Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Jos on hakenut avustusta öljylämmityksestä luopumiseen ja saanut hyväksytyn päätöksen. Tietääkö kukaan kuin pian lämmityksen muutos täytyy tehdä päätöksen saamisen jälkeen?
En löytänyt mistään vastausta enkä eikä tuolla asiointipalvelussa jossa päätöksiä haetaan, pysty kysymään lisätietoja.
www.broshop.fi
Alkaa olemaan loputon suo löytää "se paras" lattialämmitystermari. Sähköinen lattialämmitys kyseessä ja vaihtoon olisi menossa kerralla yhdeksän termaria. Projektista innostuneena lähdin tietysti etsimään erilaisia älytermarivaihtoehtoja. Ja onhan niitä, mutta kaikki on yhtälailla haukuttuja ja kehuttuja. Osa tuntuu toimivan täysin oman valmistajan sovellustuen varassa ja se on vähän hankala ajatus pitkällä tähtäimellä.
Tämä se minullakin on tällä hetkellä ykkössijalla.Päädyin aiemmin siihen että parhaalta vaikuttaa tuo Etherma. Sen sovellusta on kehuttu Play-kaupassa ja julkaisija on Ouman joka on aika suuri perinteinen toimija alalla.
Themo nimenomaan on pörssisähkön mukaan lämmittelevä kapistus.Ehkä siinä jokun pörssisähköhintaan perustuva asetus oli päällä.
Alkaa olemaan loputon suo löytää "se paras" lattialämmitystermari. Sähköinen lattialämmitys kyseessä ja vaihtoon olisi menossa kerralla yhdeksän termaria. Projektista innostuneena lähdin tietysti etsimään erilaisia älytermarivaihtoehtoja. Ja onhan niitä, mutta kaikki on yhtälailla haukuttuja ja kehuttuja. Osa tuntuu toimivan täysin oman valmistajan sovellustuen varassa ja se on vähän hankala ajatus pitkällä tähtäimellä.
En lopulta oikein muuta tarvitsisi, kuin jonkinlaista älyä huoneiden lämpötilan säätöön. Että öisin osaisi automaattisesti tiputella lämpöjä, kotoa pois lähtiessä voisi säätää lämmöt alemmasa siksi aikaa ja etänä helposti näkisi jotenkin eri huoneiden lämmöt ja saisi niitä säädettyä. HomeAssistant / HomeKit yhteensopivuudet olisi kivoja.
Pääosa lämmityksestä on ilmalämpöpumpulla, joten lattialämmitykset ei edes kytkeydy päälle kuin kylmimpinä päivinä.
Näitä olen nyt eniten vilkuillut:
![]()
Etherma COLOR Älytermostaatti pörssisähköohjauksella ja värinäytöllä
Etherma COLOR on älytermostaatti, joka hakee pörssisähkön hinnan ja paikallisen sääennusteen. Optimoi kodin lämmitystä pörssisähkön hinnan ja sääennusteen mukaan.www.broshop.fi
![]()
Digitaalinen termostaatti DEVIreg™ Smart sähköiseen lattialämmitykseen
DEVIreg™ Smart on sähköiseen lattialämmitykseen suunniteltu digitaalinen termostaatti, joka on muotoilultaan hillitty ja ajaton. Ohjaa lämmitystä mistä ja milloin tahansa DEVIreg™ Smart -sovelluksella. Erinomainen asumisviihtyvyys ja pienemmät energiakustannukset.www.danfoss.com![]()
Yhdistelmätermostaatti Ebeco EB-THERM 500 Wifi ready
EB-Therm 500 on täysin uusi termostaatti, jossa on WiFi-valmius, ja se antaa asentajalle ainutlaatuisen mahdollisuuden tarjota asiakkailleen joustavia ratkaisuja. Uudella WiFi-konseptillamme annamme nimittäin asiakkaalle valinnanvapauden. Yksi termostaatti – useita mahdollisuuksia.www.taloon.com
![]()
Themo -älytermostaatti 169,00
Themo on digitaalinen älytermostaatti, joka huomioi kotisi lämmitysprofiilin lisäksi sähkön pörssihinnan ja myös sääennusteen. Themo voidaan liittää langattomaan wifi-verkkoon ja käyttö ja hallinta onnistuu suoraan Android- ja iOS-laitteella.www.verkkokauppa.com
Olisko ennakoiva lämmitys, eli olettaa että asetusarvo pitää saavuttaa 21.Itselläni on pesutiloissa ja saunassa olevalle sähköiselle lattialämmitykselle tuo Ebecon säädin. Toimii muuten hyvin, mutta huomasin juuri tällä viikolla, että ajastukset lähtee käyntiin tuntia liian aikaisin. Eli kun haluan, että kuivaus tehostuu alkaen klo 20 tunniksi, pitää ohjelma laittaa päälle klo 21. Ei ole edes kesäaika sotkemassa, joten mikä lie.
Ei, kyllä tuon pitäisi olla ihan selkeä on/off-tyyppinen ohjelmointi. Sinänsä vähän hölmöä sekin, että käyttäjä ei voi kustomoida ohjelmaa kovinkaan hyvin. Siinä on neljä eri triggeripistettä (kaksi kertaa päälle, kaksi pois) ja niitä voi aktivoida tai muuttaa aikoja. Täytynee tehdä joku skriptaus, joka hoitaa tuon ajastuksen APIn kautta jos se ei nyt näytä toimivan oikein.Olisko ennakoiva lämmitys, eli olettaa että asetusarvo pitää saavuttaa 21.
Silläpä sitä tiedustelin, kun oma kylppärin Ensto alkoi yhtäkkiä lämmitellä etupeltoon. Sovellusta selatessa sitten ilmoitti, että "Ennakoiva lämmitys" laitettu päälle. Taisi liittyä ohjelmistopäivitykseen. Ei siinä Enstolla ainakaan mitään sen kummoisempaa älyä tunnu olevan. Tuntia ennen laittaa lämmityksen päälle, vaikka varttikin varmaan riittäisi.Ei, kyllä tuon pitäisi olla ihan selkeä on/off-tyyppinen ohjelmointi. Sinänsä vähän hölmöä sekin, että käyttäjä ei voi kustomoida ohjelmaa kovinkaan hyvin. Siinä on neljä eri triggeripistettä (kaksi kertaa päälle, kaksi pois) ja niitä voi aktivoida tai muuttaa aikoja. Täytynee tehdä joku skriptaus, joka hoitaa tuon ajastuksen APIn kautta jos se ei nyt näytä toimivan oikein.
Itselläni on pesutiloissa ja saunassa olevalle sähköiselle lattialämmitykselle tuo Ebecon säädin. Toimii muuten hyvin, mutta huomasin juuri tällä viikolla, että ajastukset lähtee käyntiin tuntia liian aikaisin. Eli kun haluan, että kuivaus tehostuu alkaen klo 20 tunniksi, pitää ohjelma laittaa päälle klo 21. Ei ole edes kesäaika sotkemassa, joten mikä lie.
Enston (Android) sovellukseen tuli joku aika sitten päivitys, joten nykyään "ennakoivan" lämmityksen voi asettaa pois päältä.Silläpä sitä tiedustelin, kun oma kylppärin Ensto alkoi yhtäkkiä lämmitellä etupeltoon. Sovellusta selatessa sitten ilmoitti, että "Ennakoiva lämmitys" laitettu päälle. Taisi liittyä ohjelmistopäivitykseen. Ei siinä Enstolla ainakaan mitään sen kummoisempaa älyä tunnu olevan. Tuntia ennen laittaa lämmityksen päälle, vaikka varttikin varmaan riittäisi.
Kiitos, täytyypä testata tänäänEbecossa oli asetus tämän päälle/pois laittamiseksi.
Settings -> Functions -> Adaptive function äpissä.
Alkaa olemaan loputon suo löytää "se paras" lattialämmitystermari. Sähköinen lattialämmitys kyseessä ja vaihtoon olisi menossa kerralla yhdeksän termaria. Projektista innostuneena lähdin tietysti etsimään erilaisia älytermarivaihtoehtoja. Ja onhan niitä, mutta kaikki on yhtälailla haukuttuja ja kehuttuja. Osa tuntuu toimivan täysin oman valmistajan sovellustuen varassa ja se on vähän hankala ajatus pitkällä tähtäimellä.
En lopulta oikein muuta tarvitsisi, kuin jonkinlaista älyä huoneiden lämpötilan säätöön. Että öisin osaisi automaattisesti tiputella lämpöjä, kotoa pois lähtiessä voisi säätää lämmöt alemmasa siksi aikaa ja etänä helposti näkisi jotenkin eri huoneiden lämmöt ja saisi niitä säädettyä. HomeAssistant / HomeKit yhteensopivuudet olisi kivoja.
Pääosa lämmityksestä on ilmalämpöpumpulla, joten lattialämmitykset ei edes kytkeydy päälle kuin kylmimpinä päivinä.
Näitä olen nyt eniten vilkuillut:
![]()
Etherma COLOR Älytermostaatti pörssisähköohjauksella ja värinäytöllä
Etherma COLOR on älytermostaatti, joka hakee pörssisähkön hinnan ja paikallisen sääennusteen. Optimoi kodin lämmitystä pörssisähkön hinnan ja sääennusteen mukaan.www.broshop.fi
![]()
Digitaalinen termostaatti DEVIreg™ Smart sähköiseen lattialämmitykseen
DEVIreg™ Smart on sähköiseen lattialämmitykseen suunniteltu digitaalinen termostaatti, joka on muotoilultaan hillitty ja ajaton. Ohjaa lämmitystä mistä ja milloin tahansa DEVIreg™ Smart -sovelluksella. Erinomainen asumisviihtyvyys ja pienemmät energiakustannukset.www.danfoss.com![]()
Yhdistelmätermostaatti Ebeco EB-THERM 500 Wifi ready
EB-Therm 500 on täysin uusi termostaatti, jossa on WiFi-valmius, ja se antaa asentajalle ainutlaatuisen mahdollisuuden tarjota asiakkailleen joustavia ratkaisuja. Uudella WiFi-konseptillamme annamme nimittäin asiakkaalle valinnanvapauden. Yksi termostaatti – useita mahdollisuuksia.www.taloon.com
![]()
Themo -älytermostaatti 169,00
Themo on digitaalinen älytermostaatti, joka huomioi kotisi lämmitysprofiilin lisäksi sähkön pörssihinnan ja myös sääennusteen. Themo voidaan liittää langattomaan wifi-verkkoon ja käyttö ja hallinta onnistuu suoraan Android- ja iOS-laitteella.www.verkkokauppa.com
Tässä tämä valinnan vaikeus juuri tulee eteen. Paljon halvemmalla pääsisi, jos ostaisi tuollaisen perushölmön suoraan termarista säädeltävän laitteen. Joku Devireg Opti mahdollistaa kaikenlaiset vuorokausiohjelmat ja varmasti toimii ihan mainiosti, kun on kerran jaksanut nähdä vaivan siinä ohjelmoinnissa. Mutta älykotien makuun päässeenä on tullut jäätyä ihan koukkuun siihen, että saa säädettyä asiat kännykästä ja yhdellä vilkaisulla näkee kaikkien huoneiden tilanteet ymsMeillä oli pari vuotta käytössä kellarin pidemmässä narussa Båden-termostaatti, jossa ei ollut älyä, mutta pystyi ohjelmoimaan monta eri lämpötilaa per päivä eri kellonajoille. Eli öisin vaikka viileämpää, päivällä lämpimämpää. Hyvin toimi, ja oli halpoja. Sisälsi vielä lattianturinkin.
Miiniksena, että joutui ajastukset tekemään paneelin kautta, aika näpyttely ja hermoja vievää puuhaa.....
Ehdottomasti kiinnostaa. Yhä on kaikki vaihtoehdot avoinna ja tietysti rahansäästö aina houkuttaa : )Voinen kirjoittaa vähän paremman arvostelun tuotteesta kuhan kerkiän ja jos kiinnostusta on.
Minulla on juuri lähdössä vaihtoon yhdeksän vanhaa Deviheat 550 termaria Schneider Exxact Wiserien tieltä. Hintaa projektille tarvikkeineen ja sähkärin kuluineen tulee yhteensä noin 1700 euroa. Säästöä sähkössä tulee varsin minimaalisesti, koska nykyiselläänkin ILP hoitaa 90% talon lämmityksestä, lähinnä kylppärissä on aktiivisesti lattialämmitys päällä.Itse vaihtelen Themoja toimivien termostaattien tilalle.
Meillä on kph lattian vastukset pinnassa ja säädetään lattian lämpötilaa. Talvella kph ovet on pääsääntöisesti auki, että ilpin lämpö leviää sinnekin. Lattiat lämmitetään aamuksi ja koko illaksi yhteensä noin 8h per vrk. Äpin perusteella kulutus tippunut melkein puoleen. Ainakin osa tuosta säästöstä tehtänee nyt tosin sitten ilpillä.Kysymys sähköisen lattialämmityksen ajastuksista. Tähän on varmasti simppeli vastaus, jota en vaan onnistu omassa päässäni muodostamaan.
Jos lattialämmitys on varaava, eli kestää jonkin aikaa että betonilaatta lämpeää ja alkaa luovuttamaan lämpöä huoneeseen, mutta samalla sitten myös luovuttaa sitä lämmityksen päätyttyä, niin kannattaako lämmitystä aina pitää tavoitelämmössä vai sammuttaa kun ei tarvitse, esimerkiksi työpäivien ajaksi? Tai öiksi, jos on kiinteähintainen sähkö. Meneekö siis enemmän lämpöä sen massan uudelleen lämmittämiseen kuin jatkuvasti lämpimänä pitämiseen?
ChatGPT:kin antoi "voe olla että kannattaa, voe olla että ei kannata" vastauksen.
Lämmitys on välillä pois -> keskilämpötila laskee -> sähköä kuluu vähemmänKysymys sähköisen lattialämmityksen ajastuksista. Tähän on varmasti simppeli vastaus, jota en vaan onnistu omassa päässäni muodostamaan.
Jos lattialämmitys on varaava, eli kestää jonkin aikaa että betonilaatta lämpeää ja alkaa luovuttamaan lämpöä huoneeseen, mutta samalla sitten myös luovuttaa sitä lämmityksen päätyttyä, niin kannattaako lämmitystä aina pitää tavoitelämmössä vai sammuttaa kun ei tarvitse, esimerkiksi työpäivien ajaksi? Tai öiksi, jos on kiinteähintainen sähkö. Meneekö siis enemmän lämpöä sen massan uudelleen lämmittämiseen kuin jatkuvasti lämpimänä pitämiseen?
ChatGPT:kin antoi "voe olla että kannattaa, voe olla että ei kannata" vastauksen.
Kysymys sähköisen lattialämmityksen ajastuksista. Tähän on varmasti simppeli vastaus, jota en vaan onnistu omassa päässäni muodostamaan.
Jos lattialämmitys on varaava, eli kestää jonkin aikaa että betonilaatta lämpeää ja alkaa luovuttamaan lämpöä huoneeseen, mutta samalla sitten myös luovuttaa sitä lämmityksen päätyttyä, niin kannattaako lämmitystä aina pitää tavoitelämmössä vai sammuttaa kun ei tarvitse, esimerkiksi työpäivien ajaksi? Tai öiksi, jos on kiinteähintainen sähkö. Meneekö siis enemmän lämpöä sen massan uudelleen lämmittämiseen kuin jatkuvasti lämpimänä pitämiseen?
ChatGPT:kin antoi "voe olla että kannattaa, voe olla että ei kannata" vastauksen.
Käytännössä kiinteällä sähkön hinnalla kannattaa antaa olla sen päällä 247 vakiolämpötilassa.Kysymys sähköisen lattialämmityksen ajastuksista. Tähän on varmasti simppeli vastaus, jota en vaan onnistu omassa päässäni muodostamaan.
Jos lattialämmitys on varaava, eli kestää jonkin aikaa että betonilaatta lämpeää ja alkaa luovuttamaan lämpöä huoneeseen, mutta samalla sitten myös luovuttaa sitä lämmityksen päätyttyä, niin kannattaako lämmitystä aina pitää tavoitelämmössä vai sammuttaa kun ei tarvitse, esimerkiksi työpäivien ajaksi? Tai öiksi, jos on kiinteähintainen sähkö. Meneekö siis enemmän lämpöä sen massan uudelleen lämmittämiseen kuin jatkuvasti lämpimänä pitämiseen?
ChatGPT:kin antoi "voe olla että kannattaa, voe olla että ei kannata" vastauksen.
Ihmisllä on erilaisia prioriteetteja rakentamiseen ja asumiseen siinä missä muutenkin elämään. Talon lämmitysratkaisu voi olla ihan toissijaista jos asunto on ensisijaisesti kulissi, jonka ulkoasuun ja osoitteeseen panostetaan. Joku maalämpökaivo ei ole massoille mikään kunnon statusesine.Omakotitaloja katsellessa ei voi kuin ihmetellä, kuinka löytyy vielä 2005-2010 valmistuneita taloja, joissa on suora sähkölämmitys pattereilla. Ei oikein istu isohkon puolen miljoonan euron omakotitalon imagoon samalla kun siirtyminen mihinkään järkevämpään vaatii melko mittavaa remonttia.
Ne sähköpatterit saa tonnilla, mutta lämmitysputkiin menee 10-15t€ töineen ja tuohon vielä lämmönlähde päälle (ja mahdolliset välipohjavalut jne). Kaikki pois grynderin katteista. Jos talo on poikkeuksellisen hyvin eristetty ja unohdetaan mukavuusnäkökulma, niin on nuo lämpöpatterit, etenkin yhdellä tai kahdella ILP:llä tuettuna, olisi vieläkin ihan soiva systeemi (muttei taida mennä enään energialaskelmista läpi). Pientalorakentamisessa on aika paljon asioita mitä voi tehdä hyvin tai halvalla: eristeet, höyrysulut, kattomateriaalit, perustukset, ikkunat, ovet, pintamateriaalit jne.. Jos kaikessa menee hyvän mukaan, niin lisäkustannus halpaan verrattuna on helposti 6-numeroinen, vaikkei lähtisi edes "hifistelemään".Omakotitaloja katsellessa ei voi kuin ihmetellä, kuinka löytyy vielä 2005-2010 valmistuneita taloja, joissa on suora sähkölämmitys pattereilla. Ei oikein istu isohkon puolen miljoonan euron omakotitalon imagoon samalla kun siirtyminen mihinkään järkevämpään vaatii melko mittavaa remonttia.
Sitä itsekin ajattelee, ettei siitä 2010 ole vielä kauhean kauan, mutta onhan siitä jo 15 vuotta aikaa. Talon lämmitysratkaisuun vaikuttaa moni asia, mutta yleisimmin raha. Jos rakentajana on toiminut aikanaan grynderi, niin on ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että lämmitysratkaisussa säästettiin. Ja tuohon maailman aikaan suora sähkölämmitys oli kuitenkin vielä vaihtoehto muiden joukossa. Yksityisillä rakentajilla sähkölämmityksen valintaan saattoi vaikuttaa omat preferenssit (ei haluttu panostaa lämmitykseen, vaikka säästö onkin lyhytaikainen) tai sitten ihan vaan raha. Myöskään talon kokonaishinta ei välttämättä ratkaise, onko lämmitykseen panostettu. Jos esim. sijainnin vuoksi tonttiin on palanut sievoinen summa rahaa, niin voi hyvin olla, että itse talosta on tullut valinnoiltaan jokseenkin vaatimaton. Hyvin paljon näkee kalliita omakotitaloja, joissa yksinomaan sijainti maksaa, mutta talon varustelutaso ei halvemmasta vuokra-asunnosta materiaaleineen ja varusteineen paljon poikkea.Omakotitaloja katsellessa ei voi kuin ihmetellä, kuinka löytyy vielä 2005-2010 valmistuneita taloja, joissa on suora sähkölämmitys pattereilla. Ei oikein istu isohkon puolen miljoonan euron omakotitalon imagoon samalla kun siirtyminen mihinkään järkevämpään vaatii melko mittavaa remonttia.
Omasta taloprojektista esimerkkinä 137 m2 nettoneliöisen talon maalämmöllä ja vesikiertoisella lattialämmityksellä tuli maksamaan reilu 30t€. Esimerkiksi kaukolämpöön liittyminen olisi varmaan tullut n. 10t€ halvemmaksi ja VILP kenties muutamia tuhansia halvemmaksi.
Pistin tänään merkille, että uudiskohteen maalämmöllä lämpiävän ja vesikiertoisella lattialämmityksellä olevissa jakotukeissa on yksittäisissä virtausmittareissa hieman ruskistunutta vettä. Ei merkittävissä määrin, mutta kuitenkin selvästi havaittavissa. Kostean tilan jakotukissa tulopuolelta katsoen ensimmäinen virtausmittari on samentunut ja kuivan tilan jakotukissa pari keskivaiheilla olevaa virtausmittaria on samentunut. Muissa piireissä vaikuttaisi olevan puhdas vesi. Mistähän tuo voi johtua ja aiheuttaako toimenpiteitä? Lämmitys on asennettu viime elokuussa, eli systeemi on ollut käytössä vasta n. 7kk.
Minähän en näistä oikeasti mitään tiedä, muttaTalopakettia mahdollisesti hankkimassa ja lämmitysratkaisuun kiinnostaisi kuulla mielipiteitä. Talo olisi noin 130m2 ja oletuksena tulisi vesikiertoisella lattialämmityksellä ja lämmönlähteenä Nibe F470 PILP.
Mietin mikä kuulostaisi järkevimmältä vaihtoehdolta:
Pelkkä PILP, PILP + varaava takka vai ilma-vesi lämpöpumppu (esim. Nibe Split Box 8, noin 4000e tulisi lisähintaa ilmanvaihtokoneen kanssa verrattuna pelkkä PILP)
Kannattaa kysellä muitakin vaihtoehtoja pilpeistä ja vilpeistä koska niitä riittää. Meillä samat neliöit suunnilleen 10v vanha talo niin ctc 610m pumppuna ja iv kone. Alkuinvestoinnissa varmaan säästää f470 pilpillä mutta sähkönkulutus voi olla isompaa kun jo asutte (riippuu toki talvista) vs muut toteutukset.Talopakettia mahdollisesti hankkimassa ja lämmitysratkaisuun kiinnostaisi kuulla mielipiteitä. Talo olisi noin 130m2 ja oletuksena tulisi vesikiertoisella lattialämmityksellä ja lämmönlähteenä Nibe F470 PILP.
Mietin mikä kuulostaisi järkevimmältä vaihtoehdolta:
Pelkkä PILP, PILP + varaava takka vai ilma-vesi lämpöpumppu (esim. Nibe Split Box 8, noin 4000e tulisi lisähintaa ilmanvaihtokoneen kanssa verrattuna pelkkä PILP)
Vähintään se F750 (nykyään S735). Jos pillppiin päädyt, niin kannattaa harkita tuloilman esilämmitystä maapiirillä. Se on helppo toteuttaa rakennusvaiheessa.Talopakettia mahdollisesti hankkimassa ja lämmitysratkaisuun kiinnostaisi kuulla mielipiteitä. Talo olisi noin 130m2 ja oletuksena tulisi vesikiertoisella lattialämmityksellä ja lämmönlähteenä Nibe F470 PILP.
Mietin mikä kuulostaisi järkevimmältä vaihtoehdolta:
Pelkkä PILP, PILP + varaava takka vai ilma-vesi lämpöpumppu (esim. Nibe Split Box 8, noin 4000e tulisi lisähintaa ilmanvaihtokoneen kanssa verrattuna pelkkä PILP)
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.