Tunneli Helsingistä Tallinnaan?

Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 327
Mun mielestä tunnelihankkeessa isoin haaste on oikeastaan jatkoyhteydet Tallinnasta eteenpäin. Jotain nopeaa junaahan se vaatisi Baltian läpi, että tunnelista olisi suurin hyöty. Tallinna itsessään on aika pieni pitäjä ja sen hohto voi laimentua tulevaisuudessa.
Rail Baltica Virosta Keski-Eurooppaan valmistuu näillä näkymin ensi vuosikymmenellä.

Itse en usko tuohon Vesterbackan projektiin pätkääkään. Jossain vaiheessa Kiina vetää rahahanat kiinni. Realistisempi olisi valtiovetoinen projekti, johon saadaan kinuttua jonkin verran EU-rahaa. Projektin aloitus ehkä 2030-luvulla, kun Rail Baltica on jo käytössä.
 
Viimeksi muokattu:

Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 841
Onhan se jollekkin miljoona euroa vuodessa tienaavalle hyvinkin kannattavaa kun veroissakin säästää pitkän pennin.
Kyllä sen työpaikankin pitää olla Virossa että voi Suomen verotukselta välttyä.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
535
Se 18€ x 2 x 22 = 792€ kuussa työmatkoihin. Sillä jo vuokraa ok kämpän Lahdesta, jonne on yhtä pitkä matka junalla. Ratakin menee jo, ei tarvii odottaa.
Et sä ilmaiseksi lahdesta tule kyl se junakin maksaa. Ja toisekseen lahdesta kestää melkein 1h
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 327
Mä kyllä luulen, että Viro ehtisi kiriä Suomen hintatasoa aika paljon ennen kuin mahdollinen tunneli valmistuisi, ja verotuksen taso Virossa voi olla ihan mitä tahansa 10-20 vuoden päästä.

Matkojen hinnat ovat kiinni paljon siitä, että mikä lasketaan tunnelin takaisinmaksuajaksi. Normaalille yritykselle sopiva takaisinmaksuaika olisi varmaankin luokkaa 20 vuotta. Valtio voi laskea homman eri tavalla varsinkin, jos tunneli edistää talouskasvua. Tällöin ei välttämättä tarvitse vetää junamatkojen hintoja tappiin.
 
Liittynyt
19.08.2018
Viestejä
743

Kuukauden sarjalippu Lahdesta Helsinkiin maksaa 230 euroa VR:n sivujen mukaan. Kuukausikortti Tallinnaan ainakin 480 euroa.

Onko siitä ollut mitään tarkempaa tietoa, että millaisilla junilla ne meinaa tuolla tunnelissa ajaa. Vesterbackan tunnelihan tekee vielä lenkin Keilaniemen kautta.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
535
Mä kyllä luulen, että Viro ehtisi kiriä Suomen hintatasoa aika paljon ennen kuin mahdollinen tunneli valmistuisi, ja verotuksen taso Virossa voi olla ihan mitä tahansa 10-20 vuoden päästä.

Matkojen hinnat ovat kiinni paljon siitä, että mikä lasketaan tunnelin takaisinmaksuajaksi. Normaalille yritykselle sopiva takaisinmaksuaika olisi varmaankin luokkaa 20 vuotta. Valtio voi laskea homman eri tavalla varsinkin, jos tunneli edistää talouskasvua. Tällöin ei välttämättä tarvitse vetää junamatkojen hintoja tappiin.
Niin ja kuinka paljon tähän saisi eu rahaa helposti voisi saada puolet hankkeet hinnasta
 
Liittynyt
19.08.2018
Viestejä
743
Virohan on ottanut Suomen jo kiinni ainakin ruuan hinnasta, jos sen ostaa kaupasta samoin kuin ainakin bensan hinnassa.
Ravintolaruoka on tietty vielä halvempaa.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Matkustajaliikenne ei tule tuota projektia ikinä kuolettamaan, kyllä sen tuoton pitää tulla tavaraliikenteestä ja siinä taas on ongelmana eri raideleveydet. Ei sillä, etteikö sitä pystyttäisi ratkaisemaan. Jos saataisiin yhteys jäämerelle, niin tuolla projektilla olisi oikeasti ihan uskottava tulevaisuus.
 
Mitä se Jäämeren yhteys ratkaisee? Kiinalaiset purkaa laivat jossain Pohjois-Norjassa ja sitten kamat kuljettaisiin Suomen, Baltian ja Puolan läpi Keski-Eurooppaan junalla vs laivat ajetaan joko Koilisväylältä suoraan Hampuriin/Rotterdamiin tai siirretään Norjassa toiseen laivaan.

Koilisväylä ei lisäksi ihan vähään aikaan olla valmis tuohon ja siellä liikentöinntiin tarvitaan myötämielisyyttä Venäjältä. Moskova saattaa esimerkiksi keksiä jonkun kivan maksun vastineeksi jäänmurtajiensa palveluista.
 
Liittynyt
16.08.2018
Viestejä
1 459

Joo, eiköhän ne laivat aja perille saakka rotterdamiin niin kuin tähänkin saakka. Paljon halvempaa ajaa laivalla tavaraa kuin junalla varsinkin kun ne tavarat on jo siellä laivassa.
 
Jos kantasi on pätevä, niin koko tunnelille on aika vaikea löytää mitään perustetta.
 
Liittynyt
16.08.2018
Viestejä
1 459
Et sä ilmaiseksi lahdesta tule kyl se junakin maksaa. Ja toisekseen lahdesta kestää melkein 1h
Se on kilometreissä sama matka ja lahden juna tulee siksi hitaammin, että on enemmän valinnanvaraa jäädä pois (esim. pasila ja tikkurila). Ja muuten, kuinkahan monta kertaa nämä tässäkin ketjussa innokkaimmat tunnelinpuuhaajat suhaavat sinne tallinnaan viikossa nykyään? Laivalla saa mukavasti auton mukaan ja se ainoa syy sinne ylipäätään on mennä, on siis kuskata vähän halvempaa tavaraa suomeen. Itse tuon rakennustarvikkeita ja juomia lähinnä. En niitä junalla alkaisi kuskaamaan ikipäivänä. Pari tonnia saa kerralla tavaraa tulemaan jarrullisen peräkärryn kanssa ja maksaa noin satasen edestakaisin.
 
lahden juna on liian hidas ei totta jaksaisi käytää työ matka tarkoitukseen alle 30min pitäisi kestää ja eiköhän tossa junassa pysty myös tavaraa kuljetamaan
ja kyllä laivoja jäisi välille vielä.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 935
Joo, eiköhän ne laivat aja perille saakka rotterdamiin niin kuin tähänkin saakka. Paljon halvempaa ajaa laivalla tavaraa kuin junalla varsinkin kun ne tavarat on jo siellä laivassa.
Isoon laivaan menee varmaan satoja junalastillisia tavaraa.

Jäämeren satamassa laivasta ei kannata purkaa muuta kuin ne Suomeen menevät lastit ja ajaa laiva loppulasteineen vaikka sinne Saksaan tai Rotterdamin satamaan ja sieltä junilla ja kumipyörillä eteenpäin.

Suomen junilla ei pääse muuta kuin Venäjälle kun raideleveys on muun EU:n suhteen väärä.

Minun mielestä Helsingistä Tallinnaan saa vapaasti rakentaa vaikka juna- ja autotunnelit. Sillä edellytyksellä ettei siihen käytetä veronmaksajien rahaa eikä veronmaksajat takaa tunneliyhtiön lainoja ja missään muodossa kata tappioita. Tuolla edellytyksellä kukaan yksityinen ei tunnelia taatusti rakenna kun koko hankkeen kantava idea on veronmaksajien kuppaaminen
 
  • Tykkää
Reactions: drc
Liittynyt
16.08.2018
Viestejä
1 459
lahden juna on liian hidas ei totta jaksaisi käytää työ matka tarkoitukseen alle 30min pitäisi kestää ja eiköhän tossa junassa pysty myös tavaraa kuljetamaan
ja kyllä laivoja jäisi välille vielä.
Mut kun se tallinnan juna koukkaa otaniemen kautta, niin sehän on tunti sekin. Ja joku tuossa ylempänä hehkutti muuttavansa tallinnaan koska asuminen halpaa. Miksi ei siis muuta jo Lahteen kun asuminen halpaa ja juna jo kulkee?
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Matkustajaliikenne ei tule tuota projektia ikinä kuolettamaan, kyllä sen tuoton pitää tulla tavaraliikenteestä ja siinä taas on ongelmana eri raideleveydet. Ei sillä, etteikö sitä pystyttäisi ratkaisemaan. Jos saataisiin yhteys jäämerelle, niin tuolla projektilla olisi oikeasti ihan uskottava tulevaisuus.
Tässäpä LVM:n tiedote Jäämerenradasta
Selvitys Jäämeren rautatiestä valmistunut: Kirkkoniemen linjaus selvitetään tarkemmin
...ja tässä madonlukuja sen kannattavuudesta:
https://julkaisut.liikennevirasto.fi/pdf8/ramboll_jaameren_ratayhteyden_web.pdf
Tiivistelmästä:
Vaikka Koillisväylälle pitkällä aikajänteellä siirtyisi Euroopan ja Aasian välisiä merikuljetuksia, ei näiden kuljetusten siirtymiselle Jäämeren ratayhteyden kautta kulkevalle reitille ole löydettävissä perusteluita. Suora merikuljetus tai kuljetus Pohjanmeren satamien kautta on kuljetuskustannuksiltaan niin merkittävästi rautatiekuljetusta edullisempi, ettei tällaiselle uudelleenreititykselle ole kuljetustaloudellisia edellytyksiä. Jäämeren ratayhteyden käyttö muuttuu sitä epäedullisemmaksi, mitä etelämpänä määränpää sijaitsee. Erityisesti kuljetukset Jäämeren ratayhteyden ja FinEst Linkin kautta Baltiaan ja itäiseen Keski-Eurooppaan ovat kuljetustalouden kannalta erittäin kallis ja siten hyvin epärealistinen reittivaihtoehto.

Tästä LVM:n tilaamasta raportista poliitikot eivät ole juurikaan elämöineet...
 
Suomi on sitä paitsi kustannustasoltaan maailman kallempia maita ja ay-mafia häärää juuri tuolla kuljetus ja satamapuolella kaikkein aktiivisimmin. Nytkin menemässä lakkoon jonkin pienen pienen lakipykälämuutoksen vuoksi. Eli ihan ensimmäisenä en lähtisi konttejani varta vasten suomen läpi kuskaamaan, jos ne puolaan pitäisi saada. Pikemminkin hakisin puolasta kuskit ja rekat ajamaan suomen sisäistä rahtia.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Tässäpä LVM:n tiedote Jäämerenradasta
Selvitys Jäämeren rautatiestä valmistunut: Kirkkoniemen linjaus selvitetään tarkemmin
...ja tässä madonlukuja sen kannattavuudesta:
https://julkaisut.liikennevirasto.fi/pdf8/ramboll_jaameren_ratayhteyden_web.pdf
Tiivistelmästä:
Vaikka Koillisväylälle pitkällä aikajänteellä siirtyisi Euroopan ja Aasian välisiä merikuljetuksia, ei näiden kuljetusten siirtymiselle Jäämeren ratayhteyden kautta kulkevalle reitille ole löydettävissä perusteluita. Suora merikuljetus tai kuljetus Pohjanmeren satamien kautta on kuljetuskustannuksiltaan niin merkittävästi rautatiekuljetusta edullisempi, ettei tällaiselle uudelleenreititykselle ole kuljetustaloudellisia edellytyksiä. Jäämeren ratayhteyden käyttö muuttuu sitä epäedullisemmaksi, mitä etelämpänä määränpää sijaitsee. Erityisesti kuljetukset Jäämeren ratayhteyden ja FinEst Linkin kautta Baltiaan ja itäiseen Keski-Eurooppaan ovat kuljetustalouden kannalta erittäin kallis ja siten hyvin epärealistinen reittivaihtoehto.

Tästä LVM:n tilaamasta raportista poliitikot eivät ole juurikaan elämöineet...
Eli koko hankkeen realistisuus on varsin kyseenalainen. Suomi ja Viro kun eivät ole kovin kummoisia turismirysiä.
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Eli koko hankkeen realistisuus on varsin kyseenalainen. Suomi ja Viro kun eivät ole kovin kummoisia turismirysiä.
On poliittisesti korrektia väittää hankkeita "varsin kyseenalaisiksi". Asian voisi ilmaista suorasukaisemminkin liioittelematta lainkaan :comp:

[EDIT] On toki kiva ajatus, että Suomesta olisi tunneli Viroon ja on kiva ajatus, että Jäämerelle olisi ratayhteys, mutta näiden hankkeiden taloudellisuus...
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
On poliittisesti korrektia väittää hankkeita "varsin kyseenalaisiksi". Asian voisi ilmaista suorasukaisemminkin liioittelematta lainkaan :comp:

[EDIT] On toki kiva ajatus, että Suomesta olisi tunneli Viroon ja on kiva ajatus, että Jäämerelle olisi ratayhteys, mutta näiden hankkeiden taloudellisuus...
Niinpä. Siksi juuri on olennaista se kuka tämän hankkeen maksaa. Jos kiinalaiset haluavat sen maksaa omasta pussistaan, niin ketä kiinnostaa onko koko kuvio taloudellisesti kannattava. Jos taas halutaan veronmaksajien osallistuvan tähän, niin sillä kannattavuudella pitääkin olla merkitystä.
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Niinpä. Siksi juuri on olennaista se kuka tämän hankkeen maksaa. Jos kiinalaiset haluavat sen maksaa omasta pussistaan, niin ketä kiinnostaa onko koko kuvio taloudellisesti kannattava. Jos taas halutaan veronmaksajien osallistuvan tähän, niin sillä kannattavuudella pitääkin olla merkitystä.
Minun on vaikeaa uskoa, että kiinalaiset rahoittajat antaisivat rahasäkin projektin käyttöön ilman jotain kytkentää taustalla vaikuttaviin valtioihin.

Mitä tehdään, jos/kun tunneli ja sen saattaminen liikennöitävään kuntoon tuleekin maksamaan ennakoitua enemmän? Voidaanko esim. kaikki "arvaamattomat" lisätyöt vierittää valtioilta perittäviin vahingonkorvauksiin? Jos vaikka geotekniset tutkimusraportit antavat liian ruusuisen kuvan rakentamisoloista, voidaanko huolellisella ennakkotutkimuksella ennakoitavissa olleet lisäkulut vierittää valtioille? ...tai palo- ja muut turvallisuusvaatimukset, jotka eivät perustu kansainvälisiin normeihin?
 
Liittynyt
19.08.2018
Viestejä
743
Tässäpä LVM:n tiedote Jäämerenradasta
Selvitys Jäämeren rautatiestä valmistunut: Kirkkoniemen linjaus selvitetään tarkemmin
...ja tässä madonlukuja sen kannattavuudesta:
https://julkaisut.liikennevirasto.fi/pdf8/ramboll_jaameren_ratayhteyden_web.pdf
Tiivistelmästä:
Vaikka Koillisväylälle pitkällä aikajänteellä siirtyisi Euroopan ja Aasian välisiä merikuljetuksia, ei näiden kuljetusten siirtymiselle Jäämeren ratayhteyden kautta kulkevalle reitille ole löydettävissä perusteluita. Suora merikuljetus tai kuljetus Pohjanmeren satamien kautta on kuljetuskustannuksiltaan niin merkittävästi rautatiekuljetusta edullisempi, ettei tällaiselle uudelleenreititykselle ole kuljetustaloudellisia edellytyksiä. Jäämeren ratayhteyden käyttö muuttuu sitä epäedullisemmaksi, mitä etelämpänä määränpää sijaitsee. Erityisesti kuljetukset Jäämeren ratayhteyden ja FinEst Linkin kautta Baltiaan ja itäiseen Keski-Eurooppaan ovat kuljetustalouden kannalta erittäin kallis ja siten hyvin epärealistinen reittivaihtoehto.

Tästä LVM:n tilaamasta raportista poliitikot eivät ole juurikaan elämöineet...
Tässäpä LVM:n tiedote Jäämerenradasta
Selvitys Jäämeren rautatiestä valmistunut: Kirkkoniemen linjaus selvitetään tarkemmin
...ja tässä madonlukuja sen kannattavuudesta:
https://julkaisut.liikennevirasto.fi/pdf8/ramboll_jaameren_ratayhteyden_web.pdf
Tiivistelmästä:
Vaikka Koillisväylälle pitkällä aikajänteellä siirtyisi Euroopan ja Aasian välisiä merikuljetuksia, ei näiden kuljetusten siirtymiselle Jäämeren ratayhteyden kautta kulkevalle reitille ole löydettävissä perusteluita. Suora merikuljetus tai kuljetus Pohjanmeren satamien kautta on kuljetuskustannuksiltaan niin merkittävästi rautatiekuljetusta edullisempi, ettei tällaiselle uudelleenreititykselle ole kuljetustaloudellisia edellytyksiä. Jäämeren ratayhteyden käyttö muuttuu sitä epäedullisemmaksi, mitä etelämpänä määränpää sijaitsee. Erityisesti kuljetukset Jäämeren ratayhteyden ja FinEst Linkin kautta Baltiaan ja itäiseen Keski-Eurooppaan ovat kuljetustalouden kannalta erittäin kallis ja siten hyvin epärealistinen reittivaihtoehto.

Tästä LVM:n tilaamasta raportista poliitikot eivät ole juurikaan elämöineet...
Eli käytännössä juuri se mitä ylempänä sanoin, eli miksi kuskata kamat junalla Suomen ja Baltian läpi Saksaan, kun samassa ajassa ajaa sen paatin Hampuriin halvemmalla. Ja Koilisväylän käyttökelpoisuuskin on iso jos.

Suomestahan on teoriassa yhteys Jäämerelle Malmbananin kautta Narvikiin ja idässä voisi rakentaa yhteyden Sallasta Murmanskin rataan, jos se katsottaisiin tarpeelliseksi.
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Eli käytännössä juuri se mitä ylempänä sanoin, eli miksi kuskata kamat junalla Suomen ja Baltian läpi Saksaan, kun samassa ajassa ajaa sen paatin Hampuriin halvemmalla. Ja Koilisväylän käyttökelpoisuuskin on iso jos.
Juurikin näin, ihan terveellä järjellä pääteltävissä olevia asioita. Ilman Koillisväylää Jäämerenradalla ei ole mitään oleellista merkitystä - toki sillä voi ajaa malmijunia Lapista pohjoiseen. Jos taas Koillisväylä joskus toimii, niin on ziljoonakertaa järkevämpää ajaa konttilaiva suoraan Eurooppaan kuin kuormata kontit juniin jossain Lapissa.

Luulenpa, että harva on laskenut, paljonko kalustoa ja ratakapasiteettia tarvitaan, jos halutaan rahdata vaikka muutaman ison konttilaivan kontit viikossa kohti Eurooppaa. Laiva: 10000-15000 TEU, junanvaunu 2-3 TEU... Yksi laiva on siis 60-90 km kontteja jonossa.
 
Turun pohjoispuoliset satamat voisi pistää huoletta kiinni jos Suomi saisi sataman pohjoisessa Jäämerelle. Silloin voisi esimerkiksi sellua ja paperia rahdata Suomesta maailmalle sitä kautta talvisin kun oma meri on jäässä.

Toisaalta VR on hinnoitellut palvelunsa niin, että nehän ajavat paperirulliakin jostakin Kemistä Helsinkiin rekalla satamaan sen sijaan että junaan pistäisivät ne Kemissä. Joskus sitten siitä seuraa jotain Konginkankaan linja-autoturmaa.

Junarata voisi olla ihan kannattava Suomesta Kilpisjärven kautta jonnekkin Norjalta vuokrattavaan satama-alueeseen. Siinähän sattuisi radan varrella myös Suomen korkeimmat tunturit joiden matkailu piristyisi junaradan myötä ja Norjan puolella olisi vielä isompia tunteireita tai vuoria. Hintaluokka junaradalle ja satamalla taitaisi olla luokkaa 1-2 miljardia euroa. Samalla Suomi saisi sataman mahdollista sota-aikaa varten Jäämerelle jos Itämeri lyödään kiinni sodassa.

Toki voi olla toiveajattelua että turisteja tulisi sinne jollakin junalla: Helsingistä Ouluun junamatka kestää jo noin kuutisen tuntia ja siitä menisi vielä vähintään toiset kuusi tuntia junalla jonnekkin Kilpisjärvelle. Eli joku 12 tuntia istua junassa että pääsisi Helsigistä junalla jonnekkin hiihtokeskukseen. Lentokoneellahan Helsingistä vaikka Leville pääsee kolmessa tunnissa ja yksi välilasku ja pari tuntia lisää niin lentää samoilla tulille Alpeille Keski-Eurooppaan tai Ruotsin Åreen tai Norjan isoihin vuoristokeskuksiin.

Itse ketjun aiheeseen palatakseni, niin eiköhän ne yrityksen laske että sijoitettavat rahat ja niille viiden prosentin korko pitää saada takaisin 10-15 vuoden aikana viimeistään ja sitten alkaa viimeistään takokamaan isompaa voittoa. Mitä isompia riskejä hankkeeseen liittyy vaikka rakentamiskustannusten ja aikataulun muodossa, niin sitä isompi pitää olla se laskennallinen voitto joka siitä saadaan. En minä ymmärrä miten kiinalaisten yritys saisi Helsinki-Tallinna tunneli kannattamaan millään muulla tavalla kuin siirtämällä riskit Suomen veronmaksajille ja saamalla vielä valtiolta takuut että se takaa mahdolliset lisäkustannuksetkin ja takaa vielä jonkun 7 prosentin tuoton sijoitetulle pääomalle suunnilleen ikuisuuteen saakka.
 
Liittynyt
16.08.2018
Viestejä
1 459
Turun pohjoispuoliset satamat voisi pistää huoletta kiinni jos Suomi saisi sataman pohjoisessa Jäämerelle. Silloin voisi esimerkiksi sellua ja paperia rahdata Suomesta maailmalle sitä kautta talvisin kun oma meri on jäässä.
Täyttä puppua. Pelkästään Tornion terästehdas tarvitsee avoimet meriväylät. Miksi jauhat paskaa asiasta josta et tiedä yhtään mitään?

Tornion terästehdas – Wikipedia
 
Liittynyt
16.08.2018
Viestejä
1 459
Eihän toi ole edes paha.

Tällä hetkellä 50 km työmatka omalla autolla maksaa n. 0,2x50x2x5x48 (lomat pois) eli n. 400e/kk koko vuodelle jaettuna.
Sulla ei varmaan oo autoa? Tuo 20€ per 100km voidaan kyllä alittaa ja jopa puolittaa taloudellisella autovaihtoehdolla. Mut oli auto ja hinta mikä hyvänsä, niin tallinnan tunnelia ei silti kannata rakentaa.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 327
Mut kun se tallinnan juna koukkaa otaniemen kautta, niin sehän on tunti sekin. Ja joku tuossa ylempänä hehkutti muuttavansa tallinnaan koska asuminen halpaa. Miksi ei siis muuta jo Lahteen kun asuminen halpaa ja juna jo kulkee?
Jos pitäisi valita, että asuisinko Tallinnassa vai Lahdessa, niin Tallinna voittaisi kyllä meikäläisen kohdalla 10-0. Siinä on kaupunki, joka on monin osin hienompi kuin Helsinki. Tuo Otaniemen koukkaus on ihan persiistä, ja se on pääasiallinen syy siihen, miksi toivon, että tämä Vesterbackan projekti ei toteudu. Tuollainen tunneli pitäisi ehdottomasti vetää Helsingin keskustan kautta.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 935
Niin tai tuplata. Ihan millaisella itsemurhaloukulla tai edustusmersulla suostuu ajamaan.

Mulla on auto ja sen käyttökulut ennen arvonalenemaa on n. 0,1 euroa ja arvonalenema about toiset.

0,2 euroa on aika yleinen ja kuvaava lukema, joten siksi käytin sitä. Jos jollain 15v vanhalla tojotalla pääsee puoleen niin sit pääsee.

Pointtina lähinnä se että 500e/kk työmatkoihin on muka kallista, etenkin kun Tallinnan yleinen hintataso on matalampi ja pääsisi nauttimaan PK-seudun muuta Suomea korkeammista liksoista.
Siinähän menisi äkkiä 2 tuntia työmatkaan suuntaansa jos ei asuisi ihan juna-aseman vieressä ja työpaikka olisi toisessa päässä juna-aseman vieressä. Myös se matkusta molemmissa päissä asemalle aiheuttaisi kustannuksia em. tapauksessa.

Minun mielestäni Helsingin ja Tallinnan välille saa rakentaa vapaasti tunnelin tai useammankin junia ja autoja varten kunhan se tehdään ilman veronmaksajien rahaa. Tosin sellaista ei taatusti tule tapahtumaan kun koko hankkeen idea on lypsää veronmaksajilta rahat pois. Vähän kuin Guggenheim Helsinki.

Missä lie Itämeren rantavaltiossa se Guggenheim museo rakentamassa nyt museotaan kun niitä ottajia kuulosti olevan jonoksi saakka muualla jos ei Helsingille ja Suomelle kelpaa? :lol:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 215
Toivottavasti valtio kuitenkin tukee saman verran kuin lauttamatkustusta
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Kommenttia Jäämeri-yhteyteen liittyen:

"Hanketta Helsingin ja Tallinnan välisen rautatietunnelin rakentamiseksi perustellaan monesti sillä, että Jäämereltä rakennettaisiin siihen liittyen junayhteys etelään. Koillisväylältä tulevien laivojen tavaravirrat ohjautuisivat Jäämeren radan ja Suomenlahden tunnelin kautta Keski-Eurooppaan ja pidemmälle.
Pellervon taloustutkimuksen ennustepäällikkö Janne Huovari ei näe perustelussa järkeä. Hänen mukaansa ei ole mitään perustetta olettaa, että Koillisväylää tulevat laivat pysähtyisivät Jäämeren satamiin.

–  Laivat voivat saman tien ajaa suoraan Rotterdamiin tai Hampuriin, Huovari huomauttaa.

Liikennetekniikan professori ja suunnittelutoimisto WSP Finlandin johtaja Jorma Mäntynen on samaa mieltä. Hänen mukaansa järjetöntä olisi myös se, että tavaraa kulkisi Jäämeren satamista rataa pitkin Perämeren satamiin.

–  Ei ole mieltä napata joitakin virtoja sieltä (Jäämereltä) ja tuoda junalla johonkin ja viedä ne Itämerta pitkin Tanskan salmiin, Mäntynen arvioi.

Hän näkee kuitenkin Jäämeren radassa järkeä, jos tavaravirtoihin liittyy jatkojalostusta. Pohjoisessa on muun muassa runsaasti kaivosteollisuutta.

–  Jos Suomi pystyy jatkojalostuksella ottamaan lisäarvoa tavaravirroista tavalla tai toisella, lähtevät ne täältä sinne tai sieltä tänne, niin silloin siinä on järkeä, Mäntynen sanoo.

Hänen mukaansa erityisen kiinnostavaa on, minkälaista jatkojalostusta voi kehittyä Suomessa Aasian suunnalta tuleville tavaravirroille."
Jäämeren rata tuskin hyödyttää Helsingin ja Tallinnan tunnelia
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Berneri taas avautuu. Ikävä kyllä, sen verran tyhmiä taas päästelee. :facepalm::

"Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) ja Viron talous- ja infrastruktuuriministeri Kadri Simsontapasivat Helsingissä perjantaina. Tapaamiseen osallistuivat myös Helsingin kaupungin pormestari Jan Vapaavuori ja Tallinnan varapormestari Andrei Novikov.

Ministeri Bernerin mukaan tunnelilla olisi laajat sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset.

– Helsingin ja Tallinnan välinen tunneli olisi merkittävä asia koko Euroopalle. Yhdessä Rail Baltican kanssa tunneli muodostaisi nopean yhteyden Keski-Eurooppaan ja myös Aasiaan. Tässä hankkeessa tarvitaan äärimmäisen hyvää suunnittelu- ja taustatyötä, ja se tulee tehdä kaikissa vaiheissa tiiviissä yhteistyössä Viron kanssa, ministeri Berner toteaa tiedotteessa.

– Sekä Viro että Suomi tunnetaan maailmalla digitaalisista innovaatioistaan ja korkeatasoisesta koulutuksesta ja uskon, että voimme yhdessä päästä pitkälle ja vahvistaa toistemme kilpailukykyä. Maiden välinen kiinteä yhteys tukisi vahvasti esim. työvoiman, koulutuksen, terveydenhuollon helpompaa liikkumista, ministeri Simson korostaa."
Anne Berner: Tallinnan-tunneli olisi merkittävä koko Euroopalle
 
Liittynyt
16.08.2018
Viestejä
1 459
Tämä yksityisellä rahalla tehtävä tunneli on lähiaikoina julkistamassa rahoitusta.
Newsroom | Finestbay Area Development

Massiivinen Helsinki-Tallinna-tunnelihanke etenee – pian paljastetaan rahoitusta: ”Minä ja Peter olemme rahoittaneet tähän asti”

Puolet rahoista kiinasta ja mukana mm. pohjoismaisia eläkeyhtiöitä ja Norjan öljyrahasto.
Kävin alkuviikosta Tallinnassa laivalla. Laivalla tilaa hyvin samoin autokannella. Halvin matka Tallinnaan auton kanssa mitä olen ikinä tehnyt.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 215
Kävin alkuviikosta Tallinnassa laivalla. Laivalla tilaa hyvin samoin autokannella. Halvin matka Tallinnaan auton kanssa mitä olen ikinä tehnyt.
Koska valtiolla ei ole varaa tukea molempia muotoja eli lauttoja ja tuota tunnelia, on vain reilua että matkansa joutuu maksamaan itse sitten kun tunneli valmistuu. Eli lauttamatkat kallistuu tulevaisuudessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 160
Autoilla tapahtuva lauttamatkailu Helsingin satamista aiheuttaa myös suurta haittaa Helsingin asukkaille kun laivalta / laivoille kulkevat autot tukkivat kantakaupungin kadut ikävinä pistekuormina.

Satamayhtiön (Kaupungin omistama) pitäisi kerätä automatkustajilta paljon suuremmat maksut joilla kompensoitaisiin noita haittoja tai rakennettaisiin esim. Jätkänsaareen joku tunnelirakennelma länärille tjsp.
 
Jätkäsaaren tunneli ei kelvannut vihreille silloin kun sitä ehdotettiin. Mutta hyvin suuri osa liikenteestä on rekkoja jotka kuskaavat tavaraa suomeen. Esim. betonielementtejä tuli sieltä Helsingin työmaille. Paljon helpommin nuo menevät rekalla sinne minne tavara on menossa kuin että kontteja nostettaisiin juniin.
 
Liittynyt
16.08.2018
Viestejä
1 459
Koska valtiolla ei ole varaa tukea molempia muotoja eli lauttoja ja tuota tunnelia, on vain reilua että matkansa joutuu maksamaan itse sitten kun tunneli valmistuu. Eli lauttamatkat kallistuu tulevaisuudessa.
En pidättäisi hengitystä sitä tunnelia odotellessa. Mutta varmaan Berner saa kanavoitua mukavan suunniteluprojektin valtion piikkiin kavereilleen.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 327
En kyllä usko tämän toteutumiseen ainakaan ensi vuosikymmenellä, enkä varsinkaan Vesterbackan projektilla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 160
Jätkäsaaren tunneli ei kelvannut vihreille silloin kun sitä ehdotettiin. Mutta hyvin suuri osa liikenteestä on rekkoja jotka kuskaavat tavaraa suomeen. Esim. betonielementtejä tuli sieltä Helsingin työmaille. Paljon helpommin nuo menevät rekalla sinne minne tavara on menossa kuin että kontteja nostettaisiin juniin.
Lähinnä sen hinta on niin korkea, ettei se kelpaa.

Jos tallinnaan autoilijat maksaisivat sen itse, niin tuskin kenelläkään olisi suurempaa valittamista.
 
?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
Aikamoisessa hurmoksessa saa olla jos oikeasti luulee, että tunneli rakennetaan. Käyttäkää nyt niitä aivoja hieman ja miettikää miksei esim tunnelia Tukholmaan ole rakennettu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 160
Luokkaa 100 miljoonaa Kauppalehden mukaan.

Löysin kuitenkin tälläisen kustannuslaskelman parin vuoden takaa, joka lupaa hinnaksi 250 miltsiä...

http://www.rakli.fi/media/klinikat/...n-ja-maanalainen-kokoojakatu/lansitunneli.pdf

Järkevä tapa laskea sen kannattavuutta voisi olla esim. laskea, että paljonko autoja ja rekkoja vuosittain Länsi-Satamasta laivoihin lastautuu ja jakaa 100 miltsiä sillä määrällä ja katsoa montako euroa per auto per käyttökerta pitäisi laivalipun hintaa nostaa, jotta tunneli maksaisi itsensä jossain suhteellisen järkevässä ajassa takaisin.

Tietty jätkäsaaren liikennesumpun purkamisellakin on jotain taloudellista arvoa, varsinkin kun alue vielä kasvaa hyvän aikaa.

edit: tuossa pdf:ssä laskeskellaan n. 3000 ajoneuvon käyttävän päivittäin "länsitunnelia" satamaan / sieltä kulkemiseen. Jos takaisinmaksuajaksi otettaisiin vaikka 20v, niin jokaiselta tunnelikäytöltä pitäisi nyhtää 11.4e, jotta tunneli maksaisi itsensä.

(250M / 20v / 365päivää / 3000 autoa per päivä = 11.415e). Ei aivan toivoton hinta, mutta kohtuullisen paljon kuitenkin?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
205
Berneri taas avautuu. Ikävä kyllä, sen verran tyhmiä taas päästelee. :facepalm::
Mikä tuossa Bernerin lausunnossa nyt niin tyhmää oli? Vai oliko vain kipeä tarve päästä poliitikkoa mollaamaan?

Puolet rahoista kiinasta ja mukana mm. pohjoismaisia eläkeyhtiöitä ja Norjan öljyrahasto.
Lähde? Eikö juuri tänä viikonloppuna ollut Helsingin Sanomissa juttu siitä, kuinka fiksusti norjalaiset ovat öljyrahastonsa kanssa toimineet. Tämä kyseinen tunneliprojekti ei ihan mahdu järkevien investointien kanssa samaan pöytään.

Alkuun tätä Peter Vesterbackan tarmokkuutta oli kyllä ihan hauska seurata, sillä Suomessa tällainen suuruudenhulluus on jotain täysin erilaista. Nyt kuitenkin kaiken tämän päälle on ilmaantunut puhetta Euroopan korkeimmista pilvenpiirtäjistä ja kaikkea sellaista ikään kuin vitsinä.

Saa nähdä kuinka monta kiinalaista "sijoittajaa" Vesterbacka on huomiseen tilaisuuteen lennättänyt. Yhdessä aiemmassa pressitilaisuudessa näytti aivan siltä, kuin oltaisiin napattu kadulta vain näön vuoksi turistiryhmästä porukkaa auditorioon istumaan. Harmi vain, että Vesterbacka on useamman vuoden liian myöhässä, sillä Kiina on viime aikoina ryhtynyt sulkemaan rahahanojaan leväperäisiä ulkomaille suuntautuvia sijoituksia karsimalla.
 
Liittynyt
08.07.2017
Viestejä
135
Mitä todellisuudessa tapahtuu, tai ainakin yritetään junailla:
Kiinalaiset pelaavat tyypillisen roolinsa avokätisenä sijoittajana, lähes hyväntekijänä, hyvin kuten aina ja idiootit uskovat. Todellisuudessa jos sieltä tulee penniäkään, on sopimus samaa luokkaa mitä ovat tehneet jo useiden kehitysmaiden kanssa ("tarjoavat" rahaa sikamaisilla ehdoilla, ja kun takaisinmaksu ei onnistu, otetaan kyseisen maan satama(t) 99 vuodeksi haltuun). Nyt kiinalaisia tuskin yksi hikinen tunneli kiinnostaa muuna kuin ilmaisena tekniikan kokeiluna, niin Suomen valtio ne miljardit maksaisi korkoineen Kiinaan.
Vesterbacka tuskin on niin tyhmä, että uskoisi koko homman järkevyyteen millään tavalla. Muun kuin oman ja hänen palkkansa maksavien "sijoittajien" vedätyksen osalta. Eiköhän herra kuittaa hyvät rahat, jos onnistuu lobbaamaan tämän ilmaisen keikan kiinalaisille.
Jos mukaan lähtee hölmölän sijoittajia, niin sitten lähtee, saadaan pieni alennus valtion lopulta kuittaamiin tappioihin. Hurraa.
Suomen poliitikot ovat niin viisaita, että nuolevat kilvan kiinalaisten perseitä, kun nyt on oikein sieltä ihmemaasta asti rahamiehet kiinnostuneita Suomesta. Ja taas apinaa koijataan.
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544

Toi kyllä vaikuttaa omastakin mielestä kunnon vedätykseltä koska en usko että tota tunnelia tulee.Dubai ei muuten sijaitse kiinassa.Tosin se kenen rahoilla noi pelaa voi sitten olla ihan eri juttu.
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Aikamoisessa hurmoksessa saa olla jos oikeasti luulee, että tunneli rakennetaan. Käyttäkää nyt niitä aivoja hieman ja miettikää miksei esim tunnelia Tukholmaan ole rakennettu.
Tunneli tukholmaan on ihan eri juttu kuin tunneli tosta lahden yli helsingistä viroon.
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Berneri taas avautuu. Ikävä kyllä, sen verran tyhmiä taas päästelee. :facepalm::

"Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) ja Viron talous- ja infrastruktuuriministeri Kadri Simsontapasivat Helsingissä perjantaina. Tapaamiseen osallistuivat myös Helsingin kaupungin pormestari Jan Vapaavuori ja Tallinnan varapormestari Andrei Novikov.

Ministeri Bernerin mukaan tunnelilla olisi laajat sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset.

– Helsingin ja Tallinnan välinen tunneli olisi merkittävä asia koko Euroopalle. Yhdessä Rail Baltican kanssa tunneli muodostaisi nopean yhteyden Keski-Eurooppaan ja myös Aasiaan. Tässä hankkeessa tarvitaan äärimmäisen hyvää suunnittelu- ja taustatyötä, ja se tulee tehdä kaikissa vaiheissa tiiviissä yhteistyössä Viron kanssa, ministeri Berner toteaa tiedotteessa.

– Sekä Viro että Suomi tunnetaan maailmalla digitaalisista innovaatioistaan ja korkeatasoisesta koulutuksesta ja uskon, että voimme yhdessä päästä pitkälle ja vahvistaa toistemme kilpailukykyä. Maiden välinen kiinteä yhteys tukisi vahvasti esim. työvoiman, koulutuksen, terveydenhuollon helpompaa liikkumista, ministeri Simson korostaa."
Anne Berner: Tallinnan-tunneli olisi merkittävä koko Euroopalle
Onko se koillisväylä nyt edes siinä kunnossa että sitä voi käyttää?.
 
Liittynyt
08.07.2017
Viestejä
135
No niin, dubaista miljoonia myös tulossa mukaan menestystarinaan, loistava uutinen. Alkaa jo vähän haista sunny car centeriltä tämä homma.
 
Eiköhän se Sambian kuningattarenkin miljardi"sioitus" sieltä putkahda tulla. Riittää kunhan muutaman 10 miljoonaa euroa maksaa itse ensin etumaksua sinne suuntaan järjestymaksuista ja leimavaroista.

:lol:
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
244 815
Viestejä
4 272 125
Jäsenet
71 562
Uusin jäsen
lissaw96

Hinta.fi

Ylös Bottom