Snooker

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
689
Tässä UK Championship turnauksessa hyvä, että pelit pelataan 6 erä voittoon (finaali tietysti pidempi). Vaikka olisitkin useamman freimin johdossa niin johto voi herkästi sulaa. Lyhyemmissä monesti käy vaan niin, että ottelut nopeasti taputeltu tyyliin 4-0 tai 4-1 lukemin ja ottelu pelattu 1-2h aikana.

Toisaalta, olkoon miten pitkä ottelu freimien osalta niin parempi voittaa. Näin katsojan (puhun toki omasta puolesta) silmissä kivempi kun ottelut kestävät pidempää ja mahdollisesti takaa-ajo asemasta tullaan vielä peliin mukaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
414
Aikaisemmasta keskustelusta vielä tuli mieleen, että onneksi juuri ennen triple crown turnauksia on turnaus lähinnä tässä UK champsin kohdalla. Ennen Mastersia ja mm-kisoja on ihan hyvät tauot.

"Ronski-Roni" on tällä hetkellä köysissä K. Wilsonia vastaan. O'Sullivan kieltäytyy lyömästä aika pitkäksi aikaa, kun katsomossa on liikehdintää. Mielestäni ei sinällään mitään pahaa tässä ole, mutta aivan kuin hieman "kuittina" vastaavasti Wilson pussittelee iloisesti palloja myös hälinän aikana.

Wilson jatkoon. Hienoa, että hermot kesti kovassa paikassa. Epäilin jo vahvasti, ettei hän toipuisi enää Ronnien comebackista.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
689
Tää Zhao on kyllä kova peluri, etenkin näin nuorella iällä. Tällä tahdilla jos pelailee niin voi kyllä pitkälle pötkiä :tup:

Huomenna finaalissa Zhao vs Brecel.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
689
Ei olis joo uskonut, etenkin kun Brecelillä muutama heikko kausi takana. Mukava myös nähdä Aasialaisia korkeilla sijoituksilla. Yan Bingtaohan nyt ollut Aasian kärkimiehiä. Dingilläkään ei oo hetkeen sujunut, ei ainakaan ole näkynyt turnauksissa korkeilla sijoituksilla.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
603
Parasta aikaa menevässä Scottish Open turnauksessa Michael Holtilla positiivinen koronatulos. Saa nähdä onko siellä virus levinnyt.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 760
"SNOOKERIN supertähti Ronnie O’Sullivan sai harvinaisen suorasanaista palautetta pitkäaikaiselta kilpakumppaniltaan John Higginsiltä.
Higginsiä suututtaneet puheet kuultiin tiistaina, kun O’Sullivanilta kysyttiin Scottish Open -turnauksen yhteydessä juniorisnookerin tilanteesta Britanniassa.
46-vuotiaan maestron näkemys oli tyly.
– Rehellisesti sanottuna, jos minulla olisi poika, en antaisi hänen pelata snookeria, joten ehkä on hyvä, ettei hänellä ole siihen kunnon mahdollisuutta. Hän saisi mieluummin pelata golfia, jalkapalloa tai tennistä, O’Sullivan totesi Eurosportin studiossa."

Hieno kommentti vielä siihenkin nähden että ronniella on poika :geek: Muutenkin taas esiintyny edukseen pelatessaan käytöksellään :hmm:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
414
Ronniella on varmaan ihan hyvä pointti asiassa. Kuitenkin olen Higginsin kanssa samaa mieltä, että Ronnien asemassa pitäisi puntaroida hyvin tarkkaan, mitä sanoo. Aikamoista myrkkyä kyllä lajin tulevaisuudelle, jos kaikkien aikojen paras pelaaja alkaa paasaamaan, että älkää vaan snookkeria pelatko.
 
Liittynyt
19.12.2016
Viestejä
231
Oisikohan mestari viitannut nuorempiin lapsiin. Englanniksi kommentti meni (kai) : "If I had a child I would not want him to play snooker, I really wouldn't." Ronnien nuorimmainen on noin 14. Kysehän haastattelussa oli ammattilaisuuden tavoittelemisesta ja snookerissa pitää olla tosi huipulla ennen kuin rahaa tulee hyvin. Yli miljoonan on tienannyt snookerin historiassa vain 53 pelaajaa (6-reds mukaan lukien). Se on mielestäni aika vähän.

Toisaalta hän on kyllä aiemminkin möläytellyt, joten ehkä tämä menee samaan kategoriaan. :smile:
 
omenanraato

Team Tesla
Liittynyt
22.10.2017
Viestejä
4 468
Olihan toi ihan älytön triggeröityminen higginsiltä. Tää keissi on melkein sama kuin valtaojan n-sana keissi. Pointti sivuutettiin täysin, kun triggeröidytään ihan muusta.

Ronniella todellakin oli hyvä pointti jota tehosti tuolla lausumallaan johon sitten takerruttiin.
Kyse kun oli siitä, että muissa lajeissa kun pääset turnaukseen mukaan, saat sentään jotain 1000-2000 dollaria tms. Kun taas Snookerissa parhaimmillaan ekoilla kierroksilla putoavat maksavat osallistumisesta, maksavat yöpymiset, matkat jne. Jossa ei ole järjen hiventäkään, kun puhutaan ammattilaiskiertueesta.
Päinvastoin muiden ois pitäny isolla joukolla lähteä tukemaan ronnieta, eikä triggeröityä sivulauseesta jolla korostettiin ongelman vakavuutta. Nuorten ei kannata lähteä pelaamaan, kun edes elättämis mahdollisuudet ovat olemattomat vaikka pääsisisit ”ammattilaiseksi” asti.
 
Liittynyt
22.07.2017
Viestejä
671
Tienaahan ne hyviä rahoja häviämällä tahallaan. Eikös Higginsin vakiosumma häviöstä ollut 200 tuhatta? Nytkin olen viime aikoina ihmetellyt kun huippupelaajat saattavat epäonnistua sellaisessa lyönnissä jonka pitäisi onnistua vasta-alkajaltakin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 521
Mihinkäs nää turnauksen "sijoittautumiset" perustuu, kun Zhao on turnauksen ykkössijoitettu.

Edit: Niin ilmeisesti vaan tän kauden tienestit laskettuna siinä, joten Zhao on korkeella viikon takaisen ison voiton ansiosta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 521
Tuskin toi ykkössijoitettu Zhao 12kk liukuvan listan ykkösenä on. Ei omaan korvaan kuulosta realistiselta.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
689
Onkos tuo nyt kuluvan kauden tienestit vai otetaanko kirjaimellisesti 12kk taaksepäin? Ns. Virallisella listallahan Mark Selby ykkösenä yli 1 000 000 punnan tienesteillä.
 
Lista päivitetään suunnilleen jokaisen turnauksen jälkeen, siitä nimitys "liukuva lista", eli se on edellisen 12 kuukauden yhteenlaskettu palkintosumma.

edit: Ihan täysin väärässä olin. Alemmissa viesteissä viisaammat kertovat miten se oikeasti menee.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
689
Lista päivitetään suunnilleen jokaisen turnauksen jälkeen, siitä nimitys "liukuva lista", eli se on edellisen 12 kuukauden yhteenlaskettu palkintosumma.
Ooorrait. Ollaan taas astetta fiksumpia! Mikäs tällein aamutuimaan kuin jälkilähetyksenä katsoa eilisiä World Grand Prix otteluita. 15:00 alkaakin livenä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 521
Ei tuo ole kyllä 12 kuukauden liukuva lista, vaan tämän 2021/2022 kauden aikana ansaitut pisteet. Zhaolla on reilu 200000 pistettä ja Selby sai tämän vuoden maailmanmestaruudesta jo 500000 pistettä, eli yli tuplat enemmän kuin Zhaolla on nyt pisteitä. Ja se kisa oli 12 kk sisällä. Eli pisteet on laskettu 16.8.2021 Brittish Openista alkaen.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
359
Lista päivitetään suunnilleen jokaisen turnauksen jälkeen, siitä nimitys "liukuva lista", eli se on edellisen 12 kuukauden yhteenlaskettu palkintosumma.
Ei tuo ole kyllä 12 kuukauden liukuva lista, vaan tämän 2021/2022 kauden aikana ansaitut pisteet. Zhaolla on reilu 200000 pistettä ja Selby sai tämän vuoden maailmanmestaruudesta jo 500000 pistettä, eli yli tuplat enemmän kuin Zhaolla on nyt pisteitä. Ja se kisa oli 12 kk sisällä. Eli pisteet on laskettu 16.8.2021 Brittish Openista alkaen.
Juuri näin asia on. Yhden vuoden lista listaa kuluvan kauden ansiot ja varsinainen "world ranking" on sitten tuollainen liukuva lista 2 vuoden ajalta. Sellainen tarkennus vielä, että ranking-turnausten kausi alkoi Championship Leaguella, josta siis tuo 1-vuotislistan ansioiden lasku alkaa.
 
Liittynyt
18.04.2021
Viestejä
447
Niinpä sitten olikin, hauskasti tuolla WST:n sivuilla sanotaan "One year rankingistä" seuraavaa :
"As the name would suggest, this ranking list includes prize money earned at world ranking events during the current season only."
Ei ihan menen minun logiikan mukaan, mutta todellakin kauden alusta lasketaan.
 
Liittynyt
19.12.2016
Viestejä
231
Kiitos korjauksista! Itse luin tekstin huolimattomasti. Olisihan se pitänyt tajuta, mutta tyhmästä päästä taas kärsitään. Pahoittelut misinformaation levittämisestä.
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
4 801
O'Sullivan tullut suoraan Pubista pelaamaan.

Edit: Varmaan Bingham ollut samassa pubissa.
 
Viimeksi muokattu:

omenanraato

Team Tesla
Liittynyt
22.10.2017
Viestejä
4 468
Oli kyllä varmaan binghamin uran huonoimpia pelejä. Teki jopa Ronnie fanina pahaa kattoa niitä lyöntejä välillä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 521
Itelle pelaajien suhteen kiinnostavin snooker-finaalin vähään aikaan. Toivottavasti tulee hyvä matsi.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 690
Näkyykö teillä kunnolla tää snooker finaali? Discover+ puolellä lähetyksen päällä musta eurosport mainoslaatikko.
 
omenanraato

Team Tesla
Liittynyt
22.10.2017
Viestejä
4 468
Oli kyllä ihme peli.

Ensinnäkin kumpikin oli periaatteessa huonoja ja pelasi huonosti.

Mutta ennenkaikkea Ronnie oli todella outo. Löi todella huolimattomasti palloja ohi..kyllä, tuttua Ronnieta. Mutta kun vastaavasti teki yksiä huikeimpia snookereita miesmuistiin, minkä lisäksi ottelun lopussa yhdenkin kerran taisi nousta kolmesti ylös tähtäämään uusiksi. Sitä ei todellakaan ronnielta nähdä ikinä. Saati siinä iltapäivän 2-2 tasoituksessa se nousu parin snookerin takaa. Mieletöntä.
Samaan aikaan huolimaton ja aivan mestari ja toisaalta viisas ja rauhallinen. Ei Ronnie ole tollanen. :D

Oli hieno nähdä Ronnie voittamassa, josko alkais ne hurlumhei matsit ja freimit vähenemään. Tosin koko syksyn turnauksissa ollu kyllä jotenkin keskittynyt ja taistelija sielu.
 
Liittynyt
27.01.2017
Viestejä
1 160

Mun mielestä se on just tuollainen. Aina kun avaa telkusta Ronnien matsin niin koskaan ei voi tietää mitä odottaa ;)
 
omenanraato

Team Tesla
Liittynyt
22.10.2017
Viestejä
4 468
Mun mielestä se on just tuollainen. Aina kun avaa telkusta Ronnien matsin niin koskaan ei voi tietää mitä odottaa ;)
Joo se on totta ettei tiedä mitä odottaa. Jäätävän hyvää peliä, vai ihan hurlumheitä. Mutta en ole ikinä nähnyt, että pelaa normi lyönnit huolimattomasti ja turvalyönnit paremmin kuin kukaan ikinä.
Saati et yks kaks alkaa nousemaan ja miettimään lyöntiään, ja vielä kolmesti uusiksi sama lyönti.

Ronnie voi hurlumheipäivänä tehdä mitä vain ja voi pussittaa huvin ja hutiloida turvalyönnit, mutta ei ikinä noinpäin kuin nyt. :D
 
  • Tykkää
Reactions: mol
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
359
Sunnuntaina sitten alkaa Masters:
klo 15: Yan Bingtao v Mark Williams
klo 21: Neil Robertson v Anthony McGill

Huomasin World Snooker Tourin sivuilla uutisen, jonka mukaan Cliff Thorburn on lopettanut uransa. (Enpä ihan ollut huomannut, että se vielä jatkui. :tongue: ) Mukana kiva video, kun The Grinder voittaa vuoden 1983 Mastersin.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
689
Katsooko kukaan snookeria Eurosport Playerin kautta.. onko ollut ongelmia jos käytät sovellusta puhelimen kanssa? Jälleen kerran ei jostain syystä mene live-lähetyksen mukaan vaan kyseinen live-lähetys starttaa alusta eli 15:00 paikkeilta (valittuna Eurosport 1, Kauppisen selostuksella ja oon yrittäny nyt 16:00-17:00 eri ajankohdalla avata lähetyksen). Jos valitsen Lontoon kielisellä selostuksella olevan lähetyksen niin se hyppää suoraan live-kohtaan.

Summasummarum, puhelimella ei jostain syystä suomenkielielisen selostuksella oleva lähetys ei näy livelähetyksenä vaan aina alkaa alusta. Kaikenlisäksi et pysty kelamaan eteenpäin kun siellä ei ole sitä "nykyhetkeä" mikä muissa lähetyksissä on.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 521
Tuota ongelmaa on jo ollut pidempään. Siksi kännykällä katsoessa katson Chromen kautta live-lähetystä.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
359
Playerillä katson. Sekä tietokoneella että puhelin+chromecast -yhdistelmällä toimi normaalisti livenä ainakin nyt Higgins-Zhao -ottelun loppupuolella. Nuo kielivalinnat näyttävät aina olevan vähän satunnaisia, mitä milloinkin on tarjolla. Nyt oli TV-lähetys (E1-striimi) pelkällä kauppisäänellä ja E-striimi, jossa valintoina ambient/enkku/ruotsi/norja. Tosiaan E1 kauppisella ja E enkulla toimivat molemmat minulla normaalisti livenä.

Sinällään yleisenä kommenttina voi sanoa, että ainahan Eurosport playerissä on ollut jotain ongelmaa joko pientä tai suurta, joko tirtokoneella tai chromecastilla katsottuna. Ihan viime aikoina on toiminut kyllä yllättävän vähillä ongelmilla.
:scross:
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
689
Hintaan nähden vallan mainio sovellus. Ainoastaan sillon tällöin puhelimen kanssa ongelmia mutta muuten tosi hyvä.
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
1 943
Katsooko kukaan snookeria Eurosport Playerin kautta.. onko ollut ongelmia jos käytät sovellusta puhelimen kanssa? Jälleen kerran ei jostain syystä mene live-lähetyksen mukaan vaan kyseinen live-lähetys starttaa alusta eli 15:00 paikkeilta (valittuna Eurosport 1, Kauppisen selostuksella ja oon yrittäny nyt 16:00-17:00 eri ajankohdalla avata lähetyksen). Jos valitsen Lontoon kielisellä selostuksella olevan lähetyksen niin se hyppää suoraan live-kohtaan.

Summasummarum, puhelimella ei jostain syystä suomenkielielisen selostuksella oleva lähetys ei näy livelähetyksenä vaan aina alkaa alusta. Kaikenlisäksi et pysty kelamaan eteenpäin kun siellä ei ole sitä "nykyhetkeä" mikä muissa lähetyksissä on.
Varmaan surkein sovellus, mitä olen urheilun striimaamiseen käyttänyt. Se eli ihan omaa elämäänsä iPhonen kanssa, kun heitti lähetyksen chromecastiin. Jos avasi puhelimen lukituksen, lähetys meni takaisin alkuun. Jos striimasi vaikka Viaplayta, Eurosport playerin avaaminen käynnisti striimin pyytämättä ja yllätyksenä. Striimin katkaisu oli käytännössä mahdotonta ilman Google homea. Samat lähetykset Android-tabletilla chromecastiin, ei mitään ongelmia. Hylkäsin roskan ja siirryin Discovery+ käyttäjäksi, kun se sisältyy siihen.
 
Liittynyt
27.01.2017
Viestejä
1 160
Lisowski oli ihan ok pelissä mukana ennen kun löi yhden vihreän ohi jonka jälkeen Ronin kone lähti käyntiin. Ei oo toistaseksi päässyt montaa lyöntiä sen jälkeen pelaamaan :)
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
689
Ronnieta vastaan ei parane lyödä virhelyöntejä. Toki huonoa tuuria ollut matkassa.
Loputtomiinkaan ei Ronnie siimaa anna niinkuin siltä näyttää nytkin.

Edit. Nyt Lisowski kyllä pistää parastaan..
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
689
Olipa hyvä tunnelma eilisessä Higgins vs Williams ottelussa. Yleisö kyllä pisti parastaan.
Eipä ottelussakaan moittimista, sai nauttia koko rahan edestä.

Päiväotteluna Trump vs Wilson
Iltaotteluna Hawkins vs Selby
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
359
Hawkins-Selbystä odotan spektaakkelia, jossa on tunnin mittaiset freimit ja muutama rerack mausteeksi. :poop:
Noh, toivottavasti olen väärässä. Eiliset matsithan oli molemmat tosi hyviä. Jospa pojilta aina silloin tällöin lipsahtaisi pallo pussiin vahingossa, kun tuolla on pussit imeneet palloja aika hyvin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
569
Saisipa Discovery joskus nuo kutosen äänet kuntoon.
Taas pakko kuunnella Pasasta, kun ei jaksa tuota huminaakaan:btooth:
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 690
Kiva katsoo snookeria kun vihdoin discovery on saanut appsin chromecastauksen kuntoon, enää ei jää mainokset jumiin telkkarissa. Huikee tunnelma tuolla.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
414
Oli yllättävän viihdyttävä ottelu Selby - Hawkins. Huomenna mielenkiintoiset välierät. Hawkins on pärjännyt Trumpia vastaan keskinäisissä otteluissa ihan hyvin voittaen 11 ottelua yhteensä 25 kohtaamisesta.
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
1 943
Kiva katsoo snookeria kun vihdoin discovery on saanut appsin chromecastauksen kuntoon, enää ei jää mainokset jumiin telkkarissa. Huikee tunnelma tuolla.
Ihan mielenkiinnosta, mikä kokoonpano sulla on? Mä tein just viikolla tukipyynnön tosta kuvan peittävästä mainoksesta (E1 ja E2 live-striimit, VoD ei esiinny tota). Mulla käytössä iOS-app ja cc ultra ja 3rd gen. Siihen ei ole tullut vielä päivitystä. Sain workaround-ohjeet laittaa toviksi pauselle, tai vaihtaa kieleksi englanti. Ainakin toi pause-kikka toimii.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 353
Viestejä
4 158 155
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom