Kaipailisin sisustusvaateiden takia 120x70 tai 120x75 -kokoista työpöytää, mutta tämän kokoisia näkyy olevan vain sähköpöytinä? Pystyisikö tällaista tekemään itse jotenkin helpohkosti? Liimapuu- ja laminaattilevyt näyttävät ainakin olevan yleensä kapeampia.
Tuo edellä mainittu Bauhaus leikkaa tuollaisesta keittiön massiivitasosta pysty- ja vaakasuuntaan halutun palan, tason toki joutuu ostamaan kokonaisena ja keksimään mitä ylimääräisellä tekee. Tottakai ne siellä samalla sahauksella pilkkoo ne jämätkin, joten päättää mennessä mitä muuta haluaa niin semmoisen sitten saa. Jos tykkää esimerkiksi järeistä leikkuulaudoista niin semmoisia tekee hyvinkin, jos on enemmän askartelu mielessä niin voihan nistä rakentaa esimerkiksi jalat siihen pöytään jos sähköjalat ei ollut kiikarissa.
Massiivitasossa on se ongelma että se on tosiaan leikkelemisen jälkeen ihan kantikas, jos sellaisesta tykkää niin se on kiva mutta jonkinlaiset pyöristykset ainakin reunoihin on ihan hyvä tehdä. Paljoa se ei tarvitse, muutama veto hiekkapaperilla riittää aika pitkälle. Samaten nuo massiivitasot pitää käsitellä heti vakuumin avaamisen jälkeen jottei ne imaise kosteutta ja mene kieroiksi, pintaan voi lykätä vahat ja öljyt. Pelkkä öljy vaikuttaa väriin mitä voi tuolla vahalla sitten korjata.
Tuossa myös mainittiin vaneri, mikä on sekin vaihtoehto, mutta jos kerran sisustusvaateet määrää pöydän koonkin niin se johtaa siihen että jotakin sen ruman vanerireunan kanssa joutuu tekemään. Siihen on suhteellisen helppo liimata kokopuuta reunaan mikä piilottaa puun kerrokset. Siihen voi myös silitysraudalla liimata reunalistaa jos sattuu sopivaa puunväristä löytämään. Henkilökohtaisesti koen sen helpommaksi laittaa siihen vain listaa, esim. baukkarista saa höylättyä hobby-listaa, kahdesta soirosta saa reunat koko pöytään. Vaneritasokin toki kannattaa käsitellä, siihen tulee kaikki pintakäsittelyt sitten päälle ettei se ole sen vaivattomampi ratkaisu kuin massiivitaso. Vanerista joutuu maksamaan sahauspalvelun kanssa vain siitä osasta mitä ostaa, joten se on siinä mielessä edullisempaa.
Eli joo, pystyy tekemään itse, siihen menee vaivaa kyllä aika tavalla ja pelkät materiaalit on kalliimmat mitä laminaattitaso ikeasta. Hyvin tehtynä se on toki miellyttävämmän näköinen ja se on sit justiinsa sen kokoinen mitä onnistuu mittaamaan.