Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Rahoituksesta en tiedä, mutta esim. avaruustutkimus ollut hallussa
1. Satelliitti
1. Miehitetty avaruuslento
1. Mannerten välinen ydinohjus
Kuuhun eivät ikinä päässeet, mutta toisaalta olivat ainoat pitkään jotka kykeni huoltamaam ISS:ää sojuzeilla eli 2011/12 alkaen kunmes space X ”heti” 2020 oli saanut kehiteltyä käyttökelpoisen konseptin.

Ukrainassahan pitäisi olla ripakopallinen neuvostoliiton aikaista ohjusosaamista, mutta aseeksi asti (neptun löytyy) ei olla saatu 3 vuodessa tehtyä.

Suomessa kynästellään ESAn kikkuloihin jotain yksittäisiä palikoita, osaaminen/rahat ei ikinä riittäisi saamaa oma kyhäelmää taivaalle tyhjästä :).

Vedenalaisesta kamasta ei sattuneesta löydy yhtä hyvin julkista tietoa, mutta olisi typeryyttä uskoa etteikö olla top 2/3 joukossa tutkimuksessa ja käytännössä kalustossakin. Itselle on epäselvää miksi mirit tilattiin muualta, laite kuitenkin suunniteltiin täysin venäjällä, tarvittavia matskuja kehitettiin sitten suomen sisällä kun jenkit ei myynyt.

Jokaiselta maalta löytynee ripakopallinen vituiksi menneitä kehktysprojekteja eli jollain t-14 kortilla vähän turha yksinään ratsastaa ja toisaalta eipä se abrahams mikään success/silver bullet ukrainassa ole ollut (varmaan toimiva peli joo kuten mikä tahansa muukin peltilaatikko - jos on ilmaherruus).

Tiede ja tutkimus parjaamassasi maassa kuitenkin ollut huippuluokkaa historiassa ja asioita saatu myöskin aikaiseksi ihan käytännön tasolla. Korruptio epäilemättä kapulana rattaissa :).
Siis toi sun aiemmin julkaisema juttu koski merikaapeleiden sabotaaseja. Ja kaikki toi tutkimusraha on vissii menny siihe, että saadaan kiinalaisia aluksia tekeen tihutöitä ankkurilla? On vaa melkoista huipputeknologiaa :D e: ja muut mainitsemasi asiat tapahtu neuvostoliiton aikaan. Ukrainalla oli silloin näppinsä pelissä myös ja aika vahvasti. :D :D Ei venäläiset itse mitää osaa, nytki kaikki happanee käsiin ja "super ilmatorjuntaki" Iranissa Israelin toimesta todettii iha surkeaksi. Ei ihme, että NATO hikoiluttaa.
 
Viimeksi muokattu:
Mikä on ryssän keksimä ja kehittämä jolla saatu jotain aikaiseksi käytännössä?

Tähän saa jokainen vastata, miettikää!

Parempi, että kukaan ei vastaisi tuohon kysymykeen tässä säikeessä yhtään mitään vaan tunkisi sen offtopiccinsa jonnekin muualle.

Tuolla kysymyksellä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
 
Viimeksi muokattu:
Väärässä ketjussa ollaan Venäjän yleisestä avaruus- tai muusta tutkimustyöstä keskustelemiseen. Sama koskee Putin olutta. Niille sopivampi paikka on esim täällä:

Keskittykääs taas ketjun aiheeseen.
 
ISW tuoreessa arviossaan tuo esille melko järkyttävää lukemaa Venäjän miestappioista Ukrainassa: pelkästään nyt syys-marraskuussa arviolta 125 000 (kuolon)uhria, joka tarkoittaa 53 kuollutta venäläistä jokaista tuona aikana vallattua neliökilometriä kohden.

Pelkästään marraskuussa 2024 Venäjän tappiot olivat lähes 46 000 kuollutta. Syys-lokakuussa tappiot olivat yli 80 000. ISW arvioi että tämänkaltaiset tappiot ovat jopa Venäjälle liikaa keskipitkällä aikavälillä, koska Venäjällä on todella kova työvoimapula.

Ukrainalaiset eivät kyllä pelleile, tappavat todella tehokkaasti hyökkääjiä altavastaajan asemasta.
 
Ja kun katsoo netissä pyörivien videoiden määrää pelkästään kaluston tuhoamisesta droneilla, niin en ainakaan itse usko lukujen olevan ihan älyttömästi yläkanttiin.
 
ISW tuoreessa arviossaan tuo esille melko järkyttävää lukemaa Venäjän miestappioista Ukrainassa: pelkästään nyt syys-marraskuussa arviolta 125 000 (kuolon)uhria, joka tarkoittaa 53 kuollutta venäläistä jokaista tuona aikana vallattua neliökilometriä kohden.

Pelkästään marraskuussa 2024 Venäjän tappiot olivat lähes 46 000 kuollutta. Syys-lokakuussa tappiot olivat yli 80 000. ISW arvioi että tämänkaltaiset tappiot ovat jopa Venäjälle liikaa keskipitkällä aikavälillä, koska Venäjällä on todella kova työvoimapula.

Ukrainalaiset eivät kyllä pelleile, tappavat todella tehokkaasti hyökkääjiä altavastaajan asemasta.

Venäläiselle kulttuurille ainakin, mutta tuntuu olevan että siellä korvataan ihmiset ihan muuta syntyperää olevilla. Ei tuossa kyllä syntyperäinen venäläinen ainakaan voita, eikä venäläinen kulttuuri. Johdossa oleva ehkä, jos ei venäläisestä kulttuurista välitä yhtään. Teepä siinä sitten perusryssänä päätelmiä siitä ketä seuraat :sclap:
 
ISW tuoreessa arviossaan tuo esille melko järkyttävää lukemaa Venäjän miestappioista Ukrainassa: pelkästään nyt syys-marraskuussa arviolta 125 000 (kuolon)uhria, joka tarkoittaa 53 kuollutta venäläistä jokaista tuona aikana vallattua neliökilometriä kohden.

Pelkästään marraskuussa 2024 Venäjän tappiot olivat lähes 46 000 kuollutta. Syys-lokakuussa tappiot olivat yli 80 000. ISW arvioi että tämänkaltaiset tappiot ovat jopa Venäjälle liikaa keskipitkällä aikavälillä, koska Venäjällä on todella kova työvoimapula.

Ukrainalaiset eivät kyllä pelleile, tappavat todella tehokkaasti hyökkääjiä altavastaajan asemasta.
Onko näiden lähteenä Ukrainan päivittäin ilmoittamat venäläiseten päivittäiset taistelia menetykset, siis muutkin kuin kuolleet.
 
Itseänikin rasittaa tässä ketjussa se miten osa kääntää jatkuvasti "casualties" suomeksi muotoon "kuolleet". Menee fake newsin puolelle, ja asiasta voisi keskustella faktoillakin.
Ne luvut on noin nelinkertaisesti pielessä jos casualties käännetään kuolleiksi.
 
Loukkaantuminen syö vielä enemmän resursseja kuin kuoleminen. Ja Venäjän riveissä loukkaantuneiden elinajan ennuste ei ole lienee järin hyvä, joten kyllä näistä käytännössä kuolleina voitanee puhua.
 
Lähteenä toimii Ukraina ja brittein tiedustelukoneisto. ISW puhui "tappioista", mutta linkkaamani uutinen, Ukrainalainen saitti "kuolleista". Mulle kelpaa aivan kaikki, myös pahasti haavoittuneet venäläiset jos ovat ase kädessä Ukrainassa ja nokka osoittanut länttä kohti. En tee eroa, joku toinen saa tehdä jos tämänluonteinen asia tuntuu erittäin tärkeältä.
 
Ei niillä hyvin mene, mutta tietysti siellä tulee samat tyypit moneen kertaan haavoittuneissa. Ja ne luvut nyt sattuu olemaan täysin eri mittakaavassa joka tapauksessa niin menee sekavaksi keskustelu jos vaan pyöritetään jotain fantasiaa jossa kuolee 50 000 ryssää rintamalla kuussa.

Lähteenä toimii Ukraina ja brittein tiedustelukoneisto. ISW puhui "tappioista", mutta linkkaamani uutinen, Ukrainalainen saitti "kuolleista". Mulle kelpaa aivan kaikki, myös pahasti haavoittuneet venäläiset jos ovat ase kädessä Ukrainassa ja nokka osoittanut länttä kohti. En tee eroa, joku toinen saa tehdä jos tämänluonteinen asia tuntuu erittäin tärkeältä.
Tuossa ukrainalaisen saitin jutussa tuntui olevan johdonmukaisesti "casualties" paitsi otsikko vaihtaa sen kätevästi kuolleiksi.
 
Itseänikin rasittaa tässä ketjussa se miten osa kääntää jatkuvasti "casualties" suomeksi muotoon "kuolleet". Menee fake newsin puolelle, ja asiasta voisi keskustella faktoillakin.
Ne luvut on noin nelinkertaisesti pielessä jos casualties käännetään kuolleiksi.
Ei tuossa luvussa ole ilmaa kuin about 20%.
Tiedetään kuitenkin erittäin hjyuvin, että venäjän armeija ei juuri lääkintämiestä tunne ja omat vähäisestikin haavoittuneet jätetään hoitamatta tai vaan ditchataan rintamalle.
 
Viimeksi muokattu:
Tuli mieleen näistä tappioista, että nythän ne on kaikenlaista kaveria ryssän reuna-alueilta, mitä ne oikeat ei pidä kunnolla Venäläisinäkään. Siellähän ollaan vielä rasistisempia kuin missään ja jos värvätään ihan Ivanaa itseääkin, niin sitten sellaista epätoivottua ainesta, mistä halutaan muutenkin eroon. Eihän kenenkään tärkeän ryssän lapset, kaverit, tutut voi sotaan joutua ja se on varmaan ihan status symbolikin.
Niin siellähän voi olla ihan ajatuksena, että nyt saadaan helposti siivottua nurkista kaikki, jotka ovat hiertäneet muutenkin ja vielä lopullisesti. Etninen puhdistus onnistuu ihan rahalla ja Ivanille ei tarvitse mitään onnettomuuksia järjestää?
 
On se ehkä niinkin, mutta Venäjällä on joka tapauksessa huutava työvoimapula, eikä ne työmarkkinat ole välttämättä etnisyyksistä kiinnostuneet...

Eli arvoa niillä "alempi-arvoisillakin" etnisyyksillä on.
 
Ei tuossa luvussa ole ilmaa kuin about 20%.
Tiedetään kuitenkin erittäin hjyuvin, että venäjän armeija ei juuri lääkintämiestä tunne ja omat vähäisestikin haavoittuneet jätetään hoitamatta tai vaan ditchataan rintamalle.
Sen verran nuo luvut haittaavat, että joku tappioksi merkitty sotilas palaa jalkapuolena ja merkitään taas sitten uudestaan tappioksi seuraavan päivän tilastoissa. Lisäksi menee ainakin kaksi patia sen aiemman minimin yhden sijaan. On vähän kuin zombeja kaataisi.

Punaisista viivoista taas, että nythän niiden käsitys tällä viikolla muuttui kun tuo Lavrov kävi ETYJ -kokouksessa vierailemassa. Eli nykyinen punainen viiva on Venäjän strateginen tappio. Tosin tässäkin paljon tulkinnanvaraa. Laukaistaanko nuket, jos tuo tappio on vääjäämättä edessä vai vasta sitten kun se on todettu tapahtuneeksi?

Ja lisäksi YLE uutisoi että Tanskan seuraava f16 satsi olisi saapunut Ukrainaan. Määristä ei kyllä mainittu mitään. Onko niistä mitään tietoa jossain muualla?
 
Suomi toimittaa Ukrainalle lisää puolustustarvikkeita, kertoo puolustusministeriö. Paketti sisältää muun muassa talvivarusteita Ukrainan joukoille.
Paketin sisällön korvaaminen maksaa Suomelle arviolta noin 25 miljoonaa euroa.

Paketti on järjestyksessään 26. Suomen toimittama puolustustarvikepaketti Ukrainalle. Yhteensä Suomen Ukrainalle antamien puolustustarvikepakettien arvo on noin 2,3 miljardia euroa.
Seuraava apupaketti toteutetaan vuodenvaihteen jälkeen.
(yle)

Yllättävän monta avustuslähetystä jo takana. Ja ennenkuin joku säihähtää tuota avustusten miljardi -arvoa, pitää muistuttaa että se on syntynyt 3 vuoden aikajaksolla.
 
Oltiinkohan siellä kaukaa viisaita.
En tiedä oliko kaukaa viisaita, mutta tappoivat yhden hyvinvointia Suomeen tuovan vientituotteen. Nykyään noissa syvän veden palloissa projekteja Kiinassa ja Intiassa. Kiinapalloissa jotain roposia Suomeenkin tuli, mutta Intian palloista tuskin euroakaan tulee Suomeen.

Eihän noiden käyttö militariassa ole kummoinen, mutta tutkimuskäytössä hukattiin fbi:n takia 50 vuotta ilman mitään kompensaatiota.
 
Niiden vienti Neuvostoliittoon kielletiin, kyllä niitä muihin (länsimaihin) olisi ollut sallittu.
 
En tiedä oliko kaukaa viisaita, mutta tappoivat yhden hyvinvointia Suomeen tuovan vientituotteen. Nykyään noissa syvän veden palloissa projekteja Kiinassa ja Intiassa. Kiinapalloissa jotain roposia Suomeenkin tuli, mutta Intian palloista tuskin euroakaan tulee Suomeen.

Eihän noiden käyttö militariassa ole kummoinen, mutta tutkimuskäytössä hukattiin fbi:n takia 50 vuotta ilman mitään kompensaatiota.
Jos olivat hyviä niin miksihän muille kuin ryssille ei kelvannut?
 
Ranska alkaa tekemään lisää SCALPpeja. Mahtavatkohan tehdä mitään päivityksiä.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Voisi parikymmentä tuommoista suomeenkin pistää varastoon. Tai no onhan niitä muutama JASSM, mutta hieman pidemmälle kantavaa ohjustakin olisi hyvä olla.
 
Ja lisäksi YLE uutisoi että Tanskan seuraava f16 satsi olisi saapunut Ukrainaan. Määristä ei kyllä mainittu mitään. Onko niistä mitään tietoa jossain muualla?

Ilmeisesti nyt toimitettiin kuusi kaikkiaan 19:sta luvatusta. Sattui silmiin kun etsin tietoa noista uusista drooniohjuksista 700km kantamalla, ei näytä oikein tietoa olevan jaossa, toivottavasti suurempi määrä terveisiä kyydissä kuin noissa 2000 km drooneissa.
 
Ranska alkaa tekemään lisää SCALPpeja. Mahtavatkohan tehdä mitään päivityksiä.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Voisi parikymmentä tuommoista suomeenkin pistää varastoon. Tai no onhan niitä muutama JASSM, mutta hieman pidemmälle kantavaa ohjustakin olisi hyvä olla.

Tulee meille Jassm-er versiot F35 mukana 😇
 
Trump ottanut kantaa ryssien pelleilyyn:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Trump samoihin aikoihin Ranskassa mielenkiintoisessa vaatetuksessa:

Kättelemässä Zelenskyä:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ja lisää fyrkkaa jenkeistä:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Sen verran nuo luvut haittaavat, että joku tappioksi merkitty sotilas palaa jalkapuolena ja merkitään taas sitten uudestaan tappioksi seuraavan päivän tilastoissa. Lisäksi menee ainakin kaksi patia sen aiemman minimin yhden sijaan. On vähän kuin zombeja kaataisi.

Punaisista viivoista taas, että nythän niiden käsitys tällä viikolla muuttui kun tuo Lavrov kävi ETYJ -kokouksessa vierailemassa. Eli nykyinen punainen viiva on Venäjän strateginen tappio. Tosin tässäkin paljon tulkinnanvaraa. Laukaistaanko nuket, jos tuo tappio on vääjäämättä edessä vai vasta sitten kun se on todettu tapahtuneeksi?

Ja lisäksi YLE uutisoi että Tanskan seuraava f16 satsi olisi saapunut Ukrainaan. Määristä ei kyllä mainittu mitään. Onko niistä mitään tietoa jossain muualla?
Ei, ei ne palaa. Jalkapuoli kuolee kentälle.
 
Trump samoihin aikoihin Ranskassa mielenkiintoisessa vaatetuksessa:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Mitä erikoista sen vaatetuksessa on? Ihan aidosti kysyn, en tajua.
 
Ukrainan lipun värit vaatetuksessa. Käyttää melkein aina punaista solmiota. On toki käyttänyt myös tuota keltaista, mutta suurimmaksi osaksi punaista ja uskoisin että ei sattumalta mene neuvotteluihin Ukrainan presidentin kanssa noissa kledjuissa.
 
Trump ottanut kantaa ryssien pelleilyyn:
Ennemminki käytti tekstin haukkuakseen ex-pressoja. Trumpin mielestä syyrialla ei ollu ees mitää väliä Venäjälle, muutenkuin tehdäkseen Obaman tyhmännäköiseksi. Oli vaa hyvä juttu Venäjälle, että kävi näin. jne.
 
Ja menettäneet yli 600k sotilasta eivätkä pysty puolustamaan maata jossa ovat olleet vuosia koska kaikki paukut laitettu Ukrainaan.
 
Joo, sai Venäjääkin pilkattua samalla. Jos oikein kovasti siristelee silmiä, nii voipi samalla nähdä, että vinkkailee sen puolesta, että USAnkaan ei kannata pelimerkkejä Ukrainalle antaa, ku on toi Taiwanikin. Mut ei siitä sen enempää, ku ei niin suoraan sanonut. Vain omaa mutua :D
 
Trump ei kyllä aiempien puheidensa perusteella ole ollut erityisen innoissaan Taiwanin(kaan) puolustamisesta...
 
No siinäpä kalikka osuis sit omaan nilkkaan, jos eivät onnistuisi Taiwania puolustaan. Mut kuten jo sanoin, ei tästä enempää, ku menee ohi tän ketjun eikä Trump noin kirjaimellisesti maininnut.
 
Joo, sai Venäjääkin pilkattua samalla. Jos oikein kovasti siristelee silmiä, nii voipi samalla nähdä, että vinkkailee sen puolesta, että USAnkaan ei kannata pelimerkkejä Ukrainalle antaa, ku on toi Taiwanikin. Mut ei siitä sen enempää, ku ei niin suoraan sanonut. Vain omaa mutua :D

Tästä kaikesta voi silmiä siristelemällä myös nähdä että Trumpilla ei välttämättä ole kiinnostusta veljellä "suurvallan" tai diktaattorin kanssa joka ei käytännössä pysty mihinkään. Esim. tämä että Venäjällä käytännössä kielletty Ukrainan lipun värit ja Trump esiintyy Zelenskyn kanssa sinikeltaisissa vaatteissa yhden isoimman NATO-maan historiallisessa rakennuksessa.

Tulkintoja voi tehdä vaikka kuinka paljon mihin tahansa suuntaan. Itse kuitenkin väittäisin että Trumpin tekemisistä on aika vaikea ottaa selkoa tällä hetkellä. Tai no, vaikuttaa ainakin mun mielestä positiivisemmalta kuin mitä ollaan huudeltu etukäteen, kuulemma ei suostu edes keskustelemaan Ukrainan kanssa vaan heittää suoraan bussin alle.

Edit: ja tämä siis samalla kun Venäjä häntä koipien välissä pakenee Syyriasta Lavrovin selitellessä että harjoituksiin tässä vaan ollaan menossa.
 
Joo, kyl mie uskon, että hänkin ymmärtää, että ei voi järjestellä sellaista "rauhaa", jossa Venäjä olisi edelleen uhka jollain aikamääreellä. Täytyy olla rauha, joka on vedenpitävä. Mut mitä lie kania tohon hatusta keksis.. epäilen, että sellaista ei ole helposti saatavilla.
 
Zelenskyn mukaan 198 000 Venäjän sotilasta on kuollut ja 550 000 haavoittunut.

Ukrainan puolella luvut olisivat 43 000 ja 370 000 haavoittuneita.

Oletettavasti jonkun verran paisuteltu Venäjän lukuja ja vähätelty Ukrainan tappioita, joten totuus löytyy jostain välistä mutta kuulostaa ihan realistiselta.

Huolena tän suhteen on se että siinä missä Venäjä saa hankittua miehistöä Pohjois Koreasta, Afrikasta ja Lähi-Idästä (jatkossa lienee haastavampaa) niin Ukrainalla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia.
 
"Haavoittuneet" on aika monitulkintainen termi. Ja luultavasti se voi tarkoittaa vähän eri asiaa kun puhutaan ukrainalaisista tai venäläisistä...

"Venäläisetkin" on monitulkintainen termi. Tuohon varmaan sisältyy kaikki mahdolliset "kansanarmeijalaiset", afrikkalaiset ja pohjois-korealaiset...
 
Trump ottanut kantaa ryssien pelleilyyn:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Trump on kyllä täysin väärässä tuossa. Nyt olisi mahdollista poistaa Iran / Venäjän vaikutus välimereltä. Hyvät välit uuteen hallintoon ja tukea uudelleenrakennukseen.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
284 923
Viestejä
4 893 897
Jäsenet
78 897
Uusin jäsen
Mpopa

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom