Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Niin kauan kuin USA on Natossa niin käsittääkseni eivät voi luistaa velvollisuuksistaan.

Usko pois, kyllä ne jotain keksii, tai vähintään poistuvat Natosta. Kyllähän tuon Trumpin puheet on pitempään jo olleet siihen suuntaan että kaikista sopimuksista voidaan luopua. Ottaa oppia tuolta idoliltaan joka tuossa itänaapurissa kikkailee
 
Niin kauan kuin USA on Natossa niin käsittääkseni eivät voi luistaa velvollisuuksistaan.
Mistä velvollisuuksista? Tottakai voivat. Tosin siinä vaiheessa Nato sellaisenaan lakkaa olemasta, mutta se tuskin Trumpia kiinnostaa. Jutut ja toimenpiteet ovat sellaisia, että mistäpä sitä tietäisi, vaikka Naton hajoaminen olisi tavoitteenakin.
 
Niin kauan kuin USA on Natossa niin käsittääkseni eivät voi luistaa velvollisuuksistaan.
Mitä velvollisuuksia tarkoitat? Kansainväliset sopimukset on vain herrasmies sopimuksia. Ei ole mitään, joka pakottaa noudattamaan sopimusta. Maine toki menee. Mutt mikään ei jenkkejä pakota osallistua NATOn toimintaan. Niillä kyllä on tarve eurooppalaisille tukikohdille ja mutta meidän pitäisi arvioida, onko niitä enää järkevä pitää täällä.
 
Historia on näyttänyt, että jenkit voivat tehdä aika pitkälti mitä ikinä haluavatkaan, eikä kellään ole siihen paljon mitään nokan koputtamista.

Usko pois, kyllä ne jotain keksii, tai vähintään poistuvat Natosta. Kyllähän tuon Trumpin puheet on pitempään jo olleet siihen suuntaan että kaikista sopimuksista voidaan luopua. Ottaa oppia tuolta idoliltaan joka tuossa itänaapurissa kikkailee

Mistä velvollisuuksista? Tottakai voivat. Tosin siinä vaiheessa Nato sellaisenaan lakkaa olemasta, mutta se tuskin Trumpia kiinnostaa. Jutut ja toimenpiteet ovat sellaisia, että mistäpä sitä tietäisi, vaikka Naton hajoaminen olisi tavoitteenakin.
Joo tiedän kyllä, mutta puhuinkin että näin PERIAATTEESSA. Tosin taitaa olla USAlla veto-oikeus konfliktitilanteissa.
 
Niin toisaalta herää kysymys että jos kerran USA ei nyt ole Eurooppaa kumminkaan puolustamassa niin mikä tarve Ukrainalla on päästä enää Natoon? Jos Nato on edelleen yhtä kuin USA niin silloin luulisi olevan se ja sama Ukrainalle ovatko Natossa tai ei jos USA on nyt Trumpin sanoin vahvistanut että ei ole laittamassa joukkojaan edes rauhanturvaajiksi Ukrainaan.
Sillä pääsisi Nato liittouman järjestelmiin. Kahdenvälisen sopparit muiden Nato maiden kanssa ei integroisi läheskään yhtä tehokkaasti. (*

Vielä parivuotta sitten oltiin potikimassa Turkki pois Natosta, kukaan ei uskonut että jenkeistä tulee Naton riippakivi, josta pitäisi päästä eroon. Mutta tällä tahdilla Trump on se joka tarvii Nato kumppaneita ja vetää Erdoganit, ja Ukraina lupaa pohtia paluttavansa jonkun transun, ja Kreikka ja Italia lupaa lentokenttä aikaa lähi-idän operaatiota varten.

(*
Edit Suomella oli ennen liittymistä tiivistä yhteistyötä ja kumppanuutta, Ukrainaan nähden tiivistä yhteensopivuutta, mutta silti jäsenyys olisi iso harppaus.
 
  • Tykkää
Reactions: JES
Parastahan olisi tietysti se, että Ukraina kykenisi valmistamaan oman ydinaseen. Siinä saisi sitten diilintekijäkin raapia onttoa päätään.
Ydinaseen kehittämistä tässä kannattaisi harkita yhden jos toisenkin maan, Kanadasta ja Tanskasta lähtien... Suomen nyt tietenkin.

Mihinkään muuhun ei enää oikein voi luottaa, mutta ydinpelotteeseen kyllä voi jossain määrin luottaa.

Ja mun mielestäni maailman todellisten, vahvojen demokratioiden kannattaisi perustaa uusi oma järjestö, liittyen talouteen, puolustukseen ja kaikenlaiseen yhteistyöhän yhä enemmän natsistuvan maailman puristuksessa. Sinne ei millään trumpistaneilla tai unkareilla olisi mitään asiaa.
 
Ydinaseen kehittämistä tässä kannattaisi harkita yhden jos toisenkin maan, Kanadasta ja Tanskasta lähtien... Suomen nyt tietenkin.

Mihinkään muuhun ei enää oikein voi luottaa, mutta ydinpelotteeseen kyllä voi jossain määrin luottaa.

Ja mun mielestäni maailman todellisten, vahvojen demokratioiden kannattaisi perustaa uusi oma järjestö. Sinne ei millään trumpistaneilla tai unkareilla olisi mitään asiaa.
Kyllä, Suomikin tarvitsee oman ydinaseen. Tosin jos saan veikata, niin Suomen päättäjät, omiin muroihinsa kusijat, eivät ole tällaista asiaa edes harkinnut.
 
NATOssa eivät voi luistaa mutta Ukrainan kanssa ei oo väliä jos tekee diilin ryssien kanssa. Siihen mitään velvollisuuksia ole.

Anteeksi, miksi eivät?

JD Vance jo aikaisemmin uhkaili, että jos Muskin yhtiöille ei anneta erivapauksia EU-lainsäädännösrä, niin NATO-liittolaisia ei auteta.
 
Kyllä, Suomikin tarvitsee oman ydinaseen. Tosin jos saan veikata, niin Suomen päättäjät, omiin muroihinsa kusijat, eivät ole tällaista asiaa edes harkinnut.
Natossa on USA lisäksi muita ydinasevaltioita, sellaisiakin millä todellinen vastaiskun pelote.
Suomella tai Ukrainalla olisivat tehotonta rahankäyttöä, sillä panoksella enemmän uskottaa muuta puolustusta.
 
Kyllä tässä Eurooppakin saa katsoa peiliin, kylmän sodan jälkeen eletty ruususen unta ja sotilaallinen voima lamaannutettu. Ei ole miehiä, aseita, ammuksia, kalustoa, johtajuutta, poliittista tahtoa jne. Sota on kestänyt kohta kolme vuotta ja saadaan kaavittua kasaan 500000 tykistöammusta vuodessa. Aikaa oli, se hukattiin, lukuisia kertoja. Si vis pacem, para bellum.
 
Natossa on USA lisäksi muita ydinasevaltioita, sellaisiakin millä todellinen vastaiskun pelote.
Suomella tai Ukrainalla olisivat tehotonta rahankäyttöä, sillä panoksella enemmän uskottaa muuta puolustusta.
Muuten kyllä, mutta kun on katsellut noiden liittolaisten touhuja, niin ei hirveästi luottoa herätä. Pelote siihen, että olisi kyky hävittää Moskova ja Pietari, riittäisi siihen, että Venäjän ei kannata lähteä sohimaan. Siinä tilanteessa ei olisi kuin häviäjiä. Ja vaikka Venäjä viittaisi kintaalle asiasta, niin lännessä pelko ydinsotaa kohtaa on niin suurta, että Suomeen olisi tämän välttämiseksi laitettava joukkoja. Ydinase toimisi myös täten eräänlaisena vakuutena saada liittolaisten joukkoja Suomeen.
 
Viimeksi muokattu:

Venäjällä on käytännössä vain 2 asutuskeskusta ja jos ne tuhoaa niin jäljellejäävä osuus on kaalipeltoa.
 
Natossa on USA lisäksi muita ydinasevaltioita, sellaisiakin millä todellinen vastaiskun pelote.
Suomella tai Ukrainalla olisivat tehotonta rahankäyttöä, sillä panoksella enemmän uskottaa muuta puolustusta.
Siihen ei todellakaan voi luottaa, että Britannian tai Ranskan ydinpelote meitä auttaa tosipaikan tullen. Etenkään Ranskan, jossa putinistiset voimat on olleet hyvinkin lähellä vallankahvaa.

Mihinkään ei voi luottaa. Ruotsiin ja Viroon ehkä just ja just. Omaan ydinpelotteeseen voi luottaa.
 
Muuten kyllä, mutta kun on katsellut noiden liittolaisten touhuja, niin ei hirveästi luottoa herätä. Pelote siihen, että olisi kyky hävittää Moskova ja Pietari, riittäisi siihen, että Venäjän ei kannata lähteä sohimaan. Siinä tilanteessa ei olisi kuin häviäjiä.
Pienille maille paras , tehokkain ydinasepelota on uskottava kumppani jolla vastaiskupelote.

Jos sieltä idiootti tänne hyökkää, niin parasta on se että pystytään ilman ydinasetta puolustaan ja torjumaan hyökkäys. Paras tietenkin jos puolustus on niin uskottava että kukaan ei yritä hyökätä. En siis usko jonkin ydin pommin sitä tarjoavan yhtä hyvin kuin sen resurssin lisääminen muuhun puolustukseen.

Jos kimppa hanke painaa kustannuksia, esim pohjoismaiden kesken, ja Ukraina kimppaan.

Ukrainalla oma olisi vielä huonompi, valtava kustannus yrittää pitää pelotetta yllä, menisi samoihin punaisiin viivoihin jonka jälkeen, mutta mitä sitten jos viiva ylitetään.
Entä sitten jos se pelote ei toimikkaan, joko vihollinen on sen deaktivoinut suoraan, tai välillisesti, jolloin seuraus on käänteinen.
 
Yhdysvallat kyllä vaan nolaa itsensä pahemman kerran, jos "neuvottelevat" jonkun paskan diilin. Eihän Ukraina tietenkään suostu siihen ja jatkavat vaikka tarvittaessa ilman Yhdysvaltojen tukea.
Mitä vähemmän Yhdysvallat tukee Ukrainaa ja Euroopassa pelätään Venäjää, sen enemmän me joudutaan haalimaan kalustoa itsellemme ja ottamaan vastuuta omasta turvallisuudesta (maksaa rahaa)... Valmiuksia ei ole tuota kalustoa valmistaa itse nopealla tähtäimellä, niin ei varmaan tarvi miettiä montaa kertaa keneltä niitä mahdollisesti ostetaan. Amerikkaa johtaa bisnesmies joka toistamiseen sanoi America First, varoitusmerkit olivat ilmassa jo hyvän aikaa. (kolme vuotta hälytyskellot vinkunut ilmahälytyksen lailla ja täällä kaivellaan munia.)
 
Viimeksi muokattu:
Ukrainalla oma olisi vielä huonompi, valtava kustannus yrittää pitää pelotetta yllä, menisi samoihin punaisiin viivoihin jonka jälkeen, mutta mitä sitten jos viiva ylitetään.
Entä sitten jos se pelote ei toimikkaan, joko vihollinen on sen deaktivoinut suoraan, tai välillisesti, jolloin seuraus on käänteinen.
Jos Ukrainailla olisi oma ydinase, niin lännen olisi pakko jatkaa Ukrainan tukemista konventionaalisin keinoin, koska missään muualla ydinsotaa ei pelätä niin paljon, kuin lännessä. Siinä jos Ukraina uhkaa luhistua, niin lännen olisi kenties laitettava myös joukkonsa Ukrainaan, koska se ydinsota pelottaa heitä edelleen. Jopa Yhdysvallat joutuisivat taipumaan, olkoon siellä mikä idiootti tahansa johdossa, kuten nytkin on.
 
. Omaan ydinpelotteeseen voi luottaa.
Mikä saa sinut siihen luottamaan ? Miksi se olisi parempi kuin panostaminen muihin vaihtoehtoihin.

Suomen kaltaisella maalle se vaatisi jonkin UK, tasoisen pelotteen, sellaisen että kykyä iskeä takaisin, sieltä voi haarukoida ylläpitobudjettiä. Mutta ei se siis takaa koskemattomuutta, on vain jonkinlainen pelote siihen ettei joku puolihullu iske ydinaseilla. Eli se raha olisi pois siitä puolustuksesta, siitä uskottavast pulutuksesta mikä estäisi olemassa olossa tänne hyökkäämisen ja jos siltkin joku hyökkäisi niin sillä se perinteisellä torjuttaisiin.

Ei ydinasevaltio millään ydinaseilla ensi ydinasen iskua tee, jenkit kerran teki, ei sen jälkeen. Joku sekopää voi uhkailla ja luoda tilanteet entäs jos sittenkin, niin mekin voitaisiin, mutta jos putin rynnin perinteisin rajan yli, niin ei me ydinaseille iskettäisi takaisin. Sillä on se vastaisku pelote.

Jos ja kun ne miljardit olisi pois siitä oikeasta puolustuksesta niin olisimme heikompi, entäs sitten jos vihollinen on deaktivoinut sen meidän ydinkärjen ?
 
Jos Ukrainailla olisi oma ydinase, niin lännen olisi pakko jatkaa Ukrainan tukemista konventionaalisin keinoin, koska missään muualla ydinsotaa ei pelätä niin paljon, kuin lännessä. ...
Jos sille olisi jäänyt neuvosto perintönä, niin sillä ei olisi sitä pelotettu ollut siinä vaiheessa kun putin aloitti erikois operaation.
 
Näin tässä nyt sitten taisi käydä, että ryssä saa pitää valtaamansa maat, jenkit ryövää Ukrainan puolelle jäävät luonnonvarat, ja Eurooppa saa jatkossa huolehtia konventionaalisesta puolustuksestaan itse, t. jenkkien puolustusministeri. Eli tarkoittaako että eivät salli ryssän käyttää ytimiä, mutta muuten joudutaan hoitamaan sotiminen itse? Meinaakohan Eurooppa joskus herätä todellisuuteen, vai jakautuuko kahtia "ryssän naapurimaat" ja "muu Eurooppa?"

Samaan aikaan Tanskan sotilastiedustelu varoittaa että ryssät kykenee Ukrainassa sotimisen loputtua:

-puolen vuoden päästä taistelemaan paikallissotaa naapurimaassaan
-kahden vuoden päästä alueelliseen sotaan useita Itämeren alueen maita vastaan
-viiden vuoden päästä laajamittaiseen sotaan Euroopan mantereella

Jokohan sitä ottaisi lopputilin ja käyttäisi viimeiset elinvuotensa tai pahimmillaan -kuukautensa johonkin muuhun kuin työntekoon.
 
Mulla on ollut Trumpista koko ajan huonot fiilikset, ja kaikki pahimmat pelot tässä varmaan on toteen käymässä. Äijä on juuri niin Putinin tossun alla kuin jo 2016 osattiin epäillä.

Ukrainan kannattaisi "katsoa bluffi" ja kieltäytyä hölmöistä diileistä. Tai kieltäytyä ottamasta hölmöjä diilejä edes neuvottelujen lähtökohdaksi. Trumpin ympärillä saattaisi sisäpoliittinen vanne kiristyä omienkin toimesta. Tuskin se voi määräänsä enempää Putinin persettä nuolla, ei sitä jenkkilässä nyt ihan hyvällä katsota, rajansa kaikella. Puhumattakaan sitten aseteollisuudenkin intresseistä.
 
Ukrainalle pitkä neljävuotta, ensin varmaan pelaa aikaa, katsoo Trumpin kortit, Trump alkaa uhkaileen tulleilla, pakotteilla sun muilla Ukrainaa, siinä vaiheessa kun jenkeistä alkaa virtaa apua putinille on Ukraina pakotettu rauhaan

Joku viikko sitten oli toiveita että jos se Trump sittenkin olisi lännen puolella, ukrainan puolelle, ja joku ässä hihassa missä pakottaisi putinin rauhaan. Nyt sitten nekin naamiot tiputettu, tai paremmin nekin lasit.

Edit, Trump ketjusta
Olen pyytänyt ulkoministeri Marco Rubioa, CIA John Ratcliffen, kansallisen turvallisuuden neuvonantajan Michael Waltzin ja suurlähettilään ja erityislähettilään Steve Witkoffin johtajaa johtamaan neuvotteluja, jotka mielestäni ovat menestyviä.

Ulkoministeri on jo laukonut olevansa putinin puolella, mitäs ulostuloja noilta muilta, CIAssa ilmeisesti vielä joku töissä.
Edit2
Waltz ilmeisesti viestinyt USA ukraina tuen loppumisesta, toisteleeko Trumpin tahtoa, vai toisin päin
Witkoffin poliittinen ja diplomaatti ura Trumpin apurina, muuten kiinteistö taustaa. Nykyin Trumpi lähi-idän edustaja, tiedä sitten mikä rooli Gazan lomakohde suunnitelmissa. Oli mukana rauhan neuvotteluissa.
 
Jokohan sitä ottaisi lopputilin ja käyttäisi viimeiset elinvuotensa tai pahimmillaan -kuukautensa johonkin muuhun kuin työntekoon.
Kieltämättä käynyt mielessä. Jos mitään ei tapahdukaan niin olisipa ainakin kerrankin kunnolla vapaa-aikaa.
 
Venäjällä on käytännössä vain 2 asutuskeskusta ja jos ne tuhoaa niin jäljellejäävä osuus on kaalipeltoa.
Tällä logiikalla koko pohjoismaissa ei ole asutuskeskuksia.
Alla listattu yli miljoonan asukkaan kaupungit venäjällä.

1280px-Cities_of_Russia_with_over_1_million_people.svg.png
 
Tällä logiikalla koko pohjoismaissa ei ole asutuskeskuksia.
Alla listattu yli miljoonan asukkaan kaupungit venäjällä.

1280px-Cities_of_Russia_with_over_1_million_people.svg.png
Yksi pohjoismaalainen vastaa kymmentä ryssää.
 
Tällä logiikalla koko pohjoismaissa ei ole asutuskeskuksia.
Alla listattu yli miljoonan asukkaan kaupungit venäjällä.

1280px-Cities_of_Russia_with_over_1_million_people.svg.png
Siis tuostahan juuri käy ilmi että kahdessa suurimmassa on enemmän väkeä kuin neljässätoista seuraavassa kaupungissa. Venäjä on siis lähes täysin noiden kahden kaupungin varassa taloudeltaan ja poliittisesti.
 
Erikoisia käänteitä näyttää eilen olleen. Jos nyt tuosta CNN:n analyysistä oikein käsitin, Zelenskyi odotti tapaavansa Trumpin/USAn edustajan ennen kuin neuvottelut putinin kanssa alkaisivat ja että eilen olisi odottanut keskustelevansa näistä tulevista neuvotteluista, mutta Kiovaan saapuikin USA:n Valtiovarainminsteri Besset 'taloudellinen sopimus' kainalossaan, jonka tulkitsisin itse jonkinlaiseksi kaivosdiiiliksi tai vastaavaksi. Kun allekirjoitusta ei saatu paperiin heti, USA:n puolustusministeri ilmoitti kantansa että Ukraina ei tule saamaan maa-aluitaan takaisin eikä sillä ole mahdollisuutta NATO- jäsenyyteen ja samalla kerrottiin että Trump on jo neuvotellut putinin kanssa. No, myöhemmin illalla ja tänään selvinnyt että ei Trumpin ja putinin välisistä neuvotteluista ole tiennyt etukäteen Europassa ilmeisesti juuri kukaan, vaikka sellaisesta on huhuiltu tapahtuneen jo viimeviikon alusta lähtien.

"Yet Zelensky cut a reduced figure on stage alongside US Secretary of the Treasury Scott Bessent on Wednesday in Kyiv. He had hoped to meet US President Donald Trump in person to discuss a wide-ranging vision of peace, after the US president suggested Friday they might meet imminently, and his team immediately set about trying to schedule it. Instead he was presented with what Zelenksy called “serious people” – and a largely financial deal handed over by Bessent, the US billionaire turned money-man, which he didn’t sign.

It was during Bessent’s brief visit that news broke Trump had been busy elsewhere: holding perhaps his second phone call in recent days with Russian President Vladimir Putin. Trump had said Saturday they had spoken earlier, but the Kremlin declined to confirm it."

Nyt vaan ruvetaan odottamaan sitä että Trumppi alkaa vaatimaan korvauksia jo toimitetuista kalustoista ja se pitää maksaa mineraaleina. Zele ei tähän suostu ja rumppi rupee uhkailemaan vastatoimilla että tarvittaessa otetaan omat pois vaikka sotilaallisesti koska mineraalit kuuluu jenkeille. Ja putte vaan hieroo käsiään.
 
Tuskin Putin sitä haluaa että jenkkisotilaita ilmestyy Ukrainaan, oli näiden tarkoitus sitten mikä hyvänsä...

Isompi vaara on siinä, että USA alkaa purkamaan pakotteita.
 
Kiovaan saapuikin USA:n Valtiovarainminsteri Besset 'taloudellinen sopimus' kainalossaan, jonka tulkitsisin itse jonkinlaiseksi kaivosdiiiliksi tai vastaavaksi.
Ukrainalainen Suspline kirjoitti hetki sitten, että Ukrainalle on tarjottu sopimusluonnosta harvinaisista maametalleista. Tämä siis ilmeisesti se eilinen Bessetin paperi johon USA oli odottanut savansa allekirjoituksen samantien. Ukraina ei ole halunnut laittaa lukematta nimeä alle ja puhuu nyt sopimusluonnoksesta jonka sisältöä tutkivat.

"The Ukrainian side is now analyzing the draft of a financial agreement with the United States on rare earth minerals. The answer is planned to be provided in Munich at the stage of meeting with US Vice President Jay De Wence.
This was reported to Suspilne by sources in the Office of the President.

According to the source, during a telephone conversation, President Zelensky told President Trump that Ukraine had received a draft of the agreement and began to analyze the proposal, and the answer will be in Munich at the stage of meeting with the vice president.

“We are preparing to do everything as efficiently as possible to give as much benefit to Ukraine and America as possible and to make it a success. President Trump himself did not appeal to sign this agreement, the discussion was with the US Treasury Secretary. President Trump took everything positively in the conversation,” the source said."

Nyt vaan ruvetaan odottamaan sitä että Trumppi alkaa vaatimaan korvauksia jo toimitetuista kalustoista ja se pitää maksaa mineraaleina. Zele ei tähän suostu ja rumppi rupee uhkailemaan vastatoimilla että tarvittaessa otetaan omat pois vaikka sotilaallisesti koska mineraalit kuuluu jenkeille. Ja putte vaan hieroo käsiään.
Jotenkin mielikuva että jotain tuollaista olisi jo heitellyt.

Trumpi meuhkaamisella kaivaa itselleen ja jenkeille vain isompaa kuoppaa. Nuo kantautuu kotimaahan kannattajille, että kansaivälisille kuuluijoille. Mista seuraa se että fanien eessä vaikeampi peruutella, kaikki on vain heittoa ja se nyt jää sinne takaraivoon. zompi lauma vain tyhmenee. Kansainvälisesti jokainen heitto vain rapauttaa ukon uskottavuutta.

Jenkeille tulevaisuuden kannalta, sitten kun joku yrittää tehdä jenkeistä oikeasta jälleen mahtavan, niin siellä raahattavana tuo Trumpin myrkyttämä zompilauma joilla äänioikeus.

Narkkit siihen verrattuna harmittomia, niiltä katoaa äänioikeus kuoleman myötä, sitä ennen kyky.
 
Tuskin Putin sitä haluaa että jenkkisotilaita ilmestyy Ukrainaan, oli näiden tarkoitus sitten mikä hyvänsä...

Isompi vaara on siinä, että USA alkaa purkamaan pakotteita.
Putte on niin puun ja kuoren välissä että voi hyvinkin olla tehnyt rumpin kanssa "diilin" että jenkit saa tulla rällästämään, pääasia että ukraina hävitetään. Sitten on taas seuraavan liikkeen aika ja mikä se sitten lieneekään. Toi on niin kieroa touhua "diileineen" että mikään ei enää yllätä.
 
Ukrainalainen Suspline kirjoitti hetki sitten, että Ukrainalle on tarjottu sopimusluonnosta harvinaisista maametalleista. Tämä siis ilmeisesti se eilinen Bessetin paperi johon USA oli odottanut savansa allekirjoituksen samantien. Ukraina ei ole halunnut laittaa lukematta nimeä alle ja puhuu nyt sopimusluonnoksesta jonka sisältöä tutkivat.

"The Ukrainian side is now analyzing the draft of a financial agreement with the United States on rare earth minerals. The answer is planned to be provided in Munich at the stage of meeting with US Vice President Jay De Wence.
This was reported to Suspilne by sources in the Office of the President.

According to the source, during a telephone conversation, President Zelensky told President Trump that Ukraine had received a draft of the agreement and began to analyze the proposal, and the answer will be in Munich at the stage of meeting with the vice president.

Tässä odottelen Zelenskyltä paria matkaa, ensin Brysseliin, sen jälkeen Pekingiin. Tarjouskilpailu.
 
Ukrainalainen Suspline kirjoitti hetki sitten, että Ukrainalle on tarjottu sopimusluonnosta harvinaisista maametalleista. Tämä siis ilmeisesti se eilinen Bessetin paperi johon USA oli odottanut savansa allekirjoituksen samantien. Ukraina ei ole halunnut laittaa lukematta nimeä alle ja puhuu nyt sopimusluonnoksesta jonka sisältöä tutkivat.
No jo on tavat kuin jollakin oveen koputtelevalla remonttimyyjällä. Nyt äkkiä nimi paperiin, kun se on edullista just nyt. Ei tarjoata enää samaa huomenna. Tossa kohtaa olisi pitänyt katsoa se 300 elokuva ja "This is Sparta" potkulla ukko kuoppaan. Euroopan on aika haistattaa Trumpetille veet ja mennä puolustamaan Ukrainaa ja korvauksena ottaa Venäjältä puskurivyöhyke, joka miinoitetaan ettei olla ihan heti läpi tulemassa.

On toi diilimies kyllä aikamoinen käärmeöljykauppias. Basaarikauppa olisi hänen oikea työpaikkansa.
 
Tässä odottelen Zelenskyltä paria matkaa, ensin Brysseliin, sen jälkeen Pekingiin. Tarjouskilpailu.
Mahdollista toki, mutta kykeneekö noista kumpikaan tarjoamaan samanlaista sotilaallista ja neuvotteluapua kuin USA ja kuinka luotettavaa tai uskottavaa sen olisi? No tietysti USAnkin luotettavuus kokenut inflaatiota tässä viimeisten parin viikon aikana jo.

Oli tuo Suspilnen uutinen asiasta päivittynyt jo pariin kertaan. Kyllä siellä tosiaan 500 miljardin sopimusta oli tarjottu allekirjoitettavaksi vastineeksi USAn sotilaallisesta avusta, ja Ukraina kuulemma vastaa vielä tämän viikon aikana tähän sopimusluonnokseen. Jos nyt saavat sopimuksen aikaiseksi niin eiköhän ainakin ne tulevat kaivosalueet siirry USAn puhueissa Ukrainalle palautettaviksi ja ehkäpä NATOnkin ovensaranat rasvattu uudelle jäsenelle.
 
No en vakavissaa, mutta jos nyt leikiksi mennyt, niin ...

Trumpin hallinto ei ole uskottava, jos sen tarjous on antautuminen putinin ehdoilla ilman turvatakuitu . Xi hallinto on uskottavampi, ei ole putinin sätkynukke, vaan vaikutusvaltaa siihen. Jos haluaa niitä luonnonvaroja, niin pitää vähän katsella niitä rajoja sillä silmällä. Toki riistäjä sekin, mutta jos ei ole valittavana kuin huonoja.

Siis 500 miljardin avustus pakettia, vastineeksi venäjälle luovutetuista maista ja luonnon varoista?

Ehkä kannattaa kysyä tarjous myös muilta.

CIA väki on lomalla, niin tärkeintä että synnyttää Trumpille mielikuvan että Xi valmis tarjoamaan ihan vain estääkseen Trumpin leikit. Xi kannattaa myös ymmärtää että jos alueet jää putinille ja sinne Xi lähtee kaiveleen, niin varoittaa alueen epävakaudesta.

Eurooppa kankea ja hidas , mutta jos euroopalle sysätään turvatakuut, jälleen rakenntaminen, ja kohta myös ne lähi-idän uudet lieveilmiöt, niin kyllä eurooppalaisille maille Kanada, Meksiko , Australia mukaan lukien kannattaisi tarjota omaa pakettia. Ukrainalaisille varmaan helmpompi myydä.
 
Siis 500 miljardin avustus pakettia, vastineeksi venäjälle luovutetuista maista ja luonnon varoista?
"On February 12, Trump said that Ukraine "essentially agreed" to provide the United States with access to rare earth metals for $500 billion as a fee for military assistance that Washington provided to Kiev."

Tuossa tuo tämänhetkinen uutinen eli 500 miljardin arvosta maametalleja USAlle vastineeksi sotilasavusta määrältään X. Kyllä tarjousta kannattaa tietysti aina kysyä useammaltakin taholta, mutta vaikuttaa siltä että tuosta kaivosteollisuudesta on jo aika pitkälle neuvoteltu USAn kanssa. ilmeisesti yllätyksenä Ukrainalle tuli vain se että valmis sopimus lyötiin nopeasti tai ensimmäiseksi eteen ja USAlle se että sitä ei allekirjoitettu samantien.

Eurooppa kankea ja hidas , mutta jos euroopalle sysätään turvatakuut, jälleen rakenntaminen, ja kohta myös ne lähi-idän uudet lieveilmiöt, niin kyllä eurooppalaisille maille Kanada, Meksiko , Australia mukaan lukien kannattaisi tarjota omaa pakettia. Ukrainalaisille varmaan helmpompi myydä.
Tämä kyllä totta. Sinänsä kuulostaa siltä samalta vanhalta mitä tapahtunut aiemminkin mm. tuolla lähi-idän suunnalla.

Käsittäkseni Ukrainaan piti tällä viikolla matkata USAn erityisedustaja Keith Kellog mutta ensin tulikin Besset valmiin sopimuksen kanssa. Kellog kuulemma menossa Kiovaan vielä lähipäivinä Euroopan kiertueellaan ja hänen tehtävänään nimenomaan Ukrainan sotilasavun ja mahdollisten rauhanneuvottelujen säätäminen mutta mies ollut melkeinpä kadoksissa alkuviikon.
Spoilerissa tuo tuorein versio uutisesta kokonaisuudessaan.

The Ukrainian side is now analyzing the draft of a financial agreement with the United States on rare earth minerals. The answer is planned to be provided in Munich at the stage of meeting with US Vice President Jay De Wence.

This was reported to Suspilne by sources in the Office of the President.

According to the source, during a telephone conversation, President Zelensky told President Trump that Ukraine had received a draft of the agreement and began to analyze the proposal, and the answer will be in Munich at the stage of meeting with the vice president.

“We are preparing to do everything as efficiently as possible to give as much benefit to Ukraine and America as possible and to make it a success. President Trump himself did not appeal to sign this agreement, the discussion was with the US Treasury Secretary. President Trump took everything positively in the conversation,” the source said.
Earlier there was a CNN material in which повідомлялосяit was reported that Zelensky did not sign a financial agreement on rare earth minerals, which he was offered by the US Treasury Secretary Bessent.

What is known about the draft of the financial agreement between Ukraine and the United States

On the eve of February 12, Zelensky said that US Treasury Secretary Scott Bessant had brought to Ukraine a draft agreement on access to Ukrainian minerals for $ 500 billion in exchange for Washington's help. The President then noted that the Ukrainian side wants to study the details of the document as soon as possible.

"We will do everything to study all the details of the document, we will do everything in order to have time for or to the Munich Security Conference, because we do not want to waste time. I will do everything to make the team of government officials now work for the next 2 days and we were able to fix some agreements in Munich," Zelensky said.
On February 3, Trump said that the United States wants to get rare earth metals from Kyiv in exchange for help, and Ukraine is ready to do so.

President Volodymyr Zelenskyy commented on Trump's interest in rare earth metals located in the Ukrainian depths, and said that Ukraine is open to American investments in this area.

On February 12, Trump said that Ukraine "essentially agreed" to provide the United States with access to rare earth metals for $500 billion as a fee for military assistance that Washington provided to Kiev.
 
No en vakavissaa, mutta jos nyt leikiksi mennyt, niin ...

Trumpin hallinto ei ole uskottava, jos sen tarjous on antautuminen putinin ehdoilla ilman turvatakuitu . Xi hallinto on uskottavampi, ei ole putinin sätkynukke, vaan vaikutusvaltaa siihen. Jos haluaa niitä luonnonvaroja, niin pitää vähän katsella niitä rajoja sillä silmällä. Toki riistäjä sekin, mutta jos ei ole valittavana kuin huonoja.
Mitä Trump oikeastaan edes tuo pöytään Ukrainan kannalta? On valmis myymään aseita Ukrainan luonnonvaroja vastaan? Siinä kaikki?

Ja luulee, että sodan lopettaminen ("tappamisen lopettaminen") ehdoilla millä tahansa on joku itsetarkoitus, joka Ukrainaa kovasti hyödyttää?

Trumpin sananvalta voi osoittautua paljon vähäisemmäksi kuin luuleekaan, jos tuossa on kaikki mitä sillä on Ukrainalle tarjota...

No sitten se tietysti voi vetää vielä kiristysaseen hihastaan ja uhata poistavansa Venäjän pakotteet ja muutenkin alkavansa jeesaamaan Putinia.

On kyllä vaarallista leikkiä Trumpille itselleenkin, sillä tuskin tätä nyt USA:ssakaan ihan hyvällä katsotaan... Ja juuri sen takia Ukrainan kannattaisikin "katsoa bluffi" ja viis veisata Trumpin typeristä diileistä ja etsiä yhteistyökumppaneita muualta.
 
Jos Trump vielä tämän Putinin kanssa Ukrainan kohtalosta veljeylyn lisäksi uhkaa erota Natosta, tai peräti USA eroaa Natosta, niin ehkä uutta eurooppalaista puolustusliittoa kannattaa alkaa kehittää aika samoja arvoja edustavien maiden JEF-liittoutumasta. Lisäksi vielä vahva Puola siihen mukaan. Samalla voidaan nämä Saksan tapaiset arastelijat, Putinin myötäilijät Unkari ja Slovakia ja muut haluttomat jättää liittoutuman ulkopuolelle.

"JEF eli Joint Expeditionary Force on Ison-Britannian johtama kymmenen maan − Alankomaiden, Islannin, Ison-Britannian, Latvian, Liettuan, Norjan, Ruotsin, Suomen, Tanskan ja Viron – muodostama monenvälinen puolustusyhteistyön kehys"
 
Jos Trump vielä tämän Putinin kanssa Ukrainan kohtalosta veljeylyn lisäksi uhkaa erota Natosta, tai peräti USA eroaa Natosta, niin ehkä uutta eurooppalaista puolustusliittoa kannattaa alkaa kehittää aika samoja arvoja edustavien maiden JEF-liittoutumasta.
Se kai edellisellä kaudella opittu että Trump ei voi omalla päätökselle erota Natosta (USA), Siihen tarvitaan muutakin kuin Trumpin hallinto.

Mutta toki voi kekkuloida muuten ihan tarpeeksi, Kanadaa ei kannata unohtaa, se meidän puolella.
 
"On February 12, Trump said that Ukraine "essentially agreed" to provide the United States with access to rare earth metals for $500 billion as a fee for military assistance that Washington provided to Kiev."

Tuossa tuo tämänhetkinen uutinen eli 500 miljardin arvosta maametalleja USAlle vastineeksi sotilasavusta määrältään X. Kyllä tarjousta kannattaa tietysti aina kysyä useammaltakin taholta, mutta vaikuttaa siltä että tuosta kaivosteollisuudesta on jo aika pitkälle neuvoteltu USAn kanssa. ilmeisesti yllätyksenä Ukrainalle tuli vain se että valmis sopimus lyötiin nopeasti tai ensimmäiseksi eteen ja USAlle se että sitä ei allekirjoitettu samantien.
Sitä on jonkin verran viestitty että Ukraina markkinoinut luonnonvarojaan Trumpille, mutta jäänyt olo että sillä viestitty Ukrainan tärkeyttä, sitä että luonnovaroiltaan arvokkaat alueet ei saisi jäädä putinille, ja että Ukrainaa kannattaa tukea.

Nyt ilmeisesti käynyt niin että Trump kuittaisi sillä aiemmat avut, sysää turvatakuut euroopalle, ja lyö pöytään ota tai jätä.

Jos pöydässä vaihtoehdot, alueluovutukset, ei turvatakuita, ei Nato jäsenyyttä, tai vähemmän alueluovutuksi, ei turvatakuita, ei Nato jäsenyyttä, mutta jenkit vie maametallit. Jälkimmäisessä se toivo että jenkit suojaa metalleja.

Vaikka siellä jo jenkit uhkailleet, niin tuo nyt vain tarjous, tosin jenit nyt samalla tarjos sitä putinille, johon tarttui heti.
 
Hegseth sivusi juuri tiedotustilaisuudessaan Bessetin vierailua Ukrainaan ja painotti konkreettisia asioita, sotilaallisten, taloudellisten ja diplomaattisten sopimusten arvoa verrattuna jaettuihin arvoihin tai lupauksiin, ja kertoi että neuvottelut jatkuvat Ukrainan kanssa huomenna Münchenissa USAn varapresidentin ja ulkoministerin toimesta, mutta ei halunnut mennä asioiden edelle mahdollisten päätösten tai julkistusten suhteen mitä siellä mahdollisesti tehdään. Kyllä tuo kuulostaa aika maaliviivalle saakka neuvotellulta sopimukselta Ukrainan resurssien suhteen. Omalla tavallaan siinä on sitten sitä vahvuutta rauhanneuvotteluihinkin Ukrainalle kun pöydällä on suoraan myös USAn taloudelliset edut.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

edit: no tulihan sieltä myös isoa peruuttelua eiliselle Ukrainan NATO- jäsenyyden eväämisellekkin. Hegseth selvensi että Ukrainan NATO- jäsenyys ei ole realistinen rauhanneuvottelujen tuloksena, mutta kaikki asiat ovat pöydällä. No jää ainakin mahdollisuus sille että sitten joskus tulevaisuudessa sekin toteutuu.
 
Viimeksi muokattu:
Sitä on jonkin verran viestitty että Ukraina markkinoinut luonnonvarojaan Trumpille, mutta jäänyt olo että sillä viestitty Ukrainan tärkeyttä, sitä että luonnovaroiltaan arvokkaat alueet ei saisi jäädä putinille, ja että Ukrainaa kannattaa tukea.

Nyt ilmeisesti käynyt niin että Trump kuittaisi sillä aiemmat avut, sysää turvatakuut euroopalle, ja lyö pöytään ota tai jätä.

Jos pöydässä vaihtoehdot, alueluovutukset, ei turvatakuita, ei Nato jäsenyyttä, tai vähemmän alueluovutuksi, ei turvatakuita, ei Nato jäsenyyttä, mutta jenkit vie maametallit. Jälkimmäisessä se toivo että jenkit suojaa metalleja.

Vaikka siellä jo jenkit uhkailleet, niin tuo nyt vain tarjous, tosin jenit nyt samalla tarjos sitä putinille, johon tarttui heti.
Olisi kyllä harvinaisen hölmöä Ukrainalta suostua tuollaiseen sopimukseen.

Trumpin näkökulmasta voi olla yhdentekevää, vaikka Putin miehittäisi koko Ukrainan ja saisi pääsyn "maametalleihin", jos miehet ovat keskenään kuitenkin sopineet että ne luonnonvarat kuuluu Trumpille kiitokseksi kaikesta.. Sitä paitsi ei Venäjä niitä osaisi yksin hyödyntää välttämättä kuitenkaan.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 752
Viestejä
4 890 616
Jäsenet
78 863
Uusin jäsen
pillai

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom