Politiikka on “yhteisten asioiden hoitamista” tai “mahdollisuuksien taidetta”.
Tätä samaa politiikkaa harjoitetaan myös perustuslakivaliokunnassa (Pev), vaikka perinteisesti korostetaankin, että valiokunnan ratkaisut pohjautuvat vain ja ainoastaan juridiseen arviointiin.
Näin useimmiten onkin, jos perustuslakivaliokunnan käsiteltävä lakiesitys on selvä kuin pläkki, eli ei ole ristiriidassa perustuslain tai ihmisoikeuksien kanssa. Toisin voi kuitenkin olla tilanteissa, joihin sisältyy vahvoja poliittisia intohimoja, kuten esimerkiksi viime hallituskaudella Sipilän (kesk) hallituksen sote-uudistukseen, tai parhaillaan käytävään ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) tapaukseen.
Vaikka sanotaan, että perustuslakivaliokunnan ratkaisut pohjautuvat vain juridiseen arviointiin, silti oikeudellisen ja poliittisen harkinnan välinen raja ei ole vaikeissa ja tulkinnanvaraisissa kysymyksissä lainkaan selvä.
Mitä tehdään esimeriksi tilanteissa, joissa Pevissä kuultavina olleet lainopilliset asiantuntijat ovat eri mieltä esimerkiksi siitä, rikkoiko ulkoministeri Haavisto lakia vai ei, tai täytyikö tapauksessa rikoksen tunnusmerkistö, tai toimiko Haavisto ihmisoikeuksien näkökulmasta oikein, kun hän pyrki saamaan lapsia pois pakolaisleirin kurjista oloista, tai pitäisikö tämän seikan ylipäätään vaikuttaa perustuslakivaliokunnan ratkaisuun?
Näitä kaikkia eri näkökantoja ja asiantuntijalausuntoja perustuslakivaliokunnan jäsenet joutuvat puntaroimaan, mutta koska valiokunnan jäsenet ovat eri puolueista ja heidän arvomaailmansa poikkeavat toisistaan, on selvää, että eri tulkinnat ja painotukset korostuvat myös valiokunnan mietintöjen valmistelussa. Toisin sanoen valiokunnan jäsenet tekevät juridiselta pohjalta poliittista arviointia.
Tämä tuli kirkkaasti näkyväksi, kun MTV uutisoi tiistaina, että perustuslakivaliokunnan jäsen, Outi Alanko-Kahiluoto (vihr) oli lähettänyt hallituspuolueita edustaville perustuslakivaliokunnan jäsenille sähköposteja, joissa hän on esittänyt omia muotoilujaan mietintöteksteihin, jotka koskivat ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) asiaa.
Iltalehden tietojen mukaan vihreät esimerkiksi ehdotti, että valiokunnan päätöksen lausetta ”moitittavuutta ei voida pitää vähäisenä” muutettaisiin muotoon ”moitittavuutta on pidettävä vähäisenä”.
Vaikka edellä kuvattu muutosesitys on merkittävä, silti on täysin normaalia, että perustuslakivaliokunnan jäsenet pyrkivät vaikuttamaan toistensa mielipiteisiin ja sitä kautta asian lopputulokseen. Edellytyksenä pitää vain olla se, että näkökannalle on olemassa juridiset perustelut. Tällainen muihin valiokuntakollegoihin vaikuttaminen on oleellinen osa perustuslakivaliokunnan ja myös muiden eduskunnan valiokuntien työtä.
Moitittavaksi Alanko-Kahiluodon toiminta tulee sitä kautta, että hän lähetti sähköpostinsa ainoastaan hallituspuolueiden edustajille, joiden hän toivoi asettuvan ”hallitusrintamassa” Haavistoa koskevien lievennysten taakse.
Tällainen vihreä vaikuttaminen on myrkkyä perustuslakivaliokunnan arvovallalle ja uskottavuudelle politikoinnin yläpuolella olevana riippumattomana elimenä.
Perustuslakivaliokunnan entinen pitkäaikainen puheenjohtaja, kokoomuskansanedustaja Ben Zyskowicz
pitää Uuden Suomen haastattelussatäysin sopimattomana sitä, että Alanko-Kahiluoto yritti saada hallitusrintaman yhteistyöhön oppositiopuolueiden edustajien näkökannan tyrmäämiseksi.
–Joko edustaja Alanko-Kahiluoto ei ole tätä perustuslakivaliokunnan erityistä roolia ymmärtänyt huolimatta siitä, että hän on ollut vuosia eduskunnassa tai sitten hän suhtautuu täysin piittaamattomasti perustuslakivaliokunnan perinteiseen rooliin ja yrittää hallitusrintaman yhteistyöllä eräällä tavalla murskata tämän valiokunnan perinteisen roolin, Zyskowicz sanoo.
Konkarikansanedustaja on huolissaan perustuslakivaliokunnan ”puoluepolitikoinnista vapaan rooliin hävittämisestä”.
–Silloin vietäisiin pohja koko suomalaiselta järjestelmältä.
Jos perustuslakivaliokunnan nyt ilmi tulleisiin vaikuttamiskäytäntöihin ei saada muutosta, on syytä harkita riippumattoman perustuslakituomioistuimen perustamista.