Kylläpäs tää ketju nyt meni omituiseksi. Taitaa olla synnit nyt vähissä ellei anteeksiantamattomuutta lasketa synniksi.
Vaikkapa mun isä, helvetti että osaan lähestulkoon vihata sitä. Juoppo, josta ei ole ikinä ollut muuta kuin harmia ja nyt se on sitten lopulta seonnut. Viettää holhouksen alaisena jossain juoppojen täysihoitolassa.
Se että minä sanoisin edes itselleni, että annan kaiken anteeksi on niin mahdoton ajatus. Siinä pitäisi niin lukemattomia pettymyksiä, hylkäyksiä, sanojen syömisiä jne. antaa vain olla. Lähinnä yritän olla vain ajattelematta sitä, mutta ihan tässä kirjoittaessakin pulssi alkaa hakkaamaan aika kivasti. Anteeksiantoon on ihan jumalaton matka ja itsestä tuntuu ettei viitsi edes yrittää aloittaa sitä matkaa, saattaa ottaa entistä enemmän päähän kun muistelee kaikkea vanhaa eikä vain pysty anteeksiantoon. Eikä ole ainoa tapaus joita kohtaan mulla on vähän negatiivisia tunteita, mutta tuo on pahin.