Ihan realistisesta mittakaavasta tuossa jo puhutaan. 0,2 hehtaarin peltoheitolle sai amatöörityönä kätkettyä puolisen kilometriä letkua käyttämättä kovin tarkkaan koko pinta-alaa. Tarkat lukemat ovat kadonneet ulkomuistista. Tuo ei ole mikään pienin mahdollinen järjestelmä ja mitoitettiin aikanaan muistaakseni 13 kilowatin koneikolle.
E: Tarkoitan siis sanoa, että pieni keruupiiri mahtuu kyllä 700 neliön nurtsin alle. Loppu riippuu sitten siitä, paljonko on "paljon enemmän" metsää ja millaista metsää ja ollaanko valmiita oikeasti kaivamaan sinne ojaa satoja metrejä, kaatamaan paljon puita, tuhoamaan muidenkin puiden juuret jolloin ne myöhemmin kaatuvat, mahdollisesti repimään kiviä.
E2: Asianhan voi myös laskea, kun valitsee sellaisen asiantuntijan tai lähteen, jonka arvioon tarvittavista metreistä ja keruukentän minimivälistä putkien välillä luottaa. Vaihtoehtoisesti mutuilee. Toki on syytä huomata, että putken taivutussäde ei ole ihan pieni.
E3: Kaikkiaan pidän vaakatasoista keruupiiriä oikein suositeltavana, hyvänä, aliarvostettuna, taloudellisena ja turhaan unohdettuna ratkaisuna. Jos on mahdollista käyttää sitä, sanoisin että pääsääntönä kannattaa. Se on potentiaalisesti paljon edullisempi, ja se on parempi kuin kaivo ellei satu saamaan oikein hyvää kaivoa. Tietysti kynnys on monella tontilla kova. Menee paljon pinta-alaa uusiksi jolloin se ei enää olekaan halpaa.