Noita juonen varastamisia nyt on paljon. Näin äkkiä muistuu mieleen tuo aikalooppi, josta on tehty parit leffat ja se on esiintynyt monessa tv-sarjassa, myös Star Trekissä. Enpä tiedä mikä on eka esiintyminen, mutta "Päiväni murmelilina"-lienee kuuluisin.
Siinähän on kaksi variaatiota, päähenkilö muistaa mitä on tapahtunut edellisellä kerralla ja yrittää koko ajan tehdä asiat jotenkin eri lailla, että onnistuisi muuttamaan tapahtumia tai pääsemään pois aikasilmukasta.
Toinen variaatio on, että joka kerta loopin toistuessa siinä olevat henkilöt tai henkilö muistaa yhä enemmän asioita edellisiltä kerroilta ja käyttävät sitä hyödykseen selvitäkseen tällä kertaa. Siinähän se päättyy aina päähenkilöiden kuolemaan, mutta kerta kerralta ne onnistuvat paremmin ja lopulta selviävät.
Jossain on lisätty omia mausteita ja variaatioita, mutta välillä tuntuu katsovansa uusintaa jostain, kun ei ole keksitty oikein mitään omaa lisäystä.