Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Varmaan kannattaa alkaa kohta miettimään Venäjän kanslaisiin suoraan kohdistuvia pakotteita tai niitä alkaa tulemaan massoittaan rajan yli jos ei Venäjällä ole mitään toivoa kunnon elämästä. Varsinkin jos vielä tulee sotalaki voimaan niin silloin varsinkin. Paska alkaa pikkuhiljaa osumaan siihen omaankin tuulettimeen. Osa esim. noista urheiluun kohdistuvista rajoituksista imo aivan ylilyöntejä mitkä osuu suoraan urheilijoihin joilla ei ole mitään tekoa Puten sotatoimilla. Tuskin ovat hirveän kiitollisia ja mielestäni aivan syystä. Se vitutus alkaa väkisinkin kohdistumaan muuallekkin kuin vaan Venäjän johtoon. Tuo pakote kiima on lähtenyt jo vähän liiankin lapasesta ja sillä ammutaan umpimähkään sinne tänne niin kuin Venäjän armeija Ukrainassa.

Jos urheilija perustaa Team Putinin ja avoimesti kannattaa häntä presidentiksi, niin ei voi väittää, ettei urheilijoilla ole mitään tekoa Puten sotatoimiin. Venäjältä löytyy toki rohkeitakin urheiljoita, jotka puhuvat julkisestikin Puttea vastaan.

Uskokaa pois niin Suomi tulee saamaan osansa Puten kostosta.

Hui.
 
Jotenkin hämärä tuo keskustelu tulitauosta. Ymmärtääkseni aloite joltain osin tullut venäjältä. Ensimmäisenä tuli mieleen kusahtiko sormille niin pahasti, että haluavat tulitauon jotta saavat uudelleen mobiilisoitua tuon "64" kilometriä pitkän letkan joka on nyt jumissa. Plus tietenkin kaikki muu huoltokuljetuspuolen hommat kuntoon ja sitten jatkuu taas mahat täynnä ja löpöt tulilla.
 
No Niin sotatietäjät , päivitystä tilanteesta ketjuun , kiitos
Missä ovat Kiovaan idästä lähestyvät joukot
Missä ovat Harkovasta Dneprille suunnanneet joukot
Mikä on Mariupolin kaupungin tilanne
Mihin suuntaan on Mykolaiv ista lähdetty

Ilmeisesti sekä Harkovassa että Mariupolissa on otettu käyttöön raskasta kenttätykistöä ja krh kalustoa ja palattu vanhaan venäläiseen taktiikkaa , ammutaan kaikki paskaksi
 
Mitä Putin satuili?? EI pysty kelaamaan...
Koskahan näistä tajutaan jättää venäjänkielinen puhe pois? Englantia heikosti osaavat venäläisethän imevät näistä suoraan omalla kielellään propaganda valheet, ja mahdolliset TV kanavan totuuden suuntaan oikaisevat englannin kieliset kommentit jäävät heiltä ymmärtämättä ja/tai täysin huomiotta.

Lisäksi voisi olla hyvä tekstittää kyrillisillä venäjäksi "Fake News", "Tässä valehdellaan seuraava, totuus tästä väitteestä se että ..."
 
Jotenkin hämärä tuo keskustelu tulitauosta. Ymmärtääkseni aloite joltain osin tullut venäjältä. Ensimmäisenä tuli mieleen kusahtiko sormille niin pahasti, että haluavat tulitauon jotta saavat uudelleen mobiilisoitua tuon "64" kilometriä pitkän letkan joka on nyt jumissa. Plus tietenkin kaikki muu huoltokuljetuspuolen hommat kuntoon ja sitten jatkuu taas mahat täynnä ja löpöt tulilla.
No jos Venäjällä on tosiaan tulossa yleinen liikekannallepano, niin se on selvää, että tulitauon loputtua niillä on X kertaa enemmän miehiä valmiina jatkamaan hyökkäystä... Se on sitten eri asia, miten motivoituneita ne on...
 
Liekö sillä hirveästi väliä jos tykistö jauhaa siviilit ja sotilaat paskaksi, ja kapiaiset ampuu selkään jos yrittää paeta. Ei niillä ei kiinnosta sotilailla toki enää sissisodassa mitään tee. Jos niin pitkälle homma etenee.
 
Jos urheilija perustaa Team Putinin ja avoimesti kannattaa häntä presidentiksi, niin ei voi väittää, ettei urheilijoilla ole mitään tekoa Puten sotatoimiin. Venäjältä löytyy toki rohkeitakin urheiljoita, jotka puhuvat julkisestikin Puttea vastaan.
Lähinnä tarkoitan näitä koko lajiliittojen bannusta kaikesta Venäjän ulkopuolisesta toiminnasta. Jos joku yksittäinen urheija on avoimesti Putinin puolella niin siltä voidaan evätä osallistuminen kisoihin järjestävän tahon toimesta. Mitä järkeä on rangaista myös niitä jotka ovat Putinia vastaan?
 
No tähänhän se raja pitäisi juuri vetää. Artemi Panarin pelatkoon, sopikoon sponsseja ja kaikki kunnia hänelle. Ovechkin ei ole saanut kasvatettua kasseja edes todetakseen, että tuomitsee sodan. USA voisi viedä kansalaisuuden häneltä saman tien.

edit: Eipä Ovi näytä olevan kaksoiskansalainen. No suljettakoon vaikka sarjasta.
 
En tule koskaan luopumaan näkemyksestäni, että ukrainalaiset ja venäläiset ovat samaa kansaa

Ei yksinkertaisesti ole muuta mahdollisuutta kuin luopua Putinista. Ja kaikkien kannalta paras ja turvallisin avain siihen on Venäjällä.

Putinin pitää sitten välittömästi aloittaa neuvottelut kyselemällä saako Venäjä liittyä Ukrainaan.
 
Tuli tästä muutaman vuoden takaisesta haastattelusta mieleen että nyt olisi kiva kuulla, mitä Mihail Gorbatshov on mieltä tämän hetken tilanteesta. Tuskin kehuisi Putinia.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Ei ehkä vielä kannata kovin ilakoida, mutta alkaa näyttämään vähän siltä, että Putinin mulkero on maalannut itsensä Neuvostoliiton lipun punaisella pensselillä nurkkaan.

Sylikoira Putin, tseh tseh! :rofl:
Kyllähän heikko Venäjä on Kiinan intresseissä.
 
Niin ne yrittääkin. Venäjä vain estää sitä.

Tosiaan vähän vaikeeta laittaa maata EU kuntoon kun Venäjä pommittaa Ukrainaa. Nämäkin historialliset talot Putin tuhosi täysin turhassa sodassa, josta kukaan ei hyödymitään. Venäjän armeijan sotilaat kuolevat täysin turhaan vain sen takia, että Putin voi näytellä kovaa jätkää.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Putin on harhainen huru-ukko, että se luulee, että tappamalla ja tuhoamalla muita kansoja kuin mielisairas saavuttaa mitään. Jostain syystä Venäläiset kokevat suurta tarvetta miellistellä tälläistä johtajaa vaikka ihminen se Putinkin ei tarvittaisi kuin yksi rohkea ihminen niin Putinia ei enää ikinä ole eikä tule. Sen sijaan Venäläiset uhraavat koko kansansa tulevaisuuden, lastensta tulevaisuuden yhden miehen harhaisten ja hullujen väkivalta fantasioiden takia.
 
Ohhoh. Toivottavasti se NATO jäsenyys on huomenna taskussa

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Nyt vois ihan pikkusen kuumottaa olla Venäjällä. Tarvivat lisää tykinruokaa että eliitti pelastuu. Voi olla tällä hetkellä rajoilla vähän kuhinaa ?
 
Varmaan kannattaa alkaa kohta miettimään Venäjän kanslaisiin suoraan kohdistuvia pakotteita tai niitä alkaa tulemaan massoittaan rajan yli jos ei Venäjällä ole mitään toivoa kunnon elämästä. Varsinkin jos vielä tulee sotalaki voimaan niin silloin varsinkin. Paska alkaa pikkuhiljaa osumaan siihen omaankin tuulettimeen. Osa esim. noista urheiluun kohdistuvista rajoituksista imo aivan ylilyöntejä mitkä osuu suoraan urheilijoihin joilla ei ole mitään tekoa Puten sotatoimilla. Tuskin ovat hirveän kiitollisia ja mielestäni aivan syystä. Se vitutus alkaa väkisinkin kohdistumaan muuallekkin kuin vaan Venäjän johtoon. Tuo pakote kiima on lähtenyt jo vähän liiankin lapasesta ja sillä ammutaan umpimähkään sinne tänne niin kuin Venäjän armeija Ukrainassa.

Uskokaa pois niin Suomi tulee saamaan osansa Puten kostosta. Toi yksi vitun vajakki on siinä mielntilassa että voi odottaa ihan mitä tahansa. Toivottavasti tämä meidän kehuttu armeija on hereillä.

Kyllä niitä Venäläisille pitää ihan kollektiivisesti tehdä selväksi, ettei länsi tuollaista hyväksy. Putin käyttää urheilua häikäilemättömästi, joten tottakai siihenkin pakotteet. Paska osuu siihen Venäjän tuulettimeen kovaa kun Venäläiset kohta näkee mitä ne pakotteet tarkoittaa käytännössä. Ei länsimaisia autoja, lentokoneita tai juuri mitään muutakaan saa enää eikä niihin varosia, joten jo olevat autot alkaa jäädä niille sijoilleen. Miten ne sieltä rajan yli tulee, kun Venäjä ei päästä, eikä Suomen viranomaiset. Ne nyt ei ole mitään pakolaisia jotka autetaan rajanyli. Eiköhän Venäjä kohta laita stopin sieltä pakenemiselle.

Helpostihan se ohi on, yhtä pientä punaista nappia vaan painaa niin kaikki on nopeasti ohi.

Ei se Putte yksin sitä voi painaa. Ei kaikki siellä ole samaa mieltä ja halua lopettaa elämäänsä.
 
Ihmeellistä maailmanlopun maalailua. Haagista vielä kirje Putelle, niin se popsii ihan ite syanidikapselin.
 
Jos nuo Venäjän ydinaseet on samaa tasoa tämän tuhnun armeijan ja sen kaluston kanssa niin nuo Venäjän ydinaseet voi vielä laukaistaessaan posahtaa sinne siiloon.

Ongelma on se, että vaikka vain n. 10% niistä ohjuksista toimisi niin niilläkin saadaan tapettua vähintään kymmeniä miljoonia, ehkä jopa satoja miljoonia ihmisiä, ja tuhottua myös lännen infrastruktuuria todella pahasti (enemmän ihmisiä saattaa kuolla kaaokseen ja infrastruktuurin hajoamisesta tuleviin ongelmiin kuin itse pommeista).
 
Vähän lisää tuosta sotatilalaista ja sen uhasta. Se tuleeko vai ei, näkee huomenna, mutta jos tulee on Niinistöllä parempi olla turvallisuustakuut takataskussa.

Tuo voi olla sisäistä käyttöä varten, mutta mahdollistaa myös nopealla rytmillä konfliktin laajentamisen Ukrainan lisäksi muihin maihin.

Ja jos sitä laajennetaan, koskee se meitä. Ydinaseisiin en usko ja jos niitä käytetään, meidän valinnoilla ei koskaan ollut mitään merkitystä siihen.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Todella mielenkiintoinen ketju Venäjän laskuvarjojääkärien asemasta armeijassa sekä yhteiskunnassa. Ilmeisesti Putin laski sen varaan, että nämä hemmot toimivat psykologisen pelotteluoperaation kärkenä ja ukrainalaiset antautuvat tuosta noin vaan. No kuinkas kävikään.

Lukusuositus.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Ongelma on se, että vaikka vain n. 10% niistä ohjuksista toimisi niin niilläkin saadaan tapettua vähintään kymmeniä miljoonia, ehkä jopa satoja miljoonia ihmisiä, ja tuhottua myös lännen infrastruktuuria todella pahasti (enemmän ihmisiä saattaa kuolla kaaokseen ja infrastruktuurin hajoamisesta tuleviin ongelmiin kuin itse pommeista).
Unohtamatta Usan sekä muiden ydinasevaltioiden vastaiskua. Suomi on kun vähän liian lähellä Venäjää.
 
France24 näyttää putinin puheen parhaillaan.
edit: lopettivat kesken, kun alkoi mennä ihan täydeksi satuiluksi. Enpä ole ennen tuollaista nähnyt.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Jos oma mielenterveys vielä kestää, niin suosittelen katsomaan myös Lavrovin ja Zakharovan pressitilaisuudet. Olen sanaton.

Youtubesta löytyy ainakin Zakharovan satuilut:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
40 kilometrin letkassa on aika monta venäläistäkin vastassa ja ilmassakin pörrää mitä luultavimmin tavaraa.

Nyt kun letka on ollut pysähdyksissä jo jonkin aikaa, niin saattaa olla jo puolustuksiakin kaiveltu (niitä voi perässä tulevat käyttää kun letka liikkuu). Uutisissahan suomalainen sotakorkeakoulun asiantuntija sanoi että näin pitkän letkan pysähtyminen on ihan logistinen asia kun levätään, tankataan ja alkupään joukot alkavat levittäytyä osoitetuille paikoilleen.
Höpö höpö, ei mikään järkevä sotilasjohto jätä ajoneuvoletkaa tielle päiväkausiksi levon takia.
 
Ne oli NL johdon sinne raahaamia ukkoja parin sukupolven takaa. Nyt on kyseessä eurooppalaistunut itsenäinen valtio. Näillä Ukrainalaisilla ei ole mitään tekemistä silloisten tapahtumien kanssa.

Vedetäänkö nyt taas mustaa valkoiseksi ihan Venäjän tapaan?
NL:n johto oli tuolloin georgialaisista koostunutta, joka kummasti unohtuu ja tämän jälkeen johdossa oli melkoisesti ukrainalaistaustaisia. Ja kuitenkin näissä jutuissa NL:n pahat teot (kun georgialaiset oli ohjaksissa) on nykyvenäläisten syy.
Eurooppalaistunut, eeh, siis se, että välillä laitetaan salkoon EUn lippu oman viereen muuttaa maan tavat? Ne ei ole muuttuneet yhtään mihinkään. Georgia pääsi Saakashvilin johdolla eurooppalaistumaan mitä tulee korruptioon, poliisin luotettavuuteen, yrittämisen helppouteen yms. Samoin Viro ainakin on melko hyvässä tilanteessa.
Ukrainalaiset ovat kyllä mukavempia ja kiltimpiä kuin venäläiset, samaten siellä on sananvapautta ja demokratiaa, joskin oligarkkien pyörittämänä, mutta Ukraina on paikoin vielä enemmän NL:n järjestelmiä omaava ku Venäjä. Otapa selvää esim. valtionyhtiöistä (joiden kautta pumataan budjetti taskuihin), oman firman perustamisesta tai korruption tasosta.
Moldovasta en osaa sanoa konkreettisia esimerkkejä, ainoastaan se kuuluisa valtion kassan kääntö, infran kunto aivan järkyttävä jopa paraatipaikoilla.

Sympatiat on ymmärrettäviä, mutta ihan puhdas paskanjauhanta Venäjän valtionmedian tapaan menee jo yli.
Täällä esitetään välillä sellasia tuulesta temmattuja juttuja, lukuja ja huhuja faktoina, vieläpä aktiivisesti informaatio- ja oikeatakin sotaa käyvän puolen, joka on myös jäänyt valehtelusta kiinni useamman kerran (noita erilaisia lukuja seuraa, arvioi, tarkastelee ja julkistaa myös YK, brittitiedustelu, CNN. ja ovat myös samaa slaaviporukkaa (kun täällä on se luento), mut samaan aikaan ihmetellään jonkun venäläisen duunarin sokeutta valtion medialle kun jotkut sortuvat itse ihan samaan vapaassa Suomessa, jossa on muutakin tietoa saatavilla ja oletettavasti hyvä medialukutaito.. Ei voi kun pyöritellä päätään.

Toisen vääryys, valehtelu ja sympatiat toiselle ei kuitenkaan muuta mustaa valkoiseksi eikä toisesta valheesta totta, se ainoastaan johtaa ihan siihen samaa miksi esim. Venäjällä ollaan tuossa tilanteessa.

Tai tapattivat tarkoituksella etnisen puhdistuksen nimissä ukrainalaisia mahdollisimman paljon pois huonon varustuksen ja johdon avulla. Sama meinaan jatkui sodan jälkeenkin, kun Stalin päätti uudistaa maataloutta ja tapatti miljoonia ukrainalaisia nälkään. Lisäksi tietty siirsi valtavasti väkeä pois ja toi nykyisen venäläisen vähemmistön tilalle.
Stalin suoritti holodomorin ennen sotaa, sodan jälkeen Ukraina nostettiin pystyyn ensimmäisten joukossa ja sinne laitettiin valtavasti resursseja, olkoot nyt esimerkkinä vaikka Antonov, 2014 jälkeenhän tuosta alkoi vääntö pitkin nettiä. Toi nykyisen venäläisen vähemmistön tilalle? Nyt ihan oikeasti se Wikipedia auki.

Ukrainan kaltaisille maille, jotka aidosti yrtittävät kääntyä demokratiaan ja käydä kauppaa lännen kanssa pitää tarjota mahdollisuus. Tällä tavalla sitä maailmaa voi viedä eteenpäin.

Tästä olen samaa mieltä, siellä on kuitenkin valtava potentiaali ja jotkut maat ovatkin saaneet asioitaan järjestykseen, Georgia ehkä parhaimpana esimerkkinä ja varsinkun kun se on melkoisen köyhä ja silti melko hyvin järjestäynyt. Mutta se järjestys, edes jonkinlainen, pitää saada ennen Euroopan historian suurinta rahareikää. Bulgaria, Romania yms on ihan kevyttä kamaa tuohon verrattuna. Puola on noussut aika hyvin, mutta sinnekin menee EU rahoja se 10 miljardia vuosittain.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Mut siis tällästäkö levitetään täällä nyt lähes totuutena? Yksityishenkilö twiittasi jotain, lähteenä joku kirgiisi tiilenkantaja. Siis lähes kirjaimellisesti hevosmiesten tietotoimisto.
Huomenna aukeaa pörssi ja on ilmeisesi duuman istunto tai mikälie niin tokihan kaikki on mahdollista, mut ihan oikeasti "joku sanoi jotain kun kuuli raksalla"- jutut menee jo huvittavaks.
Ja alunperinhän juttua oli ulkomaliikkusmieskiellosta, lähteena Ukrainan turvallisuuspalvelu.

Noista tappioluvuista, tää NY Timesin juttu on vanha, mutta kuitenkin. Mikä se heitto maanantailta oli 4000 vai 5000?

Ja syy tälle avautumiselle on nimenomaan se, että juuri vähitellen Venäjäkin ajautui nykyiseen tilanteeseen vähäsen omaa paskaa uskomalla kerrallaan, misinformaatiota, propagandaa, asetutaan poteroihin, sitten syytellään niitä ketkä muuta sanoo, sitten kielletään se ja sitten onkin vain yksi virallinen totuus.
Niin samoja virheitäkö halutaan toistaa?
 
Jos oma mielenterveys vielä kestää, niin suosittelen katsomaan myös Lavrovin ja Zakharovan pressitilaisuudet. Olen sanaton.

Youtubesta löytyy ainakin Zakharovan satuilut:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Kiitos mutta ei vain pysty, päivän vitutuskäyrä kun on jo täysi.
 
Unohtamatta Usan sekä muiden ydinasevaltioiden vastaiskua. Suomi on kun vähän liian lähellä Venäjää.

Ei ole. Se laskeuma, mikä jossain pietarissa räjähtävästä pommista tulisi, vaan lisäisi syöpäriskiä jonkin verran, muttei aiheuttaisi mitään massakuolemia suomessa. Kun suurin osa pommin tehosta tulee siitä fuusiopuolesta, joka on aika "puhdas".

Nykyaikaisessa vetypommissa tappaa lähinnä suora lämpöenergia, suora säteilyvaikus sekä paineaalto. Ja näistä ollaan joka tapauksessa tarpeeksi kaukana.
 
F16 tarkkailemassa aika lähellä rajaa. Edessä Stratotanker ja taitaa F16 olla just tankkaamassa.

F16.jpg
 
Mut siis tällästäkö levitetään täällä nyt lähes totuutena? Yksityishenkilö twiittasi jotain, lähteenä joku kirgiisi tiilenkantaja. Siis lähes kirjaimellisesti hevosmiesten tietotoimisto.
Huomenna aukeaa pörssi ja on ilmeisesi duuman istunto tai mikälie niin tokihan kaikki on mahdollista, mut ihan oikeasti "joku sanoi jotain kun kuuli raksalla"- jutut menee jo huvittavaks.
Ja alunperinhän juttua oli ulkomaliikkusmieskiellosta, lähteena Ukrainan turvallisuuspalvelu.

Tää NY Timesin juttu on vanha, mutta kuitenkin:

Joo kannattaa ennemmin katsoa se Johan Luhnin kirjoitus. Hän on venäjän kirjeenvaihtajana. Ja ei, emme tiedä tuleeko tuo, sen näkee huomenna tai tulevina päivinä. Mutta sen verran nurkassa Putin nyt on, ettei mikään mahdottomuus.

Ei perustu siis vain tiilenkantajan kertomukseen.
 
Tavalliset Venäläiset ovat arvostelupommittaneet Stemissä myytävän pelin, joka lahjottaa tämän viikon myyntituottonsa Ukrainalaisille pakolaisille, jotka ovat Venäjän hyökkäyksen takia menettäneet kotinsa Very Positiivisesta -> Overwhelmingly Negativeksi

Täältä voi katsella niiden tavallisten venäläisten arvosteluja kunhan laittaa Venäjänkieliset näkyviin ja kääntää google translatella

Tavallisten venäläisten negaatiivisten peli arvostelijoiden arvostelut ovat pelkää vihaa ja länsimaiden syyttelyä kaikesta. Sekä whataboutismia siitä, että koska USA joskus satoja vuosia sitten käytti orjia meillä Venäjällä on nyt oikeus tehdä pahaa vielä nykypäivänäkin vaikka Venäjä ja sen esivaltiot ovat myös käyneet kauppaa orjilla ja ryöstelleet naapureitaan menneisyydessä yleisesti ottaen jopa paljon enemmän kuin moni muu valtio sen takia Venäjä niin iso valtio onkin. Noita tavallisten Venälästen kirjoittamia pommittelu arvosteluja kun kääntää näkee ihan selvästi faktojen tasolla yhteyden tavallisten venäläisten asenteiden, tietämättömyyden ja välinpitämättömyyden välillä ja sen Putinin aggressiivisten sotatoimien välillä. Puhumattakaan millaisista asenteista, välinpitämättömyydestä tai typeryydestä se kertoo tavallisissa venäläisissä, että pitää arvostelupommittaa negatiiviseksi peliä, joka lahjoittaa kaikki tuottonsa humanitaariseen työhön sodan jalkoihin jääneille ukrainalaisille pakolaisille.
 
Kaltaistesi ihmisten takia ei ihmiskunta tule koskaan menemään tarpeeksi eteenpäin, että pystyttäisiin täällä sovussa olemaan. Toivottavasti olet jakanut ajattelumalliasi myös lapsillesi mikäli sinulla niitä on.

Kyllä minusta on erittäin hyvä opettaa tuleville sukupolville, että venäläisiin ei ole luottamista. Pettävät ja valehtelevat, eivätkä pidä armeijaa tontillaan. Poikkeuksia toki on, mutta liian vähän.

Asiaa voidaan tarkastella uudestaan, kunhan on mennyt viisi sukupolvea täysin toisissa merkeissä. Tällöinkin kannattaa edelleen pitää Venäjän armeija hyvin rajoitettuna.
 
Garry Kasparovilla hyvää settiä twitterissä, kannattaa lukea koko 13 twiitin ketju..

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Jos meidän päättäjät tajuaisivat puoliakaan tästä niin Nato hommat olisivat jo taputeltu ja nimet olisivat tarvittavissa papereissa. Hox: En väitä etteivät tajua. Uskonkin että hommat on jo vireillä, mutta ei olisi ensimmäinen kerta kun petyn meidän päättäjiin.
 
Miksihän noi Gasparovit yms. ulkomailla asuvat twiittailee englanniksi?
Jotenkin luulis et niillä myös kotimaisia seuraajia, niin tässä tilanteessa Venäjänkieliset twiitit voisi olla hyödyllisiä
 
Positiivista!

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tän nyt olis pitäny olla aika itsestäänselvää alusta lähtien, ei ne tiedustelukoneet oo siinä rajan tuntumassa viimestä kolmee viikkoo ollu pörräämässä ihan vaan maisemia kattelemassa :beye:
 
Tavalliset Venäläiset ovat arvostelupommittaneet Stemissä myytävän pelin, joka lahjottaa tämän viikon myyntituottonsa Ukrainalaisille pakolaisille, jotka ovat Venäjän hyökkäyksen takia menettäneet kotinsa Very Positiivisesta -> Overwhelmingly Negativeksi

Tavallisten venäläisten negaatiivisten peli arvostelijoiden arvostelut ovat pelkää vihaa ja länsimaiden syyttelyä kaikesta. Sekä whataboutismia siitä, että koska USA joskus satoja vuosia sitten käytti orjia meillä Venäjällä on nyt oikeus tehdä pahaa vielä nykypäivänäkin vaikka Venäjä ja sen esivaltiot ovat myös käyneet kauppaa orjilla ja ryöstelleet naapureitaan menneisyydessä yleisesti ottaen jopa paljon enemmän kuin moni muu valtio sen takia Venäjä niin iso valtio onkin. Noita tavallisten Venälästen kirjoittamia pommittelu arvosteluja kun kääntää näkee ihan selvästi faktojen tasolla yhteyden tavallisten venäläisten asenteiden, tietämättömyyden ja välinpitämättömyyden välillä ja sen Putinin aggressiivisten sotatoimien välillä. Puhumattakaan millaisista asenteista, välinpitämättömyydestä tai typeryydestä se kertoo tavallisissa venäläisissä, että pitää arvostelupommittaa negatiiviseksi peliä, joka lahjoittaa kaikki tuottonsa humanitaariseen työhön sodan jalkoihin jääneille ukrainalaisille pakolaisille.

En epäile ja koko systeemi vieras ... Tuli vain mieleen, että onko nämä "palautteet" kenties sitä kybersotaa, mitä Venäjä käy? - Eli onko nuo todella tavallisten pelaajatunnusten kirjoittamia vai kyber-pelaajien... Mikäli jälkimmäisten niin surulliselta näyttää kyllä, pahus.

edit (oikeat kyberit paikoilleen, sori)
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 581
Viestejä
4 886 247
Jäsenet
78 844
Uusin jäsen
Mg80

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom