Star Citizen

Quggo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
92
Kysyn englaniksi @IcePen koska saattaa olla tarkastajia täälläkin,
Eli who noi uudet gamepadin herkkyys säädöt poikkeaa 2.6 versiosta?
 

Quggo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
92
Aijai poica on niin nda ettei uskalla vastata. No voin sanoa muille että ohjaimet on mitä on.
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Aijai poica on niin nda ettei uskalla vastata. No voin sanoa muille että ohjaimet on mitä on.
On ollut muita kiireitä niin että en ole ollut täällä BBS puolella noin viikkoon mutta olen Sub ja sen lisäksi olen ollut mukana parissa PTU:ssa ja tehnyt bugiraportteja tästä johtuen uskon saavani 3.0 version ensimmäisessä PTU aallossa mutta en ole Evocati enkä ole muista kiireistäni johtuen edes seurannut niitä lähteitä joista normaalisti tippuu tietoja tuolta Evocatin puolelta joten en tiedä vastausta kysymykseesi.

Tykkitornien ohjaus on laitettu jokatapauksessa täysin uusiksi 3.0 versiossa, en tiedä onko samoja muutoksia toteutettu myös varsinaisella alusten ohjauspuolella mutta toivon että on kun nykyisellään se todellinen 6dof lentäminen millään ohjaimella ei oikein toimi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 058
Joku neropatti oli jo pistäny Evocati-videotaan julkisena Youtubeen ja tehnyt bugiraportin NDA-vesileimasta.. :facepalm:
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Joku neropatti oli jo pistäny Evocati-videotaan julkisena Youtubeen ja tehnyt bugiraportin NDA-vesileimasta.. :facepalm:
Herää kysymys että onko CIG:llä sattunut joku moka Evocati porukkaan valitessa ts onko väärä pelitili aktivoitu vahingossa tuohon joukkoon.
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Kyllä noita muitakin leak-videoita löytyy Youtubesta, ihmiset on vaan ihmisiä, ei sen kummempaa.

Ian R.
Juu löytyy mutta niiden vuotajat ei mainosta että se olin juuri minä tällä SC pelitilillä joka tein tämän vuodon eli vaikuttaa aivan siltä niin kuin tässä nimenomaisessa tapuaksessa se Evocatiin päätynyt ei olisi tiennyt missä on ja mitä seuraamuksia vuodolla voi olla jos hänet voidaan sitovasti todistaa vuodon aiheuttajaksi (kun luulen että seuraamuksena voi pahimmillaan olla pelitilin jäädyttäminen ja se että et pysty tekemään uutta pelitiliä ainakan samoilla yhteystiedoilla eli sen mikä SC pelitili oli vuotaja salaamine on järkevää toimintaa vuotajan taholta siis mikäli vuotaja tiesi olleensa Evocatissa).
 

Quggo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
92
Joo eiku pyydän anteeks tota aikasempaa käytöstä, mut tällasena jo 3 vuotta bakkerinä ja joka kuukaus 10 antaneena, nii tuli tollanen tietty niilo22 tyyppinen purkaus humalapäissäni.

Ja asiasta ei keskustella sen enempää. Ni
 

Quggo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
92
Mut silti ei siellä universumissa paljo suomalaisia näe.
 

Quggo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
92
joku kissamake siel on mikä ei ole ollut ensimmäisestä testiryhmästä. Sen verran pitää lällätellä. Että hajotkaa siihe.

Asmolle vinkki, en trollaa.
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
...

Tykkitornien ohjaus on laitettu jokatapauksessa täysin uusiksi 3.0 versiossa, en tiedä onko samoja muutoksia toteutettu myös varsinaisella alusten ohjauspuolella mutta toivon että on kun nykyisellään se todellinen 6dof lentäminen millään ohjaimella ei oikein toimi.
Tuohon vielä selvennystaä mikä siinä 6dof lentämisesä tällähetkellä mättää on se että kun alukset päivitetiin niin että niiden eteen ja taaksepäin thrusterit on tehokkammat kuin muut ohjausthrusterit niin samassayhteydessä lisättiin se että thrusterin teho säätyy hyvin jyrkällä parabelilla sen mukaan kuinka ison ohjausliikeen tekee kun nuo kaksi yhdistää tuloksena on se että tarkka 6dof lentänminen on erittäin hankalaa (ts esim. jos yrität lentää jonkin kohteen ympäri ympyrässä ohjaten esim. eteen>vasemmalle>taakse>oikealla>eteen kiertämättä alusta niin tuo ei oikein onnistu kun ohjausvaste poikkeaa niin pajon noilla akselailla toisistaan ja se vaste vielä muutuu sen mukana kuinkaison ohjausliikeen tekee).
 

Quggo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
92
Mutta viestin muokkaus-ominaisuutta et ole huomannut?:think:
En huomaa mitään. Sit vitutti ku meni xbox 360 dongle rikki, ja piti veljeltä pyytää rahaa, että saa uuden xbox ohjaimen huomiseks. Rankkaa tää testaajapojan elämä.
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Nyt olisi RSI:n sivulla yksi juttusarja jota kannattaisi seurata

The Shipyard

Tuo sarja kun kertoo siitä miten se purtilo jolla lennät ja kaikki sen purtilon osat/komponentit toimii ja mitä kaikki niistä kerrottavat suoritusarvot tarkoittaa.


--------------------------------------------------------------------------------------------

Sub Vault PIONEER SNEAK PEEK

MockupBrochure.jpg

(base builder ship ? )

Lisäys
"2017.10.20 - The Consolidated Outlands Pioneer will go on sale Friday, October 27th. It will have an introductory price of $850 and be in limited quantities."
Onpahan yksialus jota en taatusti hankin RL rahalla joten jää organisaation yhteiseksi tavoiteeksi pelissä (jos se päätetään ottaa tavoitteeksi).
Vaikuttais muuten siltä että tuo voi pituudeltaan ja leveydeltään olla jotain Polaris kokoluokkaa.
 
Viimeksi muokattu:

viskileka

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
21.07.2017
Viestejä
45
ahaa. Koskaan kuullutkaaan tästä pelistä. Avaruuuspelit kiinnostavat, koska olen suuri fani. Veikkaan isoa menekkiä jouluna. Ostan heti kun tulee kaupoihin. Tosin MMO ei ole se mun juttu, mutta koska yksinpeli on lukemani mukaan tosi hyvä, ei se haittaa niin paljon.
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
ahaa. Koskaan kuullutkaaan tästä pelistä. Avaruuuspelit kiinnostavat, koska olen suuri fani. Veikkaan isoa menekkiä jouluna. Ostan heti kun tulee kaupoihin. Tosin MMO ei ole se mun juttu, mutta koska yksinpeli on lukemani mukaan tosi hyvä, ei se haittaa niin paljon.
Ainoa vaan että ensijouluna ei ole myynnissä valmista MMO peliä ja tuon yksinpelinkin valmiinaolo joulumarkkinoille näyttää varsin epätodennäköiseltä.

Mutta tuo 27.10. oleva Citizencon on sellainen ajankohta että silloin on hyvinsuurella todennäköisyydelle freefly vapaa testaus aika
(tosin käytössä taitaa vielä silloin olla tämä 2.6.3 versio ei tuo valmistumassa oleva huomattavasti laajempi 3.0 versio)
joten jos kiinnostaa niin silloin voit ottaa tyypit aluksella lentelystä ynnämuusta ilmaiseksi (tosin täytyy tietenkin ladata se n. 30Gt asennuspaketti eli jos nettiyhteys ei ole kohtuu nopea se ottaa aikaa).
Myös joulunpyhinä on perinteisesti ollut vapaa testausaika ja silloin tuo 3.0 versio on jo käytössä joten jos ei nyt nappaa ladata sitä 30Gt pakettia niin tuolloin joulunaikaan sen voi tehdä (vasinkin kun silloin on käytössä päivitysohjelma joka mahdollistaa osittaiset päivityspaketit joten isoa 30Gt könttiä ei tarvi todennäköisesti ladata enää uudelleen).

Sitten tuohon MMO ei kiinnosta mutta yksinpeli kiinnostaa niin lopullisessa MMO versiossa on tarkoitus olla ihmispelaajien ja NPC/AI hahmojen suhde 10% ihmisiä ja 90% NPC/AI hahmoja joten halutesssasi pystyt pelaamaan MMO:ta niin että ei juurikaan tarvi olla suoraan tekemisissä ihmistenkanssa (muuta kuin ehkä aseiden välityksellä jos menet jollekkin hyvin turvattomalle alueelle).


Linkkejä tiedonlähteeksi

Roberts Space Industries pelin varsinainen sivu (osoite on vähän harhauttava historiallisista syistä)

Star Citizen pelin tubesivu



BoredGamer yhden pelaajan tubesivu

TheNOOBIFIER1337 toisen pelaajan tubesivu

Sitten jos haluat tietää että mikäkaikki tässäpelissä on ehdottomanvarmasti persiillään niin Googlaa selalinen kylähullu kuin Derek Smart niin löytyy kaikki mahdolliset teoriat
(tosin kannattaa ottaa huomioon että kyseisenhepun mukaan tämän pelin kehitysvarat loppui jo parivuottasitten).


Sitten jos päädyt ostamaan pelin niin

Game Packages - Squadron 42 Standalone Pledge - Roberts Space Industries
pelkkä yksinpeli Squadron 42 50€

Game Packages - Mustang Alpha SC Starter - Roberts Space Industries
pelkkä MMO/moninpeli 50€

Game Packages - Aurora MR Star Citizen + Squadron 42 Combo - Roberts Space Industries
yksinpeli ja MMO/moninpeli 67€

Jos aluksi ostaa vain yksin tai moninpelin siihen voi lisäksi jälkikäteen ostaa sen toisenkin pelin muta niin se ei tule yhtä edulliseksi.

Yksinpeli ei sisällä alusta moninpeli ja kummatkin pelit sisältävät paketit sisältää aluksen (laitoin linkeihin eri alukset mutta saman aluksen saa saa myös toisessa paketissa samaan hintaan kunhan valitsee sen pakettivaihtoehdon jossa on haluamasi alus (löytyy siltä RSI sivulta)).

Jos päädyt ostamaan pelin niin muista pyytää refferal koodi joltakin niin saat pikkasen ekstraa pelirahan muodossa (jos pyysit sen minulta myös pääsyn käyttämään vähintään Hull B alusta).

Huom! Reffereal koodi on käytettävä tehdessä käytäjätiliä tuolle RSI sivulle/foorumile sitä ei voi käyttää sen jälkeen niin että vaikka et olisi ostamassa peliä nyt vaan vain tekemssä sen tilin muista pyytä se refferal koodi joltakin ja käytää se tiliä tehdessäsi koska sen jälkeeen sitä ei voi käytää ja sitenb sinulat jää se etu saamatta.

Tilin teossa on omat mutkansa kun siihen liittyy esim. kolme eri käyttäjä-tunnusta/nimeä joten kun olet tekemässä tiliä siitä kannatta ehkä kyseäistä täällä että homma menee kerralla oikein (vain osan mahdollisista virheistä voi korjata jälkikäteen).
 
Viimeksi muokattu:

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Minä en ole normaalisti laittanut näitä Loremaker's Guide to the Galaxy videopätkiä tänne mutta kun tämä sattuu nyt olemaan Stanton systeemistä ja tuo pelin nykyinen ja tuleva 3.0 versiokin kun nyt sattuu olemaan nimenomaan osa Stanton systeemiin tulevasta pelistä on tämä lorepätkä ihan kiva antamaan taustaväriä siihen missä oikein pelaat sitä peliäsi tällähetkellä ja lähitulevaisuudessa.




---------------------------------------------------------



:drool:

Tai no eipä tuossa vielä ole twistiä mutta josko ne lisäis sen.


---------------------------------------------------------



CitizenCon Schedule
October 20th, 2017


Greetings Citizen!

CitizenCon 2947 is happening next Friday in Frankfurt. As we mentioned last week, this year’s format is going to be a little different. Attendees can spend the day talking with devs, participating in Q&As, getting their hands on the game, and enjoying other fun activities. Here is the lineup of the presentations and panels;

Time Topic Presenter

15:00 CitizenCon Opening Address Chris Roberts
15:30 Enhancing Mocap Data w/ Procedural Systems Ivo Herzeg, Jason Cole, Steven Bender
16:30 Graphics and Tech development for Star Engine Alistair Brown & Sean Tracy
17:30 Xi’an history, Physiology, and Language Josh Herman, Dave Haddock, Britton Watkins
18:30 The Art and Tech of Stanton Ian Leyland, Pascal Muller, Michel Kooper
19:30 The Consolidated Outland Pioneer Paul Jones, Todd Papy, John Crewe
21:00 CitizenCon Keynote Address Chris Roberts

[All times are UTC +2]

We'll be broadcasting on Twitch throughout the event, and there are plenty of ways for you to watch with fellow Star Citizen supporters. Check the Top Stories section to find the closest fan-organized event near you, and more details about everything happening at CitizenCon 2947.

In 3.0 News, the Evocati test group worked their way through three builds over the course of the week as we continued to resolve bugs and move closer to the PTU then Live release. We identified a memory leak and Serialized variable issue, which our engineering team is working to solve, and we are continuing to focus on the comprehensive Shopping experience which includes refining mechanics like kiosks and the economy. For more details, check out the Star Citizen Status section.

Sincerely,

The Star Citizen Team


3.0 Production Schedule Report



Issues Fixed Over the Last Week:
Please note that this list represents an overview of fixes made this week and not a complete list.

Crashes
  • Fixed a crash in CZone::UnregisterVisAreaAsExitPortal
  • Fixed a crash in CTaskManager::~CTaskManager
  • Fixed a crash in OcclusionCuller::SubmitReprojectZBufferJobs
  • Fixed a crash in CSCItemDoorController::OnAttachedToSystem
  • Fixed a crash in CRenderProxy::CalcLocalBounds
  • Fixed a crash in CEntityAudioControllerManager::Update
  • Fixed a crash in CAudioRayOcclusionComponent::OnComponentUpdate
  • Fixed a crash in CSkeletonPose::UpdateGravity
  • Fixed a crash in C3DEngine::RenderRTTCubemapBackdrop
  • Fixed a crash in CTravelEnvelope::TakeSnapshot
  • Fixed a crash in CSCActorResultAdditiveStatePlace::playPlaceAnimation
  • Fixed a crash in AsteroidField::CAsteroidFieldPhysics::SPhysicsCell::SyncPhysics
  • Fixed a crash in CSCItemQuantumDrive::OnDetachedFromSystem
  • Fixed a crash when destroying a Caterpillar
Game Code
  • Fixed an issue where ASOP terminals would have an empty ship list after quitting and reconnecting.
  • Fixed an issue where the character’s jump would either not cause them to leave the ground or be forced into a walk.
  • Fixed an issue where the game would hang when decoupling / coupling in a ship.
  • Fixed a memory leak when the character chokes in third person camera.
  • Fixed an issue where player-spawned ships were not being cleaned up correctly, causing increased memory usage.
  • Fixed various instances of unnecessary log spam.
UI
  • Fixed an issue where clicking the insurance buttons quickly on the ASOP terminal would stop the button from working.
  • Fixed an issue where the Personal Manager app was missing assets.
  • Fixed an issue where players were unable to close the mobiGlas after accepting a bounty mission.
  • Fixed an issue with ships missing their targeting pips.
  • Fixed an issue where ships could not lock missiles onto other ships.
Stanton
  • Fixed an issue where players could spawn into the Stanton system at the map origin with no loadout.
  • Fixed an issue where players could not spawn ships via the ASOP terminals.
  • Fixed an issue where players could not interact with the airlocks, trapping them at their spawn location.
  • Fixed an issue where the Ol’38 bar was entirely missing from Grim HEX.
  • Fixed an issue where players could purchase commodities at one location and sell them at another without having to spawn the ship carrying the commodities.
  • Fixed an issue where a number of outpost markers were missing.
  • Fixed an issue where armour was missing from shops, but the interactions were still present.
  • Fixed an issue where enemy AI were unresponsive and invincible.
  • Fixed an issue where spawning certain ships would cause them to appear in space rather than the landing pad.
Network
  • Fixed an issue that caused no items to be present in either the commodity kiosks or the physical shops.
Vehicles
  • Fixed an issue where the cockput of the Reliant was missing collision.
  • Fixed a global issue where certain sections of ships would not take damage.
  • Fixed an issue where certain ships would have their screens offset when Render to Texture was enabled.
  • Fixed various VisArea issues in ships.
  • Fixed an issue where the doors between the cockpit and the cargo hold in the Cutlass would not open.
  • Fixed an issue where the Cutlass ramp was missing collision.
  • Fixed an issue where the Cutlass could be killed very easily.
Misc
  • Fixed an issue with Quantum Travel audio not playing.
  • Fixed an issue where ship weapons had no audio.

IN PROGRESS
  • Continuing setup of the repair mission
  • Setting up basic steal mission
  • Implementing mission relevant dialogue to missions
  • Working on ship weapon pricing
  • Setting up the Shopkeepers in all the shops in game – working through issues with Subsumption
  • Testing Obj Container lighting exports – running into issues though where the lighting states aren’t working
  • Prepping the Mustang implementation file for the rework.
  • Continued tweaking Lighting, RTT, Open Physics Proxy Pass on all ships.
  • Continued wokring on the polish pass for Area18 props.
  • Continued converting props into new Usable system.
  • Continued working on Serialised Variables optimisations, and has been looking at Code 7 disconnect bugs.
    • The team has also been looking at potential optimizations and started performance R&D.
  • Continued working on Vid Comms.
  • Continued working on interactions.
  • Enabling airlock doors to open automatically when approached
  • Iterating on the Conversation system for characters
  • Working on HUD “Tidy Up” (e.g. – with no kit, helmet etc)
  • QATR is in now for headless clients (this system allows a developer to populate a server with AI Clients to test population-triggered bugs). First limit will be 24 headless, the next will be 100, if the first is successful.
  • Pawel has been doing some work on persistent spawning, has been bug fixing, and will move back to his proxy issues.
  • Continuing to implement and bugfix on Render-To-Texture (RTT) system.
  • Lending support on fixing shadow issues.
  • Catching up with fixing particle bugs.
  • Worked on changing the exposure when looking at mobiGlas to help separate it from bright backgrounds.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
63
Hyvin on DS päässyt commandojen ihon alle, kun rekrytointiviesteissäkään ei janarin nimeä pystytä olemaan mainitsematta. On siinä uusilla pelaajilla ihmettelemistä, kun ensimmäisenä pitäisi tietää kuka on projektin antikristus. Ja ihan rohkeasti voi kertoa, että puhutaan vielä vuosista, kun aletaan arvuuttelemaan yksinpelin julkaisuajankohtaa. Johan sieltä Squadronin sivuiltakin on jo vuosiluvut poistuneet.
 
Viimeksi muokattu:

Quggo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
92
Ds on kyl sellanen katkera neekeri, ettei mitään rajaa. Ystäväpiiriin kuuluu ruskeesilmäsiä joten en ole rasisti.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
260
Derek Smart on internetin alkujuurista saakka ollut äärimmäisen aktiivinen ja kärkäs, foorumiagitaattori, osaa painella ihmisten nappuloita. SC:n kanssa taitaa kummiskin olla jo pakkomiellettä ilmassa.

Persoonasta viis, kaveri on kaikesta huolimatta älykäs ja pidin aikanaan todella paljon Battlecruiser 3000AD:stä. Se oli todellakin mittakaavassaan aikaansa edellä, harmi vaan, että bugien ja hankalan käyttöliittymän takia peli ei saavuttanut ansaittua arvostusta.
 

Hellsinki

Kapteeni pienkonekorjaaja
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
2 110
Derek Smart on internetin alkujuurista saakka ollut äärimmäisen aktiivinen ja kärkäs, foorumiagitaattori, osaa painella ihmisten nappuloita. SC:n kanssa taitaa kummiskin olla jo pakkomiellettä ilmassa.

Persoonasta viis, kaveri on kaikesta huolimatta älykäs ja pidin aikanaan todella paljon Battlecruiser 3000AD:stä. Se oli todellakin mittakaavassaan aikaansa edellä, harmi vaan, että bugien ja hankalan käyttöliittymän takia peli ei saavuttanut ansaittua arvostusta.
Löytyy big box BC3000AD. 200 sivua tulostettuja ohjeita. Oli tosiaan vaikea
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Hyvin on DS päässyt commandojen ihon alle, kun rekrytointiviesteissäkään ei janarin nimeä pystytä olemaan mainitsematta. On siinä uusilla pelaajilla ihmettelemistä, kun ensimmäisenä pitäisi tietää kuka on projektin antikristus. Ja ihan rohkeasti voi kertoa, että puhutaan vielä vuosista, kun aletaan arvuuttelemaan yksinpelin julkaisuajankohtaa. Johan sieltä Squadronin sivuiltakin on jo vuosiluvut poistuneet.
Minä mainitsin DS:n ettei syyttäisi puolueellisuudesta sen torven soittajat, mutta löysit siitähuolimatta muuta mainittavaa.

Muuten missäkohtaa sitä rekrytointia tapahtui kun yritin pitää tuon viesti mahdollisiman puolueettomana ja käsitellä faktoja vain faktoina (en esimerkiksi kehottanut ostamaan peliä varsinkin kun kysyjä ei selvästikkkään tiennyt pelistä tarpeeksi (oletti ilmeisesti sen olevan valmis) niin että ostokehotus olisi ollut edesvastuuton teko).
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Derek Smart on internetin alkujuurista saakka ollut äärimmäisen aktiivinen ja kärkäs, foorumiagitaattori, osaa painella ihmisten nappuloita. SC:n kanssa taitaa kummiskin olla jo pakkomiellettä ilmassa.

Persoonasta viis, kaveri on kaikesta huolimatta älykäs ja pidin aikanaan todella paljon Battlecruiser 3000AD:stä. Se oli todellakin mittakaavassaan aikaansa edellä, harmi vaan, että bugien ja hankalan käyttöliittymän takia peli ei saavuttanut ansaittua arvostusta.
Battlecruiser 3000AD:n varsinainen ongelma oli Derek Smart kun hän ei nyt vaan kyennyt ryhmätyöhön sen pelin teossa joten sen valmistuminenkin tietenkin venyi kohtuuttomasti kun teki sen käytännössä itse vaikka välissä oli käytettävissä kymmeniä työntekijöitä sen tekoon, olisi se toinen ja kolmaskin näkökanta auttanu myös sen käyttöliitymän hiomisessa sellaseksi että sen sisäistäisi muutkin kuin DS itse.
 

Quggo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
92
Derek yliarvioi silloin pelaaja kansaa, kuten nyt aliarvioi näiden lapsia.
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
The Shipyard artikkelit (jo julkaistut ja tulevat (lähde on uusin Jump Point))

Part 1 – Ship Career/Roles
Part 2 – Ship Mass
Part 3 – Ship Technical Overview (Speeds/Accel)
Part 4 – Thruster Items
Part 5 – Weapon Hardpoints
Part 6 – Turret Hardpoints
Part 7 – Ordnance (Missiles & Rockets)
Part 8 – Utility + Other item info
Part 9 – SCU & Cargo
Part 10 – Full (new ship matrix) site reveal

Tuo
The Shipyard
artikkelisarja kannattaa todellakin lukea.


PS Se uusi cockpit jota on näkynyt CIG kuvissa ja videoissa niin se ei ole uusi Gladiuksen cockpit niin kuin on luultu vaan se on uusi Sabren cockpit.
 
Viimeksi muokattu:

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Citizenconin meininki alkanee noin tunnin kuluttua Chris Robertsin alkusanoilla. Sitä ennen striimaus tapahtumapaikalta saattaa alkaa puoli neljältä Suomen aikaa.

Twitch
Tuota katsoessa tulee kysymys johon olisi kiva saada evo vuoto.

Kuinka monta ydintä/threadia (HT) 3.0 hyödyntää kunnolla?
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Yksi omahuomio tästä Citizenconista ... ei edullisia aluspaketteja eikä alennuksella myytäviä aluksia ollenkaan myynnissä (vai missasinko jotain) sellaiset paketit aiheutti usean miljoonan myynnin edelisen Citizenconin aikaan joten kun niitä ei nyt ole myynnissä täytyy olettaa että CIG:llä ei ole rahapulaa.


Hmm RSI:n sivulla taitaa tällähetkellä olla muutamia kävijöitä

502 Bad Gateway
nginx
Pioneer video pyöri just Citconissa ;-)

Niin Pioneer ei kumoa tuota yläpuolista väitettäni koska see ei ole edullinen ja sitä on myynnissä hyvin rajallinen kappalemäärä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
106
Eikös tässä just ala yli tunnin mittanen myyntipuhe? Aluksesta mikä maksaa 850 dollaria. Mitään pelimekaanikoita ei tietenkään ole vielä olemassakaan.
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Eikös tässä just ala yli tunnin mittanen myyntipuhe? Aluksesta mikä maksaa 850 dollaria. Mitään pelimekaanikoita ei tietenkään ole vielä olemassakaan.
Eipä se alus noin pitkää esittelyä myynninedistämiseksi tarvi kun myynnissä rajallinen määrä niin ne menisi ilman mitään myyntipuheita ihan niille bäkkereille jotka jokatapauksessa laittaa merkittävän summan per kuukausi (sellaisilla bäkkereillä on ongelma se että on useita samoja aluksia jo ennestään).

Tuo esitys oli lähinnä siitä miten aluksia ylipäänsä kehitetään.

Alla loput tähänmennessä tulleet Citizencon 2947 videot




(Youtube sählää jotain kun väittää tämän videon lisäysajaksi sekä viikko sitten että 1 tunti sitten)





 
Viimeksi muokattu:

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966


CitizenCon 2947 Recap

------------------------------------------------

Upeaa settiä tulossa, hyvä striimi oli. :kippis:
Juu ei olut kuin yksi kunnon mikkisähläys (jonka-aikana Jared onnisti päästämään ilmoille uuden onelinerin korvaamaan sen vanhan Red5:n) ja kerran striimi poikki minuutteja (jonkajälkeen kuvanlaatu oli huonompi koko loppuesityksen ajan).

...
arvoista. Mikähän olisi hintapyyntö, jos pyytäisi Intelin järjestämään myös ensi perjantaiksi +7 tuntia viihdettä...
Tosin tuon seurauksena Sabre Raven maksaa n. 500€ (tosin kylkiäisinä tulee se Optaane asema) ;-p

Muuten kun jonkun edellisen Citconin yhteydessä esitin että pitäisi olla iso alusmockup (niin kuin ED:llä oli) siitä nousi iso häly että ei missääntapauksessa no nyt oli iso alusmocup Sabre Raven (ja sen maksoi Intel).

Tuli muuten mieleen onko sattuma että AMD:n prosessori on Raven Ridge ja Intel Optane aseman kylkiäisenä saa Sabre Raven aluksen ts mielenkiintoista seurata mitä tuloksia tulevaisuudessa esim. Googleen putkahtaa tehdessä haun Rave Ridge (nimittäin jos Intel on ollut vaikuttamassa sen aluksen nimeen niin tuo olisi yksi ilmeinen motiivi).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
260
Olipa kyllä hyvän näköstä settiä nyt streamissa! Täytyyhän sitä 3.0:llaa päästä testaamaan.
 

J.P

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
84
Hienolle näytti kyllä toi keynote esitys,missä näytettiin joskus ensi vuonna tulevaa settiä. Toi lentäminen vaan näytti aika arcadelta,mut ei se välttämättä ole mikään huono asia. Toi joka pelas tota demoa,niin näytti käyttävän ohjaamiseen pädiä.
 
Liittynyt
17.04.2017
Viestejä
18
Tuo pädin käyttö liittyy rauhallisimpiin liikkeisiin ja elokuvamaisempaan tuotokseen kun kyseessä on kuitenkin näytös. Tuosta on ollutkin juttua muistaakseni pari vuotta sitten.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 272
Tuo pädin käyttö liittyy rauhallisimpiin liikkeisiin ja elokuvamaisempaan tuotokseen kun kyseessä on kuitenkin näytös.
Paremman, eli vähemmän jäykän, tuloksen olisi saanut hiirellä johon olisi sopivalla tavalla lisätty liikkeenpehmennystä.

Hienoja kyllä nuo Citizencon 2947 -videot, joista tuli katsottua Opening Adress, Keynote, Outland Pioneer -mainos ja Mocap Data.
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Hienolle näytti kyllä toi keynote esitys,missä näytettiin joskus ensi vuonna tulevaa settiä. Toi lentäminen vaan näytti aika arcadelta,mut ei se välttämättä ole mikään huono asia. Toi joka pelas tota demoa,niin näytti käyttävän ohjaamiseen pädiä.
Lentäminen näyttää siltä jos puikossa on tosipätevä 6dof lentäjä (ts perus automatiikka lentoasetuksella ei onnistu), eli se näyttää petolisen yksinkertaiselta mutta on tosiassa sairaan vaikeaa ja vaati paljon taitoa.

Paremman, eli vähemmän jäykän, tuloksen olisi saanut hiirellä johon olisi sopivalla tavalla lisätty liikkeenpehmennystä.
...
CIG ei harrasta senkaltaista kusetusta ts jos ne näyttää että joku lentää aluksella se tapahtuu tosiassa samalla pelillä (jota ei ole rukattu mitenkään) millä kukatahansa pelaajakin pelaisi.

Se tietenkin täytyy huomioida että alusten mainosvideot on myäs loressa nimenomaan pelin sisäisiä alusmainos videoita eli niissä käytetään samanlaisia vapauksia kuin mainoksissa RL elämässäkin käytetään.


Tuosta tulevasta materiaalista se Arcorp poislukien NPC äly näytti olevan pitkällä eli sen pystyisi periaateessa tuomaan peliin suht nopaella aikataululla mutta Hurston näytti vielä täysin raakileelta (vain muutama rakennus asset joita oli monistettu moneen kerrtaan ja itse planeetakin oli täysin keskeneräinen).

Itse toivon että ne tuo tuon Arcorpin peliin mahdollisimman nopeasti (vaikka ilaman toimivia NPC:eitä) koska se on ensimmäinen yritys tuossa massivisen kaupungin proseduraalisessa generroinissa joten on hyvä että on paljon porukkaa lentelemässä/valtelemassa siinä kaupingissa ja katsomassa että onko se generointi tosiasissa onnistunut tarpeeksi järkevästi niin että lopputulos on uskottava eikä sisällä esim. kulkuväyliä/teitä jotka alkaa ei mistään ja päättyy ei mihinkään (ts ettei ole Italialaisia mootoriteitä Arcorpissa).

Muuten CIG sisältä tulee hyvin ristiriitaisia puheita siitä milalinen Arcorp tulee olemaan kun puhutaan että se tulee olemaan täysin umpeenrakennettu niin kuin Trantor mutta toisalta puhutaan että siinä tulee olemana laajoja rakentamattomia alueita koska muuten planeetan ilmasto ei toimisi vakaasti.

Vaikutta vähän siltä että CR haluaa täysin umpeerakenentun planeetan mutta ne planeetojen suunnitelijat hanaa vastaan kun proseduraalinen ilmasto ei voi toimia täysinumpeenrakennetulla "kiiltävällä" planeetalla (ei todellisuudessa toimisi Trantorissakaan vaikak Asimov muuta väitää) eli vastakkain on CR:n SciiFi ja realistien todellien ilmastonmallinnus.



Minä itseasissa toivon että se puoli voittaisi joka kannattaa kohtuulisenlaajoja rakentamattomia alueita kun se mahdolistaisi sen että Arcorpissa olisi alueita joita ei valvota niin aktiivisesti eli olisi rako minkä kautta voisi harrastaaa "luovempaa kuljetustoimintaa" planeetalle/planeetalta.

Voisi esim. hyödyntää sitä kikkaa jonka todettiin toimivan Gemescomissa ts siirtää rahtia ilmakehässä pudottalla aluksesta toiseen (se toinen alus syöksyy kohtisuoraan alaspäin) eli planeetalla luvallisesti tuleva alus voisi siirtää laittoman rahdin ennen tulila tiputtamalla sen ilmakehässä toiseen aluksen joka nousi planeetan pinnalta rakantamattoamlta alueela ja taas lähtiessä toisinpäin.

Sekä Freelacerissa että uudessa Cutlaksessa on riittävänsuuret takaportit että tavaran sieppaus kohtisuotaanalas ilmakehässä syöksyen onnistuu Reliantissakin on takaportti mutta se on pieni ja rahtitila on pieni joten saman tempun onnistuminen Reliantilla vaati hirvestä taitoa.

Hmm tulipa mieleen pitäiskö kokeilla sitten kun 3.0 PTU on käytettävissä että josko tuo tavaransieppaus kohtisuoanalas syöksyessä Starfarer Geminillä onnistusi :geek: tai ei ehkä omalla Geminillä (3.0:ssa alusten vauiriot on pysyvieä ja ne poistuu vain korjaamalla joten planeetanpintaan mäjähtänyt Gemini aiheutta ison laskun) josko sittenkin käyttäsi jompaa kumpaa (tai kumpaakin) loaner Starfareria tosin vaikka on kaksi Fareria käytettävisä lopputulos on todennäköisesti kaksi tuhoutunutta Fareria ja 0 onniistunutta sieppausta.

Tai no PTU resetoituu jokatapuksessa joten tuota Farerr sieppausta pääsee kokeilemaan usemmin :D

Onko halukkaita avustamaan pudottamalla jotain toisesta aluksesta ?


-------------------------------------------------------------------------

Koko Citizencon 2947 (2017)

 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 058
Tuleeko tästä oikeasti jotain?
Ei. Oikeasti tämä on miljoonaluokan ponzi-huijaus ja kaikki mitä on näytetty on huijausta ja lavastettua. Fanit on aivopesty alitajuntaviesteillä syytämään rahaa tähän ja luulemaan että tämä on muka oikea peli ja vain aivopesusta selviytyneet vastarintaliikkeen jäsenet johtajanaan Derek Smart, tietävät oikean totuuden.
Chris Roberts on oikeasti Pimeyden Ruhtinas ja Sandi Gardiner vain palkattu näyttelijä.

Kaikki ylläoleva on tosissaan kirjoitettuja ja oikeita juttuja Redditistä.. Valitettavasti.
 

Quggo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
92
Mun nda kokemus on hyvä mut, aina saa vaatia parempaa.
 
Liittynyt
12.05.2017
Viestejä
683
Ihan aikuisten oikeasti kun näitä demoja katsoo ja hieman pysähtyy miettimään mitä kaikkea on jo saavutettu, niin kyllähän tässä on saatu aikaiseksi jo paljon sellaista, mitä mikään muu peli ei ole pystynyt saavuttamaan. Kun graafinen taso on tätä luokkaa, pelimaailmassa "feikataan" asioita suhteessa todella vähän ja lataustaukojakaan ei pahemmin nähdä, niin tässä on kokonaisuutena kyse varsin mullistavasta teknologisesta saavutuksesta.

Ja se on vain ihan puhdasta faktaa, että nyt kun tärkeimmät pohjatyöt alkavat olla tehtynä, niin sisältöä peliin voidaan tuottaa aika kovallakin tahdilla.

Tämän kaltaista projektia en voisi mitenkään kuvitella syntyvän esimerkiksi EA:n alaisuudessa, eli yhteisörahoitus tuntuu ihan oikeasti ainoalta vaihtoehdolta ja oikealta ratkaisulta.
 

Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Ihan aikuisten oikeasti kun näitä demoja katsoo ja hieman pysähtyy miettimään mitä kaikkea on jo saavutettu, niin kyllähän tässä on saatu aikaiseksi jo paljon sellaista, mitä mikään muu peli ei ole pystynyt saavuttamaan. Kun graafinen taso on tätä luokkaa, pelimaailmassa "feikataan" asioita suhteessa todella vähän ja lataustaukojakaan ei pahemmin nähdä, niin tässä on kokonaisuutena kyse varsin mullistavasta teknologisesta saavutuksesta.

Ja se on vain ihan puhdasta faktaa, että nyt kun tärkeimmät pohjatyöt alkavat olla tehtynä, niin sisältöä peliin voidaan tuottaa aika kovallakin tahdilla.

Tämän kaltaista projektia en voisi mitenkään kuvitella syntyvän esimerkiksi EA:n alaisuudessa, eli yhteisörahoitus tuntuu ihan oikeasti ainoalta vaihtoehdolta ja oikealta ratkaisulta.
Totta, tämä on ollut hauskaa aikaa seurata sivusta kun ihmiset syyttää tekijöitä milloin mistäkin ja niin tässä vain tuntuu käyvän että pikkuhiljaa alkaa oikeasti tapahtumaan kun pohja kaikelle alkaa olemaan kasassa!

2014 olen näköjään maksanut paketin missä on Squadron 42 Digital Download ja Star Citizen Digital Download + vakuutus ja aloitusrahaa ym. ja maksanut 35€, eli en kyllä ihan hirveän korkealta tuossa olisi pudonnut vaikka metsään olisi menty.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 528
Viestejä
4 165 631
Jäsenet
70 422
Uusin jäsen
Minibee

Hinta.fi

Ylös Bottom