Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Välillä ollut melko herkullisia tilanteita pamauttaa Putte ja hänen koko lähipiiri pois. Onkohan siellä ohjaat aloittaa ydinsota jos noin kävisi :smoke:
Tuskin. Jos Putin ja muut hermannit kuolevat (ei ydiniskussa) niin todennäköisesti jotkut muut ottavat johdon ja homma etenee rauhaneuvotteluihin tai pahimmillaan sota jatkuu konventionaalisena. Veikkaan että Putinin yms. kuolema olisi aikamoinen helpotus monille (jopa Putinin tukijoillekin).

Näin muuten taas jos hyökkäävänä valtiona pommitat toinen valtion pääkaupungin keskustaa niin ei pitäisi tulla yllätyksenä että omaankin keskustaan saattaa lentää jotain.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 232
Risteilyohjukset on aika eri tavaraa kuin ballistiset. Nämä menevät aika matalalla, muutamassa kymmenessä metrissä ja aliääninopeudella. Nuita voi pudotella vaikka Sergeillä tai Stingerilläkin jos sattuu vaan huomaamaan ja ehtii ampua ennen kuin katoaa horisonttiin. Mikä tahansa moderni IT-ohjus pystyy pudottamaan risteilyohjuksen.
Risteilyohjusten osalta selkeää, että jopa MANPADilla hyvät mahkut pudottaa. Olen kuitenkin vähän eri mieltä siitä, että mikä tahansa moderni IT-ohjus pystyisi luotettavasti pudottamaan ballistisia ohjuksia tositilanteessa.

Tuota vartenhan kehitellään dedikoituja ABM -järjestelmiä, joista varsinkin Israelilla paljon käytännön kokemusta, eivätkä silti saa aina edes primitiivisiä raketteja pudotettua, vaikka vuosi vuodelta paremmaksi tulevatkin.

Sen vuoksi kiinnostaisikin tietää tarkemmin, että mitä kalustoa Ukraina tähän oikein käyttää ja ovatko saaneet jopa näitä ”ABM-vehkeitä” käyttöönsä. Veikkaan, että nuo ovat aika hys hys -juttuja, jos ovat moisia saaneet.
 
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
7 019
Eikö tuo juuri tarkoita että uskot että Putin väsyy sotimaan ja alkaa itse rauhoittelemaan tilannetta?
Eiköhän sillä tarkoitettu että loppuu ns. bensa. Ei niitä ohjuksia loputtomasti ole venäjälläkään. Rintamalla bensa on jo vähissä. Alettu menettää vallattuja alueita, luulisi että noille ohjuksille olisi siellä parempaa käyttöä mutta rintamalla on jauhettu vain tykistöllä.

Toimittaisi se Bundeskanzler Schwanz (vai oliko se Scholz) nyt niitä panssarivaunuja, raketinheittimiä, panssarihaupitseja tai edes kranaatteja, jotta ne örkit saataisiin käristettyä tai hätistettyä tiehensä.
Kohtahan sieltä saadaan puoli miljoonaa Regenschirmmiä siviilien ilmapuolustuksen tarpeisiin...
Eikös se saksa vasta hiljattain antanu luvan toimittaa jotain 100 panssaria? Ei siis suoraan vaan jostain muista maista ilmeisesti saksan myymiä. Kait joku samanlainen keissi kuin niiden tykkien kanssa sadan alkutaipaleella. Vai muistanko väärin?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 599
Tähän liittyen Yhdysvaltalainen politiikan tutkija Ian Bremmer sanoi lauantaina, että kiinan johtajat olisivat olleet viimepäivinä yhteydessä Japanin ja Euroopan maihin painottaen, että eivät tue venäjän hyökkäyssotaa. Kertoisi kyllä Kiinan täydellisestä hiiltymisestä putinin 'neljän päivän operaatioon' ja ehkä myös siitä että näkevät sen jo nyt vaikuttavan tai alkavan vaikuttaa Kiinaan hyvinkin negatiivisesti.

" chinese leaders reaching out to their japanese/european counterparts in recent days emphasizing they do not support putin’s war. xi surely regretting that feb 4 statement with putin. "

Wartranslated kirjoittaa, että Ukrainan tiedustelun mukaan määräys tämän päivän ohjusiskujen valmisteluista on annettu jo viikko sitten, ennen Krimin sillan räjähdystä. Nuo Kiinalaisten mahdolliset yhteydenotot viimeviikolla kertoisivat siitä, että tähankin iskuun putin on joutunut hakemaan hyväksynnän Kiinasta, ja sieltä on laitettu sitten yllättävää viestiä pikaisesti, epävirallisesti, etukäteen että 'ei tueta putinin sotaa'. Mielenkiintoista.

" GUR says today's strikes were being prepared long before the Crimean bridge made a goodwill gesture. Which is sensible, given the scale. Hats off to Ukrainian security services, they likely knew about this a while ago and made the preparations they could."

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 638
Risteilyohjusten osalta selkeää, että jopa MANPADilla hyvät mahkut pudottaa. Olen kuitenkin vähän eri mieltä siitä, että mikä tahansa moderni IT-ohjus pystyisi luotettavasti pudottamaan ballistisia ohjuksia tositilanteessa.
Aiheeseen liittyen tässä pari Kalibr-ohjusta.

Liittynyt
25.02.2019
Viestejä
1 051
" GUR says today's strikes were being prepared long before the Crimean bridge made a goodwill gesture. Which is sensible, given the scale. Hats off to Ukrainian security services, they likely knew about this a while ago and made the preparations they could."
Hyvä idea suunnitella ison iskun ajankohdaksi pari päivää Putinin synttäreiden jälkeen. Sitten jos Ukraina tekee symbolisen iskun sille päivälle voi sanoa, että me kostettiin se.
War never changes.
 
tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 712
Eiköhän sillä tarkoitettu että loppuu ns. bensa. Ei niitä ohjuksia loputtomasti ole venäjälläkään. Rintamalla bensa on jo vähissä. Alettu menettää vallattuja alueita, luulisi että noille ohjuksille olisi siellä parempaa käyttöä mutta rintamalla on jauhettu vain tykistöllä.
Tarjosin tuota aseiden loppumista pari viestiä aiemmin, mutta ei ilmeisesti ole se.

Muutenkin vaikka se on mahdollista, että aseet loppusivat, etenkin jos resursseja tuhlataan, niin aika monta mutkaa on vedetty suoraksi, jos näistä parin viime päivän ohjusiskuista tekee päätelmän, että tilanne olisi lähiaikoina rauhoittumassa. Vaikka ne ohjukset loppuisivatkin ihan totaalisesti, niin sitten yhä tykillä voidaan ampua, tai rynkyillä, jne.. Ja Venäjällä on niitä ydinaseitakin, jos aivan absoluuttisesti kaikki muut aseet loppuu, ja sen jälkeen ei ole väliä enää millään.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 155

S-300 -ilmatorjuntaohjuksia on ilmeisesti tuhansia jäljellä, joten niitä voidaan kyllä roiskia mielin määrin maakohteisiin, vaikka varsinaiset maakohteita varten tarkoitetut risteilyohjukset ja ballistiset ohjukset olisikin käymässä vähiin.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Tähän liittyen Yhdysvaltalainen politiikan tutkija Ian Bremmer sanoi lauantaina, että kiinan johtajat olisivat olleet viimepäivinä yhteydessä Japanin ja Euroopan maihin painottaen, että eivät tue venäjän hyökkäyssotaa. Kertoisi kyllä Kiinan täydellisestä hiiltymisestä putinin 'neljän päivän operaatioon' ja ehkä myös siitä että näkevät sen jo nyt vaikuttavan tai alkavan vaikuttaa Kiinaan hyvinkin negatiivisesti.

" chinese leaders reaching out to their japanese/european counterparts in recent days emphasizing they do not support putin’s war. xi surely regretting that feb 4 statement with putin. "

Intiaa ja varsinkin Kiinaa ahdistaa se tilanne että kohta heidän on pakko valita puoli jos sota ei rauhoitu. He saattavat vielä yrittää pelata julkisesti kaksilla rattailla, mutta jos Venäjä käyttää taktista ydinasetta tai tekee lisää vielä karmeampia siviiliväestöön kohdistuvia iskuja yms. niin kansainvälinen yhteisö ei tule enää hyväksymään neutraalia linjaa. Olet Putinia vastaan tai hänen puolella.

Tällöin Kiinan tapauksessa Xi voi päättää tukea Putinia ja vaarantaa kaikki kansainväliset suhteensa ja koko man tulevaisuuden tai sitten julkisesti tuomita Venäjän toimet YK:ssa joka taas on Xi:lle suurin mahdollinen arvovaltatappio ja esimerkki siitä että hänen ystävyydellään ei ole mitään merkitystä tai arvoa. Puhumattakaan siitä miltä vuoden alussa tehty yhteislausuma saa Xi:n harkitakyvyn näyttämään.
 
demu

Conducător & Geniul din Carpați
Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
4 401
Ehkä hölmö idea, mutta mitä jos noita kriittisiä kohteita (voimalaitoksia ym.) suojattaisiin tällaisilla?
Tuskin ne venäläiset risteilyohjukset ainakaan näitä osaisivat väistää (noissa sulkupalloissa voi olla myös räjähteitä, jotka laukeavat pallon saadessa osuman).
1665419634253.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 223
Ehkä hölmö idea, mutta mitä jos noita kriittisiä kohteita (voimlaitoksia ym.) suojattaisiin tällaisilla?
Tuskin ne venäläiset risteilyohjukset ainakaan näitä osaisivat väistää (noissa sulkupalloissa voi olla myös räjähteitä, jotka laukeavat pallon saadessa osuman).
Anteeksi tietämättömyyteni, mut mitä noi on?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 632
Putin yrittää saada Lukashenkon mukaan sotaan, kohta varmaan nähdään jälleen kerran ryssien lavastama välikohtaus jossain päin Valko-Venäjää.
 
Liittynyt
15.04.2020
Viestejä
1 140
Historylegendsiltä yhteenveto Hersonin hyökkäyksen etenemisestä.

En kyllä edelleenkään oikein tykkää kaverista mutta sisältö on mielenkiintoista.

Hersonissa on selvästi haasteellisempi tilanne Ukrainalle kuin Harkovan suunnalla johtuen avoimesta maastosta ja laadukkaammasta vastustajasta johtuen.

Pääkohtia:
- Hyökkäyksen onnistuminen johtui Ukrainan nopeista läpimurroista pitkälle Venäjän rintamaan
- Hyökkäyksen tyrehtymiseen vaikutti säätilanne ja luultavasti joukkojen täydentäminen ja kierrättäminen
- Venäjän joukkoja on vahvistettu LKP:n miehistöllä
- Kalustotappioita on raportoitu runsaasti Ukrainan puolella ja vähemmän Venäjällä johtuen hyökkäämisestä haastavassa ympäristössä

Mielenkiintoista nähdä että mihin suuntaan Ukrainan Armeija lähtee viemään hyökkäystään. Jatketaanko Inhulets joen Itäpuolella kohti Nova Kakhovkaa vai lähdetäänkö tekemään jotain yllättävämpää.

Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 374

Itselle tuli mieleen että ollaan nähty tän sodan aikana useamman kerran vastaavia tilanteita. Ukrainalaiset ottaa hetkellisesti tappioita ja Venäläiset saa pidettyä rintaman paikallaan. Kuitenkin eteneminen on vaan joka kerta jatkunut ja Venäläisten asemat luhistuneet.

Saa nähdä miten tästä mennään eteenpäin.
 
Sama varmaan jatkuu ainakin siihen saakka kun Venäjä saa LKP:n puitteissa hankitun lisämiehistön riittävällä osaamisella ja kalustolla kentällä. Joka saattaa kestää todella pitkään tai epäonnistua surkeasti.

Ukrainan saavuttamat voitot viime aikoina ovat myös olleet aika maksimaalisia joukkojen jaksamisen ja logistiikan puitteissa. Pitää huomata että 3-5 päivän jälkeen ihmisten tehokkuus tippuu ja huoltaminen ja logistiikka pitää järjestää uusiin asemiin.
 
3me

Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
412

Venäjällä ei ole riittävästi hyviä joukkoja kaikille rintamille joten Ukraina pystyy aina löytämään uusia paikkoja läpimurroille, tämäkuin jatkuu riittävän pitkään niin myös Venäjän paremmat joukot jäävät saarroksiin tai ilman riittävää huoltoa.
 
Tää on kyllä hyvä pointti. Nojatuolikenraalin arvolla arvaisin myös että Ukrainalaisilla on parempaa tiedustelutietoa (NATOlta) ja näin ollen miehistön keskitykset oikeisiin paikkoihin onnistuu paremmin.
 
Liittynyt
12.04.2022
Viestejä
710
Putin yrittää saada Lukashenkon mukaan sotaan, kohta varmaan nähdään jälleen kerran ryssien lavastama välikohtaus jossain päin Valko-Venäjää.
Aina hieno hetki kun ryssä ryssää kylmäksi laittaa.

Tavaritsit PUT ja LUK voisivat myös pitää toisiaan kädestä sitten, kun huput on vedetty päähän ja laukaus kajahtaa. :smile:
e: sori, tietenkin lyhyemmälle vielä jakkara, ettei käsi väsy
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 256
Tavaritsit PUT ja LUK voisivat myös pitää toisiaan kädestä sitten, kun huput on vedetty päähän ja laukaus kajahtaa. :smile:
Täähän se ois keskiverto länkkärin päiväuni.
Katotaan nyt vielä, että tuleeko VV:n joukot oikeasti Ukrainan maaperälle, vai onko kyseessä taas outo Venäjän provokaatio.
Tai jos VV:n joukot lähtee liikkeelle, niin ampuuko ne kohti Ukrainalaisia vai Venäläisiä?
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 638
Uutta kuvaa Krimin junasillalta. Palaneiden vaunujen pyöräkerrat/telit sulivat kiskojen kanssa, mutta jos sillan rakenne on toisen kiskoparin kanssa muuten kohtuullisessa kunnossa, niin aika nopeasti tuon saa korjattua.

1665429776068.png

1665429827748.png
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
375
Uutta kuvaa Krimin junasillalta. Palaneiden vaunujen pyöräkerrat/telit sulivat kiskojen kanssa, mutta jos sillan rakenne on toisen kiskoparin kanssa muuten kohtuullisessa kunnossa, niin aika nopeasti tuon saa korjattua.
Hyviä kuvia. Venäjän mediassa Krimin venäläinen johtaja Aksenov arvioi tänään korjausten kestävän 'maksimissaan' 1,5 kuukautta. Sanoi rautatiesillasta 2 lohkon vaurioituneen niin että ne pitää vaihtaa, ja lisäksi sukeltajat olivat löytäneet sillan tukirakenteissa korjaamista vaativia vaurioita.

Eli ne propagandat että junat melkein jo taas kulkevat olivat ilmeisesti sitä itseään ja hyvä niin.
 
Jos tää on totta niin silloin tuo isku on kyllä ollut enemmän kuin onnistunut. Maksaa mansikoita kun joutuvat roudaamaan kamaa lautoilla ja ihan varmasti vaikuttaa armeijan sekä Krimin huoltoon.
 
Jos joku venäläinen on noin arvioinut, niin ajan voinee tuplata. En minäkään tuolla edellisellä tarkoittanut, että se päivissä olisi kunnossa, vaan vähintään viikoissa, mutta se on silloinkin alunperin arvioituun tuhoon nähden nopea korjaus. Saa nyt nähdä.

Ja tosiaan täälläkin joku väitti nähneensä mukamas kuinka siellä meni jo jotain matkustajajunia. Vähän ihmettelinkin että voiko pitää paikkaansa, kun ei sellaista näkynyt missään, vaikka kuinka kelailin kameran tallennetta.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 223
e: no en tiiä oliko paras ketju tälle, mut kevennykseksi vaikka...

Liekö jo täällä ollut, mut Ian tosi hyvin summannut talvisodan ja tän sodan yhteneväisyydet ja erot, muutaman kuukauden vanha video, mut hyvin ikääntynyt.

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
375
Jos tää on totta niin silloin tuo isku on kyllä ollut enemmän kuin onnistunut. Maksaa mansikoita kun joutuvat roudaamaan kamaa lautoilla ja ihan varmasti vaikuttaa armeijan sekä Krimin huoltoon.
Venäläisen sanomisia ei toki kannata koskaan suoraan uskoa, jotain maskirovkaa voi olla vielä tuokin. Tämä juttu oli Pietarin Fontankassa, joka siteerasi valtion tietotoimiston RIA Novostin uutista. Kuitenkin ajattelisin että Krimin päälliköllä on nyt paineet antaa ennemminkin aika ylioptimistinen arvio ja vähätellä vaurioita julkisuudessa. Tarkoitti siis ymmärtääkseni sitä että 1,5 kk menee kun silta on kokonaan korjattu. Jotain rajoitettua liikennettähän siellä on jo sillä ehjäksi jääneellä kaistallakin, mutta vaikuttaa että isoja polttoaine- tai ammuskuormia ei ihan heti kuljetella.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 913

AInakaan tällä hetkellä ei ole raideliikennettä. Se toinen rata on käytössä vasta kun se junan raato on poissa tuolta. Ja sittenkin ajetaan sillan vaurioiden mukaan.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 180
Sama varmaan jatkuu ainakin siihen saakka kun Venäjä saa LKP:n puitteissa hankitun lisämiehistön riittävällä osaamisella ja kalustolla kentällä. Joka saattaa kestää todella pitkään tai epäonnistua surkeasti.
En ole mistään lukenut väitteitä että venäjällä olisi reservejä joista saisi lisämiehistöä riittävällä koulutuksella.
Kalustonkin suhteen jäänyt mielikuva että omat ja kavereiden varastot kaluttu, Iranistakaan taida määräänsä enempää doreeneja irrota. Ja sillä maalla vähän kotokutoistakin kuumotusta.

LKP enemmänkin viesti lopunalusta, joka (loppu) näyttää häämöttävän monia odotuksia ripeämmin.

Lännessä uskotaan että tiettyjä perus a-tarvikkeita venäjällä piisaa, vaikka esim eiliset toimet viittaa siihen että sinnepäin "täsmä" aseet niukilla.

Ukrainan saavuttamat voitot viime aikoina ovat myös olleet aika maksimaalisia joukkojen jaksamisen ja logistiikan puitteissa. Pitää huomata että 3-5 päivän jälkeen ihmisten tehokkuus tippuu ja huoltaminen ja logistiikka pitää järjestää uusiin asemiin.
Ukraina rynninyt reippaasti useamman viikon, ja kun huomioidaan ettei se vihollinen kokoaikaa ole paennut, niin tuo mieleen että sillä nuo asiat on yllättävän hyvin kunnossa.
Ukrainalla ilmeisesti sitä taisteliaa lukumääräisesti viholliseen verrattuna paljon, ja uutisten perusteella koulutus näkyy, huima harppaus viimevuosina ja varsinkin tämänvuotisen kriisin aikana. Vaikka tarvike apu on ollut rajoittunutta, niin sillä rintamalla lokistiikka toiminut, mukaan lukien varsin onnistuneita vaikuttavia tarvikevalintoja.

Ukrainan moneenkertaan "tuhotut" ilmavoimat tuntuvat olevan nekin niskan päällä hyökkäävän vihollisen "ylivoimaisiin" huippu kehittyneisiin ilmavoimiin verrattuna, jälkimmäiset uutisten perusteella lähinnä toimivat syvällä kotimaassaan, tai ukrainalaisessa pellossa.

Edit: Muistettava että Ukraina näyttää onnistuvan vihollisen huollon vaikeuttamisessa, Krimin osalta tilanna syksyn aikana pahentunut rajusti, voisi kuvitella että venäjä varautunut, mutta en laskisi senkään varaan.

AInakaan tällä hetkellä ei ole raideliikennettä. Se toinen rata on käytössä vasta kun se junan raato on poissa tuolta. Ja sittenkin ajetaan sillan vaurioiden mukaan.
Ensimmäisenä iltana kovasti tiirailtiin pikselivideota kun junaa kulki. no hyvä että jäi siihen, ilmeisen paha tilanne, olisin toivonut että olisivat ajaneet pitkän satsin mereen.

No tuossa vähäksi aikaa seurattavaa, venäläisten ennusteukset ei välttämättä paljoa kerro, jonkun motiviina kertoa pitkä aika , jollain toisella mahdollisimman lyhyt.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 112
Historylegendsiltä yhteenveto Hersonin hyökkäyksen etenemisestä.

En kyllä edelleenkään oikein tykkää kaverista mutta sisältö on mielenkiintoista.

Hersonissa on selvästi haasteellisempi tilanne Ukrainalle kuin Harkovan suunnalla johtuen avoimesta maastosta ja laadukkaammasta vastustajasta johtuen.

Pääkohtia:
- Hyökkäyksen onnistuminen johtui Ukrainan nopeista läpimurroista pitkälle Venäjän rintamaan
- Hyökkäyksen tyrehtymiseen vaikutti säätilanne ja luultavasti joukkojen täydentäminen ja kierrättäminen
- Venäjän joukkoja on vahvistettu LKP:n miehistöllä
- Kalustotappioita on raportoitu runsaasti Ukrainan puolella ja vähemmän Venäjällä johtuen hyökkäämisestä haastavassa ympäristössä

Mielenkiintoista nähdä että mihin suuntaan Ukrainan Armeija lähtee viemään hyökkäystään. Jatketaanko Inhulets joen Itäpuolella kohti Nova Kakhovkaa vai lähdetäänkö tekemään jotain yllättävämpää.

Tämä sama kaverihan jo julisti jokin aika sitten, että hyökkäys Khersonissa epäonnistui täysin. Venäjäbotit julistaa kommenteissa kuinka parasta ja tasapuolisinta raportointia, joten en ihan luottaisi analyysiin.

Paljon parempaa, perusteellisempaa ja paremmin lähteistettyä on esimerkiksi Perun:
 
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
1 099
Jatkoa eiliselle:

Ylen toimittaja Kiovassa: Venäjä laukaissut ohjuksia Kaspianmereltä
Ylen Ukrainan toimittaja Maksim Fedorov kertoo Kiovasta, että Venäjä on laukaissut ohjuksia Kaspianmereltä kohti Ukrainaa.
Aiemmin aamulla Kiovassa annettiin ilmahälytys.
Fedorovin mukaan ilmahälytys on voimassa kaikkialla muualla Ukrainassa paitsi maan länsiosassa.
Fedorov siirtyi hälytyksen jälkeen suojaan läheiselle metroasemalle.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 180
Kaspianmereltä ilmeisesti pystyy ampumaan oman ilmatilan kautta.
Miten näihin kaukovaikutteisiin pitäisi suhtautua, viestiikö se siitä että venäjä joutuu noin kaukaa räiskimään, lähempänä liianvaarallista/kamat loppu Kiovaan matkaa 1500km-2000km. (summittainen).

Pitääkö tulkita niin että rintamalla hyökkääjällä meneee huonosti, niin huonosti ettei edes halua parantaa tilannetta.

Tuota samaa harrastettiin jo keväällä, että ei siinä mielessä mitään uutta.
Keväällä tosiaan meni myös huonosti, hyväntahdon vetäytymistä. En tiedä vihjaatko että tämä enteilisi samaa idässä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
1 099
Kaspianmereltä ilmeisesti pystyy ampumaan oman ilmatilan kautta.
Miten näihin kaukovaikutteisiin pitäisi suhtautua, viestiikö se siitä että venäjä joutuu noin kaukaa räiskimään, lähempänä liianvaarallista/kamat loppu Kiovaan matkaa 1500km-2000km. (summittainen).

Pitääkö tulkita niin että rintamalla hyökkääjällä meneee huonosti, niin huonosti ettei edes halua parantaa tilannetta.
Tuota samaa harrastettiin jo keväällä, että ei siinä mielessä mitään uutta.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Kaspianmereltä ilmeisesti pystyy ampumaan oman ilmatilan kautta.
Miten näihin kaukovaikutteisiin pitäisi suhtautua, viestiikö se siitä että venäjä joutuu noin kaukaa räiskimään, lähempänä liianvaarallista/kamat loppu Kiovaan matkaa 1500km-2000km. (summittainen).

Pitääkö tulkita niin että rintamalla hyökkääjällä meneee huonosti, niin huonosti ettei edes halua parantaa tilannetta.
Aseet epätarkkoja ja tiedot rintamalta olemattomat. Eli todennäköisesti tulisi huti tai 50/50 mahiksilla osuisi omiin.
Lisäksi kuvittelevat saavansa suuremman vaikutuksen aikaan, kun paskovat enemmän siviili-infraa ja kun tähtää keskelle kaupunkia, niin osuu sitten ehkä johonkin..

Jos kerran räiskivät etäältä, niin ilmapuolustus ja pitkänmatkan leluja Ukrainalle, niin voi torjua noita ja iskeä takaisin..

Vaikutus tosin tuolla terroristitominnalla on se, että kaikki tukevat Ukrainaa entistä enemmän.. ja pakotteita mietitään Venäjää vastaan lisää...
 
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
1 099
On siellä kaiketi johonkin osuttu eilen
Ukrainan energiaministeriö on ilmoittanut, että sen on lopetettava sähkön toimittaminen Euroopan unioniin huomisesta alkaen. Syyksi ministeriö kertoo tämän päivän ohjusiskut, jotka osuivat lämmöntuotanto- ja sähköasemille. Asiasta kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.
 
Liittynyt
15.04.2020
Viestejä
1 140
Tämä sama kaverihan jo julisti jokin aika sitten, että hyökkäys Khersonissa epäonnistui täysin. Venäjäbotit julistaa kommenteissa kuinka parasta ja tasapuolisinta raportointia, joten en ihan luottaisi analyysiin.

Paljon parempaa, perusteellisempaa ja paremmin lähteistettyä on esimerkiksi Perun:
Niinpä, se että joku ei onnistunut eilen ei tarkoita etteikö se voisi onnistua tänään. Jälkiviisaushan on aina parhaalle pohjalle rakennettua.

Jos vaan seuraa uutisia jää tilannekuva aika suppeaksi ja rajoittuu helposti pelkästään rintamalinjan siirtymiseen, kun taas oikeasti yhtä onnistunutta operaatiota kohden jää useampi epäonnistunut huomioimatta. Ja epäonnistumiset yleensä on merkittävämpiä kuin onnistumiset lopputuloksen kannalta.

Täytyy ottaa tuokin seurantaan.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 180
Tuo on hyvin hämmentävää että tollaista sotaa käyvä maa on pystynyt pitämään sähkönjakeluverkon noinkin pystyssä ja samaankaan viemään sähköä ulkomaille.

Jos noita YLEn uutisa poimitaan, niin tässä yksi
Yle Ukraina seuranta
yle sanoi:
W: Venäjä tuhlasi tarkkuusaseitaan iskuissa siviilikohteisiin
Venäjä tuhlasi osan hupenevista tarkkuusaseistaan siviilikohteisiin tekemissään iskuissa maanantaina sen sijaan, että aseet olisi käytetty merkittävien sotilaskohteisen tuhoamiseen.

Näin arvioi yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW) tuoreessa tilannekatsauksessaan.
....
Lisäksi mainittu että noin puolet ohjuksista Ukraina kykeni torjumaan.
Mainittuun Kalibr-, Iskander- ja Kh-101-ohjuksia, jotka ammuttiin Kaspianmereltä ja Mustaltamereltä. jauutisissa myös mainittu s300.
yle sanoi:
Venäjä väitti eilen, että se teki iskuja erityisesti Ukrainan energiainfrastruktuuriin ja sotilaskohteisiin. Siviilikohteisiin iskeminen on sotarikos.
Uutisten perusteella ja ketjuun postattujen viserrysten perusteella, kun ampuu summittaisesti, joku voi olla osumatta siviileihin. jos sähkökytkimiä ja johtoja ei sellaiseksi laske. ja jos pitää Saksan lähetystö sotilaskohteena.

Jos vielä jatketaan YLE uutisten lainaamista
Pekka Toverin eiliset kommentit (10.10.2022)
– Venäjä on toiminut samalla tavalla aiemmin, kun Ukraina on saavuttanut sotilaallisia voittoja. Kun ei sotilaallisesti pysty vastaamaan, niin Venäjä kostaa tappamalla siviilejä, Toveri summaa.
...

Monissa kaupungeissa iskut osuivat aamuruuhkaan. Toverin mukaan Venäjän tavoite on ollut maksimoida siviiliuhrit.

– Tämä on puhdasta impotenttia raivoa. Sitä puretaan nyt niin, että yritetään tappaa siviilejä.
Ei oikein tuo ajatusta sotilaalisista kohteista.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 785
Viestejä
4 191 922
Jäsenet
70 787
Uusin jäsen
Pädington

Hinta.fi

Ylös Bottom