Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Nyt alkoi mainilan laukaukset.

Ei vain mennyt ihan niinkuin piti.

Tämä postaus ilmeisesti jo poistettu ja tuossa väitetään että LPR:n puolelle olisi Ukraina iskenyt. Todellisuudessa ammukset meni vähän pitkäksi Ukrainan puolelle. Enkä usko, että on ainoa.
FLyN234XEAIIR0a.png
 
Hetken jo näytti siltä, että eskaloituminen vältettäisiin. Odottelevatko Putinin hyökkäysjoukot kenties olympialaisten päättymistä, vai johtuuko viivästely sääoloista tai kenties siitä, että ryhmitys ei ole vielä valmis?
 
Venäjä muistuttaa taas muita historiastaan, ettei heihin kannata luottaa missään asiassa. Kyseessähän on rikollisjärjestö hallinnon kahvassa. Kyllä tässä itsekin odottelen milloin päästään Natoon, vaikka olenkin aika varma että Venäjä kurmottaa meitä siirtolaisaseella eikä tykistöllä ensisijaisesti. Eli huonolta näyttää Suomenkin kannalta eikä vain Ukrainan.
 
Nyt on viitteitä siitä, että Venäjä lämmittelee hyökkäystä. Mutta ainahan Ukraina voisi ratkaista tilanteen suomettumalla ja nuolemalla Putinin saappaita, eli oikeastaan Ukrainan oma vika ;) T. Niikko ja muut Putin-mieliset Venäjän kätyrit.

Veikkaan että siellä on esimaistajat teelle. Ihme jos ei joku ole jo yrittänyt, näistä ei tietenkään raportoida.

Siellä on luultavasti esimaistajien esimaistajatkin ja lisäksi palkat sen verran kohdillaan, ettei tee mieli edes hölmöillä.
 
Ymmärrän primitiivisen vihareaktion, mutta ydinaseiden käyttö ei missään tapauksessa ole mikään ratkaisu. Sen jälkeen ei olisi enää mitään pelastettavaakaan.
Kaiken lisäksi Venäjä syyttäisi Ukrainan armeijaa ydinaseiskusta...
:sangry:
 
Separatistit sitten iskeneet aseella Ukrainan puolella päiväkotiin.

Sosiaalisessa mediassa lähti aamupäivällä leviämään kuvia ilmeisesti tykistöiskun kohteeksi joutuneesta päiväkodista. Kansalaisjournalistien ja avointen lähteiden tiedustelutietoa keräävän Bellingcat-ryhmän perustaja Eliot Higginsin mukaan iskun kohteeksi joutunut rakennus näyttää geopaikannusmenetelmien mukaan sijaitsevan Ukrainan hallituksen joukkojen puolella rintamalinjaa.

Jonkinlainen kevennys tähän koska tunteetkin käynevät kuumina ja varmaan 'ryssääkin' täällä haukutaan.

Toivotaan myös että VKK ja sen russofiili päällystö tipahtavat piakkoin ulos politiikasta.
Ukrainan rahallinen avustaminen tässä tilanteessa on ryhmän toisen varapuheenjohtajan mukaan 'korruptiota'.

Yllättävän hyvin jalkapallot pysyneet hyllyllä vaikka vieressä metrin reikä seinässä tuossa päiväkodissa.

Itselle tuli noista kuvista mieleen Pripyat (se Tsernobylin viereinen kylä), jossa olen itsekin ottanut niitä kliseisiä kuvia missä on valmiiksi aseteltu erilaisia esineitä (kuten nukkeja, neuvostoliiton lippuja, papereita jne.) sellaisiin symmetrisiin muodostelmiin joista sitten saa kivannäköisiä kuvia joissa on kultaiset leikkaukset kohdallaan :smoke: En nyt sano että olisi nuo kuvat välttämättä niin, mutta onnea vaan sillekin joka meinaa pysyä perässä kaikissa näissä eri tasoisista lähteistä sinkoilevissa "uutisissa" mitä tässä alkaa tulemaan. Nykyajan sodankäynti kun on sellaista Syyria-tyylistä, jossa ei pysy asiantuntijatkaan perillä että miten ne satojen eri ryhmittymien väliset suhteet oikein meneekään.
 
Tuskin tuonne sisään mitään HE 152mm kuulaa ole mennyt. Eiköhän tuossa ole pieni kranaatti räjähtänyt seinässä. Muutama pallo paikallaan. Ongelma tuossa Venäläisten narratiivissa on, että eka syyttivät siitä Ukrainalaisia ja nyt kun paljastu, että ampuivat ohi, niin tarina muutettiin sellaiseksi, että tuo koko homma on feikkiä.
 
Eipä noiden venäläisten tarvitse pelätä, kun 152mm kranaatitkin ovat suutareita.
Jos tuossa olisi tullut sisälle sytyttimellä varustettu toimiva 152mm kranaatti, niin ei huonetta olisi enää jäljellä.
1645103849434.png

Mutta nyt ei ole edes lattiaan tullut kuoppaa.
Tulokulmakin vaikuttaa sellaiselta, että on suorasuuntauksella ammuttu.
Todennäköisesti vain räjäyttivät (mahdollisimman) pienen räjähteen ulkoseinässä.
1645103402560.png
 
Kuka räjäytti pienen räjähteen ulkoseinässä? Tuonne on pihalle osunut pieni kranaatti, toiselle puolelle taloa. Se on ihan hyvin voinut olla heittimestä, joka räjähti seinässä ja tuon verran petti seinä. Tuolla on kuitenkin ammuttu useampiin kohteisiin Ukrainan puolelle niin pienemmillä kuin isommilla ammuksilla.
 
Provosoivatkohan Luhanskin kaverit Putinin hyväksynnällä vai ilman sitä.

Voi olla että joku on laskenut että nyt kannattaisi vähän saada aktiviteettia aikaan jotta Venäjänkin armeija tulisi mukaan.
 
Tuskin tekee omia päätöksiä. Liikaa avoimia ikkunoita tuolla.
 
Venäjä jää pois jälleen kerran ETYJin kokouksesta huomenna. Samaan aikaan Venäjä karkottaa USA:n Moskovan suurlähetystön kakkosmiehen Bart Gormanin. Diplomatiaa laitetaan vakaasti sinne pöytälaatikkoon.
"Russia expels US Deputy Ambassador Gorman"

Tuskin tuonne sisään mitään HE 152mm kuulaa ole mennyt. Eiköhän tuossa ole pieni kranaatti räjähtänyt seinässä. Muutama pallo paikallaan. Ongelma tuossa Venäläisten narratiivissa on, että eka syyttivät siitä Ukrainalaisia ja nyt kun paljastu, että ampuivat ohi, niin tarina muutettiin sellaiseksi, että tuo koko homma on feikkiä.
Eräs Venäläinen (valtion) TV kanava muutti tarinaa pikapikaa siten, että Ukraina ampuikin omaa lastentarhaansa. No, eilen toisella valtion TV-kanavalla kerrottiin, että Ukrainassa on voimassa sotatilalait, ja kaikki jotka julkisesti vastustavat ammutaan samantien ilman keskustelua tai tutkimuksia. Näihin huuhaajuttuihin en viitsi laitta linkkiä. Löytävä etsii.
Idea näissä uutisoinneissa on siis se, että viskataan monta kourallista sontaa seinään, katsotaan mikä pysyy seinässä ja siitä jatketaan tarinaa kunnes haluttu tekosyy seuraaville toimille on valmis.
 
Tuskin tuonne sisään mitään HE 152mm kuulaa ole mennyt. Eiköhän tuossa ole pieni kranaatti räjähtänyt seinässä. Muutama pallo paikallaan. Ongelma tuossa Venäläisten narratiivissa on, että eka syyttivät siitä Ukrainalaisia ja nyt kun paljastu, että ampuivat ohi, niin tarina muutettiin sellaiseksi, että tuo koko homma on feikkiä.

1645107860321.png

Vois toi olla ihan oikea jälkikin, joku esm. 122mm herkällä sytyllä. Räjähtänyt ulkopuolella, hyvin lähellä tai kiinni seinässä, seinä on lentänyt sisään pieneltä alueelta mutta aika isoja kiviä aika pitkälle. Räjähdysainetta saa olla melko paljon että seinä menee paskaksi jos se räjähdys on vähänkin irti kohteesta. Metrin päässä ilmassa tai maan pinnassa räjähtävä tykistön kuula ei juuri hajota seiniä. Tykistön kranaatit tulee aika laakana vs. heittimien jotka tippuu korkealta jyrkässä kulmassa. Sinänsä herkällä sytyttimellä sillä ei ole niin väliä kun se lähtee ihan heti kun se sytytin vähän hipaisee jotain. Esimerkiksi käsikranatista ihan seinän vieressä ei jää juuri minkäänlaista koloa.

Sisällä se vaikutus jää aika lailla siihen mitä niistä sisään lentävistä tiilistä tulee, ei mitään isompaa painevaikutusta eikä kranaatinsirpaleita. Ylipaineesta melkein kaikki jää ulkopuolelle ja sirpaleista kaikki seinään.

Toi seinä on aika paksu ja näköjään tehty kiinteistä tiilistä eikä perus itäblokin jallatiilestä jossa on enemmän reikää kuin tiiltä. Ulkoseinässä ei näy sirpaloitumiskuviota, mutta rappaus / ulkokerros on lentänyt mäkeen niin laajalta alueelta että sirpaleenjäljet on voinut olla pääasiassa siinä.
 
Ylen Vaietut arktiset sodat dokumentissa mainittiin että sodan ensimmäinen uhri on totuus. Hyvin pitää paikkansa kun lukee näitä propagandauutisia Ukrainasta. Suomikin sortui tähän; Raatteentieltä siivottiin omat tappiot ennen kuin roudattiin ulkomaalaiset toimittajat sinne ihmettelemään suomalaisen sotilaan ylivoimaisuutta.
 
Tietenkin omat haavoittuneet kuljetetaan hoidettavaksi sairaalaan ja kaatuneet haudattavaksi oman kylän multiin. Mitä oikein ajattelet, pitäisikö kaatuneet jättää lojumaan hankeen?
 
Venäjä se tosiaan tässä sotaa haastaa. Varmaan käy Neuvostoliitto-fantasiat nyt täysillä Putinin hovissa.
Mitä Yhdysvaltain joukoilla tarkoitetaan. Tarkoitetaanko sillä USA:n joukkoja vai Naton joukkoja?

Venäjä vaatii kaikkia Yhdysvaltain joukkoja vetäytymään Keski- ja Itä-Euroopasta
Venäjä vaatii kaikkia Yhdysvaltain joukkoja vetäytymään Keski- ja Itä-Euroopasta. Venäjä myös ilmoitti, että se voisi ryhtyä sotillaallisiin toimiin, mikäli Yhdysvallat ei vastaa Venäjän vaatimiin turvatakuisiin.
 
Tietenkin omat haavoittuneet kuljetetaan hoidettavaksi sairaalaan ja kaatuneet haudattavaksi oman kylän multiin. Mitä oikein ajattelet, pitäisikö kaatuneet jättää lojumaan hankeen?
Niin, ihmiset ja kansakunnat ovat erilaisia. Se, mikä on yhdelle jokin propagandatarkoituksessa tehty stuntti, on toiselle normaali toimintatapa. Pidettiinhän sitäkin propagandana ja vittuiluna, että suomalaisessa kaupassa oli niin hyvä valikoima. Tavallinen k-kauppa oli selvästi lavastettu luksusmyymälä turisteja varten.
 
Viimeksi muokattu:
Venäjä se tosiaan tässä sotaa haastaa. Varmaan käy Neuvostoliitto-fantasiat nyt täysillä Putinin hovissa.

Venäjä vaatii kaikkia Yhdysvaltain joukkoja vetäytymään Keski- ja Itä-Euroopasta
Venäjä vaatii kaikkia Yhdysvaltain joukkoja vetäytymään Keski- ja Itä-Euroopasta. Venäjä myös ilmoitti, että se voisi ryhtyä sotillaallisiin toimiin, mikäli Yhdysvallat ei vastaa Venäjän vaatimiin turvatakuisiin.
Venäjä tekee, mitä Putinin klaani haluaa, siinä ei ole mitään uutta ja ihmeellistä - eikä yllättävää. Ihmeellistä sen sijaan on Euroopassa ja Suomessakin hyvissä voimissa oleva Putinin hännystely.
 
Ylellä myös uutisoitiin, että Venäjän ulkoministeriön sivut ovat kaatuneet. Venäjähän olisi aika
ovela jos lavastaisi cyberhyökkäyksen omille kotisivuilleen ja luontevasti ilman vahvistusta ilmoittaisi,
että hyökkääjä on Ukraina tai vaikkapa Nato.

Joukkoja ei ainakaan tämän Verkkouutisten jutun mukaan juuri ole Euroopassa mahdottomia määriä ja Itä- tai Keski-Euroopassa vielä vähemmän.

USA:n sotilaita on sijoitettu pysyvästi maan puolustushallinnon tilastojen mukaan Saksaan noin 35 000, Italiaan 12 800, Britanniaan 9200, Espanjaan 3600 ja Belgiaan 900.

Lisäksi pienempiä osastoja on muun muassa Hollannissa, Kreikassa, Norjassa, Romaniassa, Portugalissa, Unkarissa ja Puolassa.
 
Viimeksi muokattu:
Ei mun mielestä se liittoutuminen koskenut valtioiden keskinäisiä liittoja vaan uusien maiden NATO:on liittymistä.
Yhteistyö on ollut esillä jo kaksi viikkoa sitten.

1645107860321.png

Vois toi olla ihan oikea jälkikin, joku esm. 122mm herkällä sytyllä. Räjähtänyt ulkopuolella, hyvin lähellä tai kiinni seinässä, seinä on lentänyt sisään pieneltä alueelta mutta aika isoja kiviä aika pitkälle. Räjähdysainetta saa olla melko paljon että seinä menee paskaksi jos se räjähdys on vähänkin irti kohteesta. Metrin päässä ilmassa tai maan pinnassa räjähtävä tykistön kuula ei juuri hajota seiniä. Tykistön kranaatit tulee aika laakana vs. heittimien jotka tippuu korkealta jyrkässä kulmassa. Sinänsä herkällä sytyttimellä sillä ei ole niin väliä kun se lähtee ihan heti kun se sytytin vähän hipaisee jotain. Esimerkiksi käsikranatista ihan seinän vieressä ei jää juuri minkäänlaista koloa.

Sisällä se vaikutus jää aika lailla siihen mitä niistä sisään lentävistä tiilistä tulee, ei mitään isompaa painevaikutusta eikä kranaatinsirpaleita. Ylipaineesta melkein kaikki jää ulkopuolelle ja sirpaleista kaikki seinään.

Toi seinä on aika paksu ja näköjään tehty kiinteistä tiilistä eikä perus itäblokin jallatiilestä jossa on enemmän reikää kuin tiiltä. Ulkoseinässä ei näy sirpaloitumiskuviota, mutta rappaus / ulkokerros on lentänyt mäkeen niin laajalta alueelta että sirpaleenjäljet on voinut olla pääasiassa siinä.

Todennäköisesti tuohon on ammuttu jonkinlainen panssarintorjuntaan tai bunkkerin tuhoamiseen tarkoitettu ontelokranaatti, jonka räjähdysvoima menee pääasiassa eteenpäin, koska rappauksessa ei ole mitään sirpaleen iskemiä ja ikkunatkin ovat kaikki ehjiä. Edes maassa ei näy sirpaleen iskemiä.
 
Ehkä joku Fag(g)ot on tuon reiän porannut... ;)

Service historyn perusteella on ollut käytössä Donbassissa... Kantama on 2,5 kilometriä, joten voi hyvin olla rintamalinjan toiselta puolelta peräisin jos ihan raja-alueesta puhutaan.

300px-9K111_Fagot_in_Polish_service.jpg
 
Miten hyvin Ukraina pystyy vaikeuttamaan Venäjän hyökkäystä, ei kai tästä mikään paraatimarssi Kiovaan ole tulossa? Vai pommittaako Venäjä vain infraa, sehän heiltä varmaan onnistuu pienin tappioin.
 
Brittien puolustusministeriön tämän päivän arvio mahdollisesta hyökkäyksestä, eli lekalla päähän (Kiova) samalla kun leikataan idästä pala. Ohjuksilla/raketeilla ja tykistöllä kun aloittavat niin hankalaa tulee olemaan puolustaminen. Tuo kuva antaa aika hyvän kuvan siitä mihin Putinin joukkoja on valunut joka päivä vaikka virallisesti ovatkin kotimatkalla.

BritishMOD_UA_17_2_2022.jpg
 
Todennäköisesti tuohon on ammuttu jonkinlainen panssarintorjuntaan tai bunkkerin tuhoamiseen tarkoitettu ontelokranaatti, jonka räjähdysvoima menee pääasiassa eteenpäin, koska rappauksessa ei ole mitään sirpaleen iskemiä ja ikkunatkin ovat kaikki ehjiä. Edes maassa ei näy sirpaleen iskemiä.

Olen tuosta kyllä vähän eri mieltä. Ensinnäkin tuollaisella PST -ohjuksen kokoisella paukulla ei pitäisi tulla seinään noin isoa reikää. Perus HEAT poraa todella pienen reiän, tietenkin vähän isomman betoniin tai tiileen kuin teräkseen, mutta enemmän sellaisen jenkkifutiksen mentävän kuin tuollaisen reilun metrin kokoisen. Tuollaisella myös sisälle pitäisi tulla suht merkittäviä sirpalevaurioita ja ylipainetta, voisi jopa aiheuttaa efektin jossa ikkunat olisivat lentäneet ulospäin. Joku moderni ohjus jollain dual-purpose -kärjellä jolla olisi tarkoituskin saada iso reikä seinään voisi tehdä tuollaisen, mutta perus PST tikka tuskin.

Tuossa on tapahtunut melko merkittävän kokoinen räjähdys seinän ulkopinnalla.

Harmi että netistä näyttää löytyvän ihan hiton nihkeästi mitään esimerkkimatskua erilaisten A-tarvikkeiden tekemistä vaurioista, niin ei oikein voi näyttää esimerkkejä. Mutta ihan perus tykistökranaatin / raketin osumalta tuo kyllä näyttää.
 
Täällä kuva amerikkalaisen onteluammustyyppisen PST ohjuksen tekemä reikä intialaisen rakennuksen seinässä. Ohjuksen on ampunut pakistanin armeija kun Intia ja Pakistan ovat rähinöineet keskenään. Iskemä on hyvin samankaltainen kuin tuossa Ukrainalaisessa kuvassa rappausta on irronnut vähän vähemmän, mutta reikä on hyvin samankaltainen ja rappaukseen tulleet iskemät ovat hyvin samankaltaisia.

Eipä minulla tämän kummoisempiä lähteitä ole näkemykselleni, mutta eiköhän tämäkin ole enemmän kuin joku "epäily".

hindustan-pakistan-january-january-kanotra-villager-showing_83de3172-0d44-11e8-ba67-a8387f729390.jpg
 
Statistiikka

Viestiketjuista
256 228
Viestejä
4 457 283
Jäsenet
73 695
Uusin jäsen
Antti81

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom