Ilmaisin tosiaan itseni hieman huonosti, joten selvennän. Parikymppinen voi kyllä tietää kaikenlaista (ja aina joskus voi erehtyäkin), myös haluaako lapsia. Pointtini oli se, että jos parikymppinen nainen tietää ettei halua lapsia tai jopa kokee lapset vastenmielisinä, sellaista naista kannattaa vältellä niin kuin pelkuria miestä kannattaa vältellä, koska siellä ei ole kaikki ihan kunnossa. Tämä välttely siis merkityksessä parisuhteet ja ystävyydet, ei työkaverit ja parturikampaajan valinta.
Miehen ei "kuuluisi" olla pelkuri, eikä naisen pitää lapsia vastenmielisinä tai jonain mitä hän ei halua, noin määrää sekä biologia että kulttuuri. Sitten kun tulee vastaan ihmisyksilö joka onnistuu uhmaamaan sekä biologiaa että kulttuuria, siinä ihmisessä on hyvin todennäköisesti jotain pahasti vialla (moraalinen kehitys sekaisin, valtaisa narsismi, empatian puute tms. sosiopatia, traumaattinen historia jonka vuoksi ei uskalla hankkia lapsia ettei olisi kauhea vanhempi jne.)
Noin teorian ulkopuolella olen henkilökohtaisesti havainnut tuon ilmiön todellisuuden. Siihen nykylänsimaalaisen vasemmistohipin silmissä kliseisen vanhentuneeseen ja turhaan arkkityyppiin miehestä soturina ja naisesta äitinä on ihan hyvät syyt. Siksi käytännössä missä tahansa päin maailmaa pelkuruutta pidetään miehelle paheena ja äidillisyyden puutetta naiselle paheena. Mutta toki nykyisen länsimaalaisen vasemmiston mielestä tämäkin on vanhentunutta taantumuksellisuutta.