Mitä nyt enää monen vuoden takaa muistaa, niin ykkösessä oli vaikuttavaa se kun ekaa kertaa törmäsi peliin jossa tuli vastaan vaikeita valintoja, joilla oli todellinen seuraus, joka paljastui niin myöhään ettei voinut enään ladata savea ja valita toisin. Tämä oli se vau efekti itselleni. Mutta kakkonen, dääm, se sitten räjäytti pankin, oli se vaan niin hieno peli! Miekkailu oli mediumilla niin vaikeaa, että eka tai viimeistään toka vastustaja pisti sankarin kylmäksi monta kertaa peräkkäin. Ennen tätä peliä sitä oli tottunut (poislukien W1) että "naputa nyt vaan hulluna sitä lyöntinappia", mutta nytpä se ei toiminutkaan. Combatissa oli alussa jyrkkää oppimiskäyrää, ja sitä kun vihdoin alkoi hallitsemaan, niin oli se toki varsin palkitsevaa. Peli on vaikeustasoltaan niin haastava, etten oikein voi käsittää miten jotkut ovat pelin pelanneet läpi kuolematta kertaakaan (Insane vaikeustaso muistaakseni).
Lisäksi tarinankerronta oli vahvaa, grafiikka vaikuttavaa, ja joitain pieniä (mutta kuitenkin vaikuttavia) edistyksellisiä featureja, esim talot ja luolat ilman lataustaukoa (muistan vieläkin hämmästelleeni kun menin taloon ja huomasin ekan kerran että voin ikkunasta katsella ulos samaa tapahtumaa mikä siellä juuri oli menossa).
W3 sitten räjäytti kaikki pankit täyttämällä W2:n taivaisiin nostamat odotukset.