Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Onhan tämä ollut Venäjälle täysi katastrofi. Armeija toimii täysin vasten odotuksia, tappioita tulee päivässä sen mitä ne varmaan ajatteli että koko sodan aikana. Ja ei kyllä valoa ole tunnelin päässä.

Sitten vielä, Venäjä on tästä edes koko maailman hylkiö. Ei mikään ulkopuolinen firma tuonne enää investoi ja kehitä. Varmasti ne jotain roposia saa vielä omista luonnonvaroista, mutta ne rahat menee toki kaikki takaisin harvojen rikkaiden taskuun, ainakin aluksi.

En oikeasti ihmettelisi, jos tuo Putin tuosta salamurhataan, koska niin moni menettää sen aseman mitä oli ennen sotaa.
 
Tässä pitää mun mielestä muistaa se että talouspakotteet on ihan oikeasti todella kovia. Voi ihan hyvin olla että Venäjä yrittää nyt vaan saavuttaa jonkun tietyn pisteen minkä jälkeen toivovat että Ukraina hyväksyy liittoutumattomuuden sekä Krimin ja "kansantasavallat" osaksi Venäjää. Saattaa jopa olla että hyväksyvät jotain pienempääkin, kuitenkin ääni jo vähän muuttunut kellossa.

En aliarvioisi Venäjän sisäistä tilannetta vaikka Putler olisi minkätasoinen yksinvaltias, kyllä niitä on ennenkin tiputettu pois tommosilta palleilta.
Taloudellisesti ne ovat murskaavia pitkällä tähtäimellä, mutta kauppa kulkee kyllä vielä, länteen energiana, kiinaan ja intiaan tietyin rajoittein mutta kulkee silti. Pörssiä ei tarvitse avata niin pitkään kuin katsotaan tarpeelliseksi. Ja mitään lupaustahan ei ole pakotteiden poistolle kävi miten kävi. Miksi pitäisi voittavaa sotaa lopettaa kun lopputulos on lähes samantekevää talouden kannalta? Mahdollinen mumina sodan lopettamisesta ja rauhasta on mahdollisesti vain siiman antamista neuvotteluun että saadaan nopeammin mitä halutaan. "Katsokaa mekin halutaan rauhaa, kunhan vaan otatte nää ja nää ja nää ehdot, ehkä voidaan tuosta yhdestä nyt joustaa"

Lisäksi pakotteiden realisoitumiseen menee sen verran aikaa että mitään isompaa kansannousua tuskin saadaan hetkeen ja mitä sitten? Lisäksi oligarkit eivät ole katoamassa, kääntävät takkia vaan sopivassa kohtaa, eli sekasortoa hetken aikaa ja uus putler johdossa ja sama koneisto on tukemassa.

Kyllä tässä pitkittyvässä sodassa on Putinillakin lähinnä vain hävittävää, eikä se häviäminen lopu siihenkään vaikka saisi Ukrainan antautumaan.

Nythän onkin jo Venäjältä kuulunut liennyttelevää viestintää sekä mediasta että Putinin suusta, eli ehkä nekin haluaa jo pikku hiljaa rauhaa.

Vaihtoehto C on se, että Venäjä käy perseilemään niin ankarasti että ulkovallat joutuu puuttumaan asiaan joko YK:n valtuutuksella tai ilman...

Venäjä on jo hävinnyt, kuten sanotkin, ukrainan sodan tulos ei vaikuta siihen mitenkään. Viestintään vastasin ylempänä. C olis kiva, mutta ei tapahdu. Nato on rummuttanut ja näyttänytki että eivät tule eskaloimaan missään tapauksessa, ellei Nato-maahan hyökätä ja siinäkin varmaan vielä venytää jos tulee anteeksipyyntö vahinkoraketista tai -pommista
 
Ben Zyskowicz vertailee Suomen -39 talvisodan ja nyt Ukrainan sodan hullunkurisia yhtäläisyyksiä ja ehdottaa kohtuullisen vilpittömän oloisesti eräänlaista rauhan mahdollisuutta. Bonuksena mielestäni hyvin olennainen pointti Natosta.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Viimeksi muokattu:
Valitettavasti NATO/länsi ei ymmärrä sitä, että WW3 on jo käynnissä. Kaikki osallistuu sotaan paraikaa sanktioiden, sekä rahallisen&aseellisen tuen tavalla.
Ei tuota oikeasti taida moni muukaan tajuta

Nyt tässä näyttäisi olevan todella huono lopputulos kaikenkaikkiaan. Venäjän annetaan ottaa Ukraina haltuun ja luultavasti lopputulos on uusi V-V.
Toivottavasti näin ei käy, koska se olisi pahin mahdollinen myönnytys sekä Putinille, että selän takana vaanivalle Kiinalle. Merkki, että Lännestä ei ole mihinkään kunhan vain saavat jotain käsissä hypisteltävää tavaraa kuten iphonet...

Vielä pahempi asia tässä skenaariossa on se, että nyt näytetään Kiinalle mitä se VOI tehdä Taiwanin kanssa. Siinä on sellainen peluri, että Kiinan jyrätessä Taiwaniin, sanktioita on todella hankala tai jopa mahdoton asettaa.
Tästä olen eri mieltä... Miksi Kiinalle ei voi laittaa sanktioita? Kiinahan se vasta romahtaisi jos Länsimaat tajuais lopettaa Kiinan tukemisen teettämällä siellä itelleen hyvää... Ahneet yhtiöt vain siirtävät sen tuotannon takaisin kotimaihinsa pois lapsityövoiman käytöstä niin mitä Kiina sille voi? Tietenkin siinä jotkin rahastoyhtiöt ja isommat firmat ottaa takkiinsa mutta pääsisivät irti Kiinan ikeestä.

Enää tästä puuttuu, että Pohjois-Koreasta lähtee raketti kohti USA:ta..
Tää on hyvä pointti... Tässä yhdistyy sekä P-Korea ja Venäjä... Molemmat yrittää horjuttaa pelolla muuta maailmaa... Onko kukaan yrittänyt pelotella Venäjää/Putinia... Eikö kukaan muka uskalla? ...pelata shakkia Putinia vastaan, painaako se nappulaa vai ei... Kyllähän lännen tiedustelun pitäisi huomata jos siilot aukeaa... Sitten vain vastatoimet heti alulle... Hulluille ei pidä antaa yhtään vallan tunnetta!
 
Jos laskeuma menee Puolaan niin olen melko varma että Natolla ei ole muuta vaihtoehtoa.
NATO:lla ei ole vaihtoehtoa hyökätä. Ei ole hyökkäysjoukkoja asemissa.

Ja jostain taktisesta ydinaseesta ei tule Puolaan mitään laskeumaa josta tulisi mitään muita vaikutuksia kuin henkistä ahdistusta.
 
Ei ole tapahtumassa ainakaan tarkoituksella -->

1647030796845.png

Miksi tämän pitäisi mitään vaikuttaa bunkkerimiehelle? Onhan se jo nähty ettei hänen prioriteettinsa ole Venäjän kansalaisten hyvinvointi.
 
Ja jostain taktisesta ydinaseesta ei tule Puolaan mitään laskeumaa josta tulisi mitään muita vaikutuksia kuin henkistä ahdistusta.
Joidenkin asiantuntijoiden mukaan ei ole sellaisia kuin taktisia ydinaseita vaan kaikki ovat strategisia ja se ajatus taktisista ydinaseista juontaa kylmän sodan ajoilta. Ja tosiaan jos päättävät räjäyttää 2mt ydinaseen Kiovassa niin kyllä se vaikuttaa aika kaukana, riippuen toki tuulensuunnasta jne.

In 2018, for instance, U.S. Defense Secretary Jim Mattis said he didn’t think any such thing as a tactical nuke existed. “Any nuclear weapon used any time is a strategic game-changer,”

Kerta nyt pitää lopettaa kaikki hassuttelu niin katsotaan miten tämä todennäköisesti päättyy

Täälläkin esitetty utopia rohkeista Ukrainalaisista jotka lyö venäläisiä oikealla ja vasemmalla. Tämä on vain eskapismia todellisuudesta.

Ukraina häviää, se on varmaa, ja on pelkästään ajan kysymys meneekö siinä viikko vai kuukausi.
-8<---
snippasin lopun ettei kuormita verkkoa
-8<---

Kai sinäkin olet jo huomannut, että Venäjä tämän häviää. Ainakin kokonaisuutena vaikka hävittäisi ja tappaisi kaikki Ukrainalaiset. Venäjä ei tule olemaan _pitkään_aikaan_ sellainen kumppani, ainakaan länsimaille, johon voisi luottaa ja palauttaa normaalit suhteet? - Onko se mielestäsi voitto? - Ei. Se on Häviö. Ukraina voi todella hävitä taistelun, vielä väärin perustein, eli Venäjän tavalla sotia ja teurastamalla siviilejä... Mutta Venäjä ei tätä sotaa voita. Oikeasti!
 
Missä kohtaa sulla menee se raja, jossa pitäisi puuttua? Se ei oikeasti ole ongelma, kuin noiden ydinaseiden kohdalla. Jos se on jo päättänyt, että ampuu, jos ei saa tehdä mitä haluaa Ukrainassa, niin mikä estää sitä koittamassa uutta rajaa? Varsinkin jos koko ajan annetaan siimaa.
Biden on tuon rajan ilmoittanut.
 
Kerta nyt pitää lopettaa kaikki hassuttelu niin katsotaan miten tämä todennäköisesti päättyy

Täälläkin esitetty utopia rohkeista Ukrainalaisista jotka lyö venäläisiä oikealla ja vasemmalla. Tämä on vain eskapismia todellisuudesta.

Ukraina häviää, se on varmaa, ja on pelkästään ajan kysymys meneekö siinä viikko vai kuukausi. Ne seitsemäntoistatuhatta panssarin- ja lentokoneentorjuntaohjusta ja kaksisataatuhatta sotilasta eivät vain riitä venäjää vastaan. Tykistö on jo Kiovan tuntumassa ja ukrainan vastaiskut eivät riitä kuin hidastamaan etenemistä. Venäjältä tulee kalustoa ja äijää hautaansa niin kauan kunnes kaupungit on sepeliä ja tarpeeksi ihmistä on tapettu ja putlerin sanelemiin ehtoihin suostutaan. Ehdot joissa tehdään alueluovutukset venäjän pillin mukaan, liitytään venäjän valtioliittoon, luovutetaan aseet ja vielä elossa olevien sotilaiden nimet, ja laitetaan tekemään ilmoitus että kaikki kommunikaatio länteen loppuu. Tämän jälkeen suoritetaan etninen puhdistus jossa jokainen ukrainalainen korkeasti koulututettu, sotilas, poliitikko, kulttuurihenkilö ja edes turhaan inahtava henkilö poistetaan kuvioista, joko joukkohautaan suoraan tai työleirin kautta. Tuodaan hallintokunta joka kumartaa kremliin ja lähtee poistamaan ukrainasta ukrainaa, kulttuurin, opetuksen ja terroristisen sorron avulla. Tällä tavoin iskostetaan jäljelle jääneisiin ja tuleviin sukupolviin samanlainen lännenpelko kuin suuressa ja mahtavassa. Koneisto tälle on jo olemassa ja helposti laajennettavissa

Tälle länsi ei voi ja ei tee mitään. Putlerin hallintoa ei liikuta tippaakaan omankaan kansan kärsimys, vaikka rakennettaisiin millainen pakotteiden ja tullien muuri lännen puolesta. Oma kansa taipuu, tottelee pamppua, siperiaan mahtuu ja viimekädessä luoditkin toimii. Mediakontrolli pitää ihmismassat pimennossa vaikka jossain kapinoitaisiinkin, syötetään vaan omaa totuutta natseista ja lännen vihamielisyydestä. Naton bluffi voidaan katsoa aina uudestaan, koska siellä on kantana että kyllä pari miljoonaa kannattaa uhrata kolmannen maailmansodan edeltä. Näin toimien valitaan seuraava kohde toistetaan suoritus ja saadaan lisää alueita. Parempaa venäjän kannalta on vielä se kun USA valitsee seuraavan kansaa repivän presidenttinsä ja kokee oman mantereen sisäiset riitansa tärkeämmäksi kuin jonkun euroopan pikkuvaltion oikeudet, silloin tuskin kannattaa odottaa artikla vitoselta mitään muuta kuin tuima kirje kun baltian maat kiinnitetään venäjään.

Noin se varmaankin tulee menemään jos ei Venäjä hajoa sisältä tai koe jotain vallankumousta.
Ja jos ei, sitten haukataan seuraava ei-natomaa naapurista.
Ja jos tuo ensimmäinen tapahtuu, taidan muuttaa pois Suomesta suosiolla.

EDIT: Lisätään sen verran että Nato tuskin antaa tuumaakaan periksi jäsenvaltioidensa kohdalta, mutta en usko Venäjän menevän noin pitkälle.
 
Biden on tuon rajan ilmoittanut.
Niin on. Ei tästä ole mitään epäselvää. Jenkit ei tuossa kohtaa osallistu. Eikä NATO. Länsi voisi, mutta ei osallistu. Ei tässä siitä ollutkaan kysymys, vaan missä mulla, sulla ja muilla keskusteluun osallistujilla se raja mielestään menee. Mun mielestä lännen pitäisi puuttua asiaan, jos kemiallisia aletaan käyttämään siviilejä vastaan. Se on todella huono polku kaikkien NATOon kuulumattomien maiden kannalta. Käytännössä Suomi, Ruotsi ja Ukraina.
 
Venäjän tykistö on Kiovassa ja Harkovassa , kohta siellä alkaa sepelin valmistus
Lisäksi olen sitä mieltä , että venäläiset valtaavat Dneprin itä ja etelärannan , jonka jälkeen joukot siirretään Odessaan ja se kaupunkialue valloitetaan
Vertahan siinä tulee virtaamaan melkoisesti
Sitten Venäjä liittää nämä valtaamansa alueet noihin leluvaltioihin ja ilmoittaa että tämä oli tässä ja näillä mennään
Putin voi esiintyä omilleen voittajana ja rauhanenkelinä joka kukisti pahan ukrainan joka rakensi biosotaa lännen imperialistien miljardituilla ja hirvittävällä asearsenaalilla
Tämä on propagandasotaa , venäläiset uskovat vahvaan sankariin (toivottavasti putin kompastuisi omiin aamutohveleihinsa ja nyrjäyttäisi pallinsa)
 
Tässä pitää mun mielestä muistaa se että talouspakotteet on ihan oikeasti todella kovia. Voi ihan hyvin olla että Venäjä yrittää nyt vaan saavuttaa jonkun tietyn pisteen minkä jälkeen toivovat että Ukraina hyväksyy liittoutumattomuuden sekä Krimin ja "kansantasavallat" osaksi Venäjää. Saattaa jopa olla että hyväksyvät jotain pienempääkin, kuitenkin ääni jo vähän muuttunut kellossa.

En aliarvioisi Venäjän sisäistä tilannetta vaikka Putler olisi minkätasoinen yksinvaltias, kyllä niitä on ennenkin tiputettu pois tommosilta palleilta.

Pitäisi vaan heittää ne pakotteet maksimiin myös luonnonvarojen osalta. Eihän tästä tule muuten mitään.
Saksa saisi herätä unestaan noilta osin.
Kerkeää niitä viherpiiperryksiä tehdä sitten myöhemmin senkin edestä, jotta vältetään maailmansota.
 
Mun mielestä tässä keskustelussa voisi lopettaa jo tuon spekulaation että venäjä olisi hetken päästä Suomen rajoja kolkuttelemassa. Onhan sille marginaalinen mahdollisuus toki joo, mutta erittäin epätodednnäköistä. Tässä syitä:
  • --8<--- snip --8<---
Ei, itse näen vajavaisella tietämykselläni että putlerin Suomeen tulo tarkottaisi vain sitä että venäjä olisi tekemässä jotain all-in-tyylistä epätoivosta yritystä olla isompi kuin se onkaan. Se olisi sen maan loppu tavalla jos toisella ja se olisi juurikin päinvaistaista mitä se pöpeinkin diktaattori siellä haluaa.

Valitettavasti tämä viimeinen kappale on just sitä...

Ja jos meneillään olevaa tapahtumaa Ukrainassa ei täällä oteta tosissaan niin _kun_ se seuraavaksi tapahtuu meitä vastaan niin on parempi olla valmiina eikä uskoa ettei olisi mahdollista. - Toivottavasti Ukraina kestää ja EU+muu maailma (muumimaailma myös) pitää nykyiset pakotteet riittävän kauan voimassa niin tuon pöpeimmistä pöpein diktaattori menettää valtansa... Ja rauha palaa maailmaan... Aina voi toivoa.
 
Jos Ukrainan ihmiset hetkeksi unohtaa niin onhan tämä meille vanhemmille ihmisille melko outoa katsottavaa kun Neuvostoliitto sotii itseänsä vastaan. Miksipä siihen NATO puuttuisi?
 
Jos Ukrainan ihmiset hetkeksi unohtaa niin onhan tämä meille vanhemmille ihmisille melko outoa katsottavaa kun Neuvostoliitto sotii itseänsä vastaan. Miksipä siihen NATO puuttuisi?

Niin, hieman vanhempi voisi vielä nauraa räkättää päälle, että siellä on keisarikunnan sisäistä kärhämää taas, miksi ulkopuoliset sisäisiin asioihin nyt niin kovin.

Minua ei oikein naurata.
 
Valitettavasti tämä viimeinen kappale on just sitä...

Ja jos meneillään olevaa tapahtumaa Ukrainassa ei täällä oteta tosissaan niin _kun_ se seuraavaksi tapahtuu meitä vastaan niin on parempi olla valmiina eikä uskoa ettei olisi mahdollista. - Toivottavasti Ukraina kestää ja EU+muu maailma (muumimaailma myös) pitää nykyiset pakotteet riittävän kauan voimassa niin tuon pöpeimmistä pöpein diktaattori menettää valtansa... Ja rauha palaa maailmaan... Aina voi toivoa.
No silloin ollaan taas niissä pointeissa joita aiemmin luettelin eli millä resursseilla, kalustoa romuna isot määrät, nälkäinen sotilas ei marssi jne. Jäljelle jää ne nuket, jotka taas on aika moneen kertaan lakaistu pöydältä pois.
 
Venäjän tykistö on Kiovassa ja Harkovassa , kohta siellä alkaa sepelin valmistus
Lisäksi olen sitä mieltä , että venäläiset valtaavat Dneprin itä ja etelärannan , jonka jälkeen joukot siirretään Odessaan ja se kaupunkialue valloitetaan
Vertahan siinä tulee virtaamaan melkoisesti
Sitten Venäjä liittää nämä valtaamansa alueet noihin leluvaltioihin ja ilmoittaa että tämä oli tässä ja näillä mennään
Putin voi esiintyä omilleen voittajana ja rauhanenkelinä joka kukisti pahan ukrainan joka rakensi biosotaa lännen imperialistien miljardituilla ja hirvittävällä asearsenaalilla
Tämä on propagandasotaa , venäläiset uskovat vahvaan sankariin (toivottavasti putin kompastuisi omiin aamutohveleihinsa ja nyrjäyttäisi pallinsa)

Valitettavan realistinen arvio. Toivottavasti näin ei käy... Mutta jos käy niin Venäjä voi toivottaa itsensä palanneen johonkin 1930 luvun alkuun ja P-Korean aisapariksi... Mikään länsimaa ei tule olemaan ystävä, eikä varmaan sukkahousuja/tekoripsiä +-kynsiä/ saa kuin ehkä Kiinasta... - Lisäksi, muutaman vuoden keräilyn jälkeen heillä on varmaan jokin uusi kohde... varsinkin kun Putin haluaa uudet Reinot.
 
No silloin ollaan taas niissä pointeissa joita aiemmin luettelin eli millä resursseilla, kalustoa romuna isot määrät, nälkäinen sotilas ei marssi jne. Jäljelle jää ne nuket, jotka taas on aika moneen kertaan lakaistu pöydältä pois.
Jos jotain tietää niin ei itänaapuri ole oikeasti kaikkia resurssejaan Ukrainan rajalle siirtänyt. Siihen kuvitelmaan ei kannata heittäytyä.

edit... juu, noi nuket on paha... Jonkun täytyis ottaa Putinilta se "mä olin ekku uhkaaja nukeilla" -positio pois. Tai vastata jotenkin toisella vastanappulalla... Putin pelaa tässä nyt selkeästi Shakkia...
 
Viimeksi muokattu:
Niin, hieman vanhempi voisi vielä nauraa räkättää päälle, että siellä on keisarikunnan sisäistä kärhämää taas, miksi ulkopuoliset sisäisiin asioihin nyt niin kovin.

Minua ei oikein naurata.
En myöskään ole hetkeksikään unohtanut Ukrainan syyttömiä siviilejä...
 
Valitettavan realistinen arvio. Toivottavasti näin ei käy... Mutta jos käy niin Venäjä voi toivottaa itsensä palanneen johonkin 1930 luvun alkuun ja P-Korean aisapariksi... Mikään länsimaa ei tule olemaan ystävä, eikä varmaan sukkahousuja/tekoripsiä +-kynsiä/ saa kuin ehkä Kiinasta... - Lisäksi, muutaman vuoden keräilyn jälkeen heillä on varmaan jokin uusi kohde... varsinkin kun Putin haluaa uudet Reinot.

Mutta kun yksilöt eivät katsele niinkään moraalia, vaan rahaa. Ja rahanhimo on moraalitonta. Aina löytyy joku ahne luopio puuhaamaan paskaa ja myymään tai vuotamaan tietoja.
Esimerkkinä se miten NL alkujaan ydinaseen tietoja sai.
 
Kai sinäkin olet jo huomannut, että Venäjä tämän häviää. Ainakin kokonaisuutena vaikka hävittäisi ja tappaisi kaikki Ukrainalaiset. Venäjä ei tule olemaan _pitkään_aikaan_ sellainen kumppani, ainakaan länsimaille, johon voisi luottaa ja palauttaa normaalit suhteet? - Onko se mielestäsi voitto? - Ei. Se on Häviö. Ukraina voi todella hävitä taistelun, vielä väärin perustein, eli Venäjän tavalla sotia ja teurastamalla siviilejä... Mutta Venäjä ei tätä sotaa voita. Oikeasti!
Venäjä häviää taloudellisesti ja sitä myötä yhteiskunnallisesti siinä menee vain aikaa, ikävää on vain se että pitää raahata Ukraina mukana siihen mutapeltoon. Sotilaallisesti venäjä on voittamassa tällä hetkellä kun jätetään muut aspektit huomioitta.

Haluan ja toivon että Venäjä saataisin proverbiaaliseen vittuun Ukrainasta, ja ylpeästi eurooppalaisena olisin tukemassa oikeasti apua tarvitsevaa kansaa edes jonkinlaiseen demokraattiseen yhteiskuntaan ja jälleenrakentamiseen jotta tulevaisuuden sukupolvet voisivat elää yhdessä pelkäämättä että kukaan hullu tulisi ydinaseittensa kanssa uhkailemaan.

edit typo
 
Viimeksi muokattu:
Mutta kun yksilöt eivät katsele niinkään moraalia, vaan rahaa. Ja rahanhimo on moraalitonta. Aina löytyy joku ahne luopio puuhaamaan paskaa ja myymään tai vuotamaan tietoja.
Esimerkkinä se miten NL alkujaan ydinaseen tietoja sai.
Näinhän se menee - ja kiitos myös jäsen Tapiolle hyvästä vastauksesta - Tässä hyökkäyksen puolittaisessa epäonnistumisessa on myös raha näytellyt Isoa osuutta, mikäli pitää paikkansa, että olinekarkit oli vieny sotakassasta ns. kermat päältä... Siksi Ukrainaa vastaan varusmiehet, vasten Putinin käskyä, taistelevat WW2 materiaalilla.
 
Kai sinäkin olet jo huomannut, että Venäjä tämän häviää. Ainakin kokonaisuutena vaikka hävittäisi ja tappaisi kaikki Ukrainalaiset. Venäjä ei tule olemaan _pitkään_aikaan_ sellainen kumppani, ainakaan länsimaille, johon voisi luottaa ja palauttaa normaalit suhteet? - Onko se mielestäsi voitto? - Ei. Se on Häviö. Ukraina voi todella hävitä taistelun, vielä väärin perustein, eli Venäjän tavalla sotia ja teurastamalla siviilejä... Mutta Venäjä ei tätä sotaa voita. Oikeasti!

Mahtaako tuokaan edes pitää paikkaansa ettei Venäjästä olisi pitkään aikaan kumppaniksi?

Maalaillaan vähän utopiaa
  1. Venäjän kansa nousee barrikadeille
  2. Pajareilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin syöstä Putin vallasta ja yrittää vakuuttaa olevansa kansan puolella, tai kuolla itsekin
  3. Sota seis, joukot kotiin
  4. Uudet vaalit
  5. Navalny valitaan Venäjän uudeksi Presidentiksi
  6. Navalny lupaa Venäjän maksavan sotakorvaukset Ukrainalle, mutta samalla pyytää kansainvälistä yhteisöä armahtamaan Venäjän kansan, joka ei kannattanut sotaa
  7. YK/EU/USA toteavat että no kun noin kauniisti pyysit niin pakotteet pois
  8. Venäjä ja Ukraina aloittavat paluun kohti normaalia
  9. Kansainväliset jättiyhtiöt alkavat varovasti tunnustelemaan maaperää Venäjällä, pienemmät seuraavat perästä
  10. Business as usual
Kohdat 1-9 kuukausissa, 10 joitakin vuosia enintään.
 
Ajattelin että pitäisi tehdä myös oikeudenmukaisuuden ja toivon mukainen skenaario mutta ehdit ensin. Tämä olisi suurinpiirtein paras mahdollinen vaihtoehto. Ehkä totuus löytyy tältä väliltä, mutta toivotaan että lähempää sinun kuvaelmaasi.
 
Mahtaako tuokaan edes pitää paikkaansa ettei Venäjästä olisi pitkään aikaan kumppaniksi?

Maalaillaan vähän utopiaa
  1. Venäjän kansa nousee barrikadeille
  2. Pajareilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin syöstä Putin vallasta ja yrittää vakuuttaa olevansa kansan puolella, tai kuolla itsekin
  3. Sota seis, joukot kotiin
  4. Uudet vaalit
  5. Navalny valitaan Venäjän uudeksi Presidentiksi
  6. Navalny lupaa Venäjän maksavan sotakorvaukset Ukrainalle, mutta samalla pyytää kansainvälistä yhteisöä armahtamaan Venäjän kansan, joka ei kannattanut sotaa
  7. YK/EU/USA toteavat että no kun noin kauniisti pyysit niin pakotteet pois
  8. Venäjä ja Ukraina aloittavat paluun kohti normaalia
  9. Kansainväliset jättiyhtiöt alkavat varovasti tunnustelemaan maaperää Venäjällä, pienemmät seuraavat perästä
  10. Business as usual
Kohdat 1-9 kuukausissa, 10 joitakin vuosia enintään.
Ei tule tapahtumaan. Venäjällä on liian suuri kannattajajoukko Putinille (ja tälle toimintatavalle) , ettei mitään Navalnytä valita presidentiksi. Ja vaikka joku ihme tapahtuisikin ja Navalny nousisi pressaksi, ei länsimaat silti Venäjään tule luottamaan muutaamaam vuosikymmeneen.
 
Etäisesti aiheeseen liittyen hyvä Mikko Hyppösen haastattelu kybersodankäynnistä. Suunnilleen 19:20min kohdasta eteenpäin enemmän liittyen tähän kriisiin, mutta koko haastattelu on ehdottomasti katsomisen arvoinen. Sisältää paljon asiaa mm. aiemmin ketjussa linkitettyihin Martti J. Karin hahmottelemiin uhkakuviin ja eri valtiollisiin tekijöihin liittyen.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Mahtaako tuokaan edes pitää paikkaansa ettei Venäjästä olisi pitkään aikaan kumppaniksi?

Maalaillaan vähän utopiaa
  1. Venäjän kansa nousee barrikadeille
  2. Pajareilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin syöstä Putin vallasta ja yrittää vakuuttaa olevansa kansan puolella, tai kuolla itsekin
  3. Sota seis, joukot kotiin
  4. Uudet vaalit
  5. Navalny valitaan Venäjän uudeksi Presidentiksi
  6. Navalny lupaa Venäjän maksavan sotakorvaukset Ukrainalle, mutta samalla pyytää kansainvälistä yhteisöä armahtamaan Venäjän kansan, joka ei kannattanut sotaa
  7. YK/EU/USA toteavat että no kun noin kauniisti pyysit niin pakotteet pois
  8. Venäjä ja Ukraina aloittavat paluun kohti normaalia
  9. Kansainväliset jättiyhtiöt alkavat varovasti tunnustelemaan maaperää Venäjällä, pienemmät seuraavat perästä
  10. Business as usual
Kohdat 1-9 kuukausissa, 10 joitakin vuosia enintään.

Tottakai kaikki haluavat varmaan palata edelliseen normaaliin mutta päästäänkö oikeasti utopiaan, en tiedä... - Jotkin tahot ovat sanoneet, että Navalny on myös hyvin Nationalistinen henkilö. Kuka voi varmistaa ettei hänelle käy Putinit kun saa vallan?

Mielestäni Venäjää pitäisi johtaa jokin yli 10 hlön muodostama kolleegio, jossa kenelläkään ei ole yksin täyttä päätäntävaltaa. (tarkoittaa, että jos haluaa voidella, niin menee enemmän rahaa...) - eikä pääse sitten nousemaan ns. yksinvaltiaan pissat päähän.

Mutta sinänsä hieno utopia-ajatus - ja tuonkin toteutumiseen menee silti 5-10 vuotta... Mikä iso firma uskaltaa oikeasti enää Venäjälle mennä? Oikeasti.
 
Ei tule tapahtumaan. Venäjällä on liian suuri kannattajajoukko Putinille (ja tälle toimintatavalle) , ettei mitään Navalnytä valita presidentiksi. Ja vaikka joku ihme tapahtuisikin ja Navalny nousisi pressaksi, ei länsimaat silti Venäjään tule luottamaan muutaamaam vuosikymmeneen.
Väitän, että vaikka siellä nyt mitä tapahtuisi vallankahvassa, jos tästä selvitään ilman nukea, niin millään järkevällä maalla ei ole tosiaan luottoa Venäjään - Hulluhan jokin maa olisi jos luottaisi? Alle voi listata perusteita jos haluaa

-
-
-
-
 
Venäläinen vlogisti kertoo, että ranskalaiset firmat eivät ole lähdössä Venäjältä mihinkään vaan päinvastoin aikovat laajentaa toimintaansa... Hieman kyllä epäilen noita laajentamissuunnitelmia, ja eiköhän sellaiset puheet ole aika ennenaikaisia tässä vaiheessa.

Mutta jos toi paikkaansa pitää että ranskalaisfirmat jää, niin sitten täytyykin pistää kyseiset tuotteet boikottiin... Ei sillä, että mä nyt esimerkiksi ranskalaisia autoja muutenkaan olisin ostamassa tai L'Oréalin meikkejäkään.. ;) Danonen se mainitsi, sehän tekee jotain jugurtteja ainakin.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Väitän, että vaikka siellä nyt mitä tapahtuisi vallankahvassa, jos tästä selvitään ilman nukea, niin millään järkevällä maalla ei ole tosiaan luottoa Venäjään - Hulluhan jokin maa olisi jos luottaisi? Alle voi listata perusteita jos haluaa

- Raha
- Money
- Das Kapital
- богатство

Siinähän niitä.
 
Riippuu ukrainalaisista, voittaako Venäjä sotilaallisesti, eli ovatko ukrainalaiset valmiit esim. 2 vuoden sotatilaan ja kurjuuteen. Sekin on mahdollinen skenario, että virallinen Ukraina solmii rauhan, mutta sota ei lopu, vaan erilaiset vastarintaryhmittymät jatkavat vastatoimia hamaan tulevaisuuteen. Kyllähän näitä suurien sotilasmahtien vuosikausia kestäviä sotia löytyy historiasta niin paljon, että harvinaisempaa olisi sodan nopea loppu, jos "hävinnyt" kansa ei ole lopputulokseen tyytyväinen.

Useinhan se on niin, että sotilaallisella ylivoimalla voitetaan kaikki taistelut, mutta jossain vaiheessa joudutaan silti perääntymään ja toteamaan, että ei tullutkaan voittoa.
 
”Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi”
”Tulivat kuin töihin, joka aamu”
”Piti miehiä vaihtaa konekiväärin päihin, kun mieli ei kestänyt”

Iivana, tule vaan. Minä ja moni muu on valmiina, niin kuin isoisoisämme olivat, poliittisesta vakaumuksesta riippumatta.

helvetissä on kylmä. Lahjoitin rahaa Ukrainalle ja jos lomautus tulee, lähen Ukrainaan.

SLAVA UKRAINI!
 
Riippuu ukrainalaisista, voittaako Venäjä sotilaallisesti, eli ovatko ukrainalaiset valmiit esim. 2 vuoden sotatilaan ja kurjuuteen. Sekin on mahdollinen skenario, että virallinen Ukraina solmii rauhan, mutta sota ei lopu, vaan erilaiset vastarintaryhmittymät jatkavat vastatoimia hamaan tulevaisuuteen. Kyllähän näitä suurien sotilasmahtien vuosikausia kestäviä sotia löytyy historiasta niin paljon, että harvinaisempaa olisi sodan nopea loppu, jos "hävinnyt" kansa ei ole lopputulokseen tyytyväinen.

Useinhan se on niin, että sotilaallisella ylivoimalla voitetaan kaikki taistelut, mutta jossain vaiheessa joudutaan silti perääntymään ja toteamaan, että ei tullutkaan voittoa.
Lännellä on sen verran kova ylivoima, siinä jopa Kiina ja Venäjä kalpenee.
Mutta tässä on sellainen ongelma, että kaikki joutuu kärsimään jos tähän tasoon joudutaan taistelemaan.
 
Viimeksi muokattu:
Mahtaako tuokaan edes pitää paikkaansa ettei Venäjästä olisi pitkään aikaan kumppaniksi?

Maalaillaan vähän utopiaa
  1. Venäjän kansa nousee barrikadeille
  2. Pajareilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin syöstä Putin vallasta ja yrittää vakuuttaa olevansa kansan puolella, tai kuolla itsekin
  3. Sota seis, joukot kotiin
  4. Uudet vaalit
  5. Navalny valitaan Venäjän uudeksi Presidentiksi
  6. Navalny lupaa Venäjän maksavan sotakorvaukset Ukrainalle, mutta samalla pyytää kansainvälistä yhteisöä armahtamaan Venäjän kansan, joka ei kannattanut sotaa
  7. YK/EU/USA toteavat että no kun noin kauniisti pyysit niin pakotteet pois
  8. Venäjä ja Ukraina aloittavat paluun kohti normaalia
  9. Kansainväliset jättiyhtiöt alkavat varovasti tunnustelemaan maaperää Venäjällä, pienemmät seuraavat perästä
  10. Business as usual
Kohdat 1-9 kuukausissa, 10 joitakin vuosia enintään.
En kutsuisi tuota utopiaksi. Kauanko kestäisi ennen kuin venäjä tällöin taas alkaisi uuden uljaan diktaattorinsa johdolla uhkailla muita valtioita? Se saattaisi 10-15 vuoden jälkeen aloittaa totaalisen tuhoamissodan seuraavaa kansanmurhattavaa kohdetta(meitä) vastaan, kansan taas hurratessa. Länsimainen pääoma olisi tällä kertaa mahdollistanut paremman asevarustelun, ja Suomen kohdalle jäisi pelkkä reikä vaikka ydinasetta ei jostain syystä käytettäisi.

Ja taas kv yhteisö armahtaa venäjän poloisen kansan, joka ei taaskaan kannattanut sotaa. Mitä nyt vaan hyväksyi kaiken kuten aina ennenkin. Toivottavasti täällä saa edes sanoa, että mahdollistaja ei ole viaton sivullinen, vaikka olisikin paremmasta maasta kotoisin.

Jos tämänkertainen kriisi päättyy siten, että venäläinen kulttuuri jatkaa olemassaoloaan, se uusiutuu taas melko pian. Tästä ei tule loppua ellei venäjä hajoa moniin palasiin, joihin kehittyy erilainen kulttuuri ja jokseenkin normaaleja kansallisvaltioita.
 
  1. Venäjän kansa nousee barrikadeille
  2. Pajareilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin syöstä Putin vallasta ja yrittää vakuuttaa olevansa kansan puolella, tai kuolla itsekin
  3. Sota seis, joukot kotiin
  4. Uudet vaalit
  5. Navalny valitaan Venäjän uudeksi Presidentiksi
  6. Navalny lupaa Venäjän maksavan sotakorvaukset Ukrainalle, mutta samalla pyytää kansainvälistä yhteisöä armahtamaan Venäjän kansan, joka ei kannattanut sotaa
  7. YK/EU/USA toteavat että no kun noin kauniisti pyysit niin pakotteet pois
  8. Venäjä ja Ukraina aloittavat paluun kohti normaalia
  9. Kansainväliset jättiyhtiöt alkavat varovasti tunnustelemaan maaperää Venäjällä, pienemmät seuraavat perästä
  10. Business as usual
Miksi venäjän kansalaiset valitsisivat valtaan poliitikon joka lupaa maksaa ulkomaille heidän rahojaan sotakorvauksina sodasta, johon he kansalaiset eivät olleet syyllisiä?

En pidä kovin realistisena skenaariona.
 
Mahdollisia syitä tähän olisivat
  • ymmärrys siitä, että oli sittenkin ihan pikkuisen syyllinen
  • ymmärtämättömyys omasta syyllisyydestä, mutta ymmärrys väärän valinnan lopullisuudesta

Sikäli kun tässäkin ketjussa käsiteltyä luentoa naapurin strategisesta kulttuurista uskoo, kumpikaan ei vaikuta mahdolliselta. Syy on aina jossain muualla, johtaja on erehtymätön- johtaja hirteen, kauan eläköön uusi johtaja. Joka tapauksessa katkeruus jää siitä, että ei sittenkään saatu tehdä mitä huvitti vaan joku kehtasi lyödä takaisin. Sitäpaitsi eihän muiden uhkaama paras maa voi koskaan hävitä, vaikka riistäjät miten uhittelevat. Aina lopulta seuraa kosto muille.
 
Ehkä vieläkin ajattelua aiheuttavaa.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Kiitos! Katsoin heti perään myös tuoreemman haastattelun. Jotenkin välttelin tätä videon katsomista.. Luulin ajattelevani kuten minulle on opetettu koulussa ja tämä jos mikä avasi silmäni. Koko venäjän historia totisesti tukee kriisistä toiseen hallintoaan.
 
Venäjällä on viimeisen 100v aikana loistava Track record hullujen johtajien määrissä. Jeltsin oli ok harmiton deeku. Toki kaikki oli paskana ja rahaa ei ollu, mutta maailmassa vallitsi rauhan tila. Vaikea nähdä nyt seuraavaan 30v luottamuksellisten suhteiden saavuttamista. Useampi sukupolvi muistaa petokset mitä venäjä on tarjonnut. Venäläisen kansan luonne on semmoinen vittumainen ja epärehellinen. Olisi vain tyhmää olla liittymättä Natoon. Pahoin pelkään kuitenkin…
 
Asiaton käytös
venäjä valottaa kaikki maat ja otta että jokin muu maa tulee puolustaa, VIttu ei tule ku pelkäävät joutuvan sotan, no venäjä tulee taas seuraavaan maahan ja tappa sieltäkin kaiiki,, joko hokasitta...Ei se noin vaikeeta voi olla...jos venakot tulee tänne ei meitä ketkään auta , meijät tapetaan kaikki....siinähän kitteset ja kidut hetke, että oiskos pitänyt juosta karkuun.
 
Venäjällä on viimeisen 100v aikana loistava Track record hullujen johtajien määrissä. Jeltsin oli ok harmiton deeku. Toki kaikki oli paskana ja rahaa ei ollu, mutta maailmassa vallitsi rauhan tila. Vaikea nähdä nyt seuraavaan 30v luottamuksellisten suhteiden saavuttamista. Useampi sukupolvi muistaa petokset mitä venäjä on tarjonnut. Venäläisen kansan luonne on semmoinen vittumainen ja epärehellinen. Olisi vain tyhmää olla liittymättä Natoon. Pahoin pelkään kuitenkin…
Uskomatonta, että kukaan on uskaltanut luottaa venäjään niin paljon, että on sijoittanut sinne kymmeniä miljoonia tehtaiden yms. muodossa. Ehkä on ajatateltu osittain pikavoittoja, mutta ravintolat ja kaupat siellä... Vaikea sanoa.
 
Miettikää, YK....EU,,,pohjoismaat,,,,mitä nyt niitä vielä on ,,ja mitään ei tapahdu kun ei ole oikeita käskijööitä.? otetaan känniset kävelitjät kadulta kiinni 1000 poliisin voimin, mutta kun tulee yks tankki , niin kaikki valtiot soittelee puhelimella, ja lähettelee kirjeita ja kattelee kännyköitä, että OHO...mitäs nyt?

Entäs jos kaikki valtiot yhteis tuumin hyökkäis ja puolustais Ukrainaa.. MItähän venäjä aattelis? jos tuliskin noin YK:n puolesta 100 eli valtion sotilaat avuksi....Mutta kun ei tuu......
Niin siitä vaan tapetaan valtio kerralaan.
 
Meinaatko, että ww3 on parempi tilanne entä tämä nykyinen?
 
[..] ja Putin sanoi ettei ongelma ole Nato. Onkin paljon muitakin syitä olettaa ettei Venäjän kannalta Nato ole todellisuudessa ollut se ongelma Ukrainan kanssa missään vaiheessa vaan lähinnä tekosyy (yksi monista).
Venäjä jatkuvasti destabiloi valtioita missä vaan missä on jalansijaa sille, esim. Afrikassa: Ukraine war: fresh warning that Africa needs to be vigilant against Russia's destabilising influence -- Putin näkee kaikissa tilanteissa omaksi eduksi jos pystyy jotenkin edistämään jossain demokratian kaatumista ja itsevaltaisen hallinnon kehittymistä. Ihan samanlainen doktriini kuin USA:lla mutta päinvastaiseen suuntaan demokratiaa vastaan.
 
Itselle tulee vaan mieleen, että eikö olis Ukrainan kannalta ihan järkevää tässä vaiheessa tarjota diiliä, että "kansantasavallat" itsenäistyy ja maa ei hae Nato-jäsenyyttä esim. seuraavan 10 vuoden aikana. Venäjä puolestaan häipyisi Ukrainasta ja ei yrittäisi vaikuttaa Ukrainan hallintoon. Hyvällä tuurilla Venäjä voisi tuohon suostua.

Miksikö? Koska vaikka Venäjän eteneminen on takkuillut, on ylivoima kuitenkin melkoinen. Jossain vaiheessa Venäjä saa sen Kiovan haltuun, mutta sitä ennen aika moni ukrainalainen on menettänyt henkensä. Ukraina ei muutenkaan ole moneen vuoteen vielä Nato-valmis, joten siitä luopuminen määräajaksi ei pitäisi olla mikään ongelma. "Kansantasavalloilla" (olettaen että alue rajautuu aiempaan konfliktilinjaan) ei muutenkaan tee mitään. Hyvä vaan jos pääsevät pahimmista Putin-trolleista eroon.

Venäjän kannalta sopimus voisi puolestaan käydä siksi, että pääsisivät "kunnialla" häipymään tuolta, eli Putin voisi markkinoida sotaretkeä voittona alamaisilleen. Venäjähän ei tässä järjettömässä sodassa voi mitenkään jäädä kokonaisuuden kannalta voitolle. Ukrainan pitkäaikainen miehitys olisi mahdotonta.

Jos sopiminen onnistuisi, niin Ukraina pääsisi jälleenrakentamaan maata ja valmistelemaan EU-kelpoisuutta. Kymmenen vuoden päästä Putin on todennäköisesti jo vainaa tai siirretty syrjään. Sitten voi miettiä sitä sotilaallista liittoutumista.

Tietenkään mihinkään demilitarisointiin Ukrainan ei pidä suostua. Se tarkoittaisi että maa olisi jatkossa täysin Venäjän armoilla ja että Venäjä pyrkisi rajulla informaatiovaikuttamisella estämään maan siirtymisen kohti länttä.

Alueluovutuksiin ei ole mitään järkeä suostua, rys..venäläiset on muutoman vuoden päästä taas seuraavaa palaa ottamassa. Venäjä antoi takeet ettei se hyökkää kun Ukraina luopui ydinaseista. No mitäs tapahtui 2014 ja nyt? Aivan venäjä hyökkäsi. Venäjän kanssa tehdyillä sopimuksilla on sama arvo kuin vessapaperilla. Perseen niillä voi pyyhkiä, mitään muuta arvoa niillä ei sitten olekkaan kun venäjä riikkoo sopimusta heti kun se on sen etujen mukaista. Venäjän on mahdoton miehittää koko Ukrainaa, joten itse lähtisin ainakin liikkeelle siitä, että venäjä vetää kaikki joukkonsa rajojen taakse ja Ukraina ei luovuta maita venäjälle.
 
ILTALEHTI

Venäjä uhkaa jättää yhdysvaltalaisastronautin avaruuteen
Yhdysvaltalaisen Mark Vande Hein kohtalo on toistaiseksi epäselvä.

No kaikenlaista sitä...

muoks, jaa laitetaan hieman selvennystä.
Kansainvälisellä avaruusasemalla (ISS) olevan amerikkalaisen astronautin Mark Vande Hein on määrä palata Maahan kahden venäläisen kosmonautin kanssa ensi kuussa, mutta hänen kotimatkaansa on vaivannut epävarmuus sen jälkeen, kun Venäjän presidentti Vladimir Putinin liittolaisen kerrotaan uhanneen jättää hänet taakse.
 
Viimeksi muokattu:
Hyvää pohdintaa HS:ssa siitä, saako ydinasevaltio tehdä mitä haluaa pienemmilleen: Kolumni | Voiko ydinasevaltio tehdä mitä tahansa heikommilleen?

Ehkä riittävän isot siviilien joukkohaudat vasta käynnistävät kansainvälisen toiminnan, kuten aiemmin on tapahtunut.

Oudointa Ukrainan sodassa on, ettei niinkin äskettäin kuin 1994 tehdyssä Budapestin sopimuksessa taattua Ukrainan alueellista koskemuutta sopijamaat USA, Venäjä ja Britannia noudata. Luotu nyt vuosikymmeniksi epävarmuus kansainvälisiin sopimuksiin, jos Venäjän sallitaan ottaa maata tuumaakaan vain ydinaseilla uhkaamalla. Pian meillä muitakin valtioita tekemässä samaa, ilmeisesti Pohjois-Korea ainakin, jos viimeaikaiset uutiset pitävät paikkansa.
 
ILTALEHTI

Venäjä uhkaa jättää yhdysvaltalaisastronautin?. avaruuteen
Yhdysvaltalaisen Mark Vande Hein kohtalo on toistaiseksi epäselvä.

No kaikenlaista sitä...

muoks, jaa laitetaan hieman selvennystä.
Kansainvälisellä avaruusasemalla (ISS) olevan amerikkalaisen astronautin Mark Vande Hein on määrä palata Maahan kahden venäläisen kosmonautin kanssa ensi kuussa, mutta hänen kotimatkaansa on vaivannut epävarmuus sen jälkeen, kun Venäjän presidentti Vladimir Putinin liittolaisen kerrotaan uhanneen jättää hänet taakse.
Varmaan usalaiset sen hakee pois?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 716
Viestejä
4 886 686
Jäsenet
78 869
Uusin jäsen
PyryKuusisto

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom