- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 5 731
Badlands, Dark Souls 2 ja Transistor kaikki kesken tällä hetkellä.
Badlandsia pelataan avokin kanssa ja hauskaa on. Pieninä annoksina toki, mutta silti naurun pyrskähyksiä pääsee. Tarpeeksi monipuoliset tasot ja 'powerupit' siihen että tämä yhden pelin mekaniikka ei vielä 50 tason jälkeen ole vanhentunut. Yksinpelinäkin muutaman tason rykässyt, mutta ei sillä tavalla oo jaksanut siitä innostua, vaikka hyvin samanlainen mekaniikka coopin kanssa.
Dark Souls 2, ykösestä tykkäsin kovinki paljon vaikka siinäkin ongelmansa. Nyt kakkosta pelannut muutaman tunnin ja tuntuu hitusen vaikeammalta kuin ykkönen. Tai siis no pomotaistelu oli suht yksinkertanen, mutta nuo välivihut tuottaa harmaita hiuksia ku on niin vähän hp:ta ettei voi ottaa oikeen etes riskejä. Ykösen pelasin joskus kesällä taikurilla ja se oli sillon sen verra helppo, että hyppäys tähän meleehommaan tais olla pikkusen liian iso kynnys. Pelimekaniikkakin on mennyt sen verran uusiksi, että joutunu jonki verran viettämää taas googletellessa(esim. vihujen katoaminen 15 kuoleman jälkeen yms.)
Transistor, Bastion oli yks omista lemppareistani aikanaan ja yks syy miksi indie-pelejä on enemmänkin ostellut. Vaan ei tämä oo kolahtanut lähellekkään samalla tavalla. Pari tuntia takana ja vieläkään oikeen ymmärrä tätä pelimekaniikkaa, että miten tätä olisi tarkoitus pelata. Jotenki kovin kankea ja tuo kertoja on liian epämääräinen noissa lauseissaan. Varmaan semmonen peli, että pitäs pelata 2-3 kertaa että tarinankerronnan hienoudet aukeaa, vaan empä usko, että tämä toista kertaa käynnistyy jos ei nyt huomattavasti muut jouhevammaksi tämä pelityyli.
Badlandsia pelataan avokin kanssa ja hauskaa on. Pieninä annoksina toki, mutta silti naurun pyrskähyksiä pääsee. Tarpeeksi monipuoliset tasot ja 'powerupit' siihen että tämä yhden pelin mekaniikka ei vielä 50 tason jälkeen ole vanhentunut. Yksinpelinäkin muutaman tason rykässyt, mutta ei sillä tavalla oo jaksanut siitä innostua, vaikka hyvin samanlainen mekaniikka coopin kanssa.
Dark Souls 2, ykösestä tykkäsin kovinki paljon vaikka siinäkin ongelmansa. Nyt kakkosta pelannut muutaman tunnin ja tuntuu hitusen vaikeammalta kuin ykkönen. Tai siis no pomotaistelu oli suht yksinkertanen, mutta nuo välivihut tuottaa harmaita hiuksia ku on niin vähän hp:ta ettei voi ottaa oikeen etes riskejä. Ykösen pelasin joskus kesällä taikurilla ja se oli sillon sen verra helppo, että hyppäys tähän meleehommaan tais olla pikkusen liian iso kynnys. Pelimekaniikkakin on mennyt sen verran uusiksi, että joutunu jonki verran viettämää taas googletellessa(esim. vihujen katoaminen 15 kuoleman jälkeen yms.)
Transistor, Bastion oli yks omista lemppareistani aikanaan ja yks syy miksi indie-pelejä on enemmänkin ostellut. Vaan ei tämä oo kolahtanut lähellekkään samalla tavalla. Pari tuntia takana ja vieläkään oikeen ymmärrä tätä pelimekaniikkaa, että miten tätä olisi tarkoitus pelata. Jotenki kovin kankea ja tuo kertoja on liian epämääräinen noissa lauseissaan. Varmaan semmonen peli, että pitäs pelata 2-3 kertaa että tarinankerronnan hienoudet aukeaa, vaan empä usko, että tämä toista kertaa käynnistyy jos ei nyt huomattavasti muut jouhevammaksi tämä pelityyli.
Nykynäyttiksellä saikin pistää kuuluisasti nupit kaakkoon resoluution ollessa 2560x1440. Peli pyörii aikalailla koko ajan 60fps. Saakin myös samalla todistella itselleen kuinka uusi näyttis oli rahan arvoinen ostos 
Yksi jumpscarekin tuli, missä tuntui että koko pumppu leikkaa kiinni. Piti ottaa tauko. En voisi edes kuvitella pelaavani ensimmäistä kertaa VR:llä tätä. Varmasti vuoden 2017 pelejä itselle. Uskoisin että tähän mennessä pelattu reilusti yli puolen välin.
 ja siihen pultattuna pelihahmot animoituna ja perus klikkailu-käyttöliittymä. Pelasin tämän pari kertaa läpi joskus hieman julkaisun jälkeisinä vuosina, ja nyt sitten heti perään 20 vuotta myöhemmin. Välissä vaihtui kieli, eli 90-luvulla pelasin tämän saksaksi käännettynä ja dubattuna. Tarinankerronta on yksi pelihistorian parhaista ikinä ja Jane Jensenin kynästä. Sama pätee musiikkiin, joka on Robert Holmesin tekemää. Sattumoisin nämä ovat olleet naimisissa pitemmän aikaa. Pelissä on jännä immersio; välillä se toimii loistavasti ja välillä (erityisesti näin nykyaikana pelattuna) ei kiinnosta yhtään. Juonikuvio toimii oikeastaan kaikkein parhaiten jälkikäteen kun näkee sen logiikan millä kaikki on nivottu yhteen. Kuitenkin jo pelin aikana teemat Ludwig II:sta, ihmissusista ja saksalaisista perinteistä vetävät puoleensa. Välillä peli kompastuu tekemään liikaakin läppää kielimuurista päähahmojen ja bayerilaisen pelimaailman välillä. GK2 on ehkä hitusen saanut kyseenalaista mainetta ”kökkönäyttelijöistä”. Mikä tavallaan pitää paikkaansa, mutta toisaalta tekijät ovat pistäneet tähän sen verran paljon sielua peliin että kokonaisuus toimii. Kunnianhimo näkyy eniten ehkä kun lonkalta on käsikirjoitettu ja sävelletty fiktionaalinen Wagnerin ooppera ja sille sellainen varttitunnin kohtaus. Eniten vituilleen taisi mennä Gabrielin näyttelijävalinta, joka varmaan on valittu lähinnä ulkonäön pohjalta ja tajuttu vasta kuvausten yhteydessä että ei nyt ihan lähde. Grace ja tietyt tärkeät sivuhahmot tekee kuitenkin asialliset roolisuoritukset. Pelissä on käytännössä yksi oikeasti vakavasti otettava näyttelijä eli Von Glowerin osuuden hoitanut Peter J. Lucas, ja olikin ihan loogista löytää tämän portfoliosta mm. Lynchin Inland Empire. Vastaavasti Gabrielin osuuden vetänyt jamppa näköjään on päätynyt aivan toisenlaiselle urapolulle: https://www.bioniccapital.net/bionic-capital/ ”about us” Tämä koko pelinteon konseptihan kaatui käytännössä omaan mahdottomuutensa kustannusmielessä, eli aivan liian kallista (jopa tällaisilla näyttelijöillä) suhteessa potentiaaliseen pelituottoon. Muutama vuosi tämän jälkeen seikkailupelit kuopattiin noin vuosikymmeneksi, ja vaikka genre on heräillyt niin ei kukaan uskalla edes yrittää samaa kuin tässä. Joten hieman sieluttomilla välianimaatioilla mennään maailman tappiin asti. https://lparchive.org/Gabriel-Knight-Series/Update%2042/5-FopNXJ3.png)
Jospa sitä joku päivä alottelis taas.
