Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Kertoisivat (ihan kaikissa valtiollisissa medioissa) että katsokaa nyt, todellakin meidän piti ukrainaan iskeä, rikollisia ovat ja nyt syyttömät venäläiset kärsivät.
Luultavasti saattavat jotain kuvia julkaista. Tyyliin otsikolla, luhanskista löytyi uusia ihmisoikeisrikkomuksia ukrainalaisten jäljiltä. Kun ei ole puolueettomia tai tutkivia journalisteja valtamediassa, valtio voi aika hyvin kertoa mitä haluaa.
 
Länsimaiden tulisi antaa kaikki mahdolliset migit, bukit ja ym Venäläinen rauta Ukrainan käyttöön, on myöskin vääjäämätöntä saattaa tämä Venäjän toiminta lopullisesti päätökseen, tapahtuuko se nyt vai 15 päivä on yhdentekevää.

edit: on absurdia kuvitella, etteikö tämä Venäjän agressio tavalla tai toisella eskaloituisi myös muihin maihin, joilla ei ole Naton tuomaa suojaa.

Vähän veikkaan että näiden murhatouhujen seurauksena Saksa joutuu luopumaan kaasusta kesällä, demokratian luoma poliittinen paine tulee sietämättömäksi. Eli siellä otetaan turpaan oikein kunnolla. Euroopan tulisi lopettaa se kuvitelma siitä, että talous jatkaa normaalisti pikku töyssyssä eteenpäin. Nyt tulisi sen sijaan siirtyä jonkinlaiseen sotatalouteen, jossa valmistaudutaan siirtämään joukot Ukrainaan. Se myös edistäisi rauhaa, jos Putin näkisi selkeän pysäyspisteen häämöttävän horisontissa (oli se sitten ydinsodan uhka, piste sekin).

Suojautumisessa pahiten riippuvia maita suojattaisiin kuluista riippumatta siirtämällä generaattoreita ja polttoaineita käyttöön teollisuudelle. Rakennettaisiin väliaikaisia sähköverkkoja pikapikaa (tyyliin kaapelia kadun viereen pintaan). Keinoja on ja rahaa löytyy.

Samalla myös kiinan kauppa tyrehtyisi, jos kansalaisten huomio siirrettäisiin pois rihkamasta.
 
Isojen tehtaiden enertgian kulutus on kyllä sitä luokkaa, että sitä ei siirrettävillä generaattoreilla kateta. Ja se perusongelma on muutenkin, että sitä sähköä ei ole riittävästi sen kaasun korvaamiseen, joten niillä väliaikaisilla siirtolinjoilla ei ole käyttöä vaikka joku ne rakentaisikin.
 
Mikähän se Saksan ydinvoiman status on? Tuskin ne vielä on ehtineet paljon purkaa suljettuja voimaloita, josko sieltä löytyisi virtaa. Jossain kohtaa poliittinen tahto irtautua Venäjän energiasta varmaan ylittää tahdon irtautua ydinvoimasta.
 
Kyllä tulee riittämään, kun tarkistetaan mitkä tehtaat tarvitsevat ja mitkä eivät. Toisaalta kaasuvarantojen kohdentaminen sellaisiin paikkoihin, joiden kulutusta ei voida korvata. Koska yhteiskunta on vapaa tällä hetkellä, on suuri riski ajautua täystörmäykseen. Esimerkiksi kovat lisäverot energian käytölle kohdentaisivat kulutusta vapailla markkinoilla ja vähentäisivät tarpeetonta kulutusta ilman mitään suoranaista suunnitelmataloutta. Kansalaisten ajatusten kääntäminen hellurei kulutusjuhlasta on aloitettava jostain.

Lähinnä EU olisi tunnustettava tosiasiat ja muodostettava sanotaanko 6kk suunnitelma missä vaiheittain ollaan täysin valmiita katkaisemaan kaasuputket ja siirtämään merkittäviä osastoja Ukrainaan. Siellähän ei kaivata pyssymiehiä vaan teknisempää taustajoukkoa. Se ei tarkoita että joukkoja siirrettäisiin sillä kellonlyömällä, vaan että valmius on olemassa välittömästi.
 
Hyvä, että ihmisoikeusjärjestö alkaa dokumentoida tapaukset yksiin kansiin, on sitten Haagissa helpompaa tuomareilla:

Ilmeisesti on ihan kunnolla käyttäydytty epäsotilaallisesti: Ukrainan puolustusministeriö kuvailee Butshan teloituksia uudeksi Srebrenican joukkomurhaksi
 
Kun on ollut juttua että miehittäjän jäljiltä on löytynyt ihan konkreettisesti ihmispaskalla sotkettuja asuntoja, niin tässäpä historiikkia paskalla paikkojen sotkemisen perinteestä itänaapurissa
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Taustoittaa hyvin haukkumasanaa "paskarys..", ei nuo tyhjästä useinkaan synny. Etymologiaa taitaa olla.
 
Kyllä mäkin lähtisin siitä, että ulkovenäläisten olisi nyt syytä valita puolensa. Joko on Putinin puolella tai sitten selvästi häntä vastaan. Mikään välinpitämätön tai "neutraali" asenne ei nyt vetele.
Toivottavaa, tai siis toivottavaa että valitsevat putinin vastaisen puolen.

Mutta yksilönkannalta varmasti vaikeampaa, se on kuitenkin se kotimaa, isänmaa, ja ristiriitaisessa informaatio tilanteessa omien puolella ei tuskin kaikille tilanne näkyy samanlaisellta kuin meille muille.
Ja jos seuranta on luokkaa, jokin erikoisoperaatio meneillään, josta länkkäri meuhkaa, ne nyt on aina meuhkannut.

Höpö höpö. Jokainen pystyy tekemään jotain. Ay-liikkeiden toiminta perustuu tähän. Joukossa on voimaa. Tietoa pystyy välittämään eteenpäin.
Vertauksesi on aika moni ulotteinen ja ketjussa sarkasmiakin harrastettu, niin ....

Ihan lännessäkin on aloja joissa liittymin Ay liikkeeseen on vapaaehtoista, voi liittyä tai olla liittymättä tai jos toiminta muuttaa eikä enään miellytä niin voi erota, ja et silloinkaan saa neniin.

Sitten on se missä kaikki liittyy vapaaehtoisesti, tai sitten pienen ohjauksen jälkeen, kaikki yhteisessä rintamassa kannattaa, kukaan ei lipsu, jos lipsuu niin siitä ikävät seuraukset.

Jos tarkoitit että yksilö, pieni joukko ei voi tehdä mitään ja se lipsuminen on vaarallista, mutta jos jostain syntyy se iso joukkovoima, niin se voi tehdä, mutta se vaatii jotain "sattumaa" että iso joukko yhtäaikaa tulee samalla puolelle, eli pitkälti jotain mokaa toiseltapuolelta.

Muuri murtu, se oli hallinnon pieni moka. Sama tilanne putinilla, en usko että kansa tekee aloitteen ilman että putinin koneisto tekee pienen mokan.

Historia toistaa itseään. Isovihan aikaan Suomeen ja suomalaisiin kohdistui ihan tähän rinnastettava tuho.
No se ei kai tähän liity.
Mikähän se Saksan ydinvoiman status on? Tuskin ne vielä on ehtineet paljon purkaa suljettuja voimaloita, josko sieltä löytyisi virtaa. Jossain kohtaa poliittinen tahto irtautua Venäjän energiasta varmaan ylittää tahdon irtautua ydinvoimasta.
Nyt mutu harha jostain haastelusta/lehti jutusta, olisi mahkuja muuttaa suuntaa, ja ydinsähkön tuotanto lisätä.
 
Mikähän se Saksan ydinvoiman status on? Tuskin ne vielä on ehtineet paljon purkaa suljettuja voimaloita, josko sieltä löytyisi virtaa. Jossain kohtaa poliittinen tahto irtautua Venäjän energiasta varmaan ylittää tahdon irtautua ydinvoimasta.

Valitettavasti ne paskottiin heti sitä mukaan kuin ajettiin alas, esim. räjäyttämällä lauhdetornit. Tässä takana oli se, että nyt kun kerrankin saatiin Energiwende toteutettua, niin tehdään (liki) mahdottomaksi seuraavalle hallitukselle palata ydinvoimaan.
 
Kolme hiljattain kylmättyä reaktoria olisi ainakin mahdollista laittaa käyntiin ihan viikkojen varoitusajalla. Tästä oli joku FT:n artikkeli, löytyy varmasti googlella.
 
Näinä aikoina kaikenlaista juttua, mutta Ukrainan kriisin jälkeen jälkimmäisen tyyppista juttua ollut, en muista että jossain olisi artikkelia missä kirjoiteltu että kaikki tuhottu käyttökelvottomaksi.

Ja mutulla jos jatketaan niin hiilivoimaloiden alasajossa voitaisiin muuttaa suuntaa / käyttöasteita nostaa.

Ja tietenkin se perinteinen, aina voidaan laskea lämpötila aste pari, ja käytännön koti eristämis vinkkejä, ehkä osa kiinteistöistä kestää tilapäisen ilmanvahto tinkimisen.

Keskieuroopassa jossain toissakin maassa ilmeisesti ollaan peruuttelemassa voimaloiden alasajossa.

Jos ne hanat menee kiinni, niin se kai isompi ongelma miten se taakka jaetaan, että paine putkissa piisaa siellä missä eniten tarvitaan.
 
Kaikki kulutuksen pienentäminen on toki ns. rahaa pankkiin (tai pois Putinin pankista), mutta kannattaa kuitenkin muistaa että kotitalouksien lämmitys on nappikauppaa teollisuuteen verrattuna.

Tehdashalleja ei lähtökohtaisesti pidetä yhtään sen lämpimämpinä kuin on pakollista. Eikä tuotantokoneistoa voi laittaa kuluttamaan vähemmän, joko tuotanto pyörii tai sitten ei.
 
Lämmittää rakennuksia voidaan monella tavalla ja siinä tinkiäkkin, teollisuus tarvitsee kaasua tuotantoon, osa ihan energiana, osa tarvitsee kaasua prosessissa.

Teollisuudessa rakennusten lämpötiloissa voi keskieuroopassa olla säästökohde olla myös nuukailu jäähdytyksessä.

Se miten poikottikuormaa jaetaan, niin nopea muutos ei välttämättä mene markkinaehtoisana kokonaisuuden kannalta hyvin, tuotantoa auttaa jos mukavuus kulutuksessa tingitään. Lisähaaste on se miten valtioiden välillä kuormaa jaetaan.

Jos yhteisöjen rakennuksen miettii, niin Suomessa on varaa tinkiä lämmityksessä, ei ne asteet ole useinkaan minimissään lämmityskaudella, eikä energiatehokkuus ole optimissa. Osassa asteita voi rajoittaa säädökset, suositukset, joiden taustalla ei ole mahdollinen enrgiapula.
 
Myös sähkön ostaminen Venäjältä tulisi kieltää.
Ehdottomasti. Meillä tuli aika hyvään saumaan tuo OL3 loputtoman työmaan valmistuminen. En tiedä minkä verran sähköä sieltä tuodaan, mutta ei pitäisi. Voin kyllä maksaa dieselistä vaikka 4 euroa litra ja sähköstä sen mitä se maksaa, kunhan putin ei pääse osingoille.

T: 50 km suuntaansa työmatka ja 200 neliön sähkölämmitteinen ok-talo.
 
Ennustan ensi viikolle, että Kherson ja sillä puoliskolla oleskelevat Rosvojoukot teurastetaan. Alueelta ylöspäin pyrkivät joukot ovat hyvin hankalassa puristuksessa jokea vasten eli sitä suuntaa ei tulla millään ilveellä vahvistamaan riittävästi. Khersonissa ryypiskelevän joukon motivaatio ei varmasti tule kestämään piiritystilannetta, vaan vetäytyvät jos kykenevät ja aamukrapulaiset jäävät mottiin sillan räjäytyksessä (sehän on jo panostettu). Joukkojen painopisteen siirto pohjoisesta noille rintamasuunnille lienee jo hyvässä vauhdissa Ukrainassa. Pohjoisesta tulee vapautumaan hurja määrä tykistöä, kokeneempia jalkaväkijoukkoja ja panssarivaunuja. Vaikka vastapuoli yrittää samaa, sen liikkeen viive tulee olemaan paljon pidempi.

Tietämättä tarkemmin paikallisista olosuhteista (jotka voivat sen estää), epäilen Ukrainan kykenevän siirtämään kevyttä jalkaväkeä suoraan Khersonin eteläpuolelle Ochakiv kylän lähellä olevan niemen kautta esim. yöaikaisilla veneilyillä. Mykolaiv olisi ollut se oikea tavoite Punakoneelle etelässä, joka on nyt saavuttamattomissa pysyvästi.

Sanoisin että Venäjä tulee astumaan hyvin hankalaan asemaan johtuen siitä, että se on poliittisesti ankkuroitunut sekä Krimiin että Itäiseen seppoalueeseen. Vain toisen se voi saada, mutta valinta siitä tulee kestämään liian pitkään. Voitokas Ukraina ei nimittäin tule sallimaan mitään myönnytyksiä neuvottelupöydässä.
 
Myös sähkön ostaminen Venäjältä tulisi kieltää.
Sähkö ja Kaasu on niitä joihin kohdistuvat pakotteet eivät ole kovin hyviä, eli ne kohdistuu meihin ja moneen muuhun maahan, näitä ajavat lähinnä ne maat joille ne kohdistuu vähemmän (välillisesti koskee koko eurooppaa, toki yksittäisten maiden tuotanto yhtiöille poikotti olisi silkkaa kultaa, "yllättäen" siellä kannatus poikotille suurinta ).

Ovat tosin putinille tärkeitä, jopa niin tärkeitä että arpoo vastapakotteiden osalta.

Eli kummallakkin puolella hyöty haitta suhde selainen että kauppa käy.

Koska suunta näyttää siltä että hanat menee jossain kohtaa kiinni, mm Suomi ja monet muut maat vauhdilla yrittää irtautua putinin energiasta, putin taasen pelkää ostojen hiipumista ja jossain kohtaa sulkee hanat, tänään kestämme sulkemisen paremmin kuin kuukausi sitten, kuukauden päästä paremmin kuin tänään.

Putin haluaa sulkea hanat kahdesta syystä, ensinnä energian myynti länteen hyödyttää ensisijaisesti ostajaa, toiseksi kyse vallasta, on voimaannuttavaa jos saa sanoa että suljin hanat, vaikka tosiasillisesti ne sulki vastapuoli.)

(hanoilla kuvaan, kaikkea energiaa, toki energia ei ainoa mistä irtautuminen on kallista)
 
UA erikoisjoukot ilmoittaneet että jatkossa hyökkääjän tykkimiehiä ei enää oteta vangiksi vaan kuula kalloon jokaiselle joka tykkinsä ääreltä löydetään. Veikkaan että sama mieliala tulee yleistymään muitakin joukkoja kuin tykistöä kohtaan ellei vangiksi pyrkivällä ole jotain mieleisiä tuomisia mukanaan kuten ylemmillä upseereilla tietoa jota voidaan kiskoa irti tai perussoltulla vaikka ehjä panssarivaunu.

Sähkö ja Kaasu on niitä joihin kohdistuvat pakotteet eivät ole kovin hyviä, eli ne kohdistuu meihin ja moneen muuhun maahan, näitä ajavat lähinnä ne maat joille ne kohdistuu vähemmän (välillisesti koskee koko eurooppaa, toki yksittäisten maiden tuotanto yhtiöille poikotti olisi silkkaa kultaa, "yllättäen" siellä kannatus poikotille suurinta ).

Ovat tosin putinille tärkeitä, jopa niin tärkeitä että arpoo vastapakotteiden osalta.

Eli kummallakkin puolella hyöty haitta suhde selainen että kauppa käy.

Koska suunta näyttää siltä että hanat menee jossain kohtaa kiinni, mm Suomi ja monet muut maat vauhdilla yrittää irtautua putinin energiasta, putin taasen pelkää ostojen hiipumista ja jossain kohtaa sulkee hanat, tänään kestämme sulkemisen paremmin kuin kuukausi sitten, kuukauden päästä paremmin kuin tänään.

Putin haluaa sulkea hanat kahdesta syystä, ensinnä energian myynti länteen hyödyttää ensisijaisesti ostajaa, toiseksi kyse vallasta, on voimaannuttavaa jos saa sanoa että suljin hanat, vaikka tosiasillisesti ne sulki vastapuoli.)

(hanoilla kuvaan, kaikkea energiaa, toki energia ei ainoa mistä irtautuminen on kallista)

Maakaasussa on sellainen jännä, että myös Ukraina saa venäläisestä maakaasusta tuloa roaming-maksuina siltä osin kuin kaasu tulee Ukrainan läpi kulkevan putken kautta. En tiedä onko tällä merkitystä Ukrainan kannalta tai ainakaan enempää kuin jos Venäjän rahahanat saataisiin tältä osin poikki.
 
Näitä juttuja lapsiin ja muuhun siviiliväestöön kohdistuvista sadistisista toimenpiteistä kun lukee, niin vaikuttaa koko ajan enemmän vaan siltä, että Venäjä on pahanlaatuinen syöpäpesäke, joka pitäisi leikata irti ja heittää roskiin. Kaiken lisäksi Venäjällä on erillisiä joukko-osastoja, joiden tehtävä on nimenomaan tuhota siviilejä. Aivan käsittämätöntä, että yhtäkkiä meillä on tällainen Hitler 2.0 rellestämässä Euroopassa. Tosin Ukrainasta on kuulunut ensimmäisestä aallosta selvinneiltä vanhuksilta sellaistakin kommenttia, että natsi-Saksa oli aikoinaan hyökätessäänkin kuin herrasmies Venäjään verrattuna.

Kiovan lähialueen rajut tuhot ovat paljastuneet Venäjän joukkojen vetäytymisen myötä.

BBC:n mukaan kaduilla on nähty kymmeniä siviilien ruumiita. Erään komentajan mukaan kaikki 18–60-vuotiaat miehet olisi kerätty yhteen ja teloitettu Butšassa.

Ukrainan puolustusministeriö on verrannut raakuuksia Bosnian sotaan 1990-luvulla. Alueelta löydetyssä joukkohaudassa on noin 300 ruumista.

RUSI-ajatuspajan tutkija Jack Watlingin mukaan kyseessä eivät olleet vain yksittäisten sotilaiden ylilyönnit. Hän muistelee edellistä tapaamistaan Ukrainassa, jolloin korkea-arvoinen turvallisuusviranomainen oli kertonut Venäjän siirtäneen Valko-Venäjälle yksikön, joka olisi vastuussa siviilien surmista.

– Tämä oli suunnitelma, ja siitä oli päätetty ennalta. Se vastaa Venäjän menetelmiä Tšetšeniassa. Jos maan asevoimat olisivat saavuttaneet suurempaa menestystä, niin samaa olisi nähty monilla muillakin paikkakunnilla, Jack Watling tviittaa.

Kertoisivat (ihan kaikissa valtiollisissa medioissa) että katsokaa nyt, todellakin meidän piti ukrainaan iskeä, rikollisia ovat ja nyt syyttömät venäläiset kärsivät.
Se on mahdollista vain unissa. Ei siellä voi mikään valtiollinen media sellaista kertoa, kun ne ovat kaikki Kremlin talutusnuorassa. Tuo olisi käytännössä sama kuin Putin itse kertoisi asiasta.

Venäjällä ei yksinkertaisesti ole sananvapautta ja lisäksi kansainvälisten verkkopalveluiden käyttö on rajoitettua (valtion työntekijöiden osalta rajoitusten kiertäminen esim. VPN-yhteyden avulla on erityisesti kielletty). Tavan tallaajat kannattavat Putinia ja kannatus sen kun nousee vaan, kun propagandan myötä kansalaiset luulevat että Venäjää ja heidän natseja Ukrainasta siivoavaa, erehtymätöntä johtajaansa vastaan asetetut pakotteet ovat pelkästään egoistisen, ahneen ja aggressiivisen lännen syytä. Tämä tilanne on heidän mielestään vain väliaikainen häiriö ja vaikka ei olisikaan, niin ei tunnu ihan hirveästi haittaavan. Kuulemma moraali paranee, vaikka talous heikkenee.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Sanoisin että Venäjä tulee astumaan hyvin hankalaan asemaan johtuen siitä, että se on poliittisesti ankkuroitunut sekä Krimiin että Itäiseen seppoalueeseen. Vain toisen se voi saada, mutta valinta siitä tulee kestämään liian pitkään. Voitokas Ukraina ei nimittäin tule sallimaan mitään myönnytyksiä neuvottelupöydässä.
On myös lännelle tärkeää, ettei Venäjä saa tahtoaan läpi liiallisesti, mielellään ei lainkaan. Putin on puhunut siihen sävyyn, että Ukraina on vain virhe äiti-venäjän geenipoolissa, joka viittaa siihen, että ilman lännen apua tuolla toteutettaisiin parasta aikaa historian suurinta kansanmurhaa.

Putin ei voi sallia tappiota, eli haluavat jotain, jonka voi esittää omalle kansalle voittona. Tällä hetkellä näyttää siltä, että se olisi Itä-Ukraina ja sitä kautta maayhteys Krimille.
 
Viimeksi muokattu:
Ehdottomasti. Meillä tuli aika hyvään saumaan tuo OL3 loputtoman työmaan valmistuminen. En tiedä minkä verran sähköä sieltä tuodaan, mutta ei pitäisi. Voin kyllä maksaa dieselistä vaikka 4 euroa litra ja sähköstä sen mitä se maksaa, kunhan putin ei pääse osingoille.

T: 50 km suuntaansa työmatka ja 200 neliön sähkölämmitteinen ok-talo.

Suomeen tuodaan jatkuvasti n. 1400MW sähköä Venäjältä eli ei ihan pieni määrä. Vertailun vuoksi Suomen ydinvoimalat tuottivat ennen OL3:sta n. 2800MW, tällä hetkellä ydinvoimaloiden tuotto on n. 3200MW.

Nuo kaikki tiedot löytyvät realiaikaisina Fingridin sivuilta. Sähköjärjestelmän tila
 
Sadististen sotarikosten tekeminen saattoi olla WWII aikaan ja pitkään sen jälkeenkin semmoinen "ihan sama" ja "miksi ei" sellaisen kulttuurin omaksuneille armeijoille. Nyt sillä kärsimyksen aiheuttamisen lisäksi ammutaan omaan jalkaan. Kertakaikkisen ääliömäistä toimintaa. Ukrainalaiset eivät ainakaan sataan vuoteen tule sietämään venäläisiä, eivät tietysti sodankaan takia mutta siviilien teurastus on vielä vaikeampi antaa anteeksi. Nyt sodan aikanakin heidän taistelutahtonsa kasvaa sellaisesta äärimmilleen. Sodan jälkeen alkaa 80 vuoteen suurin sotarikostutkinta jonka suorittaa joku tätä varten perustettava kansainvälinen ja puolueeton organisaatio. Ukrainassa on varmasti pidetty huoli että tutkintakomissiota varten on tunnollisesti tallennettu kaikki mahdollinen materiaali. Jos Venäjä olisi vielä tavallisen sodan jälkeen voinut olettaa että pakotteista tullaan kohtuullisessa ajassa sodan jälkeen pääsemään eroon, on ne luulot todennäköisesti/toivottavasti turhia. Myös länsimaisten kuluttajien paine Venäjällä toimintansa uudelleen aloittavia tai koko ajan jatkaneita yrityksiä kohtaan tulee olemaan musertava. Nyt ei sotarikoksista tarvitse lukea pelkästään tutkintakomission raporteista vaan ne teot vyöryy ihmisten silmille sosiaalisesta mediasta eikä jää pelkästään sota-aikaan vaan näitä juttuja tullaan näkemään koko vuosikymmen. Nyt ei ole myöskään WWII jälkeistä tilannetta jossa Saksa voitiin päästää aika vähällä koska Länsi-Saksaa tarvittiin kylmän sodan olosuhteissa Neukkulaa vastaan eikä maata voinut jättää rappiolle.
 
Itseäni hieman harmittaa kun puhutaan vain tuosta kaasusta. Onko kyse siitä että sillä voidaan osoitella muualle , että nuo ja nuo voisi tehdä enemmän ja me voidaan mennä nykyisellä.
Noiden ergia tuotteiden oston lopettaminen ei vain ole ihan yksinkertainen asia ilman että paskottaisiin oma taloutemma ahemmin kuin mitä Venäjällä nyt tapahtuu.
 
Putin ei voi sallia tappiota, eli haluavat jotain, jonka voi esittää omalle kansalle voittona. Tällä hetkellä näyttää siltä, että se olisi Itä-Ukraina ja sitä kautta maayhteys Krimille.

Rosvoilla on edelleen jäljellä 3 laajaa rintamaa, mutta heillä on enää kalusto siirtämään rajoja vian yhdellä niistä. Sodan alussa kaiketi kaksi olisi ollut realistinen. Krimin maayhteyteen kohdistuu paine kahdelta rintamalta. Taitaa olla niin, että tuo Donetsk/Luhansk on niin hauras että sitä on tuettava idästä. Jos näin ei tehtäisi, alkaisi sepoilla olemaan liian kuumat löylyt edessä.

Tämä minusta teknisesti poistaa Krimin puolustuksen mahdollisuuden, mutta se on hassu tilanne sillä ainut todellinen taloudellis-sotilaallinen tavoite on oltava Krimin maayhteys. Tuosta Donetskin alueesta kun leikkaa pienen siivun niin siitä tulee riittävä. Ei voi käsittää miten edelleen homma toimii väärin päin, mutta asiaa johtaa erehtymätön Tsaari joten ei kai meidän tarvitsekaan.
 
Taktisten ydinaseiden mahdollisuus on nousemassa taas uudestaan tapetille, kun Venäjällä alkavat keinot vähenemään.

Tosin on tuostakin myös eriäviä kommentteja.

Sadististen sotarikosten tekeminen saattoi olla WWII aikaan ja pitkään sen jälkeenkin semmoinen "ihan sama" ja "miksi ei" sellaisen kulttuurin omaksuneille armeijoille. Nyt sillä kärsimyksen aiheuttamisen lisäksi ammutaan omaan jalkaan. Kertakaikkisen ääliömäistä toimintaa. Ukrainalaiset eivät ainakaan sataan vuoteen tule sietämään venäläisiä, eivät tietysti sodankaan takia mutta siviilien teurastus on vielä vaikeampi antaa anteeksi. Nyt sodan aikanakin heidän taistelutahtonsa kasvaa sellaisesta äärimmilleen. Sodan jälkeen alkaa 80 vuoteen suurin sotarikostutkinta jonka suorittaa joku tätä varten perustettava kansainvälinen ja puolueeton organisaatio. Ukrainassa on varmasti pidetty huoli että tutkintakomissiota varten on tunnollisesti tallennettu kaikki mahdollinen materiaali. Jos Venäjä olisi vielä tavallisen sodan jälkeen voinut olettaa että pakotteista tullaan kohtuullisessa ajassa sodan jälkeen pääsemään eroon, on ne luulot todennäköisesti/toivottavasti turhia. Myös länsimaisten kuluttajien paine Venäjällä toimintansa uudelleen aloittavia tai koko ajan jatkaneita yrityksiä kohtaan tulee olemaan musertava. Nyt ei sotarikoksista tarvitse lukea pelkästään tutkintakomission raporteista vaan ne teot vyöryy ihmisten silmille sosiaalisesta mediasta eikä jää pelkästään sota-aikaan vaan näitä juttuja tullaan näkemään koko vuosikymmen. Nyt ei ole myöskään WWII jälkeistä tilannetta jossa Saksa voitiin päästää aika vähällä koska Länsi-Saksaa tarvittiin kylmän sodan olosuhteissa Neukkulaa vastaan eikä maata voinut jättää rappiolle.
Muuten varmaan näin, mutta ensinnäkin sodan pitäisi loppua. Sellaista optiota ei ole vielä näkyvissä. Toisekseen tuollaisella kansainvälisellä sotarikos-organisaatiolla ei ole mitään vaikutusvaltaa Venäjällä. Kolmannekseen venäläiset tuskin tulevat saamaan koskaan tietoa todellisista tapahtumista, eikä suurinta osaa kiinnostaisi, vaikka tapahtumat uutiskuvien kautta näkisivätkin. Kun on koko elämänsä ollut venäjä-uskossa ja kypsynyt propagandakattilassa, niin ei siitä voi parantua muutamalla ikävällä uutisella.
 
Viimeksi muokattu:
Suomeen tuodaan jatkuvasti n. 1400MW sähköä Venäjältä eli ei ihan pieni määrä. Vertailun vuoksi Suomen ydinvoimalat tuottivat ennen OL3:sta n. 2800MW, tällä hetkellä ydinvoimaloiden tuotto on n. 3200MW.

Nuo kaikki tiedot löytyvät realiaikaisina Fingridin sivuilta. Sähköjärjestelmän tila
Eli siellä on vielä noin 1200 MW varaa ottaa olkiluodon uudesta voimalasta tehoa irti. 1600 MW laitosyksikkö kyseessä. Ei se sitten pitkälle omavaraisuudesta jää sähkön suhteen.

Toki euroopassa on sitten muitakin maita kuin me, joilla tilanne ei välttämättä ole yhtä yksinkertainen. Kiitos informatiivisesta linkistä, en ollut tiennyt tuollaisesta sivusta aiemmin.
 
Tuskin kohta kestän lukea näitä:

Juuri siitä syystä näitä uutisia pitäisi saada näkymään länsimaiden pääuutislähetyksissä ja tuoda sotarikokset kaikkien tietoon.

Ei pidä antaa kenellekään ymmärtäjälle mahdollisuutta selitellä että "tämä on vain Putinin sota".
 
Menee vähän OT mutta meillä on jatkuvasti tilanne että Balttiaan ja Ruotsiin viedään sähköä enemmän mitä Venäjältä tuodaan. Tuulivoiman tilanne vaikuttaa meillä paljon. Ruotsista tuodaan myös paljon sähköä, Ruotsin sisäisen siirron heikkouden takia tuomme sähköä Pohjois-Ruotsista ja hyvässä tuotanto tilanteessa sitä viedään Etelä-Ruotsiin.
 
Sähkön hinnastahan se lienee eniten kyse kuinka paljon tuodaan, tuotetaan ja viedään. Kaipa tuota "helposti" riittäis Suomelle ihan omastakin takaa, mut se ei ole taloudellisesti järkevää.
 
Tässä on nähty vasta jäävuoren huippu venäjän sotilaiden suorittamista sotarikoksista. Kun ~40 000 asukkaan Butsha, josta on päässyt jopa kohtuullisen hyvin pakoon näyttää kansanmurhan malliesimerkiltä, mitä 450 000 asukkaan Mariupolissa ja sen ympäristössä on tapahtunut mistä ei ole vielä tietoa. Tuolla Butshassakin yritetty hävittää ruumiita polttamalla mm. auton renkaita seassa, mutta ei ole kai saatu polttoaineiden puutteen vuoksi niitäkään syttymään. Joka kerta kun venäjä on estänyt uudestaan humanitaarisen avun tai evakuointien suorittamisen Mariupoliin, itselleni tulee aina ajatus siitä että kaupungissa ja sen ympäristössä on jotakin jonka näkemisen venäjä haluaa estää kaikin keinoin. Nyt jos kaupungin puolustus romahtaa ja jää kokonaan venäjän joukoille, emme tule pitkään aikaan tai ehkäpä koskaan tietämään mitä siellä on tapahtunut. Ruumiiden siivous ja hävitysoperaatiosta näemme korkeintaan vain savupilvet ja jäljelle jää vain pitkät listat ihmisistä jotka katosivat.

Mitä asian suhteen sitten pitäisi tehdä? YK:n julistaa lentokieltoalue Ukrainaan, Donbass ja Krimi luonnollisesti sisältyy alueeseen. Joko lentokieltoa valvotaan muiden maiden toimesta, tai sitten ei, venäjä voi arvuutella kannattaako siellä lentää enää. Arvelisin, että lentokiellolle löytyy heti kyllä ainakin yksi halukas valvoja, Ukraina. Toivottavasti löytyisi muitakin viimeistään siinä vaiheessa kun seuraavat siviilien joukkomurhat/haudat paljastuvat. Muutenkin itselläni on kokoajan sellainen tunne, että jos nyt tehdään joku tulitauko tai rauhansopimus jossa Ukrainan rajoiksi tulee jotakin muuta kuin 1991 määritellyt, tätä samaa sotaa tullaan jatkamaan hyvin pian uudestaan. Mitään tarvetta tarjota putinille 'kunniallinen poistumistie' tms. ei enää ole, koska toivottaasti emme ole minkäänlaisessa kanssakäymisessä putinin ja nykyisen venäjän hallinon kanssa.

Nyt olisi myös se viimeinen paikka keksiä suunnitelmat venäjän öljyn ja kaasun ostamisen lopettamiseksi mahdollisimman nopeasti (jopa tämän vuoden aikana) ja välittömästi vähintään määrätä se 70-80% tulli niille. Kun Viro, Latvia ja Liettua ovat nyt lopettaneet kokonaan venäjän kaasun oston, nyt Liettualla on oiva mahdollisuus pistää kaasuputket tukkoon esimerkiksi Kaliningradin osalta (ja saada sille tukea muista Baltian maista) , joka taas johtaisi putinin puolelta vastatoimiin jotka saattaisivat koskettaa muutakin Europpaa.

Juuri siitä syystä näitä uutisia pitäisi saada näkymään länsimaiden pääuutislähetyksissä ja tuoda sotarikokset kaikkien tietoon.
Ei pidä antaa kenellekään ymmärtäjälle mahdollisuutta selitellä että "tämä on vain Putinin sota".
Toivon todella hartaasti, että Unkarissa nämä eilien paljastuneet uutiset ja kuvat ovat tänään mahdollisimman laajasti edes riippumattomassa mediassa esillä. Olisi kansalle vähän helpompi tehdä äänestyskopissa päätös tänään putinin kaverin ja jonkun muun vaihtoehdon välillä.
 
Muuten varmaan näin, mutta ensinnäkin sodan pitäisi loppua. Sellaista optiota ei ole vielä näkyvissä. Toisekseen tuollaisella kansainvälisellä sotarikos-organisaatiolla ei ole mitään vaikutusvaltaa Venäjällä. Kolmannekseen venäläiset tuskin tulevat saamaan koskaan tietoa todellisista tapahtumista, eikä suurinta osaa kiinnostaisi, vaikka tapahtumat uutiskuvien kautta näkisivätkin. Kun on koko elämänsä ollut venäjä-uskossa ja kypsynyt propagandakattilassa, niin ei siitä voi parantua muutamalla ikävällä uutisella.
Pointti ei olekaan, onko sotarikostutkinnalla vaikutusta Venäjällä. Tietenkin parempi jos olisi Venäjälläkin vaikutusta, mutta tässä vaiheessa paremman puutteessa riittää että sillä on vaikutusta lännessä. Kauppasuhteet, sujuvat ulkopoliittiset suhteet, yritysten halukkuus toimia Venäjällä, jäädytettyjen varojen vapauttaminen/käyttö jne. Jos ei muuta saada aikaan niin edes se että Venäjällä olisi entistä vähemmän mahdollisuuksia olla sotilaallinen uhka muille maille.
 
Tässä on nähty vasta jäävuoren huippu venäjän sotilaiden suorittamista sotarikoksista. Kun ~40 000 asukkaan Butsha, josta on päässyt jopa kohtuullisen hyvin pakoon näyttää kansanmurhan malliesimerkiltä, mitä 450 000 asukkaan Mariupolissa ja sen ympäristössä on tapahtunut mistä ei ole vielä tietoa. Tuolla Butshassakin yritetty hävittää ruumiita polttamalla mm. auton renkaita seassa, mutta ei ole kai saatu polttoaineiden puutteen vuoksi niitäkään syttymään. Joka kerta kun venäjä on estänyt uudestaan humanitaarisen avun tai evakuointien suorittamisen Mariupoliin, itselleni tulee aina ajatus siitä että kaupungissa ja sen ympäristössä on jotakin jonka näkemisen venäjä haluaa estää kaikin keinoin. Nyt jos kaupungin puolustus romahtaa ja jää kokonaan venäjän joukoille, emme tule pitkään aikaan tai ehkäpä koskaan tietämään mitä siellä on tapahtunut. Ruumiiden siivous ja hävitysoperaatiosta näemme korkeintaan vain savupilvet ja jäljelle jää vain pitkät listat ihmisistä jotka katosivat.

Mitä asian suhteen sitten pitäisi tehdä? YK:n julistaa lentokieltoalue Ukrainaan, Donbass ja Krimi luonnollisesti sisältyy alueeseen. Joko lentokieltoa valvotaan muiden maiden toimesta, tai sitten ei, venäjä voi arvuutella kannattaako siellä lentää enää. Arvelisin, että lentokiellolle löytyy heti kyllä ainakin yksi halukas valvoja, Ukraina. Toivottavasti löytyisi muitakin viimeistään siinä vaiheessa kun seuraavat siviilien joukkomurhat/haudat paljastuvat. Muutenkin itselläni on kokoajan sellainen tunne, että jos nyt tehdään joku tulitauko tai rauhansopimus jossa Ukrainan rajoiksi tulee jotakin muuta kuin 1991 määritellyt, tätä samaa sotaa tullaan jatkamaan hyvin pian uudestaan. Mitään tarvetta tarjota putinille 'kunniallinen poistumistie' tms. ei enää ole, koska toivottaasti emme ole minkäänlaisessa kanssakäymisessä putinin ja nykyisen venäjän hallinon kanssa.

Nyt olisi myös se viimeinen paikka keksiä suunnitelmat venäjän öljyn ja kaasun ostamisen lopettamiseksi mahdollisimman nopeasti (jopa tämän vuoden aikana) ja välittömästi vähintään määrätä se 70-80% tulli niille. Kun Viro, Latvia ja Liettua ovat nyt lopettaneet kokonaan venäjän kaasun oston, nyt Liettualla on oiva mahdollisuus pistää kaasuputket tukkoon esimerkiksi Kaliningradin osalta (ja saada sille tukea muista Baltian maista) , joka taas johtaisi putinin puolelta vastatoimiin jotka saattaisivat koskettaa muutakin Europpaa.

Toivon todella hartaasti, että Unkarissa nämä eilien paljastuneet uutiset ja kuvat ovat tänään mahdollisimman laajasti edes riippumattomassa mediassa esillä. Olisi kansalle vähän helpompi tehdä äänestyskopissa päätös tänään putinin kaverin ja jonkun muun vaihtoehdon välillä.

Tulipa tästä viestistäsi mieleen toinen käyttötarkoitus sille liikuteltavalle krematoriolle... Toivottavasti niitä ei keksitä alkaa käyttää ei-toivottujen ruumiiden hävittämiseen.
 
Nyt kun alkaa selvitä mitä venäjä on harrastellut tuolla asemissa ollessaan, on mielestäni erittäin kyseenalaista olla reagoimatta sotilaallisesti siihen koko lännen voimalla.

Joskus kun ajettiin lentokone päin tornia, käynnistyi todella massiivinen kansainvälinen operaatio, jonka seurauksena päätekijät tapettiin ja terroristinen valtiojärjestys tuhottiin. Nyt vain annetaan paheksuvia lausuntoja, vaikka näiden terroristien harjoittama toiminta on brutaalimpaa, pitkäkestoisempaa ja tuhoisempaa. Ja tällä kertaa terroristeilla on jopa ydinaseita.

Ja on todella huono vitsi, että tämä on Putinin sota. Kyllä tässä on jo koko kansa mukana. Ja ehkä se sota on liian kunniallinen termi, tämä on terrorismia.
 
Eli siellä on vielä noin 1200 MW varaa ottaa olkiluodon uudesta voimalasta tehoa irti. 1600 MW laitosyksikkö kyseessä. Ei se sitten pitkälle omavaraisuudesta jää sähkön suhteen.
Tätä kirjoittaessa netto tuonti/vieti, n. 1600MW,

Toki euroopassa on sitten muitakin maita kuin me, joilla tilanne ei välttämättä ole yhtä yksinkertainen. Kiitos informatiivisesta linkistä, en ollut tiennyt tuollaisesta sivusta aiemmin.
Siellä muitakin maita jotka vähentämässä sähkö ja kaasuriippuvuutta venäjästä, eli sille sähkölle on kysyntää.
Kaasusta luopuminen siirtää osan sähkönkäytön lisääntymiseen ja kaasusta luopuminen tarkoittaa että kaasulla tuotetun sähkön tuotanto pitäisi korvata jollain muulla.

Fosiillista lämmöntuottantoa on siiretty ja ollaan siirtämässä sähköriippuvaiseksi ja esim Suomessa fosiillinen lämmöntuotanto usein myös tuottanut sähköä, tälläisessä haasteellisessa tilanteessa noita hankkeita voidaan osittain peruutella / jäädyttää tilapäisesti, millä säätövaraa sähkön tuotantoon/kulutukseen.

Patteriautot ei sähköntuotanto helpota, mutta ei myöskään haittaa öljyriippuvuutta.

Joskus kun ajettiin lentokone päin tornia, käynnistyi todella massiivinen kansainvälinen operaatio, jonka seurauksena päätekijät tapettiin ja terroristinen valtiojärjestys tuhottiin. Nyt vain annetaan paheksuvia lausuntoja, vaikka näiden terroristien harjoittama toiminta on brutaalimpaa, pitkäkestoisempaa ja tuhoisempaa. Ja tällä kertaa terroristeilla on jopa ydinaseita.
Silloin hyökkäyksen kohde oli Nato maa.
Kohde oli Iso Nato maa, joka ei ollut tottunut sotaan omalla maalla, vaikka jatkuvasti muualla touhunnut, ja tavallaa jollain asteella muualla käydyn sodan siirtyminen omille kylille, jos siis halutaan jotain miksi USA ei halua hyökätä Venäjälle.

Kohteen vasta iskut kohdistu valoikuituihin "pieniin" kohteisiin.

2000 luvulla on siviiliä lahdattu, tapatte, raistakattu jne. siellä siellä täällä. Osassa touhuamassa putinkin. Nyt tämä koskettaa meitä vähän enemmän, kun voidaan samaistua uhrin asemaan aiempaa paremmin, jopa pieni pelko entäs jos me.
 
Viimeksi muokattu:
Taktisten ydinaseiden mahdollisuus on nousemassa taas uudestaan tapetille, kun Venäjällä alkavat keinot vähenemään.

Ja viimeistään tässä vaiheessa täytyy länsimaiden päästää totaallinen helvetti irti maan päälle.
 
Nyt rupeaa tulemaan sen sortin varmistettua ja riippumatonta uutiskuvaa sotarikoksista, ettei voida enää puhua sotapropagandasta.

Vaikuttaa ihan johdonmukaiselta perääntymistaktiikalta siltä varalta, ettei saada kaupunkeja haltuun. Ja ehkä syy, miksei Mariupolista ole haluttu päästää siviilejä evakuioitumaan. :sad:
 
Joskus kun ajettiin lentokone päin tornia, käynnistyi todella massiivinen kansainvälinen operaatio, jonka seurauksena päätekijät tapettiin ja terroristinen valtiojärjestys tuhottiin.
Ei muuten tuhottu. Sama Taleban on edelleen puikoissa yli 20v myöhemmin.
 
Eli siellä on vielä noin 1200 MW varaa ottaa olkiluodon uudesta voimalasta tehoa irti. 1600 MW laitosyksikkö kyseessä. Ei se sitten pitkälle omavaraisuudesta jää sähkön suhteen.

Toki euroopassa on sitten muitakin maita kuin me, joilla tilanne ei välttämättä ole yhtä yksinkertainen. Kiitos informatiivisesta linkistä, en ollut tiennyt tuollaisesta sivusta aiemmin.

Kyllä ollaan aika kaukana omavaraisuudesta. Talvella pakkaspäivinä kulutusta on reilu 15 000 MW. Tuontia tuolloin vajaa 4000 MW. Meille tuodaan myös venäjältä kaasua, jos tämäkin lopetettaisiin pitäisi sekin korvata jostain muualta. Koko Eurooppaan syntyisi melkoinen energiavaje, jos energian ostaminen lopetettaisiin kokonaan venäjältä.
 
OL3 on koekäyttövaiheessa ja tällä hetkellä tuottaa sähköverkkoon 25% teholla. Seuraavien kuukausien aikana ajetaan testejä, katkotaan kuormaa ja nostellaan pikkuhiljaa tehoja. Varsinaiseen tuotantoon päästään vasta elokuussa.

TVO - OL3-tuotanto koekäytön aikana
https://www.tvo.fi/tuotanto/laitosyksikot/ol3/ol3ennusteet.html
 
Voitaisiin tähän varmaan alkaa listaamaan niitä suomalaisia/länsimaisia yrityksiä, jotka vielä toimivat tuolla terroristimaassa. Tietää sitten boikotoida niitä.
 
Kyllä ollaan aika kaukana omavaraisuudesta. Talvella pakkaspäivinä kulutusta on reilu 15 000 MW. Tuontia tuolloin vajaa 4000 MW. Meille tuodaan myös venäjältä kaasua, jos tämäkin lopetettaisiin pitäisi sekin korvata jostain muualta. Koko Eurooppaan syntyisi melkoinen energiavaje, jos energian ostaminen lopetettaisiin kokonaan venäjältä.
Jotkut jo aloittanut ja irtaantunut slobokaasusta. Suomi nyt mielistelee sloboja ihan perinteiden vuoksi, eikä uskalla tehdä radikaaleja liikkeitä, koska "slobolandiasta tulee ehkä joskus demokraattinen maa ja kaikki muuttuu hyväksi"
 
Voitaisiin tähän varmaan alkaa listaamaan niitä suomalaisia/länsimaisia yrityksiä, jotka vielä toimivat tuolla terroristimaassa. Tietää sitten boikotoida niitä.
Täällä on listattu
Ei nyt ihan uusi listaus ole, mutta tarvittaessa yksittäisten firmojen tilanne on helppo selvittää.
 
TV:stä tuttu Pekka Toveri twiittasi, että taitaa johto olla tietoinen toimista:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ikävä juttu, että tutkijan mukaan venäläiset tuntuvat olevan Putinin takana tai ainakin kovin hiljaa hyssytellen: Synkkä havainto: Suuri osa venäläisistä tukee sotaa | Verkkouutiset

Tämmöiset asetelmat lukitsevat sotatilanteen herkästi pitkäksi eli muistuttaa liikaa Saksan kansan tilannetta 1930-40-luvuilla.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
303 418
Viestejä
5 165 775
Jäsenet
82 338
Uusin jäsen
Rommelinos

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom