Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Noita on tapahtunut myös Ukrainassa aiemmin. Vuodelta 2017

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Minua ärsyttää kaikkein eniten se, että palstapoliisit tulevat paasaamaan jonkin viestin menneen ohi keskustelusta! Parempi on vain jättää se viesti ketjuun hautumaan sen enempää sitä kommetoimatta, eikä pidä alkaa viestikaupalla väitelllä viestin oikeellisuudesta.
 
Hajallaanhan ne varastot ovat, eikä kaikki amitsuuli tietenkään ole yhdessä kasassa. Yhdellä ammuksella tai pommilla ei tuhoa kuin pienen osan.
 
Ukrainalaisten mietteitä lennokeista tällä hetkellä.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

‘It’s Not Afghanistan’: Ukrainian Pilots Push Back on U.S.-Provided Drones | Foreign Policy

Tuo sama on itseä kummastuttanut sodan alusta lähtien. Bayraktar on pienen Cessnan kokoinen. yhtä hidas ja lentää yhtä matalalla. Siinä on pieni 100hv Rotax, kuten monessa experimental kevytkoneessa. Sillä voi mellastaa, jos ei ole minkäänlaista ilmatorjuntaa, mutta sen ampuu alas vaikka manuaali-Sergeillä yhdellä sarjalla, jos ei lennä yli 2km korkeudella. Rys lähi-ilmatorjunta ilmeisesti ollut niin huonolla hapella, että noillakin on voinut lennellä suht vapaasti.

Neuvostoliittolaisilla rynkyillä ja singoilla varustautuneita hiekkaheimoja sillä pommittaa, mutta ei jos on oikeasti jotakin asiansa osaavaa ilmatorjuntaa. Saatikka jos on tutkat käytössä.
 
Viimeksi muokattu:
Todelliset syyt sodalle alkavat kenties valkenemaan. Kukaan ei tietenkään tiedä mitä Putin oikeasti ajattelee, mutta kyllä tämä on ihan uskottavan kuuloinen selitys.

Venäläistutkija Ekaterina Schulmannin arvion mukaan siis sodan syynä ei ole NATO:n pelko tai mitkään taloudelliset intressit, vaan Putinin oman valta-aseman lujittaminen. Putinin kannatus on ainoastaan noussut sodan myötä. Onhan tästä ollut puhetta ihan alusta asti ja jo ennen sodan alkuakin, mutta tämä näyttää koko ajan todennäköisemmältä selitykseltä.

Venäjä myös varmasti laskee sen varaan, että jossain välissä kansa länsimaissa kyllästyy pakotteiden tuomiin talousongelmiin. Tällä hetkellä pärjätään hyvin, mutta alkaa näyttää siltä että ensi talvena voi olla käsillä aika merkittävä energiakriisi ja silloin ihmisten jaksaminen voi joutua koetukselle. Lisäksi riski sille, että Venäjä käyttää energiaa aseena laittamalla kaasu- ja öljyhanat kokonaan kiinni kasvaa koko ajan. Koska esimerkiksi Intia ja Kiina ovat lisänneet öljyn ostoa merkittävästi, niin euroopan öljymyynnin loppuminen ei ole ehkä enää yhtä suuri katastrofi.

Jos noin, niin tuli aika kalliiksi tavallisille kansalaisille monella tapaa. Kouluttamattomat tietenkin uskoo, että yritykset poistuvat ja lopettavat yhteistyön kiusallaan tai "Lännen" painostuksesta. Harmi, että niitä kouluttamattomia, propagandalla aivopestäviä riittää Venäjällä. Vaikuttaa kuitenkin jonkinlaiselta defenssiltä tai sekundaariselta tavoitteelta, koska näin pitkä sota ei varmasti ollut alkuperäinen suunnitelma.
 
Kyllä tuohon 70% mahtuu valtavasti hyvinkin koulutettuja, halutessaan todenmukaista uutisointia saavia ihmisiä. Se päällimmäinen syy on ihan vaan siinä, että venäläiseen ajatteluun kuuluu se, että he ovat aina oikeassa koska ovat venäläisiä, ja kaikki Venäjän maana ja kansana tekemät asiat ovat perustavanlaatuisesti "oikein" riippumatta siitä mitä ne sisältää. Sen myötä Putin pystyy aika sujuvasti hyväksikäyttämään sitä kuviota jossa tällä hetkellä sota (tai en tiedä vieläkö ne jaksaa lässyttää erikoisoperaatioista) on koko Venäjän yhteinen juttu ja siten sitä tuetaan riippumatta siitä että...no, riippumatta oikeastaan ihan mistä tahansa. Ja kun sitä tuetaan niin tuetaan siinä sivussa myös Putinia. Tadaa, helppoa kuin heinänteko kun kansa on tällainen.
 
Olisikohan kuitenkin PD-2. TB2 olisi vähän arvokas suicide käyttöön.

The Drive - julkaisu on kirjoittanut aiheesta ja esittää ihan hyvän arvion laitteen mallista, joka on Alibabasta ostettavissa alle 10000€ hintaan. Sanoisin että hinta/laatu kohdillaan, varsinkin jos nuo menevät ilmavalvonnasta/torjunnasta läpi (tuskinpa siellä mitään ilmatorjuntaa ainakaan toiminnassa on edes ollut).

" However, there have also been suggestions that the drone seen in the video might be some kind of commercially available product, perhaps the Skyeye 5000mm available on the Chinese Alibaba website, that was then rigged up for a ‘kamikaze’ mission by Ukrainian technicians. In particular, the shape of the tailfins on the Skyeye drone seems to tally with those of the drone in the video. The drones are selling for between $5,000 and $10,000 on the site."

Voihan ne toki Kaliningradista tehdä suoran maahyökkäyksen, jos siltä tuntuu...

Ja toki ilmaiskuja voivat tehdä kauempaa.

Mutta tuskin Venäjä niin hullu on että oikeasti Liettuaan hyökkää... Tai sitten on. Melkein toivon että on, tulisi äkkiä loppu kaikelle bullshitille. ;)
Tuskinpa venäjä mitään hyökkäystä Liettuaan tekee, korkeintaan verkossa. Se mitä arvelisin itse venäjän toimiksi, on yrittää häiritä Liettuan merikuljetuksia järjestämällä pitkäkestoisia tai jatkuvia sotaharjoituksia tuossa Liettuan rannikolla. Liettualla on satakunta kilometriä rantaa Itämerellä ja aluevesiraja taitaa ulottua viitisenkymmentä kilometriä rannasta. Meriliikennettä on helppo häiritä pitämällä harjoituksia tuossa rajalla, kuten tekivät alkuvuodesta Latvian rannikolla.
 
Viimeksi muokattu:
Eiköhän nyt kuitenkin olisi järkevämpää kokeilla ensin kaiken mahdollisen epäsuoran tuen antamista Ukrainalle, ja sillä saralla on vielä runsaasti petrattavaa.

Jos teorisoidaan, että Ukrainalla olisi kaikki mahdolliset länsimaiden lelut käytettävissään, niin eiköhän Putinin pojat ottaisi pataan hyvin huolella, eikä länsimaisten armeijoiden tarvitse itse suoraan osallistua...
No siis länsimaiden pitkän kantaman aseiden vienti Ukrainaan on tässä tilanteessa vaadittava minimi. Tässäkin tulee enemmän tuhoa ja kestää kauemmin saatikka siinä ratkaisussa, että länsimaat tulevat auttamaan Ukrainaa ja Putlerit palaavat häntä koipien välissä takaisin.

No jäävät toki kiristelemään hampaitaan, mutta niin ne jäävät joka skenaariossa paitsi jos saavat vallattua Ukrainasta maa-alueita.
 
Jos noin, niin tuli aika kalliiksi tavallisille kansalaisille monella tapaa. Kouluttamattomat tietenkin uskoo, että yritykset poistuvat ja lopettavat yhteistyön kiusallaan tai "Lännen" painostuksesta. Harmi, että niitä kouluttamattomia, propagandalla aivopestäviä riittää Venäjällä. Vaikuttaa kuitenkin jonkinlaiselta defenssiltä tai sekundaariselta tavoitteelta, koska näin pitkä sota ei varmasti ollut alkuperäinen suunnitelma.
Tämän sotilasoperaationhan piti olla viikossa taputeltu. Kun se ei ollutkaan, niin Putlerille ja liittolaisille on liian noloa lähteä Ukrainasta poiskaan. Varsinkin kun on sitä propagandaakin julisteltu kansalle jo pitkiä aikoja. Vetäytyminen tarkoittaisi että kansa tajuaisi että heille on syötetty sitä itteään.
 
Tämän takia Putler jatkaa sotaa Ukrainassa kunnes...jotain? Mihin ja miten se sitten tulee päättymään jää nähtäväksi. Toivotaan että muu eurooppa ja usa vielä tehostavat aseellista apuaan Ukrainalle.
Joka tapauksessa keikka meni vituralleen venäjän kannalta.
 
Todelliset syyt sodalle alkavat kenties valkenemaan. Kukaan ei tietenkään tiedä mitä Putin oikeasti ajattelee, mutta kyllä tämä on ihan uskottavan kuuloinen selitys.

Venäläistutkija Ekaterina Schulmannin arvion mukaan siis sodan syynä ei ole NATO:n pelko tai mitkään taloudelliset intressit, vaan Putinin oman valta-aseman lujittaminen. Putinin kannatus on ainoastaan noussut sodan myötä. Onhan tästä ollut puhetta ihan alusta asti ja jo ennen sodan alkuakin, mutta tämä näyttää koko ajan todennäköisemmältä selitykseltä.

Venäjä myös varmasti laskee sen varaan, että jossain välissä kansa länsimaissa kyllästyy pakotteiden tuomiin talousongelmiin. Tällä hetkellä pärjätään hyvin, mutta alkaa näyttää siltä että ensi talvena voi olla käsillä aika merkittävä energiakriisi ja silloin ihmisten jaksaminen voi joutua koetukselle. Lisäksi riski sille, että Venäjä käyttää energiaa aseena laittamalla kaasu- ja öljyhanat kokonaan kiinni kasvaa koko ajan. Koska esimerkiksi Intia ja Kiina ovat lisänneet öljyn ostoa merkittävästi, niin euroopan öljymyynnin loppuminen ei ole ehkä enää yhtä suuri katastrofi.

Tietenkin, tuohan on kuuluu diktaattori kurssiin 101. Tehdään kaikki mahdollinen, keinoja kaihtamatta, vallassa pysymiseen. Ja koska Venäjän kansa on ollut valmis kärsimään jo N-liiton ajoista, niin ei ole tarvetta muuttaa tilannetta. Propagandaa tulee tuutin täydeltä, eikä ketään kiinnosta vaikka pikkukylien ja maaseudun väestö kuolee rintamalla. Asia olisi tietenkin eri jos sattuisi osumaan suurten kaupunkien väestöön, mutta niin kauan kun sota ei varsinaisesti kosketa heitä niin kaikki epämiellyttävä voidaan vaieta hiljaisuuteen.

Aiheesta Ruth Ben-Ghiat kirjassaan Mahtimiehet ( Mahtimiehet - Atena Kustannus ) mainitsi, kuinka uskoi Putinin olevan epävarma omasta jatkostaan. Ja tämän vuoksi muutatti perustuslakia. Ja kuinka jo mm. Mussolinkin osallistui sotiin, koska suosionsa oli hiipunut.
 
Viimeksi muokattu:
Tämän takia Putler jatkaa sotaa Ukrainassa kunnes...jotain? Mihin ja miten se sitten tulee päättymään jää nähtäväksi. Toivotaan että muu eurooppa ja usa vielä tehostavat aseellista apuaan Ukrainalle.
Joka tapauksessa keikka meni vituralleen venäjän kannalta.
Jos sota jatkuu x ajan nykytyylillä, alkaa Venäjän käyttökuntoinen kalusto olla ammuttu hajalle ja iso osa palkka-armeijasta tapettu tai haavoittunut. Miten ja millä rahalla sitten onnistuvat tekemään uusia tilalle ja rekrytoimaan päteviä sotilaita, eikä pelkkää tykinruokaa/miinanpolkijaa.
 
Niinpä, mutta mikä on funktion x? Vuosi, viisi, kymmenen?
 
Joka päivä Ukraina julkaisee arviot venäläisten tappioista. Viime päivinä on mennyt noin 40 ajoneuvoa (tankit+ACV+tykit+MLRS+muut) per päivä. Siihen päälle yksi lentokone tai helikopteri. Yleisesti ottain joka päivä menee yksi junallinen tavaraa taivaan tuuliin.

Uskoisin, että vielä riittää tavaraa ainakin loppusyksyyn saakka. Tykit ei toki lopu silloinkaan. Mutta sodan luonne muuttuu kun jokin aselaji loppuu varastoista.
 
Neuvostoliitto tuotti toisen maailmansodan aikaan 50 tankkia päivässä (+ tietysti muu kalusto), joten se on aika hyvin linjassa tämän hetken tappioiden kanssa.

Sen lisäksi joku Pohjois Korea ihan mieluusti tarjoaa auttavan kätensä jos lisäkalustoa tarvitaan.

Tarkoitan nyt lähinnä sitä että ei kannata luottaa siihen että Venäjältä tankit loppuu. Laatu on sitten asia erikseen.
 
miten maailma onkin muuttunut noista ajoista. silloin traktori tehtaat käännettiin tekemään panssareita? nykyään tuskin valmistetaan t72 ja muitakaan. vaan jos valmistetaan valmistettaisiin armataa t 90 tai vastaaavaa uusinta? niitä tuskin valmistetaan nyt juuri yhtään? jonkun kuvan näin että uunista olisi mennyt joku junallinen parempaan käyttöön mutta eikös linjat oo niiqu alhaalla nyt?
 
T-90 on valmistettu sodan aikana. Jossain oli linkki, kun juna lähti tuomaan niitä uusia kohti Ukrainaa joskus maaliskuussa. Mutta tosiaan määrä mitä niitä tehdään kolmessa kuukaudessa, räjähtää paskaksi viikossa tai alle.
 
Joka päivä Ukraina julkaisee arviot venäläisten tappioista. Viime päivinä on mennyt noin 40 ajoneuvoa (tankit+ACV+tykit+MLRS+muut) per päivä. Siihen päälle yksi lentokone tai helikopteri. Yleisesti ottain joka päivä menee yksi junallinen tavaraa taivaan tuuliin.

Uskoisin, että vielä riittää tavaraa ainakin loppusyksyyn saakka. Tykit ei toki lopu silloinkaan. Mutta sodan luonne muuttuu kun jokin aselaji loppuu varastoista.

Tuleehan sitä materiaalia junilla lisääkin. Kuvissa on ollut vanhaa kalustoa, mutta silti sitä tuhoutunutta korvataan. Itse uskon, että sinne kyllä roudataan tuoreempaakin kalustoa ja nuo julkisuuteen päätyvät kuvat ovat vain kirsikoita kakussa. Eikös värväyksiin muutettu juuri myös jotain ikärajoja? Todennäköisesti tuonne marssitetaan köyhimmistä paikoista lisää sotilaita rintamalle säännöllisen epäsäännöllisesti.
 
Tarkoitin likkiä, jossa uusia T-90:siä tuotiin suoraan tehtaalta. Niitä oli muistaakseni 50 kpl ja siinä oli 3kk tuotanto. Sinnehän tulee tietenkin kalustoa korvaamaan tuhottuja ihan joka päivä.
 
Tarkoitin likkiä, jossa uusia T-90:siä tuotiin suoraan tehtaalta. Niitä oli muistaakseni 50 kpl ja siinä oli 3kk tuotanto.
Tämä sai kiinnostumaa.
Sen verran kova väite, että kiinnostaa enemmän että mitä se tarkoittaa, mitkä väitteen taustat. Kuka/mikä tuota väittää, onko uskottava, onko vahvistuksia ?

Sen muistan että kevään aikana on ollut uutisia tuotannosta, ja tuotannon haasteista, että myös hehkutusta mahtavista kyvyistä. Sitten länsiarvioita että poikotit voivat tuoda haasteita.

Oliko tuossa kyse modernisoinnista, joka taasen kipuilee pakotteiden kanssa, eikä pesukoneista raavitut osata riitä paikkaamaan.

(en pidä mahdottomana että jos ajoissa ilmoitettu, niin ovat talvenaikana saaneet viimeisteltyä muistamasi määrän, hyökkäyksen jälkeen iski pakotteet nopeasti, niin sitten ovat varustelussa varasto komponenttien varassa, omassa totannossa työvälineiden kanssa pakote haasteet jne)
 
Viimeksi muokattu:
Tarkoitin likkiä, jossa uusia T-90:siä tuotiin suoraan tehtaalta. Niitä oli muistaakseni 50 kpl ja siinä oli 3kk tuotanto. Sinnehän tulee tietenkin kalustoa korvaamaan tuhottuja ihan joka päivä.
Tähän ois ihan mielenkiintoista nähdä lähdettä, uutisia on ollut myös siitä että tuotanto on pysähdyksissä. Sellaisen videon olen nähnyt jossa ihan paria tankkia viimeisteltiin jossain Venäläisellä tehtaalla ja lapset oli lähetellyt itse piirtämiään kortteja sinne, mutta mistään 50 kappaleesta ei siinä ollut kyse eikä käynyt ilmi miten uutta tuotantoa se todella oli.
 
Propagandaa tulee puolin ja toisin. Mutta aika outoa olisi jos tuotanto olisi kokonaan seis. Eiköhän niitä korvaavia osia saa Kiinasta, Intiasta ym. Molemmilla on omaa asetuotantoa. Ja kai venäjä tähän nyt on hieman varautunut, onhan nuo kasvattaneet sotakassaan 2014 asti. Outoa jos tarvittavaa teknologiaa ei olisi myös kasattu varastoihin.
 
Propagandaa tulee puolin ja toisin. Mutta aika outoa olisi jos tuotanto olisi kokonaan seis.
Ehkä termit vähän sekaisin, ja otsikot kärjistäviä. Ehkä ei tarkoiteta ihan sitä mitä tulee mieleen "kokonaan seis".

Eiköhän niitä korvaavia osia saa Kiinasta, Intiasta ym.
Jos oikeasti on ollut seisokkeja, niin niitä voi syntyä ihan siitä että menee aikansa löytää jostain korvaavia kanavia, ja niiden komponenttien osalta joille ei korvaavia kanavia löydy, niin sitten korvaavia komponentteja ja sitten suunnittelun pyödän kautta.

Muistettava myös se että erikoisoperaatoio ei mennyt alkuunkaan niin kuin piti (vaikka niin väittävät), ja taisi aloituskin olla yllättys monelle. niin tuskin siellä asetehtaalla on mitään valmistauduttu, hädissään parsineet kasaan ketjussa mainitut 50 vehjettä, kun oikeasti yllättäen ja pyytämättä niitä tultiinkiin hakemaan. Uskon toki että olivat viimeisen päälle valmiita, mutta en lainkaa ylläty jos osa vain näytti valmiilta.

Eikä sen panssaritehtailijan kannata mitään komponentteja varastoon haalia, päinvastoin, mahdollisimman myöhään.
 
Propagandaa tulee puolin ja toisin. Mutta aika outoa olisi jos tuotanto olisi kokonaan seis. Eiköhän niitä korvaavia osia saa Kiinasta, Intiasta ym. Molemmilla on omaa asetuotantoa. Ja kai venäjä tähän nyt on hieman varautunut, onhan nuo kasvattaneet sotakassaan 2014 asti. Outoa jos tarvittavaa teknologiaa ei olisi myös kasattu varastoihin.
Eiväthän ne tainneet varautua näin voimakkaaseen lännen reaktioon tai edes sotaan joka kestäisi muutamaa viikkoa pitempään. Sotakassankin kanssa tuli yllätyksenä kun joku puolet varoista jäädytettiinkin ulkomaille. Noissa vaunuissahan on käytetty ilmeisesti mm. Ranskalaisia lämpötähtäimiä ja vaikka Kiina/Intia voisikin auttaa niin eivät välttämättä riskeeraa asetuotannossa auttamista tässä tilanteessa kun siitä voisi koitua seurauksia suhteille länteen.
 
Onhan vastaavia tapahtunut suomessakin menneisyydessä. 35 metriä kalliota lähti taivaan tuuliin luolan päältä. 35 metriä!

Tätä tapausta en muistakaan ja piti ihan katsella video aiheesta.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tuossa on paljon aikalaishaastatteluita ja muuta videokuvaa. Ihan mielenkiintoinen. Suosittelen katsomaan.
 
Propagandaa tulee puolin ja toisin. Mutta aika outoa olisi jos tuotanto olisi kokonaan seis. Eiköhän niitä korvaavia osia saa Kiinasta, Intiasta ym. Molemmilla on omaa asetuotantoa. Ja kai venäjä tähän nyt on hieman varautunut, onhan nuo kasvattaneet sotakassaan 2014 asti. Outoa jos tarvittavaa teknologiaa ei olisi myös kasattu varastoihin.
Säästäminen ja varastoon hankkiminen toimii heikosti maassa, jossa korruptio rehottaa pahasti.. Kamat katoaa helposti sieltä varastoista, häviävät / hajoavat kuljetuksissa ym ym ym.
 
Neuvostoliitto tuotti toisen maailmansodan aikaan 50 tankkia päivässä (+ tietysti muu kalusto), joten se on aika hyvin linjassa tämän hetken tappioiden kanssa.

Sen lisäksi joku Pohjois Korea ihan mieluusti tarjoaa auttavan kätensä jos lisäkalustoa tarvitaan.

Tarkoitan nyt lähinnä sitä että ei kannata luottaa siihen että Venäjältä tankit loppuu. Laatu on sitten asia erikseen.
Pekka Toveria kuunnellessa saanut sen kuvan että tuota vanhaa kunnostuskelpoista kalustoa voi olla jopa vuosiksi varastossa, Ukrainan sotaa ajatellen. Mitään modernia ja suojaa nykyajan kalustoon verrattuna ne eivat anna mutta haittaa niillä saa aikaan silti. Länsimainen sotilas tuskin vapaaehtoisesti T62:seen menee nykyaikaista sotaa ajatellen, mutta Siperian seudulta köyhälistöä kun palkataan lisää, noillekin löytyy käyttäjänsä/uhrinsa.

En itsekään pidättelisi henkeä kaluston loppumisen suhteen, Ukrainalle pitää saada torjunta-kamaa asap ja paljon. Ja toki koulutusta siihen mitä ilmeisesti paikan päällä onkin.
 
Venäjä kuluttaa huhujen mukaan jopa 50,000+ tykistöammusta päivässä, ja toi on ainakin sellainen lukema, että se ei tule olemaan mitenkään kestävällä pohjalla pidemmän päälle kun varastot hiipuu ja niitä myös aktiivisesti tuhotaan Ukrainan toimesta...

Sekin on hyvä kysymys, että mikä on sitten tilanne panssariammusten kanssa. Vaikka romutankin saisikin kunnostettua liikenteeseen, niin miten paljon sille on antaa ampumatarviketta voi olla eri asiansa.

Puhutaan sellaisista määristä, että ei noita mikään tehdas pysty reaaliajassa valmistamaan, vaikka mitään high-techiä ei tarvitakaan...
 
Pekka Toveria kuunnellessa saanut sen kuvan että tuota vanhaa kunnostuskelpoista kalustoa voi olla jopa vuosiksi varastossa, Ukrainan sotaa ajatellen. Mitään modernia ja suojaa nykyajan kalustoon verrattuna ne eivat anna mutta haittaa niillä saa aikaan silti. Länsimainen sotilas tuskin vapaaehtoisesti T62:seen menee nykyaikaista sotaa ajatellen, mutta Siperian seudulta köyhälistöä kun palkataan lisää, noillekin löytyy käyttäjänsä/uhrinsa.

En itsekään pidättelisi henkeä kaluston loppumisen suhteen, Ukrainalle pitää saada torjunta-kamaa asap ja paljon. Ja toki koulutusta siihen mitä ilmeisesti paikan päällä onkin.

PeTo totesi tosin hyvin, että ei niissä varastoissa lojuvissa vehkeissä ole todennäköisesti edes pimeänäkökykyä. Kyllä ne silti niillä voi sotaa pitkittää, mutta vaikea nähdä tuollaisen kaluston pystyvän mihinkään kovin strategiseen sodankäyntiin.
 
Ei varmaan pystykkään mutta saadaan kulutettua ukrainan ammuksia. Sehän noissa on tarkoitus.
 
Propagandaa tulee puolin ja toisin. Mutta aika outoa olisi jos tuotanto olisi kokonaan seis. Eiköhän niitä korvaavia osia saa Kiinasta, Intiasta ym. Molemmilla on omaa asetuotantoa. Ja kai venäjä tähän nyt on hieman varautunut, onhan nuo kasvattaneet sotakassaan 2014 asti. Outoa jos tarvittavaa teknologiaa ei olisi myös kasattu varastoihin.
En kyllä itsekään ihan kritiikittä niele näitä väitteitä siitä että siellä ei muka enää pystyttäisi tuottamaan aseita. Ainakin tämän jutun mukaan Venäjä ostaa 70% mikropiireistä Kiinasta. Ja kauppa Kiinan kanssa on kyllä kovassa vauhdissa, siellähän on lisätty Venäläisen öljyn tuontia sodan alun jälkeen.

Tyhmällä raudalla ei nyky sodassa tee juuri mitään ,toki jossain linnoitettujen asemien puolustuksessa menee jos kantama ja läpäisykyky riittää.Pelkät kiina mikropiirit on turhia jos ei ole tarvittavaa optiikkaa,sensoritekniikkaa ja ohjelmistoa.
 
Riippuu siruista. Jotain Kiinan suunnitteluun saavat, tai omaa, mutta länsimaiseen suunnitteluun pohjaavat alkaa olee hankalampi. Joo harmailta markkinoilta saa, mutta se ei varmasti riitä paikkaamaan tarvetta. Kiina tuskin vaarantaa asemaansa lännen markkinoilla Venäjän takia.

Sitten noi aseet tarvii muutakin. Optiikkaa, sensoria jne.
 
Tyhmällä raudalla ei nyky sodassa tee juuri mitään ,toki jossain linnoitettujen asemien puolustuksessa menee jos kantama ja läpäisykyky riittää.Pelkät kiina mikropiirit on turhia jos ei ole tarvittavaa optiikkaa,sensoritekniikkaa ja ohjelmistoa.
Sirupulasta on tämän sodan yhteydessä uutisoitu ja twiitattu hiukan harhaanjohtaen ihan kuin Venäjällä ei olisi fyysisesti pääsyä mihinkään m68k-tason tai kehittyneempään tekniikkaan. Pesukoneista pitää varastaa panssarivaunuihin 8-bittiset mikrokontrollerit jne. Todellisuudessa ne kiinalaiset SoC:t ovat luokkaa 10v korkeintaan jäljessä länsimaisia. Sitten netissä tiedetään, että Venäjä ei pysty valmistamaan mitään laitetta kun CPU-puolelle saa vain 1. generaation Ryzenin tehot. Estää jopa laitteet mitä länsimaat ohjaavat jollain 40v vanhalla z80-laitteella. Allwinnereitä ja vastaavia eivät patentit ja lisenssit ole aiemminkaan estäneet.
 
Eipä sitä moneen paikkaan tosiaan tarvita mitään state-of-the-art suorituskykyä. Monissa sulautetuissa järjestelmissähän esimerkiksi on nykystandardeilla ihan naurettavan tuhnut suorittimet, mutta ei niillä pelatakaan mitään uusimpia AAA pelejä tai katsota 4K videoita.
 
Joo, maailman suurin talous usa:n ja eu:n jälkeen ei varmasti pysty toimittamaan näitä.
Jos alkuperäiset vehkeet on länsitekniikkaa niin ei niitä hetkessä muuteta toimimaan kiina romulla.Eikä kiinalaiset ole niin hölmöjä että edes myisivät uusinta tekniikkaa mitä olisi tarjolla.
Edit: esim. nykyaikaisessa panssarivaunussa on tykin vakautus,omasuojaus,viesti,suunnistus ym... teknikkaa jotka kaikki vaativat lukemattomia sensoreita,antureita,tutkia ja ohjelmistoja jotta kaikki saadaan pelaamaan luotettavasti yhteen.Muuten tulee kuolema hyvin äkkiä.
 
Viimeksi muokattu:
Joo, maailman suurin talous usa:n ja eu:n jälkeen ei varmasti pysty toimittamaan näitä.
Jollain tasolla kyllä. Laatu sitten on mitä on.

Sirupulasta on tämän sodan yhteydessä uutisoitu ja twiitattu hiukan harhaanjohtaen ihan kuin Venäjällä ei olisi fyysisesti pääsyä mihinkään m68k-tason tai kehittyneempään tekniikkaan. Pesukoneista pitää varastaa panssarivaunuihin 8-bittiset mikrokontrollerit jne. Todellisuudessa ne kiinalaiset SoC:t ovat luokkaa 10v korkeintaan jäljessä länsimaisia. Sitten netissä tiedetään, että Venäjä ei pysty valmistamaan mitään laitetta kun CPU-puolelle saa vain 1. generaation Ryzenin tehot. Estää jopa laitteet mitä länsimaat ohjaavat jollain 40v vanhalla z80-laitteella. Allwinnereitä ja vastaavia eivät patentit ja lisenssit ole aiemminkaan estäneet.
Ongelma venäjällä on, että länsi kontrolloi lähes kaikkea, mitä se tarvitsee valmistusketjussa. Todella iso osa sen öljyn ja kaasun pumppaamisesta tapahtuu länsimaiseen suunnitteluun perustuvalla tekniikalla. Sieltä ei kovin montaa piiriä tarvitse irrottaa, kun alkaa olemaan operoiminen jo todella hankalaa. Tee tuohon sitten uusi eri suunnittelulla olevaan piiriin. Saa hetken aikaa miettiä, miten se koko järjestelmä edes toimii.

Joo se saa tilattua jotain piirejä. Mutta esim mobiilitukareissa alkaa olemaan hetken päästä ongelmia. Palveluita pitäisi pyörittää palvelimissa, niitä ei saa uusia. Jne.

Tankkiin saavat laskentapiirin ja jonkun tasoista optiikkaa. Mutta muualla alkaa tulemaan ongelmaa.
 
Jos alkuperäiset vehkeet on länsitekniikkaa niin ei niitä hetkessä muuteta toimimaan kiina romulla.Eikä kiinalaiset ole niin hölmöjä että edes myisivät uusinta tekniikkaa mitä olisi tarjolla.
Mikseivät myisi? Venäjä ja Kiina on tehneet paljon asekauppaa jo Neuvostoliiton ajoista asti.
 
En mä nyt tiedä. Onhan Kiina ollut aika kärjessä esim. 5G teknologiassa.
Optiikassa ei ole samalla tasolla. Huawei ajaa alas venäjän toimintoja. Muistaakseni huawei nojaa isosti Armin teknologiaan niiden nodeissa, joten jos eivät halua riskeerata lisää pääsyä, niin taitavat jättää venäjän tukemisen pienemmälle.
 
Tyhmällä raudalla ei nyky sodassa tee juuri mitään ,toki jossain linnoitettujen asemien puolustuksessa menee jos kantama ja läpäisykyky riittää.Pelkät kiina mikropiirit on turhia jos ei ole tarvittavaa optiikkaa,sensoritekniikkaa ja ohjelmistoa.
Mikä on nykysota - etenkin kun sen vie tuonne Ukrainaan....? Sama jalkaväki, samat juoksuhaudat ja linnoitteet, sama kenttätykistö mitä toisessa maailmansodassa. Yksittäistä uutta teknologiaa kyllä pelipaikoilla, mutta ei tuolla todellakaan mikään teknoarmeija a la USA ole sotimassa kummallakaan puolella.

Täytyy myös muistaa, että myös sen paskan t-62:n tuhoamiseen tarvitaan 2-3 osumaa singosta. Se on 2-3 sinkoa pois jostain toisaalta, tai 2-3 sinkoa pois jostain missä niitä ei edes ole. Sellaisessa paikassa se paska t-62 jatkaa matkaansa ja tuhoaa matkalla olevat kevyen jalkaväen yksiköt.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
284 757
Viestejä
4 890 690
Jäsenet
78 863
Uusin jäsen
pillai

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom