• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Vihreät - De Gröna

ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 915
Halliksen postauksen ulosanti muistuttaa taas hämmästyttävän paljon tälläkin foorumilla asiasta eniten hikeentyneitä. Ties vaikka olisi joukossamme. ;)
Halla-aholla oli/on tunnukset vanhassa murossa ja kirjoitti siellä aikoinaan muutaman viestinkin. Muistajat muistaa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 688
Mistä? Mitä sä tarkoitat?

Mä vähän tarkoitin tuolla sitä, että ei yksi puolue valtion politiikkaa yksin tee vaan yhdessä kompromisseinä toisten kanssa.
Nimenomaan, mutta ei sen asian taakse voi jatkuvasti piiloutua koska itse on ollut hallituksessa. Vai onko tämä nähtävissä niin, ettei Vihreistä ole edes ajamaan omia asioitaan?
 
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
515
Ihan samahan koskee kaikkia muita puolueita. Eihän kukaan saa omia tavoitteitaan läpi sellaisenaan yleensä ellei niitä samoja tavoitteita aja useampi puolue.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Pulatunnus: Mitä ne salatut tavoitteet sitten on joista sinä tiedät?

Onko tää jotain väestönvaihto tason salajuonia?
Saa sitä lainata jos kommentoi jotain aiempaa kirjoitusta.

Tuossa ehkä viittasin siihen että ajetaan jotain yksittäistä asiaa ja se perustellaan jollain päästö tai ympäristöasialla.

Tosiasiallisesti ajetaan jotain muuta . Esim halutaan nostaa jonkin asian kustannuksia joka johtaisi ko asian vähenemiseen tai lopettamiseen.

Tai esim energiapolitiikassa energian kulutuksen vähenemiseen.

Jäte politiikassa kulutuksen vähenemiseen jne.

Tai tavoite on kaunpungistuminen.

Taustalla voi olla kokonaan muita poliittisia ajatuksia, esim sosialismi, anti liberalismi.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
1 926
Pulatunnus: Mitä ne salatut tavoitteet sitten on joista sinä tiedät?
Onko tää jotain väestönvaihto tason salajuonia?

Kaikilla puolueilla on omat äärilaitansa, Vihreiden äärilaita haluaa mielestään ja parempia nopeampia ympäristötekoja ja humaanimpaa politiikkaa, miten pelottavaa. Onhan siellä vähän pöhköä tieteenvastaisuutta (ydinvoima), mutta ei mitään kauhean ihmeellistä.
Mutta aika pientä vihreiden äärilaidan liikkeet on esimerkiksi Persuihin verrattuna.

j1h2d: Suomessa ei tarvitse lupaa mielenosoitukseen, on ilmoitusvelvollisuus mutta sen noudattamatta jättämisestä ei seuraa rangaistusta ja poliisilla on silti velvollisuus suojella mielenosoitusta. Sen toki saa siirtää, mutta se ei sisällä oikeutta kaasuttaa.

Ihan hyvin sen kadunpätkän olisi voinut pitää suljettuna ja antaa tyyppien istua siinä. Kyseinen pätkä oli helposti kierrettävä eikä liikenne häiriintynyt kovin pitkään.

Poliisit ei muuten kokeile pippuria itseensä.
Kehitysmaalaisten rikollisten haaliminen ja oman maan paskominen tuntuu olevan kärkitavoitteina.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Jännä muuten että maahanmuutto/pakolaisten haaliminen, ei ole Vihreille ympäristö/ilmastonmuutos-asia.
Nimestään huolimatta puolue ei ole yhdenasian/aiheen puoluea, eli sillä on ihan virallisestikkin ohjelmassa muitakin asioita joilla ei ole suoranaista tekemistä ympäristön/ilmaston kanssa.

Eli ei ne kaikkia tavoitteitaan aja ympäristö/ilmasto asiana.

Haaliminen, ei ne käytä sellaista, mutta jos käyttävät kaasuttamis sanaakin, niin kai voi tuota haalimis sanaakin käyttää.
 
namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Nii väkisin kasvatetaan hiilijalanjälkeä tuomalla tänne sitä porukkaa pienemmän hiilijalan jäljen omaavista maista. Sitten istutaan perseet kadussa kiinni että ympäristö pelastuu. Ei oikein stemmaa nää asiat nyt.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Nii väkisin kasvatetaan hiilijalanjälkeä tuomalla tänne sitä porukkaa pienemmän hiilijalan jäljen omaavista maista.
Tuo sanailu kuullostaa vähän kopiolta heiltä jotka eivät usko ihmisen ilmastomuutosvaikutukseen ja ovat vahvasti maahanmuutto kriittisiä.

Ymmärtääkseni Vihreä ei maahanmuuto kannoissaa ota yleensä kantaa maahanmuuttajan kotimaan keskimääräiseen hiilijalanjälkeen.

Vihreät kyllä vahvasti tukeutuu hiilijalanjäljissä per henkilö malliin ja laskevat siihen no mitä milloinkin.

Ymmärtääkseni eivät maahanmuutto politiikassaan aja mallia "väkisin kasvatetaan", vaan puhut enemmän että kaikkia pitäisi pyrkiä ns nollajälkeen. ja haluavat olla esimerkkinä.

Heidän onnistumisissa ilmasto tavoitteeissaan on esitetty kritiikkiä, mutta maahanmuutto ei välttämättä Suomen tilannetta heidän laskelmissa pahenna, tuo siis mutu, en tiedä.

Yksittäine matka, ("tuominen"), pienen jalanjälken ihmiselle voi olla hetkellinen piikki. Jos maahanmuuttaja on keskimääräistä vähemmän päästelevä, niin se laskee maankeskiarvoo.

Ei oikein stemmaa nää asiat nyt.
Ymmärtääkseni vihreille on tärkeitä ns humanitääriset ja muuten heidän arvioihin sopivat syyt, miten sitten prjuissaan noita arvojaan kutsuvat,

En ylläty jos ne ajaa heidän ympäristö/ilmasto tavoitteiden ohi, kuten aiemmin ketjussa tuotu esille niin ympäristö/ilmasto juttuja käyttävät muiden tavoitteiden saavuttamiseen, joten ei aiheuta ihmetystä.

Se toki ilmiselvää että puolue muiden rahoilla rahoittaisi tavoitteita, puoluetta ei muuten tarvittaisi lainkaan humanitäärisiin juttuihin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 665
Nii väkisin kasvatetaan hiilijalanjälkeä tuomalla tänne sitä porukkaa pienemmän hiilijalan jäljen omaavista maista. Sitten istutaan perseet kadussa kiinni että ympäristö pelastuu. Ei oikein stemmaa nää asiat nyt.
Tämä saattaa tulla shokkina, mutta oikeastaan osoitit juuri, että Vihreät ei ole yhden asian puolue. Vihreät ei ajattele kaikissa asioissa vain ja ainoastaan hiilijalanjäljen minimoimista. (Väärien) mielikuvien sijaan kannattaa esim. kurkistaa puolueohjelmiin ja katsoa sieltä, mitä asioita puolue haluaa ajaa.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
1 926
Humanitääriset arvot pitäisikin painaa vaakakupissa, eli ei paskottaisi kovalla työllä rakennettua hienoa maata ja lisättäisi tarpeettomasti sosiaalisia ongelmia ja tuotettaisi lisää kärsimystä. Rahallisesta taakasta nyt puhumattakaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 946

Puolueohjelmia paremman kuva puolueen politiikasta saa katsomalla puolueen läheistä hallituskautta ja siinä tehtyjä päätöksiä. Näin ei jää epäselväksi puolueen (oikeastaan: silloisen puoluejohdon) todelliset tavoitteet.
 
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
515
Totta, Kokoomuksen kaudella on vähennetty mm. harmaan talouden tutkimusta. Mikä mahtaa olla syynä?

Vihreät taas lisäävät poliiseja ja sujuvoittavat työperäistä maahanmuuttoa.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 632
Niin, parempi katsoa kädenjälkeä, ilmastoasiat ovat etenkin Vihreiden kynnyskysymyksiä, mutta ilmastokokouksessa jäi luukäteen ja Vihreät vaikuttajat olivat pettyneitä hallituksen laihoihin lohtuihin. Siinä onkin selitettävää äänestäjilleen ja etenkin näille radikaalilaidan kadun valtaajille.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 632
Totta, Kokoomuksen kaudella on vähennetty mm. harmaan talouden tutkimusta. Mikä mahtaa olla syynä?

Vihreät taas lisäävät poliiseja ja sujuvoittavat työperäistä maahanmuuttoa.

Vielä kun kertoisivat mistä taikaseinästä löytyy vastaus jokaiseen menoerään. Ei sillä, hienoa että poliiseja lisätään, mutta jollain pitäisi tasapainottaa talouttakin.

Eli leikkauksia odotellessa...
 
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
515
Harmaan talouden tutkinta tuottaa rahaa. Siitä leikkaaminen siis lisää rahaa vai vähentää sitä?
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Vaikea keksiä minkä muun puolueen toimet ovat yhtä haitallisia tavallisille ihmisille kuin vihreiden. Tai tietysti jos holton rahan jako ja ympäristö asioilla kiristäminen ei haittaa niin sittenhän vihreät on oiva puolue. Hallitus haluaa puolittaa liikenteen CO2-päästöt – Työryhmä: bensiinin ja dieselin hinta ylös
Linkkisi vei uutiseen missä käsitellään Aalto-yliopiston, VTT:n, liikenne- ja viestintäviraston ja Fossiilittoman liikenteen tiekartta -työryhmä antia.

Ei siinä kyllä mainittu Vihreitä sanallakaan.
 
namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Heti ekanahan se on mainittu. Hallitus.

24.11.2016
Viestejä
1 724
Linkkisi vei uutiseen missä käsitellään Aalto-yliopiston, VTT:n, liikenne- ja viestintäviraston ja Fossiilittoman liikenteen tiekartta -työryhmä antia.

Ei siinä kyllä mainittu Vihreitä sanallakaan.
Eikö vihreät aja CO2 päästöjen puolittamista?
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Heti ekanahan se on mainittu. Hallitus.
Esität että Vihreiden toimet ovat eniten haitallisia tavallisilel ihmisille, sitten tämän tueksi postaa linkin jossa ei mainita Vihreitä lainkaan.

Tämä mikään Twitteri ole, eli yritä nyt vähän enemmän.
 
namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
No onhan ne siellä hallituksessa. Vai joko erosivat? Vai ajaako vihreät sitten löysempää korotusta kuin muut hallitus puolueet?
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 915

"
Tutkijat Josefina Sipinen ja Vesa Koskimaa arvioivat havainnon liittyvän siihen, että miespuoliset ehdokasehdokkaat tiedostavat naisehdokkaiden nimittämisen olevan etusijalla puolueissa, joissa äänestäjäkunnan tiedetään olevan naisenemmistöinen.

Erityisesti vihreissä miesehdokkaat kokivat selvästi naisia useammin, että heidän sukupuolensa on vaikuttanut epäedullisesti heidän asemaansa

"

Erityisesti vihreissä näyttää miessukupuolisuus olevan riippakivi. En tiedä tuliko yllätyksenä kovin monelle.
 
DädiFinn

Слава Україно!
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 203

Positiivista syrjintää. Ei aiheuta toimenpiteitä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 201
Vihreistä on uusi kirja.
Ville Niinistön ajoista alkoi aika, jossa kertomus on ollut tärkeämpi kuin totuus.

Touko Aaltoa on haastateltu: "Vihreissä on ensin päätetty viestintälinja ja sitten mietitty sisällöt."
Touko Aallon mukaan ”vihreiden ydinpiirin raamattuna” on ollut vuonna 2012 ilmestynyt Jonah Sachsin Winning the story wars -teos.Kirjan alaotsikko on ”Why Those Who Tell (and Live) the Best Stories Will Rule the Future”. Siis: miksi he, jotka kertovat (ja elävät) parhaat tarinat, hallitsevat tulevaisuutta.
Vihreiden entinen kansanedustaja ja puoluejohtaja Touko Aalto soimaa oman puolueensa viestintää tällä viikolla ilmestyneen Kertomuksen vaarat – Kriittisiä ääniä tarinataloudesta-kirjan (Vastapaino) haastattelussa.
Kirja arvioi, että niin kutsuttu kertomuskriittisyys on ollut erityisesti vihreille vaikea pala. Puolue on tempautunut kertomusbuumiin muita puolueita aiemmin ja kunnianhimoisemmin. Toisin sanoen vihreät ovat säästelemättä käyttäneet vetoavia kertomuksia ja tarinallisuutta hyödykseen omassa viestinnässään.
Touko Aallon mukaan ”vihreiden ydinpiirin raamattuna” on ollut vuonna 2012 ilmestynyt Jonah Sachsin Winning the story wars -teos.
Kirjan alaotsikko on ”Why Those Who Tell (and Live) the Best Stories Will Rule the Future”. Siis: miksi he, jotka kertovat (ja elävät) parhaat tarinat, hallitsevat tulevaisuutta.
– Vihreissä on ensin päätetty viestintälinja ja sitten mietitty sisällöt. Harjoitetaan identiteettipolitiikkaa ja mietitään, miten tavoittaa mahdollisimman paljon ihmisiä, joissa resonoivat tietyt arvot. Asiakysymykset vaihtuvat lifestyle-viestintään. Politiikkaa seuraamattomat ihmiset voivat samaistua osaksi jotain tarinaa – olla hyvien puolella pahaa vastaan, Aalto sanoo kirjassa.
Tämähän ei ole aivan uutta tietoa niille, jotka ovat ovat suhtautuneet epäilevästi vihreiden toimintaan.
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 724
"Toisin sanoen vihreät ovat säästelemättä käyttäneet vetoavia kertomuksia ja tarinallisuutta hyödykseen omassa viestinnässään."
Eikös koko vihreä-aate perustu noihin satuihin, keksitään utopia ja pidetään sitä totena, ne jotka epäilelevat "sanaa" leimataan populisteiksi, jotta ei tarvitse perustella omaa kantaansa.

Vaikeeta Vihreiden on perustella idealogiansa alkujuuriaan, on sen verran vahvat vaikuttajat... :D
 
juupeliskuupelis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.08.2020
Viestejä
598
Humanitääriset arvot pitäisikin painaa vaakakupissa, eli ei paskottaisi kovalla työllä rakennettua hienoa maata ja lisättäisi tarpeettomasti sosiaalisia ongelmia ja tuotettaisi lisää kärsimystä. Rahallisesta taakasta nyt puhumattakaan.
Ihmiset ja kulttuurit eivät ole samanlaisia eikä samanarvoisia. Näin se vaan on.

Jos vaihdetaan Somalian ja Suomen väestö päittäin, niin ei siinä kauaa mene että Suomi on paskottu ja Somaliasta saatu ihan siedettävä yhteiskunta.

Elämä on.
 
AHPU

VHM
Premium-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
549
"Toisin sanoen vihreät ovat säästelemättä käyttäneet vetoavia kertomuksia ja tarinallisuutta hyödykseen omassa viestinnässään."
Eikös koko vihreä-aate perustu noihin satuihin, keksitään utopia ja pidetään sitä totena, ne jotka epäilelevat "sanaa" leimataan populisteiksi, jotta ei tarvitse perustella omaa kantaansa.

Vaikeeta Vihreiden on perustella idealogiansa alkujuuriaan, on sen verran vahvat vaikuttajat... :D
Natseja... Natseja kaikkialla... :sbandit:

Kirjoituserhe korjattu...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 201
Olen silloin tällöin lukenut Ville Niinistön twiittejä vuosien varrella. Ne yleensä näyttävät populistipoliitikon puheripulilta.
Tänään on yli kymmenen kirjoitusta parissa tunnissa.
Luulisi, että tuossa asemassa poliitikko käyttäisi aikaansa johonkin järkevämpään toimintaan.
Yhtään ainoaa kirjoitusta en nähnyt uudesta vihreitä ruotivasta kirjasta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 632
Kommentti: Vihreisiin iski alakulo – Maria Ohisalolla soi blues

Hyvä kirjoitus Vihreistä. Ääri-ilmastoväki kokee, että puolue ei ota tarpeeksi vakavasti ilmastonmuutosta ja tämä näkyi elokapina mielenosoituksena. Nuori vasemmistolainen sukupolvi on vallannut puolueen ja sieltä on oikeistosiipi savustettu ulos tai ovat kasvaneet ulos puolueesta. Maria Ohisalolle ei näy haastajia, keihäänkärki saa huoletta olla pj, vaikka puolueen kannatus putoaisi alle 10 prosenttiyksikköön. Mielenkiintoista nähdä miten puolueessa suhtaudutaan edellä mainittuihin asioihin ja enteileekö tämä hallituksesta lähdön kanssa, se on entuudesta tuttua Vihreille.
 
Liittynyt
05.04.2017
Viestejä
267
Näemmä vihreät vähän löysänneet ydinvoimakantaansa: Puolueet | Vihreiden ydinvoimakanta loiveni – pian puolue saattaa olla siunaamassa Fennovoiman ydinvoimalan rakentamisluvan hallituksessa

Periaateohjelmastaan poistaneet ydinvoiman vastustamisen, ja Ohisalokin kohtalaisen positiivisena mm. SMR:n suhteen:
Hiljattain puheenjohtaja Maria Ohisalo suhtautui avoimesti esimerkiksi pienydinvoimaan Ylen Ykkösaamun haastattelussa. ”Ajattelen, että meidän periaateohjelmamme mahdollistaa sen, että emme sulje tätä vaihtoehtoa pois”, hän sanoi.
 
AHPU

VHM
Premium-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
549
Näemmä vihreät vähän löysänneet ydinvoimakantaansa: Puolueet | Vihreiden ydinvoimakanta loiveni – pian puolue saattaa olla siunaamassa Fennovoiman ydinvoimalan rakentamisluvan hallituksessa

Periaateohjelmastaan poistaneet ydinvoiman vastustamisen, ja Ohisalokin kohtalaisen positiivisena mm. SMR:n suhteen:
Jaa, onkos se taas jotkut vaalit tulossa... :hmm: Nyt ollaan sitten niin populistia kun se saattaa sataa omaan laariin. Ei ole ollenkaan säälittävää tämä :thumbsup:
 
Liittynyt
05.04.2017
Viestejä
267
Jaa, onkos se taas jotkut vaalit tulossa... :hmm: Nyt ollaan sitten niin populistia kun se saattaa sataa omaan laariin. Ei ole ollenkaan säälittävää tämä :thumbsup:
Jotenkin epäilen, että puoluekokousta pidettäisiin, ja periaateohjelmaa rukattaisiin vain yksittäisiä vaaleja varten. Edellinen näemmä oli artikkelin mukaan vuodelta 2012, joten kai tuo nyt vihreiden politiikkaa ohjannee toiset 8 vuotta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 201
Tai sitten vihreissäkin väki vaihtuu ja mielipiteet elävät ajassa. On sekin mahdollista. Aika näyttää.
Ei asia ole näin. Atte Harjanne on ainoa vihreä, joka on julkisuudessa hyväksynyt asian.

Ne vanhat vihreät, jotka ovat pitäneet ydinvoimavastaisuutta liikkeensä kovana ytimenä, eivät ole myöntäneet väärässä oloaan. Hassi ja Soininvaara yrittävät selittää, että ovat vastustaneet ydinvoimaa, koska huono vanha teknologia. Yrittävät pestä mustaa valkoiseksi. Olivat vuosikymmenien ajan väärässä ja aiheuttivat paljon pahaa ilmastolle. Siellä ne Soininvaara, Hassi, Hautala jne. edelleen vaikuttavat.
Vihreät ovat olleet tiedevastaisia. Lähes kaikki vihreiden kannattajat luulevat, että ydinvoima saastuttaa.

Tosiasia on, että vihreät ovat ydinvoimaa vastustaessaan eri puolilla Eurooppaa edistäneet kivihiilen polttamista ja ilmaston huononemista.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
Näemmä vihreät vähän löysänneet ydinvoimakantaansa: Puolueet | Vihreiden ydinvoimakanta loiveni – pian puolue saattaa olla siunaamassa Fennovoiman ydinvoimalan rakentamisluvan hallituksessa

Periaateohjelmastaan poistaneet ydinvoiman vastustamisen, ja Ohisalokin kohtalaisen positiivisena mm. SMR:n suhteen:
huvittavaa sikäli, että monet äänestävät tai ovat äänestäneet vihreitä vain ja ainoastaan ydinvoimavastaisena luontoarvoisena puolueena ja lähinnä sen feministivasemmistolaisuudesta huolimatta. Nyt on sitten kaksi identtistä peluria markkinoilla, joista toinen on naamioinut punalipun vihreäksi :think: Seuraavaksi Maria kaivaa sirpin ja vasaran raivatakseen Vuotoksen tekoaltaan huh?
 
Liittynyt
25.10.2018
Viestejä
664
Kannattavatkohan vihreät saria lakia? Ainakin ottavat tänne mielellään saria lakia kannattavaa porukkaa. Onko tämä sitä suvaitsevaisuutta parhaimmillaan?
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Ne vanhat vihreät, jotka ovat pitäneet ydinvoimavastaisuutta liikkeensä kovana ytimenä, eivät ole myöntäneet väärässä oloaan. Hassi ja Soininvaara yrittävät selittää, että ovat vastustaneet ydinvoimaa, koska huono vanha teknologia. Yrittävät pestä mustaa valkoiseksi. Olivat vuosikymmenien ajan väärässä ja aiheuttivat paljon pahaa ilmastolle. Siellä ne Soininvaara, Hassi, Hautala jne. edelleen vaikuttavat.
Soininvaaran vähän erilainen kuin Hassi.

Hassista jäänyt mielikuva että tavoitteet on vähän eri tasolla, joten ydinvoiman vastustaminen varmaan sopii tämänkin päivän ohjelmaan.

Aikoinaan co2 ei ollut se juttu, kun mainitut nimet oli nuoria. Enkä usko että silloin tai nytkään pitävät ydinvoimaa hiilen vaihtoehtona, vaan suorastaaan vastustavat vaihtoehtoja,eli ajavat kummakkin ja monenmuunkin alasajoa.

Eli ei tuossa mitään myöntämistä, hiilelle tullut vain lisää haittoja (jotka koarvanneet sen 80 luvun haitat), ydinvoiman haitat ei ole mihinkään kadonneet.

Vihreät ovat olleet tiedevastaisia. Lähes kaikki vihreiden kannattajat luulevat, että ydinvoima saastuttaa.
Vihreät ei niinkään ole tiedevastaisia, vaan mielestään päinvastoin.
"tiede" on toki tehokas konsti perustella ja ajaa kantojaan. Ydinvoimassa on käytetty paljon pelottelua ja uskon että ilmeisen tietoista harhaanjohtamista.

Tosiasia on, että vihreät ovat ydinvoimaa vastustaessaan eri puolilla Eurooppaa edistäneet kivihiilen polttamista ja ilmaston huononemista.
No tuskin niiden tavoite on ollut kivihiilen polttaminen, ymmärtääkseni vastustavat myös sitä voimakkaasti.

Kansallisesti vihreiden politiikka on toki johtanut poliittisiin päätöksiin joiden seuraukset ovat kalliita niin taloudellisesti kuin ympäristölle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 201
Vihreät ei niinkään ole tiedevastaisia, vaan mielestään päinvastoin.
Vain yksi esimerkki:
"Vuonna 2001 Hautala sai Suomen Homeopaatit Ry:n Simelia-palkinnon ennakkoluulottomasta työstä homeopatian aseman parantamiseksi Suomessa ja koko Euroopassa. Hautala ajoi myös homeopaattisten lääkeaineiden saatavuutta parantavaa lakialoitetta.[9] "

Sitten se ydinvoiman vastaisuus vuosikymmenien ajan.
Se ei perustunut tieteeseen.

No tuskin niiden tavoite on ollut kivihiilen polttaminen,
Tällaista ei kai kukaan väitä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 374
Vihreät ovat olleet tiedevastaisia. Lähes kaikki vihreiden kannattajat luulevat, että ydinvoima saastuttaa.
Kyllä se ydinvoimakin saastuttaa. Paljon vähemmän kuin monet muut energianlähteet mutta esimerkiksi uraanin louhinta ja jalostaminen tuppaa kyllä aiheuttamaan saasteita.
Sitten ydinvoimassa on myös se ydinjäte jonka osalta mennään siihen että mikä on saasteen määritelmä. Kyseessä on erittäin haitallista materiaalia jonka käsittely vaatii paljon vaivaa ja aikaa (kirjamellisesti tuhansia vuosia) mutta kai teknisesti se on saastetta vasta sitten kun sitä pääsee vuotamaan luontoon. Jota tosin maailmalla on tapahtunut useaan otteeseen. Ja vaikkakin Suomessa ollaan ainakin viime vuosina oltu hyviä tuon suhteen niin en yhtään ihmettelisi vaikka maailmalla olisi suomalaista ydinsaastetta luonnossa.
Sitten toki on ne saasteet mitä syntyy kun joku menee pieleen ydinvoimalassa.

Että joo, sanoisin että ajatus siitä että ydinvoima ei saastuta on virheellinen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 201
Että joo, sanoisin että ajatus siitä että ydinvoima ei saastuta on virheellinen.
Olet oikeassa. Luet muita kuin piru raamattua. Kaikki saastuttavat jollakin tavalla.
Saivartelusi ei poista sitä tosiasiaa, että vihreät ovat olleet tiedevastaisia vuosikymmenien ajan ( esim. homeopatia ).

Ydinvoima ei tapa niin kuin kivihiili. Vihreiden politiikan takia Euroopassa poltetaan hiiltä tänä päivänäkin paljon enemmän kuin olisi tarpeellista.

1606665567491.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 109
Vihreät, suomen ilmastohaitallisin puolue jälleen vauhdissa.

Halutaan kieltää, rajoittaa ja verottaa uusiutumattoman luonnonvaran (puu) käyttöä => sen tilalta pitäsi sitten käyttää enemmän uusiutumattomia luonnonvaroja.

Pitää kyllä ihmetellä, että kuinka nuo voivat olla noin typeriä, että kuvittelevat, että kieltämällä täällä kaikki luonto pelastuu (kun tosiasiassa siitä seuraa vain se, että muualla luontoa kulutetaan senkin edestä).

Suomalainen metsätalous on todella ympäristöystävällistä. Metsä kasvaa takaisin parissakymmenessä vuodessa, ja kasvaessaan sitoo paljon hiilidioksidia. Mitä tehokkaamin suomen metsät käytetään, sitä vähemmän tarvii käyttää esim. fossiilisia polttoaineita.

Ja mitä enemmän rakennetaan puusta, sitä vähemmän tarvii rakentaa betonista, jonka tuottaminen aiheuttaa todella suuret hiilidioksidipäästöt.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.09.2017
Viestejä
2 142
Pitää kyllä ihmetellä, että kuinka nuo voivat olla noin typeriä, että kuvittelevat, että kieltämällä täällä kaikki luonto pelastuu (kun tosiasiassa siitä seuraa vain se, että muualla luontoa kulutetaan senkin edestä).
Tää vaatii kyl jonkun paremman perustelun.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 915
Mitenköhän ajattelivat kolmannen Suomen metsistä suojella kun valtiollakaan ei ole kuin Suomen 26 % metsistä lopun ollessa yksityisillä. Vaikka kaikki valtion metsät suojeltaisiin niin yksityisiäkin täytyisi suojella. Miten ajattelivat toteuttaa? Pakolla vai maksettaisiinko metsänomistajille kenties metsien tuottoa vastaava summa?
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
2 384
Itse olen sitä mieltä että avohakkuut olisi täysin kiellettävä, jollei jokin metsä tauti vaadi avohakkuuta.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 685
Viestejä
4 188 794
Jäsenet
70 780
Uusin jäsen
Tauno.T

Hinta.fi

Ylös Bottom