Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Tämä perheenäiti ansaitsee tulla ikuistetuksi myös tällä palstalla:
Rakkaushuijauksen uhriksi joutunut perheenäiti vei matkalaukullisen rahaa Espanjaan: ”Ajattelin, mahdanko selvitä hengissä kotiin”
Tuki syynä hänen toiminnalleen oli varmaan tunneälykkyys, patriarkaatin luoma ahdistus yms, mutta näin toksisena maskuliinina näen siinä vain tyhmyyttä.
Aikamoiset summat on saanut kaavittua kasaan huolimatta siitä että on kaikesta päätellen tulonsiirroilla elävä yksinhuoltaja. Ei muuta kuin läheisille jaksamisia.
Näin itselisensioituna nettilääkärinä ja hevoskuiskaajana määrään rouvalle hoidoksi kolmen vuoden sessiot enkeliterapiaa ja kundaliinireikiä parantavilla kristalleilla.
Tämä lumikeskustelu tulee joka vuosi netissä vastaan. "Miksi pitää kasata tuohon?", "Miksei voi viedä heti pois?".Puuh. Taas oli itsehillintä koetuksella.
Duunipaikka on ihan semmonen perus pienkiinteistö tienvarrella ja molemmilla puolilla on myös naapurit. Meidän pihalla on jokunen autopaikka joten aurattavaa on.
No nyt sitten tänään tuli puheeks kun pihan auraaja kasaa pihan lumet aina yhteen pahaan tontinnurkkaan mikä vähän blokkaa näkyvyyttä tielle.
Eiköhän duunikaveri ala kohkaamaan että pitääkö ne lumet aina kasaa samaan paikkaan ku ne on tiellä. Sitten kun sanotaan että ei ole oikein muutakaan paikkaa että ne on pakko olla siinä. Siihen sitten työkaveri että miks aurakuskit ei vie niitä pois tai kuskaa tohon tien toiselle puolelle jossa on pientä metsikköä. Eikä mee jakeluun kun yrittää selittää että eihän vittu nyt pihan auraaja voi kuskaa lunta meidän tontilta toisten tontille ihan tosta vaan! "Niimuttaku siinä on vaan metsää ja puistoa ni siihen vois ihan hyvin kasata". No voi vittu kun ei voi edelleenkään toisen tontille viedä ilman lupaa. "No mutta miks se kasaa ne tohon eikä vie lunta pois?" Nokun se on vaan aura-auto eikä lumen pois kuskaamisesta ole sovittu. "Mutta kyllä se vois silti kippaa ne lumet tien toiselle puolelle metsään kun siellä ei ole mitää tai viiä pois". Ja keskustelu alkaa alusta.
Huoh. Miten jotkut ihmiset ei osaa ajatella yhtään asioita pidempään kuin sen yhden pienen hetken.
Tuonhan voi kääntää myös toisin päin.Ihmiset jotka luule että asia on automaattisesti kielletty jos ei ole sanottu että on sallittua

Ei välttämättä.Tuonhan voi kääntää myös toisin päin.![]()
Tuohan on ihan normaali sääntösuomi. Täällä lähtökohtaisesti kaikki on kiellettyä ellei sitä ole erikseen sallittu.Ihmiset jotka luule että asia on automaattisesti kielletty jos ei ole sanottu että on sallittua
Tällainen todellisuutta vääristelevä öyhötys-asenne menee mielestäni myös otsikon kategoriaan. Tulee Hannu Karpo ja tämän supihattu mieleen aina kun joku heittelee tällaisia.Tuohan on ihan normaali sääntösuomi. Täällä lähtökohtaisesti kaikki on kiellettyä ellei sitä ole erikseen sallittu.
Ei välttämättä.

Onko Hannu Karpo mielestäsi todellisuutta vääristelevä öhöttäjä? Huh mikä näkemys. Hannu oli ja on yksi tärkeimmistä journalisteista Suomessa. Paljasti virkamiehien perseilyt ja tavallista ihmistä kohdanneet vääryydet.Tällainen todellisuutta vääristelevä öyhötys-asenne menee mielestäni myös otsikon kategoriaan. Tulee Hannu Karpo ja tämän supihattu mieleen aina kun joku heittelee tällaisia.
Pääsääntöisesti Suomessa kuitenkin saa tehdä kaikkea mitä ei ole erikseen kielletty. Toki meillä on paljon kaikenlaisia rajoituksia, mutta kohtuullisen vapaassa yhteiskunnassa kuitenkin eletään, eikä missään ole tietääkseni mitään listaa erityisesti sallituista asioista.
Karpo on malliesimerkki ihmisestä, joka etsi pakonomaisesti ongelmia sieltäkin missä niitä ei kokonaisuudessa välttämättä ollut. Karpon tuotanto oli vähän sellainen oman aikakautensa viikottainen Seitsemän Päivää -lehti, jossa kaiken maailman kylähullut saivat 15 minuuttisensa julkisuudessa. Seassa oli toki oikeaakin asiaa, mutta pääasiassahan se oli juuri sitä itseään, eli etsittiin yksittäinen ongelma ja paisuteltiin ja muokattiin sitä niin, että saatiin juuri tuollainen mainittu "kyllä Suomi on sitten paska maa" -asenne kaikille.Onko Hannu Karpo mielestäsi todellisuutta vääristelevä öhöttäjä? Huh mikä näkemys. Hannu oli ja on yksi tärkeimmistä journalisteista Suomessa. Paljasti virkamiehien perseilyt ja tavallista ihmistä kohdanneet vääryydet.
Kyllä se vähän sitäkin taisi jossain vaiheessa olla. Esimerkiksi Karpon vakioaihe rattijuoppous oli kyllä vaikkapa 1980-luvulla nykyistä yleisempää ja ilmeisesti aikalaisten vähemmän paheksumaa, mutta Karpon käsitys ja kuvaukset menevät liioittelun puolelle. En mitenkään jaksa uskoa, että toimintaa pidettiin yleisesti hyväksyttävänä tai että rattijuoppous oli esimerkiksi Euroopan mittakaavassa mikään suomalaisten erityispiirre. Lähinnä Karpoa on tainnut silloin osin ymmärrettävästi potuttaa, kun aivan drakonisista rangaistuksista siirryttiin välillä turhankin lepsuihin. Ymmärrän että tällä valistustyöllä Karpo on tarkoittanut hyvää, mutta totuudessa voisi silti suurin piirtein pysyä ja jättää perkeleellistämättä kokonaista kansaa.Onko Hannu Karpo mielestäsi todellisuutta vääristelevä öhöttäjä?
Vaikka tuo varmaan olisikin osaksi totta, niin sanoisin että Karpolla on kyllä ollut yksittäisiä jutunaiheita suurempi merkitys kaikenlaisen korruption ja vääryyksien vähentämisessä Suomessa kautta linjan. Kaikenlaisia epäkohtia on tuotu kansan tietoisuuteen ja tällä on ollut tärkeä merkitys Suomen parantamisessa.Karpo on malliesimerkki ihmisestä, joka etsi pakonomaisesti ongelmia sieltäkin missä niitä ei kokonaisuudessa välttämättä ollut. Karpon tuotanto oli vähän sellainen oman aikakautensa viikottainen Seitsemän Päivää -lehti, jossa kaiken maailman kylähullut saivat 15 minuuttisensa julkisuudessa. Seassa oli toki oikeaakin asiaa, mutta pääasiassahan se oli juuri sitä itseään, eli etsittiin yksittäinen ongelma ja paisuteltiin ja muokattiin sitä niin, että saatiin juuri tuollainen mainittu "kyllä Suomi on sitten paska maa" -asenne kaikille.
Viihteenä olen itse Karponi katsonut, vaikka joskus sivistäviä ovatkin. Eikös ainakin yksi sokean rattijuopon tapaus kuitenkin ollut ihan tuomionkin mukaan tositarina, siis ajoi ulos vasta ihan loppumetreillä, kohteen jo näkyessä? Tietysti Karpon jälkikäteen dramatisointi oli överi.Karpon parhaita nyt jonkun verran on youtubessa ollut ja itse olen lähinnä huvittuneesti katsellut niitä. En osannut koskaan ottaa niitä mitenkään faktana. Jutun aiheetkin (Juoppo ohjastaa sokeaa ajamaan viinakauppaan) ovat niin övereitä että onko se edes aikanaan yrittänyt kaikkea ihan 100% totena kansalaisille syöttää...
Karpon parhaita nyt jonkun verran on youtubessa ollut ja itse olen lähinnä huvittuneesti katsellut niitä. En osannut koskaan ottaa niitä mitenkään faktana. Jutun aiheetkin (Juoppo ohjastaa sokeaa ajamaan viinakauppaan) ovat niin övereitä että onko se edes aikanaan yrittänyt kaikkea ihan 100% totena kansalaisille syöttää...
Karpon parhaita nyt jonkun verran on youtubessa ollut ja itse olen lähinnä huvittuneesti katsellut niitä. En osannut koskaan ottaa niitä mitenkään faktana. Jutun aiheetkin (Juoppo ohjastaa sokeaa ajamaan viinakauppaan) ovat niin övereitä että onko se edes aikanaan yrittänyt kaikkea ihan 100% totena kansalaisille syöttää...
Pääsi jopa aikoinaan Myytinmurtajiinkin.Tosiaan juopon ohjaistama sokea on ihan tosi juttu. Tuo sokea henkilö löytyy omasta suvusta.
Enpä olisi uskonut ellen paremmin tietäisi. Kaikkea sitä oppii.Tosiaan juopon ohjaistama sokea on ihan tosi juttu. Tuo sokea henkilö löytyy omasta suvusta.
Tämä ehkä sopii tänne:
![]()
Juha nukahti syntymäpäivillään saunaan – elinikäiset vammat ja kaverille syyte heitteillepanosta
Tapausta puidaan käräjäoikeudessa joulukuussa.www.iltalehti.fi
Ensin ryypätään niin paljon ettei pysty itsestään huolehtimaan. Sitten syytetään vielä kaveria siitä että paloi. Uutisessa kaveri kyllä kertoi sammuttaneensa saunan ja jättäneensä oven auki.
Ja onhan se aika absurdia ajatella, että jos Juha on ollut niin huonossa kunnossa, ettei pysty huolehtimaan itsestään vaan sammuu saunaan, niin sitten samoja aineita nauttineen kaverin pitäisi kuitenkin olla niin tolkuissaan että pystyy pitämään kaveristaan huolta, itsensä lisäksi...Vähemmän yllättäen hylättyä pukkas.
![]()
Juha paloi saunassa ja menetti sormensa – vaati kaveriltaan yli 41 000 euron korvauksia, syytteet hylättiin
Käräjäoikeuden mukaan ystävä yritti saada sammunutta asianomistajaa pois saunasta.www.iltalehti.fi
Hyvä homma. Kännisekoiluiden välttämiseen on yksi hyvin simppeli ratkaisu: älä juo tai juo maltillisestiVähemmän yllättäen hylättyä pukkas.
![]()
Juha paloi saunassa ja menetti sormensa – vaati kaveriltaan yli 41 000 euron korvauksia, syytteet hylättiin
Käräjäoikeuden mukaan ystävä yritti saada sammunutta asianomistajaa pois saunasta.www.iltalehti.fi
Mun mielestä tähän kitetyy kaikkiHyvä homma. Kännisekoiluiden välttämiseen on yksi hyvin simppeli ratkaisu: älä juo tai juo maltillisesti
Mun mielestä tähän kitetyy kaikki
"Oikeus huomautti, että Juha oli täysi-ikäinen ja täysivaltainen aikuinen, joka on lähtökohtaisesti vastuussa omista tekemisistään. Oikeuskirjallisuuden mukaan tavallisia ihmisiä ei tarvitse suojata riskeiltä, joita he itse tietoisesti ottavat. "
Tätä kannattaa käyttää tulevaisuudessakin kerta tälläinen päätös nyt annettu, loppuu se aikuisten ihmisten hyysääminen.
Lokiikkasi kuullostaa vähän uodolta.Vähän outo tuo oikeuden päätös siinä mielessä että itselle humalatilan takia aiheutetut vahingot ovat sitten oma vika. Mutta jos ajat päissään lapsiparveen tai työnnät moran Pertsaan, niin alkoholi onkin alentava tekijä, kun ei päissään voi niin tarkkaan päätöksiään miettiä jne jne
Vähän outo tuo oikeuden päätös siinä mielessä että itselle humalatilan takia aiheutetut vahingot ovat sitten oma vika. Mutta jos ajat päissään lapsiparveen tai työnnät moran Pertsaan, niin alkoholi onkin alentava tekijä, kun ei päissään voi niin tarkkaan päätöksiään miettiä jne jne
Mielestäni jos juot viinaa ja päihdyt ja sitten lähdet päissään ajamaan autoa ja ajat jonkun päälle, niin ei se ole mikään sattumusten ketju vaan täysin ennalta-arvattava tapahtumaketju. Varsinkin jos henkilö on kärynnyt ratista aiemmin, eli on odotettavissa että tulee tunne että rattiin pitää päästä. Joillakin känniajelijoilla tuntuu olevan ihan hinku päästä ajamaan kun on saatu viinaa.Lokiikkasi kuullostaa vähän uodolta.
Jos jokin on oma vika, niin selvin päin tai päihtyneenä se varmaan on edelleen omavika.
Myöhemmin puhut jollekkin toisella aihetetusta teosta, ja ilmeisesti siinä nyt pohdit onko joku teko kuinka suunniteltu, talahallinen yms. Jos puukotta taju kankaalla vs puukotat mieli skarppina harkiten, niin siinä ei kai juju ole se onko päihtynyt, vaan ihan jossain muualla.
Jos ajaetuksesi oli että vahvasti päihtyminen olisi erityisen suunniteltua, niin voi toki olla olla olematta, mutta se kai eri tarina.
Jos ajat päissään toisen päälle ja tapat toisen ihmisen, on tuomio aika mitätön verrattuna tappoon joka on tehty muilla välineillä.tämä ihan höpöä. rattijuopomus ei ole mikään lieventävä peruste.
Jos ajat päissään toisen päälle ja tapat toisen ihmisen, on tuomio aika mitätön verrattuna tappoon joka on tehty muilla välineillä.
No jos mun vertaus ei ole relevantti niin ei tämä sun postaus nyt ainakaan käy perusteluksi miksi näin olisi.vertauksesi ei ole relevantti.
jos ajat selvinpäin toisen kuoliaaksi eikä ole mitään liikenteen vaarantamista, sääntöjen rikkomista, tjms vaan puhdas onnettomuus niin selviät ilman mitään tuomiota.
No jos mun vertaus ei ole relevantti niin ei tämä sun postaus nyt ainakaan käy perusteluksi miksi näin olisi.
Mitä tilastoja nyt olet katsellutMielestäni jos juot viinaa ja päihdyt ja sitten lähdet päissään ajamaan autoa ja ajat jonkun päälle, niin ei se ole mikään sattumusten ketju vaan täysin ennalta-arvattava tapahtumaketju.
Jos alkohollinkäyttö ei ole hallinnassa, alkoholisti, niin miten siitä saat väännettyä että alkoholisti jotenkin suunnittelisi tappavansa, kun sen ekan huikanottaa ?Jos tietää että viinaa ei pysty hallitusti nauttimaan
Ei tässä ole kyse todennäköisyyksistä. Kuinka moni kaikista alkoholia juoneista sammuu? No ei siinäkään varmaan todennäköisesti kovin moni. Tätä tilastoleikkiä voidaan jatkaa vaikka helppoon ase-esimerkkiin. Jos Suomessa olisi laillista omistaa konetuliaseita niin kuinka moni omistajista ampuisi jonkun sillä aseella? Taas saadaan aika pieni todennäköisyys eikä se itsessään tarkoita heti että ongelma olisi käytännössä olematon.Mitä tilastoja nyt olet katsellut
Mikä on todennäköisyys että päihtynyt henkilö lähtee ajamaan autoa ?
Mikä on todennäköisyys attä päihtynyt henkilö ajaa jonkun kuoliaaksi. (siis per kännikerta ja per ajokerta)
No onko se vaan huonoa tuuria jos vain sattuu ajamaan kännissä ja sattuu ajamaan jonkun päälle sen takia? Sattui vaan kuskin penkille ja sattui olemaan humalassa ja sattui sattumaan onnettomuus kun sattui sattumaan tilanne jossa humalatilanne sattui edesauttamaan tilanteen sattumisen. Ihan sama asia kuin että sammut hankeen kun olet ottanut liikaa viinaa. Vaikka tarkoitus ei ollut sammua hankeen niin omilla teoilla se maksimoitiin ja oma vika sekin on. Samoin kuin rattijuoppo maksimoi oman tuhovoimansa ja todennäköisyytensä ajamalla kännissä.Viittasit että olisi kärynnyt aiemmin, niin se on alkohollistille lähinnä "huonoa" säkää, en ymmärrä miten se tarkoittaisi suurta todennäköisyyttä seuraavalla kerralla tappaa ?
Samalla tavalla kuin vaikka kuorma-auto kuski joka lähtee jarruvikaisella autolla täydellä lastilla ajamaan. Niinkuin sanoin, ei tarkoitus ole tappaa mutta kun asettaa pelimerkit sellaisiin asentoihin että huonon lopputuloksen arpaonni on maksimoitu, ei voi olettaa että kyseessä täysi vahinko joka nyt vaan sattui huono-onniselle.Jos alkohollinkäyttö ei ole hallinnassa, alkoholisti, niin miten siitä saat väännettyä että alkoholisti jotenkin suunnittelisi tappavansa, kun sen ekan huikanottaa ?
Tyhmät ihmiset hankkii metallilaatikoita wlan-tukiasemille säteilyn pelossa ja sen jälkeen ihmettelee kun signaali ei enään yllä joka paikkaan:
![]()
Voiko säteilypelko enää typerimpiin tekoihin ajaa? Wlan-tukiasemille ostetaan Faradayn häkkejä
Näkymätön, hajuton ja mauton säteily on sopiva kohde erilaisille peloille. Rahanhimoiset markkinamiehet käyttävät luonnollisesti tilannetta hyväkseen - joskus seuraukset ovat täysin absurdeja.www.mikrobitti.fi
No mikä se pointti oli ?Ei tässä ole kyse todennäköisyyksistä. Kuinka moni kaikista alkoholia juoneista sammuu? No ei siinäkään varmaan todennäköisesti kovin moni.
Siis yritäkö sanoa että jos on aseenkantolupa, ja ampuu jonkun, niin se nyt on arvattava juttu että niin käy.Tätä tilastoleikkiä voidaan jatkaa vaikka helppoon ase-esimerkkiin. Jos Suomessa olisi laillista omistaa konetuliaseita niin kuinka moni omistajista ampuisi jonkun sillä aseella? Taas saadaan aika pieni todennäköisyys eikä se itsessään tarkoita heti että ongelma olisi käytännössä olematon.
Juuri näin. Taksihommissa kaikenlaisiin aivan päänsä jäähän juoneisiin on tullut törmättyä ihan tarpeeksi. Useimmiten ihmiset osaavat kovassakin kännissä jotenkuten säädellä käyttäytymistään ja ovat ehkä vain hieman raskaita. Yleensä humalaiset eivät edes ole kovassa kännissä, vaan vähän vaan nauttineita. "Mutta."Henkilön pitää myös itse tajuta nämä ihan elämän perusasiat. Jos ei viina sinulle sovi, niin älä juo sitä. Jos juot niin se on suunnitelmallinen teko ja paha lopputulos on silloin sinun vastuullasi. Toki erikoistapauksia voi löytää, missä näin ei ole, mutta päissään ajavat ja pahaa viinaa juoneet eivät niitä ole.
Tämä perheenäiti ansaitsee tulla ikuistetuksi myös tällä palstalla:
Rakkaushuijauksen uhriksi joutunut perheenäiti vei matkalaukullisen rahaa Espanjaan: ”Ajattelin, mahdanko selvitä hengissä kotiin”
Tuki syynä hänen toiminnalleen oli varmaan tunneälykkyys, patriarkaatin luoma ahdistus yms, mutta näin toksisena maskuliinina näen siinä vain tyhmyyttä.
"Taidat olla joku köyhä ja kateellinen luuseri" on aika vanha ad hominem jo muron ajoilta. Mieti nyt vähän tarkemmin millaista päästelet. Joku sielun veli kerran lähes aloitti keskustelun "niin sä asut jossain vuokrakämpässä?".Tai sit juo niin harvoin, että käy vahinko ja menee yli. Parempaan tuuriin uskominen ehkä lohduttaa taksikuskia, mutta keskimäärin elämä ei pelkällä tuurilla mene hyvin eteenpäin.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.