Game Pass, osa 5.
Atomfall
Brittiläinen Stalker. Sellafieldin ydinvoimala on poksahtanut ja sen ympärille on pystytetty karanteenialue pitämään alueella riehuvat voimat aisoissa. Inspiraatiota on otettu isolla kauhalla niin Falloutista kuin Stalkerista, mutta nimestään huolimatta pelillä ei ole juurikaan tekemistä ydinpommien tai -voiman kanssa. Melko nopeasti selviää että ydinvoimala oli vain kulissi jollekin oudommalle. Pelissä on monenlaisia ympäristövaaroja, mutta säteily on niistä selvästi harvinaisin. Muistaakseni löysin vain yhden huoneen jossa joditabletteja tarvittiin.
Pelin mittakaava on pienempi kuin esikuvissaan ja se on ihan hyvä juttu. Avoin maailma koostuu muutamasta linkitetystä alueesta, jotka pystyy tutkimaan kokonaan melko pienellä vaivalla. Muitakin oikeita ratkaisuja on. Tutkimista ei ole pilattu tehtävänuolilla, jokainen rosvo ei käy suoraan päälle ja pelissä on muutama ryhmittymä joita jonglöörata. Kenttäsuunnittelu on keskivertoa parempaa, tykkäsin varsinkin pala palalta aukeavasta keskusbunkkerista. Vihollistyyppejä on kyllä liian vähän ja peli on liian helppo, vaikka otin suositellun toiseksi ylimmän vaikeustason. Vain lopussa oli haastetta, mutta se johtui ylikestävien vihollisten aiheuttamasta ammuspulasta.
En oikein pidä junttibrittiläisestä estetiikasta, mutta sitä ei peleissä pahemmin näe ja Fallout-tyylisen 50-luvun atomimanian sekoittaminen mukaan tekee sopasta ihan virkistävän. Peli pysyy mielenkiintoisena sen aikaa kuin kestää eli noin 12 tuntia.
Crime Scene Cleaner
Testasin kehuttua Powerwash Simulatoria, mutta se tuntui tylsältä työltä. Crime Scene Cleaner on käytännössä sama peli mutta paljon mielenkiintoisemmalla teemalla. Pelaajahahmo on mafian siivooja, joka kutsutaan kerta toisensa jälkeen tuhoamaan todisteet jonkun gangsterin törttöilystä. Roskat ja ruumiit on hävitettävä, huonekalut järjestettävä paikalleen ja tahrat luututtava. Peli tarjoaa samaa tyydytystä hyvin tehdystä työstä kuin Powerwash, mutta teema tekee siitä jännemmän. Jokaista tahraa ei tarvitse siivota, vain ne joita ei halua jättää poliisin ihmeteltäväksi. Suljetun oven takaa voi paljastua jotain paljon karmeampaa kuin lattialle kaatunut maitopurkki.
Kalsarikännit päättyivät kehnosti.
Siivoamisen lisäksi pelissä on kevyitä pulmia ja salaisuuksia, mutta enin osa ajasta menee mopin heiluttamiseen. Podcastin soittaminen taustalla ei ole huono idea, mutta tarinaakin kannattaa ehkä pitää silmällä. Siinä on synkkiä teemoja mutta myös Hitman-tyylistä mustaa huumoria. Rikospaikoilla on sanatonta tarinankerrontaa, koska sotkusta pystyy yleensä päättelemään tapahtumien tarkan kulun. Se on tosi hauskaa vaikkei sillä olekaan mitään pelillistä merkitystä. Huonekalujen alkuperäiset paikat voi myös usein päätellä, joten etsivänäköä joka näyttää minne kukin mööpeli on siirrettävä ei ole pakko käyttää.
Indiepelit tehdään pienellä budjetilla ja suurella rakkaudella. Rajoitukset ruokkivat mielikuvitusta, ja oli aina hauska nähdä mitä luovia kiertoteitä peliin oli keksitty jotta esimerkiksi ihmisiä ei tarvitsisi animoida. Sanalla sanoen Powerwash Simulatorista on tehty oikea peli.
Burnout Paradise (Remastered)
Erään lapsena pelaamani Ratchet & Clankin ralliminipelissä lausuttiin sanat, jotka ovat syöpyneet ikuisesti mieleeni:
"Kun kiilaat kovimmin ja taklaat törkeimmin, voitat väistämättä." Olen soveltanut tätä filosofiaa jokaisessa sittemmin pelaamassani autopelissä. Burnout Paradise on niitä kaahailuja joihin se parhaiten sopii.
Peli on romurallia, jossa pellin ryttääminen tuntuu olevan tärkeämpää kuin kisan voittaminen. Vastustajan auton romuttaminen palkitaan hienolla kolarihidastuksella, joka pilaa avoimen maailman aikahaasteet koska kello käy hidastuksen aikana normaalisti. Toisaalta se myös teleporttaa oman kaaran takaisin ajoradalle, joten on ihan kelpo taktiikka kiilata kaverin auto niin että ajatte molemmat seinää päin, kunhan toinen räjähtää puoli sekuntia ennen sinua. Realismilla tässä ei tosiaan juhlita. Peli on niin arcade että nopeusmittari puuttuu.
Kisoja on lähemmäs kai sata mutta maaleja jostain ihmeen syystä vain kuusi, joten ne toistavat itseään pahasti. Tarinaa ei ole ja peli on käytännössä pelkkää grindaamista. Podcast tai äänikirja on aika pakollinen. Autopeliksi Paradisessa on mukavan paljon tutkimusmatkailua, sillä karttaan merkitsemättömiä sivupolkuja ja oikoteitä riittää. Yleensä niillä pedataan stunttihyppyjä.
Guns'n'Rosesin kappale "Paradise City" kestää 6 minuuttia ja 48 sekuntia. Laulun aikana kertosäe soi 13 kertaa. Burnout Paradisen läpäisy kestää 10 tuntia. Arvatkaa, miten nämä luvut liittyvät pelikokemukseen.
Sniper Elite: Resistance
Tismalleen sama peli kuin Sniper Elite 5. Samat mekaniikat, samantyyliset maisemat, jopa tarinan ja hahmotkin tunnistaa samoiksi kuin vitosessa (nimet ja naamat vaihdettu). Peli on käytännössä vain kenttäpaketti, mutta vitonen oli ihan hyvä peli, joten mielellään tämänkin räiskytteli läpi.
