Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[BlackWolf]

Laitetaan sitten vähän positiivisempia viestejä vaihteeksi, kun siihen on syytä. Tämän ketjun innoittamana tuli parikin peliä pelattua lävitse männä viikoilla.

Machinarium
Erittäin miellyttävä tunnelma, ihan suht loogiset ja mukavat puzzlet (jopa se koira homma, kun tajusi mennä sen imukupin etsimään). Tässä oli sopivasti sitä haastetta ja tarinaa sekaisin ja aivan loistava miljöö ja tunnelma. Erittäin hyvä point-and-click seikkailupeli. Suosittelen ehdottomasti hommaamaan, jos ei ole jo koettuna ja tälläisten ystävä olet.

Unravel
Tässä taas astetta helpompi peli, mutta se tunnelma ja tarina aivan täyttä timanttia. Tämä onkin ollut jo pitkään hankintalistalla ja kyllä kannatti. Pelistä kyllä näkee, tuntee ja aistii sen rakakuden mikä tätä lasta kohtaan kehittäjillä on. Jäätävän hyvä suoritus ja ehdottomasti pelaamisen arvoinen tekele.

Kolmantena sitten uudempi tulokas.
The Sexy Brutale
Pari kinkkistä kohtaa löytyy pelistä, mutta muutoin kyllä point-and-clickkien timanttia. Huumoria, vauhtia, vaarallisia tilanteita, loistava juoni, aivan uskomattoman upea mekaniikka, missä kaikki pelin asiat tapahtuu samaan aikaan ja sinä voit pala palalta opetella mikä asia tapahtuu ja milloin. Tämä on ehdottomasti GOTY materiaalia, niin uskomattoman upea peli kyseessä. Tequila Works tuli ja näytti miten point-and-clickit tuodaan tälle vuosituhannelle ja teki sen oikein huolella. Näin paljoa en muista nauttineeni pelaamisesti vuosiin, kuin mitä nautin The Sexy Brutalen uskomattomasta ja päättömästä menosta. Silti mikään pelissä ei tuntunut teennäiseltä vaikeutukselta, vaan jopa ne hitaat kohtaukset missä piti kykkiä oli tännä tarinaa ja loistavia suorituksia, sekä vaikeus tuli vain pelaajan pääkopasta. Ikinä ei alkanut turhauttamaan etteikö osaisi tehdä jotain. Vain yhdessä kohtaa jäi epäselväksi mitä seuraavaksi pelaajalta odotetaan, mutta senkin voin antaa anteeksi, koska tässä on sellainen peli, että alta pois. Tämä kaikki kuvankaunissa ja uskomattoman tunnelmallisessa miljöössä ja ryyditettynä hyvällä musiikilla, aivan täyttä timanttia.

Valitettavasti vain uudelleenpeluuarvo on varsin olematon, mutta suosittelen!

 

[arcane]

Machinarium
Erittäin hyvä point-and-click seikkailupeli. Suosittelen ehdottomasti hommaamaan, jos ei ole jo koettuna ja tälläisten ystävä olet.

Tälle pelille teki myös varsin hyvää se, että hetki sitten se sai virallisen päivityksen, joka vaihtaa pelin flashista parempaan tekniikkaan. Sitä myöten peli käyttää koko ruutualan, toimii jouhevammin ja on kaikin puolin pelattavampi kuin alkuperäinen. Achievementitkin löytyvät niille ketkä kaipaa, joskin ne kaikki saa ihan vain normaalisti läpipelaten ilman kikkailua.

 

[luut]

Tälle pelille teki myös varsin hyvää se, että hetki sitten se sai virallisen päivityksen, joka vaihtaa pelin flashista parempaan tekniikkaan. Sitä myöten peli käyttää koko ruutualan, toimii jouhevammin ja on kaikin puolin pelattavampi kuin alkuperäinen. Achievementitkin löytyvät niille ketkä kaipaa, joskin ne kaikki saa ihan vain normaalisti läpipelaten ilman kikkailua.

!

Oli mennyt ihan ohi tämä päivitys. Kiitos, uudelleenasennuksen paikka!

 

[kaarlos]

Tales of Maj'Eyal

Joku tässä pelissä vaan viehättää. Toisinaan tulee aloitettua uusi hahmo, yleensä roguelike nightmarella, ja usein kuoltua samaan Dreadfellin viimeiseen kerrokseen ja mietittyä että olipahan taas ennalta-arvattava lopputulos. Sitten kuitenkin on taas hetken päästä uutta rautaa tulessa. Tällä hetkellä Oozemancer tekeillä ja juuri Dreadfellin ekassa kerroksessa, saapas nähdä selviääkö tuo hengissä.

Joku näissä roguelikeissä vaan toimii omalla kohdalla. Tällä hetkellä early accessissa oleva Dead Cells näyttää kyllä herkulliselta, saas nähdä kauanko joutuu vielä odottelemaan varsinaista julkaisua.

 

[perato]

Eilen saapuneen ultrawide VA:n myötä lähti Dying Light uusintakierrokselle lisärin kanssa. Kyllähän tässä edellee o iha helvetisti sitä tunnelmaa. Toki juoni, ääninäyttely yms. on B-tasoa. Kuitenki aivan hemmetisti hytisyttää lähtä tuonne pimeyteen juoksemaan nightmare-vaikeustasolla näin alkuvaiheessa. Valosalla taas semmonen sopiva jännitys, että viittiikö alkaa kuinka aktiivisesti keräileen asioita vai suuntaako vain herkuille.

 

[Jrhh]

Mafia III

Minulle tuntematon pelisarja (Paitsi mitä nyt joskus serkun PS1 koskenut vuonna nakki) ja oli kyllä mieleinen. Muutenkin tykännyt GTA tyylisistä pelisarjoista ja niiden tarinoista, tykännyt katsoa kuinka ne kehittyy. Mafiassa tarina on ihan 7/10. Mafia tietenkin alkoi toistamaan itseään sen jälkeen kun oli saanut hankittua itselleen "alapomot" jotka pitivät ensin piirit ja sitten kaupunginosat hallussaan.. Mutta silti tarinan puolesta halusin pelata lävitse. Vaihtoehtoiset päätöksetkin oli hauska katsoa. Yritin vielä "huijata" tuota loppua mutta peli huijasikin minua ja kuolin autopommiin. Ei siinä, 44h pelin läpipeluuaika, voisin pelata uudelleenkin varsinkin nyt kun muistin, että hei niin tässähän voi käyttää tätä "puheluominaisuutta" minkä kautta sai mm. Vitolta tukijoukkoja paikan valtaamiseen sekä siltä Haitilaiselta naiselta tilattua pakettiauton täynnä panoksia Enää 96 peliä steam kirjastoissa jäljellä.. mitähän sitten.

 

[Diizzel]

Mass Effect Andromeda

Pelin saamat haukut pitivät minut kauan rajoilla siitä ostaisinko peliä vai en. Lopulta kuitenkin päädyin pelin ostamaan, sillä vanha trilogia on itselleni ehkä yksi tärkeimpiä kokonaisuuksia joita pelien parissa olen kokenut. Andromedaan lähdettiinkin sitten pelonsekaisin tuntein siitä, mitä kaikkea tässä voisikaan olla pielessä, sillä arvostelut eivät luvanneet hyvää ja kyseessä oli kuitenkin oman elämäni pelien Star Wars. Olisiko nyt luvassa prequel vai peräti Force Awakensin tasoinen yllättäjä?

Ensimmäisenä pelissä tietenkin nousee vastaan paljon netissäkin puhutut kasvoanimaatiot ja käsikirjoitus. Molemmissa olisi ehdottomasti parannettavan varaa. Kasvoanimaatiot ovat päivityksillä ilmeisesti parantuneet, sillä en saanut muutamaa satunnaista irvistystä pahempia reaktioita niiden kanssa aikaan, mutta käsikirjoituksen tasolle ei taida enää voida mitään. Jotkin repliikkivalinnat yksinkertaisesti ovat aivan hirveitä. Miten tätä voidaankaan kutsua Mass Effectiksi. Itseasiassa helposti.

Ensimmäisten kauhureaktioiden jälkeen peliin alkaa päästä todella sisälle. Pelattavuus on ottanut suuria harppauksia eteenpäin sitten Mass Effect 3:n. Toiminta on sulavaa ja ainakin kapulalla pelatessa hahmot reagoivat käskyihin aivan kuten toivoisikin. Pelattavuus yksinkertaisesti iskee todella hyvin. Lisäksi maailmat, joihin matkustetaan ovat kaikki toisistaan selvästi eroavia, mielenkiintoisia ja yllättävän laajoja. Tähän vanha trilogia ei koskaan kyennyt. Andromeda antaa ensimmäisenä Mass Effectinä tunteen siitä, että olet todella osa suurempaa maailmankaikkeutta, jota voit tutkia. Maailman tutkimisesta pääsemmekin sivutehtäviin. Ne ovat erinomaisia! Monesti peliä pelatessa huomasinkin juuttuvani tekemään erilaisia sivutehtäviä pääjuonta edistävien tehtävien tilalta yksinkertaisesti siksi, että ne tulivat vastaan niin huomaamattomasti. Ne eivät myöskään sotke immersiota, sillä näissä tehtävissä suoritetaan Pathfinderille sopivia tehtäviä, kuten planeettojen elinkelpoisuuden parantamista. Osa sivutehtävistä toimii jopa pääjuonta selvästi syventävinä tehtävinä, joita ilman olisin menettänyt paljonkin kokonaisuudesta.

Ei peli kuitenkaan täydellinen ole. Suuren maailman ja erinomaisten sivutehtävien vastapainona pelin itsensä pääjuoni ei pääse alkuperäisen trilogian tasolle. Kuinka se voisikaan päästä, sillä onhan alkuperäinen trilogia kokonaisuudessaan kolmen pelin mittainen eeppinen kokonaisuus, jossa ratkaistaan maailmankaikkeuden tulevaisuutta. Andromedan pääjuoni jää niin vaikuttavuudessaankin, kuin myös mittakaavassaankin tuon trilogian jalkoihin, mikä mielestäni on yksi pelin heikkouksista. Yhden pelin aikana ei myöskään ehdi syntymään samanlaista sidettä päähenkilöihin kuin tuon useasti mainitun trilogian aikana.

Kokonaisuudessaan peli on kuitenkin mielestäni ehdottomasti pelaamisen arvoinen ja laajojen maailmojen ja onnistuneiden sivutehtävien vuoksi kaltaiselleni Mass Effect fanille täydellinen pakko-ostos, sillä maailmoihin syventyminen ja sivutehtävien tekeminen antavat täydellisen tavan upota jälleen kerran Mass Effectin universumin lumoihin, vaikkakin tällä kertaa kyseessä on aivan uusi galaksi. Pelin loppu viittaa vahvasti tulevaan jatkoon, joten onkin hieman harmi, että pelin heikon vastaanoton myötä sarjaa ollaan vähitellen lakaisemassa maton alle.

 

[Pandemic]

Rage

Maailmasta tuli mieleen aika pitkälti mad max, joka jaksoi pitää pelaamisessa mukana. Asevariaatiot oli sopivan laajoja ja esimerkiksi wingstickit oli todella hyödyllisiä suurimpaan osaan vihollisista. Ainoana miinuksessa oli aseitten erilaiset speciaali ammukset, joita oli omasta mielestä ihan liian monta. Itse ryysäsin loppupelin suurimmaksi osaksi pelaten haulikoilla ja heitellen wingstickkejä, koska koin ettei muilla aseilla ja niiden erikoispanoksilla ollut niin suurta väliä. Vihollis variaatio oli aika kehno joko tappaen bandiitteja, muita aselliisia vihuja tai mutantteja, joka alkoi hieman loppuvaiheessa kyllästyttää. Pelin muutama bossi oli ihan hauska lisä. Tarinallisesti peli oli ihan ok tasoa kunnes tuli loppu, joka oli harvinaisen surkea pelaamieni pelien joukossa. Omakohtaisesti antaisin pelille arvosanaksi 3, koska maailma on mielenkiintoinen ja eri aseitten että tarvikkeiden kanssa kikkailu oli ihan kivaa.

 

[mustekylpy]

Suicide Guy on Steam

Mainosvideosta, -puheista ja arvosteluista huolimatta täysin tylsä raakile. Monta mielenkiintoisella teemalla olevaa minikenttää, mutta kaikki on vain ja ainoastaan yhden ratkaisun varassa, eikä avoimemmissakaan kentissä voi tehdä mitään erikoista. Parissa kentässä myös tuo ratkaiseva toiminto on bugittanut niin, ettei se näytä tekevän mitään merkittävää ja siinä sitten kaluaa tyhjänpäiväistä kenttää läpi etsien jotain piilotettua nappia.

Parhaat kentät on nopeita yhden huoneen pikapuzzleja ja tuo etäisesti mieleen McPixelin. Mutta mukana on liikaa yksinkertaisia, mutta tasohyppelyllä pitkitettyjä kenttiä. Ja kun ne tasohyppelykontrollit on avain puuroa, niin tekee toisinaan tiukkaa jatkaa. Hahmo kiipeää puoliautomaattisesti kun hyppää kiivettävää reunaa päin, mutta liian usein hahmo hyppää joko koko pienen tason yli tai ei muuten aivan osu sille. Kymmenen tämmöisen sarja yhdessä huoneessa on turhauttavaa.

On vähän liian asiallinen etenkin grafiikoiltaan parodiaksi, mutta aivan liian heikko valmiiksi peliksi. Tosin hinta vain 5€.

 

[arcane]

Shadow Warrior

Piti kokeilla kun ilmaiseksi jaettiin.

...jäi puolen tunnin jälkeen kesken, enkä enää toiste koske. Grafiikat todella sekavat ja aivan liikaa bloomia ja efektejä, särkee silmiä katsoa ruutua. Viholliset mitäänsanomatonta roskaa. Tähänkin peliin pitänyt iskeä joku umpiturha upgrade-systeemi. Ei, ei, ei. Voisi melkein piilottaa kokonaan Steam-kirjastosta pois. Yh.

Shift Happens

Yksinpeli bonus-tasoja lukuunottamatta läpi keräten kaikki. Co-op vielä kesken nelisen tasoa, varmaan tulee tällä viikolla vielä pelattua kun tyttöystävä lomalla - jos vaan suostuu, hän ei ole pelistä ihan yhtä kiinnostunut kuin minä.

Testasin myös bonus-tasoja, joissa yhtäkkiä vaikeustason jyrkkyys nousee ihan älyttömästi, kun tasot ovatkin pelkkää suorittamista varsinaisten puzzlejen sijaan ja virheestä se on heti takaisin tason alkuun. Turhauduin kahteen ensimmäiseen tasoon, koska mielestäni pelissä ei ole maailman tarkimmat kontrollit. En tiedä jaksanko yrittää näitä väen väkisin läpi, vai jätänkö omaan arvoonsa.

Puzzle Agent

peratolta ilmaiseksi foorumin kautta saatu. En odottanut oikeastaan mitään, mutta tämä oli ihan hauska parin tunnin puzzle. Odotin ehkä juonelle vähän lopullisempaa loppua, mutta ilmeisesti joko jatkuu Puzzle Agent 2:ssa tai sitten jäi tarkoituksella hyvin omituiseksi?

Anyways, juoni ihan hauska Fargo-parodia, puzzlet osa varsin hauskaa ajatusleikkiä, toiset taas vähän turhaa palojen ympäripyörittelyä ja muuta vastaavaa, joka ei erityisesti aivoja vaatinut. Toi mieleen Nintendo DS-konsolien Professor Laytonit, eli puzzlet eivät ole tavaroiden yhdistelyä tai ihmisten kanssa juttelua, vaan vähän irrallaan olevia aivopähkinöitä. Osassa ohjeet olivat mielestäni puutteelliset, enkä niistä heti ymmärtänyt ongelmien jujua. Musiikki ja tunnelma olivat erityisesti mieleen. Saattaisin pelata jatko-osan, mutta tämän perusteella en siitä ole ehkä valmis erityisemmin maksamaan. Bundlesta toki olisi dollarilla, sitten taas loput pelit pitäisi lahjoittaa pois.

 

[Kanto]

No laitetaanpas pari viimeks läpi asti pelattua peliä.

Horizon: Zero Dawn PS4 oli loistava robotti vihollisten kanssa tappelemista ja varsinkin vaikeimmalsa tasolla niiden heikkouksien ja vahvuuksien hyväksi käyttäminen teki pelistä mielenkintoisen. Tarina ja pelimaailma oli kokonaisuudessaan hyvin tehty ja toimiva.
Järkyttävän kaunis peli, vaikka ei ole PS4 prota.
Miinuksina sais sanoa, että hahmojen liikkeet ja animaatiot meni joskus ihan omituisiin pituuksiin, vaikka hahmojen dialogi oli jo käyty läpi. Ja sivutehtävät oli monesti just sitä, hae tätä mene tuonne ja onneks olkoon.

Prey PC

Vanhan system shock pelien ikuisena ystävänä uusi prey oli jotain joka tuli oikeasti puun takaa ja iski kuin leka suoraan naamaan. Alusta saakka piti pelaajaa varpaillaan, eikä oikeasti neuvonut liikaa ja antoi pelaajalle oman tyylin etenemiselle.
Taas kerran hyvin tehty pelimaailma ja muut pelihahmot vei mukanaan ja juonikin oli toimiva.
Älyttömyyksiin tietenkin kuuluu joskus viholliset jotka jostain kumman syystä tietävät missä pelaaja on, vaikka kuinka olisi hiljaa hiippaillut.
Ja muutamia sellaisia tyypillisiä pikkuälyttömyyksiä.

Ja sitten on tullut pelattua tällaista pientä indie peliä kuin Kingdom. Yksinkertainen oppia, mutta vaikea hallita.
Pelaaja ohjaa hevosella ratsastavaa hallitsijaa, joka liikku vasemmalle ja oikealle ja yhdellä komentonapilla hoidetaan kaikkea rakennettavaa, palkattavaa ja alamaisten työkalujen hankintaa.
Kingdom itse on helppo pelata läpi, mutta samaisesta pelistä on myös vaikeampi Kingdom new lands, jossa pärjäämiseen tarvii oppia perus kingdomista tuttujen asioiden lisäksi paljon uutta.
Suosittelen.

 

[mustekylpy]

Thomas was alone.
Jostain indiebundlesta kai tullut ja pari vuotta ollut edes kokeilematta. Jossain olin kuullut silloin tällöin sivussa mainittavan hyvänä esimerkkinä indiepeleistä, mutta en aiemmin perehtynyt asiaan. Ajattelin olevan vain simppelillä mutta toimivalla grafiikalla tehty palikkapeli, jossa pääpaino on kenttäsuunnittelussa.

Mutta tämä olikin yllättävän hauska peli, sillä pelissä on erittäin hyvä kertoja. Tulee siitä eittämättä mieleen Stanley Parable, joskin tässä on ihan oikeasti pelattavia puzzleja ja kertoja pysyy rauhallisena lukien vain lineaarista tarinaa. Tarina ei ole mikään erikoinen, mutta antaa yllättävän paljon persoonallisuutta eri palikkahahmoille ja jonkin kevyen selityksen mitä kukin kenttä kuvastaa.

~3 tuntia ja 100%, eli mukava pikkupeli.


World of Goo
Nähtävästi ihka ensimäisenä ostoksena Steamista ostin indiepaketin jossa tämä oli pääosassa. Silti en ollut vielä saanut aikaiseksi edes kokeilla miten peli sujuu hiiren kanssa, ennen kuin nyt tuli kirjastoa siivotessa vastaan.

Tämän pelasin aikoinaan Wiillä läpi. Oli ihan ok sillä kapulalla husia, kun hyväksyi sen ettei ihan tarkkaan pystynyt hallitsemaan.

Yllättävän hyvin tuon pelin vielä muistaa ja varsinkin ärsyttävimpiä kenttiä osaa inhota jo ensi vilkaisulla ennen kuin tajuaa mitä niissä edes tapahtuu. Hiirellä ohjaus ei ole sen helpomaa kuin wiimotella, koska hyytelöfysiikat ja vipeltävät pallerot on kursoria suuremmat ongelmat.

Aivan sama peli kuin aikoinaan, ei ole vanhentunut muistikuvista ja näyttää ihan yhtä hyvältä vieläkin kunhan resoluution käy vaihtamassa kohdilleen.

 

[Diizzel]

Life Is Strange

Suurena Telltalen pelien ystävänä tuli tämä poistettua viimeinkin Steamin alennuksista, kun vain viidellä eurolla viimein tämän sai. Pelaamisen aloittaminen hieman viivästyi, kun Mass Effect Andromeda, josta kirjoitinkin aiemmin, vei kaiken ajan, mutta nyt viimein sain tämänkin läpi tahkottua.

Pelin saamat massiiviset kehut monesta suunnasta olivat omalla tavallaan nostaneet jopa hypeä itselleni, sillä Telltalen pelejä hieman parjaavatkin ihmiset olivat hypänneet tämän teoksen kelkkaan. Aloituksessa hieman jopa järkyttää pelin vahva teinimäisyys. Juonihan on kuin parhaista nuoruuden tv-sarjoista konsanaan. Alun jälkeen peliin kuitenkin alkaa päästä sisälle.

Life Is Strange imaisee mukaansa kertatempauksella, kunhan sen ensin aloittaa. Juonta en osaa kuvailla pääpiirteittäin juuri muuten kuin sanomalla "teini", mutta kyseessä ei ole mikään Twilight vaan puhdasta teinidraamanirvanaa. Juonessa riittää käänteitä ja yllätyksiä jokaiselle hetkelle, eivätkä tapahtumat kertaakaan pelin aikana pääse tuntumaan puuduttavilta tai itseään toistavilta.

Myös valinnoilla on yllättävän paljon vaikutusta, tai ainakin niiden vaikutusten illuusiot on tehty erittäin onnistuneesta. Peliä spoilaamatta voitanee sanoa, että ajan manipuloinnilla on suuri merkitys juonessa ja myös omia valintojaan pääsee pohtimaan uusiksi vääntämällä ja kääntämällä aikaa, minkä seurauksena peli jopa kannustaa katsomaan toista mahdollisuutta valintoja tehdessä!

Kokonaisuudessaan erinomainen peli ja selvästi yksi parhaita pelejä, joita olen koskaan pelannut. Soundtrackista erityismaininta, sillä se on yksinkertaisuudessaan tähän peliin juuri täydellinen.

 

[greyman]

XCOM 2

Vihdoin tuli itselläkin pelailtua tämä lävitse. Ovat kyllä onnistuneet lisäämään formaattiin aimo annoksen lihaa luiden ympärille. Tehtävät eivät enää toista itseään niin paljon, maastoja on riittävästi. Peli ei ala kauheasti tuntumaan grindiltä. Myös kahden liikun systeemi on perusmuodossaan toimiva. Juoni on myös kohtalaisen hyvin kirjoitettu, ainakin omasta mielestäni. Kaikki palikat ovat kunnossa sujuvaan pelikokemukseen.

Mutta...

-Alien Hunters - DLC. Aivan kauheaa pskaa, lisää peliin vuoropohjarakenteen rikkovia 'ruler' alieneita.. Koita siinä sitten taistella, kun jo lippaan lataaminen antaa kyseiselle möllille vaparin. Nämä möllit omistavat lisäksi kolmin-nelinkertaisen hiparipoolin ja hullut panssaroinnit vakiomosiin verrattuna.
-+Jo Xcom Enemy Unknownissa en ollut onnellinen pelintekijän ratkaisusta antaa löydetyille alieneille vapaavuoro siirtyä suojiin ja hyviin asemiin. Tätä on saatu vähän korjattua, n. 90% tehtävistä kun aloitetaan concealmentista, josta pääsee väijyttämään ainakin sen yhden ryhmän.
-+Vähän ristiriitaisissa tunnelmissa aikarajoitteisista tehtävistä.

48 tuntia steamin mukaan mittarissa, tässä on mukana alien hunters päällä magnetic-aseisiin ja panssareihin asti pelattu ja lopetettu save. Ihan hyvin tuli mittaa kuitenkin läpipelatullekin savelle. Suosittelen, jos vähääkään menee vuoropohjaisiin peleihin.

 

[arcane]

Toonstruck

Ostin GOGista 3,5 eurolla, jostain syystä oletin saavani Steam-avaimen myös. No, enpä saanut mutta eihän se nyt haitannutkaan. Hieman enemmän haittasi se, että GOGin versio oli väärällä kuvasuhteella (jonka tosin olisin voinut korjata myös näytön valikosta) eikä avannut pelin sisäistä menua lainkaan, ennen kuin kansioon päivitti uudemman ScummVM version. Saisivat toimia oikeilla asetuksilla suoraan ostettaessa - varsinkin kun nytkin ostettaessa pelilevy olisi todennäköisesti löytynyt kaivamalla vanhaa pelihyllyä vanhemmilla.

Tästäpä alkoi sitten mahtava Who Framed Roger Rabbit -tyylillä tehty seikkailupeli, jossa pääosassa on aina yhtä tykättävä Christopher Loyd. Piirrosmaailma on juuri niin sekopäinen, kun saattaa arvata.

Viimeksi pelannut tätä joskus skidinä, jollon en ymmärtänyt englantia. Mitenhän mielekästä on mahtanut olla, kun pelin isoin puzzle olettaa pelaajan ymmärtävän englannin sanapareja: Pelissä valmistetaan Cutifier-alus, joka vaatii 12 esinettä. Vinkkinä on alkuperäinen Malevolator-alus, jossa on ollut esineitä kuten Spices, Bolts, Bow... joiden perusteella omaan alukseen pitäisi vastaaville kohdille saada Sugar, Nuts, Arrow. Pidin tästä puzzlesta erityisesti, joskin yksi pareista luotti homofoniaan ja siten sen pari oli varsin typerä. Pari kertaa jouduin turvautumaan vinkkeihin: kerran olin jo mielestäni kokeillut ratkaisua, mutta ilmeisesti suhaissut ohi. Kaksi muuta kertaa olin missannut ruuduista esineitä, joita ei oltu indikoitu ehkä riittävän hyvin (vaikka pikselimetsästystä ei ollutkaan tiedossa).

Hyvä point'n click, joka jää usein Lucas Artsin pelien varjoon. Suurin ongelma on tarinan lopetus: peli loppuanimaatio tuntuu olevan hutaistu kiireessä kasaan, jotta peli saadaan ulos ja aivan tarinaa saataisiin jatkettua jatko-osassa... jota ei koskaan julkaistu heikkojen myyntilukujen vuoksi. Harmillista, mutta ei varsinaisesti pilaa muuten ihan mainiota seikkailua.

...ehkä piakkoin sitten Sam & Max Hit The Road?

 

[arcane]

Herättelin vähän liikuntaharrastusta ja kävin tamppaamassa vanhoja kunnon tanssipelejä. Nyt rytmipelaamaan on helpohko pääsy, sillä Suomen Tanssipelaajat muuttivat ~1,5 kilometrin päähän erääseen isompaan autotalli-/varastotilaan. Vielä kun tuttuni on vuokralainen, jonka kanssa pelaamassa voin sitten maksusta käydä. Jos pelit jaksavat innostaa enempi (meinaten väh. 4-5 kuukaudessa) myös kesäloman loputtua, olisi tietysti taloudellisesti fiksumpaa sopia ja maksaa oma vuokralaisuus, jolloin voisin täysin määrätä oman aikatauluni.

Koneet ovat vanhoja In the Groove 2 -arcadeita, mutta nykyisellään taustalla pyörii linux-kone, pelinä OpenITG/Stepmania5 ja teemana vissiin Simply Love.

...ja erinomaiseltahan se taas tuntui, kun pääsi pelaamaan rauhassa ihan oikealla ja huolletulla padilla. Onhan nuo ulkonäöllisesti ja alkuperäisestä täysin raiskatut, sillä koneisiin on vaihdettu uudet (raameihin epäsopivat) näyttöpaneelit, alkuperäiset kaiuttimet korvattu studio-setillä, valoja ei ole kytketty ym. Tämän kuitenkin ymmärtää, kun koneet on haluttu pitää erinomaisessa toimintakunnossa ja ihan EM-tason kilpailuihin sopivina. Tämän vuoksi ei ole suuri yllätys, että ikäloput tietokoneet on vaihdettu ja näytötkin nykyään 120hz (vai 144hz).

Biisejä löytyy myös satoja ellei tuhansia, tosin omalla kohdallani ison osan rajoittaa pois vaikeustaso: Toistaiseksi en pääse läpi kuin maksimissaan tason 10 kappaleita, siinä missä iso osa omatekoisista kappaleista on jo pidemmän aikaa suunnattu tasolle 11-14 tai ammattilaisten kohdalla vielä reilusti korkeammalle aina jopa johonkin yli 20 asti. Nyt pitäisi jaksaa 9 tasoa melkein jatkuvasti, sillä 10+ vuotta pelanneet vakkarit ovat jo vähän kypsyneet virallisimpiin kappalelistoihin.

Vaikka välissä on ollut useampi vuosi, niin muistot kuitenkin palasivat nopeasti ja jo eilen kolmannella kerralla läpäisin kappaleita kevyemmin kuin koskaan aiemmin. Ehkä venkulajalat ja havaintokyky vielä kehittyvät pelaamaan suurempaa skaalaa kappaleita. Onneksi pelikaverikaan ei huitele hirveästi vaikeampia kappaleita kuin minä, joten hänelle tasoni vissiin kelpaa varsin hyvin.

Liikunnallisesti tämä on omalla kohdalleni varsin raskasta ja sikäli erittäin hyvä juttu. Tai ainakin paitani ja housuni ovat aina hiestä likomärät jo ensimmäisen tunnin jälkeen, ja ~kahden tunnin vuorot ovat kyllä aikalailla maksimi jaksamisen kannalta. Vaikka liikun muuten aika vähän, niin pyöräillessä/juostessa en saa lähellekään yhtä nopeasti itseäni hikoilemaan vaikka väsyn niissä jo huomattavasti aiemmin. Hieman kyseenalaista, pitäisikö minun pohtia pelin pelaamista mieluummin jossain urheilu-topicissa.

Minun puolestani nämä laitteet saisivat kokea uuden tulemisen, joskin näiden kotimyyminen on vaan älyttömän hankalaa erityisesti kerrostaloihin. Jos joskus muutan muualle kuin kerrostaloon, niin kunnon alusta ja näyttöpaneeli (ja kenties pienet äänieristykset) autotalliin olisi haaveissa ensimmäisenä.

Kuvaa itse paikalta, jossa siis 3 huollettua konetta ja ilmeisesti ainakin yksi Linnanmäeltä(?) pelastettu DDR-raakile.


Muutto on tapahtunut vasta pari viikkoa sitten, joten tiloja vissiin vielä viritellään. Suurin ongelmahan tuolla on äänieristys koneiden välillä: jos kahta konetta käytetään samanaikaisesti, musiikit ja hakkaus kuuluvat toistensa päälle, mikä syö peli-iloa etenkin jos kappale ei ole entuudestaan tuttu. Toivottavasti saavat jollain tapaa ratkaistua ongelman. Eilen paikalla ei ollut muita kuin minä ja vuoron pitäjä, joten ongelmaa ei ollut yhdellä koneella pelatessa.

 

[arcane]

...ehkä piakkoin sitten Sam & Max Hit The Road?

Yritin muuten tätäkin...

...enkä pystynyt tuntia kauempaa. Sam & Max kaipaisi kipeästi jonkinlaista remakea, koska peli on vaan liian hidas ja kankea nykypäivänä pelattavaksi - vaikka kyseessä on jo valmiiksi hidastempoinen peligenre. Turhauttavaa seurata liikkumisanimaatiota puolet ajasta, ja sitten on vielä hitaasti skrollaavia taustoja ja tilanteita, jossa on pakko vain odottaa (esimerkiksi World's Largest Twine hiihtohissi). Haluan näissä peleissä, että liikkuminen on sujuvaa, koska joudun usein komppaamaan eri paikkoja edestakaisin miettiessä ratkaisuja. Toonstruckissa oli onneksi tuplaklikkauksella suora ruudusta toiseen liikkuminen ilman laahaavan kävelyn katsomista.

Olen yrittänyt aiemminkin Sam & Maxia ja samaan ongelmaan tyssäsi. Tällä kertaa jaksoin ensimmäistä kertaa kauemmin, mutta heti kun olisi pitänyt kiertää paikkoja etsimässä oikeaa esinettä tai puhumassa ihmisten kanssa uudestaan, mielenkiinto loppui ja peli vaihtui. Sääli.

 

[mustekylpy]

Jos jää jumiin niin tuo hitaus voi tympäistä, mutta muuten pidän noista 90-lukulaisista. Niissä on nätit taustat, paljon turhaa klikkailtavaa, hauskaa dialogia ja pikkuisia animaatioita joita tulee siinä johtolankaa etsiessä vastaan.

Esimerkiksi Blackwell on sinänsä hyvä sarja, mutta liian lyhyitä ja lineaarisia palasia. Siinä jos jää jumiin niin joutuu ravaamaan edes takaisin täysin kuollutta ympäristöä, juuri mitään piilokivaa ei löydy.

Deponia pääsee lähelle ja näyttääkin hieman Monkey Island 3:lta. Twimbleweed park olisi varmasti hyvä jos sen kehtaisi joskus ostaa, mutta varastossa on ennen sitä vielä liikaa point&click pelejä jo ostettuna.

 

[Xirka]

Itse pelailin näitä lucasartsin ja sierran point/click pelejä paljon nuorempana 90-luvulla. Näitten parissa opittiin englantia ja pulman ratkaisu taitoja, kyseltiin kaverilta vinkkejä yms. Eipä vittu tuu kysymykseenkään että nyky ES jonneilla riittäis kärsivällisyys näihin. Pitää olla kaikki mulle heti.

Spoileri

Varmaan poikkeuksia löytyy, mutta näin yleisesti.

 

[mustekylpy]

Bioshock 1 remastered
Paskemasteri. Pelasin liian pitkälle ennen kuin tuli vastaan viat:

Fps on nostettu 60, mutta yhtään sen yli ei ole optimoitu. Paikoin oli nättiä seikkailla 120fps, mutta romahtaa taisteluissa ja efektikasoissa pätkiväksi 70-90. Lukittu 60fps oli loppuajan ok, mutta liian pitkälle sinnittelin asetuksia säätäen.

Vielä pahempi ja ilman korjausta jäänyt vika on äänimaailman täydellinen epäonnistuminen. Harvinaisen suulaat vihut höpöttelee omiaan jatkuvasti ja äänet kuuluu seinistä läpi 100%. Pahin on jos vihu on toisessa kerroksessa täsmälleen samassa kohdassa, se huutaa korvaan kuin olisi sokea kummitus. Sitten kun vihuja spawnaa jo tyhjennetyille alueille, joskin vain silloin kun tarina/peli ohjaa sinne menemään. Eli kävelet umpikujaan hakemaan esineen, käännyt ja siinä on taas pari hoipertelemassa ja huutamassa. Ehkä nurkan takana, ehkä huoneessa johon pääset vasta myöhemmin.

Youtubesta katsoin vertailun ja alkuperäinen + 60fps-patch näyttäisi olevan parempi vaihtoehto. Mutta ehdin pelata jo puoliväliin luullen alkuperäistä paljon tätä karumman näköiseksi.

Alkupuolen tarina oli puuduttavaa: tässä uuden näköinen kenttä, hae nämä tavarat jotta pääset seuraavaan. Tuossa yksi hullu välipomo tapettavaksi. Juuri sinä haaksirikkoinen olet kylän ainoa täysijärkinen, mutta ota tästä vähän dopingia pärjätäksesi. Tosin näihin kenttiin tuskin olisi ehtinyt puutua, jos olisi tiennyt miten tätä hieman poikkeavaa peliä kuuluu pelata.

Puolivälissä tuli ihan kaivattu juonenkäänne josta eteenpäin hommassa oli jotain järkeäkin, eikä homma ollut vain väkivaltainen nähtävyyskiertue määräilevän äänioppaan kanssa.

Ongelmat yhdistettynä sekavaan ja ylipursuavaan plasmid- ja ase-/ammusvalikoimaan johti siihen päätökseen jo varhaisessa vaiheessa, että vaikeustaso minimiin ja läiskitään peli läpi pääjuonen ja sinänsä nätin ulkoasun takia.

Hakkerointi kiinnosti aluksi, mutta kävi keinotekoisen vaikeaksi eikä edes hankitut avut (automaattihakkerointia lukuunottamatta) auttanut muuta kuin hidastamaan vaikeutumista.

Vihollisten eliminointi järkevästi taidoilla ja maastoelementeillä on toisinaan jännää, mutta yleensä mahdollisuudet jää huomaamatta ajoissa tai sitten niitä yrittäessä vihu ei käyttäydykkään ihan kuin oletettu ja saa itse selkäänsä.

Toimivana ja hieman selkeytettynä olisi hyväkin peli. Nyt oma kokemus oli, että parempi olisi ollut katsoa jokin Let's play.

Bioshock 1 alkuperäinen
Testasin nyt myös alkuperäistä. Modilla saa valita fps:n, eli laitoin suoraan 120 ja se toimii 100% tasaisesti sillä. Grafiikkaominaisuudet ovat vähän vanhemmat, mutta ei jäisi mitään kaipaamaan jos ei olisi remasteria kokeillut. Vähän on vanhemman näköinen kuin videovertailut antaa ymmärtää, sellainen ilman sakeus yms puuttuu ja on siellä täällä vähän palikkamaisempaa. Mutta kun peli on sulava 120fps, niin enemmän arvostan sitä.

Äänet on tässä juuri niin kuin voisi olettaa, kunhan ottaa asetuksista reverb-kaiun pois. Kaiku tekee joistain huoneista peltitynnyreitä. Toki viholaiset yhä huutelee jossain kaukana, mutta ne myös kuulostaa olevan kauempana ja ne on helppo etsiä.

Sääli että tuli pelattua väärä versio. Pelin alku on tosin nyt paljon järkevämpi, kun on oppinut pelimaailman ja tietää tarinaa pidemmälle, eli läpipeluu arvoa olisi vielä toiseen kertaan hieman, mutta omaan tyyliin ei kuulu pelata toimintapelejä moneen kertaan läpi.

 

[dragon age]

Hellbladea tuossa tullut pelattua, ja koska ei ole kuulokkeita niin tein sitten itse vanhoista Nokia nappikuulokkeista oman version Arvostelusta vasta luin että ääniä ei kuule kunnolla muuta kuin kuulokkeilla, niin täytyy varmaan aloittaa kolmannen kerran alusta asti uudelleen jotta kuulisi paremmin.
Photo mode on hyvä koska voi liikuttaa kameraa, ja savegamet kannattaa itse kopioida koska pelissä ei ole kuin yksi save.

 

[xarot]

Far Cry Primal. Alusta asti jotenkin tökkii tämä, ehkä turhan primaalia menoa ilman tuliaseita. Toista kertaa yritän aloittaa tätä. FC3 ja FC4 oli hyviä mutta kyllähän nekin vähän alkoivat tökkimään toiston puolesta. Onko tässä oikeastaan mitään hyvää miksi jatkaisi pelaamista kun kaava on sama vai hyppäiskö suoraan Preyn kelkkaan. Far Cry 5 kyllä kiinnostaa mutta siinähän konsepti on muutenkin kertaluokkaa kiinnostavampi.

Tämä meni läpi viimein. Ei pärjää missään suhteessa esim. FC3/FC4, eläinten kesyttäminen oli ihan kivaa puuhaa ja melee mutta muuten jätti kyllä aika kylmäksi. En jaksanut hiippailua yhtään vaan all-in keihästä sun muuta esiin. Onneksi en syntynyt kivikaudelle.

Nyt työn alla on Prey (2017) ja tuntuu hyvältä, mutta erilaisia vihollisia näyttäisi olevan aika vähän ja harvakseltaan. Aika harvassa nämä pelit missä voi koittaa harrastaa myös kiipeilyä ilman turhia keinotekoisia esteitä.

 

[arcane]

The Room 2

En pitänyt. Ensimmäisessä pelissä kävi jo vähän vanhaksi kaikenlaisten piilotettujen nappien ja lokeroiden etsiminen, tässä kakkosessa ne vielä ripoteltiin kauemmas toisistaan ja tosi ärsyttäviin paikkoihin. Pelkkää tyhjäntoimittamista.

Onhan toi tehty alunperin kosketuslaitteelle, mutta teet asioita saadaksesi asioita, jotta voit tehdä lisää asioita, jotta saat asioita tehdäksesi vielä lisää asioita. Puzzlet on idioottimaisen helppoja ja joku avaimen pyörittely lukossa on hiirellä aikamoisen tylsää.

Oikeastaan koko pelin kuvaa Nostalgia Criticin vanha "stuff" -vitsi aika hyvin:



Lisäksi noi tekijät on tämän kakkosen kanssa päättänyt, että hei, tehdäänpä tästä pelottava. Eli nyt se on sitten täynnä vähän niskavilloja nostattavia maisemia, kovia kolahduksia ja narahduksia (vaikka en tekisi muuta kuin avaan lukon), yhtäkkiä välkkyvää ruutua ja kliseisen kauhuelokuvan tyylisiä valokuvia jossa joku henkilö alkaakin sätkiä ym. Säpsähdin pelin aikana usean kerran ja jätin sen iltoina pelaamatta: ei sen takia että se olisi pelottava, vaan sen takia että sitä oli noiden vuoksi todella epämiellyttävä pelata ja kokoajan oli semmonen fiilis, että tää peli saattaa koska tahansa vetää ässänä hihasta mahdollisimman halvan jumpscaren ihan vaan koska - ja pari kohtaa käy hyvin lähellä. En pidä tämmösestä, etenkin peleiltä jolta en sitä ennalta odota.

 

[Tiihokatti]

Tales of the Rays (Android)

Ei kyllä olisi uskonut että "Tales of"-sarjan pelit taipuvat näin hyvin mobiilille. Taistelumekaniikka on suoraan kopioitu konsoleilla olevista täysimittaisista jrpg-peleistä, ja grafiikatkin ovat äärimmäisen lähellä konsoli/PC-versioita.
Taisteluissa kosketusnäyttö-ohjaus toimii pelottavan hyvin, tuntuu kuin Tales-pelien taistelumekaniikat olisi alunperin suunniteltu kännyköiden kosketusnäytölle... Eikä kamerakaan tuota ongelmia kuten Tales of Zestiria-pelissä, minkä manaan syvimpään helvettiin umpipaskan kameran takia.

Peli on lisäksi optimoitu erittäin hyvin. Missään vaiheessa ei ole tullut silmään pistävää pätkimistä vastaan Nexus 6:lla, eikä luuri lämpene lähellekkään syttymispistettä kuten se tekee monessa muussa pelissä.

Noh, tietysti mukana on niitä perus japsi/korea/kiina mobiilirope-vitsauksia. Eli ei avointa maailmaa vaan kaikki jaettu instance/chapter osuuksiin, ja tietysti ne saatanasta olevat P2W-RNG-boxit (aka. "Gacha").

 

[459]

System Shock (1) Enhanced Edition (Steam)

Omistan alkuperäisen CD-version aiheesta, mutta kun halvalla sai niin ostin Steamista. DOS-version olen pelannut ehkä noin puolen tusinaa kertaa läpi mutta edellisestä kerrasta alkaa olemaan kymmenen vuotta. Pelinä SS1 on ihan helvetin hyvä, tosin nykyisellään karsea interface, kontrollit ja karu ulkoasu pitävät huolen siitä ettei se ole ainakaan ensikertalaisille kovin houkutteleva pelattava.

Enhanced Edition tuo pari erinomaisen hyödyllistä korjausta. Ensimmäinen on laajakuvatuki. Yksi tuotteelle sopivan kuppainen (854x480) resoluutio on valittavissa normaalien 4:3 lisäksi, mikä on ihan jees laajakuvanäyttöja ajatellen. Kaikkein tärkein on kuitenkin nappi, jolla kursorin saa lukittua mouselook-tilaan. Muuttaa liikkumisen infernaalisesta siedettäväksi. Koko homma myös pyörii Windowsissa nätisti ilman mitään emulaattorikikkailuja.

Jos Steamissa tai alessa hinta on OK niin suosittelen kokeilemaan. Alkuperäisen pelin henki säilyy noidenkin jälkeen täysin, mutta tuotos on täysin nykykoneilla pelattava.

 

[perato]

Just Cause 3

Paljon parjattu jatko-osa on kyl itteni positiivisesti yllättänyt. Ei siksi, että tämä nyt pohjimmiltaan eroaisi kakkosesta mitenkään radikaalisti vaan juurikin sen takia, että olin kovin varautunut tämän toimivuudesta ja siitä riittääkö innostus enää tähän.

JC2 oli itelle siitä harvinainen sandbox että oli eka sandbox peli josta pelasin oikeastaan 100% sisällöstä, kaikki kilkkeet, kaikki haasteet, kaikki kaikki kaikki. Toka läpipeluulla kävin vielä pikaisesti vetämässä vaikeustasoachit ja homma oli clar. Ei jäänyt jano, mutta ei jäänyt kyl semmonen fiilis että olis aika mennyt hukkaankaan. Peliä oli hauska pelata ja samalla tuli kuunneltua levy jos toinenkin.

JC3 ei hirveenä poistu tästä kaavasta. Edelleen tätä on hauska pelata. Toki tämä minusta paljon helpompi kuin edeltäjänsä ja jotenki paljon nopeampi "puhdistaa" kaikesta kilkkeestä. En sit tiiä onko tämä jotenki pienempi, mutta 36h kellossa ja jäljellä enää haasteiden hiominen 5 rattaalle ja osa tarinatehtävistä jotka on varmaa aika nopiaa läpipelattu. Tuskin 50h ylitettään ku edeltäjäänsä meni +100h.

Sopivasti tähän on tuotu muutoksia jotka hauskuttaa ja mahdollistaa lisäperseilyn, itteä nyt ei ehkä enää nii napostele leikkiä kaikella ja jotenki tuntuu et vähän turhan vauhikkaasti jotku asiat tuhoutuu että niillä ehtis oikeasti leikkiä. Varmasti hauskaa moninpelinä pienessä humalassa tai nuoren mielellä(ne jotka goat simulatoriaki jaksaa pelata).

 

[arcane]

Tuli heti testattua "Pelien ryhmälisenssit ja lahjoitukset ym." -ketjusta nappaamani pelit:

Puzzle Agent 2

Pikaisen testauksen perusteella sitä samaa mitä ensimmäinen osa, josta tämän ketjun aiemmassa viestissä. En tiedä, minua jotenkin kiehtoo tämä, vaikka puzzlet eivät kauhean erityisiä olekaan. Vähän kuin täyttäisin interaktiivista aivopähkinä-kirjaa. Vaikka aivot ovat työpäivien jäljeltä yleensä jäässä, niin PA2 on sopivan "aivotonta" aivojumppaa vielä illoiksi. Jatkan varmaan heti tänä/huomen iltana.

Game of Thrones: A Telltale Series

Tässä alkaa jo vähän nyppimään Telltalen pelien graafinen taso. Hahmojen ulkonäkö ei haittaa millään tavalla, mutta useat asiat ympärillä ovat blurrattu omituisen pikselöidyksi ja ympäristöjen tekstuurit ovat alkuaikojen PS2-tasoa.

Tiedän jo Walking Deadista, että otan tämän tällaisena interaktiivisena mini-spinoff-GoTina, jossa "valinnanvapaudesta" huolimatta minulla ei ole oikeaa valinnanvapautta. Saan vain päättää hahmoni vuorosanat, johon muut reagoivat minimaalisesti. Kun en odota liikoja, tarinan seuraaminen on ihan hauskaa. Teeman vuoksi minä tämän lähinnä pelaan.

Tuntui tosin aika paljon olevan heti alussa sitä QTE rämpyttämistä, ja pidän huvittavana kun peli huomauttelee koko ajan "You broke your promise", "He will remember that". "She will remember your courage" ym, niin kuin niillä olisi jotain elämää suurempaa merkitystä.

 

[perato]

Tuli heti testattua "Pelien ryhmälisenssit ja lahjoitukset ym." -ketjusta nappaamani pelit:

Puzzle Agent 2

Pikaisen testauksen perusteella sitä samaa mitä ensimmäinen osa, josta tämän ketjun aiemmassa viestissä. En tiedä, minua jotenkin kiehtoo tämä, vaikka puzzlet eivät kauhean erityisiä olekaan. Vähän kuin täyttäisin interaktiivista aivopähkinä-kirjaa. Vaikka aivot ovat työpäivien jäljeltä yleensä jäässä, niin PA2 on sopivan "aivotonta" aivojumppaa vielä illoiksi. Jatkan varmaan heti tänä/huomen iltana.

GoTista hyvin samaa mieltä ja niin myös kyllä tuosta Puzzle Agent sarjasta. En etes muista miksi asensin tän niiden sadan pelaamattoman pelin joukostoa, mutta herra jessus muistaa edelleen jotain asioita näistä peleistä vaikka pelien pelaamisesta jo useampi vuosi ja niiden kesto jotain tunnista kahteen. Ehkä se oli se luminen tunnelma, outo huumori tai sit joku muu, jonka takia ne tais tulla pelattua aika lailla yhen päivän aikana. Eihän ne mitää jumalpelejä ole, mutta eipä tommosen pelin tarvikkaan olla.

 

[fabu]

IMO Puzzle Agent on yksi parempia Telltalen pelejä - tai ainakin tarinoita. Kakkosen tosin olisi saanut jättää tekemättä; huomattavasti ensimmäistä bugisempi ja mielestäni pilaa ykkösen mysteerit turhilla selityksillä.
GoT taas on Telltalen lisenssipeleistä yksi kehnoimmista. Taisin neljänneksen pelata ennen kuin aloin vain perseilemään kaikki valinnat että saisi peliin jotain kiinnostavaa, mutta ei auttanut.
Mielellään näkisin Telltalen työstävän jonkun Annablen (Puzzle Agent) tarinan näiden jo todella tylsiksi muodostuneiden lisenssipelien sijaan.

Call of Duty: Infinite Warfare

Jo perinteeksi muodostunut "ostanpa uusimman CoDin kun alle kympillä löydän" -setti sai taas jatkoa kun tämän pistin tulille. Vuosiahan nämä on jo menneet huonompaan suuntaan eikä tämäkään tuonut muutosta. Toistaiseksi ehkä tylsin CoD mitä tullut pelailtua, tuntui jopa ylittävän umpisurkean Ghostin tason mitäänsanomattomalla tarinalla ja hahmoilla. Pääpahiksen preesens jäi olemattomammaksi mitä tusinasolttujen.
Pelillisesti tämä oli taas sitä samaa mitä kaikki muutkin, ehkä vielä aiempia enemmän näitä vekottimella lentelyosioita.

Quantum Break

Ristiriitaiset fiilikset.
Mielenkiintoisia ideoita, mutta lopulta jää pahasti sinne harmaaseen keskikastiin jonne useat pelit unohtuu. Live action pätkäidea on jännä, mutta pakkohan se on myöntää että nämä 25min episodit, vaikka hyvin tuotettuja, tekevät lopulta enemmän hallaa pelille kuin hyötyä.
Pelimekaniikassa harmitti ettei tästä aika-gimmickistä ollut otettu enemmän irti. En nähnyt juurikaan eroa mihinkään muuhun 3rd person toimintapeliin verrattuna.
Tarina ja hahmot alkoivat ikävästi kunnolla kiinnostaa vasta kun peli oli jo lähellä loppua ja mielestäni Beth olisi tässä ollut mielenkiintoisempi päähenkilö.
Suomipelinä kuitenkin tukemisen arvoinen.

Layers of Fear

En diggaa kovin paljoa kauhupeleistä, mutta tämä yllätti positiivisesti.
Peli on pitkälti walking simulator kauhuelementeillä, minkä takia tämä toimi itsellä paremmin kun ei tarvinnut taistella örmyjä vastaan kylmähiki otsalla.
Jos Stanley Parable on tuttu, niin tässä on paljon samanlaisia kikkoja tyyliin "kuljet ovesta, käännyt ympäri ja ovi on hävinnyt", mistä itse pidän ja ne pitivät talossa haahuilun mielenkiintoisena. Tarinakin oli ihan kelvollinen.
Kuulemani mukaan tässä olisi melko paljon salaisuuksia löydettävänä, itse pelasin vain kertaalleen tämän läpi ja varmaan tuli missattua suuri osa.

Abzû

Nätti peli, mutta siihen se vähän jäikin. Yleensä tämä ei itseä haittaa kun diggaan visuaalisista kokemuksista, mutta ehkä odotin tältä vähän enemmän kuin mitä sain.

 

[arcane]

Äh, pakko sanoa että Puzzle Agent 2 meni loppuun ehkä vähän enemmän tunnelman, hahmojen ja musiikin vuoksi kuin muun. Erityisesti musiikki oli erinomaista. Ensimmäisestä osasta ei ole parannettu yhtään joidenkin puzzlejen epämääräisiä ohjeita, ja muutama puzzle vaatii tietämään ihan omituisia asioita - niiden laatu on siis varsin meh.

Lisäksi koko mysteeri heitti lopussa vähän turhan suurta häränpyllyä selittämättä silti tarpeeksi rautalangasta mitä oikeastaan tapahtui ja mikä oli lopputulema. Olisin toivonut ehkä vähän maanläheisempää ja samalla selkeämpää lopputulosta. Tunnelmaltaan ja talvisen pimeän Minnesotan tutkiminen moottorikelkan selässä olisi kuitenkin toiminut hyvin vähän perinteisempänä murhamysteerinäkin.

Näiden pohjalta Professor Laytonit kiinnostaisivat, mutta haluaisin ne Puzzle Agentin tunnelmalla.

 

[Fightinglove]

Matterfall

Nopea action platformer, tunnissa parissa läpi, mutta kaikin puolin hyväksi hiottu kokonaisuus. Harvoin nykyään jaksaa edes pelejä pelata läpi niin tämä sopi itselle erinomaisesti, jos contrat, metal slugit ja gunstar Heroes on mieleen niin tykkää hyvin todennäköisesti myös tästäkin, suosittelen.

 

[mustekylpy]

The Cave
Ostin aikoinaan suurin odotuksin, mutta spoilerien pelossa melko sokkona. Kyseessä siis Ron Gilbertin oma unelmapeli, seikkailu jonka pääosassa on puhuva mystinen luola. Maniac Mansionin tapaan pelaaja valitsee 3 hahmoa seitsemästä ja lähtee etsimään luolasta himoitsemiaan esineitä. Pelasin tuolloin kerran läpi ja toisella joukolla jäi kesken kun en tiennyt miten edetä ja peli unohtui.

Oli aikoinaan pieni pettymys kun kyseessä olikin Lost Vikings -tyylinen puzzle-tasohyppely, eikä point&click. Pelissä on kuitenkin onneksi suhteellisen vahva tarinankerronta, tuo puhuva luola kommentoi tapahtumia pelin edetessä ja jokaiselle hahmolle on oma tarinavetoinen kenttänsä. Peliin on piilotettu paljon pieniä viittauksia toisiin peleihin ja popkulttuuriin, joten pelin kyllä pelaa mielellään pari kertaa läpi, vaikka jokaiselle pelikerralle yhteisissä osuuksissa on 3 enemmän tai vähemmän turhauttavaa kenttää.

Pelihahmojen kyvyillä ja aiemmista kentistä mukana kannetuilla esineillä joitain näistä voi vähän oikaista, mutta kaikkien saavutusten kerääminen käy työstä jos ei ole alusta asti seurannut optimaalista pelitapaa. Jokaiselle hahmolle on kaksi eri loppua, mikä ei ole täysin itsestään selvää, mutta loppu valitaan kirjaimellisesti lopussa nappia painamalla, eikä kentissä tehdyillä valinnoilla.

Pelissä on myös vain yksi tallennuspaikka ja se on täysin automaatinen. Pelissä ei voi jäädä jumiin, mutta joitain valintoja ja erityisesti saavutuksia olisi huomattavasti miellyttävämpi testailla lataamalla tallennuksia, koska tietyt pelialueet tosiaan ovat täysin turhaa toistoa jokaiselle läpipeluulle. Tosin saavutusoppaasta voi katsoa mitä saavutuksia lähtee kyseisellä pelikerralla tavoittelemaan ja mitkä oikoreitit pystyy käyttämään.

Hyvä peli jos ei itse pilaa perfektionismillä ja saavutusten perään katsomisella, vaan pelaa sen pari kertaa että näkee jokaisen hahmon omat kentät.

Gateways
Portalin inspiroima 2d tasohyppelypuzzle. Varsin perinteinen "gamemaker-peli" vaikka taitaa olla ihan ohjelmoitu. Huoneista toisiin juostaan edestakaisin aina kun saadaan uusi powerup käyttöön, mutta onneksi pelissä on toimiva kartta ja muutama avautuva oikoreitti.

Vaikutti jo ennakkoon vähän liian sekavalta, joten tämänkin pelaaminen viivästyi pari vuotta ostosta. Alkuun peli on ihan mukavan vaihteleva, puzzleja saa vähän miettiäkkin. Valitettavasti pelin edetessä portaalien kömpelyys nousee rasittavaksi ja viimeistään aikamatkailuportaalien aiheuttama sekavuus todisti ennakkopelon oikeaksi. Kesken jäi ja poistoon.

 

[perato]

Mitenhän pitkän jutun tänne vois kirjoittaa, ku tuossa pelailin yhen vanhan pelin lävitte ja siitä eräänlaista mietintä-artikkeliä rupesin rustailee ? Oisko syytä avata oma topic ?

Anna vaan palaa tänne. Toki voi aina harjoitella sitä, että tiivistää tekstiä. Steamissa on hyvä limitti ja huomannut, että ku alkaa rustailemaan nii oikeasti sieltä karsiutuu sitä tyhjää puhetta pois ku joutuu väistelemään sitä merkkirajaa. Aika vähän peleistä oikeesti tarvii enää kertoa, miten se mekaanisesti toimii tai miltä se näyttää. Yleinen vaikutelma riittää tai hyvin lyhyt kuvaus jos peli on epätyypillinen.

 

[perato]

No mult on tulossa pitkä, ikäänkuin kattava fiilistely, muistelu ja tarkastelu artikkeli.

Jos et usko että siihen tulee +25 kommenttia nii kannattaneeko sitä uutta tehä.

 

[Kerosiini]

Spoileri: Huom! Pitkä teksti.

Ajattelin kirjoittaa ajatuksia tämmöisestä pelistä, joka on aina jotenkin kiehtonut mun ajatusmaailmaa monella tapaa ja tarjoaa hyvin sisältöä tämmöiseen topikkiin.


Resident Evil - Director's Cut (Ei Dual Shock-edition) - Playstation 1 - 1997


Pelasin kyseisen pelin tuossa eilen lävitte pitkästä aikaa ja moni asia painui hyvin mieleen niin negatiivisessa kuin positiivisessa mielessäkin, myös vähän jopa kysymysmerkkisesti. Ensimmäinen kosketus tähän peliin tapahtui joskus ihan 2000-luvun alussa, jolloin luokkakaveri tuli kylään ja hänen kanssaan tuli pelailtua peliä. Resident Evil kakkosen omistin jo omasta takaa ja sitä oli tullu pelailtua, mutta sarjan ensimmäinen peli silti painui mieleen huomattavasti rankempana kokemuksena henkisesti tuolloin. Hankin pelin joskus myöhemmin itselleni, mutten koskaan oikein uskaltanut sitä pelata sillee rennosti, kuten kakkosta tai kolmosta. Tälläkertaa päätin koittaa uudelleen ja katsoa astetta tarkemmin peliä ja kirjoittaa omia tunnelmuksia tälläiseen eräänsorttiseen artikkeliin.

Ensimmäinen asia joka pelistä jäi mieleen tälläkertaa on se sen legendaarisuus tottakai ja ylipäätään innovatiivisuus videopelien saralla. Vuoteen 1996 mennessä ei oltu julkaistu oikeastaan yhtään mitään peliä, mikä olisi kertaheitolla mullistanu pelimaailmaa luomalla täysin aikuismaisen ja samalla reaalimaailmaan helposti samaistuttavan kokemuksen ilman mitään yliluonnollisuuksia jne, jne. Tietyllätapaa ja tietyissä asioissa Resident Evil tuntui järkeen realistiselta: Sulla on karhuryhmät, jotka lähetetään tutkimaan mystisiä kuolemia eräälle metsäalueelle. Sulla on yhtiön salaisuuksia löydettävänä. Sulla on eräänlaiseen parasiitti- ja virustutkimukseen perustuvaa kemiallisten aseiden kehitystä salaisessa tutkimuslaitoksessa, joka on naamioitu varakkaan suvun ison kartanokulissin taakse. Sulla on aitoja tosielämästä löytyviä aseita, joiden tehokkuus ja toiminta on realistisella tavalla balansoitu. Sulla on valtava kartano, joka on täynnä huoneita tutkittavaksi.

Peruskonseptihan on enemmän kuin kunnossa, tuossahan on täysin tosielämästä mahdollisia aineksia tarinan kertomiseen.

Vene kuiteskin vähän kallistuu, kun sekaan heitetään tyypillisiä videopelillisiä ratkaisuita, jotka eivät mitenkään oikein järkeen käy. Pulmanratkonnat erityisesti ovat melkolailla älyttömiä nokkeluutensa/realistisuutensa suhteen (tai pikemminkin niiden puutteen), ja toteutukseltaan ne ontuu ja pahasti. Kartanoonhan on varmaan ihan mahdollista rakentaa kaksi metriä paksulle, useita kymmeniä tonneja painavalle betonikuutiolle sopiva laitteisto, joka triggeröityy, ku otat aseen seinältä telineestä ja poistut huoneesta. Ja kyseisen kohdan yläpuolella yläkerrassa on se pianohuone, missä tapaat käärmeen toista kertaa, tässäkohtaa kuulen naurua tämän jutun lukijoilta.

Mutta, pitää antaa myös vähän fantasiallekkin siimaa, sitähän varten videopelit on, niissä tehdään asioita, mitä ei oikeassa elämässä tartte/pysty tekemään. Zombit ovat yksi esimerkki tästä. On käytännössä mahdotonta, että kuolleen ihmisruumiin pystyisi herättämään henkiin jollain viruksen ja parasiittien yhdistelmällä, koska ihmiskehon hermosto on kuollut, samoin aivotoiminta, joka lähettää niitä käskyjä lihaksille ja vastaanottaa aistinelimiltä informaatiota. Tosin, siihen on olemassa pienenpieni teoreettinen mahdollisuus, muttei se ole päivänselvä fakta. Taasen laboratoriossa kehitettyjen otusten olemassaolon mahdollisuus on lähempänä mahdollista.

Teknisesti peli oli äärettömän säväyttävä ajankohtaansa ja alustaansa nähden. Toki, 2.5 ulotteinen pelimaailma ei varsinaisesti ollut mitään innovatiivista, sitä on kyllä nähty ennen tätä sekä Alone In The Darkin vastaavassa teknisessä toteuksessa, että käännettynä ratkaisuna ensimmäisissä FPS-peleissä, jossa hahmot olivat kaksiulotteisia ''pahveja'', mutta kentät kolmiulotteisia. Graafisesti ja taidesuunnittelun suhteen Resident Evil erottui joukosta edukseen. Pelissä on yllättävän runsas väripaletti, mikä nykypäivänä olisi vastoin trendejä (lisää tästä myöhemmin tässä tekstissä). Ja tuo väripaletti toimii pelin eduksi, vaikkei niin uskoisikaan. Tietyllätapaa pelissä on viitteitä Dario Argenton klassikkoelokuvaan Suprisia, jossa isoilla värimuutoksilla saatiin aikaan tietynlainen immersio, mitä ei nykypäivän peleissä enää tapaa kovin usein. Tuo värien kirjo tuo tietynlaisia fiiliksiä ja vaihtelee niitä sopivaan tahtiin. Yksi yksityiskohta joka tuli havaittua on se, että turvallisissa huoneissa oli aina maltillisia väri ja taideratkaisuita, kun taas vihollisalueilla se alueen ulkonäkö antoi selkeitä viitteitä olemassa olevasta uhasta. Semmoinen tietynlainen häiriintyneisyyden tunne tuli niillä vihollisten ''asuttamilla'' alueilla. Lopussa laboratorioon siirryttäessä tosin paletti vaihtuu aika pitkälti teollisen harmaaseen, mutta se on ymmärrettävää, kun miettii sijainnin luonnetta. Sielläkin tosin on kohtia, jossa värimaailma tekee täyskäännöksen, mm. siirryttäessä takakäytäviltä generaattorihuoneeseen vieville käytäville, jossa oranssinkeltainen valaistus ottaa vallan ja samalla syöstään silmille äärrettömän kuvottavia ihmis-kärpänen-hybridejä. Loistava ensireaktio, kaksi ''kärpästä'' samalla iskulla. Oli toki pelissä joitain alueita, joissa taideosasto ei oikein ollut onnistunut, mm. pääaula, joka on ikäänkuin keskeneräisen oloinen ja sisältää mm. yhden täysin turhan parvekekäytävän, jolla ei ole mitään pelillistä virkaa. Se käytännössä katsoen on varmaan lisätty mukaan vain sen takia, ku toisella puolella aulaa on samanlainen, mutta siellä sentään on ovi ja käytävä parvekkeelle.

Muissa graafisissa asioissa on paikkapaikoin vähän ajan hammas purru, 3D-objektit ja hahmot näyttää ainakin PS1:en natiiviresoluutiolla melkoselta puurolta, mutta emulaattorissa tuplaresoluutio terävöitti grafiikoita siihenmalliin, että niitä voisi jo kutsua omallatavalla jopa kauniiksi, 3D-objektien osalta. Esirenderöidyt taustat nyt väkisinkin näyttää suttuisilta, ei niitä saa paremmiksi millään, kun ovat niin heikolla resoluutiolla jo luonnostaankin (mitä en toisaalta ymmärrä, onhan kyseessä kuiteskin vain ikäänkuin valokuva, joka on mätkäisty kenttien reunarajoitusten päälle, ihan hyvin ois voinu olla korkeampikin resoluutio niissä, mikäli pelimoottori ja sen ajan kehitystyökalut olisivat sen sallineet). PC-version taustagrafiikat ovat tuplaresolla kuiteskin, ni on outoa, ettei ne sitten mahtuneet PS1-versioon mukaan, mutta kakkosen ja kolmosen PC ja PS1-versioiden taustagrafiikat ovat samalla resoluutiolla. Tavaravalikko on myös melkoista suttua graafisesti ja pelihahmojen avatareista ei käytännössä enää mitään selvää saa nykypäivänä.

Pelattavuus on sitä taattua klassista Resident Eviliä. Kankeaa, hankalaa, haastavaa. Tuossa myös piilee se jännityksen suola, kun yrität paeta vihollisia kankeasti liikkuvalla hahmolla. Se pelin kontrollien käyttäytyminen on joko sattumaa tai tarkoituksella sellainen, että se helppo oppia, mutta vaikea hallita täydellisesti. Siinä on yksi elementti, joka tuo sitä tietynlaista tunnetta pelaamiseen: pakokauhun hetkellä kankeus tuottaa extramäärän jännitystä. Tässä pelin versiossa tosin on automaattitähtäys jo olemassa, sekin oli outo veto, että se oli jo valmiina ennen alkuperäisen version julkaisua, kuitenkaan sitä ei peliin laitettu mukaan, mutta Director's Cuttiin se lisättiin mukaan. Helpotti kyllä huomattavasti pelaamista, mutta sekin ominaisuus takkuili aika pahasti, ku välillä se ei osannu tähdätä nurkan takana olleeseen viholliseen, ellet kävelly sinne vihollisen suuntaan vaihtaaksesi näkymän siihen viholliseen, vaikka olit jo ns. tulilinjalla. Äärettömän turhauttavaa huntereiden kanssa, jotka ovat tässä pelissä äärettömän vaarallisia otuksia, ehkä jopa liiankin haastavia. Niiden kanssa joutu kuolemaan useampaan kertaan, ku pelissä ampuminen on hidasta, ni yhden kudin jälkeen ne kerkee jo tulee huitaisemaan sua tai hypyllä pistävät sulta pään poikki (sen verta huijasin, että käytin emulaattorin save state-ominaisuutta, ei enää nykyään jaksa turhautua liikaa moisten pelien kanssa ja puljailla vanhanaikaisten tallennussysteemien kanssa).

Mutta, yksi selkeästi suurimmista puutteista liittyy tavaravalikon toimintaan ja hallitsemiseen. Alunperin Capcom oli suunnitellut, että voisit pudottaa tavaroita mihin ikinä haluatkaan, mutta teknisesti ei homma toiminu, joten silloin keksivät nuo neljännen ulottuvuuden säilytyslaatikot. Ei missään nimessä realistinen asia, mutta oli pakkoratkaisu sillähetkellä.
Se on toisaalta hyvä, mutta toisaalta myös äärettömän huono ratkaisu, koska niitä laatikoita on niin harvoissa paikoissa, että se pistää välillä ärsyttämään, ku joudut pitkiä matkoja niille reissaamaan, ku pitää jotain tavaroita tiputtaa pois. Muutenkin oli kyllä outo idea laittaa vain 6-8 lokeropaikkaa hahmoille, ja esim. avaimia et voi laittaa mihkään yhteen nippuun, vaan kaikki vievät oman paikkansa. Virheliike noin pelisuunnittelun kannalta. Sekin olisi ollut paljon parempi idea, että oisit voinut pistää tavararoita talteen vaikka sinne pääaulaan, ku sen kautta tulee jokatapauksessa kuljettua monia kertoja pelin aikana ja sinne on suht lyhyt matka mistä tahansa paikasta.

Äänipuolella omasta mielestä on onnistuttu hienosti, musiikit ovat hyvin erinlaisia muihin ressoihin verrattuna, joidenkin mielestä tosin tämän pelin musiikit ovat vain läjä erinlaisia ääniefektejä ja lyhyitä melodioita. Itse näen nämä kuiteskin ihan kunnollisina sävellystöinä, olkootkin hyvin omintakeisia, mutta ne toimii älyttömän hyvin yhteen pelin kanssa ja ovat varmaan ylivoimaisesti parhaiten aikaa kestänyt ominaisuus tässä pelissä (kuhan jätetään laskuista pois muutamat kappaleet, ne taistelukohtauksien musiikit, loppumusiikki ja Director's Cut:in Dual Shock-version uusi sävellystyö, joka on jokapuolella äänestetty surkeimmaksi pelimusiikkien sävellystyöksi ikinä). Etenkin se kellarissa soiva musiikki on edelleen melkoisen tiukkaa sävellystyötä noin jännityksen noston suhteen, kuten myös vartiotalossa kuuluva tilutus. Kaikenkaikkiaan ne biisit nostaa pelin klaustrofobista tunnelmaa aivan kattoon saakka ja se on ominaisuus, mitä kauhupelien täytyy tarjota, etenkin kun puhutaan 3rd person kauhupeleistä, joissa tämmöiset ominaisuudet ovat äärettömän tärkeitä saada onnistumaan. Ku vertaa vaikka RE 2 ja 3 musiikkeja tähän, ni niissä on menty mahtipontisuuteen semmoisen outouden ja klaustrofobisen tunnelman kustannuksella. Sen takia itse pidän tämän pelin musiikkeja erittäin onnistuneina ja tehokkaina. Myös otusten äänet on onnistunuttu hyvin taltioimaan/luomaan, paitsi zombien äänet ovat hyvin vaimeat ja puhdittomat, niissä on sittemmin tapahtunut selkeää parannusta. Ääniefekteissä sen sijaan olisi ollut parantamisen varaa paikkapaikoin, etenkin aseissa. Jotkin asiat tälläkään saralla ei ihan nappiin menneet, mutta kuten Capcom itsekkin on myöntänyt, eka peli oli periaatteessa yksi suuri määrä trial & erroreita, itse yhdyn tuohon samaan ajatukseen.

Dialogi ja tarina. *vetää syvään henkeä*. Kun hahmot alkavat ensimmäisen kerran puhumaan, siitä hetkestä lähtien käsi salakavalasti menee otsalle ja vetää alaspäin. Dialogi on kirjoitettu ja puhuttu aivan päin mäntyä. Mutta, annan tämän anteeksi, koska peli on kuiteskin japanilaisten tekemä ja he eivät puhu/ymmärrä englantia natiivisti, saatika osaa kirjoittaa asioita silleen, että ne englanninkielisessä maailmassa kuulostaisi järkeviltä. Eikä niillä ollut vielä tässävaiheessa tietotaitoa taikka tarpeeksi osaamista kirjoittaa ja ohjata dialogia järkevästi. Dialogissa ei ole melkeimpä missään kohdassa mitään järkeä, mutta luojan kiitos peliin tajuttiin lisätä niitä kirjoja ja lappusia, joista pystyi lukemaan tietoa pelin tapahtumista ja ne pelastivat paljon pelin klaustrofobista tunnelmaa kärsimästä, aivan loistavia kirjoitelmia.
Tarina itsessään on loppujen lopuks ihan hyvä, tässävaiheessa pelisarjaa se oli vielä tiukasti jalat maassa ja ei lähteny mihinkään älyttömiin mittasuhteisiin, mitä sarjalle on sittemmin käynyt. Tämän ekan pelin kohdalla tarinaan jäi myös paljon mielenkiintoisia aukkoja, joita maltilla olisi jatko-osissa saanut täytettyä sopivasti, mutta mehän tiedämme, mihin asti hommat on edenneet...

*näen mielessä Chrisin tönäsemässä sitä monen tonnin painoista kiveä*.


Kaikenkaikkiaan itselle tämä peli edelleen tuottaa suurta jännitystä sitä pelattaessa. Jatko-osat RE2 ja 3 ovat huomattavasti paljon rennompia pelattavia pelisuunnittelun johdosta ja ylipäätään tunnelmaltaan lähempänä jotain amerikkalaista semilaadukasta, dramaattista TV-sarjaa/elokuvaa, kuin jotain realistista, klaustrofobista ja minimalistista. Ensimmäinen peli on edelleen sarjassa se, joka onnistuu vangitsemaan sen kokonaisuuden parhaiten, puutteistaan ja vioistaan huolimatta. REmake julkaistiin Gamecubelle 2001 ja se portattiin uudemmille konsoleille ja PC:lle 2015. Kattonu siitä videoita niin paljon, että lähes tunnen senkin pelin läpikotaisin ilman että sitä tarvitsisi pelata ja tullut siihen tulokseen, ettei se yllä alkuperäisen tasolle kokonaisuutena, kun katsotaan peliä taiteelliselta näkökannalta ja yleiseltä vaikutelmalta. Toki, huikeat grafiikathan siinä on, mutta samalla on luovuttu siitä alkuperäisen pelin taidesuunnittelusta heittämällä väripaletti romukoppaan ja ottamalla harmaasävyinen paletti sisään. Lopputulos on hyvin yksitoikkoisen, monotonisen näköinen peli. Ei se huono peli ole, ei missään nimessä, mutta itseä se ei vaan sytytä niin paljon, että se pitäisi hankkia.
Myöskään en koskaan sitä ymmärtänyt, että miksi ihmeessä Capcom heitti RE2:en ensimmäisen version romukoppaan (RE1.5), koska se oli hyvin samanhenkinen tunnelmaltaansa kuin ensimmäinen peli, jossa kuiteskin painopiste oli siirtynyt eräänlaiseen crowd-kontrolliin, jossa usean zombin joukkio saattoi tulla perääsi käytävillä. Äärettömän haastavan kuuloinen idea ja mitä kattonu vuotaneita videoita ja uudelleenluotuja versioita Youtubesta, ni siinäkin on Capcomilla menty vähän metsään, ku päätettiin luopua tuosta konseptista. Toki, se lopulta ulos tullut kakkonenkin oli erinomainen videopeli, mutta omasta mielestä vähän yliarvostettu noin taiteellisesta ja tunnelmallisesta näkökannasta, pelillisesti ei niinkään. Syyksi tähän muutokseen on se, että tuottajat eivät olleet tytyväisiä pelin laatuun ja se muistutti liikaa ekaa peliä. Myös joku Capcomilla tajusi, että tästä pelinimikkeestä saisi pelisarjan ja siten kirjoittivat kakkosen sillälailla, että se mahdollistaisi jatko-osia.

Alunperin tämän ekan pelinkin piti olla vain yksi peli, mutta jatko-osalle alkoi tulemaan valtavasti kysyntää. Ja omasta mielestä tämän sarjan olisi voinut pysäyttää siihen paikkaan, ku kolmonen loppui. Muut osat eivät ole tuoneet pöytään mitään järkevää noin tarinallisesti enää ja ovat kasvaneet älyttömiin mittasuhteisiin tuoden mukanaan asioita, jotka alunpelin eivät kuuluneet pelin perimmäiseen ideologiaan.

Resident Evil oli alkujaan aivan älyttömän kiehtova ja jännittävä kauhupeli, sitä se on edelleen, mutta sarjan olisi pitänyt pysähtyä aikapäivää sitten.

Nuo järkyttävät dialogit ja hahmot ovat aina olleet yksi pelin parhaista asioista, menee heittämällä luokkaan niin perseestä ettei niille voi kuin nauraa. Alkudemo on edelleen yksi hilpeimmistä ikinä

Tämä onkin yksi omista kaikkien aikojen suosikkipeleistä, ei tästä ole montaa kuukautta kun tämä tulikin viimeksi taas pelailtua läpi. Lapsena lainasin yhdeltä kaverilta pelin ilmestyttyä, ensimmäinen kohtaaminen lattialla makaavan zombien kanssa nosti jo sykkeen jonnekkin kolmen sadan tienoille ja heti sen jälkeen ikkunasta loikkaava zombikoira lennättikin jo ohjaimen käsistä ja pelailut loppui siihen. Ensimmäinen "läpipeluu" tapahtuikin katsellessa vierestä kun veli pelasi

Tuota DC versiota en olekkaan koskaan testannut, pitänee sekin tehdä jossain välissä.

 

[Kerosiini]

Se alun action-filmi on kyl ihan ok tietyllätapaa ku vertaa muihin dialogikohtiin, mutta se ''juustoisuus'' tulee heti selväksi, ku alkaa se hahmoesittely. Ainakin ne yrittivät kovasti tehdä aikuisten peliä, siitä ei ole epäilystäkään, mutta se tietynlainen japanilainen tyyli naurattaa meitä länsimaalaisia.

Joo se dialogi on alkudemossa vielä ihan jees, viittasin lähinnä huikeaan näyttelyyn ja erikoisefekteihin. Se kohta jossa näytetään maahan osuvia laukauksia repeilyttää joka ikinen kerta kun näen sen.

 

[arcane]

Hankin pelin joskus myöhemmin itselleni, mutten koskaan oikein uskaltanut sitä pelata sillee rennosti, kuten kakkosta tai kolmosta.

Minulla tämä menee jotenkin niin, että 1-4 + Veronica pystyn pelaamaan erittäin rennosti, mutta sitten Zero ja Remake menee helpommin kusi sukkaan: erityisesti Remakessa, jossa tehtiin huomattavan ahdistava lisäys, kun zombit heräävät henkiin toistamiseen. Arvioin siinä jatkuvasti, mikä on fiksuin reitti pisteestä A->B, mitkä zombit jätän eloon, mitkä pitää polttaa nopeasti ja mitkä on helpoin kiertää. Zerossa taas en millään haluaisi mennä alueille, jossa joutuu iilimatozombien kanssa tekemisiin. 1-3 tällaista ei ole, kerran tyhjennetty yleensä myös pysyy tyhjänä. Ja remakessa on myös todella ahdistavaa se, että zombit osaavat joidenkin ovien läpi seurata.

Osasyy ahdistavuuteen on se, että Remake/Zero jakelevat tarvikkeita mielestäni vielä vähemmän kuin 1-3, joissa niitä on tarjolla erittäin reilusti jos alkupelissä hieman kitsastelee. Pidän RE saamaa mainetta panosten kitsastelusta sikäli aika outona, että 1-3 niitä minulle aina jäi yli lähes sadoittain.

Vene kuiteskin vähän kallistuu, kun sekaan heitetään tyypillisiä videopelillisiä ratkaisuita, jotka eivät mitenkään oikein järkeen käy.

Alunperin Capcom oli suunnitellut, että voisit pudottaa tavaroita mihin ikinä haluatkaan, mutta teknisesti ei homma toiminu, joten silloin keksivät nuo neljännen ulottuvuuden säilytyslaatikot

Oudointa on se, että en ole itse oikeastaan koskaan kyseenalaistanut tavaralaatikkoa - edes ensimmäisellä kerralla pelatessani.

Zerossahan tavaralaatikkoa ei ole, ja siinä säilytyspaikaksi muodostuu nimenomaan päähalli. Samalla tavalla tavaroita kuitenkin rahtaa mukanaan johonkin tiettyyn pisteeseen, eikä niitä jätä maahan kuin tilanpuutteesta. Ongelma tässä on se, että tavaroita ei voi poimia suoraan jonkun valikon kautta, vaan kun tiputat ne, ne tippuvat ~suurin piirtein hahmosi alle tai vähän kauemmas muista tavaroista, ja sitten niiden mukaan poimiminen on ärsyttävän tarkkaa.

Tavaralaatikoiden puutteessa päästään myös toiseen ongelmaan: Mitä kun tapahtumapaikka vaihtuu? RE kaltaisessa pelissä ei voida vain hävittää tavaroita, joita pelaajalla ei ole mukanaan. Ne on lähes automaattisesti saatava maagisesti uudelle alueelle. Zero kun toimii myös kahdella hahmolla, niin pelillä on toisinaan ikävä tapa yllätyksenä hajottaa tiimi kahtia - ja yleensä ne paukkuraudat on säilöneet juuri sille väärälle.

Muistaakseni Remakessa on myös mahdollista avata "Real Survival" -pelitila, jossa tavarat eivät teleporttaudu laatikoiden välillä. En tiedä voiko tällöin tavaroita tiputtaa Zeron kaltaisesti.

Itse pelasin ensimmäisen Resident Evilin viimeksi DS:llä. Siinä oli tehty yksi mielestäni kriittinen lisäys: puukko ei vienyt enää tilaa inventaariosta, vaan se oli RE4 kaltaisesti vain piilossa toisen liipaisiman takana. Yleensä en klassisissa Ressoissa käytä puukkoa ~ikinä, mutta DS:n versiossa sillä oli vähän liiankin kätevää viimeistellä maahan kaatuneet.

Juuri nyt pelailen toisinaan PC-versiota Zerosta, kun sellaisen bundlesta jokin aika sitten nappasin. Resident Evil 1.5:sta odotan yhä, sen fanikehitystyö etenee vissiin edelleen maltillisesti.

 

[mustekylpy]

Vessel
Tämä oli positiivinen yllätys. Peli perustuu pisarapohjaiseen vesifysiikkaan. Päähahmo on steampunk-keksijä, joka on valjastanut nesteet tekemään yksinkertaisia tehdastöitä, mutta nämä nesteoliot ovatkin kehittyneet ja kaapanneet koko teollisuuskompleksin haltuunsa. Pelaajan tehtävänä on painepesuri-imurin ja oliosiementen avulla pistää oliot kuriin ja koneet taas pyörimään.

Peli on periaatteessa sarja yhden ruudun puzzle-kenttiä, plus pari isompaa "pomotaistoa". Jokaisella nesteoliolla yksi ainoa rutiininsa jota ne tottelee ja pelaajan tehtävä on luoda niitä oikeisiin paikkoihin ja muutenkin ruiskutella nesteitä, antaen olioiden tehdä varsinainen työ. Jos lähtee yrittämään väärää ratkaisua, peli vaikuttaa liian epämääräiseltä ja vaikeasti hallittavalta, mutta kun tajuaa oikean ratkaisun, se toimii täysin sulavasti. Tämän kun tajusi niin ymmärsi monessa kentässä jättää turhan vänkäämisen ajoissa ja lähti miettimään toista näkökulmaa. Pomotaistot tosin oli paikoin niin kaoottisia, että niissä alistui jälleen hakkaamaan päätä seinään täysin väärän taktiikan kanssa. Mutta nekin tosiaan ovat vain puzzleja, vähän mahtipontisemman näköisiä vain.

 

[arcane]

Siirrän tämän Resident Evil-jutun keskustelun tänne:

Selviytymis-genren (survival) pelit

En ole varma oliko tämä siirtymä sikäli fiksua, kun tuo ketju tuntuu käsittelevän kaiken maailman open world crafting hömpötystä, jolla ei ole oikestaan mitään tekemistä survival horrorin kanssa.

[edit] Tai en olekaan ihan varma, ketjun keskustelijat eivät oikein tunnu tietävän kummasta haluavat puhua.

 

[BlackWolf]

Herättelin vähän liikuntaharrastusta ja kävin tamppaamassa vanhoja kunnon tanssipelejä. Nyt rytmipelaamaan on helpohko pääsy, sillä Suomen Tanssipelaajat muuttivat ~1,5 kilometrin päähän erääseen isompaan autotalli-/varastotilaan. Vielä kun tuttuni on vuokralainen, jonka kanssa pelaamassa voin sitten maksusta käydä. Jos pelit jaksavat innostaa enempi (meinaten väh. 4-5 kuukaudessa) myös kesäloman loputtua, olisi tietysti taloudellisesti fiksumpaa sopia ja maksaa oma vuokralaisuus, jolloin voisin täysin määrätä oman aikatauluni.

Koneet ovat vanhoja In the Groove 2 -arcadeita, mutta nykyisellään taustalla pyörii linux-kone, pelinä OpenITG/Stepmania5 ja teemana vissiin Simply Love.

...ja erinomaiseltahan se taas tuntui, kun pääsi pelaamaan rauhassa ihan oikealla ja huolletulla padilla. Onhan nuo ulkonäöllisesti ja alkuperäisestä täysin raiskatut, sillä koneisiin on vaihdettu uudet (raameihin epäsopivat) näyttöpaneelit, alkuperäiset kaiuttimet korvattu studio-setillä, valoja ei ole kytketty ym. Tämän kuitenkin ymmärtää, kun koneet on haluttu pitää erinomaisessa toimintakunnossa ja ihan EM-tason kilpailuihin sopivina. Tämän vuoksi ei ole suuri yllätys, että ikäloput tietokoneet on vaihdettu ja näytötkin nykyään 120hz (vai 144hz).

Biisejä löytyy myös satoja ellei tuhansia, tosin omalla kohdallani ison osan rajoittaa pois vaikeustaso: Toistaiseksi en pääse läpi kuin maksimissaan tason 10 kappaleita, siinä missä iso osa omatekoisista kappaleista on jo pidemmän aikaa suunnattu tasolle 11-14 tai ammattilaisten kohdalla vielä reilusti korkeammalle aina jopa johonkin yli 20 asti. Nyt pitäisi jaksaa 9 tasoa melkein jatkuvasti, sillä 10+ vuotta pelanneet vakkarit ovat jo vähän kypsyneet virallisimpiin kappalelistoihin.

Vaikka välissä on ollut useampi vuosi, niin muistot kuitenkin palasivat nopeasti ja jo eilen kolmannella kerralla läpäisin kappaleita kevyemmin kuin koskaan aiemmin. Ehkä venkulajalat ja havaintokyky vielä kehittyvät pelaamaan suurempaa skaalaa kappaleita. Onneksi pelikaverikaan ei huitele hirveästi vaikeampia kappaleita kuin minä, joten hänelle tasoni vissiin kelpaa varsin hyvin.

Liikunnallisesti tämä on omalla kohdalleni varsin raskasta ja sikäli erittäin hyvä juttu. Tai ainakin paitani ja housuni ovat aina hiestä likomärät jo ensimmäisen tunnin jälkeen, ja ~kahden tunnin vuorot ovat kyllä aikalailla maksimi jaksamisen kannalta. Vaikka liikun muuten aika vähän, niin pyöräillessä/juostessa en saa lähellekään yhtä nopeasti itseäni hikoilemaan vaikka väsyn niissä jo huomattavasti aiemmin. Hieman kyseenalaista, pitäisikö minun pohtia pelin pelaamista mieluummin jossain urheilu-topicissa.

Minun puolestani nämä laitteet saisivat kokea uuden tulemisen, joskin näiden kotimyyminen on vaan älyttömän hankalaa erityisesti kerrostaloihin. Jos joskus muutan muualle kuin kerrostaloon, niin kunnon alusta ja näyttöpaneeli (ja kenties pienet äänieristykset) autotalliin olisi haaveissa ensimmäisenä.

Kuvaa itse paikalta, jossa siis 3 huollettua konetta ja ilmeisesti ainakin yksi Linnanmäeltä(?) pelastettu DDR-raakile.


Muutto on tapahtunut vasta pari viikkoa sitten, joten tiloja vissiin vielä viritellään. Suurin ongelmahan tuolla on äänieristys koneiden välillä: jos kahta konetta käytetään samanaikaisesti, musiikit ja hakkaus kuuluvat toistensa päälle, mikä syö peli-iloa etenkin jos kappale ei ole entuudestaan tuttu. Toivottavasti saavat jollain tapaa ratkaistua ongelman. Eilen paikalla ei ollut muita kuin minä ja vuoron pitäjä, joten ongelmaa ei ollut yhdellä koneella pelatessa.

Mikäli näitä ei ole tarkoitusta piilotella ja ei ole ideana ohjata internetin syövereihin, niin jotain linkkiä olisi kiva saada, että mistä ja mihin hintaan voi tuonne päästä pelaamaan. Sen verta monta mattoa tuli aikanaan tampattua kaatikselle, että voisi olla kivaa tehdä ekskursiota paikalle, jos se jotenkin onnistuu.

 

[arcane]

Mikäli näitä ei ole tarkoitusta piilotella ja ei ole ideana ohjata internetin syövereihin, niin jotain linkkiä olisi kiva saada, että mistä ja mihin hintaan voi tuonne päästä pelaamaan.

Ei tarkoituksella, mutta infoa on kieltämättä jakoa huonosti kun nuo virallisimmat reitit tuntuvat vähän kuolleen muiden kuin aktiivien kilpailutiedotteiden osalta - pyysin tässä samalla, että voisivat koostaa tuota infoa fiksusti johonkin.

Ilmeisesti Discord ja Facebook-ryhmä on väylät kysellä vuoroja. Itse tila sijaitsee Espoon Mäkkylässä. Hinta on ainakin aiemmin ollut 5€/6€ tunti, ja ilmeisesti kahden viikon välein pidetään avoimia ovia. Eli ihmettelepä discordin puolella, jos pelit haluttaa. Varsinaiseen vuokralaisuuteen pitänee olla hieman enemmän kuin kerran käynyt jota kukaan ei tunne ennestään.

No avataan ressoille oma ketju ? On kuiteski sen verta merkittävä pelisarja, että ansaitsisi oman ketjun.

Tai kauhupeleille/survival horrorille.

 

[Fightinglove]

Knack

Tulipahan pelattua tämäkin, hyvän näköinen peli, maisemat ehkä olisi saaneet olla vähän mielikuvituksellisimpia ja enemmän erilaisia.

Peli eteni sujuvasti ja pelattavuus kohdillaan lukuunottamatta kameraa(välillä) ja surkeaa väistöliikettä, jonka ongelma oli, että se ei oikeasti väistänyt oikeastaan mitään, sekä tähän liittyvä selvä hitboxien ongelmat.

En näe kyllä sytä miksi tätä peliä niin paljon haukuttu, 'ihan ok' mielestäni. 3/5 kahden illan peli

 

[Perse-Arska]

Uncharted Lost legacy tuli väännettyä läpi. Tutun turvallista menoa oli kyllä, ihan viihdyttävä ja laadukas pläjäys, jos tykkää näistä. Ja nätti kuin mikä. Ei ollut liian pitkä, hintaan suhteutettuna ehkä himppa lyhyt, mutta sanotaan 25-30 eken arvoinen varmaan. En katsonut tunteja mutta parin, kolmen päivän intensiivipelaamisella menee helposti läpi. UC4 alkoikin jo hieman puuduttamaan loppuvaiheessa, joten ei näiden niin pitkiä aina tarvi ollakaan.

Ainoa mikä noissa edes vähän ärsyttää on noi kohtaukset, missä pitää hulluna hakata yhtä nappia. Yleensä bossitappeluissa tms. Ei peukku ole ihan kaikkein vikkelin sormi kolmion hakkaamisen mulla.

 

[Saatana]

The Legend of Heroes: Trails in the Sky (PC)

Haussa oli rpg-peli, jota vanha läppärini kykenee pyörittämään. Mietin pitkään vanhempia klassikoita jotka on kokematta (Planescape: Torment, Fallout jne.), mutta japanialaisen rpg:n ystävänä valinta kohdistui lopulta The Legend of Heroes: Trails in the Sky -nimiseen peliin - jota olen oppinut kutsumaan tuttavallisemmin TITS:ksi (kjeh kjeh).

Pelissä ohjastetaan Estelle-nimistä naishahmoa, jonka mukana kulkee myös tämän "veli" Joshua. Kumpainenkin valmistuu kiltaan, jonka jäsenten tehtävänä on pääasiassa tappaa siviilien elämää häiritseviä hirviöitä. Kaksikko aloittaa alimmalta tasolta, mutta killalle töitä tekemällä tienaa rahan lisäksi mainetta, minkä kautta on mahdollista edetä killan hierarkiassa ylemmäs. Tappelu on tuttua ja turvallista vuoropohjaista mäiskettä ja mahdollista on fyysisten iskujen lisäksi käyttää myös teknologiapohjaista magiaa.

Etenin pelissä vasta prologin ja pelaan paraikaa ensimmäistä "lukua", mutta alku on ollut lupaava. Juonesta on vaikea sanoa vielä mitään, mutta hahmot ovat sympaattisia ja maailma kotoisa. Ja mikä tärkeintä, pelissä on mukana samanmoinen tunnelma, mitä muista hyvistä jrpg-peleistä löytyy.

Pelissä on ollut hyvin paljon dialogia, joten mikäli lukeminen ei maita, niin tähän ei kannata koskea. Pelaaminen on hyvin leppoisaa, eikä näppäimistöä periaatteessa tarvitse, sillä niin liikkuminen kuin komennotkin voi suorittaa pelkkää hiirtä käyttämällä. Peli on kuvattu ylhäältä päin, kaiketi isometrinen lienee se oikea termi. Summa summarum: hyvältä vaikuttaa. Kiva pelata pitkästä aikaa jotakin PC:lläkin.

 

[Spartacus]

Batman (NES)

Aina aika ajoin tekee mieli pelata vanhoja NES pelejä ja tästä muistelen, että tämä peli oli todella vaikea. No, on se vaikea mutta pari päivää tuli pelattua tunnin luokkaa ja sitten kolmantena päivänä läpi. Lapsena en koskaan peliä päässyt läpi, pääsin aina loppuvastukseen (Jokeri) mutta en koskaan voittanut sitä. Nyt se perkele meni läpi. Kiva nähdä, ettei reflexit ole vielä huonontuneet näin kolmekymppisenä. Sanotaan vielä, että kyseessä oli emulaattori ja NES-peleihin huonosti soveltuva Xbox 360 ohjain joka ei tästä ainakaan helpompaa tehnyt.
Ekstrapisteitä pelistä täytyy antaa todella hyvistä musiikeista.

Tyytyväinen olo

 

[mustekylpy]

Closure
Tällä kertaa vuorossa valopuzzle. Pelin idea on, että mikä ei näy, sitä ei ole. Kannetaan valopalloja ja käännellään lamppuja niin, että saadaan avain kannettua ovelle tippumatta itse pimentoon. Tämäkin on suhteellisen selvä puzzle, mutta Vesseliä enemmän suorituskeskeinen. Valot voi olla aavistuksen väärässä kohdassa tai hyppy voi jäädä aavistuksen lyhyeksi, jolloin kenttä joutuu jahkaamaan alusta moneen kertaan vaikka ratkaisun periaate olisi selvä jo heti alkussa. Vesselissä ei tainnut tulle kertaakaan selvää resetointipakkoa, vaikka pari kertaa nollasin kentän ihan vain siivotakseni virheet nopeammin pois.

Kolmen pääkappaleen kentät ovat onneksi suht simppeleitä ja osa ihan vain läpijuoksuja. Bonuskentät ja pelin 100% läpäisy jotian piilotettuja koiperhosia keräämällä sen sijaan voi viedä hermot. Ihan hyvä jako sinänsä, että pelin voi pelata lähes kuka tahansa läpi ja haastetta haluaville on omat selvästi erotellut tehtävät.

Rocketbirds: Hardboiled chicken
Lyhyt, noin parin tunnin tasohyppelyräiskintä. Peli muistuttaa laadukasta Flash-peliä, hyvässä ja pahassa. Animaatiot ovat niin suuressa osassa, että kontrollit kärsii niiden takia lievästä mutaisuudesta, mikä johtaa turhiin vaikeuksiin taisteluosuuksissa. Tarina etenee sekä pelattavissa kentissä, että niiden välissä lyhyissä animemusiikkivideoissa. Valitettavasti videoiden resoluutio on selvästi kohdennettu jollekin vanhalle konsolille ja pakattu rajusti.

Ihan mukava ja audiovisuaalisesti miellyttävä nollaus muutaman rankasti puzzlepainotteisen pelin jälkeen.

 

[perato]

Hearts of Iron 4 (USA ja USSR)

Ihan positiivinen kokemus loppupeleissä. Paljon niitä samoja ongelmia mitä vanhastaan, mutta toisaalta tuntuu että monessa asiassa on menty huomattavasti etiäpäin. Erityisesti tuo varustelupuoli yms. on nyt just semmonen mitä oon pitkään tähän toivonut. Eli vanhat aseet ja vermeet menee varastoon ja niitä voi joko sit jaella liittolaisille tai käyttää muualla. Ainoa imho heikkous on tuo division plannerin vaatimukset, eli land battle kokemusta pitää olla, että voi muutella divisioonien koostumusta, mikä on vähän kohtuutonta mailla joilla tätä ei tule kovin paljoa(ei sitä tule muuten muillakaan).

On mukavaa myös, että siitä rykmenttihelvetistä päästiin eroon joskin etes 2 portainen komentoketju ei olis haitannut. Tuo ite planning homma on aivan liian sekavasti toteutettu ja koska AI on typerä, ei sen käyttäminen toimi oikeastaa ollenkaan. Ei voi ymmärtää miksi ei ole tehty HoI3 vastaavaa planning mekanismia johon olis ympätty vaan nuo boonukset päälle. Nyt tuo jää käyttämättä lähes kokonaan, ainoastaa sillon ku haluaa helposti liikuttaa porukkaa johonki, nii tulee käytettyä ja satunnaisesti vartioinnissa.

Valitettavasti joitaki ihan keskeisiä mekanismeja on vieläkin tässä vaiheessa rikki(peli on 2v vanha ja päivitys on numero 1.42). Liittoutumismekanismi on jotain ihan jäätävää pskaa ja sotien yhdisteleminen johti USSR kampanjassa siihen, että Kiina sai kesken sodan Turkin alueet itselleen ja Norja valloitti Puolan puolesta alueita keski-Euroopassa. Myös tuo ns. "war scoren" laskeminen on vähän hassua. Koska Kiina ei osannut sotia vaan vaati sen 7 vuoden ja 5 miljoonan miehen tappelut, se saa valita paljon alueita. Siis vaikka (vapautin)valtasin Euroopasta Saksan, Puolan, Baltian, Turkin, Romanian, Jugoslavian, Ukrainan, Suomen, Hollanin, Belgian, Hollannin ja Ranskan sekä käytännössä autoin valtaamaan koko Japanin pääsaaret ja Korean, nii siitä huolimatta olin mittareilla tasoissa Kiinan kanssa kun maata jaettiin sodan päätyttyä.


Dragon Age: Inquisition
Tuli männä viikoilla hirvee nostalgiafiilis WoWin Woltk ajoista. Noh satuin sit taas käynnistelemään tän pelin ku edellinen startti vähän jäi. Täähän muistuttaa nii paljon perus MMORPG:n levutusvaihetta, että vastasi kyl tuohon nostalgianälkään ihan passelisti. Ei tosin juonellisesti oo vielä mitenkää säväyttänyt ku oon keränny kukkia, tappanu pässejä, keränny metalleja, häätäny bandiitteja yms. Saa nähä miten tää oikeesti jaksaa kiinnostaa, vähän laiskasti kyl pelannut ja tuo HoI4 nyt katkasi tän pelaamisen kokonaan.

 

[mustekylpy]

Human: Fall Flat
Olin jo haikaillut tätä alennusmyynneistä, mutta nyt sattui saamaan Humble Bundelsta minimihintaan 1$.

Menee ennakkona samaan kategoriaan Suicide Guyn kanssa: tekstuurittomat grafiikat, fysiikkapohjaista tavaroiden kanniskeluja ja hauskoja puzzleja. Suicide Guy petti odotukset, koska siinä ei ollut mitään todella vapaasti pelattavaa, vaan kentät oli kuolleita sen yhden ratkaisun ulkopuolla. Tämä HFF sen sijaan on aivan pelattavaksi tehty peli. Alkupään tutoriaali kentät hieman hämää, sillä loppupuolella kenttiin uppoaa helposti pari tuntiakin jos alkaa säheltämään.

Pelin periaate on humalafysiikoilla varustetun hahmon ohjastaminen kentän läpi maaliin. Välillä joutuu availemaan ovia, siirtelemään junan vaunuja, hyppimään liaanihyppyjä ja käyttämään nappi + vipu ohjauksella erinäisiä laitteita. Traileri on vähän hämäävä, sillä näiden lisäksi pelissä on myös paljon tasopompintaa, hieman hankalasti toteutettua kiipeilyä ja kentissä on välillä hukassa minne pitäisi mennä. Suicide Guyssa kentissä oli selvää parodiaa ja muuta huumoria, tämä on siltä osin abstraktimpi ja arkisempi.

Varsinkin jos keksii miten seiniä pitkin voi kiipeillä, eksyy toisinaan yrittämään jotain aivan turhaa "oikotietä" vain todetakseen että oikea ratkaisu olisi vienyt samaan lopputulokseen huomattavasti nopeammin. Pidän kuitenkin siitä, ettei kehittäjä oli poistanut näitä ilmeisen vahingossa tulleita huijausmenetelmiä, sillä näin pelissä on enemmän sandbox-fiilis.

Näiden kahden pelin yhdistelmä olisi unelmapeli, mutta jos pitää valita niin tämä HFF voittaa 80-20.

 

[SapphireThunder]

PUBG

Tuota on aika lailla tullut viime aikoina tahkottua sen jälkeen kun sen osti testi mielessä.
Mukavaa ajanvietettä kyllä on, pitäisi joskus kokeilla squadi-pelejä.


Mutta ajoittainen desync on erittäin ärsyttävä.
On ollut paljon tilanteita joissa useasti nähtävästi osunut vastustajaan ja veri lentää, mutta ei vain kuole.

Paljon tuo vielä vaatii säätöä. Viimeisin ydin-optimointi auttoi Ryzeniä kyllä aika mukavasti kun nyt saa aika luotettavasti yli 100fps luokkaa (+/- 40fps).
Mutta vielä SMT:lle optimointia olisi tehtävissä.


Kaikesta huolimatta, on kyseessä kyllä aika ylihypetetty peli.
Mutta ylihypetetty ei tietenkään aina tarkoita että olisi huono.

 

[xarot]

Preytä on tullut pelattua.

Peli alkoi aika lupaavasti System Shock -fiiliksissä, mutta puolenvälin jälkeen alkoi olla kasassa aimo liuta sivutehtäviä ja näiden suorittaminen on sitten aikamoista ravaamista edestakaisin ympäri avaruusasemaa. Näitä suorittaessa eniten aikaa menee latausruudun tuijottamiseen. Pelissä on paljon kekseliäitä salajuttuja ja varmaan speedrunnereille tämä on maukas tapaus, koska tapoja oikaista on lukuisia.

Pelin tarinaa kerrotaan mm. koneilta löytyvinä sähköposteina ja sieltä sun täältä löytyvillä audioklipeillä. Koska pelailen tätä yleensä umpiväsyneenä öisin pienissä pätkissä, niin eipä noista jää oikein mitään käteen vaikka ne kuuntelisi tai lukisi kun ei vain muista mikä liittyy enää mihinkin. En nyt ole juonessakaan enää pahemmin pysynyt kärryillä, mutta eipä tässä kummempi juoni taida ollakaan. Suurin osa taitaa tallettua johonkin backlogiin, mutta ei niistä jälkeenpäin ota selvää mikä kassakaapin koodi mahtaa liittyä mihinkin paikkaan. Tämmöisille yöajan gamer daddyille joku ajoittainen yhteenveto ei olisi pöllömpi idea.

Pelin taistelu on ihan OK, mutta erilaisia vihollisia on vain kourallinen ja avaruusasemaa rampatessa niitä tuntuu tulevan koko ajan uudestaan lisää. Nyt tässä loppupuolella olen alkanut vain juosta niiden ohi jotka pystyy ohittamaan kätevästi. Viholliset eivät ole pätkääkään kuumottavia vaan lähinnä rasittavia. Taistelu ainakin itselläni tuntuu toistavan samaa kaavaa: poistetaan vihollisilta mahdolliset suojat, sitten käytetään alien-voimia kurmottamiseen ja lopuksi viimeistellään haulikolla tai pistoolilla.

Ammuksia pihtaillaan jatkuvasti ja pelissä pitää ammuksia hankkia etsimällä tai sitten tunkemalla kierrätyskoneeseen kaikki minkä saa irti revittyä. Kierrätyskone alkaakin olla vähän turhan tuttu juttu, koska inventaario on jatkuvasti aivan täynnä. Kierrätyskoneesta saaduilla materiaalipaaleilla sitten printtaillaan sopivia tavaroita.

Vähän kuitenkin alkaa jo taisteluväsymystä olla pelimekaniikoiden kanssa ja kyllähän tämä tulee nyt pelattua läpi, mutta ei tämä muille Arkane Studiosin tuotoksille pärjää. Ehkä sellainen 7/10 tapaus.