Eikä edes pelkästään jälkiviisasteltu. Kyllähän jo ennen kriisin lopullista perkelöitymistä ainakin Suomessa oli yleisesti vallalla asenne, että pitäisi jo silloin auttaa jotenkin. Oli ainakin täällä maaseudulla yleinen kansallisen häpeän aihe, että tosissaan käytiin edes keskustelua siitä, voiko Suomi avustaa myös asetoimituksilla. Ne tykit ovat tietysti pikkujuttu, mutta Suomi ja Viro olivat valmiita auttamaan. Saksa laittoi vastaan kuten heillä on aina tapana, ja tulee aina olemaan. Kyllä täällä oli paljon niitä ei-jälkiviisaita joilla oli jokin perustason ymmärrys jo alunperin. Jo ennen 24.2.2022. Joillakin kaikkein fiksuimmilla jo ennen 2014.. Tämä tosin koskee vain joitakin maita, joissa normaaliin sivistykseen kuuluu ensinnäkin se sivistys ja lisäksi jonkinasteinen käsitys Venäjästä ja venäläisistä. Italialaisten mielestä kaikki lienee edelleen ihan harasoo paitsi Ukraina ja Ukrainan auttaminen ja kannattaisi vaan antaa neukuille se, mitä haluavat. Tulee kalliiksikin tällainen.
Kaikkea merkittävämpää apua leimaa sama kaava. Kyllä ajoissa on keksitty mitä pitäisi tehdä ja tajuttu että pystytään. Sitten istutaan kuukausia tai vuosi peukalo perseessä(siis yksittäisten suurten asioiden kohdalla, kyllähän muuten on toimittu) ja todetaan että nyt vois alkaa valmistella. Olisi jo päätöshetkellä valmista mikäli olisi jätetty vain päätöksen varaan ja tehty ne tarvittavat valmistelut.
Kuten yleensäkin tilanteissa joissa pitäisi jotain tehdä, ensin toimenpiteitä ehdottaville naureskellaan. Heitä kutsutaan hysteerikoiksi, syyllistetään jostain ja usein peräti vittuillaan salaliittoteorioista. Mitäänhän ei muka kuitenkaan tapahdu. Hupsista, tapahtui. No ei me oikein voida tehdä mitään. Hupsista, meidänhän on vähän vittu pakko tehdä jotain. Seuraa lisää käänteitä. Lopulta johto ja koneisto kääntyvät samalle kannalle ja ihmettelevät miksi ei tehty jotain jo aiemmin. Taputtelevat kuitenkin toisiaan selkään sillä, että kukaan ei voinut tietää eikä nopeaa toimintaa ollut ehdotettu.