Tuossa videolla puhuttiin poseeraamisesta tapetun eläimen kanssa. Kun se on monelle meriitti, että pääsee kuvaan kuolleen vaarallisen eläimen esim. karhun viereen.
Minäkin väittäisin, että osalle metsästys on harrastus, jossa porukalla hengaillaan ja ammutaan aseilla. Ei ole tosiaan kaikilla riistan syönti pääasia tässä lajissa.
Olen nähnyt metsästäjien haastatteluita, joissa he kuvailevat ampumisen tuntuvan hyvältä. Susiviha on myös joillain verissä.
Minulla nyt ei ole niin kovin dramaattisia mielipiteitä metsästyksestä, mutta ketut, sorsat ja ilvekset voisi ainakin jättää rauhaan.
***Alla esittämäni näkemykset eivät ole hyökkäys lainaamaani henkilöä kohtaan, vaan tarkoituksenani on tuoda esiin oma mielipiteeni ja käydä faktapohjaista, järkevää keskustelua aiheesta ja asenteista.***
Väität kaatokuvien ottamisesta, että "se on monille meriitti".
Kenelle? Tai kuinka monelle, tarkalleen? Minkälaiselle ihmisryhmälle?
Olen metsästänyt melko laajalti ja erilaisissa porukoissa ja aika aika harvalle on meriitti päästä siihen kuvaan. Päinvastoin, yleensä kuvataan vain kaadon tehnyt metsästäjä ja muut vain ihailevat saalista etäältä. Karhun kaataminen on meriitti, mutta ei sen karhun tai sen vaarallisuuden tähden vaan siksi, että olet taitava metsästäjä tai jahti on ollut jotenkin elämys tai muuten merkityksellinen.
Metsästyksestä tallennetaan 99,99% muutakin touhua kuin se pelkkä kaatokuva.
Miksi kukaan katsoo eränkävijöitä telkkarista? Eikö sekin ole ikäänkuin tappamisen ihannointia, että on kiinnostunut tällaisesta ohjelmaformaatista?
Kun kerron käyneeni jahdissa, niin miksi kukaan ei kysy, että oliko hieno reissu tai tuliko paljonkin ryypättyä/käveltyä/nähtyä lintuja/mimmonen sää oli.
Kysyjät (olivat metsästäjiä tai ei) kysyvät miltei aina, että tuliko riistaa.
Metsästys ei myöskään ole tavoitteellinen harrastus.
Jos olisi, niin kauden päätteeksi jaettaisiin mitalit ja seurat ja piirit varmaan kilpailisivat keskenään.
Jos jostain kilpaillaan, niin ampumataidosta eli toisin sanoen, yritetään pinnistää mahdollisimman eettiseen riistalaukaukseen.
Kuten mainitsit, niin se on enemmän hengaamista ja luonnossa liikkumista.
Saalis nyt vaan tulee siihen ikäänkuin kylkeen ja kun sen saa, on taustalla tyypillisesti satoja tunteja töitä.
Niin. Jos panostan johonkin satoja tunteja aikaani, tuhansia euroja rahaa. Teen vapaaehtoistyötä ja hoidan riistaa siten, että sitä riittää tulevillekin vuosile.
Niin miksi ihmeessä joku, kuka ei ole metsällä käynyt kertaakaan, leimaa minut "tappamisen harrastajaksi".
Tappamista harrastan tasan sen sekunnin murto-osan kun vedän liipaisimesta.
Mitä tulee ampumiseen, jos se ei tunnu hyvältä niin tuskin sitä kukaan tekisi? Tappamisesta "nauttimisesta" en puhuisi. Jos riistalaukaus on hyvä, se tuntuu hyvältä. Jos se on huono, sapettaa vietävästi ja eniten nimenomaan saaliin puolesta. Varmaan aivan samalla tavalla kuin onnistuisit tai epäonnistuisit missä tahansa muussa mihin ikinä täydellä sydämelläsi ryhdytkin.
Mitä tulee susivihaan: Oletko koskaan kysynyt, että mistä se kumpuaa? Et kerran, tai kaksi vai vaikka kuusi kertaa?
Tunnetko sudenmetsästyksen historiaa maassamme? Esim. 1990-luvulle? Oletko ollut puheissa heidän kanssaan, kenen karjaa/hevosia/koiran on susi vienyt?
Ja politiikka sieltä 1990-luvulta asti susiin liittyen, millaisella pohjalla se on muodostettu?
Ketut, ilvekset ja sorsat on semmoisia otuksia ettei niitä ole tähän päiväänkään mennessä onnistuttu sukupuuttoon metsästämään vaikka kovasti on yritetty.
En sano, että metsästys pitäisi täysin vapauttaa mutta mielestäni on melko kapeakatseista rajoittaa toimintaa joka on ollut ihmiselle merkityksellistä jo tuhansia vuosia näillä tonteilla jos rajoittamisen syy on pelkästään "mä en tykkää siitä mitä sä teet".