Star Citizen

Verity

Mitä häh?
Tukijäsen
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
340
Olinpahan tämänkin aika autuaasti jo onnistunut unohtamaan lukuunottamatta ajoittaista mailispammia. Alkuperäiseen Kickstarteriin tuli siis osallistuttua muistaakseni $30 edestä ja sen jälkeen ei oikeastaan mitään. Kävin kuitenkin tämän ketjun innoittamana kääntämään 2FA:n päälle ja sitten hetken mielijohteesta viimeisin versio asennukseen. Eipä ole kyllä mikään muu peli ladannut niin, että 100 megan netti meinaa mennä junturaan ja Spotifyn toisto alkaa tökkimään. Vähän myös mietityttää miten oma kone enää pyörittää mitään, mutta saa nähdä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
340
Aika pahasti Launcheri varasi kaiken nettikaistan itselleen, ei paljoa muuta pystynyt samaan aikaan tekemään. Rajoittimesta ei ollut sen suurempaa hyötyä, käytännössä lataus piti laittaa pauselle. Eilinen lataus oli jumahtanut puoleenväliin ja yöllä sama juttu viimeisen sadan megan kohdalla. Latauksen jatkaminen molemmissa tapauksissa vaati Launcherin uudelleenkäynnistyksen.
Pikaisesti tuli käytyä kaikissa mestoissa ja muutaman sekunnin ehti lentääkin, kunnes server error kaatoi koko pelin ja heitti työpöydälle. Jostain syystä pelin äänet rätisee koko ajan ja välillä päätä käännellessä kohisee kuin olisi vettä korvassa!
Tällä kolme vuotta vanhalla kokoonpanolla (i7 4770K@4,2MHz, R9 280x) framet pyöri medium-asetuksilla 30-35. Asetuksilla ei paljoa ollut vaikutusta, itse asiassa high tuntui pyörivän paremmin.
Tesmaillaan nyt ens viikko sen mitä muilta kiireiltä ehtii...

EDIT: Ääniongelma korjaantui Wintoosan äänisetuksia säätämällä (24bit, 48000hz).
 
Viimeksi muokattu:

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Aika pahasti Launcheri varasi kaiken nettikaistan itselleen, ei paljoa muuta pystynyt samaan aikaan tekemään. Rajoittimesta ei ollut sen suurempaa hyötyä, käytännössä lataus piti laittaa pauselle. Eilinen lataus oli jumahtanut puoleenväliin ja yöllä sama juttu viimeisen sadan megan kohdalla. Latauksen jatkaminen molemmissa tapauksissa vaati Launcherin uudelleenkäynnistyksen.
Pikaisesti tuli käytyä kaikissa mestoissa ja muutaman sekunnin ehti lentääkin, kunnes server error kaatoi koko pelin ja heitti työpöydälle. Jostain syystä pelin äänet rätisee koko ajan ja välillä päätä käännellessä kohisee kuin olisi vettä korvassa!
Tällä kolme vuotta vanhalla kokoonpanolla (i7 4770K@4,2MHz, R9 280x) framet pyöri medium-asetuksilla 30-35. Asetuksilla ei paljoa ollut vaikutusta, itse asiassa high tuntui pyörivän paremmin.
Tesmaillaan nyt ens viikko sen mitä muilta kiireiltä ehtii...

EDIT: Ääniongelma korjaantui Wintoosan äänisetuksia säätämällä (24bit, 48000hz).
Sen launcherin varaamaa nettikasitaa ja lataustapaa (P2P tai tavallinen) voi säätä ja muuttaa launcherin asetuksista (sori kun en muistanut mainita aiemmin).

Jos launcherin latausnopeutta alentaa mutta ei samalla vaihda P2P tavasta tavalliseen ei nettikastan kuormitus välttämättä laske toivotulla tavalla.

Kun/jos launcherin käynnistää uusiksi tekemällä latauksen eheystarkastuksen se lataa vain jäljellä olevat osat.

Tuo eheystarkastu kannattaa jokatapauksessa tehdä sen jälkeen kun lataus on valmistunut (aina josku joku tiedosto on kumminkin korruptoitunut).
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Olinpahan tämänkin aika autuaasti jo onnistunut unohtamaan lukuunottamatta ajoittaista mailispammia. Alkuperäiseen Kickstarteriin tuli siis osallistuttua muistaakseni $30 edestä ja sen jälkeen ei oikeastaan mitään. Kävin kuitenkin tämän ketjun innoittamana kääntämään 2FA:n päälle ja sitten hetken mielijohteesta viimeisin versio asennukseen. Eipä ole kyllä mikään muu peli ladannut niin, että 100 megan netti meinaa mennä junturaan ja Spotifyn toisto alkaa tökkimään. Vähän myös mietityttää miten oma kone enää pyörittää mitään, mutta saa nähdä.
Mulla itsellä 100 megainen kaapeliliitymä ja sen normaaiin Cisco härpättimen lisäksi on oikea Asuksen reititin (josta on kytketty pois kaiki pilvi yms härpättimet hukkaamasta reititmen tehoa) niin vaikka mulla lataa täydellätehola pystyy samaan aikaan katsomaan Youtubea parillakin koneella pätkimättä siksi epäilenkin että moniin SC lataus ongelmiin on syynä se että käytössä oleva reititin menee tukkoon siitä kappalemääräisesti suuresta P2P liikenteestä eikä niinkään siitä magatavumäärästä.

Tietenkin tuo kaapeliyhteys puskee myös ylöspäin 10+ megaa joka on selvästi enempi mitä ADSL yhteyksissä on tapana olla joten sekin voi auttaa tuon P2P kuorman hoitamisessa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
340
Jos launcherin latausnopeutta alentaa mutta ei samalla vaihda P2P tavasta tavalliseen ei nettikastan kuormitus välttämättä laske toivotulla tavalla.

Kun/jos launcherin käynnistää uusiksi tekemällä latauksen eheystarkastuksen se lataa vain jäljellä olevat osat.
Ei tullut kokeiltua tuota P2P:n eliminointia. Vaikka kaistan rajoitti melko minimiin, silti surffaaminen latauksen aikana oli melko takkuista. Winkun tehtävienhallinnan verkonkäyttö näytti tällöin jatkuvaa sahalaitaa nollan ja täyden kaistan välillä.

Kyllä tuo osasi jatkaa tallennusta siitä mihin jäi uudelleenkäynnistyksen jälkeen ilman eheystarkastusta.
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Ei tullut kokeiltua tuota P2P:n eliminointia. Vaikka kaistan rajoitti melko minimiin, silti surffaaminen latauksen aikana oli melko takkuista. Winkun tehtävienhallinnan verkonkäyttö näytti tällöin jatkuvaa sahalaitaa nollan ja täyden kaistan välillä.

Kyllä tuo osasi jatkaa tallennusta siitä mihin jäi uudelleenkäynnistyksen jälkeen ilman eheystarkastusta.
Jo se osaa mutta silloin voi jäädä rikinäisiä paketteja käytöön
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Onneksi tuo launcher uusitaan 3.0 yhteydessä.
Se launcherin uusinta ei vaikuta latauksiin suoranaisesti niin paljon kuin se työ jotan tehdään koko pakettirakenteen muutamiseksi niin että pystyisi lataamaan vain muuttuneita tiedostoja sen pakketin sijasta jossa se muutunut tiedosto on.

Mutta jokatapauksessa tuo lataushomma pitää saada huomattavasti fiksummaksi 3.0 versioon ja SQ442 julkaisuun mennessä kun ne kasvattaa ladattavaa kokonaismäärää merkitävästi joten on tarpeeseen systeemi joka lataan ensinnä vian sen mitä pelin aloittamiseenn tarvitaan ja lataa loput myöhemmin.
 

Verity

Mitä häh?
Tukijäsen
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
340
Mulla itsellä 100 megainen kaapeliliitymä ja sen normaaiin Cisco härpättimen lisäksi on oikea Asuksen reititin (josta on kytketty pois kaiki pilvi yms härpättimet hukkaamasta reititmen tehoa) niin vaikka mulla lataa täydellätehola pystyy samaan aikaan katsomaan Youtubea parillakin koneella pätkimättä siksi epäilenkin että moniin SC lataus ongelmiin on syynä se että käytössä oleva reititin menee tukkoon siitä kappalemääräisesti suuresta P2P liikenteestä eikä niinkään siitä magatavumäärästä.

Tietenkin tuo kaapeliyhteys puskee myös ylöspäin 10+ megaa joka on selvästi enempi mitä ADSL yhteyksissä on tapana olla joten sekin voi auttaa tuon P2P kuorman hoitamisessa.
On minullakin 10 megaa tuo uppi, mutta eipä näyttänyt auttavan. Nettisivut latautui ihan ok, mutta jostain syystä Spotify latasi aina vähän ja sitten toimi samoin kuin hitaalla mobiiliyhteydellä eli pätkäisi kappaleen joksikin aikaa. Onneksi koko latauksessa meni alle tunti niin ei hirveän kauan tarvinnut sietää tuota. Täysin kyllä mahdollista, että laitteisto seinän ja koneen välillä hidasti, mutta tuntui, että ei tämä konekaan kyllä kovin hyvin osannut tuota verkkokaistaa jakaa eri sovellusten välillä.

Kumminkin sitten itse peliin liittyen niin vähän aikaa tuon kanssa nyt eilen värkkäillyt ja kun ei lähde niin ei lähde. Mustaa ruutua vaan näyttää ja foorumeita selailemalla löytyi kyllä paljon mahdollisia korjauksia, mutta mikään ei toimi. Seuraava ehdotus olisi ollut poistaa DirectX ja asentaa versio kerrallaan takaisin, mutta siihen en kyllä tämän takia lähde. Tietysti oma kone taitaa olla aikalailla siellä minimivaatimuksissa nykyään (toisin kuin silloin Kickstarterin aikaan), että sinällään ei ihme jos siitäkin johtuu.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6
On kyllä huono launcheri kun ei pysty itse valitsemaan latausnopeutta ja sitten kun valitsee jonkun listasta niin ei se edes toimi ja koko kaista kumminkin käytössä.
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
...

Kumminkin sitten itse peliin liittyen niin vähän aikaa tuon kanssa nyt eilen värkkäillyt ja kun ei lähde niin ei lähde. Mustaa ruutua vaan näyttää ja foorumeita selailemalla löytyi kyllä paljon mahdollisia korjauksia, mutta mikään ei toimi. Seuraava ehdotus olisi ollut poistaa DirectX ja asentaa versio kerrallaan takaisin, mutta siihen en kyllä tämän takia lähde. Tietysti oma kone taitaa olla aikalailla siellä minimivaatimuksissa nykyään (toisin kuin silloin Kickstarterin aikaan), että sinällään ei ihme jos siitäkin johtuu.
Juu lataukseen ei sisälly mitään DirectX tai mitään muitakin Microsoftin ajonaikaisia lisäosia joten jos niiden uudet versiot ei ole asentuneet jonkin pelin asennuksen yhteydessä niin niitä täytyy latailla ja asennella erikseen (alpha niin ei olla yritettykkään tehtä täydellistä julkaisupelin kaltaista asennuspakettia).

Itse jouduin muistaakseni täysin puhtaaseen koneesseen asentamaan myös joitakin MS:än Viusal jotain (olikohan C++ ajonaikaisia paketteja) paketteja.

Eli jos sulla on kyseessä kone millä ei ola pelailtu mitään uusia julkaistuja pelejä noita asennustarpeita voi olla muitakin kuin DirectX.
 
Viimeksi muokattu:

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
On kyllä huono launcheri kun ei pysty itse valitsemaan latausnopeutta ja sitten kun valitsee jonkun listasta niin ei se edes toimi ja koko kaista kumminkin käytössä.
Kuten sanoin se nopeuden säätö ei toimi kunnolla vielä P2P asetuksella, peli on alpha se ei ole kaikilta osiltaan vielä valmis.

Tuo launcheri on kumminkin huomattava parannus siihennähden mitä aikaisemmin oli ja sen kehitys jatkuu.

Kuten toisessa postauksessa kerroin joillakin tuo launcheri toimii latauksissa jo nyt ilman mitään ongelmia ja jotkut ei voi käyttää P2P asetusta ollenkaan juuri siksi kun se kaappaa koko tiedonsiirto kapasiteetin, samoilla ihmisillä on vielä yleensä se ongelma että ilman P2P asetusta se lataaminen on hidasta heidän nettiliitymänsä nopeuteen nähden joten se lataus voi kestää todella pitkään (Den foorumilla on muutama aussi jotka on ihan rikki sen takia kun se normaali lataus heillä on todella hidas (lähin SC lataus palvelin on Singaporessa) ja eivät halua käytää P2P asetusta koska liitymissä on 350Gt/kk katto (jotkut aussit kikkailee sillälailla että laittaa SC latauksen käyntiin juuri ennen kuukauden loppumista niin että lataus jakautuu osittain kahdelle kuukaudelle) ja kun täyden julkaisuversion pelistä veikkailaan olevan 100Gt niin heihinnähden suomalaisten nettiliitymä jumissa muutaman tunnin ongelmat on pieniä, aussit suunnitelee vakavissaan täyden julkaisuversion levittämistä siillä USB tikkuja postittamalla eikä posti kulje kaikialle ausseissa edes muutamassa vuorokaudessa).

Itse satun olemaan yksi niistä onnekkaista joilla ei ole ollut latausongelmia näillä uusimmilla launcher versioilla enkä tiedä miksi kun en tee mitään erikoista vaan käytän sitä samoin kuin muutkin, juuri siksi epäilen että ongelmat voi juontua osittain kullakin käytössä olevasta reitittimestä.

Niin kone jota käytän on Windows 8:sta Windows 10:ksi päivitetty ilman uudelleen asennusta, jos sillä on jotain merkitystä.

Mulla on tuon koneen lisäksi ollut kaksi muuta konetta netissä juuri silloin kuin Star Citizen lataa asenustiedostoja ja niilä kahdela muulla koneella on pystynyt katsomaan tubea ja surffaamaan ongelmitta ja tuolla SC:tä lataavalla koneella on pystynyt katsomaan tubea kunhan ei ole vaatinut 1080 tarkkuista videota.

Sen olen todennut että Twitch katselu ei ole toiminut yhtäaikaa SC latauksen kanssa pätkimättä 1080 tarkkuudella mutta se nyt tökkii muissakinyhteyksissä aina joskus niin että en ollut yllättynyt että se ei toiminut ilman tökkimistä, mutta toisalta sillloin kun Twitch toimii ongelmitta kolme yhtäaikaista 1080 Twitch striimiä eri koneilla toimii ilman mitään ongelmia.


PS Tein huvinvuksi nopeustestin omalla liitymällä niin tuli

Latausnopeus 97,97 Mbps
Lähetysnopeus 4,94 Mbps

Latausnopeus oli vähän parempi kuin normaalisti kun normaalisti sen on keikkunut hipun yli tai alle 90 Mbps tasolla.

Mutta lähetys nopeus oli selvästi hitaampi kuin normaalisti.

Mun liitymä on 100 megainen kaapeli liitymä ja olen siinämielessä onnellisessa asemassa että se nopeus yleensä myös käytännössä toteutuu niin kuin tuosta testistä näkyi.
 
Viimeksi muokattu:

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Monthly Studio Report - October 2016





...
and a complex shader-glow effect for alien spaceships.
...



...
For 2.6.0 we completed a large overhaul of the camera system and unified code between the different modes such as the chase, orbit, passenger and spectator cameras. This allows us to have more dramatic and cinematic cameras, and provides more control over DoF, FoV, operator shake, point of interest and zoom.

2.6.0 also contains big changes for the lobby UI. Now you can change your loadout without having to go into the hangar. We’re also investigating a new “mega map”, which would allow you to go between Arena Commander game modes and environments without having to load in/exit out of the maps.
...

...
Since then, the entire team has been working towards the UI needs for 2.6. This involved a significant overhaul to Star Citizen’s front-end menu system. It affects the game lobbies for Arena Commander and Star Marine, new in-game leaderboards, and provides a much needed visual update to the main menu and pause screens. We hope this overhaul will present a much improved end-user experience, especially for new players.

Aside from the new front-end overhaul, we also worked with the Character team on creating new first person helmets & HUDs that will have their own individual look and feel. We want the game-mode specific UI to function properly and be visually consistent with the rest of the game UI. Finally, we supported the environment team with ambient screen assets & animations, which gives some life & movement to our environments.
...




...
Build


This month we optimized the Resource compiler process, which currently takes up the most time in our build process. The idea is to run RC through waf (a Python-based build framework) and then distribute it through IncrediBuild. This system will then be hooked up to the new patch/pak system, which is close to being finished.
...


...
Hurston



Concept Art


Early WIP

Hurston is a desert mining world, controlled by a powerful corporation. Life on the planet is harsh, and people working there live no better than indentured servants. Reflecting the condition, the architecture of the planet generally exhibits significant wear and tear. Daily life is constantly monitored by the planet security, a prospect reminiscent of Orwell’s 1984.


microTech



Concept Art


Early WIP

Our second planet is microTech, an arctic environment. The natural conditions of the planet are inhospitable and domed cities were constructed to ward off the natural hazards. Inside the domes, cleanliness, technology and simple elegance are the theme of the architecture. Transparent glass is the most prevalent building material, reinforcing the architectural themes with interactive technologies and a view matching the environment’s color scheme.



Crusader


Concept Art


Early WIP

We are also working on Crusader, a gas giant with a city built on the clouds. The city consists of multiple floating platforms that are long and slender in nature. Between buildings, ships traverse through the skyline. Structures on top of the platform contain varying elevations, allowing breathtaking vistas to surprise the players in between silhouettes of buildings.
...

...
Turbulent


Communication Platform


At CitizenCon we finally revealed the new community platform we have been working on. “Spectrum” was designed to integrate forums, chat, and other key features into one streamlined platform. The initial launch will be a web application, but subsequent releases will include more functionality, such as a fully integrated in-game overlay and voice chat. Looking further into the future, you will even be able to launch the game from Spectrum.
...

...
The Wrap-Up


Looking Ahead

Thank you all for an incredible month. There’s plenty more work to do, so we’re going to keep working hard on Squadron 42, SC Alpha 2.6, Alpha 3.0… and beyond.

In two weeks, we will be kicking off our yearly Star Citizen Anniversary Livestream, which celebrates the end of the original Star Citizen crowd funding campaign. The event is going to focus heavily on our ship pipeline, and there will be plenty to see. Tune in or catch it later in this space!
...


-----------------------------------------------------------------------------------


Ne on vain muutamia paloja raportista jotka pikaisella silmäyksellä kiinnitivät huomiota.

Nuo planeetat on siis tulossa 3.0:aan, itse kyllä toivon että ne ei lykkää 3.0 julkaisua vain siksi että joku noista planeetoista ei ole valmis.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
424
Minäkin seurailen vähän taustalla tätä projektia ja hullulle kuulostaa jos tästä se nykypäivänä "kaikkien aikojen peli" tulee... On kyllä odotukset suuret ja en epäile ettei robertsilla ole puhtaat jauhot pussissa.

Näin Trumpin valinnan jälkeen kaikki mahdollista.. Jopa star citizen ja ... Otan toisen oluen ja odotan.. ei tullut maailmanloppu..

Olisko jo tammikuu sq42 julkaisu? Vai meneekö pidemälle?
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Minäkin seurailen vähän taustalla tätä projektia ja hullulle kuulostaa jos tästä se nykypäivänä "kaikkien aikojen peli" tulee... On kyllä odotukset suuret ja en epäile ettei robertsilla ole puhtaat jauhot pussissa.

Näin Trumpin valinnan jälkeen kaikki mahdollista.. Jopa star citizen ja ... Otan toisen oluen ja odotan.. ei tullut maailmanloppu..

Olisko jo tammikuu sq42 julkaisu? Vai meneekö pidemälle?
En usko että koko SQ42 pystyttäisin julkaisemaan täytenä myyntiversiona ainakaan ensimmäisen 2017 neljänneksen aikana, mutta ne pystyisi halutessaan jukaisemaan prologin SQ42:een sen aikana (ts muutama ensimmäinen tehtävä jotka pohjustaa sen että miten/miksi se heppu päätyin sinne UEE armeijaan).

Tuon prologin tyylinen demohan oli tarkoitus näyttää jo Citizenconissa mutta se missasi deadlinen, joten se oli melkein valmis näytettäväksi demoksi jo silloin.


Silloin kun ne alunperin ilmoitti sen SQ42 julkaisuvuodeksi 2016 se oli silläolettamalla että kaikki kehitysresursit kohdistetaan ensisijaisesti siihen ja vasta toissijaisesti SC PU puoleen mutta ne on kuitenkin käyrttäneet tänävuonna suurenosa ohjelmoija resusseista PU moninpeli/nettikoodinkoodin tekoon ja SQ42 on kärsinyt tästä (netistä löytyy yhden SQ42 devin purkaus siitä miten ohjelmoijaresursi pula vaikeutti tänävuonna SQ42 kehitystä).

En yritä väittää että se olisi SQ42 viiveen ainut syy, ainoistaan että se on yksi merkitsevä tekijä josta on tullu tietoa luotettavasta lähteestä.


Itse odotan tällähetkellä eniten sitä Star Citizen 3.0:a joka tulee joskus Q1 2017 aikana (oma veikkaus virallinen veikkaus puhuu vielä tästä vuodesta) koska se tuo mukanaa useamman kuin yhden planeetan ja aluksilla pystyy oikeasti nousemaan ja laskeutumaan niiltä planeetoilta ja tehtävät monipuolistuu niin että ei ole enää pelkkiä amuskelutehtäviä.

Star Citizen 2.6 tulee tänävuonna (tai viimeistään heti joululomien jälkeen (jos ovat viisaita eivätkä pukkaa bugista uutta versiota ulos juuri joululomiksi)) se tuo mukanaan Star Marinen (FPS) eli täysin uuden pelityypin.



Jos sinua tuo Squadron 42 kiinnostaa tosissaan niin loppukuusta on Anniversary Sale se on todennäköisesti viimeinen tilaisuus saada SQ42 selvästi normaalia myyntihintaa halvemmalla koska seuraavat vastaavat tilaisuudent on vasta ensivuoden puolenvälin jälkeen joten on iso mahdollisuus että SQQ42 on siihenmennessä täysin julkaistu ntäydellä myyntihinnalla.

Epäilen myös että sen Citizenconin missannut SQ42 demo voidaan näytää silloin Anniversary Sale striimin aikana (kun jos se kerta ehti jo melkein valmiiksi ei ne jätä siihen käytettyä tyymäärää haaskioon vaan kyllä ne sen demon näytää sopivassa tilaisuudessa).

Eli seuraa mitä tulee ulos Anniversaryn aikana jos tulee se SQ42 demo ja jos se vakuutti sinut niin hyödynnä se mahdollinen SQ42 tarjous silloin.


Minäkin seurailen vähän taustalla tätä projektia ja hullulle kuulostaa jos tästä se nykypäivänä "kaikkien aikojen peli" tulee...
Minulle riittää kaksi asiaa

1. Hyvä peli

2. Se että PC pelikehitystä pusketan taas eteenpäin tästä konsolitehojen ehdoilla kehittämisestä johon on viimeiset kymmenenvuotta jumittu (tämä on jo monella osaalueella tapahtunut).

Eli en tarvi mitään jumalpeliä enempi kiinnostaa se että palataan takaisin siihen vanhaan tyyliin jossa PC raudasta ja nykyisistä nettiyhteyksistä otetaan kaikki teho irti (tietenkin tuon kaiken tehon maksimaalinen hyödyntäminen vähän vängällä johtaa varsin muikean pelin toteutumiseen).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
424
Mie bäkkäsin elokuus humalassa Otin vaan sen sen kansalaisuuden ja sotaa en sit saa.. Mut wing commanderit on tullut pelattua ja freelancer oli tajunnan räjäyttäjä..

Mä haluun pc pelin mikä on oikeesti tehty sen ehdoilla.. not a pc game logo.. siyä nähty 10v ja nyt ensimmäistä kertaa et tuo 5850 sais lähtee..

Mhh joo.. sanonut sanottavani..
 

Quggo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
92
Mie bäkkäsin elokuus humalassa Otin vaan sen sen kansalaisuuden ja sotaa en sit saa.. Mut wing commanderit on tullut pelattua ja freelancer oli tajunnan räjäyttäjä..

Mä haluun pc pelin mikä on oikeesti tehty sen ehdoilla.. not a pc game logo.. siyä nähty 10v ja nyt ensimmäistä kertaa et tuo 5850 sais lähtee..

Mhh joo.. sanonut sanottavani..
Icepen varmaan ymmärtäis paremmin mut jos oot ostanu jommankumman niin siitä jää se toinen saamatta.
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Mie bäkkäsin elokuus humalassa Otin vaan sen sen kansalaisuuden ja sotaa en sit saa.. Mut wing commanderit on tullut pelattua ja freelancer oli tajunnan räjäyttäjä..

Mä haluun pc pelin mikä on oikeesti tehty sen ehdoilla.. not a pc game logo.. siyä nähty 10v ja nyt ensimmäistä kertaa et tuo 5850 sais lähtee..

Mhh joo.. sanonut sanottavani..
Eli sulla on paketti jossa on pelkkä Star Citizen mutta ei Sqadron 42 yksinpeliä, jos käy niin että jossoinvaiheessa haluatkin sen SQ42 pelin niin sinun ei tarvi ostaa sitä täysihintaista (n.50€) SQ42 pelipakettia vaan se on/tulee olemaan mahdolista hankia halvempana (n.30€) päivityksenä siihen SC pakettiin.

5850 oli ainakin yhden henkilön testin perusteella liian hidas (mutta hänellä oli myös rajoilla oleva CPU teho joten ei ole satavarmaa oliko se GPU liiantehoton pelin kokeiluun vai ei), hyvä nyrkkisääntö tuntuu olevan että jos GPU on hitaampi kuin GTX750Ti se ei ole riittävän tehokas siedetävään pelaamiseen.



Star Citizen Newsletter - AtV Checks Out the Character Pipeline
November 11th, 2016

Greetings Citizen.

The Star Citizen team spent the week working hard on Alpha 2.6 and preparing material for our Anniversary Live Stream (among other projects.) There’s plenty to see in this week’s Around the Verse, which checks in on the Los Angeles Engineering team and walks you through the updated character pipeline.

Alpha 2.6 (including Star Marine) made progress this week, with work continuing to make sure the combat loop to ensure weapon feel, grenades, hit/death reactions and the User Interface (UI) are up to our standards. Code for the leaderboards are done and QA plans to test sending stats to the Platform early next week. There are still plenty of bugs to smash, though, including one where remote clients see other players positioning with at least a one second delay. We’re confident we can get these bugs resolved and deliver a great experience.

Finally, don’t forget to tune into our Anniversary Live Stream next Friday to get updates on a number of ships, see who won the Prowler art contest, and much more. The stream runs from 1 to 3 Pacific time and we encourage Citizens everywhere to form viewing parties and follow along with the action.

-- Chris Roberts

...
...
...
Prowler aluksen hinta on vahvistettu se on 426$ eli on mielestäni yksi niitä aluksia joita ei pidä mennä ostamaan ostan aluksen mentaliteetilla koska se ei milläänilveellä ole sen 426$ arvoinen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
424
Ok.. Hieno juttu. Pääsen himaan niin katotaan tuo pojan kanssa asennellessa uutta näytönohjainta...

On kyllä pitkästä aikaa pc puolella rävähtävä peli. Ja ostan tuon 42 senkin/pojalle että saa turvata isäpaappan selustaa, kun rahtailen.. tai jotain.
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Niin muuten tosta live sreemistä selviää mm se että Cutlassin ulkonäkö muuttuu aika radilaalisti, se ei enää näytä samallatavoin litteältä (mikä on täysin järkeenkäypää kun siihen laidoiltaan matalaan rahtitilaan ei tosiasiassa olisi saanut mahtumaan stantardeja rahtikuutiota joten siinä olisi ollut valtavasti hukkatilaan ja pieni rahtikapasiteetti eikä edes se pieni rahtimäärä olisi mahtunut takarampista sisään) tosin kysessä oli greyboxsing malli joten se on paljon kulmikkampi kuin lopullinen versio.

Niin se alusmyynti jatkuu koko viikon joka päivä eri alukset myynnissä ja ensiviikonloppuna kaikki viikonaikana myynnissäolleet alukset on myynnissä.

LTI tokenin etsijöille tippinä että Origin 85X on siihen kohtuuhyvä koska sen hinta on alle kaikkien selllaisten alusten hintojen joihin on ensinkään mitään järkeä tavoitella LTI:tä.
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Muualta sanoi:
Mikäs ton 85X:n rooli tulee olemaan? Puhdas fighter?
Ei se on luokan Snub alus ja lähinnä tarkoitettu yhteysalukseksi 890 Jump aluksen ja muiden lähellä olevien kohteiden välille, eli se on luksusluokan jolla ;-p tai siis no se on varsin hyvin aseistettu jolla :)

(itseasissa jos sitä vertaa esim. Aurora MR alukseen ei sen aseistuksen puolesta oikeastaan häviä yhtään (tuplasti aseita mutta ne on kuularuiskuja ei lasereita joten veikaan että voimalähde ei edes välttämättä riitä monoboat lasereille) joten kyllä sen puolustus hävittäjänä pitäisi olla ihan kelpo peli vaikka ei olekaan siihen ensisijaisesti tarkoitettu).


Lähinnä verrattavissa

P-52 Merlin


P-72 Archimedes


Argo MPUV


Origin 85X


Nuo kaikki ovat Snub luokan aluksia joka tarkoittaa sitä että ne itse eivät pysty liikkumaan pitkillä etäisyyksillä koska niiltä puutuu QD nopeus (nopein mahdollinen nopeus) ja Jump kyky (ts ei voi hypätä aurinkokunnasta toiseen) vaan niiden täytyy aina joko telakoitua toiseen isompaan alukseen tai sitten niiden pitää olla isomman aluksen hangaarissa/lentokannella tai rahtitilassa rahtina pitkillä etäisyyksillä.

Tai siis kyllähän ne pystyy lentämään sillä hitaalla nopeudellaankin pitkälle kuten Maasta Kuuhun mutta epäilen että yhdenkään pelaajan hermot ei ole niin pitkäpinnaiset että olisivat valmiin käyttämään aikaa siihen suurinpiirtein yhtäpaljon kuin Apollo lennoilla käytettiin.

Tosin tuon X85 aluksen lore mainos antoi ymmärtää että sillä voisi kruisailla siinä aurinkokunnassa jossa se on niin että on pieni mahdollisuus että siinä olisi QD nopeus jos se pitää paikkansa niin silloin se olisi pelikäytössä ihan ilman emoalustakin mielekäs

(Star Citizenhän tulee eroamaan ED:stä merkittävästi siinä että yhdessä aurinkokunnassa on paljonenempi tekemistä kuin mitä vastaavassa ED aurinkokunnassa on joten alus joka ei pysty pääsemään pois siitä aurinkokunnasta mutta pystyy liikumaan siinä aurinkokunnassa suht vapaasti on mielekäs toisin kuin ED:ssä jossa sellaisen aluksen varustaminen jolta puuttuu kyky siirtyä toiseen aurinkokuntaan on todella harvoin mielekästä (ED:ssä se taitaa tulla kyseeseen lähinnä joissain maining tapauksissa)).
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Anniversary sale lähenee loppua tänäviikonloppuna kaikki salessa olleet aluksen ton vielä myynissä.

Mukana on myös ihan halvemmanpään aluksia ja nissä on 4 vuoden valkuutus (peliaikaa 4v ei RL aikaa).


Avenger Stalker - Anniversary 2016 - Standalone Ship
€54.60 EUR
In stock more info Buy Now


Avenger Titan - Anniversary 2016 - Standalone Ship
€45.50 EUR
In stock more info Buy Now


Avenger Warlock - Anniversary 2016 - Standalone Ship
€77.35 EUR
In stock more info Buy Now


Aegis Gladius - Anniversary 2016 - Standalone Ship
€81.90 EUR
In stock more info Buy Now


F7C Hornet Wildfire - LTI - Standalone Ship
€159.25 EUR
In stock more info Buy Now


F7C Hornet Wildfire - LTI - UEE Warbond Version - Standalone Ship
€150.15 EUR
In stock more info Buy Now
Nuo ei ole ainoat kunhan laitoin esimerkliksi.


Mikäs se tämä

on
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
218
Näyttää tulevan RSI:lle taas tukku rahaa. Phoenixiä näytti olevan finaalin myynnin alussa 5000 kappaletta ja jäljellä enää n. 300 kpl. Javelinkin näyttää menevän vaikka yli 3300 $ kampe. Tekisi mieli kyllä vaihtaa oma LTI Dragonfly johonkin, mutta ei oikein keksi mihin.

ps. Aquila näyttää hienolta

 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
53
Näköjään kannatti viime vuonna ottaa talteen Titan->Reliant Kore -päivityksiä, ja toisinpäin, kun olivat samanarvoisia aluksia. Nyt Kore on arvokkaampi ja sen taas saa ilmaiseksi päivitettyä Mustang Deltaan, Reliant Tanaan tai 315p joten tuli otettua talteen lisää päivityksiä varmuuden vuoksi.
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Näköjään kannatti viime vuonna ottaa talteen Titan->Reliant Kore -päivityksiä, ja toisinpäin, kun olivat samanarvoisia aluksia. Nyt Kore on arvokkaampi ja sen taas saa ilmaiseksi päivitettyä Mustang Deltaan, Reliant Tanaan tai 315p joten tuli otettua talteen lisää päivityksiä varmuuden vuoksi.
Juu alusten hinta konseptimyynnissä on aina edullisempi mitä niiden hinta tulee olemaan siinävaiheessa kun ne on lentovalmiita, joten konseptimyynnistä ostaen ja lykäten päivityksen sen jälkeen kun alus on lentovalmis todennäköisesti hyötyy vähän.
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
2.6 julkaisu on lipsunut vähän tavoiteaikataulusta, Mega Map ei valmistu ajoissa.

 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 058
Joko ne 2.6:een saa implementoitua sen ettei koko pakettia tartte imuttaa päivitysten yhteydessä, vai tuliko se vasta 3.0:aan?
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
424
Saanko tähän pakettiin si sen 2.6 kun vaan star citizen? Eli ei sq42.

siis eli puhun päivityksestä nyt ja oon vaan ostanut sen...

Kattelin tossa ja totesin että ompa harvinaisen selvät sivut tuo rsi vai mikä lienee luonut tuolla voi haahuilla hetken aikaa ymmärtämättä mitään...

Eli onko mahdollista ostaa tuo sq42, star citizenin kylkeen.? Halvemmalla kuin tuo ?36£ eli 50€ tai jotain..

48 saa jo compoa ja.. huoh
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Saanko tähän pakettiin si sen 2.6 kun vaan star citizen? Eli ei sq42.

siis eli puhun päivityksestä nyt ja oon vaan ostanut sen...

Kattelin tossa ja totesin että ompa harvinaisen selvät sivut tuo rsi vai mikä lienee luonut tuolla voi haahuilla hetken aikaa ymmärtämättä mitään...

Eli onko mahdollista ostaa tuo sq42, star citizenin kylkeen.? Halvemmalla kuin tuo ?36£ eli 50€ tai jotain..

48 saa jo compoa ja.. huoh
Vähän tajunnan virtaa mutta.


Kun puhutaan 2.6:sta se ei ole kokonimi kokonimi on
Star Citizen Alpha 2.6
(Star Citizen peliähän ei olla vielä julkaistu eikä todennäköisesti julkaista vielä ensivuonnakaan, se julkaistaan sitten kun se on valmis ei aikaisemmin.)

Jos omistaa Star Citizen pelin on tietenkin täysin pääsy myös kaikkiin sen Alpha ja Beta (tulevaisuudessa) versioihin.

Jos omistaa vain Sqadron 42 pelin on rajoitettu pääsy Star Citizen Alpha (ja ehkä Beta) versioihin ainakin siihensaakka kun Sqadron 42 peli on julkaistu. Pelkän SQ42:n omistajalla on pääsy Electronic Access pelifirman peleihin joita ovat tällähetkellä Arena Commander ja Star Marine (Star Marine julkaisu on parin viikon sisällä).

(Electronic Access pelifirma on pelifirman Star Citizen universumin sisällä (ts se on peli pelissä), itse veikkaan että sen pelejä tulee löytymään esim. isojen alusten (kuten Bengal) miehistön rentoutustiloista.


Tämänhetkiset pelin ostovaihtoehdot on

Pelkkä Star Citizen peli
Pelkkä Squadron 42 peli
Näiden pelejen yhdistelmäpaketti Star Citizen + Squadron 42.

Ihmisiä sotkee hiukan se kun SQ42 pelin voi ostaa lisukkeena pelkän Star Citizenin sisältävään pakettiin silloin kun on ostamassa ensimmäistä pelipakettiaan (se tarjoa lisuketta automaatisesti) jolloin se on halvempi kuin erikseeen ostettava SQ42 paketti (mutta kumminkaan ei halvempi kuin suoraan Star Citizen ja Squadron42 pelit sisältävän paketin osto) sitä halvempaa versiota ei voi ostaa jälkikäteen lisukkeeksi jo ostettuun pelkkään Star Citizen paketiin.
Joten oma neuvoni on se että jos oletat että pelaat kumpiakin pelejä jossain vaiheessa osta kummatkin heti yhtenä pakettina koska siten säästä n.30€.
Jos kumminkin on käynyt niin että ostit vain Squadron 42 pelin sisältävän paketin ja haluat kumminkin ostaa vielä sen Star Citizen pelin niin sitä korkeamman hinnan kirpaisua voi yrittää lievitää ostamalla sen Star Citizen pelin pakettina jollain mielekkäällä (vähän parempi kuin starter) aluksella höystettynä (silloin saa myös paremman hangarin ja enempi starttirahaa yms).
 
Viimeksi muokattu:

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Mikä toi mega map on?
Se selviää sitten kun 2.6 on ulkona, kun on kaksi mahdollisuutta joko se on Star Marine pelikartta tai sitten Crusaderiin tulee isompikin laajennus.

Voi se tarkoittaa myös sitä että kaikki Hangar, Arena Commaderit, Area 18 ja Crusader yhdistetään niin että olet yhteydessä kaikkiin niihin pelin sisältä joten niiden välillä siirtyminen ei vaatisi lataustaukoja (hissiodottelu jonka kesto on satunnainen), koska siitäkin on puhuttu en vain tiedä minkä päivityksen yhteydessä se tulee.
Jos kyseessä on noiden kaikken (Hangar, Arena Commaderit, Area 18 ja Crusader) yhdistäminen niin se on varmaan ensimmäinen testiversio koodille jota tarvitaan tukemaan eri planeetojen välillä siirtymistä Stanton systeemissä (Crusader on planeetta Stanton systeemissä).

Jos joku on seurannut tarkemmin että mitä noista tuo Mega Map tarkoittaa niin laittakaa infoa.
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Joko ne 2.6:een saa implementoitua sen ettei koko pakettia tartte imuttaa päivitysten yhteydessä, vai tuliko se vasta 3.0:aan?
Tämä jäi vastaamatta aikaisemmin.

Osittain on ts. itse se latausohjelma ilmeisesti tukee jo 2.6-3.0 aikana sitä täysin ja taustajärjestelmät (palvelinpää) tukee sitä ilmeisesti täysin mutta kun koko pelin rakenteen täytyy tukea sitä niin että se on jaoteltu järkevästi niin että sitä pystyy lataamaan järkevinä pikkupaloina ja tämä muutos etenee ilmeisesti sitämukaa kun pelin eri osia kirjoitetaan uusiksi/laajennetaan (Cryengine on ilmeisesti alunperin suunniteltu täysin staatisia isoja salattuja paketteja silmälläpitäen joten muutostyö ei ole pieni).

Eli tämä tilanne on selleinen että se paranee pikkuhiljaa eikä varsinaisesti yhdellä isolla rysäyksellä.

Täytyy tietenkin ottaa huomioon se että kun pelin kehitys jatkuvasti etenee ja ladattavan tietomäärään kokonaismäärä jatkuvasti kasvaaa (tällähetkellä n.30Gt ja lopujenlopuksi n.100Gt) lopputulos voi olla se että parantunut paketointi ja pinentynyt yksittäisten ladatavien pakettien koko ja kokonaistietomäärä joka tarvii ladata kumoavat toisensa niin että latauskertojen kokonaiskoko ei vältämättä merkittävästi pienene eikä kasva.

Tietenkin toivon että se pienenee mutta jos ei pienene en ylläty.
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Tuli ylläoleva postaus tuplana (käytän tämän tilan mahdolisesti johonkin järkevään)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
53
"Greetings Citizen.
This week, the Star Citizen team delivered a number of Alpha 2.6 patches to the Evocati for testing. Devs are still addressing feedback provided to the Issue Council, and are working hard to get 2.6 ready for a wider test group. Significant strides are being made by the team. For example, we have reduced asset errors to zero, and issues are being resolved at a significantly higher rate than they’re being created. Stay up to date on our current progress by checking out our Production Schedule Report.

Besides the push on Alpha 2.6, we went to our Austin studio for this week’s ATV, and devs continued work on a number of features vital for 3.0, Squadron 42, and beyond. Finally, I’m still working with our team at Foundry 42 in the UK, but plan to be back in LA to host next week’s Holiday Live Stream, which happens Friday, December 16th at 11 AM PST / 7 PM GMT.

See you then!
-- Chris Roberts"
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
RSI:n Live sivu on ylhäällä

https://robertsspaceindustries.com/live

Happy Holidays, Star Citizen community!

We’re ending 2016 with a two hour livestream looking back the incredible year you made possible. Join Chris Roberts and the development team to take a look at Star Citizen Alpha 2.6, a new concept ship and more. The party starts at 11 AM Pacific on Friday, December 16th.

alkaa 25 minuutin päästä
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 171
Taas vain myydään apinoille uusia aluksia ja itse "pelin" sisältö ei kehity mihinkään suuntaan. :lol:

"Pelin", koska kyseessä on edelleen lähinnä rönsyilevä tekniikkademo. Mutta hyvä, että aluksia voi ostaa tonnilla. :tup:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
106
Holiday stream :rofl:

edit: Tätä menoa ei tule SQ42 ensi vuonna.

edit: Ostohousut jalkaan, aluksia olisi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 378
Kesäkuussa 2013 tuli hommattua Arbiter - LTI (325a) paketti ja nyt on odoteltu pelin valmistumista silloin tällöin uutisia seuraillen. Alkuun kehitystä jaksoi seuraillakkin, mutta vuosien vieriessä kiinnostus on jo alkanut hiipumaan ja nykyinen seuranta on lähinnä muro ja nyt io-tech. Kaiken maailman eventit, kuvahehkutukset, mikrotason pikkupiperrysten tuonti peliin ja myyntieventit pistää lähinnä vihaksi nykyään. Launcheri tulee käynnistettyä parin viikon välein siinä toivossa, että jotain käyttäjälle konkreettista olisi tapahtunut. Jokaista versiota on tullut testattua muutama tunti, mutta eipä näitä raakileita juuri jaksa. Nykyisessä versiossa tuli testattua suurin piirtein jokaista tehtävää ja suunta vaikutti hyvältä, mutta ei sitä samaa jaksa paria kertaa enempää jauhaa. Sama varmaan 2.6:n kanssa. Space Marinekin on varmaan sen verran vajaa valmiisiin FPS peleihin verrattuna, että lyhyt vilkaisu riittänee. Noh, ehkä parin vuoden päästä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 530
Viestejä
4 165 682
Jäsenet
70 422
Uusin jäsen
Minibee

Hinta.fi

Ylös Bottom