Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Olihan tuo ihan mieletön bonari, että sattui just sen verran lentämään tarpeeksi kovaa vauhtia sulaa metallia noita öljyvaunuja päin niin, että ne syttyy palamaan ja niistä hirttää jarrut kiinni, jolloin palokuorma keskittyi vain yhteen kohtaan siltaa heikentäen näin maksimaalisesti sen rakenteita.

Jos tuo oli jollain tavalla suunniteltu, odotettu tai edes ajateltu asia, niin pirusti on ollut onnea mukana eikä lopputulokselta olisi voinut paljoa enempää toivoa edes jouluaattona. Jos ei ollut millään tavalla suunniteltu asia niin aikamoinen sattuman tuoma onnenkantamoinen joka tapauksessa.
 
Hyökkääjä miinoittanut häivemiinoilla tiestöä xD
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Hyökkääjä miinoittanut häivemiinoilla tiestöä xD
En ymmärtänyt mikä tässä oli hauskaa? Tarkoituksellahan nuo ovat näkyvillä. Kokeilepa samaa kapean rännin tarkkuusajoa millä tahansa telaketjuvehkeellä, niiden liikkumista nuo nimittäin hidastavat ihan kivasti. Ja tuonkin auton levyisen väylän raivaamiseen on varmasti jo käytetty oma aikansa, millä on mahdollistettu se vetäytyminen vähän pienemmässä venäläisessä paniikissa.
 
On tuo mielestäni vähän tarpeetonta miinojen tuhlaamista. Olisivat laittaneet sinne tänne, ja vähän maata tai lehtiä päälle.
Nämä on nyt helppo nähdä raivata.
Aikaakin tuollaisen järkyttävämä miinamäärän laittamiseeen kuluu, joten tuskin on edes kiireessä tehty.
Mutta en ole saanut pioneerikoulutusta - venäläistä varsinkaan - joten en osaa olla aivan varma onko tämä tehty kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti.

(Tämäkin video oli jo jokunen päivä sitten)
 
Maata ja lehtiä asvaltin päällä olevien miinojen päälle? Noiden siirtäminen on etenkin käsin todella hidasta, koska voivat olla ansoitettuja. Eikä siellä varmaan venäläisten puolella enää mietitä, että mikä on missä määrin tarpeetonta tuhlausta ja mikä ei, kun ukrainalaiset painaa päälle pirunmoisella vauhdilla ja omaa jengiä kaatuu kuin heinää.
 
Tollaisten näkyvien miinojen pointti olisi lähinnä pysäyttää ajoneuvot ja sit sivuista letkan kimppuun. Ajaa melkeinpä saman asian, kuin että eka ajais miinaan. Hidastaa toki kans, mut tiedä sit onko paljoa vähempää aikaa menny laittaa miinat.. muutama miina siellä täällä ajais saman asian.
 
CNN mukaan normaali henkilöautoliikenne ja matkustajajunaliikenne on palautunut sillalla, mutta käytännössä kaikki raskaampi on täydessä stopissa. Rahtijunat ei kulje ja pakettiautot, bussit, rekat yms. menee lautalla.
 
Viimeksi muokattu:
Vähän heikosti vetää tuo silta henkilöautoja nyt. Krimin suunnalta halutaan lähteä pois, mutta jono on tällä hetkellä noin 6km pitkä. En tiedä miten tuo noin huonosti nyt vetää, mutta olisikohan lisätty turvatarkastuksia tms.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
CNN mukaan normaali henkilöautoliikenne ja matkustajajunaliikenne on palautunut sillalla, mutta käytännössä kaikki raskaampi on täydessä stopissa. Rahtijunat ei kulje ja pakettiautot, bussit, rekat yms. menee lautalla.

Venäjä väitti junien kulkeneen jo pian räjähdyksen jälkeen, mutta nähtiin tämän päiväisissä kuvissa, että molemmat kiskot olivat raivaustyölle pyhitetyt (kuten olettaa saattaa). Kyllä siitä varmasti junat kulkevat yli kohtuullisen pian, toinen tie tulee olemaan poikki varmasti koko sodan ajan.

Itse arvelen että seuraava isku nähdään kuukauden kuluttua kun molemmat raiteet on saatu takaisin kuntoon ja keskittyminen alkaa herpaantumaan uudelleen. Iskun tulee tekemään alta kulkeva laiva tai laivan pohjan alla salamatkustava "uppotukki" jolla päästään suurempaan räjähdemäärään ja suunnaltaan hedelmällisempään voimaan.

Nyt ei ole mikään hiekkamiesten hurmiossa tehty isku kyseessä, vaan sotilaallinen harkittu toimi jota lisätään voimaltaan tarpeen vaatiessa tavoitteeseen pääsemiseksi. Vaikutusmahdollisuuksia on lukuisia, koska sillan alue on väistämättä siviili- ja sotilaskäytössä.

On merkillistä kuinka itsekään ei tullut edes ajatelleeksi tälläistä vaikutustapaa, pidin ko. siltaa käytännössä mahdottomana kohteena käytännön syistä, mutta lopulta sopiva konsti löytyikin vaikkei olisi koraania kummempaa eläissään opiskellut.
 
Koko ajan enemmän vaikuttaa siltä, että isku jäi osittain suutariksi.
Tässä artikkelissa on samanlaista spekulaatiota. Kommentoijana majuri evp. Mika Tyry, jolla on yli 20 vuoden kokemus räjähteiden raivaamisesta, ja hän on myös tehnyt yhtä pitkään rikospaikkatutkintaa räjähdeasiantuntijana. Arviona Tyryllä artikkelissa, että räjähde oli tosiaan siinä rekassa ja että tarkoitus olisi ollut mahdollisesti räjäyttää lataus eri kohdassa suuremman vaikutuksen toivossa.

Rekka vaikuttaa seuranneen Tyryn mukaan junaa, joka oli matkalla Venäjältä kohti Krimin niemimaata. Juna oli saattanut kuljettaa polttoainetta mukanaan. Useat junavaunut syttyivät tuleen räjähdyksessä.

Junan seuraaminen ja siihen iskeminen saattoivat olla iskun keskiössä, arvioi Tyry.

– Tavoitteena on voinut olla räjäyttää rekka ja vieressä oleva juna siinä kohtaa siltaa, josta laivaliikenne alittaa sen, Tyry sanoo.

Jos räjähdys olisi iskenyt tässä eri kulkuvälineiden solmukohdassa, olisi isku aiheuttanut merkittäviä häiriöitä sekä juna-, laiva- että maaliikenteeseen. Nyt räjähdys tapahtui kuitenkin ennen laivaliikenteen alituskohtaa, joten se häiritsi vain juna- ja maaliikennettä.

Yksi syy ennenaikaiseen räjähdykseen saattoi Tyryn mukaan olla polttoainejunan nopeuden arvioinnissa. Juna saattoi liikkua sillalla nopeammin kuin mitä oli arveltu, eikä rekka olisi ehtinyt ajaa sitä kiinni ajoissa. Siksi rekka saatettiin räjäyttää etuajassa.

– Jos räjähdyksen takana oli Ukraina, he eivät todennäköisesti aivan onnistuneet alkuperäisessä suunnitelmassaan.

Käytetyn räjähteen osalta Tyry kommentoi näin:

Räjähdyksessä on hänen mukaansa kuitenkin käytetty todennäköisesti jotain erittäin hyvälaatuista räjähdysainetta.

– Kyseessä ei ollut siis mistään tavanomaisesta polttoöljyn ja ammoniumnitraatin sekoituksesta, vaan jostain paljon parempilaatuisemmasta, Tyry arvioi.

Räjähdys oli Tyryn mukaan muutenkin epätavallinen. Siinä ei ollut vain yhtä isoa tulipalloa ja siitä syntyneiden kaasujen aiheuttamia tulipaloja. Räjähdyksen jälkeen ilmassa näkyi sen sijaan Tyryn mukaan palavia soihtuja.

– Se viittaa palavien metallien, kuten alumiinin, magnesiumin tai termiitin käyttämiseen räjähdyksen vahvistamiseksi.

– Palavat metallit leviävät räjähdyksessä paljon laajemmalle alueelle, kuin vain tavallinen iso tulipallo. Se selittäisi sen, miten kymmenien metrien päässä ollut juna syttyi palamaan räjähdyksen takia.

Rekan sisällä on voinut olla Tyryn mukaan esimerkiksi venäläinen polttotaistelupommi, eli niin sanottu termiittipommi.
 
Tollaisten näkyvien miinojen pointti olisi lähinnä pysäyttää ajoneuvot ja sit sivuista letkan kimppuun. Ajaa melkeinpä saman asian, kuin että eka ajais miinaan. Hidastaa toki kans, mut tiedä sit onko paljoa vähempää aikaa menny laittaa miinat.. muutama miina siellä täällä ajais saman asian.
Pintamiinojen sekaan laitetaan maan alle myös miinoja, jolloin raivauksen jälkeen vihu ajaa ansaan.
Toinen on heittää nuo miinat kohtaan joka on helppo kiertää ja toki miinoitetaan tuo kiertoreitti.
Räjähteet maan alle tai muuten näkymättömiin.
 
Kiovassa räjähtelee. Ilmeisesti Venäjä tekee nyt mahdollisimman paljon tuhoa ennen kuin loppu tulee.

Screenshot_20221010-084944_Twitter.jpg
 
Kiovassa räjähtelee. Ilmeisesti Venäjä tekee nyt mahdollisimman paljon tuhoa ennen kuin loppu tulee.

On toi Venäjä kyllä sellainen paskavaltio että kaikki on mahdollista. Kiovan iskut ovat tietysti "vastaus" sillan räjäytykseen, mutta onhan se nyt ihan täysin eri asia pyrkiä häiritsemään toisen huoltoreittejä jotta pystyisi ajamaan vihollisen omalta alueelta pois vs. räiskiä ohjuksia puhtaasti asutusalueelle.

Jopa se infraan iskeminen on jotenkin etäisesti perusteltua verrattuna näihin asuintalojen pommituksiin...
 
Tämähän se.

Lisäksi, jos niillä on älykkäämmät värkit vähissä, niin ainakin kerrostalon kokoinen kohde on helpommin osuttavissa, kuin strategisempi infran osanen.
 
On toi Venäjä kyllä sellainen paskavaltio että kaikki on mahdollista. Kiovan iskut ovat tietysti "vastaus" sillan räjäytykseen, mutta onhan se nyt ihan täysin eri asia pyrkiä häiritsemään toisen huoltoreittejä jotta pystyisi ajamaan vihollisen omalta alueelta pois vs. räiskiä ohjuksia puhtaasti asutusalueelle.

Jopa se infraan iskeminen on jotenkin etäisesti perusteltua verrattuna näihin asuintalojen pommituksiin...
Itse ulisevat miten tuo siltaisku on terroria mutta kukapa taas muistuttaisi venäläisiä siitä mitä jatkuva siviileihin ja infraan iskeminen sitten on. Tietenkin joku voisi viisastella miten siltakin on infraa mutta ehkäpä jokainen ajatteluun kykenevä ymmärtää eron.
 
Onko tämä olevinaan joku WTC vertaus:

"Putin pitää Krimin sillalle tehtyä iskua terroristien tekona. Venäjän turvallisuusneuvoston Dmitri Medvedevin mukaan Venäjän pitäisi tappaa kyseiset ”terroristit”."

"– Venäjä ei voi vastata tähän rikokseen muuten kuin tappamalla terroristit. Näin on tapana muualla maailmassa ja tätä Venäjän kansalaiset odottavat, Medvedev totesi."

Iltalehdestä lainattua. Jenkithän oikeutti sodan terrorismia vastaan WTC iskujen seurauksena ja venäjä näköjään käyttää sitä keppihevosena.
 
Venäjällä on aseita joilla aiheuttaa tuhoa, olisi aika naiivia olettaa että Venäjä ei vastaisi silta iskuihin mitenkään. Yksi pommi ilmeisesti iski Shevchenko puistoon. Vaikuttaa enimmäkseen muistutukselta, että Venäjä voi iskeä minne vain jos haluavat.
 
Yksi pommi ilmeisesti iski Shevchenko puistoon. Vaikuttaa enimmäkseen muistutukselta, että Venäjä voi iskeä minne vain jos haluavat.
Odesaan ?
Odesaan kai iskenyt sodan aikana useasti , mistä päin se nyt sen iskun teki ja miten.

Puistojen lisäksi, sairaaloihin, asuinkerrostataloihin, lapsiin, väestösuojiin. evakointiväyliin, ydinvoimaloihin sun muihin on iskenyt ahkerasti, mitä erityistä tuossa oli ?

Puolustaja kokemuksesta tietää että onnistuneen vasta iskun jälkeen hyökkääjä yrittää aktiivisemmin jotain, kykyjen puutteessa siis jatkaa siviilikohteisiin iskemistä. Puolustaja siis tietää odottaa pientä pursketta.

Jos tuossa tärkeässä monikäyttösotilaskohteen iskussa. menetettiin alle viisi siviiliä, (Se rakkakuski ainakin, tosin ei varmuutta oliko sekään siviili), niin on esimerkki puolustajan kyvykkeedestä iskea siviilejä säästäen. Toki voidaan miettiä onko Krimin siltää käyttävät siviilivaatteissa liikkuvat ihan niitä puhtaimpia siviilejä.
 
Viimeksi muokattu:
Säälittävä terroristivaltio, joka pitäisi kansainvälisesti virallisesti sellaiseksi myös tunnustaa.

Kummallista miksi jotkut vielä yrittävät kuvitella että Venäjän kanssa voisi jatkossa tehdä sopimuksia ja kauppoja ja pitäisi sen takia yrittää pitää jonkinlaisia diplomaattisia suhteita voimassa. Niin kauan kuin Putin ja nykyinen hallinto on vallassa, niin voisi tosiaan julistaa terroristeiksi koko valtiojohdon ja valtion. Niin paljon sotarikoksia ja siviileihin kohdistuneita iskuja tässä on nähty, että kenenkään ei pitäisi haluta minkäänlaista kanssakäymistä nuiden kanssa.
 
Venäjä ei pysty enää vastaamaan Ukrainalle sotilaallisesti, senähän tämä Kiovan pommitus vain osoittaa. Tohon räiskimiseen Venäjä tosiaan pystyy vaikka vuosikausia, mutta sotilaallisesti se on kyllä nyt todella lyöty ja tämä vain alleviivaa sen. Taitaa tulla lähtö Krimiltä ennemmin tai myöhemmin.
 
Nyt on kovaa rytinää Kiovassa. Videolla tyttö on juuri kuvaamassa videota, kun lähelle tulee osumaa. Selviää kuitenkin säikähdyksellä.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Kummallista miksi jotkut vielä yrittävät kuvitella että Venäjän kanssa voisi jatkossa tehdä sopimuksia ja kauppoja ja pitäisi sen takia yrittää pitää jonkinlaisia diplomaattisia suhteita voimassa. Niin kauan kuin Putin ja nykyinen hallinto on vallassa, niin voisi tosiaan julistaa terroristeiksi koko valtiojohdon ja valtion. Niin paljon sotarikoksia ja siviileihin kohdistuneita iskuja tässä on nähty, että kenenkään ei pitäisi haluta minkäänlaista kanssakäymistä nuiden kanssa.
Eikä tuo moskakasa siitä miksikään muutu, että hallinto siellä vaihtuu. Nytkinhän äläkkä on noussut vain siitä, että sota menee heidän puolestaan huonosti. Eli sotaa ei mitenkään vastusteta vaan hyökkäystä pitäisi parantaa ja valloittaa koko maailma neuvostoliiton imperiumin alle. --> Tuosta mitään hyvää ole koskaan odotettavissa. Koko maa ikuisuudeksi eristykseen ja kärrättävä tunkiolle.
 
Venäjällä on aseita joilla aiheuttaa tuhoa, olisi aika naiivia olettaa että Venäjä ei vastaisi silta iskuihin mitenkään. Yksi pommi ilmeisesti iski Shevchenko puistoon. Vaikuttaa enimmäkseen muistutukselta, että Venäjä voi iskeä minne vain jos haluavat.
Olet kyllä siinä ihan oikeassa, että örkit voivat iskeä minne vain. Eri asia tietävätkö itsekään minne ne ohjukset lopulta päätyvät, kun osumatarkkuus on mitä on. Mikäs siinä, jos rys..lle napakymppi tarkoittaa asutuskeskusta tai sairaalaa.
 
Säälittävä terroristivaltio, joka pitäisi kansainvälisesti virallisesti sellaiseksi myös tunnustaa.
Yhdysvalloissa yrittävät tätä uudestaan. Samaan aikaan myös esitys julistaa venäjän sotatoimet Ukrainaa vastaan kansanmurhaksi. Toivottavasti menevät tällä kertaa läpi, varsinkin kun näitä esityksiä tukevaa aineistoa venäjä tuottaa taas tänäänkin.

"In US Congress: H.Res.1205 @RepCohen would recognize Russian actions in Ukraine as a genocide. S.4848 @LindseyGrahamSC & H.R.8568 @RepTedLieu would designate Russia a terrorist state"

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Tällä on Ylen jutun mukaan pitkä historia siitä, ettei siviileistä paljon välitä. Näin maallikkona vaikuttaisi, että kaikenlaista raakutta on jo kokeiltu z-miesten toimesta joten lieneekö siten enää saavutettavissa mitään. Muuta kuin lisää kärsimystä. Noin niinkuin sotilaalliseen suoriutumiseen vaikea uskoa että kentsun vaihto auttaisi
 
Aika säälittävää tuo tämän päivän ohjushyökkäys. Täsmäaseista on jo pula, kun ovat käyttäneet merimaali ja ilmatorjuntaohjuksia Ukrainan pommittamiseen. Nyt sitten isketään siitä vähästä varastosta, joka kantaa kauemmaksi siviilikohteisiin. Eikä sotilaskohteisiin, jossa niistä olisi jotain hyötyäkin.
 
Näinhän se on, tämä on heikkouden osoitus venäläisiltä. Amatööriterroristitkin pystyvät terrorisoimaan pehmeitä siviilikohteita. Epäilemättä tätä kuitenkin juhlitaan venäjän medioissa suurena sotasaavutuksena ja oikeudenmukaisena toimena. Venäläisiä kun on suurella väärydellä loukattu kun eivät saa rauhassa anastaa naapurimaataan.
 
Eikä tuo moskakasa siitä miksikään muutu, että hallinto siellä vaihtuu. Nytkinhän äläkkä on noussut vain siitä, että sota menee heidän puolestaan huonosti. Eli sotaa ei mitenkään vastusteta vaan hyökkäystä pitäisi parantaa ja valloittaa koko maailma neuvostoliiton imperiumin alle. --> Tuosta mitään hyvää ole koskaan odotettavissa. Koko maa ikuisuudeksi eristykseen ja kärrättävä tunkiolle.
Ei nyt silti unohdeta että sotaa vastaan protestoitiin sen alussakin. 2010-luvun alkupuolella taas siellä oli nykyisen Venäjän historian suurimmat protestit vaalien takia. Protestointiin vaan vaaditaan aika paljon rohkeutta silloin kun valtiovalta järjestelmällisesti hajottaa ne kovin ottein ja murhauttaa opposition näkyvimpiä hahmoja sekä toimittajia...

En tarkoita etteikö voisi sanoa että suuremman osan Venäläisistä pitäisi olla rohkeampia vastustuksessaan (äänekästä, mutta hyvin pientä, oppositiotahan siellä on edelleen vaikka yhä suurempi osa näistä viruu nyt vankeudessa), mutta ei se nyt niinkään ole että ihan koko kansan mielestä kaikki mitä Putinin kopla päättää on hyvää ja oikein.
 
Venäjä on osoittanut toimivansa tällä tavoin yhä uudestaan jo satojen vuosien ajan hallitsijasta riippumatta.

Itse pidän ennemmin kansaa, kuin Putinia, syyllisenä Ukrainan tapahtumiin. Putin on vain kansan luonteen ja toimintatapojen ilmentymä - kuten muutkin aikaisemmat Venäjän ja Neuvostoliiton diktaattorit ovat olleet.
 
Ilmeisen poikkeuksellisesti suurin osa Venäjän valtion/armeijan lentokoneista on sammuttanut transponderit. En tiedä mitä tuolla haetaan, mutta somen sohvakenraalit epäilevät joko pelottelutaktiikkaa, tai jotain laajempaa eskalaatiota.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Ilmeisen poikkeuksellisesti suurin osa Venäjän valtion/armeijan lentokoneista on sammuttanut transponderit. En tiedä mitä tuolla haetaan, mutta somen sohvakenraalit epäilevät joko pelottelutaktiikkaa, tai jotain laajempaa eskalaatiota.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Toi Mr. Gomez päivittää twitteriin käytännössä nukkumatta 24/7 kaikkia uhkakuvia mitä keksii tuolta flightradarista. Keväällä jo ihmettelin et miten joku jaksaa.

En siis kiistä, etteivätkö hänen havaintonsa pitäisi paikkaansa tai saattaisi olla merkittäviä, mutta pelkästään hänen juttujensa perusteella ei kannata kauheasti vetää johtopäätöksiä.

Lähtökohtaisesti en oikein ymmärrä miksi sotaa käyvä maa pitäisi lennokkinsa kaikkien näkyvillä, ellei sitten halua jotain hämäystä varten näin tehdä. Ja tuskin sekään menisi läpi kuin siviileihin.
 
Valko-venäjän likansankolla on hätä kädessä nyt. Pikainen kokous armeijan ja turvallisuusjoukkojen kanssa käynnissä.

" Lukashenko is holding an urgent meeting with the military and security forces at 11:00 a.m. (GMT+3), – the Ministry of Defense of Belarus reports. "

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Lähtökohta noilla transpondereilla on suojella siviili-ilmailua. Ei niillä sotilaallisesti ole niin suurta merkitystä, koska ne voi napsauttaa pois päältä niin halutessaan.
 
Vähintäänkin herää ajatus että mitä tässä laajemmassa kuvassa on meneillään.

Putin on heilutellut ydinasekorttia kauan, siinä ei ole mitään uutta.

Mutta nyt jenkit on avoimesti puhuneet että mahdollisuus on olemassa. Ja kuinka duginan murha oli jenkkien mielestä ukrainan tekemä.

Aivan kuin jenkit oikein työntäisi putinia siihen suuntaan että toteuttaisi nyt uhkauksensa eikä nössöilisi. Ja Putin toistaiseksi nössöilee. Venäjän kansa näkee jatkuvasti lisää asioita jotka putin on luvannut kostaa ankarasti mutta mitään ei tapahdu.

Muistikuvat saattavat nyt pettää, mutta menikös se kärjistettynä niin, että jenkit varoittelivat viime vuodenvaihteen tienoilla Venäjän joukkojenkeskityksen aikaan, että hyökkäys voi alkaa koska tahansa. Eurooppa uskotteli itselleen, että kyseessä on vain oman mahdin esittelyä. Helmikuussa alkoi hyökkäys.

Nyt jenkit varoittelevat ydinaseen käytöstä.

Kuten sanoin, muistikuvat saattavat pettää, mutta jotain samaa näissä varoitteluissa on. :smoke:
 
  • Tykkää
Reactions: AIF
En tiedä liittyykö yhtään mihinkään, mutta Bornholmin saarelta on sähköt poikki "merenalaisen kaapelivaurion vuoksi". Tilanne on alkanut klo 10. Tuon saaren lähistöllä siis räjähtelivät ne kaasuputket pari viikkoa sitten.

Toi Mr. Gomez päivittää twitteriin käytännössä nukkumatta 24/7 kaikkia uhkakuvia mitä keksii tuolta flightradarista. Keväällä jo ihmettelin et miten joku jaksaa.

En siis kiistä, etteivätkö hänen havaintonsa pitäisi paikkaansa tai saattaisi olla merkittäviä, mutta pelkästään hänen juttujensa perusteella ei kannata kauheasti vetää johtopäätöksiä.

Lähtökohtaisesti en oikein ymmärrä miksi sotaa käyvä maa pitäisi lennokkinsa kaikkien näkyvillä, ellei sitten halua jotain hämäystä varten näin tehdä. Ja tuskin sekään menisi läpi kuin siviileihin.
Siksi jaoinkin ensisijaisesti tuon Petri Mäkelän twiitin, kun myös hän oli samaa mieltä että kyse olisi jostakin poikkeuksellisesta. En tosin ole seurannut laajemmin, että onko hänkin tyypillinen tuomiopäivän paasaaja?

Valko-venäjän likansankolla on hätä kädessä nyt. Pikainen kokous armeijan ja turvallisuusjoukkojen kanssa käynnissä.

" Lukashenko is holding an urgent meeting with the military and security forces at 11:00 a.m. (GMT+3), – the Ministry of Defense of Belarus reports. "

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Voisikohan liittyä jollakin tavalla Putinin vastaavaan?

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Tanskan Bornholmin saarella sähköt täysin poikki, syynä merikaapelin katkeaminen – Nord Stream -kaasuputkien vuotokohdat saaren lähellä

Tanskalle kuuluvalla Bornholmin saarella sattui laaja, koko saaren kattava sähkökatkos, kertoo Tanskan yleisradioyhtiö Danmarks radio. Katkos sattui hieman yhdeksän jälkeen Suomen aikaa.
Energiayhtiö Treforin mukaan Ruotsista Bornholmiin kulkeva merikaapeli on poikki. Toistaiseksi ei kuitenkaan tiedetä, onko kaapelivika merellä vai maalla.
Saarella käynnistetään parhaillaan Rønne Havnin voimalaitosta sähköjen palauttamiseksi. Sähköjen arvioidaan palautuvan kello 10.50 Suomen aikaa.
Venäjältä Saksaan kulkevat Nord Stream -kaasuputket rikkoutuivat kaksi viikkoa sitten Bornholmin edustalla. Sähköt on osin saatu palautettua Rønnen alueella.

(maksumuurin takana, muutaman uutisen voi lukea maksutta/viikko. Katsotaan tuleeko muualle sama uutinen)
Lieneeköhän moneen muuhunkin kaapeliin sijoitettu (venäläisiä) etälaukaistavia pommeja?

edit. Iltalehdessä: DR: Merikaapeli poikki – Bornholm pimeänä
 
Voisikohan liittyä jollakin tavalla Putinin vastaavaan?
Varmasti liittyy. Pienenpieniä epäilyjä on nyt siitä, että Valko-venäjältä olisi myös tullut jotakin ilmateitse Ukrainaan, ja tällaisen tekemisestä on ~kuukausi takaperin likasankoa varoitettu. Oliko muuten eilen kun Vv valitti että Ukraina on räjäyttänyt kaikki sillat ja miinoittanut tiet Ukrainan ja Valko-venäjän rajalta ja näin Ukraina kuulemma valmistelee hyökkäystä Valko-venäjälle?
 
Eikä tuo moskakasa siitä miksikään muutu, että hallinto siellä vaihtuu. Nytkinhän äläkkä on noussut vain siitä, että sota menee heidän puolestaan huonosti. Eli sotaa ei mitenkään vastusteta vaan hyökkäystä pitäisi parantaa ja valloittaa koko maailma neuvostoliiton imperiumin alle. --> Tuosta mitään hyvää ole koskaan odotettavissa. Koko maa ikuisuudeksi eristykseen ja kärrättävä tunkiolle.

Olen sanonut jo tämän jo keväällä mutta toistetaan. Ei tuo maa muutu ellei sille tehdä sama mitä saksalle toisen maailmansodan jälkeen. Ensin pitää lännen marssia punaisella torilla ja sitten maa pitää pilkkoa osiin ja opettaa elämään ihmisiksi. Sen perseraiskauksen mennen ja tullen joka saksalle tehtiin toki voisi jättää tekemättä.

Kyllä tässä konfliktissa alkaa nyt selvästi olla eskalaation merkit ilmassa. Mikäli jenkeissä menee toi ehdotus läpi tällä kertaa että venäjä julistetaan terrorivaltioksi (joka saisi mennä läpi), niin ei oltaisi kaukana tilanteesta että jenkit on kohta osallisena noissa kekkereissä.

Ehkä tää pallo tarttee sen kolmannen maailmansodan jossa ne nuket ampuillaan. Ehkä siitä saadaan sitten sellainen opetus että ne jotka selviää niin ymmärtää ettei enää koskaan mitään vastaavaa.
 
Paikalliset mediat venäjällä kertovat räjähdyksistä useilla alueilla venäjällä.

"Local mass media report explosions in the Belgorod, Kursk and Bryansk regions of the Russian Federation."

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Paikalliset mediat venäjällä kertovat räjähdyksistä useilla alueilla venäjällä.

"Local mass media report explosions in the Belgorod, Kursk and Bryansk regions of the Russian Federation."

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Varmaan false flag -operaatioita. Tuo komentoon tullut teurastaja (Surovikin) ei todennäköisesti epäröi omienkaan (mahdollisesti vähemmistökansallisuuksien) teurastamista, kunhan sillä saadaan joku uusi syy iskuihin.
edit.
 
Paikalliset mediat venäjällä kertovat räjähdyksistä useilla alueilla venäjällä.
Belgorod, Brjansk, Kursk, nuo kai kaikki Ukrainan rajalla olevilla alueita (niissä kai saman nimiset kaupungit), tuosta ei nyt enempää selvinnyt mistä kyse. Tainneet ennennkin olla samankaltaisen viserrysten kohteena. (ja välillä kai ihan oikeaakin savua noussut)
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 732
Viestejä
4 890 004
Jäsenet
78 863
Uusin jäsen
pillai

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom