• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Twitter (Elon Muskin jälkeen)

"Miksi mm. vihreiden poliitikon pyörittämä Black Bird Group ja äärivasemmistolaiselta vaikuttava P. Kallioniemi haluaa sinitaivaaseen?"
Kallioniemi wikipedia kuvauksen perusteelle voisi olettaa on eri alustoilla.
Pekka Kallioniemi on suomalainen tietojenkäsittelytieteilijä, sosiaalisen median asiantuntija ja somevaikuttaja
No lainataa Wikistä lisää
Kallioniemi on julkaissut Twitterissä Vatniksoup-aihetunnisteisia ketjuja, joissa on nostettu esiin Venäjän informaatiovaikuttamisen menetelmiä ja niitä hänen mukaansa hyödyntäviä, disinformaatiota levittäviä toimijoita. Näillä julkaisuillaan Kallioniemi on saanut runsaasti kansainvälistä huomiota.[4] Hän on kritisoinut muun muassa Elon Muskia tarkastellen tämän Venäjä-mielisiksi koettuja kannanottoja.[5][2] Kim Dotcom uhkasi Kallioniemeä oikeustoimilla häntä koskeneesta kirjoituksesta. Kallioniemi joutui tämän jälkeen sanojensa mukaan häirinnän kohteeksi.[4]

Kallioniemi sai Liettuan ulkoministeri Gabrielius Landsbergisiltä Liettuan diplomaattisen tähden toiminnastaan disinformaatiota vastaan. Ukrainan Strategisen viestinnän ja informaatioturvallisuuden keskus myönsi hänelle kunniamaininnan.[6]

Black Bird Group, eikös tämä ole se missä Emil Kastehelmi näkyvänä nimena, hän poliittisesti tunnustaa Vihreää väriä.
Muista tiedä. Ei se nyt tarkoita että sukupuoliasiodentakia siellä olisvat.

Mutta siis esimerkkijä että siellä muutakin.

"Miksi mm. vihreiden poliitikon pyörittämä Black Bird Group ja äärivasemmistolaiselta vaikuttava P. Kallioniemi haluaa sinitaivaaseen?"
Arviositko siis että kyse on poliittisesta ekstremismistä eikä lainkaan liity siihen ulkopolitiikkaan, josta Trump ja hänen lähipiirinsä Ukrainan suhteen puhuu? Vaikka nää kundit siis kumpikin kirjoittelee lähes yksinomaan Ukrainan sodasta, venäjän informaatiovaikutuksesta, länsimaisista pettureista yms?

Miten toi Kallioniemi muuten on osoittanut olevansa äärivassari?

Tottakai, X on USA:n hallinnon propagandakanava, jonka omistajaan sijoittaminen on kannattavaa.

Näin se korruptio toimii.
Yritykset palaavat ihan omista taloudellisista intresteistään johtuen. Hyvesignalointi ei muodostunut voitolliseksi taktiikaksi, koska X:n rinnalle ei muodostunut mitään varteenotettavaa vaihtoehtoa. (loppupeleissä raha ratkaisee ja missä ne potentiaaliset maksavat asiakkaat sekä massat ovat, siellä kannattaa mainostaa.)

Viimeksi muokattu:
Yritykset palaavat ihan omista taloudellisista intresteistään johtuen. Hyvesignalointi ei muodostunut voitolliseksi taktiikaksi, koska X:n rinnalle ei muodostunut mitään varteenotettavaa vaihtoehtoa.

Kyllä, Varjopresidentin firmalle rahan anto ja palvelusten osto/oman yrityksen rankaisun välttäminen on liiketaloudellisesti kannattavaa.

Sitä kutsutaan korruptioksi.

Aha, no sitten sun on varmaan helppo laittaa pari esimerkkiä. Kiitos niistä jo etukäteen. :thumbsup:
Sieltä käyt selaamassa. Voin yhden hauskan laittaa, radikalisaatio edennyt niin, että unohtanut omat puheensa:
1731676982108.png

Kyllä, Varjopresidentin firmalle rahan anto ja palvelusten osto/oman yrityksen rankaisun välttäminen on liiketaloudellisesti kannattavaa.

Sitä kutsutaan korruptioksi.
Mitähän nämä rangaistukset ovat? DOJ lähettää verikoirat vaatimaan yrityksiltä lunnaita vai X kiristää banneilla, jos ei näy kohta rahaa tilillä. :D

Sanoin laittavani yhden hauskan ja ohjeistin itse lukemaan muuten.
Jep, eli mitään todellista syytä määritellä Kallioniemi äärivassariksi ei ole.

Halusit vain ohjata puheenaihetta vailla perusteita olevaan ad hominem -perseilyyn, kun suorin selin käytävä keskustelu siitä, miksi OSINT & muu Ukrainaan intensiivisesti keskittyvä länsimainen poppoo ei pidä Muskista ja MAGA-heimosta ei oikein maistunut.

Mitähän nämä rangaistukset ovat? DOJ lähettää verikoirat vaatimaan yrityksiltä lunnaita vai X kiristää banneilla, jos ei näy kohta rahaa tilillä. :D

Vaikea sanoa, koska tuleva hallinto tulee olemaan kaikista korruptoitunein USA:n historiassa.

Ennenkuin Trump voitti, niin Musk uhkaili haastaa mainostajia oikeuteen, joten kyllä yrityksissä ymmärretään, että Muskille voitelurahan antaminen tulee halvemmaksi kuin saada USA:n julkisen vallan koneistoa kimppuunsa (a la Venäjä)

Harvemmin kyllä näkee, miten korruptiolle hurrataan.

Mitähän nämä rangaistukset ovat? DOJ lähettää verikoirat vaatimaan yrityksiltä lunnaita vai X kiristää banneilla, jos ei näy kohta rahaa tilillä. :D
Yksi varsin realistinen suosimistapa on esimerkiksi että tuontitullit jätetään toteuttamatta tiettyjen yritysten tiettyjen tuotteiden kohdalla. Näin tapahtui esim Applen kanssa Trumpin viime kaudella:

Jutussa siis kerrotaan päätöksestä jolla Apple Watch jätettiin niiden ulkopuolelle, aiemmin oli jo jätetty iPhonet ja iPadit.

Jep, eli mitään todellista syytä määritellä Kallioniemi äärivassariksi ei ole.

Halusit vain ohjata puheenaihetta vailla perusteita olevaan ad hominem -perseilyyn, kun suorin selin käytävä keskustelu siitä, miksi OSINT & muu Ukrainaan intensiivisesti keskittyvä länsimainen poppoo ei pidä Muskista ja MAGA-heimosta ei oikein maistunut.
Minulla ei kiinnosta lähteä tuohon peliin mukaan, hän voisi vaikka kirjoittaa "olen vasemmistolainen" ja väittäisit vastaan. Jokainen kyllä halutessaan voi sieltä lukea millaista vasemmistoretoriikkaa kirjoittelee päivät pitkät.

Vaikea sanoa, koska tuleva hallinto tulee olemaan kaikista korruptoitunein USA:n historiassa.
Jos esittää kovia väitteitä, niin pitäisi pystyä myös perustelemaan kantojaan. (puhun nyt niistä rangaistuksista)

Ennenkuin Trump voitti, niin Musk uhkaili haastaa mainostajia oikeuteen, joten kyllä yrityksissä ymmärretään, että Muskille voitelurahan antaminen tulee halvemmaksi kuin saada USA:n julkisen vallan koneistoa kimppuunsa (a la Venäjä)
Jäädään siis odottamaan vielä otollisemmassa tilanteessa näitä oikeusjuttuja, koska monet mainostajat jättävät varmaan silti palaamatta.

Yksi varsin realistinen suosimistapa on esimerkiksi että tuontitullit jätetään toteuttamatta tiettyjen yritysten tiettyjen tuotteiden kohdalla. Näin tapahtui esim Applen kanssa Trumpin viime kaudella:

Jutussa siis kerrotaan päätöksestä jolla Apple Watch jätettiin niiden ulkopuolelle, aiemmin oli jo jätetty iPhonet ja iPadit.
Ja jostain syystä Joe Bidenin hallinto piti Turmpin hallinnon tullimaksut suurelta osin voimassa. mm. ne iphonet, ipadit ja macit. No nyt kun Cook on suututtanut varjopresidentin, niin voimme olettaa, että tuontitullit nousevat näiden tuotteiden kohdalla.

Minulla ei kiinnosta lähteä tuohon peliin mukaan, hän voisi vaikka kirjoittaa "olen vasemmistolainen" ja väittäisit vastaan. Jokainen kyllä halutessaan voi sieltä lukea millaista vasemmistoretoriikkaa kirjoittelee päivät pitkät.
Väitteen esittäjällä on todistustaakka ja se että ei pidä trumpista, ei tarkoita että on vassari.

Jos esittää kovia väitteitä, niin pitäisi pystyä myös perustelemaan kantojaan.

Jäädään siis odottamaan vielä otollisemmassa tilanteessa näitä oikeusjuttuja, koska monet mainostajat jättävät varmaan silti palaamatta.

Ja jostain syystä Joe Bidenin hallinto piti Turmpin hallinnon tullimaksut suurelta osin voimassa. mm. ne iphonet, ipadit ja macit. No nyt kun Cook on suututtanut varjopresidentin, niin voimme olettaa, että tuontitullit nousevat näiden tuotteiden kohdalla.

Miksi Musk tekisi mitään oikeusjuttuja kun on vallankahvassa?

Ja kumma sattuma, että mainostajat palaavat, kun Muskin asema Trumpin hallinnossa ja vaikutusvalta Trumpiin (ainakin vielä) on selvä.

Miksi Musk tekisi mitään oikeusjuttuja kun on vallankahvassa?
Koska niiden oikeusjuttujen läpimeno olisi mainitsemassasi ympäri korruptoituneessa hallinnossa helpompaa? Eikö se ole korruptoituneen fasistihallituksien päätavoite, hiljentää ja riisua vastapuoli aseistaan.

Näin yksinkertaisesti kun asioista ajattelee, niin eikö tämä ole looginen päätelmä?

Eli jos ei tee ylistyspostauksia Trumpista, se tekee äärivassariksi?
Ehkä se nyt olisi Pekan äärivasemmistolaisin postaus ikinä.
Trumppia nyt kritisoidaan oikealta vasemmalla ja toisin päin. Mukaan lukien ns laitaoikeistossa.
On meillä joku oikeisto siivu missä Donald faneja, ja omivat oikesto nimitystä kokonaan, -> muut vasemmisto, taitaa juontaa sieltä jenkki Maca retoriiaksta.

bsky. app/profile/vatniksoup.bsky.social

Tuo linkki tuuppaa kovasti Trump postauksia, välissä venäjän putin postauksia. ei tuosta nyt jääänyt muuta mielikuvaa kuin se että dissaa Trumpia ja Putinia.

X linkkiä en nyt pistanyt, kun pitäisi kirjautua että saisi poimittua. Eli esimerkki Muskin jälkeiestä Twitteristä.

Koska niiden oikeusjuttujen läpimeno olisi mainitsemassasi ympäri korruptoituneessa hallinnossa helpompaa? Eikö se ole korruptoituneen fasistihallituksien päätavoite, hiljentää ja riisua vastapuoli aseistaan.

Näin yksinkertaisesti kun asioista ajattelee, niin eikö tämä ole looginen päätelmä?

No ei tierenkään ole. Kuten aikaisemmin mainittu, tullit ja eri virastojen järjestämät tutkinnat joilla targetoidaan tiettyjä yrityksiä on huomattavasti tehokkaampaa, jolla saadaan ne taipumaan.

Huomattavasti halvempaa miljardiyritykselle heittää parikymmentä miljoonaa Muskin yritykselle.

e. Ja tällaista tapahtuu jo ennen kuin Trump on edes astunut virkaansa.

Oliko se korruptiota kun Disney ja kumppanit mainostivat X:ssä jo Obaman aikana jne. vai muuttuiko se korruptioksi nyt kun Musk osti Twitterin?

No ei tierenkään ole. Kuten aikaisemmin mainittu, tullit ja eri virastojen järjestämät tutkinnat joilla targetoidaan tiettyjä yrityksiä on huomattavasti tehokkaampaa, jolla saadaan ne taipumaan.

Huomattavasti halvempaa miljardiyritykselle heittää parikymmentä miljoonaa Muskin yritykselle.
Miksi ympäri korruptoitunut fasistihallinto tyytyisi vain miljardiyrityksen almuihin, kun voi ottaa yritykset haltuun tai pelata kilpailun pois markkinoilta.

Ja jostain syystä Joe Bidenin hallinto piti Turmpin hallinnon tullimaksut suurelta osin voimassa. mm. ne iphonet, ipadit ja macit. No nyt kun Cook on suututtanut varjopresidentin, niin voimme olettaa, että tuontitullit nousevat näiden tuotteiden kohdalla.
Tullien määrääminen on paljon helpompaa kuin niiden purkaminen koska ne usein johtavat vastatulleihin ja purkamista varten täytyy neuvotella jotta pystyttäisiin palaamaan alkuperäiseen tilanteeseen eikä tilanteeseen jossa vastapuolella on edelleen niitä käytössä kun oma hallinto on ne poistanut. Bidenin kaudella suhteet Kiinan kanssa eivät ole olleet ihan parhaimmillaan tämmöistä ajatellen.

Musk tulee työskentelemään USA:n hallinnossa. Se on se ero.

Kiinnostaa silti että muuttuiko se korruptioksi nyt Muskin vuoksi? Vaikka mainostivat siellä jo ennen? Eikö ole mitenkään mahdollista että haluavat nytkin vain mainostaa?

Tullien määrääminen on paljon helpompaa kuin niiden purkaminen koska ne usein johtavat vastatulleihin ja purkamista varten täytyy neuvotella jotta pystyttäisiin palaamaan alkuperäiseen tilanteeseen eikä tilanteeseen jossa vastapuolella on edelleen niitä käytössä kun oma hallinto on ne poistanut. Bidenin kaudella suhteet Kiinan kanssa eivät ole olleet ihan parhaimmillaan tämmöistä ajatellen.
Mutta silti monen Kiinasta tulleeseen tuotteeseen sovellettiin korotettuja tulleja... Mikä sen Applen kohdalla oli ongelma?

Miksi mainostajat palaavat vasta, kun Muskin asema on selvä?

Samalla tavalla sattumaa, kuin RKP:n nikotiinipussijupakka.

Ehkä nyt vaan tajusivat että tyhmää leikkiä twitterboikottia jonkin kuvitellun vihapuheen vuoksi kun juuri kukaan muukaan ei twitteriä ole jättämässä kuin vasemmistohörhöt. Eikä Muskin asema nyt näytä varsinaisesti ole heikkenemässä. Tai sitten siellä oli Bidenin hallinnolla jotain painostusta asian suhteen joka nyt menetti voimansa.

Syytökset korruptiosta kuitenkin vaatisi vähän muutakin kuin pelkkää mutua.

Ehkä nyt vaan tajusivat että tyhmää leikkiä twitterboikottia jonkin kuvitellun vihapuheen vuoksi kun juuri kukaan muukaan ei twitteriä ole jättämässä kuin vasemmistohörhöt. Eikä Muskin asema nyt näytä varsinaisesti ole heikkenemässä.

Syytökset korruptiosta kuitenkin vaatisi vähän muutakin kuin pelkkää mutua.

Juu näin kannattaa asiaan suhtautua, koska se palvelee sitä omaa kulttuurisotaa.

Ennakoiden mukaanhan Trump tosissaan meinaa ryhtyä järkeväksi.
- Huuhaa pois kouluista ja kovaa tiedettä tilalle, eli uskonto lentää pihalle ja esim. ilmastonmuutos ja ympäristön sotkemisen lopettaminen otetaan tosissaan, ja sitä painotetaan myös lapsille.
- Hallinnossa katkotaan kytkökset yrityksiin, eli Musk myynee Twitterin ja SpaceX:n pois, Teslasta nyt puhumattakaan ettei tule eturistiriitaa
- RFK alkaa siivoamaan kansanterveyttä, eli liha, suola ja rasva mennee kovalle verolle, ja valmisruoka sun muut korvikemössöt saavat ankarat sanktiot

Jaa... mitäs muuta se lupaskaan

Viimeksi muokattu:
Näinhän se on, niin se oli myös RKP:n kohdalla.

Ollaan hetki rehellisiä niin ei ne yritykset sitä twitteriä olleet misään vaiheessa jättämässä minkään "mainehaitan" tai tulojen menetyksen vuoksi vaan siellä oli taustalla aatteen palo tai sitten tahot painostamassa joilla aatteen palo. Tämän voi ihan todeta yksinkertaisesta faktasta että ne ihmisetkään ei twitteriä ole jättämässä.

Yritykset haluaa mainostaa siellä missä ihmisiä on. Ei siihen tarvita mitään salaliittoja.

Viimeksi muokattu:
Tullit voi olla ihan järkevä kohdennettuina tiettyihin tuotteisiin. Satunnainen tai kaikenkattava lisäily sen sijaan typerää. EU on myös noita sähköautotulleja miettinyt. Tää nyt ei silti tee siitä yhtään järkevämpää että vaatisi että Bidenin olisi pitänyt lisätä myös niitä Appleen osuvia tulleja ihan vaan siksi kun Trump jätti ne lobbauksen ansiosta pois. Vielä kysyttävää?

Syytökset korruptiosta kuitenkin vaatisi vähän muutakin kuin pelkkää mutua.
Demokratia on uhattuna, niin mitäpä syyttömyysolettamasta. :)

Helpompi poimia asioita ja kääntää ne päässään todisteena korruptiosta, riippumatta siitä onko korruptiota osoitettu todeksi. Näin meillä tänään. :smoke:

Trumpin Department of Justice Matt Gaetzin johdolla tutkii asiat varmasti perinpohjaisesti :)

Tekee tuo tausta tietojenkäsittelytieteilijänä erityisen noloksi hänen promotoiman salaliittoteorian "Musk poistaa minun julkaisuista tykkäyksiä!"

No ainakin yksi julkaisu oli Pekalla taannoin, josta lähti tykkäyksiä pois suht tiheään. Loppui sitten jossain vaiheessa. Laitoin itsekin tykkäyksen viestille, ja se piti sitten käydä tykkäämässä useampaan kertaan, kun se oli aina välillä poistunut itsestään.

Muistaakseni tuosta oli jotkut ottanut ihan screen capturee. Itse en onnistunut tuota toistamaan. Mutta alustan toimivuus on vähän mitä on. Jo kesällä näki henkilöiden viestejä, vaikka ne oli blokannut sut jne.

No ainakin yksi julkaisu oli Pekalla taannoin, josta lähti tykkäyksiä pois suht tiheään. Loppui sitten jossain vaiheessa. Laitoin itsekin tykkäyksen viestille, ja se piti sitten käydä tykkäämässä useampaan kertaan, kun se oli aina välillä poistunut itsestään.

Tietenkään kyseessä ei ollut mikään bugi ja jotain rollbackeja vaan yksittäisen suomalaisen tykkäilyjä poistettiin venäjäkriittisestä viestistä koska musk tykkää venäläisistä tai jotain??

Tietenkään kyseessä ei ollut mikään bugi ja jotain rollbackeja vaan yksittäisen suomalaisen tykkäilyjä poistettiin venäjäkriittisestä viestistä koska musk tykkää venäläisistä tai jotain??

Mielestäni en ottanut viestissäni mitään kantaa siihen, mistä syystä näin tapahtui. Ainoastaan totesin, että todistetusti näin on tapahtunut, syystä tai toisesta. Onko sitten kyseessä ollut bugi, rollback tms tai tarkoituksellinen sensuuri on pelkkää spekulaatiota ilman tarkempaa tietoa syistä.

No ainakin yksi julkaisu oli Pekalla taannoin, josta lähti tykkäyksiä pois suht tiheään. Loppui sitten jossain vaiheessa. Laitoin itsekin tykkäyksen viestille, ja se piti sitten käydä tykkäämässä useampaan kertaan, kun se oli aina välillä poistunut itsestään.
Juu se ei mikään uusi juttu, että tykkäyksiä katoaa siellä suositusta sisällöstä. Tietojenkäsittelijä tietää, ettei kukaan sensuroisi sillä tavalla, mutta on päättänyt promota salaliittoteoriaa koska se menee maallikoille läpi ja edistää hänen agendaa.

Mielestäni en ottanut viestissäni mitään kantaa siihen, mistä syystä näin tapahtui. Ainoastaan totesin, että todistetusti näin on tapahtunut, syystä tai toisesta. Onko sitten kyseessä ollut bugi, rollback tms tai tarkoituksellinen sensuuri on pelkkää spekulaatiota ilman tarkempaa tietoa syistä.

Joo en sinuun ottanut kantaa vaan näihin jotka jotain tämän tyylistä kuvittelee.

Comcast, Disney, and IBM Are Among Advertisers Returning to X After Ad Freeze​

Comcast, Disney ja IBM palaavat Twitteriin/X:ään.

Varmaan loput seuraavat myös vanavedessä.
Trumpin voitto todisti marxistisen propagandan kritiikittä nielleille korporaateille ettei suurin osa amerikkalaisista halua kiihkoliberaalia woke-politiikkaa ja nyt sitten kiusallisesti palataan lakki kädessä takaisin.

Onhan tämä X/Twitter saaga muutenkin ollut huvittavaa seurattavaa:
• Ensin maailman rikkain mies Elon Musk on kuulemma idiootti joka ei hallitse ajatuksia eikä tunteitaan ja vahingossa joutui ostamaan Twitterin jonka piti olla vain hauska meme.
• Actually: 2v kului ja Elon Muskilla on käpälänsä maailman merkittävimmän valtion hallintakoneiston kaikissa 3 ydinkomponentissa
• Sitten kun Elon Musk antaa fudut täysin turhille ylihinnoitellulle piilaakson suojatyöpaikkalaisille niin ilmeisesti Twitter kaatuu minä hetkenä hyvänsä.
• Actually: Musk kenkäisee 90% Twitterin väestä ulos ja alusta ei pelkästään ole parempi kuin koskaan mutta sillä on myös enemmän tuotekehitystä ja uusia ominaisuuksia kuin koko historiansa aikana.
• Noh...eipä mitään. Musk antaa kaikkien ihmisten ilmaista vapaasti mielipiteensä riippumatta poliittisista kannoista eli ts. hän on äärioikeistolainen natsi ja kaikki siirtyvät Mastodoniin.
• Actually: Mikä vitun Mastodon? Ainiin se pystyyn kuollut alusta jota joskus 1-2v sitten hehkutettiin uutena messiaana.

Nyt sitten on siirrytty taas uuteen salaliittoteoriaan. Kun kommarien Mastodon kuoli niin uusi pakopaikka on "Bluesky" ja YLE:kin teki jo propagandajuttunsa jossa valehdellaan suoraan lukijoille siitä kuinka X:stä käyttäjiä siirtyisi tuonne vaikka asiasta ei ole yhtään ainoaa todistetta.

Statistiikka

Viestiketjuista
262 379
Viestejä
4 554 836
Jäsenet
74 960
Uusin jäsen
kaitamoinen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom