Star Wars Universe

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
557
Ei ois moni uskonut mutta tais tulla lucasta ikävä.
Kyllä sen tiesi että Disney pilaa Star Warsin, kuten se pilasi Marvelinkin. Star Wars maailma vedettiin viemäristä alas ja miten sitten kohdeltiin vanhoja elokuvahahmoja. George Lucas oli toki visio, mutta kyllä hänkin on ansainnut haukut omista tekemisistään. LOTR on turha sekoittaa tähän sekasotkuun, kun se perustui klassikko asemassa kirjoihin. Sen suhteen on hämmästyttävää miten se onnistui siirtämään kyseiset tarinan elokuvaksi..
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
68
Lähinnä meinasin lotrilla että kuvataan koko triologia putkeen ja pistetään elokuvat ulos vuosittain. Oli kuitenkin disneyllä ihan alusta asti suunnitelmissa tehdä trilogia uusia leffoja. Nyt niillä oli taktiikkana kahden vuoden välein julkaista ns. pääleffat ja siinä välissä noita "välileffoja". Solon jälkeen nekin meni sekoiluissa jäihin. Nyt on jo ilmeisesti yksi tulevista sarjoistakin kuopattu (Rangers of the New Republic). Tässä tosin taustalla Gina Caranon somesekoilut ja sen jälkipyykki.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 158
Kyllähän tuo suunnitelman puute paistoi viimeistään The Last Jedin kohdalla. Olisi kuvitellut, että firman puolesta tulee edes karkeat suuntaviivat, että saadaan trilogian tarina pidettyä jollain tapaa nipussa. Nyt tuntuu, että on annettu vain ohjeet: X määrä toimintakohtauksia ja Y määrä uusia hahmoja, että saadaan leluja ja sarjiksia kaupaksi. Niinkin unohdettavalla hahmolla kuin Rose Ticolla on nähtävästi oma sarjakuvansa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
666
Boba Fett alkoi eilen Disney+:lla., ei oikein irronnut vielä mitään. Hidas alku kuten Mandalorianissa...
 
Liittynyt
10.09.2019
Viestejä
290
Boba Fett alkoi eilen Disney+:lla., ei oikein irronnut vielä mitään. Hidas alku kuten Mandalorianissa...
Oli kyllä mitäänsanomaton. Tuo vanha läski ei vakuuta pääosassa ja muutenkin niin mielenkiinnoton jakso, ettei kovin uskoa tulevaan. Mandolorianista kyllä pidin.

Taistelukohtaukset olivat myös surkeita ja samoin tuo useampikätinen monsteri näytti naurettavalta varsinkin naamasta.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
182
Mielestäni "The book of Boba Fett" alkoi lupaavasti, sillä ne pakolliset kuten
pako Sarlacin kidasta ja panssarin menetys on nyt sitten kerrottu ja hoidettu pois alta.

Boba Fett sarja jatkaa osapuilleen samalla linjalla kuin "Mandalorian", siis tyylillsesti, kuten lavasteet ja värimaailma. Taisteluista sanon ,että oli mielenkiintoista, kun Boba sai rehellisesti turpaansa ja pelastui vain henkivartijoidensa takia. Ehkäpä Boba on nyt vain yksi kuolevainen eikä yhden miehen armeija. Nämä "Jedin Paluu":sta tutut vihreät henkivartijat oli hienoa nähdä uudelleen.

Ideoita sarjaan löytyisi varmaan paljon, mutta uskalletaanko niitä käyttää?
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743

AT-ST kai tuo on?

Eka ja viimeinen jakso mitä näin Mandaloriainia oli se ku johonki pikku kylään hyökkäs AT-ST (?) silmät punaisena kiiluen (ei kuulu loreen!). Ihmettelin miten tätä sarjaa voi aikuiset fanittaa, kun juoni ja toteutus on täyttä He-Mania.

Totesin fanit nostalgia typeryksiksi jotka fanittaa nimen takia, enkä sen koommin ole miettinyt koko Star Warssia. Toki takana oli myös super kova The Last Jedi -pettymys niin oli helppo heittää hyvästit.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 889
Jos katsoit sen jakson tiedät miksi se hyökkäsi ja miksi oli punaiset ”silmät”.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
Jos katsoit sen jakson tiedät miksi se hyökkäsi ja miksi oli punaiset ”silmät”.
En tiedä, selitettiinkö se siinä jaksossa? Näytti sen verran typerältä että taisin käydä vessassa jossain välissä. Ei Star Wars robotit tarvi punaisena hehkuvia silmiä edes tekosyyllä.

EDIT:
Täytyy myöntää silti että asenne koko sarjaa kohtaan oli negatiivinen, eikä ollut kiinnostusta seurata tosissaan.
 

Cirrus

Miksei maailma toimi asmilla?
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 993
Jos katsoit sen jakson tiedät miksi se hyökkäsi ja miksi oli punaiset ”silmät”.
Jaa a. Punaisen valon merkitys yönäkökykyyn selitettiin jotenkin jaksossa? On mennyt täysin ohi kyllä se selitys.
 

KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 808
AT-ST ei ole robotti, sisällä on punainen valaistus jotta kuskin yönäkökyky säilyy. Niitä silmiä sanotaan ammattikielellä ikkunoiksi... ( ;D )
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743
AT-ST ei ole robotti, sisällä on punainen valaistus jotta kuskin yönäkökyky säilyy. Niitä silmiä sanotaan ammattikielellä ikkunoiksi... ( ;D )
Hehe heh! Jos ihan tarkkoja ollaan niin alkuperäisessä Star Warsissa ei koskaan kukaan ollut yöllä missään, eli täsmää loreen! :D

Tässä on se kohtaus joka katkaisi kamelinselkäni The Last Jedin jälkeen:
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
790
Hyvä aloitus Book of sarjalla. Kiva kun näyttivät miten selviytyi alkuperäisen elokuvan tapahtumista. Meni vähän tosin vähän missä vaiheessa pääsi Jabba the hutin tuolille ja miten?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 419
Itse kyllä pidin tästä uudesta sarjasta. Leffat olivat aivan karsean huonoja, joten siihen kun vertaa, niin ei kauheasti vaadita osaamista tehdä parempaa. The book of Boba Fett on varmaan jatkossakin katsomislistalla. Siinä oli sellaista seikkailun tuntua, joka on noista leffoista puuttunut ihan täysin, varsinkin se kävelevä alligaattori oli oikein hyvin tehty. Ja kun hiekasta löytyi...no jakso kannattaa katsoa, niin tietää, että mitä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 513
Kovin on siloteltua menoa näissä(ikärajat alas). Tämä kyllä koskee lähes kaikkia nykyisiä tuotantoja. :rolleyes:
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
182
Boban toinen jakso lisäsi mielenkiintoa ja on tyyliltään uskollinen "Mandalorian" sarjaa kohtaan.
Bobasta tulee hiekkakansaklaanin soturi ja saa heidän hyväksyntänsä. Tuleeko klaanista "Daimio" Boban tärkeä liittolainen..?

Kyseessä on kuitenkin Disney nimen alla tuotettu sarja, joten hirveätä verenvuodatusta tuskin on luvassa. Mitä sarjasta saataisiinkaan irti, jos se olisi K-16?
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
305
Boban kolmas jakso.. ei jeesus. Kykitään hiekkapallolla ja joku 'liivijengi' hidastettu takaa-ajo. Voiko vielä nerfata enemmän. Boba oli elokuvissa mystinen hahmo :/
 

namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Vähä turhan vanha tuo boban näyttelijä. En ymmärrä miksi ei ole vaihdettu nuorempaan. Kuka sitä ois edes huomannut.
 
Liittynyt
11.01.2022
Viestejä
25
Kovin on siloteltua menoa näissä(ikärajat alas). Tämä kyllä koskee lähes kaikkia nykyisiä tuotantoja. :rolleyes:
Elokuvatkin olivat lasten prinsessasatuja kultaisine robotteineen niin miksi näissä pitäisi olla vielä nykyistä enempi väkivaltaa? Enempi taitaa olla nuoremmille tehtyjä juuri ne missä sitä on.
Sen sinisen muusikkofantin olisi kyllä voinut poistaa mutta edes jotain baby-Yodan tapaista olisi tarvinnut tarinaa pehmentämään, aavikkohärän lisäksi. Disney varmaankin osaisi tehdä perheystävällisiäkin sarjoja.
Joitain niitä vanhempia SW-kirjoja, niitä joissa ihan tekstiä, muutaman lukenut, ei ne niin kehnoille vaikuttaneet, tarinaa varmaan niistä löytyisi enemmänkin.
Tässä sarjassa olisivat saaneet edetä kronologisessa järjestyksessä, olisi sopinut paremmin tv-sarjaan jota töiden ohessa sivusilmällä katselee.
 
Liittynyt
20.05.2019
Viestejä
243
Olipa hyvä tämä uusi Book of Boba Fettin jakso. Olin jo menettänyt uskoni sarjaan, sillä onhan se ollut kokonaisuutena valtava pettyms.

Tuli vähän erikoinen olo kun jakso oli aivan erilainen kuin muut tähän asti. Ehkä siksi kun jaksosa edes ollut koko Boba Fettiä patsastelemassa ja leikkimässä teinien kanssa.

Ja ohjaajanakin yllättäen Bryce Dallars Howard. Ehkä siksi niitä pikkuisia söpöjä marsuja ja hiiriä oli tungettu joka paikkaan.
 
Liittynyt
07.02.2018
Viestejä
125
The Book of Boba Fettin jaksot (ei uusin, käytännössä Mandalorian jakso) tuntuvat paikoin komedialta huonon CGIn, näyttelemisen ja käsikirjoituksen takia, jopa sarjan musiikki ei ole pääsarjan, eli Mandalorian tasolla. Kaiken kruunaa Boba Fettin näyttelijä, joka tuntuu liian vanhalta.

Tuliko Disneyllä pupu pöksyyn vai miksi jakso 5 on käytännössä Mandalorianin 3. kauden ensimmäinen jakso? Boba Fettiä ei näy missään ja kyseessä on selvästi sarjan paras jakso. Tajusiko joku Disneyllä, että jotakin on tehtävä, jotta viimeisetkin katsojat eivät lähde kävelemään?

Tuolla oli jo huhua, että toista kautta ei välttämättä The Book Of Boba Fettille tule ... toivottavasti näin käy. Olen jo pikakelaillut ja käytännössä hyppinyt pari jaksoa, ei kiinnosta yhtään. On kuin sarjan käsikirjoittajilla/Disneyllä ei olisi mitään käsitystä mikä on rikollispomo ja mitä nämä tekevät. Ei rikollispomo käyttäydy kuin Boba Fett, jos tarkoitus on hankkia rahaa rikoksen keinoin ja ansaita muiden kunnioitus. " I’m the Daimyo + I intend to rule with respect." puheet ovat lähes koomisia... Mandalorian on heikoimmillaankin parempi kuin The Book Of Boba Fett.

--
Netti on täynnä samankaltaisia arvosteluja Book Of Boba Fettistä, jopa arvostetuilta lehdiltä:

--
 

Corsten

Tukijäsen
Liittynyt
11.11.2017
Viestejä
1 245
Toisaalta tuossa oli ihan hyvä pohjustus siihen, miksi Mando tulee Bobaa auttamaan. Oishan siinä ollut vähän Mandalorian s03e01 ihmettelemistä kun Mando saapuu mestoille Anakinin N1:llä Dark Saberin kanssa. Nyt on pohjustettu hyvin sekin. Se musta putki, minkä Mando sai Jawoilta, oli sama putki, millä Han Solo yritti saada jätepuristinta pysähtymään episode IV:ssa
 

Cirrus

Miksei maailma toimi asmilla?
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 993
Tarpeeksi kauan sitten syntyneenä kenenkään vanhuus ei häiritse pätkääkään. Muutenkaan ei ole mitenkään oleellista pohtia kloonin ikää vs näyttelijä (42 vs 60 tms)

Sarjan rauhallinen ote on oikein oikein mukavaa vastapainoa monille muille sarjoille. Olen viihtynyt ihan maksimihyvin tämänkin ääressä.

Muutamista CGI:stä yhdyn ehdellisiin puhujiin. Varmaankin pienellä vaivalla 2-3 (tai juuri nyt mieleen tulee vain yksi) täysin törkeää kohtausta olisi saatu paremmaksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
666
Mitä minä juuri katsoin? Boba Fett jakso joka oli täyttä Mandoloriaa mutta täyttä timanttia...! Terminator Judgment Day linkki, vain Arska puuttui jaksosta! ;)
 
Liittynyt
20.05.2019
Viestejä
243
Pitää ihan muistuttaa itseään, että kyseessä tosiaan on se sama Boba Fett imperiumin vastaiskusta.
 
Liittynyt
22.11.2016
Viestejä
204
Pitää ihan muistuttaa itseään, että kyseessä tosiaan on se sama Boba Fett imperiumin vastaiskusta.
Boballe on tosissaan rakennettu aika paljon lorea expanded universen puolella aikojen saatossa, mutta kyllä itse olen sarjasta tykännyt, vaikka ei Mandaloorin tasolle pääsekkään. Obi-Waniin on kyllä kovat odotukset, kun on luvattu myös, että Hayden tekee paluun Darth Vaderina.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 256
Boballe on tosissaan rakennettu aika paljon lorea expanded universen puolella aikojen saatossa, mutta kyllä itse olen sarjasta tykännyt, vaikka ei Mandaloorin tasolle pääsekkään. Obi-Waniin on kyllä kovat odotukset, kun on luvattu myös, että Hayden tekee paluun Darth Vaderina.
Tämä on kyllä jännä kuvio, että Disney heitti EU:n roskiin, mutta silti poimii sieltä asioita omaan makuun, silti ei kannata verrata näitä tuotoksia mitenkään EU:n tarinoihin.
Obi-Wanista haluaisin kovasti saada hyvän sarjan, mutta mahtaako näidenkin sarjojen taso laskea ajan kanssa niin kuin Marvelin on käynyt?
Jotenkin se rohkeus tehdä asioita jää pois ja mennään turvallisesti, eli tylsästi...
 

KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 808
Tämä on kyllä jännä kuvio, että Disney heitti EU:n roskiin, mutta silti poimii sieltä asioita omaan makuun, silti ei kannata verrata näitä tuotoksia mitenkään EU:n tarinoihin.
tämän teorian olen aikaisemminkin kuullut

Omasta mielestä osaava käsikirjoittaja olisi sovittanut uuden trilogian ajalle ennen Chewien kuolemaa, jolloin koko EU:ta ei olisi tarvinnut vetää vessasta. Yksi iso osa joka Star Warsissa on aina viehättänyt on se, miten aivan kaikki tarinat olivat keskenään yhteensopivia (kyseisessä artikkelissakin mainittu Holocron).
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 901
Taisin itse lukea SW EU kirjan, mikäli oli juuri seuraava Chewien kuoleman jälkeen ja tuolloin taisi tulla Disneyn kuviot ja EU pöntöstä alasajo.
 

Corsten

Tukijäsen
Liittynyt
11.11.2017
Viestejä
1 245
Melkoinen Boba Fettin jakso taas kerran. Rakennellaan aika kovia myllyjä viimeisiin jaksoihin.
 
Liittynyt
20.05.2019
Viestejä
243
Toivottavasti Boba Fett pystyy teiniarmeijansa kanssa tulevissakin jaksoissa taka-alalla. Pelkäänpä kuitenkin, että vanha lihava mies nähdään kuitenkin pian taas patsastelemassa.

Tuntuu vähän tyhmältä, että Luke Skywalker näyttää ihan samalta kuin Return of Jedissä, mutta Boba Fett on yhtäkkiä vanhentunut 20 vuotta enemmän.

Boba Fetthän on sarjassa 41-vuotias, mutta hahmon näyttelijä on 60-vuotias.

Sarjahan sijoittuu 6 vuotta Empiren ja 5 vuotta Return of the Jedin jälkeen.

Olisi pitänyt valita joku nuorempi näyttelijä näyttelemään Boba Fettiä.

Vaikkapa Boba Fettiä Episode II:ssa näytellyt 34-vuotias Daniel Logan:

 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 376
Sanoisin että tuossa on toimittu juuri oikein, me kuitenkin tiedetään miltä Boba Fettin pitäisi näyttää. Muistaakseni se Mandalorianin kohtaus missä Boba Fett tekee paluun nojaa (katsojien suuntaan) juurikin siihen että katsojat tunnistaa sen. Jos siinä olisi ollut joku muu näyttelijä niin ainakin oma reaktioni ei olisi ollut "Ahaa, Boba Fett" vaan "Who the fuck is that guy?".
Ja joo, näyttelijän ikä vs hahmon ikä ei sovi yhteen mutta sanoisin että tuo kasvojen tunnistettavuus on paljon tärkeämpää kuin se että joku ikämatikka osuu juuri oikein. Lisäksi Boba Fett hahmona kuuluu ehdottomasti kategoriaan "It's not the years, it's the mileage" joten tuokin selittää sitä ulkonäköä.

*edit*
Niin ja itse en oikeastaan edes ollut erityisen tietoinen mistään ikä missmatchistä ennen kuin avasin tän ketjun. Joten ainakin omaa katselukokemusta tuo ei ole haitannut mitenkään. Enemmän mua ällistyttää se että Fennec Shandin näyttelijä on melkein 60 vuotias.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 376
Muutamista CGI:stä yhdyn ehdellisiin puhujiin. Varmaankin pienellä vaivalla 2-3 (tai juuri nyt mieleen tulee vain yksi) täysin törkeää kohtausta olisi saatu paremmaksi.
CGI:t on välillä vähän kökköjä jos niitä vertaa leffoihin mutta kyseessä on TV-sarja joten enemmänkin olen yllättynyt siitä kuinka hyvää CGI:tä ne ovat saaneet tehtyä tuohon.
Esim. Mandalorianin kohdalla tuotannon budjetti on tyyliin 25mil per tunti screentimea kun leffojen kohdalla liikutaan siellä 100mil per tunti paikkeilla.
 
Liittynyt
31.08.2019
Viestejä
2 022
Mistäs sitä tietää, onko Boba ahkera tupakoitsija tai Spicen käyttäjä eikä varmasti se aavikon aurinkokaan nuoremmaksi tee. Jos mies olisi alkuperäisessä trilogiassa näkynyt ilman kypärää ja näyttelijä ollut joku nuorempi, niin sitten tuo minuakin haittaisi. Nyt voin kuitenkin selitellä hänen "vanhuutensa" siten ettei se häiritse. Ja toisaalta, jos identtistä perimää esittävä mies näyttäisi erilaiselta kuin uudessa trilogiassa näkyneet kloonit, sehän vasta häiritsisikin.
 

Corsten

Tukijäsen
Liittynyt
11.11.2017
Viestejä
1 245
Olikos tätä Boba Fettin vikaa jaksoa mahku katsoa jo tänään? Vpnllä Australian disney+:sta? Vai julkaistaanko samaan aikaa maailmanlaajuisesti?
 

Corsten

Tukijäsen
Liittynyt
11.11.2017
Viestejä
1 245
Joo ei ollut finaali kyllä mikään hyvä jakso. Fennec Shandin loppumätöt oli kyllä ihan jees, kunnon teurastus. Vähän erilaista Star Warsia.
 
Liittynyt
20.05.2019
Viestejä
243
Koko Boba Fetti iha hirvee pettymys, viimesimmässä jaksossa ei tienny pitääkö itkeä vai nauraa, tosi tönkköä tavaraa, tuli mielee star wars holiday special.
Kyllä jaan tunteesi. Kamalaa katsottavaa, ei tehnyt edes mieli katsoa loppuun. Joutui ihan pakottamaan itsensä.

On vaikea käsittää miten tälläistä roskaa saadaan aikaan. Jaksot 5 ja 6 olivat kuin eri maailmasta, varsinkin jakso 5.
 

KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 808
5 ja 6 olivat oikeastaan Mandalorianin 3. kauden jaksot 0 ja 0.5 . Kerrottiin meille katsojille miten Mando ja muut päätyivät Fettin seuraksi yms ja pohjustettiin kolmoskautta.

Vitojaksolla oli eri ohjaaja kuin muissa, sillä on aikalailla merkitystä.
 
Liittynyt
10.11.2017
Viestejä
53
Vitojaksolla oli eri ohjaaja kuin muissa, sillä on aikalailla merkitystä.
Ei nyt ihan noinkaan. Rodriguez ohjasi kolme jaksoa ja loput neljä oli eri ohjaajilta. Ohjaajan piikkiin ei muutenkaan voi sarjan surkeutta/hyvyyttä pistää. Tv- sarjoissa kun ohjaajalla ei kauheaa vaikutusvaltaa ole. Eiköhän tämän sarjan käsikirjoitus ja suuntaviivat ollut tarkasti hiottu ennenkun yhtäkään jaksoa oli kuvattu. Ja kuvausvaiheessa tuottajat piti huolta siitä että lopputuloksesta tulee suunnitelmien mukainen. Ja varsin vaisu esityshän sieltä tuli, mitä kaksi hyvää jaksoa pelastanut.
Toivottavasti Obi Wan sarjalla olisi hiukan enemmän annettavaa.
 
Liittynyt
20.05.2019
Viestejä
243
Ei nyt ihan noinkaan. Rodriguez ohjasi kolme jaksoa ja loput neljä oli eri ohjaajilta. Ohjaajan piikkiin ei muutenkaan voi sarjan surkeutta/hyvyyttä pistää. Tv- sarjoissa kun ohjaajalla ei kauheaa vaikutusvaltaa ole. Eiköhän tämän sarjan käsikirjoitus ja suuntaviivat ollut tarkasti hiottu ennenkun yhtäkään jaksoa oli kuvattu. Ja kuvausvaiheessa tuottajat piti huolta siitä että lopputuloksesta tulee suunnitelmien mukainen. Ja varsin vaisu esityshän sieltä tuli, mitä kaksi hyvää jaksoa pelastanut.
Toivottavasti Obi Wan sarjalla olisi hiukan enemmän annettavaa.
Kuinkahan tarkasti nuo on kässärissä mainittu? Vihu ampuu metrin päästä ohi ja sitten tulee 100 vihua lisää keskelle katua, jotka kaikki ampuvat metrin päästä ohi. Kaikilla hyviksillä sen sijaan on täydellinen tarkkuus. Yksi kuti aina per vihulainen. Pakkohan sen on olla ihan harkitusti tuollaista, eihän nuokaan asiat vahingossa tapahdu.

Joskus kuitenkin joku tuntematon random-tyyppi kuolee sillain ohimennen kun oikein tarkkaan katsoo. Silloin tuntee hieman helpostusta tuosta pienestä järjen pilkahduksesta, kaiken tuon järjettömyyden keskellä.

Lisäksi kässärissä luki varmasti, että Wookiesta tehdään kuolematon, johon laser-ammukset eivät vaikuta, vaan se vain hermostuu niistä lisää. Onko wookien nahka jotenkin niin paksua vai oliko vihulaisten aseissa vikaa?

Eihän tässä jaksossa ollut juuri mikään kohdallaan. Suorastaa koin oloni kidutetuksi. Ei mitään jännitystä tai vaaran tuntua. Miksi kaikki ammukset osuvat aina beskariin, kun ei koko mies, varsinkaan Boba Fett ole kuin todella vähän sen peitossa. Voisko joskus edes vähän osua edes varpaaseen. Tottakai kyse on fantasiasta, mutta joku raja siinäkin.

Paras kohta oli ehkä se, kun Mando ja Fett hyökkäsivät sieltä suojapaikata ulos. Loppu olikin sitten roskaa.

Mikä muuten tuo vapaakaupunki oli? Eihän se ollut kuin yksi tönö keskellä aavikkoa?

Kyllä, olen helvetin katkera tästä. Rukoilen, että Obi-Wan on sitten aivan jotain muuta.
 
Viimeksi muokattu:

Apinamakina

Tukijäsen
Liittynyt
14.07.2017
Viestejä
1 079
Kenobi sarjaa kohtaan on kohtalaisesti mielenkiintoa ja varmaan tulenkin Disney + tilaamaan vaan tätä varten. Ewan McGregor sentään näytteli hyvin prequeleissa ja oli hyvä valinta Obi-Waniksi niin mielenkiinnolla odotellaan millasta on tulossa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 738
Viestejä
4 190 764
Jäsenet
70 787
Uusin jäsen
henkkalu

Hinta.fi

Ylös Bottom