IS seurannasta pätkä alla.
"Vladimir Putin sanoo Venäjän valtiollisen uutistoimisto Tassin mukaan, että "kukaan maailmassa ei voi ylpeillä sellaisella ohjusjärjestelmällä kuin Venäjän Oreshnik".
Putin väittää, että kellään muulla ei ole samanlaista asetta.
- Muualla maailmassa ei ole tällaista asetta. Kyllä, se tulee ennemmin tai myöhemmin muihin johtaviin maihin. Tiedämme, millaista kehitystä siellä tehdään, mutta niissä maissa se tapahtuu huomenna. Tai vuoden tai kahden kuluttua. Mutta meillä se on jo tänään, hän sanoi Tassin mukaan.
Tassin mukaan Putin puhui asiasta tavatessaan Venäjän puolustusviranomaisia, puolustusalan yritysten johtajia ja asekehittäjiä."
Menisikö tuo ohjus edes automaailmassa faceliftauksesta vanhalle mallille, myyntipuhe ainakin on keskivertoa kovempi lupaamaan ummet ja lammet