The Witcher 3: Wild hunt

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
231
Taistelut kyllä helpottuu kun oppii mekaniikat. Minä aloitin toisiksi vaikeimmalla vaikeusasteella ja mielestäni taistelu tuntui alkuun haastavalta. Sitten jossain 15-20 levelin kohdalla tuli muistaakseni aloitettua alusta sillä vaikeimmalla vaikeusasteella, kun yhtäkkiä taisteluista tuntui täysin katoavan haaste.
No nyt lvl.8 kun muistaa mitä mikäkin nappula tekee ja muutenkin hoksaa vähän enempi miten homma toimii niin taistelut tuntuu jo ihan luontevalta. Välissä sotki se että kerkesin pelata jonnekin lvl.3 ja sitten pidin 6kk taukoa niin että unohdin sopivasti kaiken miten mikäkin asia toimii tuossa pelissä. No jossain lvl.6 kohdalla alkoi muistua napit jo helpommin ja kun otti gourmet ominaisuuden käyttöön niin homma helpottui aivan merkittävästi. Aiemmin sai meditoida ja tallentaa jatkuvasti.

Sellainen asia tuli huomattua että pelkällä paikkojen tutkimisella ja vihulaisten lahtaamisella ei pitkälle pötkitä, mielummin tekee niitä side questeja. Nyt ehti jo käydä niin että ehdin tutkia jonkun saaren/rottatornin jonne piti myöhemmin palata jossain side questissa. Tuntui hieman turhanpäiväiseltä kahlata sama torni läpi uudelleen, ja aiemmin se alue tuntui pirun hankalalta kun meinasi heti kuolla.

Gwentiä on tullut kanssa jo hieman pelattua, aika hauska lisä... piti vaan katsoa youtubesta joku lyhyt video kun en muista että olisin siitä mitään tutorialia nähnyt, tai jos olin niin on kyllä jo hyvin unohtunut sekin.

Mutta mielenkiintoiselta vaikuttaa, nyt n. 30h takana ja alkaa jo pikkuhiljaa viihtyä tuotoksen parissa :)
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
231
Muistelisin että Novigradissa on ainakin yksi tehtävä, jossa asunnossa kummittelee ja nainen oli jäänyt johonkin jatkuvaan painajaisunitilaan tms. ja sitä ratkoessa pelästyin ainakin pahasti.
Tästä heti tuli parikin kauhuleffaa mieleen, hyvin ja yllättävästi tehty scene, ei kuitenkaan mitään scheissea että yhtäkkiä äänet täysillä kuvassa välähtää jotain vaan vähän sopivammalla maulla toteutettu "kuumottava" kohtaus jossa lähes niskakarvat nousi pystöön.

Kumipuitten heilunnasta pitää sanoa että en näe itse minkäänlaista ongelmaa siinä. Yleensä kuuluu tuulen humina ja luo hyvää tunnelmaa, enempi ärsyttäisi jos ympäristö näyttäisi ns. "tietokonepeliltä" eli kaikki paikat olla jököttää paikoillaan pikselintarkasti (vähän kuin Skyrimissä, siinä oli hieman vähätelty puiden liikettä, ja varsinkin sitä vanhemmissa peleissä ympäristö ei näytä yhtään elävältä). Esim. breath of the wild onnistui juuri siinä kun ympäristö tuntui elävältä, vaikka muuten grafiikat onkin aika erilaiset.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 797
Aina, kun noita yksittäisiä tehtäviä kuten tuota Akilleen mainitsemaa muistelee niin tekee mieli käynnistää peli. Onhan siinä kyllä ihan huikeita tehtäviä ja varmastikaan en ole edes kaikkia nähnyt. Vitsi, muistan vieläkin sen tunnelman, kun myrskyävä sateinen metsä yöllä oli. Susia melkoinen lauma ympärillä ja sitten sieltä syvemmältä vyöryi vielä sarvipäinen isompi peto (en muista nimeä) päälle.

Vaikka pelissä niitä ärsyttäviä asioita nyt mietittynä onkin niin onhan se kokonaisuudessaan enemmän kuin vain loistava peli. Jotain niin kokemuksellista siinä on.

Pitää vielä miettiä pelaamista, jollain isommalla syysteemin muutosmodilla.
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 302
Leshen?
Masked singer suomi sarjassa ollut shamaani toi aina mieleen leshenin :lol:.

Aina sillloin tällöin tekee mieli pelata uudestaan läpi mutta se määrä mitä tuo tarvitsee aikaa tiputtaa innostusta. Oikeastaan voisi aloittaa ykkösestä asti niin menisi vielä enemmän aikaa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
231
Musat potkii kovasti, tässä esim. Jenny o' the woods välipomon aikana soivat taustamusat: tosin tuo pätkä on jotain pari minuuttia pitkä mutta itse taistelu kesti varmaan puolisen tuntia ja olipahan kuumottavaa shittiä :D
 
Liittynyt
03.12.2017
Viestejä
321
Jos muuten joku ei tiennyt niin nykyään bookbeatissa löytyy kaikki noituri kirjat äänikirjoina suomeksi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 232
Pelaa kakkonen ja sen jälkeen luonnollisempi jatkumo kolmoseen ja moni asia avautuu paremmin. Ykkösessä ei oikein mitään erityisen ihmeellistä tapahdu juonellisesti.
Tapahtuihan siinä vaikka mitä ja jos voi niin kannattaa kyllä ihmessä pelata sekin läpi

Kovia väittelyitä oli joskus myös siitä että Alvin ei muka olisi ollut
Jacques de Aldersberg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
440
Senverran pakko osallistua tähän keskusteluun, että olenko oikeasti ainoa jota ei ensimmäisen witcherin tekninen antiikkisuus ja kömpelyys haitannut millään tavoin? Imeydyin aivan täysillä siihen pelimaailmaan ja pystyin ummistamaan silmät kaikilta huonoilta puolilta, kunhan pelin taistelujärjestelmästä sain otteen. Jotenkin vain niin upea ja uniikki tunnelma, millä pystyin antamaan anteeksi hyvin paljon. W2 sensijaan olen jaksanut vaivoin ja väkisin pelata lopputaistelua vaille(?), mutta ei jaksa vain tahkota loppuun. Witcher 2 kohdalla taas se kömpelyys risoo ja raasta niin paljon, että sekin on ollut työn alla jo varmaan viisi vuotta.

Edellämainitun takia myös W3 on ollut julkaisustaan asti korkkaamatta.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604

Itellä taas se ykkösen kömpelyys ja laadullinen kökköys oli semmonen, että jäi jo aikanaan(2009) kesken se peli ja siihen piti sit vähän kuin väkisin palata ennen jatko-osien pelaamista. Paljon asioita jotka ärsytti teknisen toteutuksen puolesta ja paljon asioita jotka vaikutti lähinnä laiskalta käsikirjoitukselta.

Kakkosen pelasin just ennen kolmosta, en kyl hirveesti muista muuta ku että ihan hyvä se oli, toki pelasin jollain helpoimmalla.
 
Ransteri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.11.2019
Viestejä
737
Senverran pakko osallistua tähän keskusteluun, että olenko oikeasti ainoa jota ei ensimmäisen witcherin tekninen antiikkisuus ja kömpelyys haitannut millään tavoin? Imeydyin aivan täysillä siihen pelimaailmaan ja pystyin ummistamaan silmät kaikilta huonoilta puolilta, kunhan pelin taistelujärjestelmästä sain otteen. Jotenkin vain niin upea ja uniikki tunnelma, millä pystyin antamaan anteeksi hyvin paljon. W2 sensijaan olen jaksanut vaivoin ja väkisin pelata lopputaistelua vaille(?), mutta ei jaksa vain tahkota loppuun. Witcher 2 kohdalla taas se kömpelyys risoo ja raasta niin paljon, että sekin on ollut työn alla jo varmaan viisi vuotta.

Edellämainitun takia myös W3 on ollut julkaisustaan asti korkkaamatta.
Onko se kolmonenkin yhtä kömpelö kuin kakkonen? Luulin, että se olisi ollut parempi.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Onko se kolmonenkin yhtä kömpelö kuin kakkonen? Luulin, että se olisi ollut parempi.
Sillä vaihtoehtoisella ohjaus tyylillä parempi mutta ei mistään kuitenkaan merkkiteoksesta voida puhua tuon osalta.

Siellä on pari ärsystystä muutenkin että kun alkaa taistelu niin Geralti pahimillaan jumittuu kuoppaan ja eikä voi käyttää tikkaita, tuossa jos olisi saanut itse valittua on/off vaihteen ja hahmo ketterämpi liikutella niin sitten oltaisin jo lähellä 10/10 arvosanaa.

Siihen kyllä ihmekumma tottuu ja ajansaatossa siihen ei kiinnitä enää niin paljoa huomiota.
 
Pystyyköhän tuohon vaikuttamaan modeilla kenties? Tuohonhan tulee jatkuvasti paljon modeja, tosin enemmän grafiikkaan keskittyen. Ainakin jossain vaihees tuli vastaan sellainen modi, joka muutti tuotal iikkumista ja taistelua jne. samanlaiseksi, kuin mitä siinä alkuperäisessä demo versiossa oli, jota pelimessuilla esitettiin.
 
Itse en ole ainakaan törmänyt mihinkään modeihin jotka parantaisivat tuota liikkuvuutta, toisin en ole nytten pariin vuoteen enää pelanutkaan mutta nexuksta löytynee jos sellaista on olemassa ja silloin voisin itsekin ottaa uuden kierroksen jossian välissä mutta se ei ole lyhyt.

Itselleni olisi jo lottovoitto jos voisi tuosta "taistelu modesta" päästä tarvittaessa eroon ja siten lähtee käpälä mäkeen vaikka tikkaita kiippien ja tuossa battle modessa ei hyppykään onnistu, sen tilalla on dodge.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
231
Juoksu saisi tosiaan onnistua myös taistelussa, pitää hyppiä karkuun kuperkeikoilla :D

Mutta semmonen asia mikä potuttaa jo tässä vaiheessa on tuo Ciri:llä pelaaminen. Ei kiinnosta vähääkään, olisi mielummin kerrottu jossain cut-scenessä. Tulee ihan mieleen joku Twilight princess jossa Midna/Wolf link oli ihan täyttä kuraa. Toivottavasti tuota ei ole paljoa tiedossa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Mutta semmonen asia mikä potuttaa jo tässä vaiheessa on tuo Ciri:llä pelaaminen. Ei kiinnosta vähääkään, olisi mielummin kerrottu jossain cut-scenessä. Tulee ihan mieleen joku Twilight princess jossa Midna/Wolf link oli ihan täyttä kuraa. Toivottavasti tuota ei ole paljoa tiedossa.
No pääsee kikkailee sen kyvyillä mutta muuten olisi voinut cutscenenä mennä.

Toisin veikkaan että tuo pelattava osuus haluttu lisätä siksi että pelaaja ei ota ohjaimesta irti ja katso pelkkiä cutscene kohtauksia.

Että tuon osalta ymmärrän noi "turhatkin" Ciri pelattavat kohtaukset, MGS sarjoissa sittne mentiin vähän överiksi noiden suhteen.

Hieno peli kuitenkin, jossa jopa sivutehtävissä tuntuu olevan enemmän mielenkiintoa kuin vastaavissa peleissä muuten.

Hitto jos tuo pelattavuus olisi ollut se tiptop niin en pelkäisi antaa 10/10 arvosanaa, nytten pitää tyytyä 9/10.
Pelattavuus ei missään nimessä ole huono kun siihen tottuu mutta parempikin voisi olla.

Jos tuon voi antaa anteeksi ja sen että ihmiset eivät reagoi Geraltin toimiin kuin tehtävien kautta niin kyllä se yksi omista top peleistä on vieläkin.

Vaikeata pidätellä kyyneleitä ja on iloa, naurua ja vitutusta.
Pakko sanoa että ei kovin moni videopeli ole noita tarjonut samassa paketissa.
 
Liittynyt
14.07.2017
Viestejä
1 077
Kyllä itse ainakin pidän enemmän siitä että Cirillä pääsi pelaamaan, eikä tarvinnut tyytyä katsomaan vain jotain välivideoita. Tämähän on videopeli eikä elokuva.
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
609
Itsekin pidin siitä, että pääsi Cirillä pelaamaan. Mielelläni pelaisin uutta Witcher-peliä jossa Ciri olisi pääosassa, vaikka uskonkin että monet eivät siitä pitäisi, kun eihän Witcherilla voi olla supervoimia :rolleyes:

Tokihan ei ole tiedossa että seuraavaa peliä olisi edes tulossa, mutta muistaakseni on ainakin sanottu että Geraltin tarina on ohi.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Tokihan ei ole tiedossa että seuraavaa peliä olisi edes tulossa,
Witcher 4 on tulossa, tuohon sanottu jo tekijöiden suusta mutta vuosia menee 2025 varmaan lähempänä.

mutta muistaakseni on ainakin sanottu että Geraltin tarina on ohi.
Geraltin taru päättyyi kolmoseen mutta veikkaan että seuraavassa osassa saat luoda oman hahmon ja sitten lähtee pelaa, witcherin maailma ja osa hahmoista vain tuttuja+luotu omia sinne.

Ainakin siihen perustuen että pääsivät sopimukseen kirjaljian kanssa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
231
Kyllä se Cirillä pelaaminen muuttui mielenkiintoisemmaksi kun siihen tuli hieman lisäominaisuuksia... ainut - puoli että se oli ns. "kehä" jonka sisällä Ciri hyökkää takaapäin, tuo mieleen juuri tuon Wolf link homman mistä aiemmin puhuin... eli en tiedä onko se + vai -. No ei tästä valittaa voi, aivan varmasti tämän genren parhaimmistoa tämä teos!
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 797
Minulle Ciri-vaiheet oli kyllä pakkopullaa. Jotenkin otti ne niin irrallisina pelillisesti ettei kiinnostanut, kun tiesi, että ihan kohta ollaan Geraltilla, johon olen panostanut. Cirit vetäisin aina helpoimmalla asteella pois alta.
 
Liittynyt
13.09.2017
Viestejä
487
Ps edelleen häiritsee myös kumipuut jotka huojuu koomisesti tuulessa.
Minua ensin häiritsti helvetisti, mutta nyt en voisi kuvitellakaan Witcheriä ilman tuota mieletöntä tuulta ja taipuisia puita. Tukka heiluu saatana sisälläkin! Mikä sen parempaa? Nyt aloitan ekan kerran Blood&Wine lisärin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.04.2020
Viestejä
62
Tää kohta pelistä missä on valinta ``Shove Dijkestra aside. Forcefully.`` on hiukan harhaanjohtava. Ajattelin että ton valitsemalla Geralt tönäsee vaan Djikstran pois tieltä mutta se vetikii sitä turpaan ja mursi polven.. Noh nää on näitä.
 
ssg

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 834
Jos muuten joku ei tiennyt niin nykyään bookbeatissa löytyy kaikki noituri kirjat äänikirjoina suomeksi.
Onko lukija mistään kotoisin? Kokeilin bookbeatin trialia ja lukijat olivat parhaillaan avara luonnon tasoa. Erittäin tylsää ja monotonista lukua pääasiassa. Ei lähellekkään Audiblen laatua.

72 tuntia ja menin vasta Skelligeen joka ei ole käsittääkseni edes puoliväli. Tämän lisäksi ainankin 40 tuntia lisäreitä. Loppuuko tämä peli koskaan? Witcher 1 jäi kesken muinoinaan kun pääsi toisiksi viimeiseen actiin ja side questeja oli yhtäkkiä joku 100. Ja ei, niitä ei voi jättää tekemättä. Pakko tehdä kaikki. Varsinkin Witcher 3:ssa jossa side questit tuntuvat olevan huomattavasti parempia kuin pääjuoni.

Side question järjettömän määrän lisäksi ainoa asia joka on oikastaan ärsyttänyt on miten reseptejä ja muuta loottia löytää. Pitää nuohota joka kulma jos ei halua mitään missata. Sain mm. 60 pelitunnin kohdalla yhden perus pommeista. Tuossa vaiheessa omistin jo reseptin level 3 pommille, mutta en tietenkään voinut tehdä sitä kun en ollut löytänyt ensimmäistä.
 
Tämä oli kieltämättä vähän ärsyttävää oli itelläkin sama ongelma, piti sit jossain vaiheessa käydä kattoon netistä, että mistä se löytyy. Osa tais olla muistaakseni pääjuonen tehtävissä...
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
609
Onko lukija mistään kotoisin? Kokeilin bookbeatin trialia ja lukijat olivat parhaillaan avara luonnon tasoa. Erittäin tylsää ja monotonista lukua pääasiassa. Ei lähellekkään Audiblen laatua.

72 tuntia ja menin vasta Skelligeen joka ei ole käsittääkseni edes puoliväli. Tämän lisäksi ainankin 40 tuntia lisäreitä. Loppuuko tämä peli koskaan? Witcher 1 jäi kesken muinoinaan kun pääsi toisiksi viimeiseen actiin ja side questeja oli yhtäkkiä joku 100. Ja ei, niitä ei voi jättää tekemättä. Pakko tehdä kaikki. Varsinkin Witcher 3:ssa jossa side questit tuntuvat olevan huomattavasti parempia kuin pääjuoni.

Side question järjettömän määrän lisäksi ainoa asia joka on oikastaan ärsyttänyt on miten reseptejä ja muuta loottia löytää. Pitää nuohota joka kulma jos ei halua mitään missata. Sain mm. 60 pelitunnin kohdalla yhden perus pommeista. Tuossa vaiheessa omistin jo reseptin level 3 pommille, mutta en tietenkään voinut tehdä sitä kun en ollut löytänyt ensimmäistä.
Suosittelen ainakin jättämään suurimman osan skelligestä koluamatta tai voi mennä motivaatio täysin peliin. Kartta on tupaten täynnä kysymysmerkkejä jotka toistaa itseään.. Arkkuja veden alla tai pienellä saarella, lootti on samaa geneeristä pasketta ja harpyt hyökkää niskaan joka askeleella. Se on muuten hienoa kun harpyt hyökkäävät kun olet veneessä. Olet "combatissa" joten et voi hypätä, eli et voi mennä veteen.

Itse kolusin kaiken skelligestä ja meinas mennä motivaatio peliin täysin, vaikken sitä putkeen tehnytkään. Enkä muista että loottikaan olisi ollut millään tavalla uniikkia tai hyödyllistä. Skellige oli ennemmin sellainen alue johon palasin aina välillä jos tarvitsin rahaa koska loottia myymiseen kyllä riitti.
 
Liittynyt
13.06.2019
Viestejä
16
Suosittelen ainakin jättämään suurimman osan skelligestä koluamatta tai voi mennä motivaatio täysin peliin. Kartta on tupaten täynnä kysymysmerkkejä jotka toistaa itseään..
Tämmöinen pulma tuli ohitettua tyystin pelaamalla alusta asti kartan kysymysmerkit yms notaatiot piilotettuina ennen löytämistä. En muista onko ihan perussäädöissä vai pitikö joku pikkumodi laittaa.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 221
Skelligeen mennään nauttimaan maisemista ja musiikista. :)
Skelligeen kun pääsi niin eihän sitä voinut kuin ihmetellä miten peli vielä siinä vaiheessa tarjoili aivan uuden maailman, skelligeen on onnistuttu luomaan hieno tunnelma.
Skelligen kysymysmerkit meressä olivat ainoat asiat pelissä jotka jäi koluamatta. Harpyijoita vastaan auttaa se torvi jolla ne saa kenttään, mutta silti erittäin ärsyttäviä.
 
Liittynyt
30.04.2020
Viestejä
62
Joo eli ite onnistuin saamaan kaikista huonoimman lopun pelille, ja ei muutakun heti pelaamaan uudestaan. Onko tosiaan näin että Cirin kannalta ne ainuat tehtävät mitkä vaikuttaa lopputeleman on Blood of the Battlefield, Final Preparations ja The Child of The Elder Blood?
 
Ciri's death
To get the first ending - death of the girl - you must make three decisions out of five available from the list below:

  1. During the Blood on the Battlefield quest, when Ciri won't be happy, tell her that she doesn't have to be good in everything.
  2. Later in the same quest go to the emperor and take the money.
  3. In the Final Preparations quest go with Cirilla to the Lodge of Sorceress.
  4. The Child of the Elder Blood quest: tell to calm the girl when she will start getting angry.
  5. Don't agree to visit Skjall grave when you will be asked to. Instead tell that time is of the essence.
Ciri becomes a witcher
In second ending Ciri becomes a witcher. If you want to get this ending, you must pick one mandatory and two additional actions/dialogues according to the list below. They are the opposite of negative decisions that make the girl die.

  1. During the Blood on the Battlefield quest, when Ciri won't be happy, tell her that you understand the burden she carry.
  2. Mandatory: Later in the same quest don't go with Ciri to emperor - instead go to Velen.
  3. In the Final Preparations quest convince Cirilla to go alone to the Lodge of Sorceress.
  4. The Child of the Elder Blood quest: let her unload her aggression.
  5. When you will be asked, go with Cirilla to Skjall grave.
Ciri becomes new empress
Last possible ending, in which Ciri becomes new empress, has the greatest requirements. In addition to decisions you must complete three side quests as well. The dialogue list is almost the same as the one above - except that this time you must choose three out of five available decisions.

  1. During the Blood on the Battlefield quest, when Ciri won't be happy, tell her that you understand the burden she carry.
  2. Later in the same quest go to the emperor and refuse to take the reward
  3. In the Final Preparations quest convince Cirilla to go alone to the Lodge of Sorceress.
  4. The Child of the Elder Blood quest: let her unload her aggression.
  5. When you will be asked, go with Cirilla to Skjall grave.
Additionally - as mentioned before - you must complete some side quests that will guarantee that Nilfgaard wins the war. Complete this quests from second act: An Eye for an Eye, A Deadly Plot, Redania's Most Wanted.

Then, in third act you must tell Dijkstra about Ciri in Blindingly Obvious quest. Thanks to that you will unlock the Reason of State quest. There you must ally yourself with Vernon Roche against Dijkstra.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
830
Omasta mielestä Skelligessä oli myös parhaat sivutehtävät.
Ja tosiaan pelin parhaimmat musiikit. Lenkilläkin on kiva kuunnella Skelligen ääniä kun kävelee jossain lenkkipolulla puiden ja järven ympärillä.
Löytyykö esim. Spotifysta jokin valmis lista?
 
Liittynyt
13.09.2017
Viestejä
487
Mulla ainakin tuli sen GOTY-version mukana soundtrackit, olisko ollut mp3-formaatissa. Gogista pystyy lataamaan ne.
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
388
Oli se nyt seikkailuna vaan edelleen kova näiden vuosienkin jälkeen vaikka tuo parjaamani taistelu oli tylsää ja jotain häiritseviä pikkujuttuja oli siellä täällä. Paikoitellen maisemat ja grafiikat oli todella nättiä katseltavaa ja ääninäyttely sekä yleisesti äänet oli todella laadukkaasti toteutettu. Parasta kuitenkin oli dialogi ja juonipolut. Hearts of stone oli itselle mielenkiintoisin tarina, sen jälkeen pääjuoni, mutta eipä tuo Blood and Winekään huono ollut.

Tuli seurattua pääjuonta melko tarkasti muutamien sivutehtävien siivittämänä ja tällä kertaa unohdin kaiken turhan säätämisen ja paikkojen koluamisen. Näin peli toimi ehkä parhaiten ja Skelligen maisemista ja musiikistakin nautti eri tavalla eikä se tuntunut missään tapauksessa irralliselta vaan erinomaiselta maisemanvaihdokselta.

Loppupelissä ehkä harmittavin asia pelissä on se, että kun tarina on läpikoluttu niin mielekästä pelattavaa ei enää ole vaikka mieli tekisi jatkaa. Ensimmäisellä rundilla etsin kaikki Witcher Gearit jotka päivitin runeilla, tein suurimman osan sivutehtävistä ja kolusin kysymysmerkkejä, mutta taistelun mielenkiinnottomuuden vuoksi varusteilla ei loppupelissä ole merkitystä ja mieluummin laskenkin vaikeustasoa sekä nuo kysymysmerkit olivat vielä turhempia. Sivutehtävistä osa oli sentään ihan hyvää tasoa. Jäljelle jääkin lopulta vain haikea fiilis mahtavasta seikkailusta joka on nyt ohi. Uutta rundia peli ei oikein kestä ellei onnistu unohtamaan suurinta osaa tapahtumista.
 
Liittynyt
16.05.2020
Viestejä
311

Komppaan Gameria. Samanlaisia mietteitä itselläkin!
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
231
Sepä noissa exploring painotteisissa peleissä on että uudelleenpeluu arvo ei ole niin hyvä. Siksi itse olenkin keräillyt noita witcher geareja, kolunnut kysymysmerkkejä ja sivutehtäviä. En usko että kovin helpolla tätä peliä aloitan uudelleen koska hahmonkehityksen voi nollata missä tahansa vaiheessa potionilla. Kivaa pelailua on tarjoillut tähän mennessä.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 851
Viime vuonna joku modaaja onnistui poistamaan pelistä mod limitin mikä on jollakin tasolla räjäyttänyt pelin modaus scenen ja kaikenmaailman valaistus ja tekstuuri/mesh modeja on nyt tarjolla pilvin pimein.

Muualta poimittua:

On komean näköistä. :tup:
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
824
Uuden ultrawiden kunniaksi piti pistää peli latautumaan, mutta arvasihan sen, että ei tämän modisavotan takia tänään vielä pelaamaan pääse.

Ajattelin kokeilla tuota Ghost Modea ja seurailen tätä modilistaa: The Witcher 3: Ghost Mode Mod List

Onko tämä hyvä, vai onko jotain parempaa. Peli on kertaalleen koluttu lävitse, joten nyt voisi kokeilla vähän erilaista settiä. W3EE tuo omaan makuun turhan paljon muutoksia, joten Ghost Mode lienee maltillisempi.
 
tjkoo

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 538
Olikos tuosta mitään ajankohtaa? Jäänyt peli PC:llä %70 prosenttiin niin voisi pelata loppuun.
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
559
RTX ON Witcher :p

We’re working on the next generation edition of The Witcher 3: Wild Hunt!

Developed to take advantage of the most powerful gaming hardware, the next-gen edition of the game will feature a range of visual and technical improvements — including ray tracing and faster loading times — across the base game, both expansions, and all extra content.

The next generation edition of The Witcher 3: Wild Hunt will release as a standalone purchase for PC, Xbox Series X and PlayStation 5, as well as a free update for everyone who already owns the game on PC, Xbox One and PlayStation 4.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Ah shit, here we go again. Pakkokait se on sit pelata vielä kolmannen kerran siinä vaiheessa ku 3080 on koneessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
219
Hassu peli, vaimo oikein pyytää että voisko pelata eteenpäin. Jos itsestä olisi ollut kiinni, olisi varmaan jäänyt siihen kun siirtyi Skelligeen. Sellai "semi-complete" modella pelailen, että kyllä kaikki avoimet oikeasti annetut tehtävät teen, niitä Bear-koulun Witcher geareja en ole jaksanut hakea kun en tykkää pelata raskaalla haarniskalla.

En tiedä kuinka paljon tässä vielä on pelattavaa, mutta ei sinänsä haittais jos loppuis kohta, kyllähän tätä on kymmeniä tunteja tullut väännettyäkin. En tiedä hankkisko ne lisärit siihen vai ei, kuinka hyviä ne on?
 
Jos kyllästyttää, niin omasta mielestä ei ne semmosta tarjoa mikä sitä intoa palauttais, pohjimmiltaan sitä samaahan ne on. Mutta toisaalta jos myöhemmin haluaa palata peliin, muttei jaksais vetää uudestaan 100h storyä läpi, niin varsinkin Blood & wine tarjoaa semmosen lyhyemmän seikkailun kaikkine Witcherin hienouksineen.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 367
Viestejä
4 158 563
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom