Mikähän tuossa verkossa on niin vaikeaa?
Mulla oli aikoinaan jopa täällä mahdollisuus käyttää Telian adsl verkossa vuokralla olevaa DNA:n laajakaistaa, ja kun vaihtoi operaattorilta toiselle, niin Relacomilta työ ukko soitti, että "hei, me ollaan nyt täällä keskuksella ja vaihdettaisiin yhteys toiseen"....
Se tuli kerralla kuntoon ja välittömästi.
Tuossa sinun tapauksessa kilpaileva operaattori rakensi oman yhteyden sinne 0-15km päähän, rakensin omat tilat ta vuokrasi, sen jälkeen lähetti asentajan tekemään fyysisen kytkennän tilaaja yhteyteen, eli kävi yhdessä tai useammassa tilassa ja oli niihin hommannut pääsyn. Eli prosessi oli hidas, ja kallis. lisäksi sitten yhteysvuokrat.
Vaikka sen vuosikymmenniä vanhan yhteyden sivukaista vuokra oli sinänsä "halpaa", niin kuumimman nettikuplan jälkeen ei ne olleet asiakkaille kilpailuykyisiä. Joten ei niissä ollut kysyntää kuin yritysasiakkailla.
Valokuitusen tilaajaverkko sinänsä mahdollistaisi kuidun vuokraamisen, ja koska kimpassa Telia niin osa ihan saavutettavissa. Sitten voidaan miettiä olisko kysyntää, paljonko kustannuksia tulisi kytkennästä, tilaaja yhden kytkeminen sinne toisen operaattorin verkkoon, siis siinäkin taapuksessa että toisella operaattorilla olisi muista syistä kamat siellä toisessa päässä. Eli kuluttaja ja yrittäjä sektorilla ei kysyntää, toki joku yritys/yhteisökohde, mutta sitten ihan sama montakotonnia.
Jos mietit että sen voisi jyvittää johonkin 5v määrikseen, kuluttajapuolella ei onnistu, ja kysynnän tapaa myös ne kuidunvuokrat. (**
Eli ei tuollaiselle ole kuluttajamarkkinassa kysyntää.
Avoin Kuitu taklaa tuota ongelmaa niin että Avoin kuitu on rakentanut yhteydet asiakasrajapinnasta valtakunnallisiin "nieluihin". Nettioperaattori voi tarjota nettipalvelua mihin päin tahansa verkkoa pienin kustannuksia. Ei tarvi miettiä onko samassa kaapissa riittävästi asiakkaita. Nettioperaattorin vaihto voi olla automatisoitua, ei tarvi varata ovienavauksia, ei tarvi asentajaa tekemään kytkentöjä, jne. Kustannukset siis sellaisia että kysyntääkin.
Liittymäasikas maksaa kuidun osuuden kuituoperaattorille(* ja nettiyhteyden osuuden nettioperaattorille. Vaikka kokonaiskustannukset on isompia kuin sellaisessa missä kuituoperaattori itse tai kilpailuttanut jonkin operaattorin tarjoamaan netin, niin kuitenkin niin matalat että kysyntää riittävästi.
(*
Valokuitusen kohdalla nettioperaattori laskuttaa myös kuidunosuutta, ilmeisesti porrastettu nopeuden mukaan, moni muu operaattori laskuttaa ihan saman kk maksun riippumatta palvelusta.
(**
Vuokrista joskus puhetta, niin muistinvaraisesti jollain voittotavoittelemattomalla tiheän tajaaman kuituyhteisöllä, verotta luokkaa > 40€/kk, se jo tappaa kysynnän kuluttajamarkkinoilla
liittymäasiakas maksaa kuituoperaattorille sen liittymän kuidun osuuden, ja netti operaattorille sen nettiyhteyden osuuden.
Mikähän tuossa verkossa on niin vaikeaa?
Vaikuttaa siltä että Avoimen Kuidun operoijalla (Telia) on jotain häikkää, joka rajapinnoissa ulos, tai sisäisissä, mm noiden resetointi juttujen perusteelle mahdollisesti kuitupäätteiden parametripäivitykset bugittaa. Johtuuko kuitupäätteistä, vai jostain muusta.
Joskus Avoin Kuitu markkinoi että samaan liittymään voi olla yhtäaikaa useampi nettipalvelu, eli periaatteessa jos tilaat toiselta operaattorilta yhteyden, niin se kytkettiin yhteen asiakas kupariporttiin, ja kun irtisanoit toisen, niin se sitten irtikytkettiin. Jo pitkään ketjuissa kirjoitettu operaattorin vaihdosta, ja ajotuksesta niin että toinen irtisanotaan kun toinen kytketään. Pitkään ihan toiminut, ongelmina lähinnä viiveet jos koko prosessi ei mennyt koneellisesti , eli joku käsin käyttöliittymästä teki homman.