Space, the final frontier... eli Star Trek -ketju

Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Sanotaan nyt vielä, että en voi kertakaikkiaan käsittää B5 mainetta. Katsoin toki sen kokonaan, mutta eihän se lähtenyt missään vaiheessa lentoon. Se oli lähinnä sarja, mikä lupasi koko ajan, ettå kohta tapahtuu jotain tosi jännää eikä sitten koskaan tapahtunut mitään.
Lisäksi kun se alkuperäinen päällikkö häipyi, niin sitten se vasta huononikin, vaikka muistaakseni tosifanien mukaan silloin se alkoi paranemaan. Viimeinen kausi oli sellainen, että melkein toivoi, että sarja olisi saanut kirveestä ja lopetettu kesken.
Kannattaa muistaa että toi tehtiin 1995 ja tohon aikaan ei tollaista oltu pahemmin nähty.En itse tosin hypettänyt sitä niin paljoa kuin moni muu mutta kyllä sitä katsoi.Jos sun mielestä siinä ei tapahtunut mitään niin et tainnut katsoa sitä loppuun?.

/offtopic
Muistaakseni ekan kauden animaatiot tehtiin amigalla!!!!!

/offtopic2
Tohon aikaan mp3 biisin soittaminen jollain tietokoneella vei sen koneen kaiken tehon ja ne pätki aina välillä jopa 128bitratella.Pätkimätön soitto onnistui vain jossa dossissa..:D:kahvi:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 415
Kyllä B5 oli iso juttu silloin joskus, Yle sitä mielestäni suomessa näytti. Itse en innostunut alunperin siihen yhtään ja jäi kesken, mutta sitten tuli vähän myöhemmin katottua kaikki jaksot ja ei se huono sarja ollut ollenkaan. Hyviä näyttelijöitä ja mielenkiintoisia käänteitä. Vieläkin muistan kun Londo Mollari katseli avaruusasemalta kun planettaa tuhottiin ja mietti, mitä sitä tulikaan tehtyä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 452
Jep, kyllähän TNG etunenässä on oiva esimerkki tuosta.
Laadullisesti sen eka kausi on melkein eri sarjasta kuin kaudet 4+.
Mutta kun sarja alkoi, niin sitä oli odotettu kuin kuuta nousevaa, eikä kilpailua ollut ihan siihen malliin kuin myöhemmin.

Mielenkiintoinen muinaisuutinen Star Trekin:n katsojamääristä kertoo, että katsojia riitti, kunnes TNG loppui, niin katsojamäärät romahti. DS9 ja STV ei maistunut samaan malliin.
Onkohan jossain julkaistu tilastoja tämän uusimman STD:n katsojamäärien kehityksestä? Toivottavasti ovat nimittäin selvästi ja jyrkästi laskevia, jotta saataisiin ehkä jotain parempaa Trekkiä taas TV:seen. Jonkun The Original Seriesin uudelleen tekeminen Abramsin kanssakin, kun olisi jo parempi suunta kuin tuo nykyinen seksitauti, vaikken kyllä todellakaan mikään J.J. fani olekaan.

Sanotaan nyt vielä, että en voi kertakaikkiaan käsittää B5 mainetta. Katsoin toki sen kokonaan, mutta eihän se lähtenyt missään vaiheessa lentoon. Se oli lähinnä sarja, mikä lupasi koko ajan, ettå kohta tapahtuu jotain tosi jännää eikä sitten koskaan tapahtunut mitään.
Lisäksi kun se alkuperäinen päällikkö häipyi, niin sitten se vasta huononikin, vaikka muistaakseni tosifanien mukaan silloin se alkoi paranemaan. Viimeinen kausi oli sellainen, että melkein toivoi, että sarja olisi saanut kirveestä ja lopetettu kesken.
Itsekin kyllä yhdyn noihin aiempiin kommentteihin ja ihmettelen että katsoitko tosiaan sarjan kaikki 5 kautta etkä vain ensimmäistä, jos ei siinä mielestäsi mitään tapahtunut? Ykköskaudella ei nimittäin kyllä nyt ihmeitä tapahtunutkaan, mutta sen jälkeen kyllä oli tapahtumia. Joskin kun et ilmeisesti myöskään juuri Star Trek: Deep Space 9:stäkään tykännyt onko vain niin ettei isojen avaruusimperiumien väliset suhteet ja sodat ole sinun juttusi sci-fi:ssä? Itseeni nimittäin juuri tuollainen sci-fi kyllä iskee, siinä missä esim. joku uusimman Battle Star Galactican tyylinen uskonnollinen haahuilu ja elämän tarkoituksen miettiminen taas ei.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 230

No mutta, onhan STD tyylinsä velkaa JJ:lle, tosin vähemmillä lens glareilla.

Mutta tilastothan on nihkeässä, koska iso osa jakelusta on streamauspalvelujen takana. Jenkeissä STD:n kotina on CBS All Access ja ilmeisesti isossa osassa muuta maailmaa sitä näyttää Netflix, niin kuin täälläkin, joten perinteisiä katsojalukuja lienee mahdoton saada.
Pilotin näyttivät telkkarissa. "There, it garnered a 1.9 rating in the 18-49 demographic and 9.49 million viewers."

CBS All Access sanoi:
How many Discovery viewers are there?
CBS does not release viewing figures for Star Trek: Discovery, so it is difficult to know exactly how many people are watching. However, we can estimate a maximum audience for the show from the subscriber numbers we do know.

A good proportion of the most recent signups to All Access likely came with the intention of watching at least some of the episodes of the show. Let us assume half of the new sign-ups, or 250,000, fall into that category. A popular show like Big Bang Theory is getting ratings of around 2.8 in the 18-49 age range for a total audience of 3.6 million. Assuming Discovery does at least this well with All Access customers signed up before it launched, we would see an additional 50,000 for a total of 300,000 subscribers watching.

Finally, we need to account for family viewing and the fact that most families share their SVOD passwords with each other. To be generous, let’s assume that if one person in an All Access household watches Discovery everyone does. Since there are 2.6 people in the average American home, the maximum audience for an episode of Star Trek: Discovery is 780,000.

The worst performing Star Trek was Enterprise in its final season. It got ratings between 2.5 and 3. Discovery’s U.S. audience doesn’t seem to be anything like that. Any way you look at it, the show is the least-watch Star Trek series in franchise history. CBS’s decision to release the show through All Access appears to have deprived it of most of its audience.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Itsekin kyllä yhdyn noihin aiempiin kommentteihin ja ihmettelen että katsoitko tosiaan sarjan kaikki 5 kautta etkä vain ensimmäistä, jos ei siinä mielestäsi mitään tapahtunut? Ykköskaudella ei nimittäin kyllä nyt ihmeitä tapahtunutkaan, mutta sen jälkeen kyllä oli tapahtumia. Joskin kun et ilmeisesti myöskään juuri Star Trek: Deep Space 9:stäkään tykännyt onko vain niin ettei isojen avaruusimperiumien väliset suhteet ja sodat ole sinun juttusi sci-fi:ssä?
Sinänsä kyllä se on totta, että en yleensä pidä mistään sellaisista sarjoista, joissa on liikaa porukkaa ja suunnilleen jokainen on ns. päähenkilö. Ne vaan eivät pysy kasassa.
Tosin game of thrones on sitten poikkeus tuohon sääntöön, se nyt vaan on loistava.
 
TSN

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
492
Onkohan jossain julkaistu tilastoja tämän uusimman STD:n katsojamäärien kehityksestä? Toivottavasti ovat nimittäin selvästi ja jyrkästi laskevia, jotta saataisiin ehkä jotain parempaa Trekkiä taas TV:seen. Jonkun The Original Seriesin uudelleen tekeminen Abramsin kanssakin, kun olisi jo parempi suunta kuin tuo nykyinen seksitauti, vaikken kyllä todellakaan mikään J.J. fani olekaan.
Star Trek: Discovery is 'most popular streaming show'
Star Trek: Discovery is 'the most popular streaming show in the UK and the US'
According to industry analysts Parrot Analytics (via VideoInk), which tracks online streams both legal and illegal, plus social media chatter, the show was far and away the most popular thing on streaming platforms every week between January and early March, when Jessica Jones took over following the release of its second season.

It's not just the US where Discovery has been hugely popular, but also the UK and Switzerland
 
Zefram Cochrane

The Engineer
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 844
Sanotaan nyt vielä, että en voi kertakaikkiaan käsittää B5 mainetta. Katsoin toki sen kokonaan, mutta eihän se lähtenyt missään vaiheessa lentoon. Se oli lähinnä sarja, mikä lupasi koko ajan, ettå kohta tapahtuu jotain tosi jännää eikä sitten koskaan tapahtunut mitään.
Lisäksi kun se alkuperäinen päällikkö häipyi, niin sitten se vasta huononikin, vaikka muistaakseni tosifanien mukaan silloin se alkoi paranemaan. Viimeinen kausi oli sellainen, että melkein toivoi, että sarja olisi saanut kirveestä ja lopetettu kesken.
Täysin eri mieltä. B5 on jumalallinen sarja. Paras sarja ikinä kaikki genret mukaan lukien.

Olen katsonut ainakin kymmenen kertaa.
 
Zefram Cochrane

The Engineer
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 844
Onkohan jossain julkaistu tilastoja tämän uusimman STD:n katsojamäärien kehityksestä? Toivottavasti ovat nimittäin selvästi ja jyrkästi laskevia, jotta saataisiin ehkä jotain parempaa Trekkiä taas TV:seen. Jonkun The Original Seriesin uudelleen tekeminen Abramsin kanssakin, kun olisi jo parempi suunta kuin tuo nykyinen seksitauti, vaikken kyllä todellakaan mikään J.J. fani olekaan.

Itsekin kyllä yhdyn noihin aiempiin kommentteihin ja ihmettelen että katsoitko tosiaan sarjan kaikki 5 kautta etkä vain ensimmäistä, jos ei siinä mielestäsi mitään tapahtunut? Ykköskaudella ei nimittäin kyllä nyt ihmeitä tapahtunutkaan, mutta sen jälkeen kyllä oli tapahtumia. Joskin kun et ilmeisesti myöskään juuri Star Trek: Deep Space 9:stäkään tykännyt onko vain niin ettei isojen avaruusimperiumien väliset suhteet ja sodat ole sinun juttusi sci-fi:ssä? Itseeni nimittäin juuri tuollainen sci-fi kyllä iskee, siinä missä esim. joku uusimman Battle Star Galactican tyylinen uskonnollinen haahuilu ja elämän tarkoituksen miettiminen taas ei.
Myös minuun iskee avaruustaistelut.

Uusimmassa BSG:ssä on uskonto juttuja, mutta katson niiden olevan enemmänkin pyrkimys mystisyyteen. Uusin BSG on niin tuhtia tavaraa, että ei voi vain katsella taustaviihteenä. Sen katseluun pitää keskittyä. Se on loistava.
 
Liittynyt
26.04.2017
Viestejä
127
B5:n casting on melko käsittämätön muihin scifi viritelmiin verrattuna. Suurin osa tyypeistä oli kuin syntynyt sitä rooliaan varten (moni kuolikin pois sitten vähän myöhemmin..).
 
Zefram Cochrane

The Engineer
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 844
B5:n casting on melko käsittämätön muihin scifi viritelmiin verrattuna. Suurin osa tyypeistä oli kuin syntynyt sitä rooliaan varten (moni kuolikin pois sitten vähän myöhemmin..).
Kymmenestä listalla ensimmäisenä olleesta viisi on kuollut noin 60 vuoden iässä tai jopa 50 iässä. Todella kummallista.
 
copter

Last Man Standing
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
3 299
Ehkä se voisi olla aika katsoa B5 taas uudelleen jossain välissä, edellisestä kerrasta on mennyt jo ihan kiitettävästi aikaa.
 
Taikaorava

Virallinen varajäsen
Platinum-jäsen
Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
197
Hyhhyh, viekääs tuo B5-kuranne omaan ketjuunsa :rage:
Niin, tässä ketjussa keskustellaan paskasta sarjasta, joten parempi kun ei pahenna tilannetta muistelemalla mitä laadukas scifi tarkoitti.

Ehkä STDn käsittämätöntä laadun puutetta kuvastaa omalla kohdalla se, että kaikki muut Star Trek sarjat (ja suurin piirtein kaikki telkusta koskaan tulleet muutkin scifisarjat) on tullut katsottua useampaan kertaan, mutta STDtä en kyennyt katsomaan edes yhden kauden verran.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
558
Jatkaisin vielä Babylon 5 aihetta sen verran, että löytyykö sitä sarjaa mistään suoratoistopalvelusta?

Star Tekin Trekin kohdalla tilanne on erinomainen kun kaikki löytyvät Netflixistä. Ainoa puute lienee Star Trek: First Contact.
 
Zefram Cochrane

The Engineer
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 844
Jatkaisin vielä Babylon 5 aihetta sen verran, että löytyykö sitä sarjaa mistään suoratoistopalvelusta?

Star Tekin Trekin kohdalla tilanne on erinomainen kun kaikki löytyvät Netflixistä. Ainoa puute lienee Star Trek: First Contact.
Star Trek: First Contactista löytyy ... tadaa Zefram Cochrane.:ssmile:

Zefram Cochrane on elokuvassa aivan loistava hahmo. Samaistuin heti.

Kaikki Star Trek elokuvat löytyy tietysti hyllystä.:sclap:
 
TSN

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
492
Jatkaisin vielä Babylon 5 aihetta sen verran, että löytyykö sitä sarjaa mistään suoratoistopalvelusta?
B5 löytyy ainakin jenkkien Amazon Primestä, en ole tarkistanut mikä tilanne on nyt muualla maailmassa.
 
HiekkaP

Influensseri
Liittynyt
30.07.2017
Viestejä
443
Jatkaisin vielä Babylon 5 aihetta sen verran, että löytyykö sitä sarjaa mistään suoratoistopalvelusta?

Star Tekin Trekin kohdalla tilanne on erinomainen kun kaikki löytyvät Netflixistä. Ainoa puute lienee Star Trek: First Contact.
Itse koetin etsiä tässä muutama kuukausi sitten, ja tosiaan tuo Amazon Prime oli ainut paikka, mistä voi ostaa sarjan. Pitäisi pistää vetoomus netflixille, että hommaisivat oikeudet kyseiseen sarjaan, oli kyllä itselle se kaikista kovin Sci-Fi sarja ikinä:hungry:

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
714
Aina on varaa aliarvioida tuotantoyhtiöpamppujen rahanhimo sekä valitun kohdeyleisön taantumuksellisuus.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
427
Ensimmäinen viisi sekuntia vaikutti ihan hyvältä. Sitten alkoi "Lisää räjähdyksiä! Lisää one linereita! Lisää toimintaa!" Ei herätä paljon toiveita että taso nousisi :( Tosin voiko se enää laskea?
Minulle tuli sellainen tunne, että koko kausi koostuu asteroidikentän sisällä nopeasti lentämisestä. Syy ei oikein auennut, mutta Gotta Go Fast! Explosions, more explosions!
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 221
Sarjahan lopetettiin kesken! Neloskaudella tuli kirvestä.
Sen takia 4.kauden viimeinen jakso on hieman lennokas tulevaisuustrippi.

Sitten kuitenkin sarja saikin jatkaa 5. kauden, ja siinä sitten sivuutettiin 4.kauden vika jakso, mutta tunnelmasta oli tosiaan jotain kadotettu.
Ei lopetettu. Kanavalta ei tullut vastausta puoleen tai toiseen vaikka JMS sita pyyti koko nelos kauden ajan.

Nelos kaudella sarjan jatkuminen oli vaakalaudalla (vaikka suosio oli huipussaan 3/4 kausilla), joten viiden vuoden juonikaarta nopeutettiin, etta se olisi tarvittaessa saatu loppumaan neljannen kauden loppuun. Sarja kuitenkin sai sen kaivatun viidennen kauden viime metreilla (muutti toiselle kanavalle), joten osa jo kuvatusta materiaalista siirrettiin leffoihin ja vitos kaudelle. Esimerkiksi sarjan (vitos kauden) finaali, Sleeping in Light, on kuvattu nelos kaudella ja sen oli tarkoitus olla nelos kauden (ja sarjan) finaali. Nelos kauden finaali korvattiin taysin juonikaaren ulkopuoleisella jaksolla (kertoo tulevaisuudesta B5:n jalkeisesta ajasta), se oli vain filleri jossa iloiteltiin mahdollisella tulevaisuudella (mukaan lukien Maan tuhon kaukana tulevaisuudessa, joskin paljon ennen kuin sen normaalisti kuuluisi tapahtua).

Ikava kylla talla nopeutetulla aikataululla oli se vaikutus, etta vitos kaudelle jai aikaa vahan liiankin paljon, mutta ne kylla onnistuttiin suht hyvin kayttamaan yksittaisiin episodeihin juonikaaren ulkopuolella. Vitos kausi ei kumminkaan ollut aivan yhta tasokas kuin 3/4 kaudet ja ehka hieman irrallinen, mutta se oli siis ihan puhtaasti paattajien vika.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
CBS tuottaa uuden Star Trek -sarjan, jossa tutkaillaan Kapteeni Jean-Luc Picardin elämää ~20 vuotta myöhemmin. Pääosassa tietenkin Patrick Stewart. Tässä taitaa olla vuoden kovin trekki-uutinen. Vaikka epäilin Kurtzmanin otetta luotsaamaan Star Trek -universumia, niin tämä on ainakin iso askel hyvään suuntaan.

Patrick Stewart to Reprise 'Star Trek' Role in New CBS All Access Series
Se että alkuasetelma on mielenkiintoinen, ei silti tarkoita että sarja olisi hyvä. Pahimmassa tapauksessa pilataan kaikki.
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
312
CBS tuottaa uuden Star Trek -sarjan, jossa tutkaillaan Kapteeni Jean-Luc Picardin elämää ~20 vuotta myöhemmin. Pääosassa tietenkin Patrick Stewart. Tässä taitaa olla vuoden kovin trekki-uutinen. Vaikka epäilin Kurtzmanin otetta luotsaamaan Star Trek -universumia, niin tämä on ainakin iso askel hyvään suuntaan.

Patrick Stewart to Reprise 'Star Trek' Role in New CBS All Access Series
Huomasin tänään saman uutisen. Patrick Stewart on kyllä selkeästi paras Trekki kapteeni ja TNG samalla paras trekki. Tätä kyllä jää odottaman innolla. Saa nähdä saavatko muita TNG henkilöitä tähän mukaan.
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 092
Mutta riskihän vaan kasvaa sillä tällöinhän voidaan pilata jopa J-L Picard. Ei se helppoa ole, mutta mahdollista kuitenkin.
Niinpä, kaksi Discoveryn tyyppiä mukana:
" a creative team that also includes James Duff (The Closer, Major Crimes), Akiva Goldsman (Discovery), Michael Chabon (the John Carter writer who is also penning one of the recently announced Star Trek: Discovery shorts) and Kirsten Beyer (Discovery). "
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
558
Huomasin tänään saman uutisen. Patrick Stewart on kyllä selkeästi paras Trekki kapteeni ja TNG samalla paras trekki. Tätä kyllä jää odottaman innolla. Saa nähdä saavatko muita TNG henkilöitä tähän mukaan.
Veikkaisin, että ainakin Riker ja Troi tullaan näkemään. Miksei myös Dr. Crusher.. ehkä heillä on yhteinen lemmenpesä Jean-Lucin kanssa.

Vaikka en mitenkään erityisesti pitänyt Wesley Crusherin hahmosta, niin olisi mukava jos häneen vielä palattaisiin jollain tasolla. Hahmohan poistui sarjasta Travelerin mukana, mutta vilahti Star Trek: Nemesiksessä.

Ja Q, se on lähes pakollista materiaalia. Voisin nähdä jakson jossa Picard on kuolinvuoteellaan ja viime hetkellä Q saapuu paikalle tekemään tarjouksen liittymisestä heidän joukkoonsa.

TNG tarjoaa niin paljon langanpätkiä, että mitä niistä sitten lähtisi seuraamaan. Vai olisiko tosiaan niin, että Picard heittää vinkkejä kerran kymmenessä jaksossa uudelle miehistölle.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
219
Picard istuu tuolissa, ja muistelee villejä nuoruusvuosiaan. "Tänään kerron teille tarinan siitä, kun minä... plah plah plah..."

Stewart on kertojanäänenä, ja nuorta Picardia esittää kuka milloinkin.

Mutta missä on kauan "lupailtu" kapteeni Worf -sarja?
Worfista ei tainnut tulla kapteenia missään välissä? Jonkinlainen yhteyshenkilö klingonien ja ihmisten välille?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
714
Eiköhän se Picardi ole sarjassa amiraali, joka jakelee elämänohjeita jollekin feministejä täynnä olevalle purkille.

Suuri kysymys onkin, että minkälaisilta möröiltä Klingonit tässä sarjassa tulee näyttämään :nb:
Herättäisi kyllä mielenkiinnon, jos palattaisiin siihen roimasti teknologisesti ja älyllisesti kehittyneempään universumiin sekä filosofiantäyteisempään juonikuvioon ja pistettäisiin jauhot suuhun angstisille femakoille ja muille SJW-emoilijoille, jotka ovat kyllä saaneet mellastaa jo sydämensä kyllyydestä pilaten kaikkien muidenkin ruokahalun.
Worfista ei tainnut tulla kapteenia missään välissä? Jonkinlainen yhteyshenkilö klingonien ja ihmisten välille?
Näin kävi, mutta Voyagerissahan nähtiin, että LaForgesta oli kehkeytynyt kapteeni noin 20 vuotta TNG:n jälkeen.

Katsoisin myös plussaksi, mikäli arkeologia-aihepiiriä sivuttaisiin tässä uudessa sarjassa... miksei myös niitä TNG:ssä nähtyjä muinaisten valtakuntien aikaansaannoksia kuten iconialainen porttijärjestelmä, joka nopeuttaisi kummasti Federaation laajenemista siihen mittakaavaan, mitä se lopulta Enterprise-J:n aikaan 2500-luvulla tulisi olemaan.
 
Zefram Cochrane

The Engineer
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 844
En oikein ymmärrä tuota tilausta Worfin kapteeniudelle. Vaikka hahmo oli ok sivuhahmo, niin en lähtisi tekemään hänestä spinoffin tähteä. Picardin spin-offin lisäksi Datasta saisi mielenkiintoisen sarjan, tosin Brent Spiner taitaa olla jo liian vanha rooliinsa?
Joo, ei Worffia, mutta Riker tai Sisko kävisi (jos tulisi takaisin sieltä jostain).
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Kaikki TNG näyttelijät alkaa olla senverran vanhoja että jos josrtakin tulee spinoffsarja niin joko siinä sarjassa ei ole alkuperäistä näyttelijää tai se alkuperäinen näyttelijä korvataan toisella suht nopeeasti (toisella kaudelle?).
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
558
Red Letter Median pojat ovat tehneet hyvän pitchin Picardin sarjalle. Kyllähän tuo Picard & LaForge voisi toimia, mutta mitenhän toteuttavat. Tärkeintä olisi, että tässä uudessa sarjassa on TNG:n henki, eikä missään nimessä Discovery -verrokki. Olkoon tylsää diplomatiaa, mutta eihän tämän sarjan kaikille tarvi olla ja Star Trek -fanit kyllä nauttisivat.

Tässä vielä linkki videoon:
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
558

Taustalla olisi saanut olla yllätyksenä vaikkapa Jonathan Frakes tai Brent Spiner.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
558
Tulipa mieleen tässä TNG:n uusintakierroksella, että mikä virka siirrinhuoneilla on? Koska nähtävästi siirtimet toimivat niinkin, että kumpikaan tapahtuma ei ole siirrinhuoneessa.

Tietysti siirtimien täytyy olla jossain, mutta miksi hahmot eivät siirry vaikkapa suoraan komentosillalta? Onko kyseessä vain 'virallinen' lähtö- ja saapumispaikka vieraille?
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448

Virallinen paikka ja IMO sarjassa annetaan kuva että se olisi turvallisempaa, koska käytännössä aina(? mitä itselle tulee mieleen) siirrot suoraan paikasta x paikkaan y käymättä siirrinhuoneen kautta ovat jotain hätätilanteita.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Tulipa mieleen tässä TNG:n uusintakierroksella, että mikä virka siirrinhuoneilla on? Koska nähtävästi siirtimet toimivat niinkin, että kumpikaan tapahtuma ei ole siirrinhuoneessa.

Tietysti siirtimien täytyy olla jossain, mutta miksi hahmot eivät siirry vaikkapa suoraan komentosillalta? Onko kyseessä vain 'virallinen' lähtö- ja saapumispaikka vieraille?
Tällainen hatusta vedetty uskottava selitys voisi olla, että kun astutaan siihen siirtimeen, niin ei tarvitse erikseen lukittautua siihen siirrettävään. Voipi olla turvallisempaa ja helpompaa. Kaikki siirtimen ulkopuolella tapahtuvat siirrot vaativat tarkkaa laskemista ja epäonnistuminen on aina mahdollista. Eipä nyt kyllä muistu, että joku olisi siirtynyt puolittain vuoren sisään. Riski johonkin tollaiseen joissakin jaksoissa oli, kun jostain syystä joku häiritsi siirtoa.
Olikos peräti niin, että jo kuolleiksi julistetut pelastettiin takaisin jostain siirtimen muistista?
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Olikos peräti niin, että jo kuolleiksi julistetut pelastettiin takaisin jostain siirtimen muistista?
Juu ja ei. Scotty pelastettiin TNG:ssä siirtimen muistista 75 vuotta "katoamisen" jälkeen mutta Scotty ja kumppanit olivat tarkoituksella muokanneet sitä vehjettä vain säilyttämään sen patternin eikä siirtämään Scottyä mihinkään.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 230
Tulipa mieleen tässä TNG:n uusintakierroksella, että mikä virka siirrinhuoneilla on? Koska nähtävästi siirtimet toimivat niinkin, että kumpikaan tapahtuma ei ole siirrinhuoneessa.

Tietysti siirtimien täytyy olla jossain, mutta miksi hahmot eivät siirry vaikkapa suoraan komentosillalta? Onko kyseessä vain 'virallinen' lähtö- ja saapumispaikka vieraille?
Alustan käyttö vois tosiaan liittyä varmuuten ja ehkä myös energiatehokkuuteen. Ja toki vaikuttavampaa tosiaan vieraiden saapuessa, kun ei sinkoilla sinnetänne. :)
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
558
Juu ja ei. Scotty pelastettiin TNG:ssä siirtimen muistista 75 vuotta "katoamisen" jälkeen mutta Scotty ja kumppanit olivat tarkoituksella muokanneet sitä vehjettä vain säilyttämään sen patternin eikä siirtämään Scottyä mihinkään.
Toisella tuotantokaudella Pulaski pelastettiin siirtimen ja DNA-näytteen avulla. Häneen oli tarttunut jokin supervirus nuorilta yli-ihmisiltä.

Tuo turvallisuus on kyllä kanssa hyvä pointti, lukittuminen onnistuu alustalla aina.
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Tuo siirrin aiheutaa myös sen loogisen ristiriidan että

Kun henkilö etäsiirretään jostain esim. planeetalta niin se henkilö täytyy pystyä skannaamaan niin suurelta etäisyydeltä erittäin suurella tarkuudella
mutta siitähuolimatta tähtiliiton normaalit skannerit on aika kehnoja varrattuna siihen mitä siirtimienkäytön yhteydessä sen skannerin kyky täytyy olla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 230
Voi olla katsastamisen arvoinen, koska ne muutamat Star Trek jaksot, joissa ollaan oltu suorittavan tason kanssa tekemissä on ollut aina hyviä.
Sama vielä oudolla huumorilla (oletus) höystettynä voi olla hauskaa, mutta ei välttämätt kaanonia.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
558
Tuntuu erikoiselta, että Star Trekistä lähdetään vääntämään komediaa. Onko tämä kenties seurausta Orvillesta? Itse en näe juurikaan tilausta animaatiosarjalle, puhumattakaan komedialle.

Tosin tällä hetkellä toiveet koko Star Trekin puolesta ovat kehitteillä olevassa Picard-sarjassa.
 
testudo80

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2018
Viestejä
1 157
Olen ilmeisesti ainoa joka tykkää Star Trek: Enterprise -sarjasta? Discovery on hienosti tehty, mutta näyttelijät mitäänsanomattomia, puhumattakaan jaksoista. Huoh...

Harmittaa Apple TV 4K käyttäjänä että Suomessa iTunes ei anna ostaa TV-sarjoja toisin kuin USA:ssa. Haluaisin nimittäin hankkia 4K:na tuon Enterprisen sekä Discoveryn.
 
Minä taidan olla ainoa, joka pitää kaikista (- animaatiosarja) Star Trekeistä. Jopa STD:stä.
Enterprisessä oli hienoja jaksoja 2 kauden ajan, ja sitten tuli hieno kolmas kausi. 4 kausi sitten vähän hapuili välillä, mutta siinäkin oli hienoja tarinoita.
Lopetus oli ainoa, joka tökki.
 
testudo80

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2018
Viestejä
1 157
Onko kellään tietoa tästä tulevasta uudesta sarjasta? Onko se mahdollisesti vasta vuosien kuluttua. Nythän ensin on tämä suht surkea Discovery menossa. Aluskin piti tehdä kömpelöksi.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 230
Olen ilmeisesti ainoa joka tykkää Star Trek: Enterprise -sarjasta? Discovery on hienosti tehty, mutta näyttelijät mitäänsanomattomia, puhumattakaan jaksoista. Huoh...

Onko kellään tietoa tästä tulevasta uudesta sarjasta? Onko se mahdollisesti vasta vuosien kuluttua. Nythän ensin on tämä suht surkea Discovery menossa. Aluskin piti tehdä kömpelöksi.
Enterprise oli tosi huikea sarja alun lämmittelyjen jälkeen, viimeistään, kun päästiin Xindi-kaareen, mutta sarjan ongelmaksi muodostui, että sen jälkeen ei enää saatu hommaa rokkaamaan.

Eiköhän se uusi sarja joko pian pääse tuotantoon tai ammutaan alas, mutta ei se Sir Patrik turhaan aiheesta huutele. Ensi keväänä ollaan varmasti viisaampia aiheesta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
430
Olen ilmeisesti ainoa joka tykkää Star Trek: Enterprise -sarjasta? Discovery on hienosti tehty, mutta näyttelijät mitäänsanomattomia, puhumattakaan jaksoista. Huoh...

Harmittaa Apple TV 4K käyttäjänä että Suomessa iTunes ei anna ostaa TV-sarjoja toisin kuin USA:ssa. Haluaisin nimittäin hankkia 4K:na tuon Enterprisen sekä Discoveryn.
Kyllä Enterprise on ihan hyvä sarja omastakin mielestä, olen uusintakierrosta sitä katsomassa kun Netflixistä se löytyy.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 336
Viestejä
4 157 587
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom