Taasko se romu on hajalla? Täällä korjataan autoja

Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
254
Kysymys ajovaloista, kuvitellaan hypoteettinen tilanne että lasinen ajovalo umpio on paskana (kivi lentänyt ja lasi lohjennut joten ajovalokuvio väärä). Voiko ajoneuvon alkuperäisen ajovaloumpion korvata yleismallisella umpiolla? Google haku tuotti laihasti tuloksia ajovaloumpioihin missä olisi ns autojen valokuvio (eli oikean puoleinen osoittaa pidemmalle). Ajoneuvon vuosimalli on -91 mikäli tämä vaikuttaa asiaan.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 317
Tänään kun suurin osa päivästä oli poutaista, niin tuli sitten tänään suoritettua Focuksen ruoste kohtien korjaamista.
Ja taaskaan kaikki.. tai oikeastaan mikään ei mennyt silleen kuin piti.

Aloitin takaluukusta ja aloin irroittamaan sitä muovilistaa.
No verhoilu irtosi hienosti, mutta sitten tulikin iso ongelma vastaan. Eli lista on neljällä mutterilla kiinni ja ne kaikki olivat pahasti ruostuneet. Ja juuri se neljäs oli sitten niin pahasti ruostunut että mikään hylsy eikä avain siihen sopinut.
Joten jätin sitten listan paikoilleen, mutta sen verran sitä sai raotettua että sain teipit väliin että pääs ruosteita hiomaan ja tekemään muita pohjatöitä.
Kaikki pohjatyöt näyttikin menneen nappiin kun pohjamaalin jälkeen kaikki näytti vielä OK:lta, mutta pintamaalin jälkeen huomasinkin että eipä sittenkään mennyt hionnat ja tasotukset ihan nappiin.
Mutta en jaksanut alkaa korjaamaan, koska listan allehan jäi kaikki ruosteet korjaamatta. Joten tuskin tuo pysyy tommosenaan pitkään.

IMG_20200909_142753.jpgIMG_20200909_155409.jpg

Lokasuojasta sentään tuli ihan hyvän näköinen, mutta paljon vielä opittavaa näissä maalaus hommissa. :)

IMG_20200909_155417.jpg
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 683
Kysymys ajovaloista, kuvitellaan hypoteettinen tilanne että lasinen ajovalo umpio on paskana (kivi lentänyt ja lasi lohjennut joten ajovalokuvio väärä). Voiko ajoneuvon alkuperäisen ajovaloumpion korvata yleismallisella umpiolla? Google haku tuotti laihasti tuloksia ajovaloumpioihin missä olisi ns autojen valokuvio (eli oikean puoleinen osoittaa pidemmalle). Ajoneuvon vuosimalli on -91 mikäli tämä vaikuttaa asiaan.
Kyllä tuo on mahdollista ainakin tuon ikäisessä autossa, esimerkiksi legendaarisessa kakkoskoppaisessa ( samoin kuin ykköskoppaisessa ) Golfissa ja monessa muussakin vanhassa vehkeessä ajovalot ovat tasan samanlaisia auton molemmilla puolen ja ero valokuviossa tehdään ainoastaan valoa kallistamalla.
Samoin oikealta ohjattavissa japseissa on tehty noita katsastusvirityksiä, että on pultattu yleismallinen valo kiinni vaikka vaneriin ja se on asennettu alkuperäisen väärällä valokuviolla olleen umpion tilalle ja "hyvin" on mennyt leimasta läpi.

Tänään kun suurin osa päivästä oli poutaista, niin tuli sitten tänään suoritettua Focuksen ruoste kohtien korjaamista.
Ja taaskaan kaikki.. tai oikeastaan mikään ei mennyt silleen kuin piti.

Aloitin takaluukusta ja aloin irroittamaan sitä muovilistaa.
No verhoilu irtosi hienosti, mutta sitten tulikin iso ongelma vastaan. Eli lista on neljällä mutterilla kiinni ja ne kaikki olivat pahasti ruostuneet. Ja juuri se neljäs oli sitten niin pahasti ruostunut että mikään hylsy eikä avain siihen sopinut.
Joten jätin sitten listan paikoilleen, mutta sen verran sitä sai raotettua että sain teipit väliin että pääs ruosteita hiomaan ja tekemään muita pohjatöitä.
Kaikki pohjatyöt näyttikin menneen nappiin kun pohjamaalin jälkeen kaikki näytti vielä OK:lta, mutta pintamaalin jälkeen huomasinkin että eipä sittenkään mennyt hionnat ja tasotukset ihan nappiin.
Mutta en jaksanut alkaa korjaamaan, koska listan allehan jäi kaikki ruosteet korjaamatta. Joten tuskin tuo pysyy tommosenaan pitkään.

Lokasuojasta sentään tuli ihan hyvän näköinen, mutta paljon vielä opittavaa näissä maalaus hommissa. :)
Eikö tuo luukku olisi nyt kannattanut tehdä kerralla kunnolla, kun aloitti?
Millä olet noita maalannut?
Näyttää aika matalta, ei ole lipakat pinnat ja noita voi olla vaikea enää korjata vesihionnalla tai kiillotuksella.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 317
Eikö tuo luukku olisi nyt kannattanut tehdä kerralla kunnolla, kun aloitti?
Millä olet noita maalannut?
Näyttää aika matalta, ei ole lipakat pinnat ja noita voi olla vaikea enää korjata vesihionnalla tai kiillotuksella.
Lahden Colornetistä kävin hakemassa spraypurkissa maalin sekä lakan. Ja samanlaiseksi jäi rouvan i20:n takaluukku kun sitä tuossa maalailin kaksi viikkoa sitten.
Eli vasta maalattu näytti siihen saakka hyvältä kun laittoi lakan päälle ja sitten se jotenkin muuttui mataksi vaikka kiiltävää sen piti olla.
Mutta kun keli tästä taas paranee niin pitää tuo Foordi pestä ja vahata kunnolla ja katsoa näyttääkö sitten nuo maalatut kohdat paremmalta.
 
Eräilves

Turrien turri
Tukijäsen
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
2 077
Auton sähköhommia tuli vähäse tehtyä.. piti saada taakse tuonne hondaan uusi tupakinsytytin pistoke, josta saa kokoajan virtaa (myös sammutettuna ollessa). Eilen sain nätisti vedettyö johdot yms.. ja tälläsen hain motonetistä:

Mutta, taitaapi lähteä vaihtoon / uutta hakemaa, sillä tuossa kaikki liitetyt systeemit pyörii vaan ja on aivan helkutin löysällä. Vai onko se nykyään tapana...? Vähänkin tärähtää / osuu joku, niin virran saanti laitteilla kehnohkoa.. Etupään alkuperästä liitintä kun testaa, niin siinä on ja pysyy kunnolla kaikki liitetyt vehkeet..

Mahtasko nämä halvemmat jopa olla parempia, vai onko huonoa tuuria ollu?

Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
254
Kyllä tuo on mahdollista ainakin tuon ikäisessä autossa, esimerkiksi legendaarisessa kakkoskoppaisessa ( samoin kuin ykköskoppaisessa ) Golfissa ja monessa muussakin vanhassa vehkeessä ajovalot ovat tasan samanlaisia auton molemmilla puolen ja ero valokuviossa tehdään ainoastaan valoa kallistamalla.
Samoin oikealta ohjattavissa japseissa on tehty noita katsastusvirityksiä, että on pultattu yleismallinen valo kiinni vaikka vaneriin ja se on asennettu alkuperäisen väärällä valokuviolla olleen umpion tilalle ja "hyvin" on mennyt leimasta läpi.
Kiitos selkeästä vastauksesta, vielä lisäkysymyksenä onko niin että valokuvio on vain lähivaloissa ja pitkät valot ovat aina samalla kuviolla? Eli jos on yleismallinen umpio jossa on esim H4 niin siinähän on pitkä valo mukana niin haittaako jos tämä pitkä on myös "pidempi" oikealta puolelta vai pitääkö sen olla juuri näin?
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 683
Lahden Colornetistä kävin hakemassa spraypurkissa maalin sekä lakan. Ja samanlaiseksi jäi rouvan i20:n takaluukku kun sitä tuossa maalailin kaksi viikkoa sitten.
Eli vasta maalattu näytti siihen saakka hyvältä kun laittoi lakan päälle ja sitten se jotenkin muuttui mataksi vaikka kiiltävää sen piti olla.
Mutta kun keli tästä taas paranee niin pitää tuo Foordi pestä ja vahata kunnolla ja katsoa näyttääkö sitten nuo maalatut kohdat paremmalta.
Todennäköisesti pesu ja vaha eivät tuota pelasta, ettei vaan olisi liian vähän lakkaa, vähän näyttäisi siltä, että on jäänyt liian kuivaksi.
Mielummin vaikka pari valumaa ja lipakat pinnat, kuin kuiva ja pilalla.
Valumat saa pois vesihionnalla ja puleerauksella, mutta kuivaa pintaa ei pelasta enää millään.

Ainoastaan lähivaloilla on merkitystä, pitkissä häikäisyllä ei ole mitään merkitystä, kun häikäisevät kuitenkin vastaantulijoita.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 317
Todennäköisesti pesu ja vaha eivät tuota pelasta, ettei vaan olisi liian vähän lakkaa, vähän näyttäisi siltä, että on jäänyt liian kuivaksi.
Mielummin vaikka pari valumaa ja lipakat pinnat, kuin kuiva ja pilalla.
Valumat saa pois vesihionnalla ja puleerauksella, mutta kuivaa pintaa ei pelasta enää millään.
No laitoin kolme ohutta kerrosta kuten maaliakin, eli vissiin sitten liian vähän ?
Mutta vituiksi toi meni, kun näemmä ei kerennyt tarpeeksi kuivua ennen kuin alkoi sataa vettä:

IMG_20200910_140244.jpg
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 683
No laitoin kolme ohutta kerrosta kuten maaliakin, eli vissiin sitten liian vähän ?
Mutta vituiksi toi meni, kun näemmä ei kerennyt tarpeeksi kuivua ennen kuin alkoi sataa vettä:
Kuvien perusteella ainakin näyttää liian kuivalta, lakkaa saa vetää pinnoille reilusti, siitä ei ole mitään muuta haittaa kuin mahdolliset valumat, jotka saa tarvittaessa pois valumahöylällä/vesihionnalla/puleerauksella.
 
Liittynyt
31.12.2017
Viestejä
82
Lahden Colornetistä kävin hakemassa spraypurkissa maalin sekä lakan. Ja samanlaiseksi jäi rouvan i20:n takaluukku kun sitä tuossa maalailin kaksi viikkoa sitten.
Eli vasta maalattu näytti siihen saakka hyvältä kun laittoi lakan päälle ja sitten se jotenkin muuttui mataksi vaikka kiiltävää sen piti olla.
Mutta kun keli tästä taas paranee niin pitää tuo Foordi pestä ja vahata kunnolla ja katsoa näyttääkö sitten nuo maalatut kohdat paremmalta.
Saattaa olla kyse liiallisesta ilmankosteudesta. Itselle on ainakin käynyt ihan tavallisenkin automaalin kanssa(ruiskulla), et tulee matta kun sateenuhan alla on maalannut.
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 185
@Zetteri kuten @Jims tuossa jo kirjoitti niin olisin samaa mieltä. Liian ohut lakkakerros jos menee lakan jälkeen mataksi. Maalin tarkoitus on luoda pigmenttipeitto. Eli peittää alleen muut värit. Lakan on tarkoitus tuoda pintaan tasainen kiiltävä kerros, ja siksi sitä ei voi lisätä pintaan kuten pigmenttiä.
Eli ensin lakalle harso ja sen jälkeen kaksi suht märkää kerrosta. Kaksi koska suihkutussuunnat on tarkoitus kerrosten välillä vaihtaa, ettei jää pintoja "varjoon".
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
383
Mutta lopulta vika sitten olikin todella simppeli ahtovuoto...
Nimittäin kun suojamuovin otti pois niin heti kiinnittyi huomio että koneen kuskinpuoli oli öljyssä. Ja keskellä sitä yksi turbolle menevä letku oli irti, että aika iso "vuoto".
Ja syy miksi se oli irti oli kanssa ihan simppeli, eli muovinen kiinnitys sydeemi oli hajonnut ja laitoin paketin kasaan milläs muulla kuin nippusiteellä :)
Eipä muuten ole ahtovuoto vaan imuvuoto. Öljyä on sumuttanut ulos koska kyseinen letku on huohotuksen letku.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 317
Eipä muuten ole ahtovuoto vaan imuvuoto. Öljyä on sumuttanut ulos koska kyseinen letku on huohotuksen letku.
Juu, mulla on nämä termit.... no vähän hakusessa.
Kun kyllähän tuo letku meni samaan putkeen mistä turbo imee raikastailmaa ilmasuodattimen lävitse.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 317
@Zetteri kuten @Jims tuossa jo kirjoitti niin olisin samaa mieltä. Liian ohut lakkakerros jos menee lakan jälkeen mataksi. Maalin tarkoitus on luoda pigmenttipeitto. Eli peittää alleen muut värit. Lakan on tarkoitus tuoda pintaan tasainen kiiltävä kerros, ja siksi sitä ei voi lisätä pintaan kuten pigmenttiä.
Eli ensin lakalle harso ja sen jälkeen kaksi suht märkää kerrosta. Kaksi koska suihkutussuunnat on tarkoitus kerrosten välillä vaihtaa, ettei jää pintoja "varjoon".
Tein eilen kun oli aurinkoinen päivä tuon uudestaan ja nyt reilulla lakalla. Ja tulihan siihen vähän epätasaisuuksia joten tänään kun vettä taas vaihteeksi sataa niin ruiskin siihen vettä lisäksi ja nyt uskalsin hioa sen pinna vesihiomapaperilla ja sehän muuttu hirveän näköiseksi.
Ja käsin yritin sitä kiillotaa ja eihän se mihinkään muuttunut, mutta nyt kun pari tuntia oli taas sateetonta niin tuon takalokasuojan kuivasin ja kokeilin ihan koneella kiillottaa ja kappas kun nyt näyttää paljon paremmalta :) (alkoi satamaan vettä uudestaan juuri kun sain tuon kiillotettua)

Tää on tätä kun ei ole ennen tehnyt ja kuulostaa pinnan hiominen jotenkin oudolta. Mutta kun uskalsi tehdä niin jälki onkin nyt oikein hyvä.
Eli pitää rouvan i20:n takaluukku tehdä joku sateeton päivä uudestaan eli vesihioa, lakata ja uudestaan vesihioa että saa siitäkin kiiltävän.
Mutta kiitoksia vaan kaikille näistä opettavaisista jutuista :thumbsup:

Tässä muuten yritän saada rouvaa kokeilemaan tota Foordia, että mielummin tuon i20:n hävittäisin kun se on aivan paska auto ajaa ja taas Foordi on todella hyvä, vaikka sillä on 240000km enemmän ajettu ja on 2 vuotta vanhempi.
Kun rouva tuossa kohta kaksi kuukautta ajanut minun 2017 Opel Astralla kouluun (30km suuntaansa) ja vaikka aikaisemmin sano että i20:n on ihan hyvä ja sitä ei hävitetä. Mutta nyt Opelin ajon jälkeen ajoi pitkästä aikaa tuolla i20:llä niin alko valittamaan että siinä on jotain vikaa kun on niin "epävakaa" ajettava.
Ja ei siinä mitään vikaa ole, kun itse sillä "jouduin" ajamaan parina päivänä (kun Foordi oli kuivumassa), että rouva oli vaan tottunut jo isompaan autoon :)

Että tässä ois vielä mahdollista saada se ylipuhuttua edes kokeilemaan Foordia, kun nyt se sitä vastustaa muutaman asia takia:
1. Vanhempi ja enemmän ajettu
2. Se on Ford, kun muistelee aina vm 82 Fiestaansa mikä oli kuulemma kasa paskaa
3. Se on Dieseli (ajanut siis minun Diesel Opelilla eikä huomannut edes mitään eroa bensaan)
4. Tuulilasi on halki (ihan kun sitä ei voisi vaihdattaa)
 
Liittynyt
11.10.2017
Viestejä
143

Jos kiinnostaa hommata toinen lähes samanmoinen projektiksi niin voin myydä sulle hyvinkin halvalla, kopalla leimaa huhtikuulle.
 
Kun en tallia omista, niin tämä nykyinen on tän vuoden vika projekti. Että ens keväänä sitten alan katselemaan uutta.
Mutta haluan eri autoja, joten mikä tuleekaan seuraavaksi niin se ei ole Opel Vectra tai Ford Focus vaan joku aivan muu.
Se on vaan varma että VAG konsernin auto se tuskin tulee olemaan. Tai no, jonkun 1.9/1.6/2 dieselin vois manuaalina nipin napin harkita projektiksi.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
149
Tein eilen kun oli aurinkoinen päivä tuon uudestaan ja nyt reilulla lakalla. Ja tulihan siihen vähän epätasaisuuksia joten tänään kun vettä taas vaihteeksi sataa niin ruiskin siihen vettä lisäksi ja nyt uskalsin hioa sen pinna vesihiomapaperilla ja sehän muuttu hirveän näköiseksi.
Ja käsin yritin sitä kiillotaa ja eihän se mihinkään muuttunut, mutta nyt kun pari tuntia oli taas sateetonta niin tuon takalokasuojan kuivasin ja kokeilin ihan koneella kiillottaa ja kappas kun nyt näyttää paljon paremmalta :) (alkoi satamaan vettä uudestaan juuri kun sain tuon kiillotettua)

Tää on tätä kun ei ole ennen tehnyt ja kuulostaa pinnan hiominen jotenkin oudolta. Mutta kun uskalsi tehdä niin jälki onkin nyt oikein hyvä.
Eli pitää rouvan i20:n takaluukku tehdä joku sateeton päivä uudestaan eli vesihioa, lakata ja uudestaan vesihioa että saa siitäkin kiiltävän.
Mutta kiitoksia vaan kaikille näistä opettavaisista jutuista :thumbsup:

Tässä muuten yritän saada rouvaa kokeilemaan tota Foordia, että mielummin tuon i20:n hävittäisin kun se on aivan paska auto ajaa ja taas Foordi on todella hyvä, vaikka sillä on 240000km enemmän ajettu ja on 2 vuotta vanhempi.
Kun rouva tuossa kohta kaksi kuukautta ajanut minun 2017 Opel Astralla kouluun (30km suuntaansa) ja vaikka aikaisemmin sano että i20:n on ihan hyvä ja sitä ei hävitetä. Mutta nyt Opelin ajon jälkeen ajoi pitkästä aikaa tuolla i20:llä niin alko valittamaan että siinä on jotain vikaa kun on niin "epävakaa" ajettava.
Ja ei siinä mitään vikaa ole, kun itse sillä "jouduin" ajamaan parina päivänä (kun Foordi oli kuivumassa), että rouva oli vaan tottunut jo isompaan autoon :)

Että tässä ois vielä mahdollista saada se ylipuhuttua edes kokeilemaan Foordia, kun nyt se sitä vastustaa muutaman asia takia:
1. Vanhempi ja enemmän ajettu
2. Se on Ford, kun muistelee aina vm 82 Fiestaansa mikä oli kuulemma kasa paskaa
3. Se on Dieseli (ajanut siis minun Diesel Opelilla eikä huomannut edes mitään eroa bensaan)
4. Tuulilasi on halki (ihan kun sitä ei voisi vaihdattaa)
Noita oikeasti mattoja pintoja, joissa kuitenkin on se lakka tarpeeksi paksuna kerroksena, voi ihan hyvin kokeilla pelastaa myllyttämällä, aloittamalla medium compoundista suoraan ja siitä hienompaan. Ero on kuin yöllä ja päivällä tämän jälkeen, vaikka leikkaakin osan siitä lakkakerroksestasi pois. Suurin ongelma on, että jos tarttuvuus pohjiin ei ole hyvä, niin laikka voi "leikata" sen koko lakkakerroksen pois (ainakin perinteisillä rotaareilla) siitä pinnasta.

Kuitenkin, ennen kun aloittaisin alusta (pl. tuo takaluukun vesisateessa lakattu pinta), niin päästäisin 20min laikalla ja katsoisin saako kiiltoa takaisin kun leikkaa pinnasta pois.

Amazonista kiillotuskone ja aineet (halvimmillaan varmaan ~80e) ja kokeilemaan:
 
Liittynyt
21.05.2017
Viestejä
206
Clioon uusi termostaatti tiivisteineen ja termostaattikotelo vaihdettu sekä jäähdytysnesteet huuhdeltu, mutta niin vaan vuotaa kotelon juuresta. Järjestelmää huuhdellessa en huomannut vuotoa, mutta illalla näytti tippaa valuvan kotelon juuresta.

Pientä röpöä oli Febin muovisessa termostaattikotelossa, puukon hamaralla siloitin tasaisemmaksi. Arvelin ensimmäisen asennuksen menneen vituix, kun laitoin termostaatin takapuolessa olevan uran kotelosta löytyvään hahloon. Ura vaikutti tarttuvan hahloon sen verran napakasti, että termostaatti pysyi kotelossa paikalleen viennin ajan.

Tänään kokeilin laittaa termostaatin ura irti hahlosta, mikäli se olisi kanittanut eikä puristunut pohjaan. Pahvi termostaattikotelon alapuolelle vuotoa paljastamaan, kone käyntiin ja hetken päästä kevyesti kierroksia polkemaan. Vieläkin tiputti ja isommilla kierroksilla näytti purskauttavan kotelon ympärille.

Suht kevyesti kädellä koteloa sivuun työntäessä alkaa keventyvän puolen juurelta vuoto. Parin illan pähkäilyn perusteella vikana voisi olla:
-termostaatin tiiviste ei puristu tarpeeksi ->liian ohut tiiviste/korkea reuna kotelossa(?)
-tiiviste ei tarpeeksi leveä (tuskinpa sentään)
-uudet kotelon kiinnityspultit ovat kriittisen millin liian pitkät
-termostaatti valunut liian alas asentaessa (??)
Ja tämmöstä ääneenkirjoittelua, vaikutti menevän turhan hyvin vielä huuhtelun jälkeen. Joku pikkunippelihän tässä on oltava persiillään, en tahdo uskoa että siellä termostaatin koneen puolella olisi joku hiuslohkeama.:beye:
Screenshot_20200912-223629.jpg
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 722
Onkos täällä kokemusta ilmajuosista, dunlop vs arnott? Otin E61:seen arnotit kun hyllystä löytyi mutta toistaalta huomattavasti huokeampaan hintaa olisi saanut dunloppia euroopasta (karkeasti 220e vs 350+e) jos olisi jaksanut hetken (viikon) odottaa - olisko kannattanut? Sinänsä itse vaihtaminen INPAn kanssa oli helppoa, ei tarvinnut puukolla puhkoa ehjääkään bagia kun laittoi pyynnön tyhjentää (ko. puoli alaspäin) ja tunkkasi tukivarren pari kertaa ylös. Uusien laittaminenkin kävi kätevästi kun tunkkasi alapään hollille ja venytti semikiinni sekä INPA:lla pisti pyynnön sisään ilman lisäyksestä (ko. puoli ylöspäin), isoin ongelma oli melkeinpä saada uusi pussi paikalleen/ohi runkopalkista sekä yläpää pyöräytettyä kiinni (huom. se kumisuojus vanhasta pitää siirtää uuteen bagiin).

Itse vähän jälkikäteen aattelen että työmäärä huomioon ottaen dunlop olisi hinta/laatusuhde huomioiden hyvä valinta, vaikka se kestäisi 50-100tkm vähemmän, mutta toisaalta jos on kulma maassa ja autolla pitäisi ajamaan päästä niin ihan hirveästi ei siinä vaiheessa ole varaa tehdä kustannusoptimoitua hankintaa :)... Sinänsä paskamainen vika, että ajot loppuu käytännössä siihen jos pussi puhkeaa - ja näin voi käydä täysin varoittamatta, montaakan kymmentä kilsaa ihan vapaaehtoisesti ei viitsi ajella jousi pohjassa. Itsellä toki kesti reippaat 260tkm ettei sinänsä huono ja suht nopeasti sai uudetkin alle, mutta taas yks tälläinen "deal breaker" vika ko. autossa, tänä vuonna,. On jäänyt myös toisenkin kerran pihana kun moottorin maakaapeli oli ruostunut puhki, joka sekin käytännössä voi tapahtua koska tahansa :)...
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Tein eilen kun oli aurinkoinen päivä tuon uudestaan ja nyt reilulla lakalla. Ja tulihan siihen vähän epätasaisuuksia joten tänään kun vettä taas vaihteeksi sataa niin ruiskin siihen vettä lisäksi ja nyt uskalsin hioa sen pinna vesihiomapaperilla ja sehän muuttu hirveän näköiseksi.
Ja käsin yritin sitä kiillotaa ja eihän se mihinkään muuttunut, mutta nyt kun pari tuntia oli taas sateetonta niin tuon takalokasuojan kuivasin ja kokeilin ihan koneella kiillottaa ja kappas kun nyt näyttää paljon paremmalta :) (alkoi satamaan vettä uudestaan juuri kun sain tuon kiillotettua)

Tää on tätä kun ei ole ennen tehnyt ja kuulostaa pinnan hiominen jotenkin oudolta. Mutta kun uskalsi tehdä niin jälki onkin nyt oikein hyvä.
Eli pitää rouvan i20:n takaluukku tehdä joku sateeton päivä uudestaan eli vesihioa, lakata ja uudestaan vesihioa että saa siitäkin kiiltävän.
Mutta kiitoksia vaan kaikille näistä opettavaisista jutuista :thumbsup:

Tässä muuten yritän saada rouvaa kokeilemaan tota Foordia, että mielummin tuon i20:n hävittäisin kun se on aivan paska auto ajaa ja taas Foordi on todella hyvä, vaikka sillä on 240000km enemmän ajettu ja on 2 vuotta vanhempi.
Kun rouva tuossa kohta kaksi kuukautta ajanut minun 2017 Opel Astralla kouluun (30km suuntaansa) ja vaikka aikaisemmin sano että i20:n on ihan hyvä ja sitä ei hävitetä. Mutta nyt Opelin ajon jälkeen ajoi pitkästä aikaa tuolla i20:llä niin alko valittamaan että siinä on jotain vikaa kun on niin "epävakaa" ajettava.
Ja ei siinä mitään vikaa ole, kun itse sillä "jouduin" ajamaan parina päivänä (kun Foordi oli kuivumassa), että rouva oli vaan tottunut jo isompaan autoon :)

Että tässä ois vielä mahdollista saada se ylipuhuttua edes kokeilemaan Foordia, kun nyt se sitä vastustaa muutaman asia takia:
1. Vanhempi ja enemmän ajettu
2. Se on Ford, kun muistelee aina vm 82 Fiestaansa mikä oli kuulemma kasa paskaa
3. Se on Dieseli (ajanut siis minun Diesel Opelilla eikä huomannut edes mitään eroa bensaan)
4. Tuulilasi on halki (ihan kun sitä ei voisi vaihdattaa)
Sama paikka, ainoastaan erona että jälkimmäinen on myllytyksen jälkeen, joten syvätkin naarmut saa pois jos vain lakka on ehjä.
 
Liitteet

Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
223
Rekisterikilven molempien polttimoiden vaihto mondeoon... Toinen vaihtuu hetkessä mutta toisen piuha liian lyhyt tai jumissa eikä tule tarpeeksi alas että saisi polttimon irti umpiosta, pitäneekö vaan antaa olla pimeänä, kehtaisi sisäpuolen verhoilujakaan irrottaa...
 
lelfonso

Tukijäsen
Liittynyt
27.07.2018
Viestejä
732
Myytiinkö mulle taannoin väärät pyyhkijänsulat vai enkö mä nyt hoksaa tässä jotakin?

IMG_20200920_130310.jpg

Oikealla boschin sulka kiinni pyyhkijänvarressa, vasemman puoleinen ei mahdu hahloon vaan tuo muoviosa on liian paksu.
 
Josef

Це політично коректна назва.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 783
Edit: eipä mitään, pitää kurkkia koneelta toi kuva
 
Viimeksi muokattu:

lelfonso

Tukijäsen
Liittynyt
27.07.2018
Viestejä
732
Irtoaa, mutta pelkäsin jo että sulka menee paskaksi kun niin paljon piti käyttää voimaa. Mukana ei tosin tullut muita palikoita. Boschin sulasta irtoaa tuo kiinnitysosa melkein itsestään.

Edit. Ei siis käy paikalleen vaikka palikan ottaa irti.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 343

Muistelen että olen ihmetellyt vastaavaa kiinnitystä joskus bilteman aero sulan kanssa. Lopulta löytyi oikea kombinaatio ja sulka kävi nätisti paikoilleen.
 
lelfonso

Tukijäsen
Liittynyt
27.07.2018
Viestejä
732
Muistelen että olen ihmetellyt vastaavaa kiinnitystä joskus bilteman aero sulan kanssa. Lopulta löytyi oikea kombinaatio ja sulka kävi nätisti paikoilleen.
Oikea kombinaatio?

Ei tuossa oikein ole vaihtoehtoja miten tuo laitetaan.

Ei sinänsä yllättäisi, että Autodocilta on lähetetty vääriä tuotteita. :rolleyes:
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
149
Rekisterikilven molempien polttimoiden vaihto mondeoon... Toinen vaihtuu hetkessä mutta toisen piuha liian lyhyt tai jumissa eikä tule tarpeeksi alas että saisi polttimon irti umpiosta, pitäneekö vaan antaa olla pimeänä, kehtaisi sisäpuolen verhoilujakaan irrottaa...
Ja minkähänikäisestä / koppaisesta Mondeosta on kyse, millä polttimolla ja kannalla?

Mk2 ja Mk3 on kahdella ruuvilla kiinni erillinen muovi, jonka jälkeen saa joko polttimon irti tai tarvittaessa pohjan irti jos kontaktipinnat on vaihdettavissa. Mk4 lähtee vaan talttapääruuvarilla (jousivoimainen klipsi), jonka jälkeen laskeutuu alas. Mikäli Mk4/Mk5, niin voit myös kiertää sen umpion muovin ympäriltä irti, jos laskeutuu sen verran että saat kärkipihdeillä kiinni liitinosasta. Jos vaan tilaa yhtään on.. Myös tällöin saa sitä johtoa ohjattua paremmin sieltä jumista.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 310
W203 2001 sedanissa iski perusvika eli kässärihilut irti takarummuissa ja ääni sen mukainen. Ei ole oma auto ja varauduin levyillä ja paloilla, näemmä uusiksi menee liuta muutakin romua.

Laakerin irroitus ei tule tapahtumaan, eli uusi kilpi laitetaan paikalleen leikkaamalla se sopivasti. Ainoa askarruttava kysymys, jos tämän eteen on joku täällä joskus joutunut; onko mitään mahiksia saada niitä jarrukilven pultteja ehjänä irti? Eli millä todennäköisyydellä aukeavat ja voiko lämpöä käyttää hallituissa määrin napaa ja laakeria vaarantamatta? Kierteentekosarjalla ja porakoneella lienee hyvä silti varustautua tuohon taisteluun...
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 096

Väyryseen tein joskus saman operaation ja ei ole MINKÄÄNLAISTA muistikuvaa pulteista, joten ne ovat lähteneet kivuttomasti irti. Onko pulttipyssyä käytössä?
Voihan se olla että W203 on hankalampi tapaus kuin W210 mutta minulla meni tuo harvinaisen kivuttomasti :tup:
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 897
@Bapsu Jos et halua kaasulla lämmittää muttereita/pultteja, niin sitten hyvin ruostuneet mutterit avautuvat helposti induktiolämmittimen käytön jälkeen. Menee oikeasti punaiseksi ja helpottaa sitä työtä.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
134
Mikä olisi fiksuin tapa ruosteisten helmojen fiksaamiseen? Tuntuu löytyvän vähän kaikenlaista mielipidettä googlella. Auto 17 vuotta vanha muutaman satasen ooppeli, niin ei mahdottomia kannata panostaa. Jos nyt kuitenkin välttyisi hitsaushommilta pariksi vuodeksi vielä.

Oma suunnitelma olisi seuraava:
  1. Teräsharjalla/lamellilaikalla/neekerintukalla isoimmat ruosteet pois. Vai pitäisikö vaan hommata hiekkapuhallin? Kompura löytyy kuitenkin
  2. Annitrol fosforihappoa sutii pellille. Voi tosin olla hankalaa kun on ihan lirua
  3. 1K happopohjamaali?
  4. Kiveniskumassa
  5. Varsinainen pintamaali ja lakka
Varsinkin tuosta pohjamaalin valinnasta on epäselvyyttä. Löytyy 1K ja 2K epoksipohjamaaleja, sinkkipohjamaalia, ruosteenestopohjamaalia, hiontapohjamaalia yms. Ilmeisesti ainakaan happopohjamaalin päällä ei pysy kitti? Tosin ei tässä toivottavasti ole tarvetta kitata mitään.
 
Henriquez

SER OMISTAJA
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 205

Noin pääpiirteissään mutta kannattaa samalla vaivalla vetää niin hyvin ne ruosteet pois jos mahdollista. onko kyseessä siis miltei laho helma vaiko vain ulkonäkökysymyksissä teet tota?
 
No tuskin helmoja tarvitsee kitata jos muutaman satasen autosta kyse. Sillähän ei haeta kuin ulkonäköä. Hiekkapuhallus vaatii ison kompuran, jos sellainen löytyy niin helpottaa ruosteiden poistoa kovasti. Imutuotto saisi olla mielellään yli 300 litraa minuutissa. Ehkä jopa 400 litraa.
Itse olen havainnut suht hyväksi tuon happopohjamaali, massa ja maali yhdistelmän. Tosin ei sekään tahdo kovin kauaa pysyä mutta sen vajaan vuoden kuitenkin. Sitten voi taas käsitellä pahimmat paikat uudelleen.
Ruiskumaali tuon kaiken päälle olisi varmasti kaikista paras.
Annitrolista ei ole kokemusta, varmasti auttaisi sekin. Hiomalla/harjaamalla ei kuitenkaan saa ihan kaikkea pois.
Noh, mun helman fiksaukset ovat yleensä sitä varten että leiman saa joten ulkonäkö on sivuseikka :D
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
134
Noin pääpiirteissään mutta kannattaa samalla vaivalla vetää niin hyvin ne ruosteet pois jos mahdollista. onko kyseessä siis miltei laho helma vaiko vain ulkonäkökysymyksissä teet tota?
Ainakaan kesällä katsastuksessa ei löytynyt reikiä. Helma näyttää siltä että edellinen omistaja on kolhinut johonkin ja maalannut vähän huonosti. En sitten tiedä mitä maalin alta löytyy. Ulkonäöllä ei ole pahemmin nyt väliä, kunhan saisi ruostumisen kuriin ennen kuin joutuu koko kynnyskotelon vaihtaan.
 
Liittynyt
15.09.2018
Viestejä
1 367
Tuo spray happopohjamaali ei pitele käytännössä lainkaan jos sinne jää yhtään ruostetta. Ennemmin jotain epoksia tai siveltimellä vedettävää ruosteenestomaalia jne. Kyseessä on kuitenkin helmat ja vielä kiveniskumassakin tulee päälle niin ei siveltimen jälki näy.

Itseltäni hiekkapuhalsin jarrurummut ja heti perään vedin tuon happopohjamaalin, siitä huolimatta oli yön aikana ottanut ruosteen pintaan ilmankosteudesta autotallissa.
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
IKH:lta saa 85% fosforihappoa, sillä kannattaa aloittaa kun on ruosteet ensin poistettu mekaanisesti mahdollisimman hyvin. Kaikki eri ruosteenestopohjamaalit (sinkki, happo, jne) spraypurkeissa ovat ongelmallisia siksi, että maalin saamiseksi ulos purkista sitä on ohennettava niin paljon, että ohentimen sitten haihtuessa jää maalikerros huokoiseksi. Ihan sama paljonko on sinkkiä tai happoa jos joka välissä on kuitenkin reikiä ruosteen luo. Siksi kosteussulku epoksimaalilla ja pensselillä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 310
Väyryseen tein joskus saman operaation ja ei ole MINKÄÄNLAISTA muistikuvaa pulteista, joten ne ovat lähteneet kivuttomasti irti. Onko pulttipyssyä käytössä?
Voihan se olla että W203 on hankalampi tapaus kuin W210 mutta minulla meni tuo harvinaisen kivuttomasti :tup:
Pyssy löytyy joo, akkukäyttöinen tosin. Voihan niitä riskillä koettaa ampua, enemmän mietin sitä että onko kannoista mitään jäljellä. Muistaakseni ylempänä on väärämallinen torx eli joku e10 ja alempana normaali 13mm kuusiokolo, alapultit ei varmaan ole ongelma.
@Bapsu Jos et halua kaasulla lämmittää muttereita/pultteja, niin sitten hyvin ruostuneet mutterit avautuvat helposti induktiolämmittimen käytön jälkeen. Menee oikeasti punaiseksi ja helpottaa sitä työtä.
Kyllä mulla kempperi on lähinnä mietin että uskaltaako sitä käyttää, vai eteneekö lämpö laakeriin yms saakka... kait sitä ainakin nopeasti voi koettaa lämmittää jos pulteissa on kannat jäljellä.
 
Liittynyt
08.03.2020
Viestejä
109
Mikä olisi fiksuin tapa ruosteisten helmojen fiksaamiseen? Tuntuu löytyvän vähän kaikenlaista mielipidettä googlella. Auto 17 vuotta vanha muutaman satasen ooppeli, niin ei mahdottomia kannata panostaa. Jos nyt kuitenkin välttyisi hitsaushommilta pariksi vuodeksi vielä.

Oma suunnitelma olisi seuraava:
  1. Teräsharjalla/lamellilaikalla/neekerintukalla isoimmat ruosteet pois. Vai pitäisikö vaan hommata hiekkapuhallin? Kompura löytyy kuitenkin
  2. Annitrol fosforihappoa sutii pellille. Voi tosin olla hankalaa kun on ihan lirua
  3. 1K happopohjamaali?
  4. Kiveniskumassa
  5. Varsinainen pintamaali ja lakka
Varsinkin tuosta pohjamaalin valinnasta on epäselvyyttä. Löytyy 1K ja 2K epoksipohjamaaleja, sinkkipohjamaalia, ruosteenestopohjamaalia, hiontapohjamaalia yms. Ilmeisesti ainakaan happopohjamaalin päällä ei pysy kitti? Tosin ei tässä toivottavasti ole tarvetta kitata mitään.
Itselläni oli kesällä samankaltaista projektia potilaana vm.05 Audi A4 jokaisen nurkan sisälokasuojien ruosteen poisto ja suojaus sama helmoille jotka muovien alla piilossa. Tein melkein samalla kaavalla kun olet suunnitellut.
1. Pesin joka nurkan painepesurilla + liuotinpesuaineella ja ihan tiskiharjaa käyttäen
2. Teräsharjalla/lamellilaikalla/neekerintukalla ruosteet ja paskat pois
3. Sitten jo @baggio mainitsemalla IKH fosforihapolla siveltimellä jokainen hiottu paikka käsitellen
4. Annoin kuivua 2 päivää että oli varmasti kuiva ja ruoste kohdat olivat muuttuneet tummiksi/mustiksi
5. Nopeasti taas eräsharjalla/lamellilaikalla/neekerintukalla irto tavara pois ja tinnerillä pesu
6. Tikkurilan RM40 2K epoksilla 2 kerrosta maalia pintaan jonka päälle siveltävää kiveniskumassa päälle

Perkeleesti siinä oli hommaa mutta jos nyt auto ei ainakaan noilta osin ruostuisi pois ihan hetkessä ;/ lopuksi muutamat kuvat projektista
IMG_20200712_161256.jpg
IMG_20200712_193132.jpg
IMG_20200717_172548.jpg
IMG_20200718_144216.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
119
Tuli taas tehtyä jarruremppaa autoon kun etupäästä alkoi kuulumaan kitinää. Ilmeisesti edellinen omistaja koonnut kuskin puolen etusatulan väärin kun molemmat palat kuluneet vinoon...

Laitoin samantien uudet levyt, palat ja liukutapit kun tuohon V variant Golfiin eivät paljoa maksa ja oli osat jo tullut haettua. Sierraan nuo olisi vielä rälläkällä oikaistu...
20200921_152407.jpg
 
Eiköhän ne palat oo olleet vain jumissa. Tuskin satulaa sinne väärin saa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 444
Hommattiin 4000€ vitoskoppainen 1.6 FSI Golf, -04 kakkosautoksi. Liike (eli edellinen omistaja, mitä luultavammin) oli vissiin vaan nollannut vikakoodit ennen myymistä, huomattiin että kutosvaihde ei toimi lainkaan joten vaihdelaatikkoremppa edessä. Liike suostui onneksi hoitamaan sen omaan piikkiinsä ja toimittivat lähikorjaamolle vaihdelootan. Lootaa vaihtaessa vikakoodit selvisi että lisäksi jarrupaineanturi pitää vaihtaa, lambda hälyttää (liekö ilmavuotoa tai sitten jompikumpi anturi paskana). Yhteensä jo reippaasti päälle 1500€ pahimmillaan nuo remontit.

Liike ehdotti jo että laitettais auto takas heille että saisivat rassata sen kuntoon ja otettais joku samanhintainen heiltä vaihdossa, kun ehtivät luvata tuon lambdan korjaamisvastuunsa mutta nyt taisi alkaa kuumottamaan tuo lopullinen huoltohinta :D

Vanhoissa autoissa nyt on aina vikaa, mutta mikähän kuluttajan oikeus lie esim kaupan perumiseen tilanteissa joissa auton vikavalot ja vikakoodilista täyttyy samantien kun auton on ajellut kotiin? Auto ollu nyt n. kuukauden meillä.
 
Viimeksi muokattu:

dmn

Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
1 651
Eiköhän tässäkin tapauksessa varmaan edellinen omistaja ole koodit nollannut, ja onnessaan ollut kun on saanut "huijattua" autokauppaa..
 
No siis näinhän siinä varmasti on käynyt ja vittumaisintahan tuo on liikkeelle, mutta ei tietysti itsekään haluaisi maksella edellisen asiakkaan "huijauksista". No, eiköhän noihin aina ratkaisu löydetä, jonkin verran pitää itsekin ottaa aina takkiin tuon ikäisten autojen kanssa. Kutsutaan sitä sitten "harrasteautoksi"...
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
573
Vanhoissa ja paljon ajetuissa ei oikein liikkeelläkään ole hirveitä vastuita kun puhutaan auton iän/kilometrien tuomista vaivoista. Aika pienillä korvauksilla noissa menty, mutta selkeästi piilovikoja voi yrittää saada firman goodwillin piikkiin ainakin osittain. Kannattaa aina joku yleismallin OBD testeri olla mukana kaupoilla, niin saattaa saada (automallista riippuen) nollatut/aktiiviset koodit luettua.
 
No tuo yleismallisella lukija on vähän niin ja näin. Jos sattuu olemaan -90 luvun auto, niin et välttämättä pääse kiinni ja välttämättä et kaikkia aktiivisia koodeja luettua autosta. Itselläkin pääsee yleismallin lukijalla lukemaan, mutta esim. turvatyynyn ja ilmastointiin tarvitaan valmstajan oma lukija.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 719
No tuo yleismallis lukija on vähän niin ja näin. Jos sattuu olemaan -90 luvun auto, niin et välttämättä pääse kiinni ja välttämättä et kaikkia aktiivisia koodeja luettua autosta. Itselläkin pääsee yleismallin lukijalla lukemaan, mutta esim. turvatyynyn ja ilmastointiin tarvitaan valmstajan oma lukija.
Lukemista tässä varmaan tarkoitettiinkin - volkkareillakin saa mennä pitkälle taaksepäin 90-lukua ettei onnistu OBD lukijoilla -koodien hakeminen (3-koppaisessa saattoi olla ne 2-osaiset liittimet).

Itse koodaamiseen sitten VCDS - tähän mennessä ei ole tullut vastaan kuin yksi korjaus missä on tarvittu "parempia laitteita" (turbon siipien ohjeimeen piti laittaa softa sisälle jota perus VCDS ei handlannut vaan piti olla VAGin softat koska "kertakäyttö-firmware").
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
119
Eiköhän ne palat oo olleet vain jumissa. Tuskin satulaa sinne väärin saa.
Satulan alapäässä on nasta joka pitäisi tulla tukiraudan taakse, tämä ei ollut paikallaan. Satulan liukutapit saa kohtuullisellä voimankäytöllä kuitenkin paikalleen, mutta ei satula juuri liiku kun on vääntyneenä. Palat ovat sitten tukiraudan ja satulan välissä.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 317
Tulipa tänään sitten ensimmäistä kertaa vaihdettua diesel auton polttoainasuodatin. Ja sain käsityksen eri youtube videoista että ei ihan helppo homma ole, mutta yllättävän helppohan tuo oli.
Eikä tarvinnut bensa auto tyyliin edes auton alle kömytä vaan kivasti onnistu suoraan konepellin alta :)

Ja tulipa tuossa asennettuna tuohon vuoden 2008 diesel Ford Focukseen tämmöinen noin 90€ maksava Android 10 radio / navikin:

IMG_20200922_100647.jpg

Ja on muuten oikeasti ihan hyvä, vaikka onhan tossa omat outoutensa liittyen bluetoothtiin. Eli sitä käytettiin erilliseltä appilta eikä suoraan Android järjestelmällä.
Tuo asennus tuli sitten videokuvattua, kuin myös auton sisustan/ilmastoinnin desinfiointi sekä tuon polttoainesuotimen vaihto.

Että jos ne kiinnostaa niin tässä asiasta videoni ja siitä myös näette kuinka perseelleen se takaluukun maalaaminen lopulta meni, vaikka vähän sain sitä teidän hyvillä ohjeilla pelastettua.

Ja tuosta Android radiosta teen myöhemmin testi videota, kun pitää vähän vielä ihmetellä sitä ennen kuin voin alkaa kuvaamaan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 318
Viestejä
4 191 847
Jäsenet
70 723
Uusin jäsen
RSpa76

Hinta.fi

Ylös Bottom