Pientä tekstiä, ei vanha näe…Onhan se. Lukee tuossa kuvassakin, jonka aiemmassa viestissä laitoin.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Pientä tekstiä, ei vanha näe…Onhan se. Lukee tuossa kuvassakin, jonka aiemmassa viestissä laitoin.
Näin siinä pääsi käymään. Laitoin sähköpostia pari viikkoa aiemmin isännöitsijälle, että tällainen muutos tulossa ja pitäisi hänen tai taloyhtiön hallituksen pistää joku tiedote siitä osakkaille vaikka sähköpostilla samaa reittiä kuin yhtiökokouskutsut tulevat, että kiinteät nettiyhteydet menevät poikki kenellä on ja kaapeliteevee lakkaa näkymästä ellei hae kanavia uudelleen. Ja laput kerrostalon ulko-oviin ja ilmoitustaululle, niin menee tieto myös vuokralaisille. Ja tieto että jatkossa saa maksutta netin perusnopeuden ja Technicolor CGA437 maksutta Elisan kautta tilattua vaikka netistä tai Elisan myyntinumerosta.
Muistutin asiasta uudelleen viikkoa myöhemmin kun mitään ei ollut tapahtunut. Aikoi huollolle ilmoitella että vievät laput sinne.
Osa asukkaista oli saanut ilmeisesti kirjeen siitä DNA:lta ja Elisalta. Oli mallia "Asunnon Haltija, Asunnon numero ja katuosoite ja postinumero ja toimipaikka". Ainakin noin päättelen siitä kun kaksi tuollaista kirjekuorta oli avaamatta jäänyt pyykkitupaan joltakin. Vein ne sitten siitä asunnon oven postilaatikkoon.
Mitään ei ollut tapahtunut sinäkään päivänä tiedotuksen osalta kun kaapeliteevee lakkasi näkymästä ja nettiyhteys oli mennyt poikki. Vaihdoin itse uuden kaapelimodeemin tulille ja hain kanavat uudelleen televisioon, niin alkoi toimia.
Vaivasi tuo itseä niin paljon olematon tiedotus, että vein siitä omalla luvalla selkokielisen lapun ilmoitustaululle, että tuollainen vaihto on tapahtunut ja hakea kanavat uudelleen televisioon ja Elisalta saa netin maksutta tai lisänopeuksilla toimimaan kun ilmoittaa kaapelimodeemin MAC osoitteen Elisalle ja halutessaa saa maksutta tuon uuden kaapelimodeeminkin ja se kannattanee ottaa jos oma laite on vanhempi tai huonompi.
Reilua vuorokautta myöhemmin kun siirto tapahtui, niin oli ne ilmoitukset tulleet taloyhtiön ulko-oveen. Näytti kopioiduilta lapulta kun hitusen epäterävää teksti ja operaattorin logot mustavalkoisina siinä. Luultavasti olivat samat kolme lappua mitä osalle oli tullut kahdessa kirjeessä kotiin.
Muuten tuo siirto oli erinomainen liikku ja neuvoteltu sopimus hyvä. Suunnilleen samalla hinnalla sai Elisalta kaapelitelevision ja 25 Mbit/s perusnopeuden joka huoneistoon kuin mitä DNA:lla oli pelkkä kaapelitelevisio. Ja mukaan neuvoteltu DOCSIS 3.1 kaapelimodeemi laadukas. Hintaluokka per huoneisto käsittääkseni noin viisi euroa kuussa taloyhtiölle tai alle. En tiedä tarkkaa kun en ole nähnyt lopullisia sopimuksia vaan viime kesänä tarjouksen mikä oli tullut Elisalta.
Ainoa huono puoli tuossa oli tuo tiedotus. Luultavasti taloyhtiön hallituksessa tai isännöitsijän puolesta eivät ymmärtäneet oikein mitä se siirto käytännössä tarkoittaa asukkaiden kannalta eli televisio lakkaa näkymästä, jos ei ymmärrä kanavia hakea uusiksi ja bitti lakkaa kulkemasta netissä, jos ei hoksaa modeemin MAC osoitetta ilmoittaa uudelle operaattorille. Luultavasti nyt ymmärtävät, kun lienee saaneet monta vihaista puhelua että netti ei toimi ja tempparit ei näy televisiosta tai joku jääkiekko. Kaikille sitten selittää erikseen samat asiat ja antaa ohjeet puhelimessa. Luulisi, että se olisi helpompi pari lappua tulostaa taloyhtiön asukkaille etukäteen.
Pyysittekö DNA:lta tarjousta vai miksi vaihdoitte? Ymmärrän, että Dnan pelkkä KTV oli kallis, jos sopimusta ei ollut vuosiin tarkastettu. Mutta aika raskas operaatio yhtiölle ja asukkaille, jos olisi vain pyytänyt DNA:n päivittämään sopimusta?
Kannattaa kaikki operaattorit kilpailuttaa ja toisella kierroksella sitten ilmoittaa, että toinen operaattori tarjoaa halvemmalla niin saa vielä paremman tarjouksen. 100 asunnon yhtiöön voi hyvin saada alle 1€/huoneisto/kk perusnopeuden ja kaapelitv:n.Aiemmin DNA kaapeliteeveen hinta oli 2,50 - 3 euron nurkilla per huoneisto. Huoneistoja luokkaa sata. Tuo hinta mitä laskin auki siitä tilinpäätöksestä.
En oikein tarkkaan tiedä miten tuo kuvio ja kilpailutus meni kun pari vuotta sitten muutin tänne. Taloyhtiössä ei ollut mitään taloyhtiönettiä. Olin siitä itsekin yhteydessä isännöitsijään ja talon hallitukselle esitin sitä ennen yhtiökokousta. Isännöitsijän mukaan sitä ei oli muutkin kysellyt, mutta tuskin edistyy kun hallitus on sellainen kuin on.
Esitin myös vaihtoehdot, että hoitaa taloyhtiönetti joko kaapelitelevision kautta kilpailuttamalla kolme operaattoria kaapelitelevision kanssa ja toinen vaihtoehto saneerata taloyhtiöön sisäverkko ja kilpailuttaa sen jälkeen taloyhtiönetti yhdessä ja erikseen kaapelitelevision kanssa. Ja toin esiin sen, että kaapelitelevisiossa kaista on jaettua ja jossain vaiheessa 2030-luvulla se ei ei enää riitä nettikäyttöön ja pitää silloin viimeistään sisäverkko rakentaa taloyhtiöön. Ja riittävän nopea se perusnopeus hommata kaikille, että se riittäisi monilla ilman lisänopeuksia eli vähintään joku 20 Mbit/s molempiin suuntiin.
Taloyhtiö on rakennettu tuossa vuosituhannen vaihteessa. Ainoat kaapelit on puhelinkaapeli ja kaapelitelevisio. En tiedä onko antenniverkko edes Tähti800 verkko vai joku ketjuverkko.
Telialta asuintoihin olisi saanut jonkun "Valokaapeli Extra" tms. nimisen liittymän kiinteänä kun muutin. Kyselin, että mikä tämä oikein on kun saatavuuskyselyssä näkyi nopeudeksi muistaakseni 100 megaa alas ja 10 megaa ylös. Laitoin sitten viestiä Telialle onko tässä joku virhe kun valokaapelissa noin matala tuo upload kaista. Kyseessä olkini joku puhelinmodeemipaske ja upload kaistaa ei saanut isompaa millään eikä siinä vaikuttaisi asiaan vaikka asuisin 5 metrin päässä taloyhtiön "puhelinkeskuksesta" eikä ala asiakaskohtaisesti mitään säätämään tai sitä ethernetiksi kytkemään. Ainoa millä sai kiinteä yhteyden riittävän nopealla upload-kaistalla oli se kaapelimodeemi DNA:n kautta.
Luultavasti taloyhtiön tiloihin tuli myös Telian valokaapeli valmiiksi. Taloyhtiön sijainta on vielä sellainen, että käsittääkseni parinkymmenen metrin päässä talosta menee vielä luokkaa 10 operaattorin valokaapelit.
Toisena vuonna yhtiökokoukseen mennessä taloyhtiön hallituksen suuntaan oli tullut muilta lisää painetta taloyhtiölaajakaistasta.
Syynä varmaan se, että DNA:lla se halvin kiinteä kaapelimodeeminetti maksoi sen 480 euroa vuodessa per huoneisto toistaiseksi voimassa olevalla sopimukselle ja 420 euroa kun vuoden välein teki 12 kuukauden määräaikaisen. Päälle toki sitten ostaa myös itse se kaapelimodeemilaite. Kysyin itsekin pari kertaa DNA:lta, että onko tämä teidän hinta tosiaan tällainen apteekin ryöstöhinta, niin oli se eikä siitä saa sentinkään alennusta millään. Ei kait siinä sitten. Itse taas entistä aktiivisemmin aloin edistämään tuollaista rosvohinnoittelijaa mäkeen taloyhtiöstä.
Elisalta oli tullut tarjous, jossa kaapelitelevision ja taloyhtiölaajakaistan saa taloon suunnilleen samalla hinnalla kuin DNA:lla pelkkä kaapeliteeveen. Ihan tarkkaa hintaa en tiedä enkä tiedä onko julkista tietoa se. Siihen hintaan kuuluu se 25 megan perusnopeus, kaapelimodeemi maksutta asukkaille ja 300 megan lisänopeus maksoi sitten noin 12 euroa kuussa.
Eli säästöä kiinteässä yhteydessä nelisen sataa euroa per huoneisto per vuosi. Tai sitten 300 euroa sillä noin 300 "megan" yhteydellä vuodessa.
Ilmeisesti DNA:lla oli menneet paskat jo viime kesänä housuun, kun tänne saikin kaapelimodeeminetin hintaan 25 euroa kuussa 24 kk sopparilla.
Tosin niin monta vuotta rosvonneet jo DNA:lle ylihintaa ja tarjouspyynnöissä eivät pystyneet vastaamaan Elisan hintaan, niin ei muuta kuin mäkeen tuollainen rosvofirma ainakin minun mielestä. Olisivat myyneet suoraan alle 10 euron kk hintaan tuota kaapelimodeeminettiään tänne, niin luultavasti se olisi käytössä vielä "kaikilla" eikä kukaan jaksaisi taloyhtiönettiä edistää.
Ei tuo asukkaiden kannalta mikään iso homma ole kaapelioperaattoria vaihtaa. Kanavat pitää hakea kertaalleen uudelleen televisioon. Luultavasti moni uusi televisio päivittää automaattisesti sen kanavalistan uusiksi. Ja sitten toinen on, että pitää se oman kaapelimodeemin MAC osoite ilmoittaa uuden kaapelioperaattorin asiakaspalveluun ja tilata mahdollinen maksullinen lisänopeus.
Kerran viidessä vuodessa jos tuon vaikka kilpailuttaa, niin ei tuo iso vaiva ole suhteessa saatavaan säästöön.
Ainoa että pitäisi osata tiedottaa ajoissa selkokielisesti tuollaisesta muutoksesta ja kertoa mitä tapahtuu ja mitä tehdä että televisio ja netti pelaa jatkossa.
Kannattaa kaikki operaattorit kilpailuttaa ja toisella kierroksella sitten ilmoittaa, että toinen operaattori tarjoaa halvemmalla niin saa vielä paremman tarjouksen. 100 asunnon yhtiöön voi hyvin saada alle 1€/huoneisto/kk perusnopeuden ja kaapelitv:n.
Jos kilpailutusta ei hallitus tee, niin hinta nousee pikku hiljaa.
Vielä viime kesänä olisi ilmeisesti saanut minkä tahansa nopeuden liittymän niin että olisi VDSL2-tuki, tosin tuettuna vain profile 17a eli max. 150/50M.
Myöhemmin muuttivat ehtojaan niin että 150/50M liittymä vaatii jo G.FAST-modeemin, eli ilmeisesti pudottaneet tästä nopeammista liittymistä VDSL2-tuen pois.
"Nettinopeudet M-XXL edellyttävät G.fast-tekniikkaa tukevaa modeemia. Nettinopeudet XS-S toimivat myös VDSL2-tekniikkaa tukevalla modeemilla."
Ottamatta kantaa siihen miten kyseenalaista pakkomyynti on tää teoria ei kuulosta ihan hirveän uskottavalta, koska Elisan logiikan pitäisi olla luokkaa "heikennetään tahallaan VDSL-modeemien toimivuutta ja sitten toivotaan että asiakkaat ostaa meiltä uuden G.FAST-modeemin, sen sijaan että ostaisivat jostain uuden VDSL-modeemin tai vaihtaisivat operaattoria". Aika tarpeetonta säätöä riskeihin nähden, VDSL:ään verrattuna 5G kun voi olla jopa parempi ratkaisu monissa paikoissa on hyvin mahdollista että asiakas sitten vie vaan rahansa muualle.Menee vähän foliohattuosastolle mutta onkohan Elisa alkanut tahallaan aiheuttaa vikaa niille kenellä on käytössä vielä VDSL2-modeemi jolla yhteys myös toimii, kun eivät saaneet aikanaan pakkomyytyä kaikille G.FAST-modeemia jota ei välttämättä tarvitse.
Tarjouslinkin kautta pitäisi tänään vielä saada tuo 150M taloyhtiökaista 4,99 eurolla ilman avausmaksuja.Tein haun Elisan taloyhtiölaajakaistaan. Lisänopeus 150M maksaa jo 16,99 euroa. Ennen tarjosi tuplakaistapakettia mobiililla, mutta ei tarjoa enää?
Onko Elisalla enää mahdollistakaan tilata taloyhtiölaajakaistan lisänopeuden viereen mobiilikaistan halvemmalla?
Näin on, mutta saako tuohon enää liitettyä myös mobiilikaistan edullisemmin? Tilaussivusto antaa enää Viihde-palvelun lisäpalveluksi. Ennen sai pienellä summalla 4G:n kylkeen.Tarjouslinkin kautta pitäisi tänään vielä saada tuo 150M taloyhtiökaista 4,99 eurolla ilman avausmaksuja.
Tuollainen 5 euron tarjous on voimassa 9.5 saakkaNäin on, mutta saako tuohon enää liitettyä myös mobiilikaistan edullisemmin? Tilaussivusto antaa enää Viihde-palvelun lisäpalveluksi. Ennen sai pienellä summalla 4G:n kylkeen.
Arvostettavaa jos taloyhtiössä on useamman firman kuitu, useimmat on jumissa siinä yhdessä firmassa. Ei siinä että itsellä olisi Elisassa valittamista, yhteys toimii moitteetta ja taloyhtiöhinta on hyvin kohtuullinen.Tilasin elisalta nykyisen 250/50 M taloyhtiöliittymän nopeuden noston. Uusi nopeus on 600/600 M. Hinta on halvempi kuin nykyinen ensimmäisen vuoden ajan. Sen jälkeen vitosen kalliimpi kuin nykyinen hinta. Ei määräaikaa. Taloyhtiö voi vaihtaa sen vuoden aikana valokuidun toimittajaa, jos parhaaksi näkee.
Eurolla molemmat, tuon kokoiseen ?100 asunnon yhtiöön voi hyvin saada alle 1€/huoneisto/kk perusnopeuden ja kaapelitv:n.
Ei tämä hyvältä näytä. 600/600 M liittymä ja tällainen tulos.Arvostettavaa jos taloyhtiössä on useamman firman kuitu, useimmat on jumissa siinä yhdessä firmassa. Ei siinä että itsellä olisi Elisassa valittamista, yhteys toimii moitteetta ja taloyhtiöhinta on hyvin kohtuullinen.
Ei tämä hyvältä näytä. 600/600 M liittymä ja tällainen tulos.
![]()
Jännä juttu, kun kyseessä on kuitenkin valokuitu liittymä. Ennen, kun oli tuo 250/50 M liittymä, oli nopeus 249/49 M. Nyt jäädään suhteessa huomattavasti tästä nopeudesta.Kyllä tuo on Elisalla vaan vaihteluväleissä eli 600/600Mbit/s on 300-600/300-600Mbit/s.
Oletko kokeillut yhteyttä ilman välikäsiä suoraan kotijakamosta tai seinässä olevasta kuitupistokkeesta poissulkeaksesi reitittimen aiheuttamat ongelmat?Ei tämä hyvältä näytä. 600/600 M liittymä ja tällainen tulos.
![]()
En vielä ole kokeillut. Kokeilen huomenna suoraan RJ45 liittimestä, johon netti tulee kellarin kuitukytkimestä.Oletko kokeillut yhteyttä ilman välikäsiä suoraan kotijakamosta tai seinässä olevasta kuitupistokkeesta poissulkeaksesi reitittimen aiheuttamat ongelmat?
Tässä on nyt mitattu suoraan eteisen RJ45 pistokkeesta. 600/600 M netti.Oletko kokeillut yhteyttä ilman välikäsiä suoraan kotijakamosta tai seinässä olevasta kuitupistokkeesta poissulkeaksesi reitittimen aiheuttamat ongelmat?
Kahden laitteen kautta siis kiertää? Eikö pelkän WLAN reitittimen voisi sinne eteiseen jättää josta huonejakoihin kaapelit.Tässä on nyt mitattu suoraan eteisen RJ45 pistokkeesta. 600/600 M netti.
![]()
Ilmeisesti sata Megaa näyttää katoavan kodin sisäverkkoon, kytkimeen ja WLAN reitittimeen. Ennen tällaista ei ole tullut eteen. Jos kaiken nopeuden haluaa käyttöönsä, on ilmeisesti investoitava uuteen verkkoo(kytkin + WLAN reititin)?
Jos suoraan noususta tulee se mitä pitää, ja reitittimen perästä kupariportista tahmaa, niin reittimestä loppuu paukut, 500 megaa on aika vaativa vauhti jos reittimessä on jotain softapohjaista juttua käytössä(*, palomuuria, Qos juttua jne. Jälkimmäinen voi tietenkin rajat ihan tarkoituksella yksittäisen laitteen netti vauhtia.Tässä on nyt mitattu suoraan eteisen RJ45 pistokkeesta. 600/600 M netti.
![]()
Ilmeisesti sata Megaa näyttää katoavan kodin sisäverkkoon, kytkimeen ja WLAN reitittimeen. Ennen tällaista ei ole tullut eteen. Jos kaiken nopeuden haluaa käyttöönsä, on ilmeisesti investoitava uuteen verkkoo(kytkin + WLAN reititin)?
Eteisen sähkö kaappiin ei mahdu kuin pieni kytkin. Siellä on ristikytkentä lisäksi, jolla olen tuonut netin kytkimestä olohuoneen RJ45 pistokkeeseen. Siellä on WLAN-reititin, josta on langallinen yhteys televisiolle ja myöskin paluu toiselle WLAN-reitittimelle. Yhdessä ne muodostavat mesh-verkon. Periaatteessa voisin poistaa eteisestä kytkimen ja kytkeä suoraan ristikytkennässä netin suoraan olohuoneeseen. Aikoinaan sain täällä neuvon, että siihen sähkö kaappiin pitää laittaa tulevaisuuden varalle kytkin.Kahden laitteen kautta siis kiertää? Eikö pelkän WLAN reitittimen voisi sinne eteiseen jättää josta huonejakoihin kaapelit.
Mikä tuon kytkimen tehtävä tuolla ristiinkytkentä kaapissa on ? Eli miten olet kytkenyt.Eteisen sähkö kaappiin ei mahdu kuin pieni kytkin. Siellä on ristikytkentä lisäksi, jolla olen tuonut netin kytkimestä olohuoneen RJ45 pistokkeeseen. Siellä on WLAN-reititin, josta on langallinen yhteys televisiolle ja myöskin paluu toiselle WLAN-reitittimelle. Yhdessä ne muodostavat mesh-verkon. Periaatteessa voisin poistaa eteisestä kytkimen ja kytkeä suoraan ristikytkennässä netin suoraan olohuoneeseen. Aikoinaan sain täällä neuvon, että siihen sähkö kaappiin pitää laittaa tulevaisuuden varalle kytkin.
Se kytkin on erittäin pieni viiden lähdön kytkin. Näkyy tuossa pohjalla. CAT6 kaapeli oli liian pitkä, siksi se on tuossa päällä "kerällä".Mikä tuon kytkimen tehtävä tuolla ristiinkytkentä kaapissa on ? Eli miten olet kytkenyt.
Eli perus johdotus, noususta (netti) suoraan reittimelle, reitittiimestä kytkimelle. ja sen perään kotiverkon laitteet.
Jos ristiinkytkentään mahtuu kytkin niin mahtuu sinne reititinkin jossa muutama LAN portti, toki jos tarvitse kytkimen jossa enemmän portteja, ja käytännössä kaksi laitetta, niin moni tila käy ahtaaksi.
Pieniä wifi reittimiäkin on, mutta wifi tukarille ristiinkytkentä kaappi ei ole kovin hyvä, varsinkin jos se on peltinen, toki monessa osakehuoneistossa sellainen ainoana wifi tukarina sinne kuitenkin tunketaan ja hyvin pärjäävät.
Se kytkin on erittäin pieni viiden lähdön kytkin. Näkyy tuossa pohjalla. CAT6 kaapeli oli liian pitkä, siksi se on tuossa päällä "kerällä".
![]()
![]()
Netti tulee tuohon toiseen vihreään RJ45 liittimeen. Ei nuo kaapelit kauniisti ole laitettu, se myönnettäköön.
Vihreään ?Netti tulee tuohon toiseen vihreään RJ45 liittimeen. Ei nuo kaapelit kauniisti ole laitettu, se myönnettäköön.
Kytkin on juuri tuollainen, jonka linkkasit. Netti tosiaan tulee tuohon, jossa lukee IN. Se luki siinä jo valmiiksi, ei ole minun liimaama tarra.Olisko tälläinen vk.fi
Ahdasta. mutta jos reititin ei ole tuolla, niin ristiinkytkennästä nettinoususta suoraan siihen liittimeen missä reititin WAN, portti ja reittimen LAN portista sitten takaisin toisella kaapelilla tuonne ristiinkytkentää, se kytkimeen, ja kytkimeen kaikki muutkin huoneiston rasiat mitkä käytössä.
Jos reittimen sijoituspaikalle ei ole kuin yksikaapeli ja tuo TP-Linkin on hallittava kytkin, jossa yhdellä kaapelilla hoidat WAN netin viemisen kytkimelleä VLANilla ja samala sitten toisella VLANilla LAN kytkimelle, niin siitä syntyy pullonkaula netti liikenteessä, eli se netti bitti menee tuolla sinne reittimen ja sieltä takaisin tuolle kytkimelle, eli gigasella ethernetillä tulee raja vastaan. Tosin kuvauksen perusteella tuota vähän epäilen, vaatisi sen että reittimesi hanskaa VLANit, tai sen että reittimen edessa olisi toinen kytkin joka purkaa VLANin
Ilmeisesti tuonne mahtuisi vähän pidempi/leveämpi (kuvassa alaspäin) laite,paksumpikin
Verkkokauppa.com jotain, kaikkien suosittelema Ubiquitti Unifi Cloud Ultra (UCG-Ultra) on jo 141.8 x 127.6 x 30 mm
EdgeRouter X ER-X on taasen jo vanha, mutta pieni, ja vähän nuhanen tänäpäivänä.
Tyypilinen ongelma tuo pistorasia joka vie tilaa, tekee siitä vähästä vieläkin vaikeammin käytettävän.
VLAN eli virtua LAN, eli samalla ethernet yhteydellä voidaan erotella eri LANit
Edit
Vihreään ?
Tarkoitat tuota alhaalla vasemmalla ilmeisesti teippaus "IN", harmaa kaapeli, meneekö se suoraan tuohon "3" liittimeen, jonka perässä reititin, ja arvaus että reitittimen LAN portista tuolee tuohon "4" liittimeen, josta sitten kytkimeen, josta sitten kaikkiin muihin portteihin.
Eli olisi ihan ok. Ja tarkoittaa että reititin on se mistä puhti loppuu
Hmm vai 1 ja 3 yhdistetty ?Kytkin on juuri tuollainen, jonka linkkasit. Netti tosiaan tulee tuohon, jossa lukee IN. Se luki siinä jo valmiiksi, ei ole minun liimaama tarra.
Olohuoneen RJ45 pistorasiassa on kaksi paikkaa. Toiseen tulee netti kytkimestä ja toiseen RJ45 liittimeen reitittimeltä menee netti toiselle reitittimelle. Ristikytkennässä yhdistetty vitonen ja kolmonen paikat tätä varten.
Kirjoitin väärin. Siis ykkönen ja vitonen yhdistetty. Violetti menee kytkimelle. Nelonen ja kolmonen menee kytkimelle. Ristikytkennästä vitonen ja kutonen menee olohuoneen RJ45 pistorasiaan.
Ok, no hyvä, eli ainoa mikä on kytkimessä kiinni on reitin. Eli sen voi ottaa irti.Kolmonen ja nelonen menee makuuhuoneeseen. Siellä ei ole mitään laitetta kiinni. Ne on varalla.
Ei suorassa netissä ole kiinni kuin reititin kytkimen kautta. Kuten tuossa aiemmin kerroin, on reitittimestä kytketty toiseen reitittimeen mesh laitteeksi. Siksi että kylpyhuoneessa on pesukone, joka on liitetty nettiin. Tämä on kivitalo ja on monta seinää välissä, joten WLAN ei kulje pesukoneelle olohuoneesta asti. Tai sen signaali on riittämätön pesukoneelle. Voisi tämän tietysti toteuttaa toisinkin, mutta sattui olemaan kaksi samanlaista reititintä ja asetuksista toinen on asetettu mesh laitteeksi.
Wlanilla tuo ihan hyvä, moni arvostaa wlanissa ihan muita juttuja kuin piikki nopeus.Melkein viisisataa Megaa on tuo nettinopeus WLAN kautta.
![]()
Ihan riittävä tämä nettinopeus on. Parempi kuitenkin kuin ennen. Toistaiseksi ei ole varaa ostaa uutta reititintä, kun pitäisi olla myös tuo mesh orja laite.
Ennen tuo nopeus oli 250/50. Nyt siis 600/600. Tuo vanha nopeus oli tavallaan jäänne vanhalta ajalta, kun alun perin tämä oli Anvian netti. Elisa osti Anvian vuosia sitten. Nyt olisin voinut vaihtaa 300/300 nopeuteen, mutta 600/600 oli vain viisi euroa tyyriimpi kuin tuo 300/300.Olit tilannut lisänopeuden, perus 250/250, onhan tuo siihen lisää ja jos ei ole 250 ja 600 välissä jälkimmäistä edullisempaa, niin miettiä sitten onko nykyinen riittävästi iloa vs perusnopeus.
Normaalistihan kytkintä käytetään näin:Eteisen sähkö kaappiin ei mahdu kuin pieni kytkin. Siellä on ristikytkentä lisäksi, jolla olen tuonut netin kytkimestä olohuoneen RJ45 pistokkeeseen. Siellä on WLAN-reititin, josta on langallinen yhteys televisiolle ja myöskin paluu toiselle WLAN-reitittimelle. Yhdessä ne muodostavat mesh-verkon. Periaatteessa voisin poistaa eteisestä kytkimen ja kytkeä suoraan ristikytkennässä netin suoraan olohuoneeseen. Aikoinaan sain täällä neuvon, että siihen sähkö kaappiin pitää laittaa tulevaisuuden varalle kytkin.
Olisin näin ehkä tehnytkin, jos sähkökaappi olisi tilava ja siellä olisi tilaa reitittimelle. Monesti on vain tämä tilanne, että sähkökaappi on pieni ja metalliovella myöskin. Näin oli kaverilla. Hän sai jotenkin reitittimen sopimaan sinne, mutta WLAN signaali ei kantanut edes viereiseen huoneeseen. Ratkaisu oli, netti ohjattiin ristikytkennästä eteisen RJ45 pistorasiaan. Asennettiin reititin katonrajaan. Kaapelit kulkemaan sellaiseen siistiin kanttiseen "kaapeliputkeen", joka on avattava. Se oli liimattu kaksipuolisella teipillä seinään.Normaalistihan kytkintä käytetään näin:
Netti asuntoon - ristikytkentä rasialle - reititin WAN
sitten reititin LAN - rasialta ristikytkentäkaapille takaisin - kytkin
Kytkin - loput ristikytkennän portit.