• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Venäjän hybridivaikuttaminen Suomessa

Must tuntuu että euroopassa ollaan vähän sellaisilla fiiliksillä, että tiedetään et ollaan ns kustu tää homma pitkässä juoksussa, ja nyt sitten reaktio on et media vääntää toimitusta jossain rinnakkaistodellisuudessa mitä oikeasti tapahtuu tietyissä asioissa. Tämä siksi, koska ollaan melkein varmoja että vasemmistoliberalismin aikakausi nykyisessä käsityksessä on lähitulevaisuudessa tulossa tiensä päähän, ja alkaa aikakausi kun jälkiä aletaan korjailemaan. Siinä tärkein tehtävä on sitten median pitää mukana ihmisoikeus narratiivia, median täyttä vapautta kirjoittaa ihan mitä lystää, koska siinä on aina se mahdollisuus että kun tietty aikakausi muuttuu, niin siinä on se vaara että lipsahtaa liikaa oikealle, ja sitä pitää välttää kuin ruttoa, ja sen takia niiden arvojen jotka on tärkeitä tulevaisuudessakin, niistä pitää pitää kiinni myös tulevaisuudessa.
Mut asiat on kaikkialla maailmassa päin persettä jos niin halutaan nähdä, ja siinä yhteydessä Eurooppa on vielä mahtava paikka, et vähän suhteelista valittaa jostain pikkuasioista kun oikeasti asiat on hyvin verrattuna muihin mantereisiin.

Puhuin tässä siis lähivuosikymmenen tulevaisuuden näkymistä.
 
Viimeksi muokattu:

Euroopassa voivat puhaltaa uudet tuulet mutta Suomessa (ja myös Ruotsissa) tuntuu siltä että vasemmisto on pikemminkin kiristänyt otettaan erinäisistä valtaa käyttävistä pilareista, ja sen seurauksena ryhtynyt röyhkeämmäksi. Maahanmuuton lisääminen liittyy olennaisesti vasemmiston valtakamppailuun, demokratioissa valtaa saa määrillä ja jokainen kouluttamaton pakolainen muuttuu potentiaaliseksi vasemmiston äänestäjäksi "juurtuessaan" Suomeen. Pitemmän aikavälin suunnitelmana, jos sellaista on, saattaa olla jokin nykyvenäjän ja neuvostoliiton epäpyhä sekasikiö jossa valtaa pitää marxilainen, sekulaari eliitti. Muslimimassat lihaksinaan ja imaamit paikallisina oblastien hallitsijoina. Ei tulisi olemaan kestävä ratkaisu eliitin kannalta, mutta tuhoon tuomittujahan olivat sekä n-liitto ja venäjäkin nykyisessä muodossaan. Nämä marxistit voivat kuvitella pystyvänsä kontrolloimaan vanhoillisia muslimeja väkivallan uhalla, mutta on selvää että väkivallan ja kuoleman uhka vain voimaannuttaa kuolemankultteja. Vasemmisto siis leikkii tulella.
 
Tällaisia on nämä valtamedian käyttämät oikeusasiantuntijat.
Tyyppi on siis Suomen kommunistisen puoleen keskuskomitean entinen jäsen.
 
Viimeksi muokattu:
Tällaisia on nämä valtamedian käyttämät oikeusasiantuntijat.
Tyyppi on siis Suomen kommunistisen puoleen keskuskomitean entinen jäsen.
Martin Schein on ihan tunnettu patologinen valehtelija joka levittää Suomi-vastaista punaviestiä jokaisessa käänteessä missä ehtii.

Kannatta vilkaista lakitieteiden tohtori Jarkko Tontin haastattelu 23 Median Jälkisuomettumisen ruumiinavaus -jaksossa

Videon ensimmäisen kolmanneksen aikana selviää että käytännössä kaikki perustuslakivaliokunnalle lausuntoja antavat asiantuntijat ja ylipäätään lakimies/juridiikkayhteisössä suurta näkyvyyttä saavat/saaneet "asiantuntijat" joita valtamedia siteeraa on radikaalivasemmistolaisia. Koko hegemonia perustuu taistolais-, SKP-, KGB- yms. taustaisien henkilöiden sisäpiiriin ja jos heilutat venettä yhtään tai kyseenalaistat niin lennät laidan yli.

Esim. Juuri Hesarissa hallitusta sättinyt "Kaarlo Tuori" oli Jarkko Tontin väitöskirjan keskeisimpiä ohjaajia ja hänelläkin on taistolaistausta.
 
Tällaisia on nämä valtamedian käyttämät oikeusasiantuntijat.
Tyyppi on siis Suomen kommunistisen puoleen keskuskomitean entinen jäsen.

Jep jep.

Löytyyköhän tuosta samoja nimia kuin tästä: Yli 200 tutkijaa, taiteilijaa ja kansalaistoimijaa vetoaa: Aikalisä ja uusi harkinta hävittäjähankkeessa - Ydinlehti

Pieni poiminta:

Hävittäjien hankinta maksaisi noin 10 miljardia euroa ja niiden ylläpito vielä enemmän.
Kun on kyse näin valtavista summista, on syytä selvittää kaikki vaihtoehdot eri tahoilla
kunnolla ja ilman sidonnaisuuksia.

Allekirjoittajat ovat huolissaan asevaraisen turvallisuusajattelun voimistumisesta. Asevarustelun sijasta on tarpeen ohjata voimavaroja ilmastotekoihin,
terveydenhuoltoon, koulutukseen, sosiaaliseen turvallisuuteen ja maailmanlaajuisen eriarvoisuuden vähentämiseen, he esittävät.

Eli siis periaatteessa kaikkeen muuhun kuin (asevaraiseen) turvallisuusajatteluun, ja tämä huomio tässä onkin suorastaan punaisena hehkuva. Aina kun fokukseen nousee kansallinen turvallisuus ja etu, nämä hyypiöt yrittävät ohjata huomion ratkaisemattomiin ikuisuusongelmiin jossain tuhansien kilometrien päässä. Ukrainallakin on alusta saakka ollut pulaa aseista, mutta siitäkin huolimatta vielä seisoo pystyssä, kiitos lahjoitusten. Ei siis kevein perustein voi väittää etteikö asevarustelulla olisi huomattavia turvallisuuspoliittisia vaikutuksia. Suomen eduksi olisi leikata kehitysyhteistyöstä ja karsia humanitääriseen maahanmuuttoon liittyvästä tukihimmelistä, ja sijoittaa säästöt turvallisuuteen. Jos sallinette näin fashistisen mielipiteen.

Suomella ei ole lihamassaa, mutta sillä voi olla asejärjestelmiä ja pateja niin paljon kun budjetti sietää, ja tätä nämä poliittisesti sitoutumattomat (röhönaurua) asiantuntijat eivät halua. Käsky kävi "vedota" tietyllä tavalla samoin kun nytkin, ensin maalina Suomen aseellinen puolustuskyky, nyt sisäinen turvallisuus ja ulkorajojen eheys. Mitä tästä kaikesta voi päätellä?

Lakia tulkitseva ylipapisto pelkää nyt vaikutusvaltansa puolesta, ja lisänä ovat tietysti kysymykset henkilökohtaisesta ideologiasta ja poliittisesta ohjailusta. Sanoivatpa mitä tahansa, jos saisivat tahtonsa läpi tulisi Suomesta heikompi sen seurauksena. Eivät ne sanat, vaan teot.
 
Viimeksi muokattu:
Jep jep.
"Li Anderssonin mukaan hallitus ei ole pystynyt vakuuttamaan vasemmistoliiton eduskuntaryhmää siitä, että uusi rajalaki tarvitaan Suomen itsenäisyyden suojaamiseksi vakavalta uhalta."

Kansanedustajaksi nouseva Johannes Yrttiaho: Suomen puolustusmenoja leikattava
Ei taida tässäkään olla tarpeeksi turvallisuusuhkaa vassareille?

Capture.PNG
 
Ei taida tässäkään olla tarpeeksi turvallisuusuhkaa vassareille?
Tätä tulin postaamaan. Alkaa olla jo melko överiä ryssän hybriditerrori Suomeakin vastaan. Toki kaasuputken katkaisu on isompi, mutta sanaton uhittelu hanaveden myrkyttämisellä on paria pykälää korkeammalla törkeydessä. Sanoisinko että tällainen alkaa ottaa ihmisiä pattiin jo ihan henkilökohtaisemmalla tasolla.
 
Mitähän ne aikoo laittaa siihen veteen? Myrkkyä vai aivopesupulveria? Vai onko tarkoitus vain osoittaa että kasakalta ei voi suojautua?

Vähintäänkin voivat osoittaa että Suomen hyvinvointi ja turvallisuus lepää isä aurinkoisen laupeuden varassa. Mutta seurausten minimoimiseen ei saa ryhtyä, eikä meillä sellaiseen olisi edes varaa. Pitää luottaa että Butsan teurastaja pysyy leppoisana Suomen suhteen.

Ei saa myöskään pelotella:

Venäjä | Ulkoasiainvaliokunnan Kiljunen moittii Toverin sotakommentteja: ”Juuri se mitä Putin haluaa”
 
Viimeksi muokattu:
Mitähän ne aikoo laittaa siihen veteen? Myrkkyä vai aivopesupulveria? Vai onko tarkoitus vain osoittaa että kasakalta ei voi suojautua?
On monia kemikaaleja jotka maistuvat jo erittäin pieninä pitoisuuksina. Tai tällainen muistikuva on ainakin. Eihän sitä kukaan enää juo sen jälkeen. Kriisiä ja resurssien sitomista tavoitellaan toki. Turvattomuudentunnetta ym.
 
Mitähän ne aikoo laittaa siihen veteen? Myrkkyä vai aivopesupulveria? Vai onko tarkoitus vain osoittaa että kasakalta ei voi suojautua?
Eiköhän se ole pelkkää uhoamista normaaliin ryssän tyyliin, ja toisaalta testaamista. Jos päättäisivät myrkyttää Suomessa vesijohtoja poloniumilla tai bakteereilla, olisi ainakin mielikuvitusta. Kai sitä muullakin tavalla voi provosoida sotilaallisen vaikuttamisen kynnyksen yli. Tottahan ryssä voi vaikkapa pommittaa Helsinkiä jos siltä tuntuu, mutta uskaltaako? Samasta syystä tuskin oikeasti myrkyttää hanavettä. Toisaalta sähköverkko saattaa pimentyä tuntemattomasta syystä jos apinat oikein onnistuvat.

Vähintäänkin voivat osoittaa että Suomen hyvinvointi ja turvallisuus lepää isä aurinkoisen laupeuden varassa. Mutta seurausten minimoimiseen ei saa ryhtyä, eikä meillä sellaiseen olisi edes varaa. Pitää luottaa että Butsan teurastaja pysyy leppoisana Suomen suhteen.

Ei saa myöskään pelotella:

Venäjä | Ulkoasiainvaliokunnan Kiljunen moittii Toverin sotakommentteja: ”Juuri se mitä Putin haluaa”
Vasemmistolaisten mielestä on tosi tuhmaa sanoa, että olisimme "jo" jossain sotatilassa kun ryssä tekee Euroopassa salamurhia ja sabotaasia. Ilmeisesti vasemmistolaiset saavat päättää, milloin on korrektia sanoa, että nyt ollaan sodassa.
 
Eiköhän se ole pelkkää uhoamista normaaliin ryssän tyyliin, ja toisaalta testaamista. Jos päättäisivät myrkyttää Suomessa vesijohtoja poloniumilla tai bakteereilla, olisi ainakin mielikuvitusta. Kai sitä muullakin tavalla voi provosoida sotilaallisen vaikuttamisen kynnyksen yli. Tottahan ryssä voi vaikkapa pommittaa Helsinkiä jos siltä tuntuu, mutta uskaltaako? Samasta syystä tuskin oikeasti myrkyttää hanavettä. Toisaalta sähköverkko saattaa pimentyä tuntemattomasta syystä jos apinat oikein onnistuvat.

Vasemmistolaisten mielestä on tosi tuhmaa sanoa, että olisimme "jo" jossain sotatilassa kun ryssä tekee Euroopassa salamurhia ja sabotaasia. Ilmeisesti vasemmistolaiset saavat päättää, milloin on korrektia sanoa, että nyt ollaan sodassa.
Kyllähän Suomi on ihan kiistatta vähintäänkin hybridi- ja proxy-sodassa Venäjän kanssa.

Enkä usko, että Venäjä itsekään on varsinaisesti eri mieltä asiasta, päinvastoin.

Sen sijaan Suomen vasemmistolaiskommarit toki väittää vastaan.
 
Vasemmistolaisten mielestä on tosi tuhmaa sanoa, että olisimme "jo" jossain sotatilassa kun ryssä tekee Euroopassa salamurhia ja sabotaasia. Ilmeisesti vasemmistolaiset saavat päättää, milloin on korrektia sanoa, että nyt ollaan sodassa.

En muista kuka se näistä jokaisen alan asiantuntijoista oli, mutta sanoipa vaan ei niin kauan sitten että "Myös venäjän erikoisjoukkojen sotilaalla on oikeus hakea Suomesta turvapaikkaa". Sama tyyppi tai joku toinen sitten lausui myös jotain siitä että "Edes sotatila ei oikeuta Suomea rikkomaan kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia". Aiheena oli kummassakin tapauksessa se viimesyksyinen invaasio idästä.

Minkälainen psykoosi täytyy olla että sanoo jotain tuollaista kun Ukrainassa - maassa joka oli hyvää vauhtia irtautumassa venäjän vaikutuspiiristä ryssittymisongelmistaan huolimatta, on meneillään kansanmurha? Kyse voi olla vain tästä, ohjailusta tai jostakin salaisesta suunnitelmasta. Millään muulla en pysty tuollaisia kannanottoja selittämään.
 
Kyseinen asiantuntija rajavartiolaitoksen rajaturvallisuusasiantuntija Jouni Lahtinen.
Kertoo yksinkertaisesti miten heidän on toimittava.

Psykooseista puheen ollen, X:ssä tälläisiä psykoositilejä on esim. rivien välistä ja Päivän Byrokraatti, joiden tehtävä on lähinnä hyökätä kaikkea eri mieltä olevia kohtaan. Jos on vähänkään kirjoittajien arvomaailmasta poikkeavaa mielipidettä, niin silloin on kyse vassareista.

En yhtään ihmettelisi, jos jonkun näiden tilien takaa löytyisi pietarin trolleja. Vähintäänkin hyödyllisiä idiootteja, jotka toimivat kuin pietarin trollit, eli pyrkimyksenä pelkästään yhteiskunnan polarisaatioon.
 
Yksinkertaisesti siis valehtelee. Sotatilassa noilla sopimuksilla ei ole mitään virkaa. Pitäisi vahvasti siirtyä ajamaan Suomen turvallisuutta, näiden ryssien sotilaiden ja masinoitujen iphone flip flop miesten turvapaikkaleikkien sijaan.
 
Kyseinen asiantuntija rajavartiolaitoksen rajaturvallisuusasiantuntija Jouni Lahtinen.
Kertoo yksinkertaisesti miten heidän on toimittava.

Psykooseista puheen ollen, X:ssä tälläisiä psykoositilejä on esim. rivien välistä ja Päivän Byrokraatti, joiden tehtävä on lähinnä hyökätä kaikkea eri mieltä olevia kohtaan. Jos on vähänkään kirjoittajien arvomaailmasta poikkeavaa mielipidettä, niin silloin on kyse vassareista.

En yhtään ihmettelisi, jos jonkun näiden tilien takaa löytyisi pietarin trolleja. Vähintäänkin hyödyllisiä idiootteja, jotka toimivat kuin pietarin trollit, eli pyrkimyksenä pelkästään yhteiskunnan polarisaatioon.
Jossain (uutisissa?) oli juuri muutama päivä sitten juttu jossa kerrottiin että Venäjä rahoittaa molempia ääripäitä Euroopan laajuisesti eli äärivasemmistoa ja ääri-laitaoikeistoa.
 
Totta, tuota kerrottu jopa uutisissa ja erilaisissa artikkeleissa, TV ohjelmissa missä käsitelty venäjän hybridivaikuttamista. Ei sinänsä tuorejuttu, mutta Ukrainan massiivisen hyökkäyksen jälkeen ollut kovasti pinnalla. Uutisiin valunut silloin kun jossain on jotain räikeämpi kytköksiä paljastanut.

ääri, tai laita ryhmistä puhuttaessa lähinnä viitatti että haluaa luoda vastakkainasettelua ja ei väliä vaikka olisi sinänsä putin aatteita, politiikkaa vastaan. Puoluepolitiikassa sitten näkyy ihan sitäkin että tuella ostetaan ihan tukea venäjän politiikalle.
Populilisteille joilla ei niin väliä asioilla, niin moraali ei tuo ongelmaa. Aattee edellä poliitikoille pitää sitten vähän taitavammin hoitaa, käsitellä hyödyllisinä idiootteina.
 
Mitähän ne aikoo laittaa siihen veteen? Myrkkyä vai aivopesupulveria? Vai onko tarkoitus vain osoittaa että kasakalta ei voi suojautua?
Kemiallinen ase menee jo överiksi. Eiköhän tarkoitus ole pelotella ja herättää epätietoisuutta ja pelkoa, kun liitytty natoon, tuetaan Ukrainaa ja suututettu suuri ja mahtava. ”Jos oltaisiin vain hyvissä väleissä naapurin kanssa, niin naapurikin olisi meidän kaveri sitten ja kaikki olisi kuten ennen.”
 
Venäjä menee hybridisodassaan yhä pidemmälle ja pidemmälle niin kauan kun ei vastaan panna vaan hyssytellään asiat piiloon kuin mitkäkin suomettuneet nössöt.

Kaikki tällaiset temput vaatisi voimakasta reaktiota. Ihan ensimmäiseksi pitäisi Venäjän suurlähettiläs kutsua puhutteluun joka kerta. Vaikka ei olisi kunnon todisteitakaan syyllisestä, niin asiaan voitaisiin suhtautua asenteella, "me tiedämme ja me tiedämme senkin, että sinä tiedät, ja että sinä tiedät meidän tietävän".
 
Miksei kukaan älähdä kun paremmisto viheltää koirapilliin?

Mitäpä muutakaan "salaisesti toimivat turvallisuuskoneistot" olisivat, kuin vajaalla käyvän vasemmiston painajaisten fasisti-rasisti mörköjä. Nyt niitä hikoiluttaa ja näkökentän laitamilla alkaa näkyä hakaristejä, kumipamppuja ja kyynelkaasuampulleja. Twiitti tuli kaiken lisäksi Harakan omasta turvallisesta kuplasta eli on aika turha elätellä toivoa että voisitte mennä sinne antamaan palautetta, ellette kuulu parempiin piireihin.

Kyseinen asiantuntija rajavartiolaitoksen rajaturvallisuusasiantuntija Jouni Lahtinen.
Kertoo yksinkertaisesti miten heidän on toimittava.

Sitaattia näkemättä, voi hyvinkin olla. Mutta rajaturvallisuusasiantuntijakin voisi hyvin ottaa kantaa asiaan ja ilmaista että tämä nykyinen tilanne ei ole optimaalinen, ja juuri rajaturvallisuuteen erikoistuneen henkilönhän olettaisi näistä asioista tietävän enemmän kuin jonkun sattumanvaraisen nypläämistieteilijän. Mitään riskiä siihen ei liittyisi koska Suomen rajojen haasteet ovat kaikkien tiedossa, ystävien ja vihollisten. Eri asia on se että joutuvatko neutraalista tiedotuksesta poikkeavat paremmiston mustalle listalle ja tyssääkö urakehitys siihen.

Kemiallinen ase menee jo överiksi. Eiköhän tarkoitus ole pelotella ja herättää epätietoisuutta ja pelkoa, kun liitytty natoon, tuetaan Ukrainaa ja suututettu suuri ja mahtava. ”Jos oltaisiin vain hyvissä väleissä naapurin kanssa, niin naapurikin olisi meidän kaveri sitten ja kaikki olisi kuten ennen.”

Mikä tahansa kemiallinen tai mikrobiologinen isku joka niittää väestöä tai aiheuttaa huomattavaa taloudellista haittaa tarkoittaa melkoisella varmuudella 5. artiklan käyttöönottoa, ja jos ei lännen väliintuloa niin vähintään Ukrainan avun lisääntymistä tuntuvasti. Kaikesta kiusanteosta ja levottomuuksien lietsonnasta muodostuu isompi kokonaiskuva jolla painostetaan länsimaita lopettamaan sisäpoliittisesti ja taloudellisesti kalliiksi käyvä Ukrainan tukeminen, ja palaamaan tuttuun ja turvalliseen YYA-politiikkaan Faustilaisine kaupankäynteineen. Se on sodankäyntiä olematta sodankäyntiä, lännen korkean kipukynnyksen ja konfliktien välttelyn hyväksikäyttöä. Länsi välttää konflikteja viimeiseen asti, akseli-diktatuurit elävät konflikteista.
 
Viimeksi muokattu:
Ryssän perseilyltä vaikuttavaa kokeilua havaittu edelleen. Sähköinfraan liittyvää testaamista tai provokaatiota. TS: Jälleen uusi murtoepäily kriittiseen kohteeseen – Tällä kertaa Turun seudulla

Lämmönjakelussa ja ilmeisesti muussa tarkemmin erittelemättömässä kriittisessä infrassa kielitaidottoman asiattoman tekosyynä että kaipaa "Penaa". Imatran tärkeisiin laitoksiin on pyrkinyt tuntemattomia, jotka ”etsivät olematonta Penaa”

Tietenkin tavanomaisia palvelunestohyökkäyksiä on myös käynnissä. Suomessa käynnissä venäjämielisen hakkeriryhmän toteuttama laaja palvelunestöhyökkäys
 
Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, kuinka paljon tätä on tapahtunut ennen Ukrainan sotaa vuositasolla. Selvästi jotain soluja aktivoitu, kun alkaa tulla samaa säveltä muualtakin "epämääräistä porukkaa lähellä kriittistä infrastruktuuria".
 
Laitetaan tämä juttu tänne koska epäilys on se että idän suunnasta löytyy näiden vesitornimurtojen tekijät.

Nyt ainakin Sipoossa on otettu tosissaan nämä murrot. On asennettu peräti 3kpl murtovarmaa lukkoa oveen. :shifty:

Toivottavasti muut Suomen vesitornit ovat edes vähän paremmin suojattuja.
 
On kyllä, varsinainen bunkkeri :rolleyes:
Halpa akkukäyttöinen kulmahiomakone katkaisulaikalla niin tuonne pääsee alle minuutissa.
Vielä halvempi vaihtoehto voimapihdit ja sorkkarauta, voi mennä jopa 5 minuuttia....
 
Ehkä se on päällystetty jollain Pelle Pelottoman kestosuihkeella. Sen verran näyttää olevan Aku Ankasta koko suoritus.
 
Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, kuinka paljon tätä on tapahtunut ennen Ukrainan sotaa vuositasolla. Selvästi jotain soluja aktivoitu, kun alkaa tulla samaa säveltä muualtakin "epämääräistä porukkaa lähellä kriittistä infrastruktuuria".
En yhtään ihmettelisi jos maassa olisi aika paljonkin jotain Venäjän nukkuvia soluja valmiina. Toisaalta tuntuisi vähän oudolta, että niitä alettaisiin tuhlata johonkin tällaiseen tyhjänpäiväiseen kiusantekoon, kun on kuitenkin myös iso riski että ne paljastuvat.
 
Ryssivät tuonkin, ei osata edes vesitorniin murtautua.
Toisaalta hyvä että kokeilevat, nostaa vaan täällä valmiutta entisestään vaikka toteutus ei ole aina priimaa...
 
Ei Igor tyhmä ole, nää on vaan peiteoperaatiota että saadaan huomio pois jostain vähän pahemmasta.
 
Käykö ne seuraavaksi kusemassa jokeen, vai ketä ne hämää ja vie resursseja? Sille nyt on iha sama, jos mediaa tarkoitat? e: tarkoitan siis, että mistä tämä vesitornien häirintä on pois, jos niihin nyt keskitytään?
 
On normaalissa yhteiskunnassa kohteita esim. tunneli, sähkökaapelit (meri ja maa), kaasuputket, tietoliikenne, liikenne, ruoantuotanto, vesi, teolliset laitokset, terveydenhoito, voimalat yms.
 
Käykö ne seuraavaksi kusemassa jokeen, vai ketä ne hämää ja vie resursseja? Sille nyt on iha sama, jos mediaa tarkoitat? e: tarkoitan siis, että mistä tämä vesitornien häirintä on pois, jos niihin nyt keskitytään?

En minä nyt rupee julkisesti täällä kellekään vinkkaamaan asioita :)
 
On normaalissa yhteiskunnassa kohteita esim. tunneli, sähkökaapelit (meri ja maa), kaasuputket, tietoliikenne, liikenne, ruoantuotanto, vesi, teolliset laitokset, terveydenhoito yms.
ja vesilaitoksen kaverit (tai kuka nyt vesitorneista vastaakaan) vastaa noista kaikista? Kaikissa noissa omat omat ratkaisut myös turvallisuuteen. Meinaan, että miten nämä nyt vaarantuu enempää, jos venäjä tekee "huikeen" hämäyksen kiusaamalla vesitorneja?

e: junaliikenteen pysäyttämisen helppoudestahan vastikään saatiin esimerkki, ku yks pieni lommo raiteissa pysäytti liikenteen. Tuli vaa mieleen tosta luettelostasi.

En minä nyt rupee julkisesti täällä kellekään vinkkaamaan asioita :)

Ymmärsit väärin ja annat ihan liikaa pisteitä venäläisten toiminnan hienostuneisuudelle.
 
Viimeksi muokattu:
ja vesilaitoksen kaverit (tai kuka nyt vesitorneista vastaakaan) vastaa noista kaikista? Kaikissa noissa omat omat ratkaisut myös turvallisuuteen. Meinaan, että miten nämä nyt vaarantuu enempää, jos venäjä tekee "huikeen" hämäyksen kiusaamalla vesitorneja?
Niin, miksiköhän noissa ollaan oikeasti huolestuneita turvallisuudesta. Miten se pistin juttu menikään, tökkäise ja jos uppoaa tökkäise syvemmälle. Emme tiedä, mutta voi olla vain herättämässä levottomuutta.
 
En minä tiedä, mut täällä pohditaan, että mikä masterplan tässä nyt venäjällä on. Itse veikkaan, että ei ole mitää master plania ja hämäystä näissä vesitorneissa. Ei sen kummempaa. Jos jotain, nii tiedustelua ja kokeilua (vertaa ilmatilaloukkaukset)

Ei Igor tyhmä ole, nää on vaan peiteoperaatiota että saadaan huomio pois jostain vähän pahemmasta.
 
Ryssivät tuonkin, ei osata edes vesitorniin murtautua.
Toisaalta hyvä että kokeilevat, nostaa vaan täällä valmiutta entisestään vaikka toteutus ei ole aina priimaa...
Ei Igor tyhmä ole, nää on vaan peiteoperaatiota että saadaan huomio pois jostain vähän pahemmasta.
Voihan se olla, että tarkoitus on vain aiheuttaa pelkoa, huolta ja vaivaa. Osa tästä toiminnasta voi olla ihan vaan terrorismia vähäisempää sabotaasia vailla sen kummempaa suurta suunnitelmaa.
 
Infran tuhoaminen koko Euroopan tasolla on aika haastavaa. Paljon helpompaa jyskyttää rikki esim vedenalaista infraa, etenkin koska sitä on hiton hidasta korjata. Ne on laskeneet kustannus/vaikutus -suhteet. Eikai siinä sen kummempaa.
 
Ne on laskeneet kustannus/vaikutus -suhteet.
Joo, ja verrattain vähäinen kaksoiskansalaisdesanttien toteuttama ilkivalta voi olla kannattavaa, koska se ei varsinaisesti toimeksiantajalle maksa mitään ja riski on olematon ja/tai kilpimiehen kautta ketjutettu. Järjestäytynyt itärikollisuus on Venäjän asevoimien haara.

Suomenlahden naaraus taas oli pakostakin tarkemmin tuntemattomilla tavoilla riskialtis ja kallis operaatio. Jonkinlaista kiitollisuudenvelkaa tai selittelemistä liittolaisille jne.
 
En minä tiedä, mut täällä pohditaan, että mikä masterplan tässä nyt venäjällä on. Itse veikkaan, että ei ole mitää master plania ja hämäystä näissä vesitorneissa. Ei sen kummempaa. Jos jotain, nii tiedustelua ja kokeilua (vertaa ilmatilaloukkaukset)
Kiusanteko, sitä ainakin ootettu/ennustettu, mutta ilmeisen vakavasti nuo otetaan, eli varauduttu/suhtauduttu vakavammankin touhun varalta.
 
Ryssät on jo pitkään toimineet täällä ja pohjustaneet toimintaansa jo vuosia. Nyt vasta ollaan herätty siihen todellisuuteen ja alettu vasta muutama vuosi sitten miettimään ryssien kiinteistökauppojen motiiveja kriittisten kohteiden läheisyydessä.
Nyt ollaan jo ehkä varuillamme.
 
Muistaakseni 23 Median Venäjään ja suomettumiseen erikoistunut tietokirjailija Pekka Virkki tai joku hänen haastattelemansa henkilö juuri totesi että miten voi olla mahdollista ettei Suomessa hälytyskellot ole soineet kun Virossa pidätetään Venäjän vakoojia vuosittain, mutta Suomessa ei ole ainoatakaan tapausta.

Sitten takaisin rajalakiin. Näyttää siltä että SDP on sittenkin ainakin jossain määrin asettumassa oikealle puolelle historiaa. SDP puolueena tukee lakia ja vastustajat joutuu anomaan "poikkeusluvan" eli olettaisin että tarkoituksena on pitää huoli että hyvepaistattelijat pääsee hyvepaistattelemaan ilman että laki kaatuisi eduskunnassa:
 
Viimeksi muokattu:
Venäjä suunnitellut terrori-iskuja Eurooppaan. Vähän vaikea uskotella itselle ettei oltaisi sodassa tämän paskakasan kanssa vaikkei perinteisestä rintamasodasta olisikaan kyse:
Harmi että on vähän yksipuolista sotaa. Me vaan käännetään toinenkin poski.

Okei, isketään ryssää Ukrainan kautta, mutta se on aika epäsuoraa sotaa sitten se, tai siis proxy-sotaa.
 
Huominen Suomi-Venäjä ottelu tulee menemään aivan helvetin tiukalle. Yksikin yllättävä poissaolo voi kääntää lopputuloksen.
Mitä muuten tapahtuisi, jos kuitenkin saavutetaan 2/3 enemmistö ja sen jälkeen hallitus hajotetaan ja järjestetään ennenaikaiset vaalit? Sen jälkeen uusi eduskunta äänestää uudestaan ja jälleen tulee 2/3 enemmistö, mikä siis riittäisi?

Tuskin näin tehdään, mutta puhtaan teoreettinen kysymys...

Sama muuten pätee YLE-leikkauksiin..
 
Venäjä suunnitellut terrori-iskuja Eurooppaan. Vähän vaikea uskotella itselle ettei oltaisi sodassa tämän paskakasan kanssa vaikkei perinteisestä rintamasodasta olisikaan kyse:
Saadaan valmis lista sinisilmäisistä hölmöistä ja muista joille kansallinen turvallisuus näyttää olevan vitsi.
 
Huominen Suomi-Venäjä ottelu tulee menemään aivan helvetin tiukalle. Yksikin yllättävä poissaolo voi kääntää lopputuloksen.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010554358.html
Jos 34 äänestää vastaan, niin ei mene läpi.
Vihreillä ja vasemmistoliitolla on 24 paikkaa.
RKP voi lipsua, eli Eva B, se ilmeisesti hinta siitä että hallitus ylensä on kasassa.
SDP ehkä kuusi vastaan äänestäjää (linkin mukaan kuusi hakenut lupaa äänestää puolueen kannan vastaisesti)

24+1+6 = 31.

Joistain uutisoinneista huolimatta, linkin mukaan tyhjää äänestäminen lasketaan poissaoloksi. Eli se antaa "vastustajalle" pakotien, tiettävästi esim Pekka Haavisto ei ole kertonut miten äänestää, eli hänelle tyhjä/poissa voisi olla käypä vaihtoehto. ehkä jollekkin muulle jos äänestyksen aikana alkaa näyttää siltä että läpimeno ei ole varma.

Linkissä sitten maalailtiin uhkakuvia että mitä sitten jos Nato kokouksesta ministeri ei kerkiäkkään äänestämään, meno oli vaikeaa, no toivottavasti ruotalaiset jelppaa jos lennot takkuaa tännepäin.

Lisäksi pari viimeisillään olevaa naista, linkinmukaan Keskustan Saarikko ei olisi paikalle, mutta jossain toisessa jutussa mainittu että olisi paikalla jos vain mahdollista ja tarpeen. Syntyykö eduskunnassa uusia ihmisiä ?

Vihreät ja Vasemmistoliitto varmaan pelaavat oppositio politiikkaa, laskevat sen varaan että heidän äänestys ei kaada juttua. Toki on räikeää peliä, mutta puolueissa ilmeisesti on sen verran paljon aitoa vastustusta ettei kannata vääntää.

Demareilla Lindaman ilmeisesti joutunut tosissaan tekemään töitä, kun kiuru ja kumppanit lyö kapuloitarattaisiin aiheesta välittämättä.

RKP on hallituksessa ja eevan kanssa vaikeuksissa, mutta se on hinta hallituksen kasassa pysymisestä, muuten olisi käsittämätöntä että tälläisessä asiassa halituspuolueesa äänestettäisiin vastaan. no on se nytkin, jos tiukanpaikan tullen äänestää vastaa.
 
Jos 34 äänestää vastaan, niin ei mene läpi.
Vihreillä ja vasemmistoliitolla on 24 paikkaa.
RKP voi lipsua, eli Eva B, se ilmeisesti hinta siitä että hallitus ylensä on kasassa.
SDP ehkä kuusi vastaan äänestäjää (linkin mukaan kuusi hakenut lupaa äänestää puolueen kannan vastaisesti)

24+1+6 = 31.

Suomi aloittaa huomenna hybridivaikuttamisen äänestyksen jälkeen kun nämä kremlin edustajat menee samalla bussilla itärajalle
 
En tiedä onko tämä nyt oikea lanka kirjoittaa, mutta juuri nyt näen Yle TV2:ssa hienoa suomalaista hybridivaikuttamista Helmareiden matsissa. Turussa on Kupittaan Veritas-stadionin toisen päätykatsomon penkit Ukrainan väreissä.
 
öö?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 354
Viestejä
4 553 627
Jäsenet
74 959
Uusin jäsen
sorjonen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom