Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Kun selvästi osaat venäjää, niin voisitko nyt itse kirjoittaa paremman tekstin sen sijaan että arvostelet vaan muiden kirjoittamaa tekstiä?
Oikeinkirjoitus ja muodollisuus on aikalailla hakusessa. Se on eri asia lukea ja tilata vaikka kahvit ku kirjottaa uskottavasti. Toisekseen kielihän elää, puolet sanoista nykyään jotain englannista väännettyjä yms, joten tiedä edes miten pitäisi kirjoittaa / puhua tänä päivänä. Oli tuolla aiemmin ihan hyviä ehdotuksia jo.

Eikös se Käärmesaari-story ollut kuitenkin totta?
Nimenomaan ei. Pyörsivät itsekin juttunsa, saivat toki melkoisen yhdistävän ja toimivan legendan tehtyä.

On siitä kuvaa tässä viite
448.png

Sitäpaitsi NATOn sotilasasiantuntijan mukaan niitä saattaa olla tullut tonttiin kaksin kappalein, mutta kuvia on vain yhdestä. Sodassa on kuitenkin hyvin vaikeaa tarkasti arvioida menestystä tai vaihtoehtoisesti tappioita. Tämän vuoksi kannattaa olla varovainen arvioissa. Kuitenkin ilmiselvää on, että Venäjä käyttää hyvin rajallisesti lentokoneita ja on mahdollista, että yksi syy on se, että tappioita tulee jatkuvasti.
Kuvahan on An-26:sta! Kamoon, ollaan netissä kuitenkin niin ei liene hankalaa. En edes pyydä googlaamaan runkonumeroa kun on aivan eri muodot jo koneella. Vähän sama ku sekottais pakettiauton rekkaan.
 
Ihan käsittämätön väite. EU ja länsi on tehnyt hirvittävän voimakkaita ratkaisuja yhdessä tuumin nopeammin kuin kukaan koskaan on osannut odottaa. Tämän lisäksi monet länsimaat - esim. Saksa ja Suomi - ovat rikkoneet pitkät periteet aseviennin osalta. Sveitsi on täysin poikkeuksellisesti valinnut puolensa ja rikkonut pankkitoimintansa neutraliteetin ja tullut mukaan sanktioihin. Tällaista yhtenäisyyttä ja kovuutta ei ole koskaan ennen todistettu. Ja oikeastaan ainoa tapa mennä vielä pidemmälle on mennä konfliktiin mukaan sotilaallisesti ja siihen on ja pitää olla todella korkea kynnys.

On siinä mahdollista vielä pistää ne kaasu- ja öljyhanat kokonaan kiinni mitä kautta niitä myydään Eurooppaan. Ja venäläisille laivoille kielto saapua länsimaiden satamiin ja kaikille muiden maiden laivoille jotka käyvät Venäjän satamissa jonkun määräajan päättymisen jälkeen.

Sitten Ukrainaan voidaan toimittaa tehokkaampia aseita. Esimerkiksi vaikka F35 hävittäjiä ja isompaa ohjuskalustoa.

Noilla tempuilla se Venäjä alkaa olla aika tavalla maksimaalisten toimien piirissä ja enempää on vaikea pistää vastaan ilman varsinaista sotaa Venäjän kanssa.
 
Ydinsota on se viimeinen sota eikä siinä voittajia ole. Eurooppalaiset vetää ukrainan liput koneisiin ja ukrainen asepuvut päälle. Kyllä mekin osataan kusettaa.
Jos ei ole mitään hävittävää, niin mikä estäisi viemästä muita mukana? Se on se ultimaattinen riski, josta asiantuntijatkin ovat olleet mediassa huolissaan ja kun Putinin mielenterveyttä on kyseenalaistettu useampaan otteeseen, niin ei ole ihmekään jos asia askarruttaa ja aiheuttaa keskustelua.
 
USA:tla virheää valoa, jos NATO maa haluaa antaa hävittäjäkoneita Ukrainan käyttöön.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Mutta miten hävittäjien yms luovutus toteutetaanpi?

viittaan nyt tähän;

IS:
18:02
Venäjä: Lentokenttiään Ukrainalle tarjoava on konfliktin osapuoli
Reutersin mukaan Venäjän puolustusministeriö on varoittanut sunnuntaina, että se pitäisi Ukrainalle lentokenttiä käyttöön tarjoavaa maata konfliktin osapuolena, joka taistelisi Venäjää vastaan.
 
Tuolla ovat ohjuspatterin pojat keksineet itselleen saada VMTL:ää.
Jopa kaupunkilaiset nörtit, jotka eivät koskaan on ole nukkuneet yötäkään metsässä tai poistuneet päällystetyltä tieltä (kuin korkeintaan kuselle) tietävät, että tuollaiseen suohon ei kannata mennä edes lumikengillä.

Ongelma on vaan siinä, että Ukrainassa on rasputitsa ja tieden ulkopuolella se on tuollaista. Tämän takia Saksalaiset jumittuivat tuonne. Hyvin näkyy kävellenkin tuosta pääsevän, joten telekalusto tuosta voi selvitäkin riittävällä vauhdilla läpi. Jäljistä päätellen tuosta on kuljettukin.
 
Valven Steam on diplomatia termein "de facto" eli tosiasiallisesti katkaissut pelien myynnin Venäläisille, koska kaikki yleisimmät maksutavat millä venäläiset ostavat pelejä ruplilla Steamista on estetty vaikka virallista estoa ei ole laitettu on vain estetty maksaminen Steamissa. Urheiluhan Venäläisiltä loppui jo aikaisemmin ainakin kansainväliset kisat lähes kaikissa lajeissa.
Eikös ne voi ostaa edelleen niitä latauskortteja kaupoista? Redeem a Steam Gift Card or Wallet Code
 
Mutta miten hävittäjien yms luovutus toteutetaanpi?

viittaan nyt tähän;

IS:
18:02
Venäjä: Lentokenttiään Ukrainalle tarjoava on konfliktin osapuoli
Reutersin mukaan Venäjän puolustusministeriö on varoittanut sunnuntaina, että se pitäisi Ukrainalle lentokenttiä käyttöön tarjoavaa maata konfliktin osapuolena, joka taistelisi Venäjää vastaan.
Kyllä siellä länsi-ukrainassa kenttiä on vielä tuhoamatta. Välilasku sinne "konekauppojen" jälkeen.
 
Jos ei ole mitään hävittävää, niin mikä estäisi viemästä muita mukana? Se on se ultimaattinen riski, josta asiantuntijatkin ovat olleet mediassa huolissaan ja kun Putinin mielenterveyttä on kyseenalaistettu useampaan otteeseen, niin ei ole ihmekään jos asia askarruttaa ja aiheuttaa keskustelua.
Ei mikään estä ei sitten mikään mutta samalla tavalla kun venäjä miehittää maita liputtomilla joukoilla voisi koko muu maailma myös taistella "ukrainalaisina" kuten siellä ny jo taisteleekin.
 
Mutta miten hävittäjien yms luovutus toteutetaanpi?

viittaan nyt tähän;

IS:
18:02
Venäjä: Lentokenttiään Ukrainalle tarjoava on konfliktin osapuoli
Reutersin mukaan Venäjän puolustusministeriö on varoittanut sunnuntaina, että se pitäisi Ukrainalle lentokenttiä käyttöön tarjoavaa maata konfliktin osapuolena, joka taistelisi Venäjää vastaan.

Miksi sillä on sinänsä mitään merkitystä? Jos NATO on nyt antanut luvan luovuttaa, niin mitä sitten jos Venäjä katsoo luovuttavan maan olevan konfliktin osapuoli? Siinähän sitten hyökkää NATOa vastaan, eiköhän se riski ole ihan tiedossa kun annetaan lupa näin tehdä. Ei Putleria voi ikuisesti pelätä ja nöyristellä.
 
Oikeinkirjoitus ja muodollisuus on aikalailla hakusessa. Se on eri asia lukea ja tilata vaikka kahvit ku kirjottaa uskottavasti. Toisekseen kielihän elää, puolet sanoista nykyään jotain englannista väännettyjä yms, joten tiedä edes miten pitäisi kirjoittaa / puhua tänä päivänä. Oli tuolla aiemmin ihan hyviä ehdotuksia jo.

Hienosti kiertelit täysin asian vierestä.
En kysynyt, mitä tuossa tekstissä on vikana, vaan pyysin sinua kirjoittamaan paremman tekstin

Vai olisko kenties, että motivaatiota paremman tekstin kirjoittamiseen ei ole, koska motivaatiota viestin saamiseen perille ei ole?
 
Miksi sillä on sinänsä mitään merkitystä? Jos NATO on nyt antanut luvan luovuttaa, niin mitä sitten jos Venäjä katsoo luovuttavan maan olevan konfliktin osapuoli? Siinähän sitten hyökkää NATOa vastaan, eiköhän se riski ole ihan tiedossa kun annetaan lupa näin tehdä. Ei Putleria voi ikuisesti pelätä ja nöyristellä.
Joo no tätä mietin just,hyvin tiivistit asian, eli tavallaan katotaan se kortti mitä tapahtuu jos koneita viedään lähialueelle/naapurimaan kentälle tms et lähteekö se hyökkiin Nato maita kohti vai onko pelkkää bluffia.
 
On siinä mahdollista vielä pistää ne kaasu- ja öljyhanat kokonaan kiinni mitä kautta niitä myydään Eurooppaan. Ja venäläisille laivoille kielto saapua länsimaiden satamiin ja kaikille muiden maiden laivoille jotka käyvät Venäjän satamissa jonkun määräajan päättymisen jälkeen.

Sitten Ukrainaan voidaan toimittaa tehokkaampia aseita. Esimerkiksi vaikka F35 hävittäjiä ja isompaa ohjuskalustoa.

Noilla tempuilla se Venäjä alkaa olla aika tavalla maksimaalisten toimien piirissä ja enempää on vaikea pistää vastaan ilman varsinaista sotaa Venäjän kanssa.
Käsittääkseni vasta 70% prosenttia pankeista on pakotteiden alla. Ilmeisesti ei haluta 100% kun kaasu- ja öljymaksuihin tulisi viiveitä. Minusta kaikki kauppa pitäisi lopettaa heti Venäjän kanssa.
 
Joo no tätä mietin just,hyvin tiivistit asian, eli tavallaan katotaan se kortti mitä tapahtuu jos koneita viedään lähialueelle/naapurimaan kentälle tms et lähteekö se hyökkiin Nato maita kohti vai onko pelkkää bluffia.
Taisihan se Putin jo rinnastaa sanktiotkin sodanjulistukseen joten ei tää nyt ole edes ainoa asia jossa täytyy luottaa siihen, että bluffia on.
 
Ei mikään estä ei sitten mikään mutta samalla tavalla kun venäjä miehittää maita liputtomilla joukoilla voisi koko muu maailma myös taistella "ukrainalaisina" kuten siellä ny jo taisteleekin.
En tiedä mitä ajat takaa, kun ei sillä ole siinä vaiheessa enää mitään merkitystä minkä värisissä verkkareissa kukakin vetelee ja missä.
 
Mutta miten hävittäjien yms luovutus toteutetaanpi?

viittaan nyt tähän;

IS:
18:02
Venäjä: Lentokenttiään Ukrainalle tarjoava on konfliktin osapuoli
Reutersin mukaan Venäjän puolustusministeriö on varoittanut sunnuntaina, että se pitäisi Ukrainalle lentokenttiä käyttöön tarjoavaa maata konfliktin osapuolena, joka taistelisi Venäjää vastaan.

Tehdään niin kuin venäjä. Kielletään kaikki ja kusetetaan päälle.

"Ei täällä ole mitään lentokoneita"
"Ei kukaan ole tarjonnut lentokenttiä käyttöön"
 
Ilmeisesti tuhottu ukrainan armeijan tykistö asema vaikka videon otsikko väittää tuota venäläiseksi yhdessäkään kuorma autossa ei näy venäjän käyttämiä kirjain tunnuksia lisäksi tuo tykki tyyppi on mielestäni aika yleinen ukrainan armeijassa mitä tuossa videolla näkyy.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tosin tehkää omat johtopäätökset en ole mikään superasiantuntija kunhan vain arvelen.
 
Nää on niin munatonta porukkaa nää eurooppalaiset päättäjät. Kaikkien pitää olla yhdessä venäjää vastaan niin se ei voi joka rintamalle julistaa sotaa.
Jos Venäjällä ei olisi ydinaseita niin sinne olisi menty jo. Sattuneesta syystä ollaan melko varovaisia sen suoran sotilasavun kanssa.
 
Jos ei ole mitään hävittävää, niin mikä estäisi viemästä muita mukana? Se on se ultimaattinen riski, josta asiantuntijatkin ovat olleet mediassa huolissaan ja kun Putinin mielenterveyttä on kyseenalaistettu useampaan otteeseen, niin ei ole ihmekään jos asia askarruttaa ja aiheuttaa keskustelua.

Tää on todennäköisesti vain osa Putinin sumutusta. Esiintyy vähän puolihulluna, jotta tolle ydinaseuhkailulle saadaan lisää pelotetta, kun lännessä ajatellaan että se voi tosiaan olla niin hullu että se niitä käyttäisikin. Enpä usko että käyttää. Mutta näyttää toimivan hyvin kun Biden ja EU johtajat on ihan paskat housuissa.

Ukrainassakin se on todennäköisesti vain luonnonvarojen perässä estääkseen niitä päätymästä lännelle.
 
Mutta miten hävittäjien yms luovutus toteutetaanpi?

viittaan nyt tähän;

IS:
18:02
Venäjä: Lentokenttiään Ukrainalle tarjoava on konfliktin osapuoli
Reutersin mukaan Venäjän puolustusministeriö on varoittanut sunnuntaina, että se pitäisi Ukrainalle lentokenttiä käyttöön tarjoavaa maata konfliktin osapuolena, joka taistelisi Venäjää vastaan.

Sveitsi ottaa one for the team?
 
Arviolta noin 1.5 miljoonaa lähtenyt pakolaiseksi Ukrainanasta nyt reilussa viikossa. Aivan käsittämätön määrä ihmisiä. Onko lähihistoriassa yhtään vastaavia määriä ihmismassoja liikkunut pakoon sotatoimia naapurimaihin?
Tähän liittyen, on myös hienoa katsoa miten paljon ihmiset ottaa pakolaisia vastaan, miten paljon jopa kirjaimellisesti haetaan heitä turvaan. Naisia, lapsia ja vanhuksia.
Länsi on selvästi oppinut historiasta ja kansakunnat yhdistyy. Kaikenlisäksi, vaikka olisivat täälläkin pidempään, niin kovaa sakkia ne on tekemään töitä.
 
En tiedä mitä ajat takaa, kun ei sillä ole siinä vaiheessa enää mitään merkitystä minkä värisissä verkkareissa kukakin vetelee ja missä.
Nimenomaan miksi sinne ukrainaan ei mennä euroopan, jenkkien ja koko muun maailman kanssa apuun. Liputtomina tai ukrainan lipuissa, se on ainut keino lopettaa tuo sota. Mitkään pakotteet ei auta kun ei ne putleria hengiltä pistä.
 
Myönnetään, että alussa oli joo olkiukkoa, muttei ny kokonaan.
Pidän niitä valheena siksi, että niistä ei ole näyttöä, sen sijaan nyt tulleista pudotuksista yhtäkkiä on näyttöä ja koska Ukraina tosiaan jäi kiinni valehtelusta nimenomaan sodan alkupäivinä.
BBC ja Ukrainan oma ilmoitus siitä, että Käärmesaarijuttu oli heti tekaistua propagandaa, onko tarpeeksi uskottava?

Monestikohan olen sen NY Timesin jutun tähän laittanu, jossa Ukrainan ilmoittamat luvut oli tuolloin tuplat miehistöstä kuin mitä länsi laski ja Venäjä ilmoitti:

Ah, jätetään osa kertomatta. No sittenhän me voidaan siirtyä tekemään kuten Venäjän valtion media. Ihan samaa harrastavat. Jättävät vaan vähän kertomatta, esim. nyt koko Kiovasta ja Harkovasta. Tehdään samoin, jätetään vähän kertomatta hyvän asian takia ja sit ihmetellään missä ollaan 20 vuoden päästä.

Olkiukkoilua "huikeasta määrä" koneita vai, ööh, siellähän oli ennen eilistäkin mitä, 30+? Konetta ylipäätään, kopterit erikseen. Mitä ne sitten ovat olleet? Ukraina ainakin twiiteissa herkutellu joka päivä mainitsemalla Su-30. Niitä on tässäkin ketjussa jokaiselta aamupäivältä. Onhan niitä tippunutkin, mut siinä tänne laitetussa sivustossa on kuvia 10:stä koneesta yhteensä, paljon sellasia myös mitä ei ole revitelty pitkin medioita. Ainakin toinen IL-76 ilmeisesti Kiovan eteläpuolelle, siitä ei sitten ole ensimmäistäkään kuvaa? On vaan twiittajan varmistus amerikkalaislähteistä. Paikallisia ei tietenkään kiinnosta mennä kuvaamaan näitä, erityisesti Ukrainan asevoimia ei kiinnosta kuvata näitä demoralisointimielessä? Koska...? Hmm. Niinpä.

" USAn vahvistanut että il-76sten pudotukset pitävät heidän tiedustelutietojensa mukaan paikkaansa "

Ei - yksi twiittaja on vahvistanut väittämällä USAn vahvistaneen ja tämä on levinnyt. Kaikki noi jutut twiittauksia miten kaksi tuntematonta amerikkalaisviranomaista olis vahvistanu vaan minkään isomman julkasun (CNN, BBC, NYT) yhteydessä ei ole sanaakaan noista, eikä USAn julkilausumia, eikä ensimmäistäkään kuvaa.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tuo yllä oleva on se alkuperäinen lähde, jota kaikki siteeraa. Muuta ei ole saatavilla. Ja sitä ei ole siteerannut tosiaan CNN, BBC, NYT, mikään vastaava, vain pienemmät julkaisut kierrättää tota ja yksityisihmisten puheissa twitterissä ja täällä tuosta sitten tehty joku totuus.

Eli siis toisen jutut voidaan niellä suurimmaksi osaksi varmistamatta ja vähän voidaan vielä jättää kertomatta ja värittää. Milläs tiellä ollaankaan? Miten toi eroaa Venäjän linjasta?
 
Jos Venäjän valtionhallinnon mukaan lentokenttiä Ukrainalle sotilasapuna antavien maiden lentokoneille ovat sodan osapuolia, eikö saman retoriikan mukaan kaikki tahot, jotka Ukrainaan jotain apua jossain muodossa koettavat lähettää, ole silloin sodan osapuolia ja osa vihollisrintamaa? Onko tämä Lavrovin hyökkäävä retoriikka tarkoitettu oman maan kansalaisille syötettävänä propagandana vai kaikille ihmisille kaikkialla maailmassa? Jotenkin vaan tuntuisi uskomattomalta, että venäläiset lopulta nielisivät poliitikkojensa kaiken räikeän valehtelun, kun maa kuitenkin on sivistyksellisesti eri jamassa, kuin toisen maailmansodan taisteluiden aikana Stalinin hallitessa.

Lapin kansassa näemmö ollut juttu Johan Bäckmanista, mutta maksumuurin takana.

Bäckman jatkaa edelleen näitä iljettävyyksiään. Tämä on kyllä Moskovan Tiltu-tykitystä.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Ongelma on vaan siinä, että Ukrainassa on rasputitsa ja tieden ulkopuolella se on tuollaista. Tämän takia Saksalaiset jumittuivat tuonne. Hyvin näkyy kävellenkin tuosta pääsevän, joten telekalusto tuosta voi selvitäkin riittävällä vauhdilla läpi. Jäljistä päätellen tuosta on kuljettukin.
Eihän se yksi vaan kun pitäisi saada kymmeniä :S
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Mielenkiintoinen Tweettiketju Michael Kofmanilta, joka on ensimmäisiä asiantuntijoita, jonka olen nähnyt povaavan Venäjälle vielä sitäkin huonompaa lopputulosta kuin pitkää sissisotaa Ukrainalaisten kanssa. Toki Vindman oli jo ensimmäisistä päivistä asti myös suhteellisen optimistinen. Kofman arvioi nyt, että n. 3 viikon päästä Venäjän armeija voi menettää taistelutehonsa jos sama suunta jatkuu. Mitä tästä seuraa ei tarkemmin pysty arvioimaan mutta pitää esimerkiksi tulitaukoa mahdollisena siinä vaiheessa.

Asiantuntijat saattavat olla olleet suhteellisen varovaisia arvioidensa muuttamisessa tähän suuntaa, mutta Venäjällä on ollut niin pitkään jo niin paljon esimerkiksi logistisia ongelmia ja selittämättömiä taistelutaktiikoita että vähitellen alkaa ehkä kuulua yhä enemmän tällaisia arvioita.
 
Nimenomaan miksi sinne ukrainaan ei mennä euroopan, jenkkien ja koko muun maailman kanssa apuun. Liputtomina tai ukrainan lipuissa, se on ainut keino lopettaa tuo sota

Mä luulen, että venäläiset tajuaa kupletin juonen siinä vaiheessa kun Ukrainan tunnuksilla varustetut F35:t, Eurofighterit, Rafalet sun muut alkaa pörrätä Ukrainan ilmatilassa ja Venäjän hävittäjät katoavat tutkasta. Ei ole ehkä helppoa tuoda sellaista sotavoimaa sinne, että siitä olisi iso hyöty mutta että sen tuloa ei huomattaisi.
 
Venäjä on hävinnyt jo tämän sodan. Kysymys vain kuuluu kuinka paljon Ukrainasta jää jäljelle kun sota ohi.
-Venäjä tuhosi lähes kaikki kansainväliset yhteistyönsä kymmeniksi vuosiksi eteenpäin
- Polkee kansansa sananvapautta vielä huonompaan kuntoon kuin se jo oli
-Rajoittaa lehdistönsä sananvapautta lisää
-Demokrattisia vaaleja tuskin tulee niin kauan kuin Putin hengittää, nyt vielä surkeampaa haavetta se.
-Venäläiset urheilijat menettivät kansainväliset kilpailunsa, sponsorinsa ja samalla tulot
-Kukaan ei tule myöskään Venäjälle kilpailemaan enää
-Menetti rahamarkkinoiden luottamuksen, sekin voi kestää kymmeniä vuosia palauttaa ennalleen
-Teki itsestään maailman silmissä epäluotettavimman valtionjohdon tällä puolella palloa, ehkä koko maailmassa
-Venäjän köyhimmät köyhtyy lisää
-Venäläinen koulutus kärsii, moni koulutettu nuori yrittää varmasti pois tuolta (tietovuotoa)
-Venäjän kansa kahtiajakautunutta, tyytymättömyys päättäjiin kasvaa päivä päivältä. Sitä ei voitto pelasta enää, koska pakotteet tuskin poistuisi.
-Venäjän työttömyys tulee kasvamaan koska moni palveluala, turismi ynm menetti asiakkaansa, unohtamatta kansainvälisiä yrityksiä jotka työllisti venäläisiä
-Tavallisilta venäläisiltä poistui moni modernin ajan palvelu mitä internet mahdollisti, tekniikassa valinnanvara pienenee, kellä on varaa ostaa ja mitä saa hyllystä?
-Sananvapauteen liittyen myös muiden ihmisoikeuksien tilanne huononee, esim "poikkeava" seksualisuus on ollut jo aiemmin Venällä lähes rikos
- Kiitos Putinin, tavallinen venäläinen on ihmisenä muun maailman silmissä saanut pahan iskun, vaikkei koko kansa Putinia edustakaan
-Vaikka Putin vaihtuisi nopeasti uuteen, Venäjällä menee valtava aika saada luottamus takaisin vaikka johtoon tulisikin "länsimielinen". Kremliä ja naruja vetelee niin paljon lähipiiriäkin että muutoksessa menee pitkä aika.

Lisäksi, Venäjä yrittää pakottaa valtioonsa liittymään kansaa, joka selkeästi ei ole alistujia tilanteeseen. Vaikka miehitys onnistuisikin niin sillä ei voi olla kontrollia koko maahan ja kansaan. Voi seurata radikalisoitumista, hyökkäyksiä ynm ukrainan toimesta sodan virallisesta päättymisestä huolimatta. Eli Venäjän elämä todennäköisesti hyvin levotonta tämän jälkeen, vaikka sota ohi olisikin.
 
Viimeksi muokattu:
Luvattiin 20 astetta pakkasta just, tuskin paljon vihertää.

Fazer muuten ikuiseen boikottiin, ensin vihapuhebotti ja nyt tämä, vetoavat johonkin humanitäärisiin ongelmiin? VMP Hyökkääjällä on humanitäärisiä ongelmia vai.
Fazer pitää kiinni leipomotoiminnastaan Venäjällä – vetoaa humanitäärisiin ongelmiin

Näille firmoille kannattaa antaa painetta kertomalla mielipiteensä. Ei vie kauaa. Valitettavasti tehokkaintahan on julkinen somelynkkays, mutta itse en viitsi sitä omalla profiililla tehdä, joten olen tyytynyt lähettämään ihan perinteisesti suoraan yritykselle. On nähty, että päätökset Venäjällä tai Valko-Venäjällä pysymisestä pyörretään tarvittaessa nopeastikin, esim. Hesburger tai Olvi.

Kuka toi putkonen on? Onko se joku korkeassa asemassa oleva, kun sitä tänne lainaillaan?

Voitaisiin sopia, että ei linkkailla näitä selkeitä trolleja tänne. Vaikka kuin hauskaa jonkun mielestä onkin niille naureskella, he eivät kaipaa yhtään huomiota. Kaikki klikkailut näkyvät jossain "suosiossa" ja aina joku voi erehtyä niihin uskomaan, kun niitä levittää. Vaikka kuin olisi heh heh mikä idootti -asenteella linkkiä jakamassa, ei sen linkin lukija välttämättä ymmärrä.
 
Mä luulen, että venäläiset tajuaa kupletin juonen siinä vaiheessa kun Ukrainan tunnuksilla varustetut F35:t, Eurofighterit, Rafalet sun muut alkaa pörrätä Ukrainan ilmatilassa ja Venäjän hävittäjät katoavat tutkasta. Ei ole ehkä helppoa tuoda sellaista sotavoimaa sinne, että siitä olisi iso hyöty mutta että sen tuloa ei huomattaisi.
Tää mielikuvana olisi varsin huvittava :D Lisäksi "pieniä sinisiä miehiä".
 
Mä luulen, että venäläiset tajuaa kupletin juonen siinä vaiheessa kun Ukrainan tunnuksilla varustetut F35:t, Eurofighterit, Rafalet sun muut alkaa pörrätä Ukrainan ilmatilassa ja Venäjän hävittäjät katoavat tutkasta. Ei ole ehkä helppoa tuoda sellaista sotavoimaa sinne, että siitä olisi iso hyöty mutta että sen tuloa ei huomattaisi.
Eihä ne tyhmiä ole ei mutta kun kiistämme ja tuomitsemme kovaan ääneen kaiken niin minkäs ne sille voi. Sikaa pitää osata pelata.
 
Venäjä on hävinnyt jo tämän sodan

Erittäin hyvä lista. Lisäksi Venäjä yhdessä yössä takasi, että lännen puolustusvoimat vahvistuvat ja lisäävät yhteistyötä, Nato voimistuu ja halu liittyä siihen lisääntyy. Jotenkin tuo on niin täydellinen epäonnistuminen, että on yhtä aikaa surullista ja äärimmäisen koomista seurata sitä kiemurtelua, jota Venäjän Virallinen Totuus nyt harjoittaa puhuessaa mustaa valkoiseksi. Esim. väittäessään että kaikkeen oli varauduttu, kaikki päätökset tehty, sanktiot ovat Venäjälle hyvä juttu ja parantavat sen taloutta. Ihan käsittämätöntä paskaa, jota kukaan ei usko, vähiten sen sanoja.
 
Hienosti kiertelit täysin asian vierestä.
En kysynyt, mitä tuossa tekstissä on vikana, vaan pyysin sinua kirjoittamaan paremman tekstin

Vai olisko kenties, että motivaatiota paremman tekstin kirjoittamiseen ei ole, koska motivaatiota viestin saamiseen perille ei ole?

Kerroin juuri miksen pysty kirjoittamaan venäjäksi parempaa tai järkevää viestiä. Aiemmin jo totesin, että siellä voisi olla suoraa kehotusta tietyihin Telegram kanaviin ja YT videoihin.
Ja sanotaan nyt sekin suoraan, että ei, en ala riskeeraamaan omaa vapautta jne nykyisen lainsäädännön alla todistellaaksi jotain sinulle. Täällähän näppissoturia riittää, joilla ei ole mitään sidonnaisuuksia tuonne, eikä siten riskejä, joten ei muutakun eteenpäin.

Ja nyt on ihan turha pitää mitään moraalisaarnoja, harvemmin näkyy myöskään porukka puhuvan suoraan esim. Dubaissa ja Thaimaassa käydessään, vaikka kotona sitä sitten onkin kaikenlaista mielipidettä. Kumma juttu tosiaan.
 
Eihä ne tyhmiä ole ei mutta kun kiistämme ja tuomitsemme kovaan ääneen kaiken niin minkäs ne sille voi. Sikaa pitää osata pelata.

Ainakin luulen, että jos tuollaisia pieniä sinisiä miehiä sinne lähetetään, se aloitetaan pienestä ja katsotaan miten homma voi sujua. Tollanen Top Tier -kalusto kuten modernit hävittäjät on vaan aika vaikea naamioida millään tavalla.
 
Youtuben venäjän trollit viljelee about seuraavaa, että venäjä ei ole laittanut tuonne sitä parasta kalustoaan liikkeelle. Jos laittaisivat niin tuo homma ois taputeltu jo ajat sitten.
Eikö tää sodi aika pahasti vastaan heitä itseään? Miks ihmeessä ei laittaisi heti kärkeen se paras kalusto liikkeelle. Tai ainakin nyt heti perään.
Viimeisimmät junakuormat on ollut siviiliautoja, ei uutta sotakalustoa (poislukien se itävenäjältä ehkä kulkeva junalasti ja sekään ei tainnut uutta olla).
 
Tarviiko niitä edes naamioida, eun rauhanturvaajia vaan.
 
Mutta miten hävittäjien yms luovutus toteutetaanpi?

viittaan nyt tähän;

IS:
18:02
Venäjä: Lentokenttiään Ukrainalle tarjoava on konfliktin osapuoli
Reutersin mukaan Venäjän puolustusministeriö on varoittanut sunnuntaina, että se pitäisi Ukrainalle lentokenttiä käyttöön tarjoavaa maata konfliktin osapuolena, joka taistelisi Venäjää vastaan.
Tuossahan venäjä nimenomaan myöntää että se on ihan ok, kunhan __taistelu__ tehtäviä ei opereoida muista maista.
 
Ilmeisesti tuhottu ukrainan armeijan tykistö asema vaikka videon otsikko väittää tuota venäläiseksi yhdessäkään kuorma autossa ei näy venäjän käyttämiä kirjain tunnuksia lisäksi tuo tykki tyyppi on mielestäni aika yleinen ukrainan armeijassa mitä tuossa videolla näkyy.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tosin tehkää omat johtopäätökset en ole mikään superasiantuntija kunhan vain arvelen.

Tuossa on toinen lyhyt video samalta paikalta, näkyy tuo "Z" -tunnus yhdessä kuorma-autossa:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Luulen, että tuo kun yhteen autoon on viivat maalattu halkaisijaksi ensimmäisessä videossakin on näitä Venäjän tunnuksia.
 
Youtuben venäjän trollit viljelee about seuraavaa, että venäjä ei ole laittanut tuonne sitä parasta kalustoaan liikkeelle. Jos laittaisivat niin tuo homma ois taputeltu jo ajat sitten.
Eikö tää sodi aika pahasti vastaan heitä itseään? Miks ihmeessä ei laittaisi heti kärkeen se paras kalusto liikkeelle. Tai ainakin nyt heti perään.
Viimeisimmät junakuormat on ollut siviiliautoja, ei uutta sotakalustoa (poislukien se itävenäjältä ehkä kulkeva junalasti ja sekään ei tainnut uutta olla).
Olen kuullut toisestakin tahosta vähän samaa eli olisiko naapurilla vielä jotain parempaa kalustoa varastossa/luolastossa odottamassa oikeata hetkeä ja tämä "alku" on menty tarkoituksella vanhalla kalustolla.
Mie en tiä älkää lynkatko kunhan kirjoitan pohdintojani..
 
Venäjä on hävinnyt jo tämän sodan. Kysymys vain kuuluu kuinka paljon Ukrainasta jää jäljelle kun sota ohi.
-Venäjä tuhosi lähes kaikki kansainväliset yhteistyönsä kymmeniksi vuosiksi eteenpäin
- Polkee kansansa sananvapautta vielä huonompaan kuntoon kuin se jo oli
-Rajoittaa lehdistönsä sananvapautta lisää
-Demokrattisia vaaleja tuskin tulee niin kauan kuin Putin hengittää, nyt vielä surkeampaa haavetta se.
-Venäläiset urheilijat menettivät kansainväliset kilpailunsa, sponsorinsa ja samalla tulot
-Kukaan ei tule myöskään Venäjälle kilpailemaan enää
-Menetti rahamarkkinoiden luottamuksen, sekin voi kestää kymmeniä vuosia palauttaa ennalleen
-Teki itsestään maailman silmissä epäluotettavimman valtionjohdon tällä puolella palloa, ehkä koko maailmassa
-Venäjän köyhimmät köyhtyy lisää
-Venäläinen koulutus kärsii, moni koulutettu nuori yrittää varmasti pois tuolta
-Venäjän kansa kahtiajakautunutta, tyytymättömyys päättäjiin kasvaa päivä päivältä. Sitä ei voitto pelasta enää, koska pakotteet tuskin poistuisi.
-Venäjän työttömyys tulee kasvamaan koska moni palveluala, turismi ynm menetti asiakkaansa, unohtamatta kansainvälisiä yrityksiä jotka työllisti venäläisiä
-Tavallisilta venäläisiltä poistui moni modernin ajan palvelu mitä internet mahdollisti, tekniikassa valinnanvara pienenee, kellä on varaa ostaa ja mitä saa hyllystä?
-Sananvapauteen liittyen myös muiden ihmisoikeuksien tilanne huononee, esim "poikkeava" seksualisuus on ollut jo aiemmin Venällä lähes rikos
- Kiitos Putinin, tavallinen venäläinen on ihmisenä muun maailman silmissä saanut pahan iskun, vaikkei koko kansa Putinia edustakaan
-Vaikka Putin vaihtuisi nopeasti uuteen, Venäjällä menee valtava aika saada luottamus takaisin vaikka johtoon tulisikin "länsimielinen". Kremliä ja naruja vetelee niin paljon lähipiiriäkin että muutoksessa menee pitkä aika.

Lisäksi, Venäjä yrittää pakottaa valtioonsa liittymään kansaa, joka selkeästi ei ole alistujia tilanteeseen. Vaikka miehitys onnistuisikin niin sillä ei voi olla kontrollia koko maahan ja kansaan. Voi seurata radikalisoitumista, hyökkäyksiä ynm ukrainan toimesta sodan virallisesta päättymisestä huolimatta. Eli Venäjän elämä todennäköisesti hyvin levotonta tämän jälkeen, vaikka sota ohi olisikin.

Ihan sivuhuomautuksena mitään Venäläisiä urheilijoita samaan tapaan kuin länsimaissa ei ole olemassakaan vaan jokainen Venäläinen urheilija on FSB, Armeijan tai muun turvallisuus organisaation upseeri ja sen palkkalistoilla. Työtehtäviksi on vain määritelty urheileminen. Tästä syystä juuri yksikään Venäläinen urheilija ei uskalla arvostella Putinia, jotta upseerin edut ja palkka ei mene. Ihmiset eivät ymmärrä miten tiukasti urheilu on Putinin venäjällä kytketty sen maan turvallisuuskoneistoon.
 
Kyllä siellä jotain jo tapahtuu. Ja toivottavasti lähiaikoina tapahtuu vain enemmän.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Ilmeisesti tuhottu ukrainan armeijan tykistö asema vaikka videon otsikko väittää tuota venäläiseksi yhdessäkään kuorma autossa ei näy venäjän käyttämiä kirjain tunnuksia lisäksi tuo tykki tyyppi on mielestäni aika yleinen ukrainan armeijassa mitä tuossa videolla näkyy.

Näkyyhän siellä valkoista viivaa niissä ajoneuvoissa jotka nyt ylipäätään on kunnossa.

Tyly arvio: Venäjä tuhoaisi Ukrainan armeijan idässä 30–40 minuutissa

Meni pikkuisen pieleen arvio tällä kertaa..
 
Eiköhän alkaisi olemaan aika missä venäläisille kerrotaan: Autamme Ukrainaa. Lentokieltoalue päälle. Jokainen venäläinen kone jonkun tietyn piirin länsipuolella tulee alasammutuksi. Linjaksi vaikka Kiovan itäpuoli. Ja varoituksena.. Jokainen venäläinen väliintulo kieltoalueella tulkitaan sotatoimeksi jonka jälkeen alkaa tukka pöllyämään.

Ei tämä lopu jos Puten atominappia ei katsota loppuun. Ukraina kaatuu kyllä jos ei Venäjän sisäinen järjestys sitä muuta mikä toki olisi toivottavaa. Mutta jos näin ei käy niin vuoden parin päästä Putte on vahingoista oppineena seuraavan maan kimpussa uhkaillen sillä napillaan taas.
 
Tuossa on toinen lyhyt video samalta paikalta, näkyy tuo "Z" -tunnus yhdessä kuorma-autossa:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Luulen, että tuo kun yhteen autoon on viivat maalattu halkaisijaksi ensimmäisessä videossakin on näitä Venäjän tunnuksia.

Hyvä kuulla jos ovatkin Venäläisiä surettaa aina kun näkee videoita missä kaatuu Ukrainalaisia sen hyökkäävän osapuolen tappiot ei niin sureta. :cool:
 
Miten paljon miehistöä tai rautaa mahtuu tuollaisen IL-76 kyytiin, jota tuossa spekuloitu ammutuksi alas?
 
Kyllä siellä jotain jo tapahtuu. Ja toivottavasti lähiaikoina tapahtuu vain enemmän.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ja sitten meillä hipit itkee somessa kun ei saa istua tiellä tukkimassa liikennettä... Toivottavasti eivät jatkossa itke. Meillä on kuitenkin asiat suhteellisen hyvin täällä Suomessa.
 
Viimeksi muokattu:
Tää on todennäköisesti vain osa Putinin sumutusta. Esiintyy vähän puolihulluna, jotta tolle ydinaseuhkailulle saadaan lisää pelotetta, kun lännessä ajatellaan että se voi tosiaan olla niin hullu että se niitä käyttäisikin. Enpä usko että käyttää. Mutta näyttää toimivan hyvin kun Biden ja EU johtajat on ihan paskat housuissa.

Ukrainassakin se on todennäköisesti vain luonnonvarojen perässä estääkseen niitä päätymästä lännelle.
Foorumimutu on oma juttunsa, mutta Bidenillä ja niillä EU-johtajilla on kuitenkin käytössään maailman parhaat psykologit, sotastrategit, poliittiset analyytikot, historiantuntijat ja tiedusteludata, joita yhdistelemällä päätöksiä tehdään. En sanoisi, että siellä on kenelläkään paskat housuissa, mutta ei tämä mikään läpihuutojuttu ole millekään osapuolelle. Bluffeja ei voi tällä tasolla katsoa ihan samalla tavalla kuin pokeripöydässä, jossa menettää pari kymppiä ja elämä jatkuu ennallaan jos ei aavistus satu osumaan oikeaan.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 603
Viestejä
4 886 991
Jäsenet
78 847
Uusin jäsen
aXe18

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom