Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Kyseisen protestoijan ennakkoon youtubeen lataama video.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Väittää, että kommenteissa on käännös, mutta itselläni ei näy yhtään kommenttia. Autotranslate kyllä tuottaa ymmärrettävän englanninkielisen version.

Pakko kyllä vähän ihailla tämän naisen rohkeutta.

Äärettömän rohkea, suurimmalla osalla jäisi tekemättä, ihailen syvästi.
 
Asiaton käytös
Ryssä vihaan se kommentti, että olisivat odottaneet sen 20-30 vuotta, niin me kaikki, jotka ovat koko lapsuutensa kuulleet isovanhemmiltaan että, "ryssä on ryssä, vaikka voissa paistasi" oltaisiin kuoltu, niin juttu olisi toinen. Butt NO, kun eivät voineet odottaa.
 
Niille joita kiinnostaa syventää tietämystään Venäjän ja Ukrainan alueiden historiasta vähän pitemmältä ajalta, suosittelen kuuntelemaan Areenasta ensin tämän Tiedeykkösen jakson:

Venäjän historiakäsityksessä Kiova on Venäjän tuhatvuotisen valtakunnan syntypaikka | Audio Areena

Josta voikin jatkaa matkaa Aaro Söderlundin mainiolla 8-osaisella Vanha Venäjä -radiosarjalla:

Vanha Venäjä | Audio Areena

Molemmat tosi avartavaa kuunneltavaa, jälkimmäisessä on lisäksi nykyajan hektisyyteen virkistävä verkkainen, hieman luentomainen poljento. Eikä kannata turhaan provosoitua tuosta sarjan Vanha Venäjä -nimestä, vaikka sarja käsittelee myös Ukrainan alueen historiaa. Se nyt vaan on ollut tapa nimetä sarja.

Jos noista jonkin yhden johtopäätöksen voisi synteesinä nostaa esiin, niin se voisi olla vaikkapa, että kaikenlainen vetoaminen historiaan sotien syynä on täysin järjenköyhää. Historian nostalgisoinnista ei ole antamaan sellaista oikeutusta. Muinoin eläneet ihmiset ovat eläneet aivan eri todellisuudessa, josta on todella paha lähteä vetämään sen vahvempia linjoja yhteen kuin toiseenkaan saman alueen nykyiseen valtioon. Sen jälkeen niin kansat, geeniperimät, kulttuurit, hallintomuodot, uskomukset kuin rajatkin ovat siirtyilleet lukemattomia kertoja. Ei kannata kiusata itseään ja muita turhalla haikailulla takaisin jonnekin historian hämärään (voi kunpa Putte-setäkin ymmärtäisi tämän).
 
Äärettömän rohkea, suurimmalla osalla jäisi tekemättä, ihailen syvästi.
Kyllä. Todella rohkea veto. Toivottavasti oli huomioinut, että edessä saattaa hyvinkin olla se "väärän totuuden puhumisesta" langetettava 15v vankeusrangaistus ja jonkin tason marttyyrikuolema Siperiassa.

Surullista tässä on se, että harva kohderyhmään kuuluva venäläinen tulee tuota koskaan näkemään, tai ainakaan välittämään.
Ryssä vihaan se kommentti, että olisivat odottaneet sen 20-30 vuotta, niin me kaikki, jotka ovat koko lapsuutensa kuulleet isovanhemmiltaan että, "ryssä on ryssä, vaikka voissa paistasi" oltaisiin kuoltu, niin juttu olisi toinen. Butt NO, kun eivät voineet odottaa.
Nyt tosiaan Putin hakee uutta nostetta tuolle sanonnalle vanhaan malliin, mutta sama olisi selvinnyt uusille sukupolville myös ihan historiankirjoista.

Forrest Gumpin tapaan voisi todeta vielä että "Venäjä on mitä Venäjä tekee". :D
 
Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli tänään Lontoossa CNN Internationalin uutisankkuri Christiane Amanpourin haastattelussa "Putin-kuiskaajan" roolissa. Hän kertoi haastattelussa joitain detaljeja viime perjantaina Putinin kanssa käymästään puhelinkeskustelusta.

Tässä muutama poiminta asioista, jotka hän mainitsi haastattelussa:
  • Niinistö uskoo Putinin joukkojen kunnioittavan NATO:a ja pysyttelevän poissa NATO-alueelta.
  • Putinin vaatimuslistalla oli alun perin vaatimus Ukrainan hallituksen vaihdosta. Tätä vaatimusta ei ollut enää listalla ja Putin kiisti, että sellaista vaatimusta olisi koskaan ollutkaan.
  • Putin sanoi olevansa valmis keskustelemaan jatkossakin.
  • Putin sanoi haluavansa keskustella asioista suoraan Washingtonin kanssa.
  • Niinistö luonnehtii Putinin olevan katkera ja täynnä vihaa. Hänellä vaikuttaisi olevan jonkinlainen äiti-Venäjään liittyvä pakkomielle.
  • Putin sanoi, että kauheita asioita tapahtuu, jos NATO sekaantuu asioihin, mutta ei vieläkään sanonut spesifisesti, mitä tämä voisi olla.
  • Niinistö kertoo, ettei ole peloissaan, ja etteivät suomalaiset ole peloissaan. Mutta olemme [Suomessa] todellakin hereillä.
  • Niinistö uskoo, että Venäjä näkisi Suomen vihollisenaan mahdollisen NATO:on liittymisen seurauksena ja toistaa, että mahdollinen liittyminen on kuitenkin meidän [Suomen] oma päätös.
Christiane Amanpourin twitterissä on neljä videoklippiä haastattelusta:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Viimeksi muokattu:
Ryssä vihaan se kommentti, että olisivat odottaneet sen 20-30 vuotta, niin me kaikki, jotka ovat koko lapsuutensa kuulleet isovanhemmiltaan että, "ryssä on ryssä, vaikka voissa paistasi" oltaisiin kuoltu, niin juttu olisi toinen. Butt NO, kun eivät voineet odottaa.

Just tota äidin äidin äiti tapas hokea ysärillä.
 
Hei,

olet mielestäni tulkinnut täällä olevia keskusteluja hieman "henkilökohtaisesti" tai "herkästi". Ei kukaan syytä tavallista Venäläistä kansalaista mitenkään. Ei heillä ole mitään osaa eikä arpaa tähän _päätökseen_ hyökätä Ukrainan siviilejä vastaan ja tappaa niitä.

Itselläni on Venäläisiä, ei varsinaisesti asu lähellä niin ei lähinaapureiksi voi sanoa mutta, hyviä tuttuja ja juttu luistaa sekä töiden ja muidenkin asioiden suhteen ihan samalla tavalla mitä jonkun aussin tai italilaisen kanssa...

Kyse on siitä, että Venäjän pitää itse nyt hoitaa ja "normalisoida" tilanne. Ei siihen oikein muut voi puuttua.

Ihmettelen, ellei Venäjän kokoisesta maasta löydy riittävästi järkeä "nollaamaan" nykyinen tilanne. Se voi vaatia joitain muutoksia hallinnossa. Järkevän päätöksen tekemiseen varmaan auttanee Ukrainan periksiantamaton puolustustahto. Tämä mennään "päätyyn asti".

Järkevää päätöstä odotellessa...

Minä syytän jokaista venäläistä tästä sodasta, joka ei tee kaikkea käytännöllisesti mahdollista Putinin hallinnon kaatamiseksi. Marina Ovsyannikova näytti juuri miten asia hoidetaan: kaduille osoittamaan mieltä, koska kaikkia ei voi vangita. Kun riittävästi porukkaa on kaduilla, marssitaan Kremliin ja lähetetään Putin kätyreineen matkalle Haagia kohti.

Niiden venäläisten, jotka eivät tuota tee, kädet ovat täynnä ukrainalaisten verta. Ja murhaajia on syytä kohdella murhaajien tavoin.
 
Just tota äidin äidin äiti tapas hokea ysärillä.

Ja oikeassa olivat. Hienoa, että vanhempien sukupolvien viisaus kantoi meihin asti. Aika monta henkeä, jalkaa, kättä ja sydäntä on kaikissa suvuissa Suomessa vähemmän samasta syystä kuin nyt on Ukrainassa. Miehet lähtevät rintamalle, eivät kunnia tai rikkauden vuoksi, vaan puolustaakseen kotejaan, vaimojaan, lapsiaan ja voidakseen asua omassa massaan rauhassa.
 
Minä syytän jokaista venäläistä tästä sodasta, joka ei tee kaikkea käytännöllisesti mahdollista Putinin hallinnon kaatamiseksi. Marina Ovsyannikova näytti juuri miten asia hoidetaan: kaduille osoittamaan mieltä, koska kaikkia ei voi vangita. Kun riittävästi porukkaa on kaduilla, marssitaan Kremliin ja lähetetään Putin kätyreineen matkalle Haagia kohti.

Niiden venäläisten, jotka eivät tuota tee, kädet ovat täynnä ukrainalaisten verta. Ja murhaajia on syytä kohdella murhaajien tavoin.

Olet oikeassa... Viimeksi kun yritin vihjata jotain sotaan lopettavaa, sain varoituksen... Notta näillä mennään. Saulikin on toistanut, notta ainut mikä pätee Putiniin on kova kovaa vastaan. Ukraina sitä nyt tekee ja toivottavasti onnistuu - Täältä täysi tuki!
 
Jenkit kertovat että Kiina on vastannut myöntävästi Venäjän pyyntöön.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Eikös kyseessä ole tämä Kiovan haamusterla, joka sodan alkupäivinä kruisaili ympäri jotain Kiovan esikaupunkialuetta ja mm. ajoi yhden auton pannukakuksi.

Kyseessähän tiettävästi oli venäläisiä sabotöörejä, jotka Ukrainan asepukuun sonnustautuneena aiheuttivat hämmennystä linjojen takana.
Varoitus, sotimista.
Tuolla on sama tapahtuma toisesta kuvakulmasta ja on sitä kuvattu vielä muualtakin. Kukaan ei oikein tiedä oliko yliajaja venäläinen vai ukrainalainen. Epäilevät että ukrainalainen ja lähti tankki käsistä, sen verran epävarmaa menoa.
Jännä kun porukka lahtaa venäläisiä kerrostalon pihassa eikä välitä vieressä ajelevista venäläisistä tankeista mitään, eikä tankit heistä. Tuo yliajanut oli toinen mitä siitä ohi meni.
 
Jännä kun porukka lahtaa venäläisiä kerrostalon pihassa eikä välitä vieressä ajelevista venäläisistä tankeista mitään, eikä tankit heistä. Tuo yliajanut oli toinen mitä siitä ohi meni.

Sitä kutsutaan tunnelinäöksi, se on sen verran keskittynyt kyseiseen tilanteeseen että vaikka olisi alastomia naisia kirmannut ympäriinsä niin se olisi tuskin niitä huomannut. Huomaa myös siitä että ampuu aika monta kertaa jo kuolleita varmuuden vuoksi, joka kertoo korkeasta varovaisuudesta ja stressitasosta.
 
Tiesivät, eli oli jo informoitu mitä ja ketä sieltä tulee, ei ne muuten "omia" olis tiennyt alkaa ampumaan, siinä ei tunnelinäkö vaivannut. Ja meinaat että venäläiset ajelee tankilla ohi kun kanssa-desantteja tapetaan pihalla käsiaseilla?
Aika selkeesti se tankki lähtee käsistä eikä kuski näytä osaavan ajaa. Vahinkoja sattuu sodassakin ei siinä mitään.
 
Tankkien kyljissä olevista "repuista", joissa pitäisi olla aktiivisuojat raketteja varten, onkin löydetty tyhjiä kananmunapakkauksia.
Venäjän materiaalin laatu ja kunto on mitä on, mutta ne kuvissa kananmunakennolta näyttävät jutut on vissiin sinne ihan oikeasti kuuluvia tukirakenteita. Joku kuva kiersi jossa niistä kyllä tuli äkkivilkaisulla mieleen juuri kananmunakenno, eikä varsinaisesti yllättäisi jos sisältä puuttuisi jotain olennaista. Mutta se ihan aito asiakin voi sopivasti esitettynä näyttää halvalta kiinakopiolta.
 
Venäjän TV1:n journalisti Marina Ovsyannikova oli tänään hyökännyt suoraan tv-lähetykseen kyltin kanssa.

Kyltissä luki:

Stop the war
Don’t believe propaganda
They’re lying to you

Journalisti on nyt poliisin hallussa.

Video ja lisätietoja alla olevassa twitter-ketjussa:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ei Jumalauta, oikeesti :) Hemmetti mikä daami. Isot respectit tuolle. Päivän paras
<3
 
Ei Jumalauta, oikeesti :) Hemmetti mikä daami. Isot respectit tuolle. Päivän paras
<3
Onhan näitä yksityishenkilöitä, jotka uskaltavat julkisesti protestoida sotaa vastaan.

RadioFreeEurope/RadioLiberty:n videopätkä entisestä sotilaslentäjästä joka oli palveluksessa ensin neuvostoliiton ilmavoimissa ja sen jälkeen venäjän vastaavissa, ja kulki julkisesti päällään liivit joissa lukee "ei sotaa". Herra menee poliisin kuulusteluihin/tuomitavaksi vanhaan sotilaspukuunsa pukeutuneena.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Volodymyr Bilevich served in the Soviet and Russian air forces. But when Russia invaded Ukraine, the retired pilot launched a one-man campaign against the war. RFE/RL's Russian Service accompanied Bilevich, who is a Russian citizen but an ethnic Ukrainian.
 
Ja meinaat että venäläiset ajelee tankilla ohi kun kanssa-desantteja tapetaan pihalla käsiaseilla?
Ottaen huomioon, että kyseessä on Sterla 10, jonka ainoa aseistus on ilmatorjuntaohjus, niin hyvinkin voi käydä kuskin mielessä häipyä paikalta mahdollisimman pian.

Tuo video, missä mrap päräyttää sterlaa konekiväärillä, lienee tapahtunut tässä: 50°30'05.6"N 30°29'43.0"E · Marshala Malynovs'koho St, 13, Kyiv, Ukraina, 02000 lähitienoilta ei pikaisella mulkoilulla löytynyt sopivaa paikkaa tuolle auton yliajamiselle.
 
En väittänytkään että tämä siihen liittyy. Lainasin vaan tuota auton liiskausta ja sitä väitettä että yliajajat olivat venäjän sabotöörejä. Jos yliajajat olivat venäläisiä niin outo taktiikka pysähtyä paikalleen yliajon jälkeen, odottivatko sitten että pst saapuu ja korjaa.
Kumma tapaus kuitenkin eikä niin selvä kuin ekoista videoista näytti. Vanhahan tämä on.
Liekö täällä ollut, kuvia mm. videon tapahtumapaikalta.
 
Silloin kun nämä sodan alkupäivinä julkaistiin, niin väitettiin, että tämä sama Sterla ajeli ympäri Kiovaa ja muistaisin nähneeni videon siitäkin kun tuo Sterlakin lopulta pysäytettiin. Sillä tuota mrap videon tapahtumapaikkaa katselin, että lienee tuo yliajovideo samoilla nurkilla ja yritin ihmetellä videoiden ajallista järjestystä. Samassa kaupunginosassa jokatapauksessa.
 
Viimeksi muokattu:
Minä syytän jokaista venäläistä tästä sodasta, joka ei tee kaikkea käytännöllisesti mahdollista Putinin hallinnon kaatamiseksi. Marina Ovsyannikova näytti juuri miten asia hoidetaan: kaduille osoittamaan mieltä, koska kaikkia ei voi vangita. Kun riittävästi porukkaa on kaduilla, marssitaan Kremliin ja lähetetään Putin kätyreineen matkalle Haagia kohti.

Niiden venäläisten, jotka eivät tuota tee, kädet ovat täynnä ukrainalaisten verta. Ja murhaajia on syytä kohdella murhaajien tavoin.

Seura-lehtihän eilen tuosta juuri kirjoitti, että ne, jotka eivät nyt saa suutaan auki, voivat saada leiman. Nyt pitäisi ottaa kantaa. Jos Venäjällä voi saada 15 v vankeutta mielipideilmaisusta ja silti jotkut sanovat sen rohkeasti, miten joku voi olla hiljaa, vaikkei sanktioita ole ensinkään?

Kumma jos ei vieläkään porukan silmät aukea kiinasta...
Kiina on kyllä pahassa raossa, kun on käytännössä valittava, onko kaveri Venäjän vai läntisen maailman kanssa.

En yhtään ihmettelisi, jos tuo väite Kiinan aseavusta olisi laitettu liikkeelle tarkoituksella ja sillä ajatuksella, että kun Kiina on muuten ollut suht hiljaa Ukrainan sodasta, niin tuollaiseen väitteeseen on pakko vastata jotain ja samalla saadaan Kiinalle lisää painetta niskaan.
 
Minä syytän jokaista venäläistä tästä sodasta, joka ei tee kaikkea käytännöllisesti mahdollista Putinin hallinnon kaatamiseksi. Marina Ovsyannikova näytti juuri miten asia hoidetaan: kaduille osoittamaan mieltä, koska kaikkia ei voi vangita. Kun riittävästi porukkaa on kaduilla, marssitaan Kremliin ja lähetetään Putin kätyreineen matkalle Haagia kohti.

Niiden venäläisten, jotka eivät tuota tee, kädet ovat täynnä ukrainalaisten verta. Ja murhaajia on syytä kohdella murhaajien tavoin.

Juuri näin. Kansa on aina vastuussa kaikesta tekemisestään.
 
Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli tänään Lontoossa CNN Internationalin uutisankkuri Christiane Amanpourin haastattelussa "Putin-kuiskaajan" roolissa. Hän kertoi haastattelussa joitain detaljeja viime perjantaina Putinin kanssa käymästään puhelinkeskustelusta.

Tässä muutama poiminta asioista, jotka hän mainitsi haastattelussa:
  • Niinistö uskoo Putinin joukkojen kunnioittavan NATO:a ja pysyttelevän poissa NATO-alueelta.
  • Putinin vaatimuslistalla oli alun perin vaatimus Ukrainan hallituksen vaihdosta. Tätä vaatimusta ei ollut enää listalla ja Putin kiisti, että sellaista vaatimusta olisi koskaan ollutkaan.
  • Putin sanoi olevansa valmis keskustelemaan jatkossakin.
  • Putin sanoi haluavansa keskustella asioista suoraan Washingtonin kanssa.
  • Niinistö luonnehtii Putinin olevan katkera ja täynnä vihaa. Hänellä vaikuttaisi olevan jonkinlainen äiti-Venäjään liittyvä pakkomielle.
  • Putin sanoi, että kauheita asioita tapahtuu, jos NATO sekaantuu asioihin, mutta ei vieläkään sanonut spesifisesti, mitä tämä voisi olla.
  • Niinistö kertoo, ettei ole peloissaan, ja etteivät suomalaiset ole peloissaan. Mutta olemme [Suomessa] todellakin hereillä.
  • Niinistö uskoo, että Venäjä näkisi Suomen vihollisenaan mahdollisen NATO:on liittymisen seurauksena ja toistaa, että mahdollinen liittyminen on kuitenkin meidän [Suomen] oma päätös.
Christiane Amanpourin twitterissä on neljä videoklippiä haastattelusta:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Koko haastattelu löytyy CNN:ltä.

Finnish President: Putin's goal in Ukraine is not regime change - CNN Video
 
Kiina on kyllä pahassa raossa, kun on käytännössä valittava, onko kaveri Venäjän vai läntisen maailman kanssa.

En yhtään ihmettelisi, jos tuo väite Kiinan aseavusta olisi laitettu liikkeelle tarkoituksella ja sillä ajatuksella, että kun Kiina on muuten ollut suht hiljaa Ukrainan sodasta, niin tuollaiseen väitteeseen on pakko vastata jotain ja samalla saadaan Kiinalle lisää painetta niskaan.

Kiina voi myös valita olevansa puolueeton. Se olisi Kiinan kannalta varmaankin paras ratkaisu.
 
Kiina voi myös valita olevansa puolueeton. Se olisi Kiinan kannalta varmaankin paras ratkaisu.
Ei mitenkäänvättämättä. Sotimiseen ja jälleenrakentamiseen voidaan myydä paljon kamaa ja kun Eurooppa ym on siirtäneet valmistuksen suuriltaosin Kiinaan, niin pakotteitakaan ei pystytä pistämään pystyyn, kun länsi ei halua tuhota talouttaan lopullisesti.
 
Kiina voi myös valita olevansa puolueeton. Se olisi Kiinan kannalta varmaankin paras ratkaisu.

Venäjä toki on sitä mieltä, että "puolueeton" tarkoittaisi tässä samaa kuin länsimaiden puolella. Ei sillä että heidän kannallaan olisi jotain suurempaa merkitystä, mutta noinhan se totta kai menee.
 
Miksiköhän väki ottaa riskejä ja puhuu näistä jonain faktoina. Itse en ainakaan luottaisi yhteenkään lauseeseen, mitä tuon hallinnon suusta tulee. "No se sanoi näin, mutta tiedä sitten, mitä sillä on oikeasti mielessä. Vastahan se sano, ettei edes mieti hyökkäystä".

Näitä vaan pitää osata lukea heidän näkökulmastaan. Putin voi sanoa, että ei ole koskaan vaatinut Ukrainan hallituksen vaihtoa, koska hän kokee että Ukraina on osa Venäjää ja siten mitään Ukrainan hallitusta ei ole olemassa. As simple as that.
Siinä "hyökkäyksen" suhteen oli sama idea, ei voi olla mitään hyökkäystä koska miten nyt itseään vastaan voisi hyökätä.
 
Tässä tuoretta videota Venäjän korkean tarkkuuden aseista ja vain armeijan kohteista.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Jenkit kertovat että Kiina on vastannut myöntävästi Venäjän pyyntöön.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Kiina on siis tainnut laskea, että Venäjän romahtaminen olisi Kiinalle sitten kuitenkin huonompi vaihtoehto. Mielenkiintoista ja tämä kyllä asettelee lähtölaukaukset mahdollisesti myös laajemmalle konfliktille. :think:
 
Kiina on kyllä pahassa raossa, kun on käytännössä valittava, onko kaveri Venäjän vai läntisen maailman kanssa.

Päinvastoin, Kiina on hyvässä raossa. Kiinalla ei ole kiire ottaa vahvaa kantaa puoleen eikä toiseen, vaan se voi rauhassa odotella vaikkapa sitä, että Venäjä on todella epätoivoinen ja valmis mihin tahansa sopimukseen. Lännen kaveruudella ei ole merkitystä, sillä länsi on kiinalaisesta tuotannosta niin riippuvainen, että liikemaailma korvaa kyllä hyvinkin poliittisista mielipide-eroista johtuvat pienet hankaluudet.
 
Onhan tuo Kiinalle paha paikka. Alistua länsimaalaisten kanssa samaan riviin vai lähteä rakentamaan tulevaisuutta samanmielisen (maailman)vähemmistön kanssa. Jos Kiina ryhtyy avustamaan Venäjää, niin Kiinan kauppasuhteita länteen ei tule korvaamaan mikään..ei edes hyvä kauppasuhde Venäjään. Ja tässä suunnitellaan siis vuosikymmenten edestä nyt asioita. Eli päätöksen vaikutus tarkoittaa vähintään seuraavaa 10 vuotta ja todennäköisesti kun puhutaan idän ja lännen välisistä erimielisyyksistä, niin nämä nyt tehdyt päätökset ja puolen valinnat jäävät syvämuistiin vähintään puoleksi vuosisadaksi.
 
1647325960823.png

Tuohon journalistin esiintymiseen liittyvässä Twitter-ketjussa oli juuri tullut päivitys, että asianajajat eivät löydä enää naista poliisiasemalta tai TV-asemalta. Ei varmaan sinäänsä mikään yllätys, että millään sakoilla tuskin tuosta tempauksesta selviäisi, rohkea veto. Toivottavasti on vielä elossa jossain.
 
Tämän sanottuani, taitaa yli 50% venäjän kansasta kuitenkin kannattaa tätä kansanmurhaa, että ei se nyt ihan niin mene että yksi ukko tekee väärin, herrantähden siellä on 200.000 ykkoa aktiivisesti suorittamassa kansanmurhaa, ja laitat yhden ihmisen piikkiin tämän.

Kyllä jokaisen diktaattorin matka loppuu siihen että kansa päättää lopettaa hirmuvallan tukemisen piste

Mä luulen, että meillä on hyvin heikko kuva siitä, miten moni venäläinen kannattaa sitä, mitä ja miksi Ukrainassa tänään tapahtuu. Meillä sen sijaan on jonkinlainen kuva siitä, miten moni kannattaa Putinin ennaltaehkäisevää sotaa, jossa taistellaan kemiallisia aseita käytettäviä natseja vastaan, kun kysymys esitetään kamera nenässä kiinni. Ja nämäkään asiat ei ole mustavalkoisia.

Ei kannata myöskään olettaa että Venäläiset on idiootteja, vaikea uskoa että Putin olisi enää vallassa jokusen kuukauden päästä.
 
Onhan tuo Kiinalle paha paikka. Alistua länsimaalaisten kanssa samaan riviin vai lähteä rakentamaan tulevaisuutta samanmielisen (maailman)vähemmistön kanssa. Jos Kiina ryhtyy avustamaan Venäjää, niin Kiinan kauppasuhteita länteen ei tule korvaamaan mikään..ei edes hyvä kauppasuhde Venäjään.
Demokraattisten länsimaiden kansalaisia on ehdoton vähemmistö maailmassa. Länsimaat kattavat ehkä miljardi ihmistä tjsp. Toki ostovoimaisin miljardi, mutta määrällinen ylivoima on ei kovin kehittyneissä maissa.

Kiinalle riittää, että kauppasuhteet pysyvät rikkaisiin maihin suunnilleen auki ilman isompia sanktioita, pienemmillä ei niin ole väliä ja muuten se varmasti aivan mielellään tukee kaikkia epädemokraattisia hallintoja ympäri maailman, koska epädemokraattisten maiden normalisointi legitimisoi sen oman aseman + saa sille tukijoita ympäri maailman.

Afrikka kehittyy nopeaa tahtia - isolta osin kiinalaisella rahalla. Kiina ei kysele demokratiakehityksen perään ja he lainailevat mielellään rahaa diktattoreiden korruptoituneelle lähipiirille ja pystyvät pakottamaan nämä halunsa mukaiseen toimintaan sitten myöhemmin, siinä missä länsimaiset investoinnit ovat yritysten tekemiä, eikä niillä ole takanaan sotilasvoimaa ja useinkaan kykyä ottaa omaansa jos jotain menee vihkoon.

Tuohon kun yhdistää Bolsonarot ja muut autokratian perään haikailevat populistit ympäri maailman, niin Kiinan pitkän tähtäimen peli voi olla vain demokratian leviämisen estäminen. 30-50v jos annetaan diktaattorimaiden kasvaa rauhassa, niin demokraattiset maat saattavat olla taloudellisestikin vähemmistössä.
 
Olisko kiina ja venäjä tehneet molotov ribbentrop tyylisen sopparin tuossa jokin aika sitten?
Ehkä samaan tyyliin annetaan kaverin kuluttaa sotaintonsa ja sopivan hetken tultua isketään veitsi selkään.
Voi olla että Kiinalla jäänyt historiassa jotain hampaan koloon suhteista Venäjän kanssa, nyt vaan odotetaan sopivaa hetkeä että koko korttitalo kaatuu.
Joka tapauksessa heikentyvästä Venäjästä tulee samankaltaista siirtomaata Kiinalle kuin Afrikka, lukuunottamatta 6000 ydinohjusta.
Russian Military Doctrine

The publication further writes that during the Qing Dynasty in 1644-1755, a significant part of Siberia was still under Chinese control. And again, the publication ascribes the merits of others to China. 1635-1755 is the time of the existence of the Dzungar Khanate. As for the Qing dynasty contemporary to him, Qing and Dzungaria fought a war for influence in the region into which Russia intervened. By the time of the defeat of the Dzungar Khanate, most of its territories in Siberia were transferred to Russia, and not to China. According to the Nerchinsk Treaty of 1689, part of the Amur Region, but not Siberia, went to China. And although the Russian-Chinese border was ratified by the Kyakhtinsky treaty, the territory of the Uryankhai Territory (modern Tuva) remained controversial until the beginning of the 20th century, when Tuva nominally became part of the protectorate of Russia in 1914, but in fact it was an independent state (in the period from 1921 to 1944 - the Tuva People’s Republic). However, for unknown reasons, the publication of Sohu attributes the loss of Chinese influence over most of Siberia precisely to the defeat of the Dzungar Khanate.

Thus, the publication summarizes, at that time the Chinese diplomats acted extremely short-sighted from a strategic point of view and decided to give Siberia to the Russian Empire. Of course, now the Chinese authorities, the newspaper writes, regret the decision made in those days, but it is obvious that their chance to get these lands is irretrievably lost.
 
Jos venäjällä on otettu kiinni joku 14 000 "mielenosoittajaa" niin minne ihmeeseen tollanen määrä sakkia edes mahtuu ja mitä niille tapahtuu? Kauan ne pitää niitä kiinni yms onko mitään tietoa tästä?

Kyllä niille ihmisille paikka löytyy se on varma asia.

Vainojen kohteeksi joutui eräiden lähteiden mukaan noin 1,5 miljoonaa ihmistä[3], mutta esimerkiksi Elina Sana kirjoittaa (2004), että eri arvioiden mukaan vainoissa pidätettiin 7,5–14,0 miljoonaa ihmistä.

Siperiaan mahtuu miljoonia protestoijia.
 
En millään näe sellaista tilannetta tapahtuvaksi, jossa Kiina (ts. Kiinan kommunistinen puolue) tukisi Venäjää avoimesti toimittaen sille suoraa ase- tai materiaaliapua. Vaikka Kiina on ollut pitkään maailman tehdas, niin maan talous on ollut jo muutamia vuosia erittäin pahoissa vaikeuksissa. Osittain juuri tästä syysä useat kansainväliset yritykset ovat jo lakkauttaneet tuotantonsa ja jopa tutkimustoimintansa Kiinassa.

Kiina on riippuvainen kaupasta, jota se käy Euroopan Unionin ja Yhdysvaltojen kanssa. Se on riippuvainen ulkomailta tuodusta energiasta, eikä se tuota edes tarpeeksi ruokaa omille kansalaisilleen. Venäjän rajalliset markkinat eivät yksinkertaisesti mitenkään riitä korvaamaan niitä mahdollisia menetyksiä, jotka Kiina saisi kovien talous- ja kauppapakotteiden seurauksena.

Kiinan kommunistinen puolue on legitimoinut asemansa yhteiskunnan huipulla mm. sillä, että se on nostanut miljoonia köyhyydestä. Kansa ei kyseenalaista puolueen asemaa maan talouden ollessa noususuuntainen. Kiinan keskiluokalle on melkein sama kuka on johdossa, kunhan itse voi elää hyvää elämää. Lännen asettamien pakotteiden seurauksena miljoonat kiinalaiset menettäisivät työpaikkansa tehtaissa, toimistoissa ja palvelualla.

Puolue, jonka ainoa pyrkimys on pysyä vallassa hinnalla millä hyvänsä, ei tule ottamaan sellaista riskiä, joka asettaa sen aseman yhteiskunnan huipulla kyseenalaiseksi.
 
Demokraattisten länsimaiden kansalaisia on ehdoton vähemmistö maailmassa. Länsimaat kattavat ehkä miljardi ihmistä tjsp. Toki ostovoimaisin miljardi, mutta määrällinen ylivoima on ei kovin kehittyneissä maissa.

Kiinalle riittää, että kauppasuhteet pysyvät rikkaisiin maihin suunnilleen auki ilman isompia sanktioita, pienemmillä ei niin ole väliä ja muuten se varmasti aivan mielellään tukee kaikkia epädemokraattisia hallintoja ympäri maailman, koska epädemokraattisten maiden normalisointi legitimisoi sen oman aseman + saa sille tukijoita ympäri maailman.

Afrikka kehittyy nopeaa tahtia - isolta osin kiinalaisella rahalla. Kiina ei kysele demokratiakehityksen perään ja he lainailevat mielellään rahaa diktattoreiden korruptoituneelle lähipiirille ja pystyvät pakottamaan nämä halunsa mukaiseen toimintaan sitten myöhemmin, siinä missä länsimaiset investoinnit ovat yritysten tekemiä, eikä niillä ole takanaan sotilasvoimaa ja useinkaan kykyä ottaa omaansa jos jotain menee vihkoon.

Tuohon kun yhdistää Bolsonarot ja muut autokratian perään haikailevat populistit ympäri maailman, niin Kiinan pitkän tähtäimen peli voi olla vain demokratian leviämisen estäminen. 30-50v jos annetaan diktaattorimaiden kasvaa rauhassa, niin demokraattiset maat saattavat olla taloudellisestikin vähemmistössä.

Mä lähestyin tätä lukumäärällisesti lähinnä siitä näkökulmasta, että kuinka monta Kiinan aatteita vaalivaa potentiaalista kauppakumppania maailmasta enää löytyy millä talousta pidetään käynnissä ja se pitäisi saada vielä kasvuunkin. Se kauppa käy silloin pääosin Venäjälle ja Afrikan valtioihin. Kiinan vienti- ja tuontimaiden top5:ssa on tälläkin hetkellä jenkit n.15%/10% osalta. Väestömäärällä ei siinä mielessä minun ajatuksissani ollut suurta painoarvoa, kun rakennetaan vaikkapa taloutta seuraavat 10 vuotta ja katsotaan miten näiden kolmen (Kiina, Venäjä, Afrikka) tahon välillä raha liikkuisi. Tuskin siis Kiina pärjäisi ilman lännen miljardeja (pakotteiden mahdollinen vaikutus), mutta toisaalta jenkit on myös osaltaan riippuvaisia Kiinasta ja Kiinakin on taas riippuvainen Venäjän fossiilienergiasta. Menee mielenkiintoiseksi. Kiinalla on ollut tässä kuitenkin koko ajan mahdollisuus tehdä tulevien vuosikymmenien mittaisia päätöksiä ja oletettavasti päätös Venäjän tukemisesta ei ole helppo koska asiasta ollaan aika hiljaa.
 
Kiinalla on hyvä kyky istua sivussa ja katsoa miten viholliset tuhoavat toisensa kun samaan aikaan hyödyntävät tilannetta niin että eivät pahasti astu kenenkään varpaille. Niinkuin Sun Tzu jo ennen ajanlaskumme alkua kirjoitti.

Luulen myös että he eivät ota mitään vahvaa roolia rauhanvälittämisen osalta kun se ei oikein sovi heidän toimintamalleihinsa ja tilanteen hyödyntämiseen. Vaan tosiaan menevät oman pitkän aikajänteen suunnitelmansa mukaan ja katsovat että miten tilannetta sen puitteissa pystyy parhaiten käyttämään hyväksi.
 
Ottamatta kantaa, kumman puolen kalustosta kyse, niin joku tykkimies varmaan voisi kertoa onko ihan normaalissa kunnossa noi ampumatarvikkeet, ns. pientä ajan ja säilyttämisen aiheuttamaa patinaa?

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Mä lähestyin tätä lukumäärällisesti lähinnä siitä näkökulmasta, että kuinka monta Kiinan aatteita vaalivaa potentiaalista kauppakumppania maailmasta enää löytyy millä talousta pidetään käynnissä ja se pitäisi saada vielä kasvuunkin. Se kauppa käy silloin pääosin Venäjälle ja Afrikan valtioihin. Kiinan vienti- ja tuontimaiden top5:ssa on tälläkin hetkellä jenkit n.15%/10% osalta. Väestömäärällä ei siinä mielessä minun ajatuksissani ollut suurta painoarvoa, kun rakennetaan vaikkapa taloutta seuraavat 10 vuotta ja katsotaan miten näiden kolmen (Kiina, Venäjä, Afrikka) tahon välillä raha liikkuisi. Tuskin siis Kiina pärjäisi ilman lännen miljardeja (pakotteiden mahdollinen vaikutus), mutta toisaalta jenkit on myös osaltaan riippuvaisia Kiinasta ja Kiinakin on taas riippuvainen Venäjän fossiilienergiasta. Menee mielenkiintoiseksi. Kiinalla on ollut tässä kuitenkin koko ajan mahdollisuus tehdä tulevien vuosikymmenien mittaisia päätöksiä ja oletettavasti päätös Venäjän tukemisesta ei ole helppo koska asiasta ollaan aika hiljaa.
Pakotteet koskevat kumpaankin tahoa karkeasti saman verran. Länsimailla ei ole mitenkään varaa sanktioida kiinaa samalla tavalla kuin nillä on triviaalisti varaa eristää Venäjä.

Venäjälle 1000 miljardin menetys GDP:stä on -70%.
USA + EU yhdistelmälle se on 2.5-3%.

Kiinalle 1000 miljardia on 6-7%.

Meidän on helppo romahduttaa venäjän talous totaalisesti ja kustannus näkyy vain vähän bensapumpulla ja lämmityslaskussa. Kiinan talouden romahduttaminen on suhteessa siihen todella todella kallistaa ja tuntuu aivan käsittämättömän vahvasti ihmisten arjessa - kaupasta vaan loppuu kaikki. Siis oikeasti aivan kaikki.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
303 376
Viestejä
5 164 524
Jäsenet
82 337
Uusin jäsen
Siilikuningas

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom