Se ikkuna on varmaan ottanut eniten osumaa siitä että se seinä on menettänyt iskussa muotoaan. Siellä sisällä on varmasti ollut jonkinsuuruinen ylipaine, mutta ei kovin ihmeellinen kun ikkuna on säilynyt ehjänä, tai ylipäänsä paikallaan. Purkutyössä ne tiilet putoaisi heti siihen seinän viereen, tuossa ne on pitkulaisessa kuviossa osumakohdasta suoraan sisäänpäin, aika kapeassa keilassa. Eli räjähdyksessä seinä on ensin pullistunut pallomaisesti sisäänpäin ja sitten pullistuma on murtunut keskeltä ja tiilet lentäneet pääasiassa suoraan sisäänpäin. Sirpaleita sisään ei ole tullut, ne on jääneet seinään. Niiden nopeus taitaa olla räjähdyksen alkuvaiheessa aika suuri, mutta niiden läpäisy on aika heikko koska muoto on mitä on, ja tosiaan tuo seinä ei ole mikään köykäinen, tuollaisesta ei ainakaan millään AK:lla vedä läpi. Ulkopuolella osumapisteestä puolipallon muotoisella alueella on sitten ollut ihan helvetillinen sirpalesade, ja naapuripihallakin olisi voinut hyvin päästä hengestään. Jos tuo ulkorappaus ei olisi romahtanut osuman ympäriltä, siinä olisi näkynyt sellaiset auringon muotoiset sirpalejäljet.
Ylipäänsä tuntuu että räjähdysten painevaikutukset uskotaan suuremmiksi kuin ne oikeasti ovat, 122mm ammuksen ~4 kg räjähdettä (tässä on myös sellainen hankalasti hahmotettava juttu että 122mm murkula on puolet 155mm murkulasta) on toki ihan muhkea posaus, mutta avoimessa ilmassa yllättävän köykäinen. Jos kranulla haluaa pistää taloja paskaksi niin pitää laittaa sellaiset sytyttimet että kranu ehtii upota seinään tai kokonaan läpi ennen räjähdystä, sitten efekti on juuri sellainen oletettu että ikkunat, keveämmät seinät ja katot lentää hittoon ja sisällä kaikki kuolee. Mutta se on sitten valintakysymys, jos tuollaisella ampuu vaikkapa hiekkamaastossa jalkaväkeä niin tulosta ei tule kun kranut vain pöllyttää hiekkaa.
Tuo iippojen video tuosta Suomen uudesta tankkikranusta kuvaa aika hyvin noita sytyttimien eroja:
Point detonation (joka tuossa tapauksessa on tehty maksimoimaan reikä, eli se pyrkii räjähtämään seinän sisässä) tekee isohkon reiän, mutta vähän damaa sisällä, ja sitten point-detonation-delay antaa mötkyn tulla sisään asti ja sitten tappaa siellä kaiken, mutta seinään jää vain pieni reikä. Tykistö käyttää vielä herkempiäkin sytyttimiä, koska jalkaväkeä vastaan on etua siitä että kranaatit räjähtelevät oksissa ja risuissa ja maan pinnassa.