Space, the final frontier... eli Star Trek -ketju

Liittynyt
26.08.2017
Viestejä
1 273
Melko surkea aloitus kyllä nostalgia-mielessä tehdylle sarjalle. Ei tuonut sitten millään mieleen Star Trekkiä ja juoni keskittyi aivan muuhun kuin sarjan nimeä kantavaan hahmoon. Pakkohan tuo silti on loppuun katsoa kun tuli aloitettua, mutta eiköhän kyseessä ole samaa ns. Marvel-aikakauden kaltaista huttua kuten Abrahamsin tököt leffat sekä Discovery.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 452
Ilmeisesti tämäkään siis muistuta taaskaan niitä 80- ja 90-luvun Star Trek sarjoja, joiden kautta nuo nyt takaisin tuodut näyttelijät kuitenkin kuuluisiksi tulivat Star Trekin parissa? :grumpy:

Todella harmillista ettei aikoinaan vaan voitu jatkaa Voyagerin jälkeen eteenpäin vaan lähdettiin sähläämään joidenkin prequelien pariin.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
219
No pylly.

TNGssä oli vaihehäive.

DS9 sisälsi Federaation turvallisuusväen vallankaappausyrityksen.

Enterprisessä muodostetaan koko federaatio, vähän sen jälkeen kun ihmiskunta lähti avaruuteen.

Miten nuo eivät ole Sitä Trekiä jota olen katsellut noin 30 vuotta?
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 681
^ tämä. Enterprisen dissaamista ihmettelen eniten, ihmiskunnan siirtyminen avaruuteen ja liiton synty. Näyttelijät eivät sen paskempia kuin yleensäkään trekeissä, käsikirjoitus ei sekään juhli koskaan trekeissä.

Oma arvaus on, että kapteenina Archer (Bakula) ei ole kaikkien mieleen koska omaa tietynlaiset ilmeet ja eleet roolista huolimatta. En ole suurin fani itsekään, mutta kokonaisuus kyllä heti TNG:n jälkeen parasta Trekkiä mitä on.

En erikoisemmin välitä DS9 tai Voyagerista, jopa tökerösti tehty TOS on minun listallani edellä näitä kahta.
 
Liittynyt
09.04.2018
Viestejä
1 989
^ tämä. Enterprisen dissaamista ihmettelen eniten, ihmiskunnan siirtyminen avaruuteen ja liiton synty. Näyttelijät eivät sen paskempia kuin yleensäkään trekeissä, käsikirjoitus ei sekään juhli koskaan trekeissä.

En erikoisemmin välitä DS9 tai Voyagerista, jopa tökerösti tehty TOS on minun listallani edellä näitä kahta.
Enterprise ei minulle kovinkaan kiinnostava ollut siitäkään syystä, että se sijoittui menneisyyteen. Tulevaisuus TNG, DS9 aikakauteen on paljon kiinnostavampi. Jonain elokuvina olisi tuo enterprise voinut toimiakin paremmin.

Käsikirjoitus trekeissä huonoa? Kyllähän DS9 on melkoinen mestariteos käsikirjoituksen osalta, jossa saatiin seitsemän kauden pituinen jatkuva tarinankerronta. TNG laatu heitteli paljon enemmän erillisine jaksoineen, mutta kyllä sekin oli pääosin todella todella hyvin kirjoitettu ja sisälsi paljon hyvää dialogia.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 452
Mikä tässä Picardissa on nyt sitten romulanien kohtalo? Ilmeisesti kotisysteemi menetetty, mutta ainakin viimeksi heillä oli kuitenkin ihan oma empire eikä vaan jotain yhtä star systeemiä. Ovatko ne nyt siis sitten kaikki jotain harhailevia avaruuspakolaisia, joita ikävästi syrjitään (aiemmissa sarjoissa tapasivat itse puukottaa kaikkia aina selkään tilaisuuden tullen)? Jos näin on niin hienosti kyllä taas yksi major race pilattu.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 070

Picard Countdown sarjakuva antaa vastauksia.
Kesällä myös tulossa prequel-kirja
 
Liittynyt
26.08.2017
Viestejä
1 273
Mikä tässä Picardissa on nyt sitten romulanien kohtalo? Ilmeisesti kotisysteemi menetetty, mutta ainakin viimeksi heillä oli kuitenkin ihan oma empire eikä vaan jotain yhtä star systeemiä. Ovatko ne nyt siis sitten kaikki jotain harhailevia avaruuspakolaisia, joita ikävästi syrjitään (aiemmissa sarjoissa tapasivat itse puukottaa kaikkia aina selkään tilaisuuden tullen)? Jos näin on niin hienosti kyllä taas yksi major race pilattu.
Tämä siis sijoittuu siihen aikaan mistä vanhempi Spock lähti menneisyyteen J. J. Abramsin ekassa ST leffassa, eli koko Romulus -systeemi on mennyt poks supernovan johdosta. Eihän siitä tosiaan mainittu mitään, mutta oletattavasti suurin osa jengiä lähti pakoon muihin romulanien maailmoihin ja osan sitten Federation hyvää hyvyyttään sijoitti omille alueilleen. Ehkä tulevat jaksot vähän valaisee tätä paremmin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
60
Aika karmeaa kuraa tuo minusta oli. Ei minkäänlaista trekkifiilistä. Äksöniä ja ninjailua riitti sitten senkin edesä ja Picard oli jotenkin vain pelokas varjo entisestä. Liian "vanhus", kuin suoraan jostain laitoksesta jo.

Katsotaan muuttuuko mieli sarjan edetessä, mutta veikkaampa, että huonompaan vain menee.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108
Picard oli jotenkin vain pelokas varjo entisestä. Liian "vanhus", kuin suoraan jostain laitoksesta jo.
Jotenkin itsellä tuli mieleen tästä alusta, että tähän varmaan ympätään joku Picardin kasvutarina mukaan. Alussa hän on lannistunut vanhus joka kyräilee paskaa kohtaloaan eläkkeellä, mutta kun Liiton etu sitä vaatii nousee hän jälleen satulaan ja osoittaa arvonsa epäilijöille jne..
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
430
En kyllä toisesta jaksosta tykännyt, eka oli vielä ihan ok mutta mutta. Täytyy toki jatkaa katsomista ainakin jokusen jakson ajan.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
3 578
Eka jakso oli ainakin ihan ok. Papparainen kommentteihin... Yllättävää että 80v näyttelijä vaikuttaa vanhukselta. :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 290
Eka jakso oli ainakin ihan ok. Papparainen kommentteihin... Yllättävää että 80v näyttelijä vaikuttaa vanhukselta. :)
Näin se menee. Vaikka aika virkeä papparainenhan tuo vielä on. Ja jos tarina sijoittuu 15-20(?) vuotta eteenpäin TNG:n ajoista, niin on kai ihan hyvä, ettei Picardia ole digitaalisesti ikinuorennettu. Datan kohdalla saman ulkonäön ymmärtää, vaikka vähän poskista pulskistunut tuokin oli. Ihan positiivinen yllätys tämä silti on toistaiseksi ollut. Ei parasta avaruussaippuaoopperaa ikinä, mutta silti viihdyttävää. Mieluummin tätä ainakin katsoo kuin Marvelin sielutonta adhd-efektipasketta. Toistaiseksi ainakin vaikuttaa, että tässä on joku juoni ja siinä mennään pikkuhiljaa eteenpäinkin.

edit: pari viikkoa myöhemmin: No jaah, ei tämä kyllä kaksinen sarja taida olla. Vähän mitäänsanomaton. Surffailun ohessa jaksoin viimeistä jaksoa katsoa ehkä reilu 5min, lopun ajasta pyöri selaimen takana (ääni kuului, kuvaa ei näkynyt), enkä koe menettäneeni mitään. Plussaa Jeri Ryanista--hottis vielä yli 50-vuotiaanakin. :-D
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.01.2019
Viestejä
159
Melkoinen parannus edelliseen sarjaan, rauhallisempi tahti jota ainakin kahdessa eka jaksossa sopii hyvin trekkiin. Suosittelen katsomaan kyllä tällä kertaa. Toivottavasti samanmoisena säilyy.

https://www.amazon.com/Star-Trek-Picard-Last-Best/dp/1982139447
Kirja sarjasta ilmestyy kohta, kohtuuhintainen amazonissa ainakin tarjouksessa ja äänikirja kuukauden koejaksolla ilmainen. Ei ole tuttu kirjailija joten en arvioi häntä saati julkaisematonta ilmeisesti taustoja tarinalle kertovaa kirjaa.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
3 578
Toisessa jaksossa lahdataan takaumassa ihmisiä monesta pelistäkin tutulla "Mining Laserilla". Dead Space tuli itselle ekana mieleen. :)
 
Liittynyt
19.11.2018
Viestejä
484
Täällä tuntuu uusi Picard jakavan foorumin täysin kahtia.

Itse olen sitä mieltä, että tässä sarjassa on alun perusteella potentiaali kaikkien aikojen Star Trek sarjaksi.

Star Trekin syvin olemus yhdistetty rohkeaan muutokseen ja sopivaan määrään toimintaa. Veikkaan että tässä sarjassa ei tule yhtään niin tylsää jaksoa kuin vaikkapa Data's day TNG:ssä.

Makukysymyksiä tietysti mutta en voi ymmärtää ihmisiä jotka ovat tykänneet vanhoista Star Trekeistä ja eivät tykkää tästä missä kaikki vanhojen sarjojen heikkoudet on karsittu pois ja parhaudet jätetty tilalle uudella hyösteellä.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
23
Ainakin nyt kolme ensimmäistä jaksoa ollut tylsä ja hidas juoni ja tekotaiteellisen oloinen kuvaus ja leikkaus. Osa näyttelijöistä huonoja ja roolihahmoista ärsyttäviä.
 
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
93
Olen jäljessä Picardin kanssa. On ollut kiireitä ja vähä katsomoaika on mennyt Dr Whota diggaillessa :thumbsup:. Nyt on toinen osa katsottu. Arvosana 8,5/10. Arvosanaa tiputti puoli tähteä tämä:
Federaation johto kuvataan ihailtavan monimuotoiseksi, mutta miten koko organisaatio voi olla (lähes) fasistinen? Diversiteetin tarkoitus on nimenomaan varmistaa tuollaisten sairauksien parantuminen. Onko tässä joku misogynistinen/rotuopillinen agenda takana? Olen vielä messissä, mutta vahdin jatkossa noita piilomerkityksiä tarkasti. Netissä kuului ennen sarjan alkamista huolestuttavia huhuja sarjan teemojen vesittämisestä eräisen harvalukuisen mutta sitäkin kovaäänisemmän fanilauman mielistelemiseksi!

Picard henkilönä on loistava kuvatessaan länsimaisen valkoisen miehen hämmennystä uudessa maailmassa. Arvot ovat jaloja, mutta maailman on mennyt eteenpäin.
 
Brainsome

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.08.2019
Viestejä
711
Tuntuu, että esim. 80-luvulla käsikirjoittajilla ja muillakin tekijöillä oli rohkeita ja tuoreita visioita, joita lähdettiin sitten toteuttamaan. Nämä uudet Trekit, kuten oikeastaan kaikki muukin perustuu laiskaan wanhan kierrättämiseen sekä siihen, että tiettyjen teemojen (esim. feminismi) mukanaolo on tärkeämpää kuin hyvä käsikirjoitus ja juoni.

Ei ihme, että tulee paskaa ulos. Suurin osa ihmisistä ei jaksa ideologioita, vaan haluaa vain toimivaa viihdettä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 281
MIksihän Moore ei ole halunnut takaisin ST:n käsisten pariin? Vai eikö edes kyselty?
 
Ja jatkan nyt monologia vielä sen verran, että tuossa Picardissakin on näitä "pääsiäismunia" niin maan perkeleesti, että ihan niin kuin niitä lisäämällä siitä tulisi jotenkin siistimpi ja enemmän trekkiä. Yksi siellä, toinen täällä on ihan hauska juttu, mutta nyt tuntuu, että niiden tykityksellä yritetään jotenkin koukuttaa hc-faneja. Edelleenkin sanon, että ihmiset haluavat hyvää käsikirjoitusta, joka on toteutettu hyvin. Vain sellaisella draamalla on missään genressä tulevaisuutta.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 387
Star Trekin syvin olemus yhdistetty rohkeaan muutokseen ja sopivaan määrään toimintaa.
Tähän mennessä tässä on lähinnä puukotettu Star Trekin syvintä olemusta selkään, mutta tilanne saattaa kääntyä tulevissa jaksoissa. Toisaalta ei pidä liikoja odotella, koska kyseessä on Kurtzmanin tuotos.

Veikkaan että tässä sarjassa ei tule yhtään niin tylsää jaksoa kuin vaikkapa Data's day TNG:ssä.
Sattumoisin katsoin kyseisen jakson pari päivää sitten ja on pakko ihmetellä tuollaista kommenttia. Kyseessä oli erittäin mielenkiintoinen, hyvin käsikirjoitettu ja uusia näkökulmia avaava jakso. Osittain episodinen malli sopisi hyvin Star Trekkiin, koska se mahdollistaa vapaampaa ja kokeilevampaa tarinankerrontaa ja teemoja.

MIksihän Moore ei ole halunnut takaisin ST:n käsisten pariin? Vai eikö edes kyselty?
Moore on ollut showrunnerina Outlanderissa, ei välttämättä aika riitä tai ole kiinnostusta mahdollisesti vähäisempään rooliin ST:n parissa. Olisi kyllä mahtavaa nähdä mies jälleen Star Trekin parissa, ja mielellään showrunnerina.
 
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
93
Kolmas jakso on katsottu. Nyt irtoaa enää 7.5/10 pojoa. Ei tämä sikahuonoa ole, mutta odotin vähän jäntevämpää otetta jokaisessa jaksossa. Moderni ST ilman poliittista viestiä ei ole yhtään mitään. Eikä tämä ole mitään sosiaalisesti kantaaottavaa Star Trekkiä vaan ihan tavallista bulkkiskifiä ST-kuorutuksella. Tässä tulee Discoveryä ikävä!

Toivottavasti tämä vielä paranee ja osoittautuu, että Maddoxilla on porkkanapää ja järkky rusketus! :rofl:
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 918

Mikä Discoveryssä oli niin ihmeellistä sosiaalisen kantaanottavuuden suhteen? Moni tuntuu pitävän sitä woke sarjana hyvässä ja pahassa, mutta poikkesiko tuo aiemmista?

Parhaat ovat olleet mielestäni tng ja voyager, tng vie noista kahdesta voiton.

BTW, mistä Picardin voi katsoa?
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 681
Kolmen jakson jälkeen sekavat fiilikset, ensimmäinen jakso huttua, toinen vähän vähemmän huttua, kolmannessa heräsi pieni toivo kun oltiin jo avaruudessa + Borgien kuutiosta aina plussaa. Absoluuttisia kusipäitä. Muuten ihan bulkkia, ilman mainintoja liitosta ja Picardista, voisi olla kuin mikä hyvänsä b-luokan tekele.

Eiköhän tämä tästä vielä kun saavat borgit aktivoitua ja Picard joutuu taas pelastamaan universumin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
430
Mikä Discoveryssä oli niin ihmeellistä sosiaalisen kantaanottavuuden suhteen? Moni tuntuu pitävän sitä woke sarjana hyvässä ja pahassa, mutta poikkesiko tuo aiemmista?

Parhaat ovat olleet mielestäni tng ja voyager, tng vie noista kahdesta voiton.

BTW, mistä Picardin voi katsoa?
Amazon Primestä suomessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
714
Jos olisit katsonut trekkisi tarkemmin, olisit huomannut, että Q on käväissyt jo ainakin vuonna 1666 heiluttelemassa omenapuuta, ferengit piipahtivat Roswellissa 1947 ja vulkaanit Carbon Creekissä 1957 - puhumattakaan eliminoiduista aikajatkumoista.

Ai niin, Guinan, Data, Deanna Troi ja devidiaanit tekivät tepposet vuonna 1893.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 281
Toki, mutta ei haittaisi jos poimulaitteet saataisiin toimimaan aiemmin kuin varmaan irl kuluvan 100-monen sadan vuoden kuluttua. Läpimurrot tietysti aina mahdollisia, tai jos sitten jonkinlainen kontaksi tulisi supersivilisaatioon joka olisi valmis jakamaan teknologiaansa.
 
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
93
Mikä Discoveryssä oli niin ihmeellistä sosiaalisen kantaanottavuuden suhteen? Moni tuntuu pitävän sitä woke sarjana hyvässä ja pahassa, mutta poikkesiko tuo aiemmista?
Minusta Discovery oli ensimmäinen ST-sarja, joka nosti monimuotoisuuden pääteemaksi. OK, ehkä jotkus wanhan koulun sovinistifanit vetivät herneen nenään siitä, ettei komentosilta ollut täynnä valkonaamaisia koiraita. Minusta se oli raikasta ja toi uusia tuulia myös ST-saagaan. Onhan siellä ollut Uhura ja Kirkin suudelmia sun muuta, mutta ensimäistä kertaa kuvataan sitä, millainen ympäristöstä tulisi ilman patriarkaatin myrkyttämään kulttuuria.
Mulle woke-vaikutteet eivät ole ainoastaan tärkeitä, vaan nykyaikana edellytys, jotta alan sarjaa yleensä katsomaan. Olen myös aktiivisesti osallistunut kampanjoihin joissa kerrotaan katsojille jossain sarjassa esiintyvistä, kyseenalaisista arvoista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
714
Jos myrkytyksestä puhutaan, niin kyllä sitä osataan ihan yhtäläisesti, ellei jopa katalammin siellä woketusosastollakin: Confessions of an Equity-Industry Propagandist - Quillette

Itselläni sinänsä ei ole suurempia antipatioita näitä nykymaailmassa fluidia identiteettiään etsiviä yksilöitä vastaan, mutta annas kun muodostuvat erinäisiksi eturyhmiksi niin johan alkaa kusi nousta kuuppaan ja paska lentää tuulettimeen.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
8 918
Minusta Discovery oli ensimmäinen ST-sarja, joka nosti monimuotoisuuden pääteemaksi. OK, ehkä jotkus wanhan koulun sovinistifanit vetivät herneen nenään siitä, ettei komentosilta ollut täynnä valkonaamaisia koiraita. Minusta se oli raikasta ja toi uusia tuulia myös ST-saagaan. Onhan siellä ollut Uhura ja Kirkin suudelmia sun muuta, mutta ensimäistä kertaa kuvataan sitä, millainen ympäristöstä tulisi ilman patriarkaatin myrkyttämään kulttuuria.
Mulle woke-vaikutteet eivät ole ainoastaan tärkeitä, vaan nykyaikana edellytys, jotta alan sarjaa yleensä katsomaan. Olen myös aktiivisesti osallistunut kampanjoihin joissa kerrotaan katsojille jossain sarjassa esiintyvistä, kyseenalaisista arvoista.
Enemmän kuin muissa, mutta samaa jatkumoa kapteeni Janewayn kanssa. Myös amiraalit ovat usein olleet naisia. Homoseksuaalit mukana vahvasti, ehkä se menee pidemmälle. Minua häiritsee tuossa tunteellisuus. Samoin kuin enterprisessä osaamattomuus. Lisäksi liikaa keskitytään Burnhamiin.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 387
Näköjään ohjaaja Hanelle Culpepper (tuplakiintiö, tämäkin selvisi vasta äsken tarkistamalla :D) oli osa ongelmaa Picardin ensimmäisen kolmen jakson aikana. Nelosjaksossa puikoissa oli kukas muukaan kuin Jonathan Frakes, ja kerrontatyyli oli heti toimivampi ja sopivampi.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
23
Tuntuu kun juoni ja vuorosanat olisi jonkun teinin kirjoittamaa fanifiktiota. Aika nollabudjetilla taidetaan olla liikkeellä.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
120
Mitä ihmettä! Jos tässä oli kyse meidän galaxista, niin vaikka Wikipediasta tuon tiedon olisi saanut suoraan eli 100-400 miljardia?? Laiskaa käsikirjoittamista.
No jos tarkkoja ollaan, niin 100 miljardia on enemmän kuin kolme miljardia. Tuo lausahdus on ihan oikein
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 092
No jos tarkkoja ollaan, niin 100 miljardia on enemmän kuin kolme miljardia. Tuo lausahdus on ihan oikein
Niin ja voihan se olla että tulevaisuudessa niitä on vähemmän.. Missähän yhteydessä tuo on sanottu, pitänee ottaa Prime ja katsoa kun ehtii. Nyt työn alla on Orvillen kakkoskausi.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Mikä Discoveryssä oli niin ihmeellistä sosiaalisen kantaanottavuuden suhteen? Moni tuntuu pitävän sitä woke sarjana hyvässä ja pahassa, mutta poikkesiko tuo aiemmista?
Poikkesi kunnon Trekeistä, jossa käsiteltiin hyvin kirjoitettuna ajan polttavia kysymyksiä monista näkökulmista, ei yhdestä "woke"-näkökulmasta tuputtumalla yhtä ideologiaa tusinatoimintascifin kuorrutteena.
Minusta Discovery oli ensimmäinen ST-sarja, joka nosti monimuotoisuuden pääteemaksi. OK, ehkä jotkus wanhan koulun sovinistifanit vetivät herneen nenään siitä, ettei komentosilta ollut täynnä valkonaamaisia koiraita. Minusta se oli raikasta ja toi uusia tuulia myös ST-saagaan. Onhan siellä ollut Uhura ja Kirkin suudelmia sun muuta, mutta ensimäistä kertaa kuvataan sitä, millainen ympäristöstä tulisi ilman patriarkaatin myrkyttämään kulttuuria.
Mulle woke-vaikutteet eivät ole ainoastaan tärkeitä, vaan nykyaikana edellytys, jotta alan sarjaa yleensä katsomaan. Olen myös aktiivisesti osallistunut kampanjoihin joissa kerrotaan katsojille jossain sarjassa esiintyvistä, kyseenalaisista arvoista.
Lopeta tuo faneja pilkkaava trollaaaminen ja oman ideologiasi olemattoman patriarkaatin myrkyttämine kulttuureineen tuputtaminen ketjuissa mihin se ei kuulu.
 
Liittynyt
26.08.2017
Viestejä
1 273
Melko hohhoijaa-luokan paskaa kyllä. Ei edelleenkään tuo mieleen Star Trekiä millään osa-alueella. Kuinkahan veloissa Patrick Sterwart on kun saatiin houkuteltua tähän mukaan.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
120
Lopeta tuo faneja pilkkaava trollaaaminen ja oman ideologiasi olemattoman patriarkaatin myrkyttämine kulttuureineen tuputtaminen ketjuissa mihin se ei kuulu.
Sinun mielestäsi ilmeisesti ST fanit ovat homogeenistä massaa, jotka eivät hyväksy mitään uutta tai muita menetelmiä asioiden ratkomiseen kuin keltaisten ja punaisten korttien paikkojen vaihtelu jossain Jefferies tubessa. Kaikki eivät kuitenkaan ajattele ihan samalla tavalla kuin sinä. Maailma muuttuu ja TV-sarjat kehittyvät myös. Muutokset voivat johtua jo pelkästään siitä, että nykyään asioita voidaan esittää paljon monipuolisemmin kuin 80-luvulla, ei siitä etteikö niitä olisi haluttu tuoda silloin julki.

Maailma muuttuu koko ajan. Jopa se TNG:n aikainen tulevaisuuden utopia voi muuttua erilaiseksi yhteiskunnaksi, koska se koostuu elävistä ja ajattelevista olioista joilla jokaisella on oma agendansa elämän suhteen.
 
Eivät tietenkään ole, mutta faneja nekin ovat joita tuossa viestissä pilkattiin. Ja se patriarkaattiroska kuuluu Yhteiskunta- ja Politiikka-alueelle jos siitä haluaa keskustella.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 000
Ja se patriarkaattiroska kuuluu Yhteiskunta- ja Politiikka-alueelle jos siitä haluaa keskustella.
Eikös trekeissä nimenomaan aiheina monesti ole erilaiset yhteiskuntamallit? Luulisi kuuluvan keskusteluun aiheena melkein yhtä paljon kuin avaruusalukset.

muoks: tai no sanotaan että vähän tyhjäksi keskustelu jää jos keskustelu rajataan johonkin erikoistehosteisiin jne. ja kielletään jostain muusta sarjaan liittyvästä puhuminen.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 350
Viestejä
4 158 026
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom