Tämä on varmaan tässä ketjussa useampaan kertaan ollut mutta laitetaan vielä kerran
Luento 3.12.2018
moniviestin.jyu.fi
Kannattaa katsoa, niin ymmärtää paremmin, miksi Venäjä toimii niin kuin toimii ja miksei se muutu vaikka haluaisimme uskoa sen muuttuneen ja vaikka Jeltsinin aikaan tilanne hetken siltä näyttikin. Tuon luennon päätteeksi yleisöstä joku kysyi osuvasti, että onko Suomen poliittisella johdolla ollut menneinä vuosina tarpeeksi ymmärrystä siitä, millainen Venäjä oikeasti on? Luennoitsija vastasi osuvasti että ei ole ollut, mutta onneksi puolustusvoimat eivät hämääntyneet, vaan esim. 90-luvulla vaikka poliittinen johto luulikin muuta, niin sotilasjohto ymmärsi että Venäjän karhu vetää vain hetken henkeä. Ja hyvä näin, ettei ajettu puolustusvoimia alas kuten Ruotsi teki.
Aiheeseen liittyen, oli aika kovaa länsimaiden arvostelua CNN:n State of the union with Jake Tapper -ohjelmassa Venäjäsuhteita koskien. Kiteyttää hyvin sen, miksi Venäjä uskalsi aloittaa sodan Ukrainassa. Putin uskoi historian perusteella ettei tästäkään mitään pahaa seuraa kun aiemminkin oli tyydytty lähinnä paheksumaan tai langettamaan näennäisiä sanktioita.
-Bill Clinton lausui Putinista vuonna 2000 “I think he is a guy with a lot of ability and ambitions for the Russians. His intentions are generally honorable and straightforward, but he just hasn't made up his mind yet. He could get squishy on democracy.” Venäjä kävi tuolloinen tsetsenian toista sotaa ja EU:kin tyytyi vain uhkaamaan pakotteilla kun Venäjä pommitti raskaasti Groznyia siviiliuhreista välittämättä.
-Alexander Litvinenkon myrkyttäminen Britanniassa vuonna 2006. Sanktiona britit karkottivat neljä venäläisdiplomaattia maasta
-Venäjän hyökkäys Georgiaan 2008. Yhdysvaltain tuolloinen presidentti George W. Bush tyytyi toteamaan Venäjän toimien Georgiassa olevan "unacceptable".
-Krimin miehittäminen 2014. EU lausui Venäjälle langettamistaan sanktioista näin: "sanctions are not punitive, but designed to bring about a change in policy or activity by the target country, entities or individuals. Measures are therefore always targeted at such policies or activities, the means to conduct them and those responsible for them. At the same time, the EU makes every effort to minimise adverse consequences for the civilian population or for legitimate activities". Ensimmäisestä lauseesta voi jo päätellä että retorisista sanktioista kyse.
-Skripalien myrkyttäminen Britanniassa 2018. Nyt karkotettiin sentään 23 venäläistä diplomaattia.