohjelmat eivät tykkää tuosta, esimerkiksi Opera saattaa jäätyä tuon tapahduttua.
 
Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 271
Tätä on varmaan käsitelty moneen otteeseen mutta eikö noita päivityksiä voi oikeasti siirtää myöhempään ajankohtaan? Kuulun niihin ihmisiin joilla on kymmenen ohjelmaa jatkuvasti auki ja kaikenlaisia keskeneräisiä tiedostoja avoinna, eli tulee käytettyä vain Windowsin sleep modea ja en käynnistä konetta uudelleen kuin pakosta. Nyt Windowsin päivitys on päättänyt hakea jotain hiton Officen ja Skype for Business päivityksiä ja kovasti haluaisi käynnistää uudelleen.

Luonnollisesti juuri nyt on käytössä SmartPLS, SPSS, Word sekä kymmenkunta erilaista PDF-artikkelia ja tämmöisten täysin turhien päivitysten takia ei jaksaisi käynnistää konetta uudelleen. Windows Update antaa vaihtoehdoiksi vain "käynnistä heti uudelleen" tai aktiivisten tuntien ulkopuolella, eli kone käynnistää itsensä uudestaan vaikka unitilasta ja välittämättä avoimista ohjelmista. Tässä ei olisi mitään ongelmaa jos Windows osaisi palata käynnistymisen jälkeen siihen lähtötilaan kuten macOS, mutta kun ei.
 
user9999

Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 056

Varmaan tämä vaatii sitä boottia.
https://support.microsoft.com/fi-fi/kb/3201845
Asentui äsken itselle samalla kuin nuo Office paketin päivitykset.
 
jjjjussi

pelinjohtaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 106
Semmosta tällä kertaa, että kun läppäri on kytketty telkkariin niin kopioitaessa näyttö molempiin niin skaalaus on molemmissa sama, mutta kun laittaa vain siihen telkkariin niin yhtäkkiä suurentaakin 175 %, kun se pitäisi olla 125 % tietysti edelleen. Mikäköhän mättää?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 405
Saako win 8. tai 8.1 päivitettyä vielä ilmaiseksi kymppiin? Alko vittuilemaan enon koneessa turhan paljon kasi ja pitäisi kymppiä päivitellä siihen mutta aktivointi onnistuu edelleen?
 
Eipä ole tainnut saada sitten kesän? Halvalla näyttäs kuiten noita lisenssejä olevan myynnissä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 264
Minä siirrän SATA-liitäntäisten SSD-asemien sekä kiintolevyjen avulla isoja filemassoja koneesta toiseen, ja ihmettelin miksi useita gigatavuluokan videofileitä on kadonnut mystisesti jonnekin. Olen nyt oletettavasti paikantanut syyllisen sylttytehtaan 8.1-koneeseeni, joka siis ei kykene sammumaan todelliseen OFF-tilaan normaalikäytössä. Ellei ihminen modaile käyttiksen toimintaa (yksi rasti pitää poistaa).

Toistaiseksi teen filemassojen siirrot Win7-koneissa, koska en luota Win8/10-sarjalaisiin. Tusinoittain menetettyjä elokuvia on "todisteena luottamuksesta" ja kestää vuoden-pari palauttaa luottamus. Odottelen mitä muuta karmeaa muut ihmiset löytävät näistä moderneista käyttiksistä, ja ellei vuoteen-kahteen tule ikäviä yllätyksiä, sitten ehkä palaan takaisin uusiin Winneihin. Filemassojen käsittelyn suhteen siis. Käytän 8.1-konetta kyllä muuhun kokeiluun, mutta videofileitä en uskalla enää viedä pilaantumaan 8.1-koneeseen.

Siis onhan 8/10-sarjan kone fileturvallinen silloin, kun ei ikinä vaihtele kiintolevyjä/SSD-asemia koneen ollessa virrat poissa. Mutta minulla levyjen vaihtelu on nimenomaan jokapäiväistä puuhaa. Harvemmin buuttaan ylös niin, että en olisi vaihtanut koneen levyjä. Satoja levyjä omistan, eikä niitä saa samanaikaisesti kiinni mihinkään, joten on pakko vaihdella levyjä koneisiin kuin pelikortteja käteen; joka päivä otetaan uusi käsi hiplattavaksi.
Jos teet massakopiointeja, niin suosittelen lämpimästi Teracopya. Kopioinnin onnistuminen varmistetaan Teracopyssa vaikka sha-256-hashin laskemisella, ja kopioinnin jälkeen saa kopiointisuorituksen onnistumisesta lokitiedoston csv-tiedostoksi, jota voi ihmetellä vaikka Libreoffice Calcilla tai Excelillä.

http://blog.codesector.com/category/code-sector-software/teracopy/

http://www.codesector.com/teracopy
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
304
Mitä mieltä noista automaattisesti "vakoilun" poistavista/blokkaavista ohjelmista kuten DWS (destroy windows spying)? Kuinka tehokkaasti blokkaavat turhia prosesseja + tiedon jakamista eteenpäin? Lisäksi, säästääkö tällainen säätämien onnistuessaankaan tietokoneen resursseja mitenkään huomattavasti?
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
63
Semmosta tällä kertaa, että kun läppäri on kytketty telkkariin niin kopioitaessa näyttö molempiin niin skaalaus on molemmissa sama, mutta kun laittaa vain siihen telkkariin niin yhtäkkiä suurentaakin 175 %, kun se pitäisi olla 125 % tietysti edelleen. Mikäköhän mättää?
Extend desktop käytössä Windows 10 asettaa jokaiselle näytölle erillisen skaalauksen. Esim. tablettien pienille näytöille tai telkkareille iso skaalaus ja työpöytänäytöille taas pieni.
Mirror asetuksella kaikkiin ruutuihin tulee vissiin sama skaalaus kun ensisijaiseen näyttöön.

Tuota skaalausta voi vaihtaa ihan Settings > System > Display -näkymästä, Change the size of text, apps, and other items.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 662
Viestejä
4 220 967
Jäsenet
71 091
Uusin jäsen
TiieM

Hinta.fi

Ylös Bottom