VR-pelit

Ja pian pitäisi tulla vr modi remakeen kanssa. Odottelen sitä kuin kuuta nousevaa. On olemassa jo, mutta praydog jätti julkaisematta toistaiseksi, ettei Capcom ärähdä jos (ja kun) vaikuttaa psvr2 myyntiin.

Siinä on oma pieni video Little Nightmaresista VR:nä (UEVR-modilla):

Tuolta löytyy jeesbox nimimerkin takaa config file uevr setuppiin tähän peliin jos kiinnostaa. Vaatii discordin ja flat2vr kanavalle liittymisen.

Pelasin Juggler's Talen läpi just UEVR:n avulla ja kyllä vaan noi sidescroll-pelitkin saa ihan eri fiiliksen, kun VR:ssä pystyy pelaamaan.
 
Kokeilin itse testiksi Little Nightmares peliä, kun sattui löytymään omasta steam kirjastosta ja en aikaisemmin ole pelannut. Game passin kautta voi kokeilla useampaakin, mutta ei ole tällä hetkellä itsellä voimassa.

LN Muistuttaa kovasti Mossia. Meni noin 10 minuuttia, että sain pelittämään, mutta jatkossa oletettavasti menee minuutti. Tuon ymmärtääkseni joutuu tekemään joka kerta kun pelin aloittaa, joten ihan kymmenen minuutin peliä varten tuo ei tuollaisenaan ole kovin hyvä. Säädöt toki muistaa jos niitä on tehty. Itse laitoin maailman skaalaa isommaksi ihan testimielessä ja varmaan tuollaista pientä hienosäätöä voi tehdä tuntikaupalla tai sitten katsoo profiilin jostain valmiiksi. Linkit niihin tämän viestin lopussa. Fake-edit: kokeilin little nightmareen löytyvää profiilia ja en ymmärrä miten joku voi hienosäätää toista sataa ini-config arvoa ja päätyä ainakin omasta mielestä huonompaan lopputulokseen kuin defaulttina, joten pienellä varauksella nuo..

Siinä spoilerin takana kaikki pelit, jonka on testannut flat2vr työryhmä ja antanut niille "works perfectly" tagin:
Gravel
Little Nightmares II
Dragon Ball Z: Kakarot
Downward
Dead By Daylight (Private Server)
Blacktail
Supraland Six Inches Under
Garten of Banban
Ashen
Boti Byteland Overclocked
Smiths & Legends
Trail of Toads
Lempo
The Archipelago Promise
Harvestella
Trials of Mana
Gas Station Simulator
Remedium Sentinels
SOULCALIBUR VI
Hunter's Arena: Legends
Pumpkin Jack
Wartile
Triangle Strategy
Hot Wheels Unleashed
ECHO
SINNER: Sacrifice for Redemption
TASOMACHI: Behind the Twilight
Biomutant
Thymesia
Daemon x Machina
Hatred
Clash: Artifacts of Chaos
Necromunda: Underhive Wars
Styx: Shards of Darkness
Astroneer
Life is Strange Remastered
Conan Exiles
Mysteria~Occult Shadows~
Spyro Reignited Trilogy
Fortnite (Private Server)
Poppy Playtime
Minecraft Dungeons
Sword Art Online: Fatal Bullet
FIGHTING EX LAYER
BALAN WONDERWORLD
SpongeBob SquarePants: Battle for Bikini Bottom - Rehydrated
SpongeBob SquarePants: The Cosmic Shake
Gungrave G.O.R.E
Vampyr
Trek to Yomi
The Caligula Effect: Overdose
EARTH DEFENSE FORCE: IRON RAIN
Octopath Traveler
Medieval Dynasty
Remothered: Tormented Fathers
Darksiders III
Dreamscaper
Hypercharged: Unboxed
Crash Bandicoot 4: It’s About Time
Mortal Shell
Tony Hawk's Pro Skater 1 + 2
Scorn
隐世神剑传 Seclusion Sword
Snake Pass
Tchia
Torchlight 3
Darksiders Genesis
A Juggler's Tale
The Crown of Wu
eFootball 2023
Stonefly
Song of Horror
No Straight Roads: Encore Edition
Aven Colony
Rogue Spirit
Die By The Blade
DRAGON QUEST® XI S: Echoes of an Elusive Age
Hi-Fi RUSH
Battlefleet Gothic: Armada 2
Remothered: Broken Porcelain
Voidtrain
Orcs Must Die! 3
Successor
Arboria
Trepang2
Little Nightmares
Deliver Us Mars
Dungeon Defenders: Awakened
Furnish Master
Dead Space Demake
My Friend is a Raven
Sex with the Devil
Industria
Crab Champions
Rings of Hell
Sunset Shift
Til Nord
Pure Rock Crawling
GHOSTWARE: Arena of the Dead
Mordhau
Operencia: The Stolen Sun
Ravenous Devils
Deliver Us The Moon
Tribes of Midgard
Operation Lovecraft: Fallen Doll (Closed Beta Test)
Choo-Choo Charles
Call of Cthulhu
Stray Blade
Frozen Flame
Evil Dead: The Game
The Infected
Total Conflict Resistance
High On Life
ArcRunner
Devolverland Expo
Star Trek Prodigy: Supernova
Arise: A Simple Story
Paper Dolls Original
Ultra Age
Unbox: Newbie's Adventure
Way of the Hunter
Paper Ghost Stories: Third Eye Open
Made in Abyss: Binary Star Falling into Darkness
Citadel: Forged With Fire
Showgunners
Harmony: The Fall of Reverie
Space Hulk: Tactics
Assault Spy
Layers of Fear (2023)
Tower Princess
Dreadout 2
Gangstar New York
Soundfall
The Texas Chain Saw Massacre
Midnight Ghost Hunt
TAGLINE
Echo Point Nova
Brick Rigs
Forever Skies
Presences - Dark Awakening
The Forgotten City
Mix Universe
The Magnificent Trufflepigs
September 7th
Aliens: Dark Descent
SCP: Secret Files
Dead Man´s Diary
Hexia
Paper Ghost Stories: 7PM
Bark
Sengoku Dynasty
Tropico 6
Blair Witch
SPRAWL
Death Relives
Vorax
Soulslinger: Envoy of Death
Icarus: New Frontiers
Nowhere: Mysterious Artifacts
Fort Solis
The Baby In Yellow
Desynced
Retchid
Wagon
Revenge of ILCOIN
Lempo
Broken Pieces
HORROR TALES: The Wine
POSTAL 4: No Regerts
The Chant
Fae Farm
Ad Infinitum
They Are Here
No Sun To Worship
Lies of P
Unholy
Wandering Sword
Shattered - Tale of the Forgotten King
Silent Hope
Transience
Overpass 2
SCP-479: Shadows of the Mind
Trail Out
MechWarrior 5
The Last Oricru - Final Cut
MythForce
Monomyth
Tyrant's Realm
Project Haven
Limerick: Cadence Mansion
Phantom Fury
Kristala
Noch
Sorceress
Pseudoregalia
Bang-On Balls: Chronicles
Dreamcore
Gangs of Sherwood
OverDrift Festival
Europa
Japanese Drift Master
Lords of the Fallen
Fish Game
The Awakener: Forgotten Oath
Blazing Sails
Q.U.B.E. 10th Anniversary
Shame Legacy
Station to Station
The Thaumaturge
Toroa
The Crust
Railgrade
Under The Waves
Wizardry: Proving Grounds of the Mad Overlord
Space Boat
American Arcadia
Monolith: Requiem of the Ancients
Hellbreach: Vegas
Humantiz
Forgive Me Father 2
Mini Royale
Luna Abyss
Axiom of Maria
UNFOLLOW
BMX Bastards
GYLT
Ghostbusters: Spirits Unleashed
Bloodhound
It Comes In Waves
Stray
Van Hellswing
Warhammer 40,000: Boltgun
Voidborn
Witchfire
Severed Steel
Ghost Knight: A Dark Tale
DON'T SCREAM
Midnight Acres
Die Young
Redemption Reapers
RIPOUT
RoboCop: Rogue City
The Smurfs 2 - The Prisoner Of The Green Stone
Satisfactory
TRYP FPV : The Drone Racer Simulator
The Invincible
Omno
Moon Runner
Tintin Reporter - Cigars of the Pharaoh
DreamWorks All-Star Kart Racing
GREED IS GOOD
The Entropy Centre
Togges
Ghostrunner
Train Sim World 4
Palia
KID A MNESIA EXHIBITION
Horizon Chase 2
Death Elevator
Simulakros
Fernbus Simulator
Dungeon Dungeon!
Draugen
Skeletons
Seven: Enhanced Edition
Playtown
Goat Simulator 3
Horizon's Mirage
Aron's Adventure
Blackout Protocol
Rad Rodgers
Operation: Harsh Doorstop
Ground Branch
Squad
Daymare: 1998
Motor Town: Behind The Wheel
死寂(Deathly Stillness)
Bravely Default 2
Chicken Feet
THE MULLER-POWELL PRINCIPLE
One Piece Odyssey
En Garde!
Spirit of the North: Enhanced Edition
Pinball M
P.T. Emulation
Pinball FX
Chaperone
Revive & Prosper
Areia: Pathway to Dawn
Ungate
Predecessor
Gigabash
Born of Bread
Tandem: A Tale of Shadows
Sky Sojourn
Hotel in the Dark
Testament: The Order of High Human
SCUM
Endling - Extinction is Forever
Potionomics
Samurai Jack: Battle Through Time
Bum Simulator
Scars Above
Sackboy: A Big Adventure
The Enjenir
Pact of Joy
Apsulov: End of Gods
Dusk Diver 酉閃町
The Matchless Kungfu
Returnal
Dragon Bobby - The Story of a Life
Another Sight - Definitive Edition
Dungeons of Sundaria
Daymare: 1994 Sandcastle
Aliens: Fireteam Elite
One-armed cook
One-armed robber
DRAGON QUEST TREASURES
ADACA
Tekken 8
Song of Nunu: A League of Legends Story
Stray Gods: The Roleplaying Musical
CHORDOSIS
Beyond Hanwell Teaser: The Royal Hallamshire
BPM: Bullets Per Minute
Escape from Mystwood Mansion
Paws and Soul
Fossilfuel
Paradise Killer
Roboquest
Daydream: Forgotten Sorrow
Sands of Aura
Hydroneer
Paradise Lost
Tron Run/r
Barely Racing
Siinä linkki uevr-projektin kotisivuille:

Suora linkki UEVR downloadiin:
https://github.com/praydog/UEVR/releases/download/1.02/UEVR.zip

Nämä sitet löysin, josta saa valmiita profiileja:
Untested UEVR Profiles – Google Drive
Eilen kokeilin pikaisesti tätä Pico 4:lla. Vahvisti hyvin omat ennakkoluulot ettei tämä ole mikään PCVR:n pelastaja tällä hetkellä, sen verran säätöä on vielä ettei tämä massoille tällaisenaan uppoa. Sellainen puolista tuntia meni että pääsin kokeilemaan. Teknisesti todella kunnioitettava saavutus tietenkin!

Lyhyesti meni lopulta seuraavasti:
- Asennetaan tai puretaan UEVR paketti koneelle. Kiitos suorasta linkistä :tup: Githubissa on jotenkin hankalasti varsinainen lataus löydettävissä kun siellä käy ehkä kerran vuodessa.
- Käynnistetään Virtual Desktop streamer PC:ltä. Pitää valita OpenXR sovelluksesta.
- Käynnistetään Virtual Desktop headsetissä.
- Käynnistetään UEVR.
- Käynnistetään peli.
- Sopivassa kohti peliä palataan UEVR valikkoon. Mieluiten itse pelissä eikä valikossa.
- Valitaan UEVR valikosta prosessi johon injektoidaan UEVR.
- Säädetään asetukset kuntoon ja aletaan pelata!

Ei tuossa kokonaisuutena menisi kauaa, mutta esimerkiksi vian etsimiseen miksi ei toiminut Virtual Desktopilla piti hakea jokunen minuutti. Se oli kiinni tuosta OpenXR asetuksesta streamer sovelluksessa.
Valmiiden profiilien lataus on aika epäintuitiivista. Mistään ei näe mikä profiili on ladattuna ja itse lataus jätti tunteen että toimikohan se nyt vai ei.

Tuohon tulee varmaan/ehkä/toivottavasti parannus joskus?
Asetusten säätö pelissä on kanssa hieman arpapeliä. Ei sinänsä vaikeaa mutta äkkiä tuohon aikaa menee.
Tämä oli ihan hyvä kokoelma linkeistä, lista peleistä ym:
 
Ei UEVR nykymuodossaan tosiaan mikään PCVR pelastaja massoille ole, mutta melkoinen vallankumous silti.

Jokaisessa pelissä on vaadittu pientä säätöä, neljää olen kokeillut. Spyro toimi muuten todella upeasti ja menee samantien VR-tasohyppelyiden kirkkaimpaan kärkeen, mutta en saanut sitä SteamLinkillä toimimaan ja VD aiheuttaa minulle hetken pelaamisen jälkeen yökköoloa.

Vastaavaan en ole VR natiivipeleissä VD:llä törmännyt, ja mitä kokeilin SteamLinkillä Paradise Lostia, niin yhtä huono olo ei siinä kummiskaan tullut. Tuossa UEVR:ssä on joku Virtual Desktop fix täppä, liekkö pientä yhteensovittamista, että oma pääni reagoi just tuohon VD + UEVR comboon.
 
Itsellänikin kyllä jonkinasteista pahoinvointia tullut herkemmin noita UEVR-injektoituja pelejä pelatessa vaikka smooth locomotionit, Boneworksit ja muut ei koskaan ole olleet ongelma. Itse veikkaan että kyse on vaan siitä että siinä on kuitenkin vielä isoa eroa onko pelissä järkevästi toteutettu smooth locomotion vai heiluuko kamera aivan miten tahansa kuten peleissä joita ei VR:lle ole suunniteltu saattaa. Itsellä mm. kameran jatkuva nopea kääntely ylös ja alaspäin hiirellä FPS-pelissä ja voimakkaassa aallokossa keinuvan laivan kannella seisoskelu aiheutti tätä. UEVR:ssä on tietysti säätöjä joilla näitä ongelmatapauksia pystyy estämään tai vähentämään toki.
 
Joo tämäkin voi toki selittää. Pientä eroa olin kuitenkin havaitsevinani SteamLinkin ja VD:n välillä, mutta hyvin mahdollista että VD sinänsä ei ole sen kummempi kuin muutkaan. Harmittavasti osa peleistä toimii vain jollakin kolmesta (airlink, steamlink, VD) paremmin, joten täytyy jatkaa testailua jahka saan noita ekoja pelattua läpi.
 
Viimeksi muokattu:
Talossa nyt Quest 2 ja Quest 3. Suosituksia yksinkertaisista VR moninpeleistä alle 10v lapsille.
Ilmaisista peleistä RecRoom ja Gorilla Tag ainakin pienten apinoiden suosiossa. Plussaa jos colocation. Jos maksullinen pitäisi ainakin app sharing olla tuettu ettei kahta kopiota tarvitse ostaa.
 
Walkabout minigolf menee aika hyvin tenavien kanssa. Jos vain yhtään kärsivällisyys riittää puttailla rauhallisesti :D Eleven table tennis on ihan kivaa pingistä kans.
 
Talossa nyt Quest 2 ja Quest 3. Suosituksia yksinkertaisista VR moninpeleistä alle 10v lapsille.
Ilmaisista peleistä RecRoom ja Gorilla Tag ainakin pienten apinoiden suosiossa. Plussaa jos colocation. Jos maksullinen pitäisi ainakin app sharing olla tuettu ettei kahta kopiota tarvitse ostaa.
Lucky´s tale on meillä ollut ainakin suosittu aikoinaan. Toi ei oo toki moninpeli.
 
Cook o
Talossa nyt Quest 2 ja Quest 3. Suosituksia yksinkertaisista VR moninpeleistä alle 10v lapsille.
Ilmaisista peleistä RecRoom ja Gorilla Tag ainakin pienten apinoiden suosiossa. Plussaa jos colocation. Jos maksullinen pitäisi ainakin app sharing olla tuettu ettei kahta kopiota tarvitse ostaa.

Cook out on tosi hauska moninpeli, joka sopii ihan varmasti lapsille hyvin. Siinä ollaan piirroshahmojen voileipäbaarissa töissä ja rakennellaan voileipiä. Meikäinenkin tykkää vaik oon teini-iän ohittanu jo ysärin puolessavälissä.
 
Kokeilin myös tuota UEVR pikaisesti Jedi: Fallen Order peliin ja vaikka pidänkin itseäni melko immuunina pahoinvoinnille VR peleissä niin nyt sitä tuli pitkästä aikaa.
Pitää ehkä perehtyä säätöihin lisää, mutta ihan kivalta tuo jo näytti.
 
En saanut Space Hulk Deathwingissä aseella tähtäystä toimimaan UEVR:llä. Syvemmin en ehtinyt kokeilla, kun niin moni kokeilu johtaa kaatumiseen. Pyöri kyllä hyvin, mutta ei ollut niin mahtava kuin kuvittelin. Battle sisters on VR natiivi ja sijoittuu samaan universumiin.
 
Meni Resident Evil 4 Quest 2 läpi ja 10h siinä meni, todella loistava peli kyseessä, hyvin on onnistuttu tuomaan Questille tuo klassikko. Vaikka itselle ei minkäänlaisia oloja VR pelaamisesta tule niin kyllä se on huomattavasti raskaampaa kuin "normaalipelaaminen" vaikka istualtaan pelaisi. Vähän pelistä riippuen tulee yleensä vedettyä semmoisia 30min - max 2h sessioita, ei ole kyllä puhettakaan että vetelisi jotain monien tuntien maratoneja mitä joskus normaaliruudulta tulee tehtyä.

Tullut vedetty jokunen treeni Les Milles Bodycombat fitness "peliä". Kyllä tuo ihan kunnon treenistä käy mitä olen urheilukellosta seurannut, väittäisin että jopa tehokkaampaa kuin oikealla kurssilla käynti, koska tuossa apissa ne liikkeet on helpompi tehdä oikein, mutta eivät ne ihan niin monipuolisia tietenkään ole. Tuo maksaa 29.99€ ja löytyy kenttiä monen tasoiselle, jos jaksaa sen 30min 3-4 kertaa viikossa tehdä niin varmasti nousee kunto.

Viimeksi muokattu:
Eilen kokeilin pikaisesti tätä Pico 4:lla. Vahvisti hyvin omat ennakkoluulot ettei tämä ole mikään PCVR:n pelastaja tällä hetkellä, sen verran säätöä on vielä ettei tämä massoille tällaisenaan uppoa. Sellainen puolista tuntia meni että pääsin kokeilemaan. Teknisesti todella kunnioitettava saavutus tietenkin!

Itse olen pelannut OpenVR:llä kaikki (index), jolla tuo prosessi paljon suoraviivaisempi (käynnistä peli ja alkuvalikkoon, alt-tabilla inject, alt tabilla peliin takaisin). Ja tosiaan helpottuu jokaisen uuden pelin kohdalla. En mä tuota Little Nightmaresia olisi flattina ikinä pelannut läpi, mutta VR versiona herää tosiaan eloon. Se näytti flattina jopa sellaiselta, että ihmettelen näin jälkikäteen miten arvostelijat ja/tai ihmiset ovat osanneet katsoa niin hyvin ulkoisten puutteiden läpi.

Toki nyt yrittänyt toista tuntia saada Outer Worldsia toimimaan onnistumatta ja Atomic Heartsin kanssa meni reilusti yli puoli tuntia, mutta sen sain toimimaan hyvin mitä nyt bindien kanssa ihan pihalla.

Mullakin tuli Atomic Heartsista vähän paha olo, vaikka muuten alankin olla immuuni sille. Discordista löytyvät configit ei ole motion controlleri malliin kovin hyvät.

On tuo UEVR loikka oikeaan suuntaan, mutta Praydog tarvitsisi apua käyttöliittymään. Lähinnä just se, että olisi automaattisesti kunnossa ja kaikkiin peleihin löytyisi oletus-config. Raicuparta tehnyt Rai Pal modin, joka voisi kehittyä tuollaiseksi.

Flattoscreen discordissa, joka on tällä hetkellä paras aputyökalu ja foorumi UEVR:lle, on tällä hetkellä 55 ihmistä paikalla. Esimerkiksi Ginga's house of immersion kanavalla, joka on saksalaisen vr-tutkija/modaaja naisen discordi, on tällä hetkellä 649 ihmistä paikalla (tosin itselläkin vahingossa jäänyt päälle kun joskus hakenut hänen falloutin wabbajack listaan apua). Ilmeisen nätti nainen (en ole nähnyt kuvaa).
 
En tiedä paikalla olevista, mutta onhan tuossa ue-games foorumilla yli 5000 rekisteröitynyttä joka on jo kelpo luku.
 
Samaa aihetta hieman hipoen, Itse kun liityin julkaisupäivänä maksavaksi jäseneksi praydogin patreoniin niin muistaakseni maksavia jäseniä olisi tuollon ollut noin 370 ja nyt kun katsoin niin lukema oli 682. En ole koskaan aiemmin ketään suoraan tukenut joten en osaa yhtään sanoa onko tukijat määrällisesti hyvä vai huono, toki eniten merkitystä on luultavasti itse tukisumman kokonaismäärällä. Jos tuon tukijoiden lukeman suhteuttaa kuitenkin tuohon 5000 rekisteröityyn käyttäjään niin mielestäni tämä on aika hyvin.
 
Jotenkin alkanut tuntumaan että täällä on ainakin 2 kerroksen VR pelaajia, niitä jotka pelaa ihan mitä tahansa ongelmitta, ja niitä jotka taistelee jopa Half Life Alyxsin kanssa.

Alyxsin kanssa ongelma on siinä että Valve on rajoittanut sen pelin pelaamisen muilta, joten se tuntuu täysin turhalta pelata sitä peliä niin, pelaa itse HL 2 ilman juoksua ja hyppynappia. VR on kaikki kaikki kaikessa se että ihmisille annetaan kunnon mahdollisuus ohjaimiin, jos haluat juosta niin juokse, ei se sen kummempaa ole.
 
Ei se ihan niin yksinkertaista ole. Jos peli suunnitellaan sen mukaan ettei hahmo juokse, menee pelin tasapaino hyvin erilaiseksi. Sama toisinpäin, jos peliviholliset suunnitellaan juoksevaa pelaajaa varten, jää peli mahdottomaksi kun juoksu poistetaan kuviosta. Hypyssä tulee vastaan vastaavia ongelmia kun liian ketterä (tai kankea) hahmo ei enää sovikaan peliin.

On siis tehtävä valinta tai käytettävä reipas määrä resursseja skaalautuvan pelimaailman luomiseen.

Esim. Phasmophobia on hyvä esimerkki. Siinä on kiva pelata kun mukana on VR-pelaajia ja itse pelaa näytöllä. Tietää että tilanteen ollessa päällä VR-pelaajat jäävät aina syötiksi kuolemaan kun sekoilevat hitaampien ovien ym. kanssa sekoillessaan.
 
Jotenkin alkanut tuntumaan että täällä on ainakin 2 kerroksen VR pelaajia, niitä jotka pelaa ihan mitä tahansa ongelmitta, ja niitä jotka taistelee jopa Half Life Alyxsin kanssa.

Alyxsin kanssa ongelma on siinä että Valve on rajoittanut sen pelin pelaamisen muilta, joten se tuntuu täysin turhalta pelata sitä peliä niin, pelaa itse HL 2 ilman juoksua ja hyppynappia. VR on kaikki kaikki kaikessa se että ihmisille annetaan kunnon mahdollisuus ohjaimiin, jos haluat juosta niin juokse, ei se sen kummempaa ole.

Itse ainakin kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään. Jos olisin tiennyt silloin ostaessa kuinka paljon ihan puhdasta vitutusta nuo quest 2-lasit tulee ajan saatossa tarjoamaan säätämisen ja ongelmien kanssa niin olisi jäänyt hankkimatta. Pelitunteja lasien kanssa käytetystä ajasta noin 10% ja loppuaika asetusten rassaamista ja youtuben ja googlen pläräämistä. Tämä paljon kehuttu uevr toimi wrc:n kanssa ekalla kerralla kun kokeilin mutta toisella kerralla ei enää toiminut ja se kokeilu loppui siihen.
 
Itsellä taas on kaikki kolme striimivaihtoehtoa toimineet aika lailla heittämällä, ainakin Q3 ja 6e setupilla. UEVR säästää hermoja kun pelailee pelin kerrallaan, yleensä joku kolmesta toimii riittävän hyvin.

Liekkö sitten verkkosetup vaikuttaa että kahden kerroksen väkeä.
 
Osaako joku antaa vinkkejä miten tosta Alyxista sais pelattavan näköisen? Setuppina Pimax Crystal + 4090 + 7800X3D ja kaikki muut näyttää kun ruudulta pelais muttakun Alyxissa ei ole mitään grafiikka-asetuksia.. Saa vain valita esiasetuksista joista kaikki näyttää toinen toistaan huonommilta. Niin oksettavan paljon sahalaitaa ym että RiftV1 lasitkin tuntui hyvältä tähän verrattuna.
 
Eikö siinä ollut ihan normaalisti grafiikka-asetukset main menussa? Erikoisuutena siellä oli ainakin "adaptiivinen resoluutio" tai vastaava joka häiritsevästi muutteli grafiikka-asetuksia turhan rankalla kädellä kesken pelin ja usein peli näytti huonommalta mitä pitäisi.
 
Erikoisuutena siellä oli ainakin "adaptiivinen resoluutio" tai vastaava joka häiritsevästi muutteli grafiikka-asetuksia turhan rankalla kädellä kesken pelin ja usein peli näytti huonommalta mitä pitäisi.
Mun mielestä just toi adaptiivinen resoluutio olisi pakko vaihtaa komentorivilta pois ja tuota ei saa valikoista pois.
 
1705581467020.png

äh, hyvä että otin puheeksi ja youtubesta tosissaan löytyikin jo vinkki. Eli pitää painaa tuota ratasta että tulee enemmän valikkoja graffoille. Pitääkin tänään testata.
 
Osaako joku antaa vinkkejä miten tosta Alyxista sais pelattavan näköisen? Setuppina Pimax Crystal + 4090 + 7800X3D ja kaikki muut näyttää kun ruudulta pelais muttakun Alyxissa ei ole mitään grafiikka-asetuksia.. Saa vain valita esiasetuksista joista kaikki näyttää toinen toistaan huonommilta. Niin oksettavan paljon sahalaitaa ym että RiftV1 lasitkin tuntui hyvältä tähän verrattuna.
Jotain taitaa olla pielessä jos sahalaitoja näkyy, itsellä Aerojen kanssa peli ja sen tekstuurit oli aivan uskomattoman tarkkoja, taas näki selvästi enemmän yksityiskohtia kuin esim. HP G2 Reverbeillä. Ensimmäistä kertaa huomasin myös jotain nykimistä raskaammissa kohtauksissa kun grafiikka-asetukset oli täysillä.
 
En tiedä paikalla olevista, mutta onhan tuossa ue-games foorumilla yli 5000 rekisteröitynyttä joka on jo kelpo luku.

Juuh yllä itsellä nolo moka (en ole discordia käyttänyt vuosiin). Tällä hetkellä ue-games paikalla lähemmäs 5000 ihmistä. Tuo 55 on vain modaajien/apuhenkilöiden lukumäärä kun taas verrokkikanavalla annettu kaikille joku rooli. Lukuna tuhannet ihmiset vielä beta-asteella toimivalle modille on jo kelpo luku.

Roboquest pelittää hiton hyvin UEVR:llä. Onko joku kokeillut täällä Trepang2? Ilmeisen hyvä modin kanssa.
 
Itse ainakin kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään. Jos olisin tiennyt silloin ostaessa kuinka paljon ihan puhdasta vitutusta nuo quest 2-lasit tulee ajan saatossa tarjoamaan säätämisen ja ongelmien kanssa niin olisi jäänyt hankkimatta. Pelitunteja lasien kanssa käytetystä ajasta noin 10% ja loppuaika asetusten rassaamista ja youtuben ja googlen pläräämistä. Tämä paljon kehuttu uevr toimi wrc:n kanssa ekalla kerralla kun kokeilin mutta toisella kerralla ei enää toiminut ja se kokeilu loppui siihen.
Mulla on sitä mukaa säätäminen vähentynyt kun lasit, PC rauta ja Wlan on parantunut vuosien varrella.
Nykyään aika minimaalista tuo säätäminen, mutta ihan varmasti uusilla käyttäjillä menee sormi suuhun jos ei PCVR ole tuttua. Tuo OpenXR pitäisi tulla kyllä kaikkiin softiin vakio oletukseksi jne.
Tuon olemassaolosta ei edes ilman perehtymistä voi tietää. Steamlink on kyllä oikea suunta ja jos siihen saisi ympättyä tuon mukaan olisi jo todella hyvä.
Luulisi, että tulevat Valven lasit vähentää PCVR säätäämistä lisää.
 
Just eilen säädin toista tuntia valve indexin asetuksia kun halusin tehdä iltatreenin Synthriders pelillä ja olin kuitenkin pelannut sitä viimeksi sitä edeltävänä päivänä. Koko ajan herjasi, että headsetti ei näy majakoissa ja jatkuvasti sekunnin mittaisia harmaita ruutuja, vaikka mitään muutosta en ollut tehnyt muuta kuin päivittänyt näytönohjaimen ajurit ja satavarmaan majakat näki laitteen. Samaan aikaan steamvr ja space pirate trainer toimi täydellisesti. Uudestaan Room-setup läpi ja jotain ihan random säätöä ja sitten toimii taas kuin unelma. Vastaavia pikkuvikoja tjsp. jatkuvasti ja aikalailla lukemattomia tunteja mennyt säätöön ihan natiivi vr-pelejen kanssakin (erityisesti jos sellaisiksi lasketaan skyrim ja fallout4). On kyllä vaikea suositella mitään vr - ainakaan pcvr - vehjettä sellaiselle, jolla ei ole tietokoneisiin liittyvää harrastuneisuutta. Annoin kyllä kummitytöille mun PSVR:n joskus ja se on sen verta yksinkertainen ja toimintavarma, että sillä sentään ovat muksut saaneet käyttöä.
 
Index alkaa olla jo 5 vuotta vanha laite. Seuraavassa tuskin on enää majakoita ja senkin puolesta sählääminen ylimääräisten kikkareitten kanssa vähenee.
 
Mulla on sitä mukaa säätäminen vähentynyt kun lasit, PC rauta ja Wlan on parantunut vuosien varrella.
Nykyään aika minimaalista tuo säätäminen, mutta ihan varmasti uusilla käyttäjillä menee sormi suuhun jos ei PCVR ole tuttua. Tuo OpenXR pitäisi tulla kyllä kaikkiin softiin vakio oletukseksi jne.
Tuon olemassaolosta ei edes ilman perehtymistä voi tietää. Steamlink on kyllä oikea suunta ja jos siihen saisi ympättyä tuon mukaan olisi jo todella hyvä.
Luulisi, että tulevat Valven lasit vähentää PCVR säätäämistä lisää.

Assetto corsa on ollut se pahin ongelmien aiheuttaja. Jos vertaa vaikka automobilista 2:een mikä toimii aina ja näyttää hyvältä ilman kymmenien tuntien asetusten rassaamista. Pahinta myrkkyä asetto corsalle tuntui olevan razer cortex mikä teki pelistä pelikelvottoman ja siihen meni kuukausia että lopulta vika löytyi. Ei olisi ikinä pitänyt kokeilla simuja vr-laseilla niin sitä ajelisi ihan tyytyväisenä lättäruudulta ilman ongelmia tietämättä mitään siitä kuinka paljon parempi se ajokokemus on laseilla.
 
Osaako joku antaa vinkkejä miten tosta Alyxista sais pelattavan näköisen? Setuppina Pimax Crystal + 4090 + 7800X3D ja kaikki muut näyttää kun ruudulta pelais muttakun Alyxissa ei ole mitään grafiikka-asetuksia.. Saa vain valita esiasetuksista joista kaikki näyttää toinen toistaan huonommilta. Niin oksettavan paljon sahalaitaa ym että RiftV1 lasitkin tuntui hyvältä tähän verrattuna.

Nyt sitten kun käynnisti uudestaan (ehkä viidennen kerran) niin näyttikin ihan hyvältä heti alkuunsa ja mutta laitoin parit asetukset tappiin sen lisäksi. Ihan ok näyttää, ACC ym näyttää omaan silmään vielä paremmalta mutta ihan kiva tämäkin. Toista sitten on totuttelu näihin käsiohjaimiin.. menee tovi ennenkuin edes aseen lataaminen lähtee selkärangasta vai repusta.
 
Jos silmien seuranta päällä ja sen kalibroinnissa vikaa, niin tulee pahasti sahalaitoja.
 
Tuli pelattua jo UEVR:llä Call of the Sea ja Paradise Lost läpi, kumpikin pelitti pienten säätöjen jälkeen ok. VD tuntuu aiheuttavan herkemmin yökköefektiä, joten olen nyt pelannut Ghostwirea Steamlinkillä eteenpäin.

Spyro reignited näyttää kyllä todella hyvältä, mutta siinä kamera aiheuttaa yökköefektiä kans, joten pelaan sitä satunnaisemmin.

Varsin kattavasti löytyy itseltäkin noita UEVR:n tukemia pelejä, joten oma VR pelikirjastoni paisui melkoisesti sen myötä.
 
Sen verran huonosti pyöri AC Nexus Quest 2 että lähti refundiin. Ei se haittaisi jos silloin tällöin vähän nykisi mutta tuossa se teki sitä liian tiheään, on nimittäin tuommoinen jatkuva tökkiminen aika myrkkyä VR peleissä.
 
Tänään tuli pitkästä aikaa pelattua Quest2 standalonena kun näyttis on Euroopan kiertueella vasta tulossa. HyperDash oli silloin alkuun ilmainen, muuttui jossain vaiheessa maksulliseksi ja on näköjään nyt taas ilmainen. Asentelin pelin Questiin ja se on kyllä sellainen vauhdikas ja aivot narikkaan multiplayer fps Quake1 deathmatch, Unreal Tournament tai Nexuiz tyyliin. Siinä on harvinaisen onnistuneesti yhdistetty smooth locomotion ja teleport (eli dash tässä pelissä)

Ei maksa muuta kuin kokeilemisen vaivan :tup:
Peliseuraakin löytyi hetki sitten useampi täysi 10 hengen serveri.
 
Kiitos vinkistä, hyvältä näyttää, pitääkin kokeilla kyöstillä.
 
Alkaa ehkä hieman huolestuttamaan se että pelit pääsevät läpi suorituskyky ongelmien siivittämänä. AC Nexus on quest 2 koko ajan ongelmissa, ei vain jaksa pyörittää, itse olen aika immuuni VR pahoinvoinnille ja tuo peli aiheutti pääkipua, ensimminen peli ja ymmärsin heti sen että kyse on suorituskykyongelmista. Jos pelaa pelejä vapaassa liikkumisessa niin en suosittele tätä peliä, ei rullaa mitenkään lukitussa 72hz.
 
Omaatko Quest Optimizerin ? Tuolla kun ehkä saattaisi manuaallisesti viilata pelin asetuksia, kannattaa toki googlata ennen kuin mahdollisesti laitat ostoon.

Quest Games Optimizer by Anagan79 (itch.io)
 
Ensimmäistä kertaa kuuolen tuosta mutta en jaksa uskoa eyyp tuolla on mitään merkitystä, kyse on siitä ettäpeli ei jaksta pyörittää, se on aika selvää että mitstä tuo johtuu, ei sitä voi ulkoistaa.
Milestäni mitään ei ole tehtvissä, ei vaan jaksa pyörissyyä, jos minulta kysytään.
 
Kippis :kippis:
 
Jos joku vielä haluaa tämän Suomeksi niin ei pyörinyt kunnolla AC Nexus Quest 2, varsinkin kun pelasi vaapaalla ohjuksella, tuli aika pistävä pääkipu kun pelas sen tunnin, ja se johtu siitä että peli pätki hulluna.
Aika käsittämätöntö että tuota on kehuttu niin paljon, kun omissa kirjoissa lähes pelaamaton.

Nyt latasin sitten Lone Echon ja laitoin 90hz kehiin niin onhan se hieno pelata ja mitään pienintäkään oloa tule, vertaa AC niin ero on aika massivinen, tietenkin kun pystyy laittamaan PC kaveriksi.
 
Viimeksi muokattu:
Pelaakos täällä kukaan mitään urheilupelejä/simuja. Autopelejä varmasti, mutta mitä muuta? Kokeilin joskus tuota Kayak vr. Olihan se hieno, mutta omaan makuun turhan rauhallinen. Steamista bongasin sellasen moottorikelkkapelin ku sledders, joka näytti kyllä hienolta, mutta veeärrää ei ainakaan vielä ole. Alamäkipyöräilystä on ainakin yks peli, mutta se ei grafiikoiden puolesta houkuttele. Olisipa riders republicissa vr valmius :(
 
Ainakin palloilupuolelta löytyy Questille todella hyviä pelejä, Racket Club ja Eleven Table tennis varmaan ne 2 parasta.
 
Fitness ja nyrkkeilypelejä löytyy useampia. Itselläkin Creed kirjastossa, mutta en ole ehtinyt edes testaamaan.
 
Tässä tuli ostettua Oculus storesta Arktika.1 ja vaikka peli sinänsä edustaa perusräiskintää, on se graafisesti ja tunnelmallisesti huipputasoa. Kun vertaa vaikkapa v. 2017 tai 2018 parhaita VR pelejä vuoden 2021 parhaisiin, niin kehitys ollut kyllä melkoista alamäkeä, ei v.20201 ole oikeastaan kuin Lone Echo 2 AAA-tasoa.

Jotenkin tuntuu että melkoista hittiä ovat VR pelit ottaneet sen jälkeen kun Meta osti Oculuksen. Toki vastapainoksi VR pelaaminen tuotiin massoille, mutta samalla VR pelit tippuivat AAA-tasosta A tai B tasolle. Toki noista AAA-peleistäkin iso osa oli Oculuksen subventoimia, joten voi olla että Riftin ja Indexin varassa ei olisi AAA-pelejä kuitenkaan tullut.

Oikeastaan nyt vasta 2024 kynnyksellä tilanne näyttää paremmalta kun Questin omat pelitkin kuten AW2 ja ACN ovat jo kelvollisemmalla tasolla.
 
Viimeksi muokattu:
Onko kukaan pelannut Subnauticaa VR:llä?

Tähän on ainakin SubmersedVR modi sekä VR Enhancement modi. En sitten tiedä tarvitseeko näitä käyttää samaan aikaan. Onko jotain muuta mitä tämä vaatisi jotta saa kunnon VR kokemuksen?
 
En muista enää millä kokeilin, mutta erittäin toimiva. Peli vaan ei lopulta jaksanut kiinnostaa, mutta huikeaa muuten VR:llä. Suosittelu
 
Muistaakseni toimii ihan suoraan VR ilman modeja, tosin muistaaksini jotain bugauksia itselläni oli (tai sitten kontrollit viduillaan) niin ei tullut kovinkaan paljoa testattua.
Pitäisi varmaan kokeilla uudelleen kunhan joskus tällä vuosituhannella saisi taas konen kasaan.
 
Onko kukaan pelannut Subnauticaa VR:llä?

Tähän on ainakin SubmersedVR modi sekä VR Enhancement modi. En sitten tiedä tarvitseeko näitä käyttää samaan aikaan. Onko jotain muuta mitä tämä vaatisi jotta saa kunnon VR kokemuksen?
Kokeilin itse tuota kun vasta oli alennuksessa mutta yllätyksekseni ei jaksanut 3070/3700X pyörittää kunnolla kun vasta low asetuksilla jolla pop in oli niin häiritsevää että piti palauttaa. Äkkisiltään tuo SubmersedVR modi toimi ihan hyvin vaikka omat buginsa siinäkin tuntuu olevan, ehdoton kyllä motion controller tuen myötä ja saa HUDin käteen kiinni. Olisin kyllä pelannut jos olisi saanut high:lla pyörimään ok.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 244
Viestejä
4 549 764
Jäsenet
74 948
Uusin jäsen
Peltzi68

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom